Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Tarinankertoja]

Nyt on menossa turkkilaisen Orhan Pamukin Ruttoyöt,

tää on varauksessa kirjastosta. Pamukin historialliset on ollu hyviä, joskin jotkut ehkä omaan makuun liian "maalailevia", mutta Ruttoyöt on kyllä kehuttu ja kun historiaromaanilla on mittaa, on se yleensä hyvä merkki. ... omaa vuoroa orotellessa

 

[Tarinankertoja]

...josta muistin... miten unohdinkaan

Anthony Doerr: Taivaanrannan taa

Se kaikki valo jota emme näe kirjailijalta (tulee tv sarjana btw ny talvella ulos) scifi.. historiallinen... tai.. no ehkä vaan "kertomus" kolmesta nuoresta kolmena eri aikana, kolmessa eri paikassa: keskiaikaisessa Konstantinopolissa (Pamurista siis mieleen), nykypäivän Idahossa ja avaruuslennolla tulevaisuudessa. Heitä kaikkia yhdistää muinainen tarina unelmoinnin voimasta. Mainoslauseessa sanotaan, että "Se on kaunis ja armollinen matka kirjallisuuteen" ja sitä se oli. Historiallinen romaani Konstaninopolin valtauksesta kahdessa säikeessä (Waltarin Johannes Angelos enivan!), draamaa "nykyajassa"(no jaa, pääasiassa 50 luvulta seiskytluvulle) ja scifi toisaalla, joka pelkkänä scifinäkin ois ollu hiano.

oli ehkä aikasemmin keväällä, etten mieltäny kesälukemisiin (enkä ny kattonu oonko jo täällä maininnu)

 

[Kilgore Trout]

...josta muistin... miten unohdinkaan

Anthony Doerr: Taivaanrannan taa

Se kaikki valo jota emme näe kirjailijalta (tulee tv sarjana btw ny talvella ulos) scifi.. historiallinen... tai.. no ehkä vaan "kertomus" kolmesta nuoresta kolmena eri aikana, kolmessa eri paikassa: keskiaikaisessa Konstantinopolissa (Pamurista siis mieleen), nykypäivän Idahossa ja avaruuslennolla tulevaisuudessa. Heitä kaikkia yhdistää muinainen tarina unelmoinnin voimasta. Mainoslauseessa sanotaan, että "Se on kaunis ja armollinen matka kirjallisuuteen" ja sitä se oli. Historiallinen romaani Konstaninopolin valtauksesta kahdessa säikeessä (Waltarin Johannes Angelos enivan!), draamaa "nykyajassa"(no jaa, pääasiassa 50 luvulta seiskytluvulle) ja scifi toisaalla, joka pelkkänä scifinäkin ois ollu hiano.

oli ehkä aikasemmin keväällä, etten mieltäny kesälukemisiin (enkä ny kattonu oonko jo täällä maininnu)

Luin tämän joskus talvella, muistaakseni oli mielenkiintoisimmillaan keskiaikaisessa Konstantinopolissa, mutta jännästi eri tarinat nivoutuivat yhteen.

 

[Ilmari Ahde]

Mihail Šiškin - Sota vai rauha : kirjoituksia Venäjästä ja lännestä

Šiškin ei ole hallituksen pitämä henkilö Venäjällä enkä ihmettele, hyvin avasi venäläistä maailmankatsomusta. Tämä diktaattorien alistama kansa taitaa tykätä kurjuudesta ja kovasta kurista, luulevat että kaikki muutkin kansat tykkäisi samasta. Mutta ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin, Venäjän väestö hupenee hyvää tahtia ilman erikoisoperaatioitakin.

 

[Ujcik#11]

Tulipa kuunneltua Helena Immosen Operaatio napakettu.

Hyvin samankaltaista kuten Remeksellä, äärimmäisen todentuntuinen ja mielestäni hyvä kirja.

Suosittelen

 

[Tarinankertoja]

Tulipa kuunneltua Helena Immosen Operaatio napakettu.

Hyvin samankaltaista kuten Remeksellä, äärimmäisen todentuntuinen ja mielestäni hyvä kirja.

Suosittelen

täähän oli jo kolmas samaa sarjaa. Ensimmäinen Punainen kettu oli todentuntunen skenaario Venäjän merkkaamattomien sotilaiden Gotlannin operaatiosta, ja ilmesty samoihin aikoihin kun venäläiset siä alko näkyillä ja Ruotsi nosti saaren varuskunnan kokoa jne. osu ns ajan hermoon.

Aavikkokettu taas vähän ehkä vanheni Venäjän Ukraunahyökkäykseen, mutta nopeella tahdilla tuli sit Napakettu.

Nainenhan on siis toiminu Puolustusvoimissa media-analyytikkona.

 

[Wiljami]

...
Nyt on menossa turkkilaisen Orhan Pamukin Ruttoyöt, vaatimattomasti 818-sivuinen dekkaria ja historiallista romaania yhdistelevä kertomus kuvitteellisesta ruttoepidemian eristämästä Välimeren saaresta vuonna 1901. Toistaiseksi, yli 100 sivun jälkeen, kirja on pitänyt otteessaan, joten sivumäärä ei rasita muita kuin ranteita.

Kiitoksia vihjeestä, piti laittaa varaukseen kirjastolta. Viimeinen vuosi tullut luettua lähinnä fantasiagenren alle menevää niin välipalana voisi mennä hyvinkin stand-alone historiallinen dekkari.

 

[nummenkallio]

Matti Putkosen elämäkerran. Kiinnostava tyyppi ja hyviä tarinoita, mutta kirja oli kyllä aika huonosti kirjoitettu. Se ei toki ole Putkosen vika, kirjoittaja oli Hellevi Pouta.

Putkosesta olisi saanut paljon paremmankin elämäkerran. Kyseessä on kuitenkin verbaalisesti lahjakas mies ja värikäs hahmo, joka on elänyt tapahtumarikkaan elämän politiikan parissa. Ehkä niitä kiinnostavimpia taustavaikuttajia suomalaisessa politiikassa ikinä.

Voi toki olla että Putkosella itsellään oli sordiino päällä ja siksi kirjasta tuli vähän tylsä. Mutta jos tarinaa miettii, niin Matti Putkosen elämäkerrasta pitäisi tulla saakelin hyvä ja värikäs teos.

 

[Huerzo]

Einari - Ponssen perustajan Einari Widgrenin elämänkerta.

Moni saattaa jättää kirjan lukematta, koska metsäkoneet eivät vain kiinnosta, mutta rasvamonttuhommia keskeisempiä ovat ihmiset ja heidän tarinansa.

"Köyhyydestä miljonääriksi" olisi jenkkien tapa kuvata miehen matkaa, mutta suomalaisemmassa kuvauksessa miljooniin ei niin keskitytä. Einarille tärkeintä taisi olla työ itsessään ja halu olla muita parempi. Ensin näyttää isälle savotoilla ja myöhemmin muille konerakentajana ja yrittäjänä. Ei leveilläkseen, vaan koska niin piti tehdä. Ei rehennelläkseen, vaan pärjätäkseen.

Pelkällä hiellä ja perkeleellä ei pääse määräänsä pidemmälle. Savolainen supliikkius ja into koneisiin veivät häntä pidemmälle kuin mihin aiempien sukupolvien pienviljelijä- ja pokasahamiehet ylsivät. Rahaa saattoi tehdä myös ällillä ja muiden insinööritaidoilla, mutta herraksi Einaria on vaikea tituleerata. Reheväksi persoonnaksi kylläkin. Myös aika oli oikea. Maatalous ja metsätyöt koneellistuivat väistämättä ja hevosmiesten aika oli päättymässä.

Antti Heikkinen on tehnyt hienon kirjan ja keskiössä on todella elämä iloineen ja murheineen, ei saavutusten kertaaminen. Savolainen sananparsi ei tunnu väkisin väännetyltä tyyliseikalta ja osuu maalaismaisemaan yleiskieltä paremmin.

Muoks. puuttuvia sanoja lisätty ja kännytypotusta poistettu

 

[alwahla]

Seuraava kirja, jonka aion lukea, on Daphne du Maurierin Rebekka. Kirja vaikuttaa olevan sopivan pitkä ja koska Hitchcockin filmatisointi kirjasta kuuluu omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini, odotukseni kirjan suhteen ovat korkealla.

 

[Kilgore Trout]

Hyvä uutinen suomeksi käännettyä scifiä lukeville: Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjat 1, Hälytystila on ilmestynyt.
Hugo-palkinto 2018, Nebula-palkinto 2018, Locus-palkinto 2018. Philip K. Dick -palkintoehdokas 2018, Hugo-voittaja 2021 - paras sarja.

Valitettavan lyhyt kirja, 191 sivua, tämän ahmaisi päivässä.

 

[Jj]

Neil Gaimanin American Gods on loppusuoralla. Seuraavaksi ehkä kaverin erittäin vahvasti suosittelema kotimainen skifi Tero Niemi: Linnunradan Kapteeni. Linkki pienkustantamoon.

Kelien kylmentyessä töihin kävellessä ajattelin kokeilla Audiblea (Prime 60 päivää tarjous) ja koomikko David Mitchellin lukemaa kirjaansa Unruly joka kertoo Englannin hallitsijoista, veikkaan että viihdyttävällä tavalla. Oheinen haastattelu sai kiinnostumaan.

Edit. Tarjoukseen kuuluu 2 ilmaista kirjaa/60päivää joten Patrick Stewartin Making it so voisi olla toinen valinta, itsensä lukemana oijoi.

 

[lemponen]

Viimeiset kappaleet jäljellä Mihail Zygar "Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia (2016)" -äänikirjasta. On kyllä ollut mielenkiintoinen ja erinomainen kirja. Toki Vera Kiiskinen ei onnistu tässä äänikirjan lukijana, mutta muuten kyllä on erinomainen kirja. Kirjan aikajana ulottuu vuoteen 2015 saakka, ja se toki loppua varmasti häiritsee, koska paljon on ehtinyt tapahtua vuoden 2015 jälkeen. Kirjan näkökulma on erinomainen: aikajana ja tapahtumat etenevät koko ajan, sitä mukaan kun tätä Putinin sisäpiiriä ja muutakin konnagalleriaa esitellään.

Jahka kuuntelen jonkun Harri Nykäsen dekkarin välipalana, täytyy palata Mihail Zygariin hänen tänä vuonna ilmestyneeseen "Sota ja rangaistus – Putin, Zelenskyi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan".

 

[lemponen]

Mihail Šiškin - Sota vai rauha : kirjoituksia Venäjästä ja lännestä

Šiškin ei ole hallituksen pitämä henkilö Venäjällä enkä ihmettele, hyvin avasi venäläistä maailmankatsomusta. Tämä diktaattorien alistama kansa taitaa tykätä kurjuudesta ja kovasta kurista, luulevat että kaikki muutkin kansat tykkäisi samasta. Mutta ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin, Venäjän väestö hupenee hyvää tahtia ilman erikoisoperaatioitakin.

Täytyy ottaa myös tämä jossain vaiheessa kuunteluun, kun Bookbeatistakin jo löytyy. Nämä Venäjä ja Neuvostoliitto -aiheiset teokset, joita on viime vuosina julkaistu ja olen viime kevään jälkeen lukenut, ovat kyllä olleet todella mielenkiintoisia.

 

[alwahla]

Daphne du Maurierin Rebekka tuli luettua tuossa kuun alussa, mutta laiskuuttani en ole jaksanut rustata siitä vielä arvostelua. No, nyt tuo puute korjataan.

Kertojana kirjassa toimii nimettömäksi jäänyt uusi rouva de Winter, joka on suunnilleen 20-vuotias nuori nainen, todella heikolla itsetunnolla varustettu ja naiivi, mikä johtuu hänen taustastaan sekä kokemattomuudestaan. Max de Winter on puolestaan suunnilleen 40-vuotias leskimies, joka on vuoden ajan toipunut traagisesta onnettomuudesta, jonka seurauksena hänen ensimmäinen vaimonsa eli kirjan nimihenkilö Rebekka menehtyi.
Kolmas päähenkilö kirjassa on de Winterin taloudenhoitaja, vanha rouva Danvers, joka oli äärimmäisen läheinen Rebekan kanssa ja suhtautuu erittäin torjuvasti ja vihamielisesti uuteen de Winteriin.
Neljäntenä päähenkilönä voisi pitää Manderleyn valtavaa kartanoa, jossa uusi aviopari aloittaa yhteisen elämänsä, siksi usein se vilahtelee puheissa ja siksi tarkkaan siitä kerrotaan lähes jokaisella sivulla.

Kirjan parasta antia on ehdottomasti kertojan kuvaus heikolla itsetunnolla ja syvällä epäluulolla varustetusta naisesta eli uudesta rouva de Winteristä. Mitä pitemmälle avioliitto etenee, sitä epävarmemmaksi hän tulee ja koska Rebekan haamu (vertauskuvallisesti) tuntuu erittäin vahvana kartanossa ja koska uusi rouva de Winter olettaa Maxin pidättyväisyyden johtuvan tämän kaipauksesta entistä vaimoaan kohtaan (sekä hiljalleen paljastuvan Danversin syvän vastenmielisyyden kertojaa kohtaan), kertoja alkaa uskoa, että hänen ja Maxin avioliitto on virhe.

Kun totuus Rebekasta sitten paljastuu (tämä oli mitä ilmeisimmin täysi psykopaatti, joka teki Maxin elämästä helvettiä heilastelemalla kaikkien talossa käyvien miesten kanssa, uhkailemalla ja kiristämällä näitä sekä muutenkin olemalla veemäinen ämmä) sekä varsinkin se, ettei Max ole koskaan rakastanut tätä vaan vihannut sydämensä kyllyydestä, tarina jotenkin lopahtaa ja siitä tulee semmoista puuroista mössöä, joka tuo huonolla tavalla mieleen esimerkiksi Ernest Hemingwayn Jäähyväiset aseille -romaanin.

Yhteenvetona voisi todeta, että kirja on ihan pätevä omassa genressään, mutta en nostaisi sitä parhaimpien psykologisten trillerien joukkoon, koska siihen tämä (hyvästä alusta huolimatta) on aivan liian heikko. Alfred Hitchcock muuten ohjasi kirjaan perustuvan elokuvan vuonna 1940 ja juuri tuon leffan vuoksi päätin lukea tämän kirjan.

***

 

[Iisoppi]

Vesa Sisättö: Huuhaa-Suomen historia
Kyllähän tuossa oli paljon mikä minua kiinnosti. Juuri se että mihin aikoinaan uskottiin ja mitä yritettiin todistaa oikeaksi. Ja mitä pidettiin keksittynä. Paljon tarinoita. Kirjassa oli juttuja jotka on utopistisia ja osittain uskomattomia ja joihin kyllä aikoinaan uskottiin. Ihan hyvä kirja jossa asioita oli kerätty hyvin yhteen. Taustoja yritettiin selvittää hyvin. Kirja viihdytti kyllä ja suosittelen jos aihe kiinnostaa.

 

[D.Santon]

Ei nyt hirveästi ole tullut lueskeltua viime aikoina.

-Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna

Itselleni uusi tuttavuus kirjailijana. Pitänee perehtyä enemmän. Nyt kyseessä siis pienoisromaani, ihan sujuvaa tekstiä. En oikein sen kummempia osaa sanoa, oikeastaan sellainen tarina jota saisi laajennnettua pidemmäksikin tarinaksi, mutta menee se näinkin jos kerran niin on tarkoitettu. Loppui ennen kuin edes pääsi vauhtiin, mielestäni.

-Mark Frost: The List of Seven & The Six Messiahs

Kyseessä siis kokenut kirjailija ja käsikirjoittaja, muun muassa käsikirjoittanut Hill Street Bluesia ja oli luomassa Twin Peaksia yhdessä David Lynchin kanssa. Muitakin kirjallisia teoksia löytyy, mutta enempää en ole (tähän mennessä) lukenut. Ohjaustöitäkin on muutamia.

The List of Seven: Viktoriaanisen ajan Englantiin sijoittuva tarina, ns. historiallista fiktiota. Sir Arthur Conan Doyle päähenkilönä, lukuisia aitoja historiallisia henkilöitä tarinassa on muitakin (mm. Bram Stoker, Helen Blavatsky) mutta tapahtumat ovat fiktiivisiä ja sijoittuvat eri puolille sen ajan Englantia. Jännittävä seikkailukertomus yliluonnollisine elementteineen, joka pitää otteessaan loppuun asti. Hienoa tarinankerrontaa Frostilta ja tyylikästä kielenkäyttöä, ja perinteistä hyvä vastaan paha- asetelmaa. Kyseessä siis Frostin esikoisteos.

The Six Messiahs: Jatko-osa edelliselle. Suoraviivaisempi kerronnaltaan, mutta yhtä otteessaan pitävä. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat 1890-luvun Amerikkaan, jossa liikutaan sujuvasti paikasta toiseen kohti lopullista tapahtumapaikkaa erilaisten henkilöiden ja tarinoiden nivoutuessa vääjäämättä yhteen. Pientä miinusta hieman äkillisestä ja töksähtävästä lopusta, mutta kokonaisuus oli omaan mieleeni toimiva, ja Frost osoitti taas tarinankerronnalliset lahjansa. Harmittavasti enempää jatkoa ei tälle aihepiirille saati hahmoille enää tullut.

Lisättänäänköön vielä, että kumpaisessakin teoksessa yhdistävänä tekijänä erilaisia kultteja ja uskontoja.

 

[Ilmari Ahde]

Ei nyt hirveästi ole tullut lueskeltua viime aikoina.

-Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna

Itselleni uusi tuttavuus kirjailijana. Pitänee perehtyä enemmän. Nyt kyseessä siis pienoisromaani, ihan sujuvaa tekstiä. En oikein sen kummempia osaa sanoa, oikeastaan sellainen tarina jota saisi laajennnettua pidemmäksikin tarinaksi, mutta menee se näinkin jos kerran niin on tarkoitettu. Loppui ennen kuin edes pääsi vauhtiin, mielestäni.

Antti Tuomainen on pahuksen hyvä, Mies joka kuoli oli ensikosketus Tuomaiseen ja jopa maistui, mainioita hahmoja ja mustaa huumoria. Harvoinpa omalla kohdalla niin käy, että hymyilyttää ihan ääneen lukiessa mutta tämän kohdalla niin kävi. Hyvä on myös trilogia Jäniskerroin -> Hirvikaava -> Majavateoria. On siinäkin sisähuvipuiston työntekijöissä aikamoista sakkia mukana.

Jos tässä tohtii suositella, niin Sami Lopakan kaksi teosta, Marras ja Loka, on näitä kirjoja, joita lukiessa oli poski märkänä eikä ollut surun kyyneltä.

 

[Amerikanihme]

No en tiedä käykö kirjasta, mutta jonkinlainen kuvakirjahan tuo on. "It Hurts To Win" on (kuva)kertomus Vegas Golden Knightsin NHL-joukkueen matkasta kohti Stanley Cupia. Mielenkiintoisesti siihen on mahdutettu paljon pelaajien puheenvuoroja, joissa he puhuvat toisistaan, valmentajasta ja joukkueen muusta johtoportaasta. Ja päinvastoin. On mielenkiintoista saada tällainen "inside information" näkökulma joukkueen tekemisiin. Kaikki ei ole pelkkää country club -touhua, vaikka sellainen ilmapiiri joukkueen pukukopissa ilmeisesti vallitsi pari vuotta sitten. Bruce Cassidy toi vastuullisuutta touhuun ja sai pelaajat suorittamaan heidän äärirajoillaan, josta pelaajat eivät välttämättä aina tykänneet, mutta lopputuloksesta ei voi kiistellä.

Toinen kirja jota luen, on "The Bonfire of Vanities". Naapurustossamme kävelevä 81 vuotias Allen antoi tämän kirjan luettavakseni. Kertoo jostain 1980-luvun joukkovelkakirjoja myyvästä Sherman McCoysta, joka onnistuu rakastajattarensa kanssa ajamaan mustan pojan yli Bronxissa, New Yorkissa. Kirjoittaja on Tom Wolfe. On kyllä raadollista ja maallista sanojen helinää tämä kirja. Vielä olisi yli 400 sivua edessä, huh-huh.

Lopuksi vielä menossa on "The Explanation of the Holy Gospel According to St. Luke". Blessed Theophylact of Ochrid selittää, miten tuo evankeliumi pitäisi tulkita, jae jakeelta. Ihan mielenkiintoisia ajatuksia aina välillä.

 

[alwahla]

Monen vuoden tauon jälkeen olen päättänyt lukea Arto Paasilinnaa ja varasinkin kirjastosta itselleni Jäniksen vuoden. Tämä valinta liittyy alkaneisiin lukio-opintoihin, joiden johdosta tulin viimeksi lukeneeksi Daphne du Maurierin Rebekan. Kummoisia en kirjalta odota, mutta ainakaan ei tarvitse pähkäillä sen kanssa viikkokausia.

 

[Skruf]

Ben Macintyre: Colditzin vangit
Toisen maailmansodan aikaan mennään taas, tällä kertaa Colditzin linnaan/vankilaan. Mukaansatempaisevaa tekstiä taas kerran.

 

[Rod Weary]

Antti Tuomainen on pahuksen hyvä

Mua häiritsee, kun on Antti Tuomainen, Arttu Tuominen ja Arttu Tuomainen. Viimeksi mainittua olen lukenut. Ehkä.

E. Ei kyllä se oli Antti Tuomainen, mitä olin lukenut :D

 

[Ilmari Ahde]

Mua häiritsee, kun on Antti Tuomainen, Arttu Tuominen ja Arttu Tuomainen. Viimeksi mainittua olen lukenut. Ehkä.

E. Ei kyllä se oli Antti Tuomainen, mitä olin lukenut :D

Kirjailevia Paasilinnojakin oli neljä, toisistaan erottuvammat etunimet sentään.

 

[Wiljami]

Kiitoksia vihjeestä, piti laittaa varaukseen kirjastolta. Viimeinen vuosi tullut luettua lähinnä fantasiagenren alle menevää niin välipalana voisi mennä hyvinkin stand-alone historiallinen dekkari.

Ei ollut välipala mutta ei ollut oikeastaan historiallinen dekkarikaan. Tuli tahkottua läpi, kieli oli hyvää mutta omaan makuun tarina ei vaan vienyt mennessään vaikka jossain vaiheessa saattoikin ymmärtää allegorisuuden ja useissa paikoin hymähdellä rivien välistä jatkuvasti hyppiville kuvauksille koko kansan (paitsi dissidenttien) rakastamista johtohahmoista (kustakin vuorollaan). Ei mikään nopeatempoisinkaan lukukokemus, 1,5 kuukauden illat meni tuon kanssa. Toisaalta ehkä ihan hyväkin nukahtamiskirjana sen verran raskassoutuinen että parin sivun jälkeen lähtee taju.

Seuraavaksi siirto todennäköisesti ihan toiseen ääripäähän kun kirjastosta varauksessa T. Kingfisherin ymmärtääkseni hassuttelufantasiaa.

 

[Big Joe]

Näköjään hetki vierähtänyt kun tänne viimeksi kirjoittanut enkä ole varma edes mitä kaikkea tässä välissä tullut luettua.

Viimeksi oli kesken Kingin Epätoivon Kaupunki mikä oli mielestäni hyvä ja tarina olisi toiminut myös ilman yliluonnollisuutta.

Sen jälkeen tullut ainakin luettua Kingin uudemmasta päästä Myöhemmin ja Billy Summers. Myöhemmin oli aika keskiverto kirja Kingiltä. Taas sitten Billy Summers oli parasta Kingiä mitä hetkeen tullut luettua, erittäin toimiva dekkari ilman mitään yliluonnollista (paitsi pienet viittaukset Hohtoon).

Myös Kingin novellikokoelma Sydänyö tuli luettua. Ensimmäinen tarina Langolieerit oli erittäin hyvä, toinen tarina Salainen ikkuna, salainen puutarha taas oli vähän ennalta arvattava. Kirjastopoliisi ja Aurinkokoira olivat ihan ok.

Näiden lisäksi sain myös vihdoin aikaiseksi lukea Taru Sormusten Herrasta ja olipahan elämys. Heittämällä yksi parhaita kirjoja mitä olen lukenut.

Nyt luettavana ikuisuusprojekti Silmarillion, olen sen muutaman kerran aloittanut mutta aina jäänyt kesken. Nyt kirjan puolessa välissä, hyvältä vaikuttaa mutta välillä vain vähän vaikea pysyä perässä kenestä/keistä puhutaan kun haltiakielen nimiä vilahtelee kokoajan tekstin seassa.