Pullopostia Seilin saarelta: Potilas numero 43
Susan Heikkinen kiinnostui pop-up museossa käydessään lasipullosta jonka ilmoitettiin löytyneen Seilin saarelta, mutta kukaan ei ollut sitä avannut tai tutkinut sisältöä. Tuo jäi Heikkisen mieleen ja hän saikin silloisen työnantajansa Suomen Kuvalehden kustantamaan pullon, tai oikeastaan pullojen sisällön. Niitä kun oli löytynyt kolme kappaletta metallisesta laatikosta. Pulloista paljastui, että niiden kirjoittaja oli Viipurin seudulta kotoisin ollut Saima Rahkonen. Pullot sisälsivät Saiman kirjoittamia lappuja jotka, hän oli jostain syystä piilottanut metalliseen laatikkon saarelle. Sisältö oli säilynyt hyvässä kunnossa ottaen huomioon ympäröivät olosuhteet. Tuon innoittama Heikkinen kirjoitti alkuun jutun Saimasta, mutta myöhemmin se laajeni kirjaksi. Kirja on koonnut Saiman elämän yhteen joten kuten oikeusasiakirjoista, lääkärien kirjoittamista mielentilatutkimuksista, raporteista sairaaloista, Saiman lähettämistä ja saamista jotka ovat säilyneet Pitkäniemen ja Seilin arkistoissa.
Kirja kertoo yleisemminkin suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta 1900-luvun alkuvuosista aina 1950-luvun loppuun saakka. Mieleltään sairas henkilö, jonka mieli tylsistyi hänen laitostuessaan ja aina uusia terapia muotoja kokeiltiin. Koettiin nälkää, agressiota, rangaistuksia, huumausta ja kaikkea muuta. Ajatukset olivat hyviä mutta hoitokeinot jopa barbaarisia. Suosittelen kaikille.
Punainen nälkä: Stalinin sota Ukrainassa
Anne Applebaumin kirjoittama historiateos Holodomorin aikaisista tapahtumista ja siitä kuinka ei pitäisi olla epäilystäkään että kyseessä oli suunnitelmallinen kansanmurha. Kirja kertoo myös melko pitkällisesti siitä, millainen historia Ukrainalla on, miten se on aina ollut oma erillinen kansansa Venäjästä vaikka jo tsaarien aikana ukrainalaisten kansallistunnetta pyrittiin tukahduttamaan. Kiellettiin ukrainalaisten kieltenopetus kouluissa, ukrainan kielellä kirjoitettu kirjallisuus ja niin edelleen. Kieli ja kulttuuri säilyivät kuitenkin merkittävän osana maaseudun väestön elämää ja erilainen salainen kirjallisuus ja runot säilyivät käytössä vuosikymmeniä.
Ukraina oli osoittanut olevansa ongelmallinen alue Venäjän sisällissodan aikaan kun niin Makhnon mustat prikaatit kuin kansallismieliset ukrainalaiset joukot halusivat erota Venäjän ikeestä oli vallassa sitten tsaari tai työväen diktatuuri Leninin johtamana. Samoin pitkin 1920-lukua ukrainalaiset anarkistit, nationalistit ja sosialistivallankumoukselliset joita ei oltu vielä puhdistettu tai onnistuivat sitä välttelemään kapinoivat jopa aseellisesti kun de-kulakisointia aloitettiin ja vaativat vähintään ukrainan kielistä koulutusta. Tämä ei voinut jäädä Stalinin, Molotovin ja Kaganovitshin huomiotta kun he määräsivät että Ukrainan pitää tuottaa viljaa massiivisia määriä. Tuo jatkui siitä huolimatta että huonot sääolot aiheuttivat sadon menetyksen. Siemenviljaa jäi hädin tuskin käytettäväksi ja 1932 ihmisiä alkoi kuolemaan suuria määriä. Huonosti johdetut ja toimivat kolhoosit eivät pystyneet korvaamaan kulakien karkoitusten myötä kadonnutta tietotaitoa viljelystä. Ja kun Stalin 1933 suostui laskemaan sitä määrää mikä Ukrainan piti tuottaa viljaa ja muuta ruokaa siihen kuului kiero temppu. Korvauksena siitä että viljanottomäärää laskettiin vietiin paitsi se vilja mitä oli hädin tuskin tarpeeksi elättämään ihmisiä, vietiin myös kotieläimet, perunat, kaali kaikki mitä oli. Samoin puolueen toimijat ampuivat esimerkiksi koiria ettei niitä syötäisi. Miljoonia ihmisiä kuoli Ukrainassa. Samoin nälkää nähtiin Kazakstanissa alueilla jonne ukrainalaisia kulakkeja oli karkoitettu kuten myös Volgan rannoilla missä oli myös suuria määriä karkotettuja kulakkeja.
Jos kannibalismi ja loputon suru kelpaa tämä on kirja sinulle.
Gulag: Vankileirien saariston historia
Gulageista on kirjoitettu lukuisia historioita, mutta Anne Applebaum on kerännyt niistä merkittäviä osia yhteen ja koittanut selvittää mitä leireillä oikeastaan tapahtui. Kerrotaan varkaiden järjestöistä, poliittisten vankien kohtelusta, rangaistuksista ja tavoista joilla vangit tekivät yhteistyötä. Vaikka esimerkiksi Shalunov ja Solzhenitsyn ovatkin kirjoittaneet omista ja muiden kokemuksista niin nyt on luettavana kymmenien ellei peräti satojen ihmisten kokemuksia siitä miten vankilat muuttuivat Solovetskin leiristä kokonaiseksi saaristoksi, mielipuolisista projekteista joita Stalin ajoi ja ennen kaikkea siitä miten ei ollut niinkään väliä sillä oliko joku oikeasti syyllinen. Stalin oli päättänyt että orjatyövoimalla pystyy rakentamaan kaikkea jännää välittämättä ihmishengistä.
Yksi mielenkiintoisimpia asioita on se, että kun puhutaan gulagista se käsitetään kattamaan ajan 1920-luvulta Stalinin kuolemaan. On totta että tuolloin leirit olivat suurimmillaan, mutta se ei tarkoita että leirielämä olisi päättynyt siihen kun Stalin kuoli ja Berija sekä Hrustsov vapauttivat vangit. Ei suinkaan. Viimeiset työleirit lopettivat toimintansa vuoden 1986 lopulla. Toki ne eivät enää saavuttaneet merkittävää asemaa Neuvostoliiton taloudellisessa elämässä. Mutta orjatyöllä aloitettiin nikkelin kaivuu Norilskissa, Magadan perustettiin asemaksi jonka kautta kuljetettiin vankeja kaivamaan kultaa, Vorkuta on perustettu keskitysleirin hiilikaivoksen ympärille ja lukuisia muita kaupunkeja erilaisten muiden vastaavien toimipisteiden ympärille.
Raiskaukset, nälkä, kylmyys, vartijoiden julmuus, lukemattomat tavat aiheuttaa itselleen tai muille ruumiillisia vammoja. Yksi jäi mieleen. Nainen joka oli tullut raskaaksi ja halusi keskeyttää raskauden tunki sisäänsä lukuisia rautanauloja. Sen jälkeen hän istui ompelimossa kunnes veri virtasi valtoimenaan. Tai ihmiset jotka ompelivat silmiään kiinni, leikkasivat omaa ihoaan ja paistoivat lihan nauttien sen itse. Kaikki jotta pääsisivät sairaalaan eivätkä olisi leirillä. Eristyssellit joihin laitettiin ihmisiä jopa vuosiksi ja joissa ajauduttiin hulluiksi.