Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Big Joe]

Tässä tullut edellisestä viestistä luettua taas kaksi Stephen Kingin kirjaa, Kalpea aavistus ja Pedon sydän.

Kalpea aavistus oli hyvä, ei nyt Kingin parhaimmistoa mutta kuitenkin sopivan jännittävä ja koukuttava.

Pedon sydän oli vähän erilainen kirja Kingiltä (ainakin tähän mennessä lukemistani), kirjassa on 5 eri henkilön tarinat jotka ovat kuitenkin yhteydessä toisiinsa. Ihan hyvä kirja, jännitystä olisi vähän enemmän kaivannut. Kirjassa myös viittauksia Musta torni -sarjaan.

Tällä hetkellä luettavana Stephen Kingin Epätoivon kaupunki, mikä on alusta asti ollut ainakin erittäin koukuttava ja tunteita herättävä.

 

[Nahkasohva]

Karl Ove Knausgård: Taisteluni, kuudes kirja.

Toista kertaa luen nyt Taisteluni-sarjaa, ja kokemus on jopa vielä mykistävämpi kuin ensimmäisellä kerralla. Miten on, onko Jatkoajassa muita, joille tämän vuosituhannen parhaan kirjailijan tuotanto maistuu?

 

[Ilmari Ahde]

Knaudgårdin Aamutähti on luettu ja odotan jatkoa kiinnostuneena.

 

[alwahla]

Emily Brontë - Humiseva harju

Tuli luettua sitten tämäkin klassikko ja jos totta puhutaan, niin aika laimeaksi jäi vaikutus. Merkittävimpänä syynä tähän pidän tarinan kertojaa eli taloudenhoitaja Ellen Deania, jonka tyyli oli hyvin vanhanaikainen, kukkahattutätimäinen ja suorastaan rasittavan uskonnollinen (mikä on tosin luonnollista, sillä onhan kirja ilmestynyt 1847).

Kirjoitustyyli oli varsin miellyttävä ja romaanin juoni oli tullut minulle tutuksi 1939 ilmestyneestä filmatisoinnista, joka oli kaikin tavoin parempi kuin tämä kirja. Hahmot ja miljöö tuntuvat autenttisilta ja realistisilta, sillä kaunaa, vihaa ja rakkautta on myös tässä reaalimaailmassa. Kirjan mielenkiintoisin hahmo on eittämättä Heatcliff (ilman sukunimeä), jonka taustasta ei tiedetä käytännössä yhtään mitään sekä Lintonin suvun Catherine ja Edgar, joiden väliseen kolmiodraamaan tarina keskittyy.

Ihan jees kirja, muttei mikään maailmoja mullistava, vaikka toki Brontë oli tällä ainokaisella romaanillaan omalla tavallaan aikaansa edellä.

***

 

[Surukuku]

Emily Brontë - Humiseva harju

Tuli luettua sitten tämäkin klassikko ja jos totta puhutaan, niin aika laimeaksi jäi vaikutus. Merkittävimpänä syynä tähän pidän tarinan kertojaa eli taloudenhoitaja Ellen Deania, jonka tyyli oli hyvin vanhanaikainen, kukkahattutätimäinen ja suorastaan rasittavan uskonnollinen (mikä on tosin luonnollista, sillä onhan kirja ilmestynyt 1847).

Kirjoitustyyli oli varsin miellyttävä ja romaanin juoni oli tullut minulle tutuksi 1939 ilmestyneestä filmatisoinnista, joka oli kaikin tavoin parempi kuin tämä kirja. Hahmot ja miljöö tuntuvat autenttisilta ja realistisilta, sillä kaunaa, vihaa ja rakkautta on myös tässä reaalimaailmassa. Kirjan mielenkiintoisin hahmo on eittämättä Heatcliff (ilman sukunimeä), jonka taustasta ei tiedetä käytännössä yhtään mitään sekä Lintonin suvun Catherine ja Edgar, joiden väliseen kolmiodraamaan tarina keskittyy.

Ihan jees kirja, muttei mikään maailmoja mullistava, vaikka toki Brontë oli tällä ainokaisella romaanillaan omalla tavallaan aikaansa edellä.

***

Tästä tehty varsin tuorekin filmatisointi vuodelta 2011. Ohessa YLE Areenan puffi elokuvasta:

HUMISEVA HARJU 2012 HD
Andrea Arnold tarttuu Emily Brontën klassikkoromaaniin intohimoisella otteella. Kiihkeä rakkaustarina on saanut Arnoldin käsissä pysäyttävän tulkinnan. Venetsian elokuvajuhlien kilpasarjassa ensiesityksensä saanut elokuva voitti Venetsiassa Leijonan parhaasta kuvauksesta.
Red Roadin (2006) ja Fish Tankin (2009) ohjaaja Andrea Arnold on palkittu Oscarilla lyhytelokuvastaan Wasp (2003).

 

[Larionov #8]

Shunryu Suzuki: Kirjeitä tyhjyydestä - Zen ja elämisen taito

 

[heketsu88]

Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta : yksinvaltiuden paluu

Kirja perehtyy Neuvostoliiton hajoamiseen, Jeltsinin valtakauden aikaan ja Vladimir Putin nousuun Venäjän johtoon kirjassa esiintyvien henkilöiden kautta. Kirjassa käydään muun muassa läpi Venäjän hetkellistä demokratian aikaa ja sitä, miten Putinin aikana tätä demokratiaa on rappeutettu, perustuslakia ei ole kunnioitettu ja valta on siirtynyt Putinin lähipiirilleen, Putinin myöntäijilöille ja KGB:n entisille agenteille.

Ehdottomasti suosittelen lukemaan.

 

[Ilmari Ahde]

Nyt kävi sillälailla, että Neuvostoihmisen loppu tuli loppuun ennen loppuaan, en jaksanut kuin puolimatkaan. Ihan alkusivuilla mainittiin venäläisten olevan sotaisa kansa, tämähän on huomattu.

 

[Ilmari Ahde]

Tällaiset stereotypiat eivät ole nykyään sallittuja. Kaikki kansat ja rodut ovat samanlaisia ja yhdenvertaisia. Kaikki myös haluavat hyvää. Ei pidä rakentaa vastakkainasetteluja, se on turmiollista.

Olet ihan oikeassa, jään odottamaan kurinpidon rangaistusta joka tulee olemaan ankara. Sitä odotellessa voin miettiä mitä lukisi.

 

[Jewgen]

Kahteen päivään nyt 4 kirjaa, Lee Child & Lincoln Child Pahaa verta, Max Seeck Kauna, Douglas Preston & Lincoln Child Purppura rannikko ja Douglas Preston & Lincoln Child Sininen labyrintti.

 

[Patarouva]

Emily Brontë - Humiseva harju

Tuli luettua sitten tämäkin klassikko ja jos totta puhutaan, niin aika laimeaksi jäi vaikutus. Merkittävimpänä syynä tähän pidän tarinan kertojaa eli taloudenhoitaja Ellen Deania, jonka tyyli oli hyvin vanhanaikainen, kukkahattutätimäinen ja suorastaan rasittavan uskonnollinen (mikä on tosin luonnollista, sillä onhan kirja ilmestynyt 1847).

Kirjoitustyyli oli varsin miellyttävä ja romaanin juoni oli tullut minulle tutuksi 1939 ilmestyneestä filmatisoinnista, joka oli kaikin tavoin parempi kuin tämä kirja. Hahmot ja miljöö tuntuvat autenttisilta ja realistisilta, sillä kaunaa, vihaa ja rakkautta on myös tässä reaalimaailmassa. Kirjan mielenkiintoisin hahmo on eittämättä Heatcliff (ilman sukunimeä), jonka taustasta ei tiedetä käytännössä yhtään mitään sekä Lintonin suvun Catherine ja Edgar, joiden väliseen kolmiodraamaan tarina keskittyy.

Ihan jees kirja, muttei mikään maailmoja mullistava, vaikka toki Brontë oli tällä ainokaisella romaanillaan omalla tavallaan aikaansa edellä.

***

Humisevasta harjusta tuli mieleen muisto vuosien takaa. Eräs lukiolaistyttö oli valinnut Humisevan harjun kirjoittaakseen aineen ja kirjan lukeminen ei edistynyt.

Ehdotin, että hän vaihtaa kirjan ja annoin hyllystäni Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulon sekä dvd:n, jossa on samasta kirjasta 1995 tehty draamasarja. Johan alkoi lyyti kirjoittamaan.

 

[Purkan Jauhaja]

Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta : yksinvaltiuden paluu

Kirja perehtyy Neuvostoliiton hajoamiseen, Jeltsinin valtakauden aikaan ja Vladimir Putin nousuun Venäjän johtoon kirjassa esiintyvien henkilöiden kautta. Kirjassa käydään muun muassa läpi Venäjän hetkellistä demokratian aikaa ja sitä, miten Putinin aikana tätä demokratiaa on rappeutettu, perustuslakia ei ole kunnioitettu ja valta on siirtynyt Putinin lähipiirilleen, Putinin myöntäijilöille ja KGB:n entisille agenteille.

Ehdottomasti suosittelen lukemaan.

Minulla on nyt menossa Putinin sisäpiirissä teos. Tämäkin vaikuttaa aika mielenkiintoiselta. Olen aika alussa ja tässä kohtaa mennään vasta Putinin Dresdenin vuosissa.

Varmaankin aika samanlaiset teokset keskenään.

 

[Ilmari Ahde]

Otettiinpa esikoisteos työn alle, Juha Roiha - Yksi aina valvoo

 

[Dynamo]

Tulipa luettua Hanya Yanagihara: Pieni elämä. Tämähän oli Keke Lankisenkin lukupiirissä. Nyt täytyy sanoa, ettei ollut mun kuppini teetä, luin toki loppuun asti. Rakenteellisesti en pitänyt, kirjassa on paljon takaumia, joissa kerrotaan jotain, mutta takaumat jäävät useinmiten kesken, ja tietysti johonkin koukuttavaan kohtaan. Rakenne on siten tehty koukuttavaksi näillä tv-sarjoista tutuilla cliff hangereillä. Joo, onhan tätä kirjaa pidetty koukuttavana, mutta se ei mielestäni ole sitä niinkään sisältönsä kuin rakenteensa puolesta. Kirja on myös aiheen käsittelyyn tarpeettoman pitkä, yli 700 sivua. 400-500 olisi kyllä riittänyt. Sisältö oli vähän ahdistava, siitä lisää spoilerissa.

Spoileri: Juonipaljastuksia spoileri

Kirja on monilta osin ahdistava. Päähenkilö on itseänsä viiltelevä, lapsena hyväksikäytetty heppu, jonka traumat heijastuvat koko kirjaan. Nämä lapsuuden ja nuoruuden kokemukset on lyöty överiksi, esim. nuoruuden karkumatkalla liftatessaan kaikki rekkakuskit, jotka ottavat hepun kyytiin ovat nuorta hyväksikäyttäviä pedofiileja. Jotkut maksavat, jotkut eivät, mutta kaikki rekkakuskit ovat paskiaisia.

Vastakkain asettelu: aikuisena kohdatut hyväsydämiset kaverit, jotka tekevät frendin eteen mitä tahansa mihin kellonaikaan tahansa vs. nuoruuden kaltoinkohtelu on kirjan tarinan juonta leimaava. Mitä tahansa hyvää päähenkilö myöhemmin kohtaakaan, se lapsuuden paska seuraa aina mukana. Ja se viiltely, sitä sitten kuvataan yksityiskohtaisesti läpi koko kirjan? Pointti tulisi perille vähemmästäkin, tällä määrällä tämä oli jonkinlaista ahdistuspornoa.

Oli kirjassa paljon hyvääkin, siinä on hyvin (detaljit ovat vaatineet kirjoittajalta perehtymistä) kerrottu leffa-/näytelmäalasta, taidemaailmasta, asianajomaailmasta, läätieteestä jne. Kirja ei ole syntynyt hetkessä, vaan taustatöihin on tehty paljon töitä. Ja kun kerronta on pääosin sujuvaa, ymmärrän kyllä, miksi tästä on kirjana pidetty, vaikkei tämä mikään hyvän mielen kirja ole.

 

[alwahla]

Seuraava kirja, jonka luen, on Leo Tolstoin Anna Karenina. Juuri varasin kirjan, joten toivon mukaan se ennättää vielä tämän viikon aikana lähikirjastoon. Olen aiemmin lukenut Sodan ja rauhan, joten tiedän suunnilleen, mitä odottaa.

 

[Gostisbehere]

Tuli tänään käytyä muksun kans kirjastossa. Siinä muksu poimi itselleen muutaman kirjan ja pari Nintendo peliä mukaansa. Sitten tuli mieleen eräs kirja jota en ollut lukenut varmasti 15vuoteen. Sieltä se löytyi hyllystä. Tuomas Vimma- Helsinki 12-.

 

[Johnny B. Goode]

Mark Galeotti: Voima ja Valta - Venäjän mafia Kremlin suojeluksessa

Erittäin kattava opus Vori v zakonesta eli Neuvostoliiton/Venäjän rikolliskulttuurista, lähtien ihan 1900-luvun alun vankileireistä tähän päivään. Gorban presidenttikautta ja glasnostia/perestroikaa pidetään positiivisena ajanjaksona tuon härövaltion historiassa, mutta juuri tuo avasi kaikki ovet voreille temmeltää lähes rajattomasti. Ja jesus sentään, kyllä temmelsikin. Ja temmeltää.

 

[Individual]

Seuraava kirja, jonka luen, on Leo Tolstoin Anna Karenina. Juuri varasin kirjan, joten toivon mukaan se ennättää vielä tämän viikon aikana lähikirjastoon. Olen aiemmin lukenut Sodan ja rauhan, joten tiedän suunnilleen, mitä odottaa.

Nukahtelua ja kirjan kopsahtelua lattialle, tai silmäkulmaan?

 

[alwahla]

Nukahtelua ja kirjan kopsahtelua lattialle, tai silmäkulmaan?

Noitakin. Jos saan luettua kirjan alle kolmessa viikossa, olen pirun tyytyväinen itseeni. Sodan ja rauhan kanssa aikaa vierähti yli kuukausi.

 

[Ilmari Ahde]

Noitakin. Jos saan luettua kirjan alle kolmessa viikossa, olen pirun tyytyväinen itseeni. Sodan ja rauhan kanssa aikaa vierähti yli kuukausi.

Oma ”ennätys” on Hilary Mantelin Susipalatsi, kannesta toiseen kaksi kuukautta. Kirjahan on hiton hyvä, mutta kun kesti jostain syystä.

 

[nummenkallio]

Kiveen hakatut - urheilusankaruuden jäljillä.

Olihan se jo aiemmin tuttu, mutta kun käytiin muuttamassa tätivainaan mies uuteen asuntoon, niin se antoi minulle tuon kirjan. Suurimman osan kirjoistaan antoi pois, minulle hän halusi antaa tämän. Arvostin ja arvostan.

 

[Iisoppi]

Rachel DeLoache Williams: Ystäväni Anna - Huijariperiättären tarina

Anna oli rikas saksalainen perijätär joka eli satumaista elämää New Yorkissa asuen luksushotellissa, pukeutuen desingvaatteisiin ja syöden kalliista ulkona. Rachel oli hänen varsin tavallinen ystävänsä joka asui vuokralla poikaystävänsä kanssa ja työskenteli Vanity Fairessa kuvausassistenttina. Anna oli epäkäytännöllinen, työkeä, itsekäs ja impulsiivinen. Rachel on kiltti, järkevä ja jalat maassa oleva. Hän nautti Annan hulvattomasta ja juhlivasta seurasta. Ystävyys alkoi rakoilla (Annan tarjoamalla) ulkomaan matkalla jossa Rachel päätyi maksamaan lennot, hotellin, ruokailut ja ostokset kun Annan luottokortti ei jostain syystä toiminut. Lopulta selvisi ettei Anna ole saksalainen miljoonaperijätär vaan venäläinen rekkakuskin tytär ja tyhjätasku.

Kirja oli jokseenkin kiehtovaa luettavaa mutta myös ahdistavaa. Heti kirjan alussa tuodaan esille ulkomaan matkan karu loppu jossa Rachel joutui antamaan veloittaa luottokortiltaan luksushotellin sviitin maksut. Ja sitten aletaan vasta kertoa miten Rachel tapasi Annan ja miten ystävyys rakentui. Koska ns. lopputuloksen jo tiesi niin rivien välistä osasi nähdä vaaran merkit. Ja vielä loman jälkeen Rachel odotti että Anna maksaisi velkansa. Päivät muuttuvat viikoiksi niin lopulta Rachelin pitää myöntää että tuli huijatuksi.
Suosittelen lukemaan jos aihe kiinnostaa...

 

[DarkTower]

Jälleen otetaan vastaan uusia ja hyviä scifi-kirjailijoita ja miksei fantasia myös. Tunnetut ja vanhat on jo luettu suurimmaksi osaksi ja risingshadow.fi on käyty läpi. Suomalaisista scifi-kirjailijoista itse suosittelen Hannu Rajaniemen kirjoja ja fantasiakirjailijoista Erika Vikin Kaksosauringot-trilogiaa, loistavia kirjoja. Toivottavasti molemmat kirjoittavat jatkossa vielä monta kirjaa.

 

[Kiekkokatsoja]

Angnus Young kohtalona ac/dc.
Bon Scottin elämäntarinan luin jo, joten eipä niin paljoa lisää tullut infoa.
Vahvistui ajatus, että back in black menestyslevyn takana oli aikalailla myös edesmennyt laulaja Bon Scott. Ainakin useamman biisin sanoitusten osalta.
Niin vaan, se Bon:in sanoitus muistikirjakin katosi heti kuoleman jälkeen.
Joo Brian Johnsson oli kyllä hyvä korvaaja, laulajaksi bändiin, ja menestyslevyllekin.
Kovaa oli meno, 70-80 luvulla. Olisimpa ollut keikalla.

 

[Kilgore Trout]

Tulipa luettua Hanya Yanagihara: Pieni elämä. Tämähän oli Keke Lankisenkin lukupiirissä. Nyt täytyy sanoa, ettei ollut mun kuppini teetä, luin toki loppuun asti. Rakenteellisesti en pitänyt, kirjassa on paljon takaumia, joissa kerrotaan jotain, mutta takaumat jäävät useinmiten kesken, ja tietysti johonkin koukuttavaan kohtaan. Rakenne on siten tehty koukuttavaksi näillä tv-sarjoista tutuilla cliff hangereillä. Joo, onhan tätä kirjaa pidetty koukuttavana, mutta se ei mielestäni ole sitä niinkään sisältönsä kuin rakenteensa puolesta. Kirja on myös aiheen käsittelyyn tarpeettoman pitkä, yli 700 sivua. 400-500 olisi kyllä riittänyt. Sisältö oli vähän ahdistava, siitä lisää spoilerissa.

Spoileri: Juonipaljastuksia spoileri

Kirja on monilta osin ahdistava. Päähenkilö on itseänsä viiltelevä, lapsena hyväksikäytetty heppu, jonka traumat heijastuvat koko kirjaan. Nämä lapsuuden ja nuoruuden kokemukset on lyöty överiksi, esim. nuoruuden karkumatkalla liftatessaan kaikki rekkakuskit, jotka ottavat hepun kyytiin ovat nuorta hyväksikäyttäviä pedofiileja. Jotkut maksavat, jotkut eivät, mutta kaikki rekkakuskit ovat paskiaisia.

Vastakkain asettelu: aikuisena kohdatut hyväsydämiset kaverit, jotka tekevät frendin eteen mitä tahansa mihin kellonaikaan tahansa vs. nuoruuden kaltoinkohtelu on kirjan tarinan juonta leimaava. Mitä tahansa hyvää päähenkilö myöhemmin kohtaakaan, se lapsuuden paska seuraa aina mukana. Ja se viiltely, sitä sitten kuvataan yksityiskohtaisesti läpi koko kirjan? Pointti tulisi perille vähemmästäkin, tällä määrällä tämä oli jonkinlaista ahdistuspornoa.

Oli kirjassa paljon hyvääkin, siinä on hyvin (detaljit ovat vaatineet kirjoittajalta perehtymistä) kerrottu leffa-/näytelmäalasta, taidemaailmasta, asianajomaailmasta, läätieteestä jne. Kirja ei ole syntynyt hetkessä, vaan taustatöihin on tehty paljon töitä. Ja kun kerronta on pääosin sujuvaa, ymmärrän kyllä, miksi tästä on kirjana pidetty, vaikkei tämä mikään hyvän mielen kirja ole.

Minä pidin kovasti romaanin alusta ja se oli mielenkiintoinen, mutta loppua kohden alkoi puuduttaa. Selailin viimeiset parisataa sivua, kun kyllästyin saman toistoon. Kuten kirjoitit, 400-500 olisi riittänyt hyvin.