Ilmari Ahde
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Haukiputaan huorakuoro
Knaudgårdin Aamutähti on luettu ja odotan jatkoa kiinnostuneena.
Tästä tehty varsin tuorekin filmatisointi vuodelta 2011. Ohessa YLE Areenan puffi elokuvasta:Emily Brontë - Humiseva harju
Tuli luettua sitten tämäkin klassikko ja jos totta puhutaan, niin aika laimeaksi jäi vaikutus. Merkittävimpänä syynä tähän pidän tarinan kertojaa eli taloudenhoitaja Ellen Deania, jonka tyyli oli hyvin vanhanaikainen, kukkahattutätimäinen ja suorastaan rasittavan uskonnollinen (mikä on tosin luonnollista, sillä onhan kirja ilmestynyt 1847).
Kirjoitustyyli oli varsin miellyttävä ja romaanin juoni oli tullut minulle tutuksi 1939 ilmestyneestä filmatisoinnista, joka oli kaikin tavoin parempi kuin tämä kirja. Hahmot ja miljöö tuntuvat autenttisilta ja realistisilta, sillä kaunaa, vihaa ja rakkautta on myös tässä reaalimaailmassa. Kirjan mielenkiintoisin hahmo on eittämättä Heatcliff (ilman sukunimeä), jonka taustasta ei tiedetä käytännössä yhtään mitään sekä Lintonin suvun Catherine ja Edgar, joiden väliseen kolmiodraamaan tarina keskittyy.
Ihan jees kirja, muttei mikään maailmoja mullistava, vaikka toki Brontë oli tällä ainokaisella romaanillaan omalla tavallaan aikaansa edellä.
***
Olet ihan oikeassa, jään odottamaan kurinpidon rangaistusta joka tulee olemaan ankara. Sitä odotellessa voin miettiä mitä lukisi.Tällaiset stereotypiat eivät ole nykyään sallittuja. Kaikki kansat ja rodut ovat samanlaisia ja yhdenvertaisia. Kaikki myös haluavat hyvää. Ei pidä rakentaa vastakkainasetteluja, se on turmiollista.
Humisevasta harjusta tuli mieleen muisto vuosien takaa. Eräs lukiolaistyttö oli valinnut Humisevan harjun kirjoittaakseen aineen ja kirjan lukeminen ei edistynyt.Emily Brontë - Humiseva harju
Tuli luettua sitten tämäkin klassikko ja jos totta puhutaan, niin aika laimeaksi jäi vaikutus. Merkittävimpänä syynä tähän pidän tarinan kertojaa eli taloudenhoitaja Ellen Deania, jonka tyyli oli hyvin vanhanaikainen, kukkahattutätimäinen ja suorastaan rasittavan uskonnollinen (mikä on tosin luonnollista, sillä onhan kirja ilmestynyt 1847).
Kirjoitustyyli oli varsin miellyttävä ja romaanin juoni oli tullut minulle tutuksi 1939 ilmestyneestä filmatisoinnista, joka oli kaikin tavoin parempi kuin tämä kirja. Hahmot ja miljöö tuntuvat autenttisilta ja realistisilta, sillä kaunaa, vihaa ja rakkautta on myös tässä reaalimaailmassa. Kirjan mielenkiintoisin hahmo on eittämättä Heatcliff (ilman sukunimeä), jonka taustasta ei tiedetä käytännössä yhtään mitään sekä Lintonin suvun Catherine ja Edgar, joiden väliseen kolmiodraamaan tarina keskittyy.
Ihan jees kirja, muttei mikään maailmoja mullistava, vaikka toki Brontë oli tällä ainokaisella romaanillaan omalla tavallaan aikaansa edellä.
***
Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta : yksinvaltiuden paluu
Kirja perehtyy Neuvostoliiton hajoamiseen, Jeltsinin valtakauden aikaan ja Vladimir Putin nousuun Venäjän johtoon kirjassa esiintyvien henkilöiden kautta. Kirjassa käydään muun muassa läpi Venäjän hetkellistä demokratian aikaa ja sitä, miten Putinin aikana tätä demokratiaa on rappeutettu, perustuslakia ei ole kunnioitettu ja valta on siirtynyt Putinin lähipiirilleen, Putinin myöntäijilöille ja KGB:n entisille agenteille.
Ehdottomasti suosittelen lukemaan.
Nukahtelua ja kirjan kopsahtelua lattialle, tai silmäkulmaan?Seuraava kirja, jonka luen, on Leo Tolstoin Anna Karenina. Juuri varasin kirjan, joten toivon mukaan se ennättää vielä tämän viikon aikana lähikirjastoon. Olen aiemmin lukenut Sodan ja rauhan, joten tiedän suunnilleen, mitä odottaa.
Noitakin. Jos saan luettua kirjan alle kolmessa viikossa, olen pirun tyytyväinen itseeni. Sodan ja rauhan kanssa aikaa vierähti yli kuukausi.Nukahtelua ja kirjan kopsahtelua lattialle, tai silmäkulmaan?
Oma ”ennätys” on Hilary Mantelin Susipalatsi, kannesta toiseen kaksi kuukautta. Kirjahan on hiton hyvä, mutta kun kesti jostain syystä.Noitakin. Jos saan luettua kirjan alle kolmessa viikossa, olen pirun tyytyväinen itseeni. Sodan ja rauhan kanssa aikaa vierähti yli kuukausi.
Minä pidin kovasti romaanin alusta ja se oli mielenkiintoinen, mutta loppua kohden alkoi puuduttaa. Selailin viimeiset parisataa sivua, kun kyllästyin saman toistoon. Kuten kirjoitit, 400-500 olisi riittänyt hyvin.Tulipa luettua Hanya Yanagihara: Pieni elämä. Tämähän oli Keke Lankisenkin lukupiirissä. Nyt täytyy sanoa, ettei ollut mun kuppini teetä, luin toki loppuun asti. Rakenteellisesti en pitänyt, kirjassa on paljon takaumia, joissa kerrotaan jotain, mutta takaumat jäävät useinmiten kesken, ja tietysti johonkin koukuttavaan kohtaan. Rakenne on siten tehty koukuttavaksi näillä tv-sarjoista tutuilla cliff hangereillä. Joo, onhan tätä kirjaa pidetty koukuttavana, mutta se ei mielestäni ole sitä niinkään sisältönsä kuin rakenteensa puolesta. Kirja on myös aiheen käsittelyyn tarpeettoman pitkä, yli 700 sivua. 400-500 olisi kyllä riittänyt. Sisältö oli vähän ahdistava, siitä lisää spoilerissa.Kirja on monilta osin ahdistava. Päähenkilö on itseänsä viiltelevä, lapsena hyväksikäytetty heppu, jonka traumat heijastuvat koko kirjaan. Nämä lapsuuden ja nuoruuden kokemukset on lyöty överiksi, esim. nuoruuden karkumatkalla liftatessaan kaikki rekkakuskit, jotka ottavat hepun kyytiin ovat nuorta hyväksikäyttäviä pedofiileja. Jotkut maksavat, jotkut eivät, mutta kaikki rekkakuskit ovat paskiaisia.
Vastakkain asettelu: aikuisena kohdatut hyväsydämiset kaverit, jotka tekevät frendin eteen mitä tahansa mihin kellonaikaan tahansa vs. nuoruuden kaltoinkohtelu on kirjan tarinan juonta leimaava. Mitä tahansa hyvää päähenkilö myöhemmin kohtaakaan, se lapsuuden paska seuraa aina mukana. Ja se viiltely, sitä sitten kuvataan yksityiskohtaisesti läpi koko kirjan? Pointti tulisi perille vähemmästäkin, tällä määrällä tämä oli jonkinlaista ahdistuspornoa.
Oli kirjassa paljon hyvääkin, siinä on hyvin (detaljit ovat vaatineet kirjoittajalta perehtymistä) kerrottu leffa-/näytelmäalasta, taidemaailmasta, asianajomaailmasta, läätieteestä jne. Kirja ei ole syntynyt hetkessä, vaan taustatöihin on tehty paljon töitä. Ja kun kerronta on pääosin sujuvaa, ymmärrän kyllä, miksi tästä on kirjana pidetty, vaikkei tämä mikään hyvän mielen kirja ole.
Minulla on menossa Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, joka oli aikoinaan ehdolla Arthur C. Clarke -palkinnon saajaksi. Ole luonani aina, samoin kuin Ishiguron Klara ja aurinko, ovat suunnilleen niin kaukana avaruusoopperasta kuin yhden genren sisällä pääsee, mutta scifiä kuitenkin.Jälleen otetaan vastaan uusia ja hyviä scifi-kirjailijoita ja miksei fantasia myös. Tunnetut ja vanhat on jo luettu suurimmaksi osaksi ja risingshadow.fi on käyty läpi. Suomalaisista scifi-kirjailijoista itse suosittelen Hannu Rajaniemen kirjoja ja fantasiakirjailijoista Erika Vikin Kaksosauringot-trilogiaa, loistavia kirjoja. Toivottavasti molemmat kirjoittavat jatkossa vielä monta kirjaa.