Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[alwahla]

Tänään aloitan lukemaan Max Brooksin World War Z:ta. Osittain sen vuoksi, että haluan nähdä, kuinka paljon kirja eroaa leffasta ja osittain siksi, etten ole lukenut yhtäkään kyseisen kirjailijan kirjaa.

 

[alwahla]

Itsellänikin tuo odottaa hyllyssä, joten mielelläni kuulisin jonkin lyhyen arvion kun olet lukemisen saanut päätökseen.

World War Z - Max Brooks

Lyhyesti sanottuna: kirja on ihan erilainen ja syvällisempi kuin leffa ja se kannattaa lukea juuri sen vuoksi.
Ainoat asiat, jotka yhdistävät leffaa ja kirjaa, ovat nimi ja zombiet. Siinä missä leffassa painellaan tukka putkella action -kohdasta seuraavaan action -kohtaan, käydään kirjassa palon perusteellisemmin läpi koko tapahtumaketju ja sekä se, miten ympäri maailmaa eri ihmiset kohtasivat tämän epidemian. Juuri nuo eri kulttuureista tulevien ihmisten haastattelut ovat tämän kirjan suola ja koko kirja onkin kirjoitettu haastattelutyyliin.

Kirjaa kun lukee, ei voi kuin ihmetellä, miten tarkasti ja jopa ennakoiden kirjailija kertoo epidemian leviämisestä, joka väistämättä tuo mieleen koronapandemian leviämisen. Varsinkin, kun kirjan zombie-epidemia lähti liikkeelle Kiinasta. Kaiken kaikkiaan todella hyvin kirjoitettu romaani, joka 450 sivullaan on varsin nopeasti luettu.

****

 

[JYP#44]

Laitetaan kysymys tähän ketjuun, sillä täällä saattaa olla pelkkien lukutoukkien sijasta kovempia kirjaharrastajia. Kysymykseni koskee kirjan omistuskirjoitusta. Haluaisin antaa ystävälleni ainutlaatuisen lahjan kiitoksena eräästä juhlapäivästä ja yksi hyvä lahja voisi olla kirja hänelle rakkaasta aiheesta. Minulla sattuisi olemaan myös kaverin kautta kontaktit saada tämän kirjan kirjoittaja signeeraamaan kyseinen kirja.

Kysymys kuuluukin: miten tuo kirja kannattaisi mielestänne signeerata tässä tilanteessa? Onko noloa laittaa kirjaan sekä minun että kirjailijan tervehdys, jossa minä kiitän kirjan saadaa tietystä päivästä ja seuraavalla sivulla(?) on kirjailijan oma omistuskirjoitus? Vai onko tyylikkäämpi veto pyytää kirjaan pelkkä signeeraus? Vai olisiko tyylikkäämpää lisätä siihen myös saajan nimi, että lahjaan tulisi vähän henkilökohtaisuuttakin?

 

[Malkkinen]

Laitetaan kysymys tähän ketjuun, sillä täällä saattaa olla pelkkien lukutoukkien sijasta kovempia kirjaharrastajia. Kysymykseni koskee kirjan omistuskirjoitusta. Haluaisin antaa ystävälleni ainutlaatuisen lahjan kiitoksena eräästä juhlapäivästä ja yksi hyvä lahja voisi olla kirja hänelle rakkaasta aiheesta. Minulla sattuisi olemaan myös kaverin kautta kontaktit saada tämän kirjan kirjoittaja signeeraamaan kyseinen kirja.

Kysymys kuuluukin: miten tuo kirja kannattaisi mielestänne signeerata tässä tilanteessa? Onko noloa laittaa kirjaan sekä minun että kirjailijan tervehdys, jossa minä kiitän kirjan saadaa tietystä päivästä ja seuraavalla sivulla(?) on kirjailijan oma omistuskirjoitus? Vai onko tyylikkäämpi veto pyytää kirjaan pelkkä signeeraus? Vai olisiko tyylikkäämpää lisätä siihen myös saajan nimi, että lahjaan tulisi vähän henkilökohtaisuuttakin?

Pelkkä kirjailijan signeeraus. Laita vaikka oma tervehdys korttiin. Lahjan saaja kyllä muistaa joka kerta kirjan nähdessään, että sai sen sinulta jostain syystä. Perikuntaa vituttaa sitten joskus kun kaveristasi aika jättää ja pitäisi saada kirja myytyä kovalla hinnalla, mutta siellä onkin JYP#44:n töherrystä.

 

[Patarouva]

Pelkkä kirjailijan signeeraus. Laita vaikka oma tervehdys korttiin. Lahjan saaja kyllä muistaa joka kerta kirjan nähdessään, että sai sen sinulta jostain syystä. Perikuntaa vituttaa sitten joskus kun kaveristasi aika jättää ja pitäisi saada kirja myytyä kovalla hinnalla, mutta siellä onkin JYP#44:n töherrystä.

Juuri näin.

Jos sattuu olemaan kirjoja arvostamaton perikunta niin eivät edes avaa kirjaa koskaan ja samaan hylkyyn menevät kaikki opukset.

Hieno lahja @JYP#44. Arvostaisin tuollaista lahjaa tosi paljon.

 

[JYP#44]

Pelkkä kirjailijan signeeraus. Laita vaikka oma tervehdys korttiin. Lahjan saaja kyllä muistaa joka kerta kirjan nähdessään, että sai sen sinulta jostain syystä. Perikuntaa vituttaa sitten joskus kun kaveristasi aika jättää ja pitäisi saada kirja myytyä kovalla hinnalla, mutta siellä onkin JYP#44:n töherrystä.

Ymmärrän tuon pointin, mutta tarkoittaako tämä samalla sitä, että signeeraus kannattaisi sekin typistää vain kasvottomaan nimikirjoitukseen? Yksi vaihtoehto oli juuri tuo minun kirjoittaman kortin heittäminen kirjan väliin, mutta pitäisikö samasta syystä kirjailijan heittää pelkkä nimikirjoitus kirjaan ilman omistuskirjoitusta?

Onpas vaikea kirjoittaa kokonaisia lauseita, joten laitan ranskalaisin viivoin vaihtoehdot.

1. Pelkkä nimikirjoitus mallia "Kauno Kirjailija"
2. Nimmari omistuksella "KalPa#44:lle + Kauno Kirjailija"
3. Minun omistuskirjoitus ja kirjailijan nimikirjoitus "KalPa#44:lle t: JYP#44 + Kauno Kirjailija"

Eli ilmeisesti vaihtoehto 1 olisi se turvallisin kaikkia ajatellen? Tägätään myös @Patarouva

 

[Patarouva]

Ymmärrän tuon pointin, mutta tarkoittaako tämä samalla sitä, että signeeraus kannattaisi sekin typistää vain kasvottomaan nimikirjoitukseen? Yksi vaihtoehto oli juuri tuo minun kirjoittaman kortin heittäminen kirjan väliin, mutta pitäisikö samasta syystä kirjailijan heittää pelkkä nimikirjoitus kirjaan ilman omistuskirjoitusta?

Onpas vaikea kirjoittaa kokonaisia lauseita, joten laitan ranskalaisin viivoin vaihtoehdot.

1. Pelkkä nimikirjoitus mallia "Kauno Kirjailija"
2. Nimmari omistuksella "KalPa#44:lle + Kauno Kirjailija"
3. Minun omistuskirjoitus ja kirjailijan nimikirjoitus "KalPa#44:lle t: JYP#44 + Kauno Kirjailija"

Eli ilmeisesti vaihtoehto 1 olisi se turvallisin kaikkia ajatellen? Tägätään myös @Patarouva

Riippuu toki lahjansaajasta.

En mieti mitään myyntiarvoa. Tykkäisin tuosta 2. vaihtoehdosta. Muistaisin aina muutenkin tuon kirjan osalta, keneltä kirjan sain ja sitä miten hän ajatteli minua pyytäessään kirjaan kirjailijan omistuskirjoituksen minulle.

 

[Malkkinen]

Riippuu toki lahjansaajasta.

En mieti mitään myyntiarvoa. Tykkäisin tuosta 2. vaihtoehdosta. Muistaisin aina muutenkin tuon kirjan osalta, keneltä kirjan sain ja sitä miten hän ajatteli minua pyytäessään kirjaan kirjailijan omistuskirjoituksen minulle.

Ylläoleva on @JYP#44 hyvä vastaus. Ei lahjaa annettaessa tietenkään kannata miettiä mitään jälleenmyyntiarvoa. Perikunta-osio viestissäni oli vähän niinkuin kevennyksenä. Tietenkin olisi vielä vaihtoehto 4: kirjoita itse kirja ja laita siihen signeeraus.

 

[Turha Kaukalo]

Kysymys kuuluukin: miten tuo kirja kannattaisi mielestänne signeerata tässä tilanteessa? Onko noloa laittaa kirjaan sekä minun että kirjailijan tervehdys, jossa minä kiitän kirjan saadaa tietystä päivästä ja seuraavalla sivulla(?) on kirjailijan oma omistuskirjoitus? Vai onko tyylikkäämpi veto pyytää kirjaan pelkkä signeeraus? Vai olisiko tyylikkäämpää lisätä siihen myös saajan nimi, että lahjaan tulisi vähän henkilökohtaisuuttakin?

Toimi miten sinua sattuu lystäyttämään eikä mikään ole noloa. Kivahan se on jos kirjailija kirjoittaa saajalle pienet terveiset. Ainakin minä kirjoittaisin sellaiset mielelläni ja olen myös kirjoittanut. Siitä tulee kirjailijallekin hyvä fiilis tai en minä tiedä mitään, voi joku punavihreä kyrpärunoilija siitä vittuuntuakin, mutta mitäpä heistä väliä.

 

[Ilmari Ahde]

Omalla lukutahdilla hyvä tovi tullut luettua Heikki Kännön Runoilijaa, tietoinen valinta tämä hidas tahti, jos tätä väsynein silmin lukee, ei siitä tule lasta eikä pökälettä. Ei tämä monimutkaista ole vaan hyvällä tavalla outo. Erityisesti yksi päähahmo on sangen kiehtova, olen sitä pyöritellyt että voisiko olla... tekemiset ja tapahtumat kertoo että voipa ollakin. En ole kirjasta mitään arvosteluja ja selityksiä lukenut ja selvästi oikean ratkaisun olen tehnyt, katsellaan sitten joskus lukemisen jälkeen.

Tämmöiset on hienoja tarinoita, ai että.

Kukapa viestiä lainaisi jos ei kirjoittaja itse. Vähän kesti Runoilijan lukeminen, eilen sain valmiiksi, muttei johtunut siitä, että olisi ollut niin kuivakasta ja tikkuista luettavaa, päätin lukea vain virkein mielin ja silmin, olikin hyvä niin. Kännön kirjat ei ole putkijuoksuja, rönsyilee välillä sinne sun tänne, historiallisia henkilöitä on mukana joista on tullut hieman tutkailtua lukemisen jälkeen tai sen aikana, nyt jälkikäteen miettien olisi kannattanut katsoa Friedrich Nietzchen, sisarensa Elisabethin ja Rudolf Steinerin elämästä, ei olisi spoilannut mitään mutta olisi saanut lukijana lisää tietoa tarinan oheen. Mahdoton pistää Runoilijaa yhteen lokeroon: mysteerikertomus, rikostarina, tarina ahneudesta ja sen hinnasta, vähän natsejakin oli mukana... Vaikka aineksia on moneen soppaan, ei ole siltikään sekava, henkilöitä ei ole liikaa ja langat pysyy hyvin käsissä niin kirjoittajalla kuin lukijalla. Ei kaikkien pala kakkua, minä tykkäsin.

Kännön koko tuotanto on hankittuna, uutukaisin Ihmishämärä odottelee sopivaa hetkeä, eikä se ole heti tämän perään. Siinä on reilut tuhat sivua materiaalia varmasti Kännölle ominaista tekstiä. Omassa "kirjanpidossa" tulee joidenkin kirjojen kohdalla merkattua ylös todella vähän, pahimmillaan muutamia rivejä, tämän kohdalla omakin kynä suihki sivutolkulla huomioita ja pohdintoja.

 

[axe]

Mää lukasisin kirjan Shlomo Zabludowicz : holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi, eli Tapparan iso-omistaja Poju Z:n isän jonkinlaisen elämäkerran. Ongelma vaan kirjassa oli, että isä-Z toimi ilmeisen paljon varjoissa ja vältti julkisuutta, ja aikalaisetkin on jo kuolleet tai eivät osaa tai halua kertoa, niin ei kirjastakaan oikein hirveästi irronnut edes sitä, mistä sitä rahaa nyt yhtäkkiä alkoi niin kauheasti tulla, tai miten keskitysleiriltä ilman mitään selvinnyt jamppa ylipäätään luikerteli piireihin. Kranaatinheittimiä myytiin sinne tänne yhdessä Tampellan kanssa salaa, joo, mutta aika ylimalkaiseksi jäi.

Sitten oli tää ns. Stephen Kingin Gwendy-sarja, joka on kirjoitettu yhdessä jonkun wannabe-kaverikirjailijan kanssa. Alkuperäisen lukasin ja oli sellanen jaajaa, olipa nyt joku tarina ja unohdin, ei ollut kummoinenkaan tai jättänyt muistijälkiä. Pari jatko-osaa siihen on tullut ja ne on oikeasti todella raskaita. Näköjään se kirjoittajakumppani oli kakkososan kirjoittanut yksin (saaden käyttää Kingin nimiä markkinoinnissa toki) ja kolmatta ja viimeistä osaa väitetään Kingin osin kirjoittamaksi mutta veikkaisin, että sekin on lähes kokonaan taas sitä Chizmaria. Todella raskasta ja hokevaa kerrontaa -- joo joo, uskotaan jo että se boksi on tosi vaarallinen ettei nyt ihan koko ajan tarvi kauhistella, ja lukijalle ei ole alzheimeria tulossa niin kuin päähenkilölle, niin ei tarvi joka kolmannessa virkkeessä muistuttaa, että Gwendy ei nyt enää muista nimiä tai mikä on sukka. Musta torni -saaga ja epäinhimilliset ihmisiä esittävät keltatakkiset miehet sun muut on pitänyt ympätä mukaan ja kaikkee kliffaa hei. Gwendykin on niin hyvä ja osaava ja (pelottavan boksinsa takia) kaikessa onnistuva ihminen, että sekin vain vituttaa. En suosittele.

 

[Patarouva]

Antonio Iturbe: Auschwitzin kirjastonhoitaja

Kirja perustuu 14-vuotiaana keskitysleirille joutuneen tytön kokemuksiin. Se kertoo ihmisten julmuudesta mutta toisaalta siinä on myös kauniita asioita kuten toivoa ja ihmisen uskomatonta lannistumattomuutta. Keskeistä on myös rakkaus kirjoihin. Vaikuttava lukukokemus.


Max Seeck: Kauna

Viihdyttävä trilleri. Jos Seeck vielä kirjoittaa samoista henkilöistä niin toivoisin, että Rasmus Susikoski saisi isomman roolin kerronnassa ja positiivisia juonenkäänteitä henkilökohtaiseen elämäänsä.


Johanna Mo: Yölaulaja

Viihdyttävä kirja, joka aloittaa Öölantiin sijoittuvan Saarimurhat-sarjan. Luen varmasti myös seuraavat osat.

 

[Sue]

Maaza Mengiste ~ Varjokuningas. Kertomus Etiopian ja Italian välisestä sodasta, siirtomaavallan järkkymisestä sekä naisen roolista taistelijana. Ostan varmasti omaksi, kun sattuu silmiin osumaan.

Jhumpa Lahiri ~ Kaima. Perhetarina intialaissukuisen amerikkalaisen juurettomuudesta, kahden maan kansalaisuudesta. Erityisesti pidin eri elämäntyylien kuvauksista.

Nikolai Gogol ~ Reviisori + Päällysviitta. Näytelmät samassa niteessä. Taattua Gogolia, rakastan hänen tarkkanäköisyyttään ja ihmisrakkauttaan.

Jari Jolkkonen ~ Ikävä vanhoja ateisteja. Kuopion hiippakunnan piispan lyhyitä tekstejä luterilaisuudesta, uskonnoista ja uskonnottomuudesta, ilmastonmuutoksesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Jokainen teksti ei herättänyt ajatuksia, mutta ne jotka herättivät, jättivät jälkensä.

Susanna Alakoski ~ Pumpulienkeli. Taustalla Vaasan puuvillatehtaan historia, kehyksenä yhden naisen elämä. Neliosaisen sarjan aloitusosa. Epätyypillistä verrattuna aiempaan Alakoskeen, mutta paikkansa ansainnut kirjahyllyssä. Odotan jatkoa.

Nämä olen lukenut tässä koronaa pois levätessä. Seuraavaksi Mika Kuljun Kirjeitä Raatteen tieltä.

 

[Wiljami]

Tämän kesän kevyen lukemisen projektiksi päätin ottaa Ajan pyörä -saagan. Erikoinen fantasiakirjasarja kun erittäin tunnettu, mutten ole tutustunut kirjoihin tai maailmaan käytännössä lainkaan, yhtä irrallista esiosanovellia lukuun ottamatta (mistä näköjään vajaa kuukausi sitten kirjoitinkin). Varmaan tuo tulee luettua läpi (tai ainakin siihen asti mitä kirjastoissa riittää teoksia, luulen että suomentamattomien löytämisen kanssa voi olla ongelmia) kun mukavatahtista luettavaa. Toki tässäkin sarjassa häiritsee päähenkilöiden naiivius ja suoranainen tyhmyys (mikä toisaalta kattaa joiltain osin koko saagan maailman), mutta ehkä niille jonkunlaista järkevöitymistä ehditään kirjoittaa kun kyseessä ei kuitenkaan mikään George RR:n luoma sarja ole että päähenkilön tyhmyys johtaa päähenkilön vaihtumiseen hyvinkin tiuhaa tahtia.

4 kirjaa (siis suomennettua, eli 2 ensimmäistä alkukielellä julkaistua eeposta) tullut tuota nyt luettua ja tosiaan ihan ok jos nyt ei maaginen. Loppuratkaisut ovat kyllä tulleet molempien tarinoiden kohdalla melko pikavauhdilla, eli lähes paikallaan junnaillaan 900 sivua ja sitten 15 sivun aikana hirveät hulinat ja superbossitaistelut sekä koko maailman mullistuminen. Tuonkin tyylin soisi edes jossain jatkon kirjoista vähän muuttuvan. Hauska kyllä nähdä miten tästä on saatu vielä tusina isoa teosta noiden lukemieni päälle luotua kun molempien tarinoiden lopussa ollut sellainen "no tää oli nyt sitten tässä" -henki.

 

[alwahla]

Stephen King - Tohtori Uni

Tuli lukaistua kyseinen kirja runsaassa viikossa ja täytyy todeta, että tämä ei todellakaan lukeudu Kingin parhaimpien kirjojen joukkoon, muttei myöskään huonoimpien joukkoon, vaan se kuuluu jonnekin sinne harmaaseen massaan noiden ääripäiden väliltä. En ole lukenut Hohtoa, mutta silti pysyin hyvin perillä kirjan tapahtumissa.

Kerronta oli Kingin tyyliin varsin rivakkaa ja henkilöhahmot kohtalaisen hyvin kuvailtu, mutta jotain tästä jäi puuttumaan. Tämä on siis Hohdon jatko-osa, jossa Danny-poika on kasvanut aikuiseksi ja muuttunut hiljalleen faijansa kaltaiseksi juopporetkuksi, joka ravaa ympäri USA:ta pätkätöiden parissa, kunnes vihdoin päättää jäädä erääseen pikkukaupunkiin ja aloittaa uuden elämän siellä. Raitistumisen jälkeen vuorossa on vakioduunin löytäminen, mikä vie hänet puistotyöntekijästä vanhainkotiin, mistä hän löytää itselleen kutsumusammatin.
Sen enempää spoilaamatta voi kertoa, että kaikki ei tietenkään mene kuin Strömssössä, vaan menneisyyden haamut alkavat stressata häntä uudessa kaupungissa.

Kevyttä aivot nurkkaan -lukemista, joka kuluttaa mukavasti aikaa, muttei jätä juuri mitään muistijälkeä.

**

---

Seuraava kirja, jonka aion lukea, onkin sitten hivenen eri kaliiberia: Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Leffa oli ja on edelleen minulle yksi rakkaimmista leffoista, joten odotukset ovat korkealla. Onneksi kirjoilla on yleensä tapana olla paljon parempia kuin niistä tehdyillä leffoilla.

 

[Dynamo]

Internet-ansa (Matthew Hindman, suom. Kimmo Pietiläinen) erittäin hyvä kirja internetistä ja internetin jättiläisistä. Tämä avaa silmät siihen, mihin maailma on menossa. Esimerkiksi jenkeissä kaikista nettiin laitetuista markkinointirahoista 75 % menee kahdelle jätille: Facebookille ja Googlelle. Lopuista rahoista sitten taistelevat isot mediatalot, pienet mediatalot, Ebay ja muut vähän suuremmat toimijat. Kirjassa avataan hyvin, miksi nykyisten nettivaltiaiden hokema "seuraava google on jo jossain autotallissa valmiina syrjäyttämään nykyiset valtiaat" - "just a click away" tjsp. on täyttä paskaa puppua. Se aika meni jo. Valta netin käyttäjistä ja heidän rahoistaan on keskittyneempää kuin koskaan, ja suunta tulee jatkossa olemaan yhä enemmän keskittyneempi. Illusiio siitä, että kuka tahansa voi perustaa firman ja nousta jättien rinnalle on vain illuusio. Jos jonkin firman idea on huomattavan hyvä, firma joko ostetaan pois tai jätit tekevät ideasta oman vastaavan sovelluksen. Hyvänä esimerkkinä käyköön vaikka Nokian kännykät ja etenkin kännyköiden ohjelmistot. Hävisivät markkinat Androidille ja Applen IOS:lle. Tämän jälkeen Microsoft yritti vielä tunkea markkinoille ostamalla Nokian ja yrittämällä tunkea Windowsia kännyköihin. Edes MS rahoillaan ei pystynyt horjuttamaan Androidin valta-asemaa, (eikä käynyt horjutuksessa edes lähellä). Kirjassa on paljon muutakin, siinä esim. avataan bloggaajien ansaintamahdollisuuksista ja menetelmistä. Lukusuositus.

Internet on F-Securen tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen tuore kirja internetistä, painottuen enemmän tietosuoja ja -turva-asioihin. Näistä kahdesta kirjasta vähän heppoisempi, mutta aihe on myös sellainen, ettei siitä voi kaikkein mehukkaimpia tarinoita kertoa. Joissakin kohtaa Hyppönen olisi voinut sanoa suoremminkin. Tietosuoja- ja -turva ovat kuitenkin asioita, joiden pitäisi olla jollain tasolla osa yleissivistystä. Siinä mielessä kirja antaa hyvän yleiskuvan aiheesta. Niille, joille nettimaailma ja -tekniikat ovat tuttuja, kirja ei anna juurikaan lisäinfoa. Siinä mielessä tämä on "jokaisen suomalaisen kirja", ymmärrettävä, ei mene liikaa detaljeihin, ja kokonaisuus on selkeä paketti. Tällaiselle semisti tekniikasta kiinnostuneelle kirja oli hyvä.

​

Spoileri: Esimerkkispoilaus kirjasta lyhennettynä

Olin joskus aiemmin kuullut Stuxnet-madosta, ja kirja avasi tätä hyvin. (Hyppönen kuvaa Stuxnettia historian yhtenä tärkeimmistä haittaohjelmista, ja alalla puhutaan ajasta ennen ja jälkeen Stuxnetin.) Kyseessä oli siis haittaohjelma, jota USA/NSA ja Israel levittivät kaikkialle maailman tietokoneisiin usb-tikkujen välityksellä. Virus siirtyi koneilta toisille siis tavallisten käyttäjien toimesta (usb-tikuilla siirrettiin valokuvia ja muita tiedostoja siihen aikaan, siis vuonna 2010). Millekään muulle koneelle ko. ohjelma ei tehnyt mitään (paitsi levitti itseään, ja tartutti kaikki koneet, joihin pääsi), mutta päästyään Iranin ydinlaitosten ohjelmistoihin se sekoitti uraanin rikastamisen syöttämällä ko. koneille (sentrifuugit vai mitä taajuusmuuntimia ne oli) vääriä lukuja. Nerokas, kohdennettu, valtion voimavaroilla tehty haittaohjelma. Stuxnet-esimerkki avaa hyvin sitä, kuinka suuret intressit valtioilla on netissä, (ja muutkin kuin Venäjä harrastavat erilaista vilunkia siellä).​

​

​

Näiden kahden, ajatuksia netin vaaroista herättävien kirjojen jälkeen vuorossa onkin sitten todellinen painajainen. Tämä on vielä kesken (1/3 osaa luettuna, kokoanaiskuva kirjasta alkaa hahmottua).
Totaalinen poliisivaltio (Geoffrey Cain). Hesarin arvio kirjasta on tuossa. 350 sivuisessa kirjassa on 36 sivua lähteitä, joten Cain on ainakin yrittänyt dokumentoida lähteensä hyvin. Olen itsekin Kiinassa käyneiltä kavereilta kuullut, kuinka tekoäly tunnistaa ihmisten kasvot, ja punaisia päin kävelystä saattaa saada julkisen häpäisyn kuvan ja nimen kanssa vastapäisen talon seinään samalla, kun kansalaisuuspisteistä otetaan 10 pois. Kun 30 on otettu pois, ulkomaille ei enää ole asiaa, ja kun miinuspisteitä on 50, niin kotimaan maakuntamatkailu (sukulaisten luokse) loppuu. (Nuo esitetyt pisteet vedin hihastani, en ole niihin tai siihen systeemiin paremmin perehtynyt, eikä kirjakaan ole vielä niitä tuonut esiin. Järjestelmä on kuitenkin jo olemassa, ja sitä käytetään, vaikka hihasta vetämieni pisteiden oikeita arvoja en osaakaan sanoa). Joka tapauksessa: Kiinasta on tulossa orwellimainen valvontajärjestelmävaltio, joka on oikeasti pelottava. Dataa kerätään järkyttäviä määriä, ja datan seulonta ja yhdistäminen eri järjestelmistä on hyvin pitkällä. Uiguurien alue on koekenttänä, mutta ei ole mitään syytä epäillä, etteikö valvontakoneisto jatkossa valvoisi myös han-kiinalaisia ja koko Kiinaa.

Jos Hyppönen aiemmassa kirjassaan kertoi, kuinka Google Pay -sovellus kerää tiedot jokaisesta ostosta, mitkä sovelluksella tehdään ja myy nämä tiedot eteenpäin, (toisin kuin Apple Pay, joka ei kerää ostotietoja), niin Kiinan koneisto pyörii tiedon hankkimisessa ja käyttämisessä ihan eri liigassa.
Lukusuositus tällekin, vaikka ei tämä mikään hyvän mielen kirja ole.

 

[Ilmari Ahde]

Kesäkuu alkaa vetelemään viimeisiään, välitilinpäätöksen paikka mitä sitä on tänä vuonna tullut tavattua. Oikein hyvistä lukuelämyksistä mainitsen Heikki Kännön Runoilija ja Karl Ove Knausgårdin Aamutähti, tälle on tulossa jatkoa ja parasta olisikin tulla. Sotapläjäyksistä raadollisen suorapuheinen Ernst Jüngerin Teräsmyrskyssä. Richard Sheperdin Epäluonnolliset syyt oli kovin kiehtova, kuolinsyyntutkinnan hieman mystistä maailmaa avattiin *hohhoh*, mukana ei onneksi hajua.

Kirjasto:

Malcolm Gladwell - Pommittajat
Kauko Röyhkä - Vaeltava vitsaus
Kauko Röyhkä - Lapsosen tie
Timo Kanerva - Epe
Richard Shepherd - Epäluonnolliset syyt
Jonathan Trigg - Hitlerin viikingit (keskeytys, yleensä natsijutut toimii mutta nyt ei)
Jo Nesbö - Rottien saari
Jukka Kittilä & Jaakko Mikkola - Ruisrock
Marko Lempinen - Läpi helvetin
Tim Carroll - Suuri pakoretki sotavankileiriltä Stalag Luft III
Reinhold Messner - Huipulle
Johanna Bäckström Lerneby - Perhe
Toby Muse - Kilo
Ken Follett - Neulansilmä
Anneli Kanto - Rottien pyhimys
Tom Phillips - Paskapuheen lyhyt historia
Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
Ernst Jünger - Teräsmyrskyssä
Conn Iggulden - Ateenan portit
Dave Grohl - Tositarinoita
David Foster Wallace - Tennisesseet
Timo Kalevi Forss - Leevi and the Leavings
Matias Riikonen - Matara
Keith Richards - Elämä
Colson Whitehead - Harlem Shuffle

Omat e-kirjat:

Hjorth & Rosenfeldt - Vihan jäljet
Pierre Lemaitre - Kyykäärme
Ken Follett - Ei koskaan
Cilla & Rolf Björlind - Polttopiste
Cilla & Rolf Björlind - Jäätynyt kulta
Tommi Kinnunen - Ei kertonut katuvansa
Peter Frankopan - Silkkitiet - Uusi maailmanhistoria
Mark Owen - Kova päivä
Jari Tervo - Pääskyt talvehtivat järven pohjassa

Omat paperikirjat:

Joël Dicker - Huoneen 622 arvoitus
Heikki Kännö - Runoilija
Veikko Huovinen - Koirankynnen leikkaaja
Alfred Lansing - Kestävyys
Karl Ove Knausgård - Aamutähti
Wayne Gretzky & Rick Reilly - Omaelämäkerta
Hunter S. Thompson - Helvetin Enkelit
Al Strachan & Wayne Gretzky - 99 - Wayne Gretzkyn tarina

 

[Buster]

Kirjastossa kääntelin Philip K. Dickejä ja HP Lovecrafteja, sekä pettymyksekseni todistin Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesien poissaoloa. Näin jotain sivistymättömyydestäni kirjojen saralla mainiten. Fiktioita tullut todella vähän luettua, kun ei jotenkin tiedä mitä sitä edes haluaa etsiä, tai mistä aloittaa. Netistä koitin puolivillaisesti nopsaan etsiä olisiko jotain oikean elokuvahistorian maailmaan sijoittuvia fiktioita oikeilla elokuvaihmisillä varustettuna, mutta vähän tuloksetta. Siksi mainittu, että otan suositteluja vastaan kotimaisella ja enklannin kielellä.

Mutta otin sitten Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kaksi ekaa kirjaa, kun tuo kielikin kiinnostaa menneen historian ja tapojen ohella. Yritän olla ajattelematta kompletionistina, että noita on 24 sitten vielä jäljellä.

 

[Surukuku]

...
Mutta otin sitten Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kaksi ekaa kirjaa, kun tuo kielikin kiinnostaa menneen historian ja tapojen ohella. Yritän olla ajattelematta kompletionistina, että noita on 24 sitten vielä jäljellä.

Sitten, kun olet kahlannut tuon Iijoki-sarjan läpi, odottaa vielä Koillismaa-sarja, joka tosin on vain viiden opuksen mittainen sekä muutama yksittäinen kirja, joita en ole kaikkia lukenut.

nm. "Kahlattu on..."

 

[Randall Flagg]

Kirjastossa kääntelin Philip K. Dickejä ja HP Lovecrafteja, sekä pettymyksekseni todistin Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesien poissaoloa. Näin jotain sivistymättömyydestäni kirjojen saralla mainiten. Fiktioita tullut todella vähän luettua, kun ei jotenkin tiedä mitä sitä edes haluaa etsiä, tai mistä aloittaa. Netistä koitin puolivillaisesti nopsaan etsiä olisiko jotain oikean elokuvahistorian maailmaan sijoittuvia fiktioita oikeilla elokuvaihmisillä varustettuna, mutta vähän tuloksetta. Siksi mainittu, että otan suositteluja vastaan kotimaisella ja enklannin kielellä.

Mutta otin sitten Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kaksi ekaa kirjaa, kun tuo kielikin kiinnostaa menneen historian ja tapojen ohella. Yritän olla ajattelematta kompletionistina, että noita on 24 sitten vielä jäljellä.

Jos Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on lukematta, niin suosittelen aloittamaan sillä. Ehdottomasti laadukasta kotimaista kaunokirjallisuutta. Muitakin suosituksia löytyy sen jälkeen.

 

[Purkan Jauhaja]

Viimeksi luin Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa teoksen. Pidin tyylistä niin nyt on työn alla Murakamin Kafka Rannalla. Aika lennokkaita teoksia molemmat. Seuraavaksi täytyy lukea jotain faktaa vastapainoksi.

 

[Patarouva]

Viime aikoina olen löytänyt kelvollista kesälukemista.

-Jane Harper: Kuiva kausi
-Jane Harper: Luonnonvoimat

Teokset ovat Australiaan sijoittuvaa Aaron Falk-sarjaa. Melko hyvää luettavaa. Etenkin jälkimmäisen kirjan vaelluksella eksyminen onnistui aiheuttamaan lievää ahdistusta lukijassa, jolla on huono suuntavaisto.

-Clare Mackintosh: Panttivanki

Hyvä jännäri. Kirjan lopussa piti ihan tarkistaa, mitä muutamassa kohdassa tapahtui.

-Søren Sveistrup: Kastanjamies.

Hyvä trilleri, josta on tehty jo TV-sarja, jota en ole nähnyt, oli minulle varsin mielenkiintoinen lukukokemus.

 

[Surukuku]

Jos Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on lukematta, niin suosittelen aloittamaan sillä. Ehdottomasti laadukasta kotimaista kaunokirjallisuutta. Muitakin suosituksia löytyy sen jälkeen.

Niin Päätälon kuin Linnankin teoksia leimaa vahvasti alueellisen aikalaiskulttuurin tarkka seuranta ja kerronta. Heidän teoksistaan voi jokainen utelias lukija saada hyvän käsityksen kuvatusta elämänmenosta ja ylipäätään ajankuvasta.
Sanoisin, että mainittujen teoksien lukeminen pitäisi kuulua lähes kansalaisvelvollisuuksiin - Adolf Ernhrooth sanoin: ”Kansa, joka ei tunne historiaansa, ei voi rakentaa tulevaisuuttaan”

 

[aalto]

Tuomas Lius, Sudenkorennot kesä. Kirjailija on ihan uusi tuttavuus ja pääsi heti lukulistalle. Tuo kirja alkaa 80-luvun nostalgisissa tunnelmissa kutosluokan päättävän Jessen tarinana ja päätyy 'muutaman' käänteen kautta erikoiseksi agenttiseikkailuksi. Kirjassa on ihan kaikkea mitä hyvältä kesäkirjalta vaaditaan: nuoruuden seikkailuja, nuorta lempeä, ongelmia, agentteja, huumoria ja yliampuvaa actionia.

 

[Oopi]

En ole kauheasti kirjoja lukenut internetin tulon jälkeen, siis sehän on tällainen maailmanlaajuinen tietoverkko, jossa on mm. paljon tekstiä ja kuvia myöskin. Mutta tuollaisen opuksen ostin kuin Synteettinen Suomi - Syntetisaattorimusiikin tekijöitä Suomessa 1970- ja 1980 -luvuilla. Oikein hyvä teos, jossa on tekijöiden haastatteluja ja kuvia.

Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti lukea.