Maaza Mengiste ~ Varjokuningas. Kertomus Etiopian ja Italian välisestä sodasta, siirtomaavallan järkkymisestä sekä naisen roolista taistelijana. Ostan varmasti omaksi, kun sattuu silmiin osumaan.
Jhumpa Lahiri ~ Kaima. Perhetarina intialaissukuisen amerikkalaisen juurettomuudesta, kahden maan kansalaisuudesta. Erityisesti pidin eri elämäntyylien kuvauksista.
Nikolai Gogol ~ Reviisori + Päällysviitta. Näytelmät samassa niteessä. Taattua Gogolia, rakastan hänen tarkkanäköisyyttään ja ihmisrakkauttaan.
Jari Jolkkonen ~ Ikävä vanhoja ateisteja. Kuopion hiippakunnan piispan lyhyitä tekstejä luterilaisuudesta, uskonnoista ja uskonnottomuudesta, ilmastonmuutoksesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Jokainen teksti ei herättänyt ajatuksia, mutta ne jotka herättivät, jättivät jälkensä.
Susanna Alakoski ~ Pumpulienkeli. Taustalla Vaasan puuvillatehtaan historia, kehyksenä yhden naisen elämä. Neliosaisen sarjan aloitusosa. Epätyypillistä verrattuna aiempaan Alakoskeen, mutta paikkansa ansainnut kirjahyllyssä. Odotan jatkoa.
Nämä olen lukenut tässä koronaa pois levätessä. Seuraavaksi Mika Kuljun Kirjeitä Raatteen tieltä.
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tämän kesän kevyen lukemisen projektiksi päätin ottaa Ajan pyörä -saagan. Erikoinen fantasiakirjasarja kun erittäin tunnettu, mutten ole tutustunut kirjoihin tai maailmaan käytännössä lainkaan, yhtä irrallista esiosanovellia lukuun ottamatta (mistä näköjään vajaa kuukausi sitten kirjoitinkin). Varmaan tuo tulee luettua läpi (tai ainakin siihen asti mitä kirjastoissa riittää teoksia, luulen että suomentamattomien löytämisen kanssa voi olla ongelmia) kun mukavatahtista luettavaa. Toki tässäkin sarjassa häiritsee päähenkilöiden naiivius ja suoranainen tyhmyys (mikä toisaalta kattaa joiltain osin koko saagan maailman), mutta ehkä niille jonkunlaista järkevöitymistä ehditään kirjoittaa kun kyseessä ei kuitenkaan mikään George RR:n luoma sarja ole että päähenkilön tyhmyys johtaa päähenkilön vaihtumiseen hyvinkin tiuhaa tahtia.
4 kirjaa (siis suomennettua, eli 2 ensimmäistä alkukielellä julkaistua eeposta) tullut tuota nyt luettua ja tosiaan ihan ok jos nyt ei maaginen. Loppuratkaisut ovat kyllä tulleet molempien tarinoiden kohdalla melko pikavauhdilla, eli lähes paikallaan junnaillaan 900 sivua ja sitten 15 sivun aikana hirveät hulinat ja superbossitaistelut sekä koko maailman mullistuminen. Tuonkin tyylin soisi edes jossain jatkon kirjoista vähän muuttuvan. Hauska kyllä nähdä miten tästä on saatu vielä tusina isoa teosta noiden lukemieni päälle luotua kun molempien tarinoiden lopussa ollut sellainen "no tää oli nyt sitten tässä" -henki.
Tuli lukaistua kyseinen kirja runsaassa viikossa ja täytyy todeta, että tämä ei todellakaan lukeudu Kingin parhaimpien kirjojen joukkoon, muttei myöskään huonoimpien joukkoon, vaan se kuuluu jonnekin sinne harmaaseen massaan noiden ääripäiden väliltä. En ole lukenut Hohtoa, mutta silti pysyin hyvin perillä kirjan tapahtumissa.
Kerronta oli Kingin tyyliin varsin rivakkaa ja henkilöhahmot kohtalaisen hyvin kuvailtu, mutta jotain tästä jäi puuttumaan. Tämä on siis Hohdon jatko-osa, jossa Danny-poika on kasvanut aikuiseksi ja muuttunut hiljalleen faijansa kaltaiseksi juopporetkuksi, joka ravaa ympäri USA:ta pätkätöiden parissa, kunnes vihdoin päättää jäädä erääseen pikkukaupunkiin ja aloittaa uuden elämän siellä. Raitistumisen jälkeen vuorossa on vakioduunin löytäminen, mikä vie hänet puistotyöntekijästä vanhainkotiin, mistä hän löytää itselleen kutsumusammatin.
Sen enempää spoilaamatta voi kertoa, että kaikki ei tietenkään mene kuin Strömssössä, vaan menneisyyden haamut alkavat stressata häntä uudessa kaupungissa.
Kevyttä aivot nurkkaan -lukemista, joka kuluttaa mukavasti aikaa, muttei jätä juuri mitään muistijälkeä.
**
---
Seuraava kirja, jonka aion lukea, onkin sitten hivenen eri kaliiberia: Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Leffa oli ja on edelleen minulle yksi rakkaimmista leffoista, joten odotukset ovat korkealla. Onneksi kirjoilla on yleensä tapana olla paljon parempia kuin niistä tehdyillä leffoilla.
Internet-ansa (Matthew Hindman, suom. Kimmo Pietiläinen) erittäin hyvä kirja internetistä ja internetin jättiläisistä. Tämä avaa silmät siihen, mihin maailma on menossa. Esimerkiksi jenkeissä kaikista nettiin laitetuista markkinointirahoista 75 % menee kahdelle jätille: Facebookille ja Googlelle. Lopuista rahoista sitten taistelevat isot mediatalot, pienet mediatalot, Ebay ja muut vähän suuremmat toimijat. Kirjassa avataan hyvin, miksi nykyisten nettivaltiaiden hokema "seuraava google on jo jossain autotallissa valmiina syrjäyttämään nykyiset valtiaat" - "just a click away" tjsp. on täyttä paskaa puppua. Se aika meni jo. Valta netin käyttäjistä ja heidän rahoistaan on keskittyneempää kuin koskaan, ja suunta tulee jatkossa olemaan yhä enemmän keskittyneempi. Illusiio siitä, että kuka tahansa voi perustaa firman ja nousta jättien rinnalle on vain illuusio. Jos jonkin firman idea on huomattavan hyvä, firma joko ostetaan pois tai jätit tekevät ideasta oman vastaavan sovelluksen. Hyvänä esimerkkinä käyköön vaikka Nokian kännykät ja etenkin kännyköiden ohjelmistot. Hävisivät markkinat Androidille ja Applen IOS:lle. Tämän jälkeen Microsoft yritti vielä tunkea markkinoille ostamalla Nokian ja yrittämällä tunkea Windowsia kännyköihin. Edes MS rahoillaan ei pystynyt horjuttamaan Androidin valta-asemaa, (eikä käynyt horjutuksessa edes lähellä). Kirjassa on paljon muutakin, siinä esim. avataan bloggaajien ansaintamahdollisuuksista ja menetelmistä. Lukusuositus.
Internet on F-Securen tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen tuore kirja internetistä, painottuen enemmän tietosuoja ja -turva-asioihin. Näistä kahdesta kirjasta vähän heppoisempi, mutta aihe on myös sellainen, ettei siitä voi kaikkein mehukkaimpia tarinoita kertoa. Joissakin kohtaa Hyppönen olisi voinut sanoa suoremminkin. Tietosuoja- ja -turva ovat kuitenkin asioita, joiden pitäisi olla jollain tasolla osa yleissivistystä. Siinä mielessä kirja antaa hyvän yleiskuvan aiheesta. Niille, joille nettimaailma ja -tekniikat ovat tuttuja, kirja ei anna juurikaan lisäinfoa. Siinä mielessä tämä on "jokaisen suomalaisen kirja", ymmärrettävä, ei mene liikaa detaljeihin, ja kokonaisuus on selkeä paketti. Tällaiselle semisti tekniikasta kiinnostuneelle kirja oli hyvä.
Olin joskus aiemmin kuullut Stuxnet-madosta, ja kirja avasi tätä hyvin. (Hyppönen kuvaa Stuxnettia historian yhtenä tärkeimmistä haittaohjelmista, ja alalla puhutaan ajasta ennen ja jälkeen Stuxnetin.) Kyseessä oli siis haittaohjelma, jota USA/NSA ja Israel levittivät kaikkialle maailman tietokoneisiin usb-tikkujen välityksellä. Virus siirtyi koneilta toisille siis tavallisten käyttäjien toimesta (usb-tikuilla siirrettiin valokuvia ja muita tiedostoja siihen aikaan, siis vuonna 2010). Millekään muulle koneelle ko. ohjelma ei tehnyt mitään (paitsi levitti itseään, ja tartutti kaikki koneet, joihin pääsi), mutta päästyään Iranin ydinlaitosten ohjelmistoihin se sekoitti uraanin rikastamisen syöttämällä ko. koneille (sentrifuugit vai mitä taajuusmuuntimia ne oli) vääriä lukuja. Nerokas, kohdennettu, valtion voimavaroilla tehty haittaohjelma. Stuxnet-esimerkki avaa hyvin sitä, kuinka suuret intressit valtioilla on netissä, (ja muutkin kuin Venäjä harrastavat erilaista vilunkia siellä).
Näiden kahden, ajatuksia netin vaaroista herättävien kirjojen jälkeen vuorossa onkin sitten todellinen painajainen. Tämä on vielä kesken (1/3 osaa luettuna, kokoanaiskuva kirjasta alkaa hahmottua). Totaalinen poliisivaltio (Geoffrey Cain). Hesarin arvio kirjasta on tuossa. 350 sivuisessa kirjassa on 36 sivua lähteitä, joten Cain on ainakin yrittänyt dokumentoida lähteensä hyvin. Olen itsekin Kiinassa käyneiltä kavereilta kuullut, kuinka tekoäly tunnistaa ihmisten kasvot, ja punaisia päin kävelystä saattaa saada julkisen häpäisyn kuvan ja nimen kanssa vastapäisen talon seinään samalla, kun kansalaisuuspisteistä otetaan 10 pois. Kun 30 on otettu pois, ulkomaille ei enää ole asiaa, ja kun miinuspisteitä on 50, niin kotimaan maakuntamatkailu (sukulaisten luokse) loppuu. (Nuo esitetyt pisteet vedin hihastani, en ole niihin tai siihen systeemiin paremmin perehtynyt, eikä kirjakaan ole vielä niitä tuonut esiin. Järjestelmä on kuitenkin jo olemassa, ja sitä käytetään, vaikka hihasta vetämieni pisteiden oikeita arvoja en osaakaan sanoa). Joka tapauksessa: Kiinasta on tulossa orwellimainen valvontajärjestelmävaltio, joka on oikeasti pelottava. Dataa kerätään järkyttäviä määriä, ja datan seulonta ja yhdistäminen eri järjestelmistä on hyvin pitkällä. Uiguurien alue on koekenttänä, mutta ei ole mitään syytä epäillä, etteikö valvontakoneisto jatkossa valvoisi myös han-kiinalaisia ja koko Kiinaa.
Jos Hyppönen aiemmassa kirjassaan kertoi, kuinka Google Pay -sovellus kerää tiedot jokaisesta ostosta, mitkä sovelluksella tehdään ja myy nämä tiedot eteenpäin, (toisin kuin Apple Pay, joka ei kerää ostotietoja), niin Kiinan koneisto pyörii tiedon hankkimisessa ja käyttämisessä ihan eri liigassa.
Lukusuositus tällekin, vaikka ei tämä mikään hyvän mielen kirja ole.
Kesäkuu alkaa vetelemään viimeisiään, välitilinpäätöksen paikka mitä sitä on tänä vuonna tullut tavattua. Oikein hyvistä lukuelämyksistä mainitsen Heikki Kännön Runoilija ja Karl Ove Knausgårdin Aamutähti, tälle on tulossa jatkoa ja parasta olisikin tulla. Sotapläjäyksistä raadollisen suorapuheinen Ernst Jüngerin Teräsmyrskyssä. Richard Sheperdin Epäluonnolliset syyt oli kovin kiehtova, kuolinsyyntutkinnan hieman mystistä maailmaa avattiin *hohhoh*, mukana ei onneksi hajua.
Kirjasto:
Malcolm Gladwell - Pommittajat
Kauko Röyhkä - Vaeltava vitsaus
Kauko Röyhkä - Lapsosen tie
Timo Kanerva - Epe
Richard Shepherd - Epäluonnolliset syyt
Jonathan Trigg - Hitlerin viikingit (keskeytys, yleensä natsijutut toimii mutta nyt ei)
Jo Nesbö - Rottien saari
Jukka Kittilä & Jaakko Mikkola - Ruisrock
Marko Lempinen - Läpi helvetin
Tim Carroll - Suuri pakoretki sotavankileiriltä Stalag Luft III
Reinhold Messner - Huipulle
Johanna Bäckström Lerneby - Perhe
Toby Muse - Kilo
Ken Follett - Neulansilmä
Anneli Kanto - Rottien pyhimys
Tom Phillips - Paskapuheen lyhyt historia
Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
Ernst Jünger - Teräsmyrskyssä
Conn Iggulden - Ateenan portit
Dave Grohl - Tositarinoita
David Foster Wallace - Tennisesseet
Timo Kalevi Forss - Leevi and the Leavings
Matias Riikonen - Matara
Keith Richards - Elämä
Colson Whitehead - Harlem Shuffle
Omat e-kirjat:
Hjorth & Rosenfeldt - Vihan jäljet
Pierre Lemaitre - Kyykäärme
Ken Follett - Ei koskaan
Cilla & Rolf Björlind - Polttopiste
Cilla & Rolf Björlind - Jäätynyt kulta
Tommi Kinnunen - Ei kertonut katuvansa
Peter Frankopan - Silkkitiet - Uusi maailmanhistoria
Mark Owen - Kova päivä
Jari Tervo - Pääskyt talvehtivat järven pohjassa
Omat paperikirjat:
Joël Dicker - Huoneen 622 arvoitus
Heikki Kännö - Runoilija
Veikko Huovinen - Koirankynnen leikkaaja
Alfred Lansing - Kestävyys
Karl Ove Knausgård - Aamutähti
Wayne Gretzky & Rick Reilly - Omaelämäkerta
Hunter S. Thompson - Helvetin Enkelit
Al Strachan & Wayne Gretzky - 99 - Wayne Gretzkyn tarina
Kirjastossa kääntelin Philip K. Dickejä ja HP Lovecrafteja, sekä pettymyksekseni todistin Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesien poissaoloa. Näin jotain sivistymättömyydestäni kirjojen saralla mainiten. Fiktioita tullut todella vähän luettua, kun ei jotenkin tiedä mitä sitä edes haluaa etsiä, tai mistä aloittaa. Netistä koitin puolivillaisesti nopsaan etsiä olisiko jotain oikean elokuvahistorian maailmaan sijoittuvia fiktioita oikeilla elokuvaihmisillä varustettuna, mutta vähän tuloksetta. Siksi mainittu, että otan suositteluja vastaan kotimaisella ja enklannin kielellä.
Mutta otin sitten Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kaksi ekaa kirjaa, kun tuo kielikin kiinnostaa menneen historian ja tapojen ohella. Yritän olla ajattelematta kompletionistina, että noita on 24 sitten vielä jäljellä.
...
Mutta otin sitten Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kaksi ekaa kirjaa, kun tuo kielikin kiinnostaa menneen historian ja tapojen ohella. Yritän olla ajattelematta kompletionistina, että noita on 24 sitten vielä jäljellä.
Sitten, kun olet kahlannut tuon Iijoki-sarjan läpi, odottaa vielä Koillismaa-sarja, joka tosin on vain viiden opuksen mittainen sekä muutama yksittäinen kirja, joita en ole kaikkia lukenut.
Kirjastossa kääntelin Philip K. Dickejä ja HP Lovecrafteja, sekä pettymyksekseni todistin Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesien poissaoloa. Näin jotain sivistymättömyydestäni kirjojen saralla mainiten. Fiktioita tullut todella vähän luettua, kun ei jotenkin tiedä mitä sitä edes haluaa etsiä, tai mistä aloittaa. Netistä koitin puolivillaisesti nopsaan etsiä olisiko jotain oikean elokuvahistorian maailmaan sijoittuvia fiktioita oikeilla elokuvaihmisillä varustettuna, mutta vähän tuloksetta. Siksi mainittu, että otan suositteluja vastaan kotimaisella ja enklannin kielellä.
Mutta otin sitten Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kaksi ekaa kirjaa, kun tuo kielikin kiinnostaa menneen historian ja tapojen ohella. Yritän olla ajattelematta kompletionistina, että noita on 24 sitten vielä jäljellä.
Jos Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on lukematta, niin suosittelen aloittamaan sillä. Ehdottomasti laadukasta kotimaista kaunokirjallisuutta. Muitakin suosituksia löytyy sen jälkeen.
Viimeksi luin Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa teoksen. Pidin tyylistä niin nyt on työn alla Murakamin Kafka Rannalla. Aika lennokkaita teoksia molemmat. Seuraavaksi täytyy lukea jotain faktaa vastapainoksi.
Viime aikoina olen löytänyt kelvollista kesälukemista.
-Jane Harper: Kuiva kausi
-Jane Harper: Luonnonvoimat
Teokset ovat Australiaan sijoittuvaa Aaron Falk-sarjaa. Melko hyvää luettavaa. Etenkin jälkimmäisen kirjan vaelluksella eksyminen onnistui aiheuttamaan lievää ahdistusta lukijassa, jolla on huono suuntavaisto.
-Clare Mackintosh: Panttivanki
Hyvä jännäri. Kirjan lopussa piti ihan tarkistaa, mitä muutamassa kohdassa tapahtui.
-Søren Sveistrup: Kastanjamies.
Hyvä trilleri, josta on tehty jo TV-sarja, jota en ole nähnyt, oli minulle varsin mielenkiintoinen lukukokemus.
Jos Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on lukematta, niin suosittelen aloittamaan sillä. Ehdottomasti laadukasta kotimaista kaunokirjallisuutta. Muitakin suosituksia löytyy sen jälkeen.
Niin Päätälon kuin Linnankin teoksia leimaa vahvasti alueellisen aikalaiskulttuurin tarkka seuranta ja kerronta. Heidän teoksistaan voi jokainen utelias lukija saada hyvän käsityksen kuvatusta elämänmenosta ja ylipäätään ajankuvasta.
Sanoisin, että mainittujen teoksien lukeminen pitäisi kuulua lähes kansalaisvelvollisuuksiin - Adolf Ernhrooth sanoin: ”Kansa, joka ei tunne historiaansa, ei voi rakentaa tulevaisuuttaan”
Tuomas Lius, Sudenkorennot kesä. Kirjailija on ihan uusi tuttavuus ja pääsi heti lukulistalle. Tuo kirja alkaa 80-luvun nostalgisissa tunnelmissa kutosluokan päättävän Jessen tarinana ja päätyy 'muutaman' käänteen kautta erikoiseksi agenttiseikkailuksi. Kirjassa on ihan kaikkea mitä hyvältä kesäkirjalta vaaditaan: nuoruuden seikkailuja, nuorta lempeä, ongelmia, agentteja, huumoria ja yliampuvaa actionia.
En ole kauheasti kirjoja lukenut internetin tulon jälkeen, siis sehän on tällainen maailmanlaajuinen tietoverkko, jossa on mm. paljon tekstiä ja kuvia myöskin. Mutta tuollaisen opuksen ostin kuin Synteettinen Suomi - Syntetisaattorimusiikin tekijöitä Suomessa 1970- ja 1980 -luvuilla. Oikein hyvä teos, jossa on tekijöiden haastatteluja ja kuvia.
Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti lukea.
Mainitaan dekkariosastolta, että Sarenbrandtin uusin Emma Skjöld dekkari oli pieni pettymys. Suojelusenkeli ei oikein lähde missään vaiheessa ja jää vaikutelma toivottavasti väsyneestä väliteoksesta.
Emelie Scheppin uusin Karhu nukkuu, on sen sijaan täyttä rautaa alusta loppuun.
Lone Theilsin Paluu pimeään sarja vaikuttaa kahden ekan kirjan perusteella mielenkiintoiselta.
Arne Dahlin Rajamaat jäi toistaiseksi kesken. Alku on ollut tylsän oloista jaarittelua tai sitten minulla oli väärä mielentila.
Muusta kirjallisuudesta
Karl Ove Knausgårdin Taisteluni sarja vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Toisen kirjan alussa oli pakko laittaa hetkeksi tauolle, kun alkoi tyyli hieman puuduttaa ja mennä liikaa tylsänpuoleiseksi ajatuksen juoksennaksi. Pitää tätä kuitenkin jatkaa. Ilmeisesti kertoo oikeasti omasta elämästään(?). Tuntuu, että jokin taika särkyisi, jos googlaisin varmistuksen asiaan. Tällöin lopettaisin ehkä lukemisen.. En tiedä.
True Crimen puolelta Kirja, joka avasi murhatutkinnan, oli ihan jännä tapaus Kemiläisen Elli Immon murhasta vuodelta 1955. Kiehtovinta oli Kemin Poliisin sisäiset asiat. Jäävit ihmiset ovat olleet tutkimassa murhaa ja siitä riittää ihmeteltävää nykypäiviin saakka. Kirjan kirjoittajat tuovat ehkä itseään esiin tarpeettoman runsaasti. Toisaalta pyrkivät kääntämään jokaisen kiven.
8xmurha on asianajajan kertomusta murhista, joissa hän ollut puolustus asianajaja. Murhista aika moni on Oulun alueelta. Yhden noista muistin aika hyvin, kun ne liekitkin aikanaan näin, kun kaverilla olin yön yli kylässä kyseisen alueen "lähistöllä". Nimet tapauksissa on muutettu, mutta helppo tämä oli tunnistaa. Asiassa oli sekin ehkä jopa karmiva piirre, että ystävälläni oli jokin aikausilehti, jossa oli juttua kyseisestä talosta. Itse en heitä tokikaan tuntenut. Ystäväni perhe jollain tasolla, mutta ei läheisesti. Kuuluisin tapaus kirjassa on Mikael Penttilä. Enpä tiennyt kyseisen sarjakuristajan olleen oululaislähtöinen. Hän on ainoa, jonka nimeä ei ole kirjassa muutettu. Joskin on itse sen tehnyt, mutta sekin kirjassa kerrotaan. Kirja oli paljon parempi kuin olisi uskonut.
Kotihyllystä nyt jotain lueskellut, kun on ollut enempi vapaa-aikaa nyt.
Sotaromaani- tulee yleensä muutenkin luettua kerran vuoteen, niin tuossahan se taas heilahti. Jotenkin näinä aikoina taas korostui koko kirjan merkitys- ja toki sekin, että suvussa on hyvinkin vahvoja kokemuksia koko sodasta.
Erehtymättömät- Aiemminkin tullut luettua, ns. "rapid fire" - tyyliin, mutta nyt tosissaan ajatuksen kera. En työskentele pankki/finanssialalla, mutta mielenkiintoista luettavaa näin lama-ajan lapsena. Historiasta, Suomen ja yleisestikin kiinnostuneena, sisäistävää ja oivallista luettavaa, miksi pankkialalla on toimittu kuten on ja mikä on mihinkin vaikuttanut.
Laitos- Myönnettäköön, että Kingin teokset ovat jääneet vähemmälle luvulle, mutta tämä oli oikein hyvä luettava. Kiinnostavat hahmot ja synkät olosuhteet, joita mielestäni kumpaakin rakennettiin hyvin, ja pikkukaupunkilais- Amerikan tunnelmaa luotiin myöskin kiinnostavasti. Maisemat kuvailtiin mielikuvia herättävästi pitkin tarinaa. Henkilöhahmot käsiteltin varsin hyvin herättäen myötätuntoa, paikoin jopa inhoa, jopa suoranaista vihaa. Hienosti rakennettu tarina mielestäni.
Hamstereita ja Simpauttajaa voisi mieltä keventääkseni lueskella piakkoin.
Kevyttä kesälukemista. Ennen mökille lähtöä sain loppuun Dan Brownin Alku-nimisen kirjan. En ole ihan lähivuosina Brownia lukenut, mutta ei ollut ainakaan niin elokuvakäsikirjoituksen omainen kuin da vinci koodi vaan kappaleet olivat selkeästi pidempiä. Ehkä hän on vähän kehittynyt kirjailijana. Tarina perusbrownia, sinänsä mielenkiintoinen ja piti kyllä otteessaan, mutta vähän ennalta-arvattava (ainakin jos hänen aiempaa tuotantoaan on lukenut).
Nyt menossa Dirk Pitt seikkailu myös pitkästä aikaa. Ihan sattumalta tuli kirjastosta poimittua Mustanmeren Hauta sen tarkemmin miettimättä (katsoin vain että on nimeen omaan Pitt seikkailu eikä muu Cusslerin hahmo). Sattumalta aika ajankohtainen kun on vihaa venäläisiä kohtaan heidän vallattuaan Krimin ja Itä-Ukrainan (kirja sijoittuu vuoteen 2017).
Alelaarilta löytyi jotain, parempi puolisko on ollut kirjakaupassa töissä ja hänen entinen työkaverinsa kauppasi vaikka mitä ja myynnin pauloihin ajauduin, kaksi sieltä ja kaksi toisaalta.
Jens Henrik Jensen - Jäätyneet liekit (Oxen sarjaa) Karo Hämäläinen - Kansalliskirjailija (Tästä olen nähnyt näytelmän, saatiin teatterifestivaalilla privaattinäytös kun ryhmä tahtoi, että olisi läpivedossa yleisöä. Oliko meitä viisi päätä katsomassa) Bo Svernström - Uhri ja pyöveli (Tuntematon tuttavuus on Bo, kättäpäivää hänelle) Juha Seppälä - Syntymättömän testamentti (Seppälä on aikas hyvä)
Australian takamaille sijoittuva perhedraama, jonka keskeinen juoni kietoutuu yhden veljen autiomaassa tapahtuneen kuoleman ympärille. Hyvä kirja.
- Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt
Hammarby-sarjan toinen osa. Pidän kirjailijan kyvystä luoda kiinnostavia ja samaistuttavia henkilöhahmoja. Välillä joidenkin henkilöiden kokemukset menivät varsin voimakkaasti tunteisiini.
- Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva
Greben dekkari oli jälleen niin hyvä, että luin sen yhden päivän aikana. Eri henkilöiden näkökulmasta kirjoittaminen sopi kirjaan hienosti. Grebe on mainio.
Bon Scott, elämä ja kuolema. (Ac/dc)
Kovaa oli meno 70-luvulla. Vaikutti että (myös) hän olisi tarvinnut muutamia elämän peruspilareita. Näin olisi turhautuminen ja päihteet jäänyt vähemmälle. Ei ollut ihmisenä sellainen, jonkalainen laulajan roolissa tuli/toi esille.
Minulle ihan erikseen suositeltiin tätä irl, mitä harvoin tapahtuu. Kovat pisteet on saanut myös käyttämässäni striimauspalvelussa ja lukijoita/kuuntelijoita "hirveä" määrä normilukuihin verraten. Kirja on hyvä ja sen kuunteli mielellään. Suomalainen kirjoittaa uskottavasti islantilaista skandidekkaria. Henkilöhahmot ovat ihan mukavia, joskin en mitenkään pysty samaistumaan suomalaisen henkilön harrastukseen, jota hän harrastaa poliisilaitoksellakin. En sano, etteikö miehetkin tuota tee, mutta jotenkin.. No pieni nyanssi. Islantilaisen luonnon karuus ja kauneus tulee hyvin esiin. Hyvä kirja tämä on, mutta täyttikö ennakohypen, niin ei 4/5.
Anders Roslundin Mistä tunnet sä ystävän kirja saa minulta lähes vitosen. Roslund Alkaa nousta suosikkidekkaristien joukkoon. Kirjassa on rankkuutta ja se on erinomaisesti kirjoitettu. Koko tämä Roslundin Gräns sarja tuntuu vain paranevan.
Muutamia viimeaikaisia, jotka ovat jääneet mieleen:
Dag Solstad ~ Ujous ja arvokkuus. Ei helpoin päästä sisälle, mutta kun sen vaivan jaksaa nähdä, teos haukkaa käsivartta myöten. Yleensä en voi sietää sivun kestäviä virkkeitä, mutta tässä ne olivat osa viehätystä.
Yaa Gyasi ~ Maa ja taivas. Kävin ostamassa omaksi aamulla, kun olin yöllä saanut loppuun, koska halusin palata tähän alleviivausten kanssa. Ainutlaatuinen, tarkkanäköinen sulatus riippuvuudesta, mielen sairastumisesta, tieteen ja uskon symbioosista. Yksi tämän vuoden merkkipaalukirjoistani.
Iris Hanika ~ Menneisyydenhallintalaitos. Kertomus miehestä, joka kantaa työkseen holokaustin taakkaa. Ystävän rakkaushuolet saavat hänet havahtumaan, onko menneisyyden kollektiivinen rikos sen arvoinen, että sen kannattaa antaa pilata nykyhetki. Yritin toden teolla päästä jyvälle, nauttia, aihe on tärkeä ja nimi rakastettava, mutta tämä ei uponnut minuun.
Juuri nyt luvussa William S. Burroughsin Interzone. Beatnikeistä hurjin ja rivoin, brutaali ja ilkeä, etova ja mahdoton. Tässä kokoelmassa on erittäin valaiseva esipuhe. En ihmettele, miksi sensuuri iski aikanaan niin pahasti. Omaan hyllyyn hankittavien listalle.
Toissa päivänä tarttui kirjastosta mukaan Ken Follettin Ei Koskaan ja eilen se oli jo luettu. Sinänsä perusfollettia, mutta jäi ihan kesken. Yleensä kaikille Follettin näkökulmatekniikan kautta kirjoittamille hahmoille saadaan jonkinnäköinen loppu, mutta nyt tarina ei mielestäni päättynyt yhtään siten vaan kohtalot jäivät aika lailla täysin avoimeksi. Usein myös kuvattu pahiksen kautta tarinaa ja sekin puuttui. Sinänsä kyllä koukuttava tarina ja eteni kuten mielestäni pitikin, mutta kaipaisin tuolle jatkoa.
Toinen kirjastosta mukaan tarttunut oli Frederick Forsythin The Fox (en tiedä onko suomennettu, otin enkkuhyllystä). En ole alkua (noin 50 sivua tms) pidemmälle ehtinyt, mutta vähän laiskalta vaikuttaa kun taas on ullakolla ulkomaailmasta eristäytynyt tietokonenörtti isossa roolissa. Tänä vuonna vasta luin hänen kirjansa, missä oli täysin sama juttu. No on tuossa kyllä alussa ollut hyvääkin, 2018 ilmestynyt kirja ja vaikka Puuttinia ei olekaan vielä nimeltä mainittu kertaakaan niin hyvin on hänen touhunsa kuvattu (enkä tiedä mainitaanko jatkossakaan oikealla nimellä, mutta vaikka nimi olisi kirjaa varten keksitty uudestaan niin varsinkin tällä hetkellä kirjaa lukeva kyllä tietää kenestä puhutaan).
Toissa päivänä tarttui kirjastosta mukaan Ken Follettin Ei Koskaan ja eilen se oli jo luettu. Sinänsä perusfollettia, mutta jäi ihan kesken. Yleensä kaikille Follettin näkökulmatekniikan kautta kirjoittamille hahmoille saadaan jonkinnäköinen loppu, mutta nyt tarina ei mielestäni päättynyt yhtään siten vaan kohtalot jäivät aika lailla täysin avoimeksi. Usein myös kuvattu pahiksen kautta tarinaa ja sekin puuttui. Sinänsä kyllä koukuttava tarina ja eteni kuten mielestäni pitikin, mutta kaipaisin tuolle jatkoa.
Aika samat ajatukset. Tykkään Follettin tavasta näissä järkeleissään luoda kunnolla taustaa henkilöhahmoille. Alku oli tässäkin hyvä, mutta loppu töksähti. Toki mukana oli myös vähemmän kiinnostavia henkilöitä. Olisi varmaan kannattanut kirjoittaa se tuhat sivua ja miettiä loppu uusiksi tai oikeastaan kirjoittaa se loppu. Väliteoksen maku jäi.
Lukaisin tuossa alkuviikosta pikatahtiin Olli Hietalahden kirjan Maisteluni - Romminmakuinen tarina yrittäjyydestä. Kirja siis kertoo tarinaa Ron de Jeremy rommin takaa ja vähän muustakin. Todella helppolukuinen ja aika pintapuolinen, mutta ihan viihdyttävä.
Täältä poimittujen, erinomaisten suositusten perusteella tuli kuunneltua kaikki tarjolla olleet Sofie Sarenbrandtit, Emelie Scheppit ja Stefan Ahnhemit - ja siihen jatkoksi sopi hyvin kuunneltavaksi Kristina Ohlssonin Fredrika Bergman sarja, joka nyt on siis menossa.
Mutta, seuraavaa kuunneltavaa vailla alkaisin taas aika pian olla. Jos vaihtaisi vähän tyylilajia - edelleenkin haluan, että työmatkakuuntelemiseni on suhteellisen kevyttä ja mieleeni juolahti, että joskus aikanaan luin kirjoina ihan innolla Donald E. Westlakea, mm. Dortmunderin seikkailuja. Rikossarjaa tuokin, mutta tyylilaji nyt kuitenkin vähän eri. Olisiko kellään ideoita vähän samankaltaisista kirjoista, joita olisi siis myös äänikirjana. Westlakea ei hirveästi äänikirjana ole - itsellä on toistaiseksi ainakin Elisan kirjasto käytössä, niin siellä ei ole edes tarjolla niitä englanninkielisiä, joita olisi olemassa.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt!Kirjaudu / Rekisteröidy