Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[John Lidgett]

Taru Sormusten Herrasta- trilogia. Tulee aina luettua muutaman vuoden välein. Tähän ei kyllästy koskaan.

 

[Eddie]

Oma avaukseni Murakamilta oli Kafka rannalla, siitä pidin kovasti. Osasta olen tykännyt ja muutama onkin ollut semmoisia, että luetaan loppuun kun on aloitettu, Pimeän jälkeen oli semmoinen. Jatkuvuutta tarinoissa taitaa olla vaan Suuri lammasseikkailu ja sille jatko-osa Tanssi tanssi tanssi.

Koska itselläni on helpompaa olla äänikirjojen maailmassa ja olen panostanut siihen, niin otin kuunneltavakseni Norwegian Woodin, koska tuo ei ollut saatavilla. Ihan mielenkiintoiselta tämä vaikuttaa, enkä oikein osaa alun perusteella sanoa, mihin suuntaan tämä kirja lähtee. En ole ottanut yhtään selvää kirjoista ennakkoon.

Talvi ja kesälomalla olen päättänyt lukea ihan kirjoja, koska onhan siinä tietysti ihan eri fiilis. Ei nyt vaan sovi ruuhka-arkeen lukeminen, koska uni tulee alta viiden minuutin, kun kirjan saa käteen.

 

[Rod Weary]

Kafka rannalla saatu onnellisesti loppuun. Varaukseton suosittelu sille täältäkin.

 

[Ilmari Ahde]

Koska itselläni on helpompaa olla äänikirjojen maailmassa ja olen panostanut siihen, niin otin kuunneltavakseni Norwegian Woodin, koska tuo ei ollut saatavilla. Ihan mielenkiintoiselta tämä vaikuttaa, enkä oikein osaa alun perusteella sanoa, mihin suuntaan tämä kirja lähtee. En ole ottanut yhtään selvää kirjoista ennakkoon.

Norwegian Wood on edelleen lukematta, mitään meriselitystä ei ole tarjota tälle puutteelle. Muistelenko omiani vai oliko joku kirja edes hieman jatkoa Norwegian Woodille? Tietääkö @Leon

 

[Turha Kaukalo]

Lueskelen erästä erittäin lupaavaa käsikirjoitusta, josta myöhemmin tulee kirja, joten laskettakoon että pysyn ketjun aiheessa. Olen jonkin verran lukenut käsikirjoituksia elämässäni, siis en paljon mutta jonkin verran, ja kyllä se on niin, että parin sivun jälkeen jo näkee että tuleeko tästä kirja vaiko ei. Nyt luennassa oleva käsikirjoitus alkoi hurjasti ja olin aivan ihmeissäni että mistä pystymetsästä tällainen kaveri onkaan löydetty. No vittu minähän sen löysin eikä kukaan muu. Soitin 30 liuskan jälkeen kustantamoon että nyt on syysmarkkinoille varma tapaus ja pösilöt vielä suostuivat kun ensin olivat hekin vähän käsikirjoitusta selailleet. Ensi viikolla kaveri allekirjoittaa elämänsä ensimmäisen kustannussopimuksen. Se on aika hienoa. Ehkä tämä sittenkin kuuluu humble brag -ketjuun?

 

[Jancky]

Murakamin Pimeän jälkeen tuli luettua Fredrik Backmanin Mies, joka rakasti järjestystä
jolle voin myös antaa vahvan peukun. Niin vahvan että tuli tilattua kirjailijalta myös Kiekkokaupunki niminen kirja, josta HBO-sarjakin tehty (Beartown). Ilmeisen suosittu kirjailija siis kyseessä naapurimaassa, yhdestä toisestakin kirjasta näköjään oli sarja vastikään tullut netflixiin.
Mies joka rakasti järjestystä toi jonkun verran mieleen Mielensäpahoittaja-kirjat mutta paljon parempana. Lähinnä siis päähahmon mielenmaisema ja asenteet loivat yhtymäkohtia.
Päähenkilöstä alkoi kirjan edetessä välittämään ja kirja oli myös erittäin hauska. Vaikka hahmojen tarinat välillä aika traagisia olivatkin. Meni kyllä omiin suosikkeihin kyseinen kirja.


Seuraavaksi olisi vuorossa Murakamin Norwegian Wood.

 

[Ilmari Ahde]

Karl Ove Knausgårdin Aamutähti luettu. Jäi ensin kaksijakoiset tunnelmat, tässäkö tämä nyt oli? Mutta kun luin interwebistä, niin selvisi tämän olevan vasta trilogian alku ja sehän selittää paljon. Hahmoja kun tuotiin esille hyvä määrä mutta muutamalla esiintyminen jäi lyhyeksi, alkoi kirjan loppu lähestymään ja kädessä on vaan nippu lankoja eikä mitään mihin ne voisi solmia kiinni. Loppupäässä oli jaarittelua minun makuun, mutta eipä kestänyt ihan mahdottomia.

Knausgårdilta en ole aiemmin muuta lukenut eikä Taisteluni autofiktiosekstetti kiinnosta alkuunkaan, mieluummin vaikka Hitlerin samanniminen pläjäys.

 

[heketsu88]

Luin Heikki Ylikankaan "Kustaa Vaasa ja hänen uhmaajansa: Kristian II:sta Nils Dackeen". Ylikangas käsittelee Kustaa Vaasan hallintokauttaan ja tuo esille Kustaa Vaasan tyrannimaisuuden.

Seuraavaksi luen George Orwellin "1984".

 

[Ilmari Ahde]

Kahta kirjaa rinnatusten, ovat sen verran erilaisia ettei vaaraa sekoittumisesta.

Peter Frankopan - Silkkitiet: Uusi maailmanhistoria
Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä, kääntänyt Juha Hurme

Aleksis veljen Seitsemän kivestä olen aiemmin lukenut, Hurmeen käännös on uusi tuttavuus vaan tarinahan pysyy samana, helpompaa kieltä nykysuomalaiselle. Poikamiesporukassa on hurjaa eloa, palaa saunaa ja mökkiä kun lyödään kipakat löylyt ja innostutaan hönöpäissään painimaan, Toukolan mulkutkin aiheuttaa kiusaa. Meillä oli saman niminen kissa kuin veljeksillä, Matti, requiescat in pace.

 

[Patarouva]

Päivitän taas, mitä olen viime aikoina lukenut.

Jatkoin Sofie Sarenbrantin Emma Sköld-sarjaa (Kerjäläinen, Syntipukki). Tykkään tosi paljon näistä kirjoista, vaikka viimeisimmässä alkoi ärsyttää, miten tyhmä päähenkilö, joka on muuten niin fiksu nainen, on miesten suhteen.

Seuraavaksi luin rautaisannoksen romantiikkaa eli neljä ensimmäistä kirjaa Julia Quinnin kirjoittamasta Bridgerton-sarjasta, jotka olivat hyvää luettavaa omassa lajissaan.

Romantiikasta siirryin hyvin erilaiseen kirjallisuuteen ja luin Katariina Vuoren tositapahtumiin perustavan kirjan Erään tapon tarina. Ahdistavaa luettavaa, eikä vähiten siksi, että kamalat asiat kerrotaan lapsen näkökulmasta.

Viimeisin lukemani kirja oli Richard Shepherdin Epäluonnolliset syyt. Mielenkiintoinen kirja ja mikä parasta on aina hienoa lukea ihmisistä, jotka todella pitävät omasta työstään.

 

[Ilmari Ahde]

Tullut luettua sotaistakin tekstiä viime aikoina, esim. Ernst Jünger - Teräsmyrskyssä. Ansiokasta kuvausta ensimmäisen maailmansodan melskeestä, kakkososastahan on kirjaa niin perhanasti. Ei siinä paljon kaunistella ja romantisoida, usein on mies miestä vastaan ja kaksintaistelut käydään suunnilleen käsikranaateilla.

Kun tilanne on mikä on, vaikkei tässä rintamalla ollakaan, välillä pitää päästä johonkin mukavampaan paikkaan. Nyt sen paikan saa tarjota Veikko Huovinen Koirankynnen leikkaajalla. Sodan jälkimainingeissahan tässä ollaan, tarina on traaginen ja koominen, Mertsi on päästään läpi ammuttu invalidi, joka koettaa tulla toimeen sillä mitä on jäljellä.

 

[Glove]

Jääkiekon sääntökirjaa luin viimeksi. En sentään kokonaan.

 

[Patarouva]

Luin kaksi Suomen sisällissotaan sijoittuvaa romaania. Anneli Kannon Veriruusut ja Lahtarit on kirjoitettu sodan eri osapuolten näkökulmasta.

Kirjoissa on luonnollisesti ihmisten traagisia kohtaloita, mutta Kanto kirjoittaa niin, että asiat eivät ole mustavalkoisia vaan mukana on paljon harmaan sävyjä ja huumorillakin on tärkeä osansa.

Erityisesti nautin kirjojen värikkäästä kielestä.

 

[Vino]

Eilen aloitin lukemaan Aviciin elämäkertaa. Aiemmin kuuntelin sitä äänikirjana vähän, mutta eihän siitä mitään tullut, äänikirjat ei oo mun juttu. Paljon helpompi on pitää kädessä oikeata kirjaa.

 

[Eddie]

Olen lukenut sattuneesta syystä tietokirjallisuutta liittyen naapuriin. Mutta ei siitä sen enempää.

Kevyemmällä puolella luin (kuuntelin) elämäni ensimmäisen Agatha Christien. Idän pikajunan arvoitus oli ihan positiivinen yllätys. Kyllä näitä voi kuunnella lisääkin. Maailma ilman kännyköitä ja superteknologiaa on aika kiehtova. Kirjahan on kirjoitettu n. 1935. Kirjassa oli tähän liittyen mieleen painunut kohtaus. Kirjan sivujuonteessa on Amerikassa tapettu nuori tyttö. Kun eräältä Saksalais rouvalta Poirot kysyy tähän liittyen kysymyksen, kuuluu vastaus suurinpiirtein seuraavasti: "Voi kuinka kauhea tapaus, me Saksassa emme ole onneksi yhtä kauheita."

 

[Kilgore Trout]

Luin Karin Smirnoffin Viedään äiti pohjoiseen. Se ei ollut ihan yhtä sävähdyttävä kuin trilogian ensimmäinen osa, Lähdin veljen luo, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen kuitenkin.

Sen jälkeen luin muutaman Osip Mandelštamin runon suomennoksen, mutta en tullut niistä yhtään hullua hurskaammaksi venäläisen kansanluonteen suhteen. Yhtä vaikeatajuisia molemmat.

Heitin runot sikseen ja luin Murakamin Tanssi tanssi tanssi. Se oli ok, mutta ei hänen parhaitaan. Ymmärrän miksi se suomennettiin vasta paljon ilmestymisen jälkeen (1988 -> 2019). Kovan suosion vuoksi kaivetaan vaatimattomammatkin kirjat esiin.

 

[Arnold]

Kale - Rautakansleri. Ihan luettuna. Ei äänikirjana.

 

[Hollanti]

Eilen aloitin lukemaan Aviciin elämäkertaa. Aiemmin kuuntelin sitä äänikirjana vähän, mutta eihän siitä mitään tullut, äänikirjat ei oo mun juttu. Paljon helpompi on pitää kädessä oikeata kirjaa.

Jännä miten jollekkin ihmisille tuo formaatti ei toimi. Mulle toimii taas kuin nenä päähän ja töissä tulee kuunneltua se kolmisen tuntia päivässä. Toki riippuu joudunko tekemään muiden kanssa töitä ja vaatiiko sen hetkinen tehtävä keksittymistä. Ja tuleeko niitä vitun juupailijoita höpöttelemään turhia. Enemmänkin toki kerkeäisi, mutta kuuntelen toisen puolikkaan päivästä radiota.

Jo Nesbon "Harry Hole"saagan Poliisi lähti aamulla kuunteluun.

 

[alwahla]

Pari äänikirjaa on tullut kuunneltua (Sofi Oksasen puhdistus oli yksi niistä) ja täytyy sanoa, että kyllä on häiritsevä formaatti. Ainoa aika elämässäni, jolloin nautin toisen lukemasta tekstistä, oli ollessani alle kouluikäinen ja minulle luettiin iltasatua.
Tulen aina suosimaan fyysistä kirjaa, koska siinä voi palata aina takaisin päin ja koska siinä pääsee paremmin sisälle itse tarinaan. Ja lisäksi kirja tuntuu paremmalta kädessä.

 

[Eddie]

Itselleni äänikirja on nykyään ihan ykkönen viihdetuotannon saralla. Töissä pystyn kuuntelemaan paljon töiden häiriintymättä. Lisäksi lenkillä, koiraa ulkoiluttaessa, siivotessa, ruohoa leikatessa jne ihan ykkösjuttu. Tietysti on jotain lukijoita, joita en pysty sietämään. Yleensä nämä ovat vähän tätimäisen tai jotenkin ylimielisen kuuloisia naisääniä. Eivät sitä varmastikaan tarkoituksella tee. Toki on paljon todella hyviä naislukijoitakin, mutta jotenkin yleensä tähän sopii paremmin miesääni. Jukka Pitkänen lienee paras. Yleensä parhaat lukijat itselleni ovat vähäeleisiä. Silloin mennään pahasti metsään, kun yritetään tuottaa lapsimaisia ääniä lasten kohdalla. Lisäksi jos nainen yrittää tapailla miesääntä tai mies naisääntä, niin 100/100 tulee David Brent fiilis (eli lähinnä myötähäpeä). Lisäksi olen huomannut, että naisten tuottamat äänen painatukset ja tunteet ovat joskus omasta mielestäni täysin vääriä kyseessä olevaan tilanteeseen tai ne ovat yliampuvia, siis kun yritetään puhua miehen roolissa miesmäisellä äänellä. Sama voi olla toisinkin päin, mutta tähän tarvittaisiin nainen se todentamaan. Liika eläytyminen ei mielestäni sovi äänikirjoihin.

Kotona taas nukkumaan mennessä tai sohvalla löhötessä äänikirja ei toimi ollenkaan, koska uni tulee hyvin nopeasti.

Voisi sanoa, että äänikirjat (ja podcastit) ovat tehneet töistä, kotitöistä ja liikkumisesta mielekkäänpää "ajanvietettä".

 

[aalto]

Itse kulutan nykyään kirjani myös lähes pelkästään äänikirjoina.
Alkuviikosta sain loppuun Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot. Se ei olisi ehkä perinteisenä kirjana ollut mikään merkkiteos, mutta äänikirjatoteutus oli hyvä. Äänikirjassa oli kaksi lukijaa, mies ja nainen ja he kävivät varsin aidon oloista dialogia. Kyse oli jo lähes kuunnelmasta, tosin ilman äänitehosteita. Tuota kuunnellessa pääsi tunnelmaan, jossa oli salakuuntelemassa kahden ihmisen henkilökohtaisia avautumisia.

 

[Dynamo]

Tuli luettua Catherine Belton: Putinin sisäpiirissä. Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan.

Hyvä kirja. Detaljidataa on erittäin paljon, joka tekee lukemisesta vähän raskasta. Belton työsti tätä kirjaa 7 vuotta.

Toisaalta aihe vaatii dataa, jotta kirja ei ole mitään "musta tuntuu, että asiat meni näin", vaan asioita on pyritty verifioimaan niin hyvin kuin on ollut mahdollista. Aiheesta johtuen kaikkea ei tietenkään ole saatu verifioitua, mutta riittävällä tarkkuudella, jotta yleiskuva on saatu kerrottua.

Lähdeviittauksia on kirjan lopussa yli sata (100) sivua.

Kirja antaa hyvän kuvan siitä, miten Venäjän nykyinen hallinto toimii, ja valitettavan, suorastaan tyrmistyttävän kuvan siitä, kuinka helposti länsimaiden johtajat ovat lahjottavissa.

Kirjassa käydään läpi Putinin nousu, Jeltsinin "Perhe", oligarkit - heidän asemansa muuttuminen, Trumpin bisneksiä, länkkärimaihin ulottuvaa vaikuttamista, Ukrainaa (siis vuoteen 2020 asti), eli koko Putinin valtakautta käsitellään monipuolisesti.

Ehdoton lukusuositus. Sanoisin jopa, että jos luet vain pari kirjaa vuodessa, tämän pitäisi olla niistä toinen.

 

[Sistis]

Veikkaisin, että äänikirjojen toimivuus tai toimimattomuus riippuu pitkälti siitä, onko henkilöllä enemmänkin ns. luku- vai kuulomuisti. Itselläni on noista ensimmäinen selvästi parempi, minkä vuoksi kävin opiskeluaikoinakin varsin vähän luennoilla. Tajusin, että sisäistän asiat paremmin lukemalla itse, kun kuuntelemalla niitä toisen kertomana. Toisille taas jälkimmäinen toimi paremmin.

Sanasta syystä en myöskään ole äänikirjoja ikinä kokenut omakseni. Kirjoja taas tykkään lukea, ja nimenomaan vieläpä niin, että laitan jonkun vinyylilevyn pyörimään samalla taustalle.

Musiikin kuunteleminen samalla kun lukee on
ollut minulle aina hyvä keskittymismuoto. Se peittää kaikki epäsäännölliset äänet, joita saattaisi alkaa seurata huomaamattaan. Joskus 1990-luvun loppupuolella, kun olin vielä lapsuudenkodissa asuva lukiolaispoika, äitini ihmetteli aina, että miten pystyin keskittymään läksyjen tekemiseen musiikin soidessa. Vastasin aina siihen, että paremmin kuin ilman musiikkia. Ilman sitä alkaisin alitajuisesti seurata muita talon tapahtumia.

Ketjun aiheeseen: edellinen kirja oli Svetlana Aleksijevitšin Neuvostoihmisen Loppu. Nyt luvussa on Rosa Liksomin Väylä.

 

[Patarouva]

Veikkaisin, että äänikirjojen toimivuus tai toimimattomuus riippuu pitkälti siitä, onko henkilöllä enemmänkin ns. luku- vai kuulomuisti. Itselläni on noista ensimmäinen selvästi parempi, minkä vuoksi kävin opiskeluaikoinakin varsin vähän luennoilla. Tajusin, että sisäistän asiat paremmin lukemalla itse, kun kuuntelemalla niitä toisen kertomana. Toisille taas jälkimmäinen toimi paremmin.

Sanasta syystä en myöskään ole äänikirjoja ikinä kokenut omakseni. Kirjoja taas tykkään lukea, ja nimenomaan vieläpä niin, että laitan jonkun vinyylilevyn pyörimään samalla taustalle.

Musiikin kuunteleminen samalla kun lukee on
ollut minulle aina hyvä keskittymismuoto. Se peittää kaikki epäsäännölliset äänet, joita saattaisi alkaa seurata huomaamattaan. Joskus 1990-luvun loppupuolella, kun olin vielä lapsuudenkodissa asuva lukiolaispoika, äitini ihmetteli aina, että miten pystyin keskittymään läksyjen tekemiseen musiikin soidessa. Vastasin aina siihen, että paremmin kuin ilman musiikkia. Ilman sitä alkaisin alitajuisesti seurata muita talon tapahtumia.

Ketjun aiheeseen: edellinen kirja oli Svetlana Aleksijevitšin Neuvostoihmisen Loppu. Nyt luvussa on Rosa Liksomin Väylä.

Kuulostaa muuten hyvältä teorialta äänikirjoista. Ehkä tuo on minullekin syy, miksi haluan itse lukea enkä kuunnella kirjaa jonkun muun lukemana.

Lukioaikana käytin opiskellessani musiikin kuuntelua samalla tavalla. Luin esim. kokeisiin musiikki taustalla ja musiikki auttoi keskittymään ja olemaan huomaamatta taustahälyä. Sitten musiikin tauotessa havahtui, että kasetin toinen puoli on soinut loppuun. Biisejä en ole kuullut, mutta käännetään kasetti ja jatketaan lukemista.

 

[Jof]

Tuli luettua Catherine Belton: Putinin sisäpiirissä. Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan.

Hyvä kirja. Detaljidataa on erittäin paljon, joka tekee lukemisesta vähän raskasta. Belton työsti tätä kirjaa 7 vuotta.

Toisaalta aihe vaatii dataa, jotta kirja ei ole mitään "musta tuntuu, että asiat meni näin", vaan asioita on pyritty verifioimaan niin hyvin kuin on ollut mahdollista. Aiheesta johtuen kaikkea ei tietenkään ole saatu verifioitua, mutta riittävällä tarkkuudella, jotta yleiskuva on saatu kerrottua.

Lähdeviittauksia on kirjan lopussa yli sata (100) sivua.

Sama kirja meneillään ja hyvältä vaikuttaa.

Lähdeviittauksia tosiaan niin runsaasti, että joutuu pitämään kahta kirjanmerkkiä: toinen itse tekstin kohdalle ja toinen vastaavaan kohtaan viitteissä. Viitteissä on myös todella paljon asiaa taustoittavaa tietoa, joten niitä kannattaa lukea.