Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Kommentaattori]

Viimeksi luin talvisodan hengessä Erkki Palolammen: Kolla kestää. Tällä hetkellä (opiskelun takia) menossa Erkki Havansin: Oikeudenkäynti ja pakkotäytäntö. Jos kärsii unettomuudesta, niin suosittelen jälkimmäistä kirjaa lämpimästi.

 

[Kiekko-Kolli]

Viimeksi tuli luettua Stephenie Meyerin Aamunkoi, Twilight sarjan neljäs ja viimeinen osa.Melkoista teini-hömppää mutta pakko oli lukea nuo kaikki kun kerran aloittikin.

Nyt alottelen sitten toisen hömppä-kirjan,eli satusetä Juhani Tammisen Kausi elämästäni.

 

[Koirapoika]

Karl Shaw: Hullut Diktaattorit!

Nopealukuinen kirja kaikenlaisista kaheleista jotka on vallan kahvassa ollut. En ole kuin alkumetreillä, mutta voi jo nyt sanoa: Vittu mitä ryhmää!
Jos aiot diktaattoriksi, lue tästä kirjasta hyviä tempauksia joilla pitää porukka kurissa ja nuhteessa.

Kun aiemmin päästiin diktaattoreiden ja muiden pölhöjen makuun, jatketaan samalla linjalla. Tom Ambrose - Hirmuvaltiaita vai valtiomiehiä. Tässä on hieman syvällisempi ote samaan aiheeseen, samalla linjalla toki mennään. Kaikenlaista sakkia sitä on vallassa ollut, konstit on monet että siinä vallan kahvassa pysytään. Tämä on taas näitä sivukirjaston löytöjä.

 

[-OO-]

Näitä Koalan kustantamia II Maailmansodan lentäjistä kertovia kirjoja on taas tullut viime aikoina lueskeltua kun tuli jossain vaiheessa niitä osteltua varastoon. Juuri sain päätökseen Englannin ykkös-hävittäjä-ässän Johnnie Johnsonin kirjan Spitfire-ässä ja nyt olen aloittamassa saksalaisen Norbert Hannigin elämänkertaa Hävittäjälentäjänä loppuun saakka.

 

[Kummeli]

Jälleen kerran on menossa Mäen Vares -tuotantoa. Nyt on hyllyssä "Satakieli lauloi yöllä" ja "Enkelit kanssasi" -kirjat. Nuo kun olen lukenut, niin ei ole enää montaa varesta lukematta.

Välillä selailen myös Eino Pohjamon kirjoittamaa Ihantalan murskattu teräs -kirjaa, mikä on kanssa ihan mukavaa luettavaa. Ei varmaan ole vaikea arvata, että kirja kertoo Ihantalan taistelusta. Vähän ehkä tuntuu, että ylistetään liikaa suomalaisia, mutta jos asiat ovat olleet niin, kuin kerrotaan, niin mikäs siinä.

 

[Burtonn]

Ei nyt ihan ketjun aihetta, mutta suositelkaa seuraavan kuvauksen perusteelle.

Haussa olisi toiseen maailmansotaan sijottuva kattava teos, jossa kaikki faktat on oikein mutta kerronta "romaanimaista" eli löytyy persoonallisia henkilöitä joiden näkökulmasta asioita seurataan ja kerronta saisi olla Clancymaisen tarkkaa.Totta kai tuolla toteutuksella pituudeksi tulisi ainaki 20000 sivua, mutta ei haittaa koska mihin sitä kiire valmiiissa maailmassa.

Sotahistorian tuntemuksen parantaminen olisi pääasiallinen taka-ajatus, siten että sisäistäisi mukavasti miten kaikki vaikutti kaikkeen. Ehkä liikaa vaadittu mutta onko kukaan edes yrittänyt ja saati suomentanut?

 

[Ben Marco]

Captain Gib Vogel: Flying the the A380. Todella hyvä hankinta, voisin sanoa, vaikka opus on vasta puolivälissä. Kirja käy läpi lentoreitin Heathrow - Dubai kaikki tapahtumat, vaiheet ja osa-alueet kuvien kera.

Michael Connelly: The Scarecrow

 

[Heinolan Gee]

Viimeksi tuli luettua Orwellin Eläinten Vallankumous. Vaikuttava teos, täytyy sanoa. Harvoin ihan tolla lailla alkaa inhottaa kun kirjaa luki. Meininki familla oli jotenkin jopa vastenmielistä loppua kohden. Ja hyytävämmäksi kaiken tekee tietysti tarinan tarkkaanharkitut samankaltaisuudet edesmenneen Neuvostoliiton tarinan kanssa.

Kirja oikeastaan avasi aika hyvin historiankuvaa ja sitä mistä(näin kärjistetysti ja parodioiden) oikein oli kyse kun viisaat miehet löivät aikanaan päänsä yhteen luoden tuon hirmuvaltion. Arvostusta kirjaa kohtaan lisäsi kovasti se että se oli poliittiselta kannaltaan vasemmistolaisen kirjoittama. Se mahdollisti paljon ymmärryksen syntymistä.

Jos tuollainen(loistava) kirja jossain nurkissanne lymyää, niin lukekaa ihmeessä pois kuleksimasta.

Nyt on luennassa ties kuinka monennetta kertaa Harry Potter ja Feeniksin Kilta, ja seuraavaksi vuorossa kauan odottamani: Sami Helenius
Seitsemäs puolustaja. Niin herkullinen kirja on uskoakseni kyseessä että olen jo vähän maistellut sieltä täältä. Pelaajaesittelyt vaikuttivat ainakin varsin mielenkiintoisilta kuten tietysti Samin huikea urakin. Maailman kovin liiga, yksi kovimmista maajoukkueista, "suurimman ja kauneimman" liigajoukkueen kapteenius ja kaikki ne kokemukset alasarjoista huippuliigoihin asti. Maltan tuskin odottaa.

 

[Blasph]

Helenius ja seitsemäs puolustaja saatiin päätökseen ja tulihan tuossa välissä lukaistua Eläkeläisten Suuri Suomalainen Juopottelukirja ja sitten joku epämääräinen NHL: huijareita ja nappuloita tjsp. Eläkeläisillä paikoin ihan humoristisiakin juttuja kirjassaan, pari kertaa sai kyllä nauraa kirjan kertomuksille.

Nyt kuitenkin nappasin hyllystä mukaani Popeda - Ilikeesti kiitää -opuksen. Nopeasti vilkuiltuna näytti ihan mielenkiintoiselta, joten eiköhän sekin saada vietyä päätökseen tässä jonkun ajan päästä.

 

[Koirapoika]

Luvussa Neil Gaiman: Hämähäkkijumala, en niin fantasiamiehiä ole, mutta Gaimanin tarinat miellyttää kyllä. Jonkinlaista jatkumoa Unohdetut jumalat teokselle, teema pysyy samana.
Odottamassa on Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut genesaretin järvessä. Lainaukseen lähti silkan nimensä perusteella, takakannen tiivistelmän perusteella ihan luettavaa kamaa.

 

[Laitapuolen Hyökkääjä]

Jari Tervon Koljatti tuli tuossa lukaistua läpi. Kyseessä oli ensimmäinen Tervon kirja itselleni ja täytyy sanoa että ei kyllä uponnut. Muutamia hymähdyksiä lukuunottamatta kirjan vitsit eivät toimineet ja varsinkin lopussa lyötiin homma jo niin överiksi ettei mitään rajaa. Eikä siinä mitään, kyllä absurdi huumori kolisee hyvin meikäläiselle, mutta nyt oli kyseessä yksinkeraisesti vaan huono huumori. Ja ei, en ole mikään Vanhasen suuri kannattaja.

 

[SamSpade]

Stephen Kingin "Musta torni"-sarjan ensimmäinen osa, englanniksi, osat 2-7 odottavat seuraavana vuorossa.
Sinänsä mielenkiintoinen sarja että hyvinkin monessa Kingin kirjassa on viittauksia kyseiseen sarjaan.

 

[Anssi]

Steven Hallin Haiteksti näyttäisi olevan rästipinon päällimmäisenä. Vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta, kerronnaltaan ja muutenkin. Opiskeluitten puolesta kahlaan Chaim Perelmanin Retoriikan valtakuntaa. Mielenkiintoinen sekin.

 

[TQoFE]

Helsinki-Pori-Helsinki -väliä varten valitsin hyllystäni kaksi hyvin erilaista kirjaa. Menomatkalla syväjäädytin aivojani Minette Waltersin Kuvanveistäjällä, joka on fiktiivinen tarina äitinsä ja siskonsa paloitelleesta naisesta. Juoneen totta kai liittyy noheva toimittaja, pantava poliisi ja homosuhde. Voin taata, että on juuri niin älyllistä ja laadukasta viihdettä kuin kuvitella saattaa. Mutta varsin passelia luettavaa kuusipäiväisen työviikon jälkeen.

Paluumatkalle varattu lukeminen olikin sitten vallan muuta: Tina ja Reko Lundánin Viikkoja, kuukausia, joka kertoo vahvasti totuuteen pohjautuen kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin aivokasvaimesta ja kuolemasta. Itkin häpeämättä koko junavaunun nähden ja kulutin useamman nessun. Suosittelen lämpimästi kaikille, mutta jos julkiparkuminen ei sovi imagoon, kannattaa pysytellä kotosalla kirjaa lukiessa.

 

[axe]

Tulipa luettua Stephen Kingin uutuus Under the Dome. King, 900 sivua, monen päähenkilön sekoitus ja hyvä alkuasetelma on yleensä tuottanut tosi hyvää kamaa, mutta nyt jäi jotenkin pettymykseksi. Homma on siis mainelainen pikkukaupunki, joka yhtäkkiä ja täysin selittämättömästi jää loukkuun startrekmäisen näkymättömän voimakentän sisään, mitään ei mene ulos, mitään ei tule sisään. Siellä sitten väki ratkoo välejään ja ongelmiaan eristyksissä. Sitä tuo kirja onkin, ihmisten käyttäytymistä kriisitilanteessa ja sellaista. Itse eristävä voimakenttä, sen alkuperä ja sen pois saamisen ongelma jää ihan taka-alalle.

Mun mielestä ongelmaksi tulee henkilöt. Yleensä Kingillä on helkkarin hyvät ja aidot hahmot niin hyvään kuin pahaan, mutta nyt nää kaikki tuntuu jotenkin karikatyyreiltä ja kauhean kliseisiltä. Paha on paha sitten pikkusormen kynttä myöten ja niin pois päin, eikä hyviksetkään jotenkin ole sellaisia joiden kohtalosta todella välittäisi. Muutenkin koko kirja vaikuttaa niin kuin suoraan tv:n minisarjaksi kirjoitetulta, monien ohuiden ja "helposti ymmärrettävien" hahmojen lisäksi on selkeitä kohtauksia ja cliffhangereita jne. Lukiessa näkee suorastaan että nyt tulee fade to black ja yleisöä jännittää että mites sille kävi.

Ei se nyt huono ollut. Pettymys kuitenkin, parempaa odotin.

 

[Milanista]

Joululomat tuli ja meni aikoja sitten, sieltä alkaneen lukuputken aikana lueskelin Norman Daviesin kirjat "Rising 44", joka kertoo Varsovan tapahtumista Elokuusta 44 eteenpäin, ja "No easy victory", joka kertaa WW II:n tapahtumia hiukan erilaisesta vinkkelistä. Molempia kirjoja voin lämpimästi suositella.

Sitten siirryin viihteen puolelle ja lukaisin Milleneum trilogian, ihan positiivinen lukukokemus.

Sen jälkeen Roberto Savianon: "Gomorra"

Seuraavaksi olisi tarkoitus lukea Anne Applebaumin: Gulag, Pulizer-palkinnon voittanut historia Neuvostoliiton keskitysleirisysteemistä.

 

[peruspata]

Välillä selailen myös Eino Pohjamon kirjoittamaa Ihantalan murskattu teräs -kirjaa, mikä on kanssa ihan mukavaa luettavaa. Ei varmaan ole vaikea arvata, että kirja kertoo Ihantalan taistelusta. Vähän ehkä tuntuu, että ylistetään liikaa suomalaisia, mutta jos asiat ovat olleet niin, kuin kerrotaan, niin mikäs siinä.

Tuli ostettua Prismasta joskus varmaan vuosi sitten. Pitäisi ehkä lueskella uudestaan tässä joskus. Omien joukkojen ylistely lienee melko inhimillistä, tosin Ihantalan taistelu on asia, jota en sotahistoriasta pysty ymmärtämään. Siinä suomalaisilla piti oikeasti olla vähemmän mahdollisuuksia pärjätä kuin talvisodan ratkaisuhetkillä koskaan. Onneksi pärjättiin.

 

[ms.qvist]

Bernhard Schlinkin Lukija on pienimuotoinen kertomus nuoruudesta, kasvusta, rakkaudesta, häpeästä, halusta, erilaisen maailman kohtaamisesta sekä tietenkin inhimillisestä moraalisesta pohdinnasta. Kuinka käsitellä asiat ja tapahtumat jossa mukana ovat inhimilliset tunteet ja käsitys ja ymmärrys siitä, inhimillisten tunteiden kohde edustaa loppujen lopuksi sitä mitä on pidetty likimain absoluuttisen pahuuden ilmentymänä, ja joidenkin mielestä sitä on. Lopulta on tietty hyväksyntä ja sen seuraukset. Aihe on mielenkiintoinen ja elokuvan nähneenä odotin, että kirjassa olisi porauduttu vieläkin syvemmälle, niin kyllä tehtiin, mutta ei mielestäni riittävästi. Mietin, että kuinka moni näistä keskitysleirivartijoista, naisista ja miehistä loppujen lopuksi katui tekojaan? Dokumentteja nähneenä tuntuu siltä, että kaikki eivät vieläkään kadu niitä vaan pitävät toimiaan oikeutettuina. Niin piti tehdä koska se oli valtakunnan etu. Onko tällaisen ihmisen paikka vapaudessa vai vankilassa?

Randy Pausch'in yhdessä Jeffrey Zaslow'n kanssa kirjoittama teos Jäähyväisluento käsittelee sananmukaisesti Pausch'in jäähyväisluentoa Carnegie Mellon-yliopistolla. Kyseessä on yliopiston luentosarja, jossa yliopiston professoreja pyydettiin luennoimaan kuin kyseessä olisi heidäön viimeinen luento, Pausch'in kohdalla tilanne todellakin oli sitä koska luentoa pitäessään hän oli haimasyövän viimeisessä vaiheessa, etäispesäkkeitä oli kaikkialla kehossa ja elinaikaa oli luvattu hyvin vähän aikaa. Olisi voinut kuvitella, että näistä asetelmistä liikkeelle lähtiessä edessä olisi ollut tuskallinen luento kuolemasta mutta Pausch piti luennon elämästä ja haaveista ja niiden saavuttamisesta. Vaikka omaan "hivenen" pessimistiseen luonteenlaatuun verrattuna hänen kykynsä käsitellä asioita oli hämmästyttävä ja halu elää elämä täysillä oli jotain johon en tiedä kykenisinkö itse, oli kirja kuitenkin mielenkiintoinen ja tietyllä tapaa opettavainenkin. Ehkäpä minun kannattaisi katsoa peiliin ja koettaa nähdä negatiivisuudenkin oheen positiivisia asioita.

vlad.

 

[super]

Taas on tullut luettua vaikka tuntui siltä että nyt en saa mitään kirjaa alas.

Kjell Westö - Älä käy yöhön yksin
Kari Häkämies - Rehelliseksi tunnettu
Lars Kepler - Hypnotisoija
Jim Thompson - Jumalan nimeen
Chol-Hwan Kong - Pjongjangin akvaariot

Häkämiehestä ei nyt kirjailijaa tullut. Viimeisen 20-sivun aikana tapahtui oikestaan kaikki. Siihen mennessä käsiteltiin enemmän politiikan kiemuroita ja eduskunnan työtä.

Kepler on Larssonin manttelinperijä. En ota kantaa onko sellainen oikeasti. Suosittelen.

Jim Thompsonin uusin oli myös hyvää luettavaa. Aiheena samanlainen kuin Frederick Forsythin Musta manifesti. Tykkäsin ja suosittelen, kumpaakin.

Pjongjangin akvaariot on kertomus Pohjois-Korealaiselta gulagilta. On itseasiassa henkilöhistorian puolelle menevä teos eli on faktaa. Kannattaa lukea.

 

[Koirapoika]

Arnošt Lustig: Pimeydellä ei ole varjoa

Tarina kahden pojan paosta Dachaun keskitysleirille vievästä junasta ja matkasta Etelä-Saksasta Prahaan. Kirjoittaja on toinen pojista.

 

[Heinolan Gee]

Seulo ihmeessä onko sinun hammastahnasi seassa rautainen annos piriä...

Viimeksi luin Jukka Suutarin toimittaman Sami Helenius Seitsemäs pakki-nimisen kirjan. Oli oikein mielenkiintoinen opus. Välillä pitkäksikin venyneet kiekkopoliisien elämäntarinat jaksoivat kiinnostaa, surettaa ja naurattaa. Suosittelen lämpimästi kaikille kiekosta tai urheilusta yleensäkin kiinnostuneille, miksei myös kukkahattusedille.

Nyt on meneillään artistinimellä Steen1/Liekehtivä Sikiö tiedetyn Seppo Lampelan kirjoittama Hullu Klovni. Vähän tällänen yhteiskuntakriittinen minäkertojan kertoma tarina huumeongelmaisen "anarkistin" sekoiluista kavereineen.

Tonhan ahmis yhdeltä istumalta jos ei pakottais itseään jättämään vielä seuraavallekkin päivälle jotain. Huomenna luetaan bussissa loppuun. Eli on siis ainakin jossain onnistunut kirja kun kokoajan tekee mieli lukea lisää.
Välillä menee poikain meininki lievästi överiks mutta sehän on tarkoituksellista. Siellä täällä on sitten suht suoraakin kritiikkiä maailman ja sen ahneen kansan tekemisiä kohtaan. Ei kirja tähän asti ole mikään mestariteos ollut mutta mielelläni tulen toistekin lukemaan tämän ja suosittelen tutuille.

Tähän kai pitäs sit rustata että on kyl tosi tekopyhää nyökytellä päätään kirjan esittämän kritiikin tahtiin ja olla silti muuttamatta juurikaan elämäntyyliään mut en taida viittiä kun se ois vähän noloo. Vai teinkö mä sen just?

Steenin kirjan jälkeen luen kaks viimeistä Potter-kirjaa ja sen jälkeen(jos lukeminen venähtää kesään) olis varmaan syytä lukea joku pasifismiteos armeijan vastapainoks.

 

[Blasph]

Nyt olenkin taas viihtynyt kirjojen parissa enemmän kuin vuosiin, viimeisestä päivityksestä on opukset vaihtuneet jo pariinkin otteeseen.

Popeda - Ilikeesti kiitää, päivitetty historiikki tiivisti aika nätisti mittavan uran kotimaisella musiikkikentällä, erilaisia kuvia vuosien varrelta oli saatu makupaloiksi ujutettua sivuille ja kaikinpuolin teksti oli menevää luettavaa. Päivitettyyn versioon lisätyt Mustajärven alkoholismiaikojen vuosista kertovat sivut ehkä tasapainottivat kirjaa sopivasti, ettei vain näytetty kaiken menneen helposti (pl. tietty Arwon menetys). Ainoastaan miinusta joka sivulle ängetyistä arvioista sun muista eri lehdistä, ei niitä jaksanut pidemmän päälle lukea, samat tekstit periaatteessa mitä kirjassa yleensäkin jo on.

Väliin ei taas oikein keksinyt mielekästä lukemista, joten pieneksi välipalaksi nappasin Juicea ihannoivana ihmisenä jälleen uuden miehestä kertovan nidoksen, tällä kertaa Santtu Luodon Juice. Kirja ei sinällään tuonut mitään uutta, paitsi erilaisen näkökulman tietenkin, kuin mitä mestarin itsensä kirjailema muistelma ei olisi jo tuonut. Muutama hyvä juttu tosin oli mukana, joille huomasi kohtuullisen räkäisesti välillä nauravansa. Mutta hyvin äkkiä kirja tuli ahmittua, tosi nopealla tahdilla loppujen lopuksi asiasta toiseen edettiin, kuin vain pintaa hieman raapien vähän joka paikasta.

Nyt viimeisimpänä tänään sain luettua loppuun kaikkien rakastamasta Esa Tikkasesta kertovan kirjan Tiki - Viiden Stanley Cupin mies. Tikkanen ei itsessään minua kiehdo suuremmin, mutta olihan/onhan se persoona sellainen velikulta, joten kokeilumielessä kirjan lainasin. Loppujen lopuksi kirja oli ihan viihdyttävä, tosin lopun lähetessä alkoi toistumaan vain yleistilastoinnit kauden kohokohdista Tikin kohdalla, tyyliin "peli päättyi 5-6, Tikkasen ampuessa kaksi maalia." Loppua kohden kävikin hieman tylsäksi, tosin menihän Esan urakin loppuvuosina jonkinlaista alamäkeä suhteessa Oilers-vuosiin. Kuitenkin aikani sain kulumaan tylsistymättä, joten ei kirja mikään huti ole, olihan siinä hyviäkin hetkiä.

Nyt ei taaskaan ole oikein mielessä, että mihin sitä seuraavaksi silmänsä upottaisi luppoajallaan. Mutta tässä kunhan kirjastolle taas matkataan, niin eiköhän sieltä kuitenkin joku opus taas löydy.

 

[Milanista]

Uutta putkeen: W.E.B. Griffin: The Hostage, hyvin kirjoitettu :) En ole Ton Clancyn kirjojen lisäksi juuri tätä genreä viime aikoina lukenut.

Ian Rankin: The Complaints, mainio dekkari.

Bob Dylan: The Chronicles eka osa, suosittelen.

 

[Trenchtown]

Tyttöystävä kantaa tänne kaikenlaisia kirjoja, joihin joskus tulee tartuttua. Nyt osui käsiini todellinen helmi, Kurt Vonnegutin Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater. Vahvaa mustaa huumoria tarinassa, jossa ei oikeastaan tapahdu mitään, mutta silti niin kovin paljon. Muutamaa sivua vaille luettu tuo on ja olo on sellainen, että piakkoin se pitää lukea uudelleen, koska niin paljon satiiria ja piikittelyä kaikkiin mahdollisiin suuntiin on varmasti jäänyt huomiotta. Eliot Rosewater on hieno mies!

 

[kovalev]

Viimeksi luettuja:

Juha Siltala: Lapuan liike ja kyyditykset 1930.
Pentti Linkola: Voisiko elämä voittaa?
Antti Tuuri: Sotaan syylliset.
Sofi Oksanen: Puhdistus.

Puhdistus oli kaikkeen hehkutukseensa ja omiin odotuksiini peilattuna karmeimpia lukupettymyksiä ikinä. Aihe on tuiki tärkeä, ja siitä uskon palkintosateenkin juontavan. Kuitenkin ns. taiteelliset ansiot jäävät korkeintaan tasolle hyvä miinus. Uskon, että Neuvosto-Viron tapahtumista olisi arkistoja pöyhimällä saanut paljon mielenkiintoisempaa, hätkähdyttävää luettavaa, eikä ennalta-arvattavalle, tuhoon tuomitulle rakkaustarinalle olisi tarvinut antaa niin suurta painoa.
Olen lukenut paljon historiallisia romaaneja ja paljon parempia.
Mutta kaksi erittäin tärkeää teemaa kirjassa on ja siksi on hyvä, että mahdollisimman moni sen lukee.

Tuurin Sotaan syylliset on melkein enemmän dokumentti kuin romaani, mutta tuurimaisella tavalla äärimmäisen hyvä, mielenkiintoinen ja äärimmäisen mielenkiintoisesta aiheesta.

Linkola oli perus Linkolaa. Teksteissä on niin hurjia ajatuksia, että niitä on viihdyttävää lukea, vaikka kieli on kankeata.

Siltalan Lapuan liike on erittäin tarkka ja siksi ansiokas dokumentaarinen tietokirja, mutta Siltalan tyyli kirjoittaa on väliin aika koukeroista. Pidän enemmän Jussi Niinistön tavasta tiivistää olennainen. Toki Siltalan kirja on väitös ja sitä ei voi siksi verrata esim. Niinistön Lapuan liike -kirjaan.