Pukki toi minulle tänä jouluna kaksi kirjaa, jotka ovat molemmat työn alla. Ken Folletin World Without End on kotilukemisena, kun yli tuhatsivuista kovakantista kirjaa en jaksa kanniskella mukana, ja James Pattersonin 4th of July on sitten mukana työmatkoilla ja ruokatunneilla. Molemmissa olen edennyt jonkin verran päälle sata sivua.
Folletin kirja on erittäin miellyttävää luettavaa, kuten Taivaan Pilareiden jatko-osan kuuluukin olla. Koska kyseessä on vähän pidempi opus, ei sadassa sivussa ole vielä kuin vähän pohjustettu tapahtumia ja esitelty päähenkilöt, joten vaikea vielä arvioida kuinka hyvä teos loppujen lopuksi on kyseessä. Toivon ettei toista kuitenkaan liikaa edeltäjäänsä, vaikka varmasti samankaltaisuutta on tavoiteltu, koska Taivaan Pilarit on Folletin selkeästi suosituin (syystäkin koska on paras) teos.
Pattersoniin en ole ennen tutustunutkaan, vaikka yksi hänen kirjansa hyllystäni löytyykin, mutta sen lukeminen on syystä tai toisesta jäänyt. Eikä olisi harmittanut yhtään vaikka olisi jäänyt tutustumattakin. Eikö jenkeillä oikeasti riitä keskittyminen pidempiin kuin kahden tai max kolmen sivun lukuihin? Tuli heti Dan Brown mieleen tuosta Pattersonin 4th of July roskasta, mutta Brownkin on kirjallisuuden nobelisti Pattersoniin verrattuna (kirjan kannessa on joku toinenkin nimi, joten ehkä James Patterson ei ole kokonaan syypää surkeuteen). Jenkkien kirjoittamaa fantasiaa luen kyllä mielelläni, mutta heidän jännärinsä ovat täyttä roskaa. Jostain syystä lempijännityskirjailijani (Ken Follett ja Frederick Forsyth) ovatkin tältä puolelta Atlantia.
Edellinen lukemani kirja oli muuten Forsythin The Afghan, joka oli aikamoinen pettymys. Aikaisemmat lukemani teokset ovat kaikki olleet todella hyviä, mutta tuo Afgaani (mikä lie suomeksi onkin) kannattaa suosiolla skipata.
