Kotimatkoja Mari Leppäsen Kanssa- Johanna Venho.
Jännää alkaa lukemaan elämänkerrallista kirjaa ihmisestä josta ei ennakkoon tiedä juuri mitään. Toki sen tiesin että Mari Leppänen on teologi ja Turun arkkihiippakunnan piispa ja että hänellä on lestadiolaistaustaa, mutta tämänkin vain pintapuolisesti jostain uutisesta joskus lukeneena.
Syy miksi tähän kirjaan tartuin olikin puhtaasti itse kirjailija Johanna Venho, joka runoteoksi on tullut joskus luettua ja niihin tykästyttyä.
Lestadiolaisuus ja Leppäsen pitkälle täysin suunnittelematon kulkeutuminen kohti piispan virkaa on kirjan punainen lanka. Tämä punainen lanka on onkin sitten ihastuttuvan sekainen ja sotkuinen lankakerä, kuten elämä usein onkin ja tätä Venho hienosti vuoroin kerii, vuoroin purkaa.
Kirja on synnytetty Leppäsen ja Venhon yhteisten matkojen aikana, muun muassa Utön majakkasaarelle, Velkuan kirkkoon, Tiilikkajärven pitkospuille, Naantalin Pyhän Birgitan kirkkoon, sekä lukemattomilla auto- ja junamatkoilla.
Leppänen on kirjan päähenkilö, mutta Venholla on kirjassa myös oma tärkeä roolinsa ja hän pohtiikin varsin avoimesti omaa suhdettaan kristinuskoon.
Kirjassa käydään Marin ja hänen vanhempien, sekä heidän sukujen elämää ja historiaa läpi, elämää jota uskonto ja varsinkin vanhoillislestadiolaisuus vahvasti värittää.
käydään läpi ja eletään sitä ihan tavallista arkea ja sitä miten lestadiolaisuus elämää määrittää ja rytmittää. Käydään rohkeasti läpi ne hetket jolloin Mari ensimmäisiä kertoja herää ajatukseen että ehkä tämä ei ole se tapa jolla hän haluaa elää, eikä se tapa jolla hän itse kristillisyyden kokee. Sekä tämän oivalluksen mukanaan tuoman vahvan identiteettikysymyksen.
Kirjassa tuodaan lestadiolaisuudesta esiin todella paljon hyviä ja lämpimiä asioita, mutta myös todella paljon ikäviä asioita. Näiden molempien vaikutusta Leppäsen elämään käydään avoimesti ja paikka paikoin todella raadollisesti läpi. On myös kohti, esimerkiksi Marin pappisvihkimys, joka oli täysin hänen oma valintansa, mutta sen vaikutukset aiheuttavan suurta kärsimystä myös hänen perheelleen ja läheisilleen ja tästä Mari kokee suurta tuskaan jonka välittyy kipeästi myös kirjan lukijalle.
Kirja on samaan aikaan äärettömän vahva ja herkkä. Johanna Venhon kaunista tekstiä on ilo lukea.
Kahden vahvan ja herkän naisen upea teos.
Jännää alkaa lukemaan elämänkerrallista kirjaa ihmisestä josta ei ennakkoon tiedä juuri mitään. Toki sen tiesin että Mari Leppänen on teologi ja Turun arkkihiippakunnan piispa ja että hänellä on lestadiolaistaustaa, mutta tämänkin vain pintapuolisesti jostain uutisesta joskus lukeneena.
Syy miksi tähän kirjaan tartuin olikin puhtaasti itse kirjailija Johanna Venho, joka runoteoksi on tullut joskus luettua ja niihin tykästyttyä.
Lestadiolaisuus ja Leppäsen pitkälle täysin suunnittelematon kulkeutuminen kohti piispan virkaa on kirjan punainen lanka. Tämä punainen lanka on onkin sitten ihastuttuvan sekainen ja sotkuinen lankakerä, kuten elämä usein onkin ja tätä Venho hienosti vuoroin kerii, vuoroin purkaa.
Kirja on synnytetty Leppäsen ja Venhon yhteisten matkojen aikana, muun muassa Utön majakkasaarelle, Velkuan kirkkoon, Tiilikkajärven pitkospuille, Naantalin Pyhän Birgitan kirkkoon, sekä lukemattomilla auto- ja junamatkoilla.
Leppänen on kirjan päähenkilö, mutta Venholla on kirjassa myös oma tärkeä roolinsa ja hän pohtiikin varsin avoimesti omaa suhdettaan kristinuskoon.
Kirjassa käydään Marin ja hänen vanhempien, sekä heidän sukujen elämää ja historiaa läpi, elämää jota uskonto ja varsinkin vanhoillislestadiolaisuus vahvasti värittää.
käydään läpi ja eletään sitä ihan tavallista arkea ja sitä miten lestadiolaisuus elämää määrittää ja rytmittää. Käydään rohkeasti läpi ne hetket jolloin Mari ensimmäisiä kertoja herää ajatukseen että ehkä tämä ei ole se tapa jolla hän haluaa elää, eikä se tapa jolla hän itse kristillisyyden kokee. Sekä tämän oivalluksen mukanaan tuoman vahvan identiteettikysymyksen.
Kirjassa tuodaan lestadiolaisuudesta esiin todella paljon hyviä ja lämpimiä asioita, mutta myös todella paljon ikäviä asioita. Näiden molempien vaikutusta Leppäsen elämään käydään avoimesti ja paikka paikoin todella raadollisesti läpi. On myös kohti, esimerkiksi Marin pappisvihkimys, joka oli täysin hänen oma valintansa, mutta sen vaikutukset aiheuttavan suurta kärsimystä myös hänen perheelleen ja läheisilleen ja tästä Mari kokee suurta tuskaan jonka välittyy kipeästi myös kirjan lukijalle.
Kirja on samaan aikaan äärettömän vahva ja herkkä. Johanna Venhon kaunista tekstiä on ilo lukea.
Kahden vahvan ja herkän naisen upea teos.