Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[SamSpade]

Viime vuonna luettu 87 kirjaa, 44873 sivua. Mukana ei ole AMKn koulukirjat jotka vielä päälle.
Lähinnä tullut luettua scifiä ja fantasiaa.

 

[Wiljami]

No huh, en edes tiennyt, että sarjassa on noin monta kirjaa. Itse lopetin johonkin 9. kirjan kohdalle, samoihin aikoihin kyllästyin fantasiaan ylipäänsä. Sen jälkeenkin olen fantasiaa lukenut, mutta satunnaisesti ja valikoiden.

Sanotaan, että elämä on liian lyhyt, jotta sitä kannattaisi haaskata huonoihin kirjoihin, mutta kyllä niitä tulee itsekin luettua. Oikein hyviä kirjoja - omasta mielestä siis - on vaan niin vaikea löytää tarpeeksi.

Juu kyllä kirjoja piisaa ja olen melko varma että Jordanin pysyessä hengissä nuo kolme viimeistä Sandersonin kirjoittamaa olisi vielä venytetty vähintään 10 kirjaksi. Illalla aloitin viimeisen Jordanin kirjoittaman tahkoamisen (tai siis noita lukenut lähinnä suomennettuina, niin siitä ensimmäisen kirjan, tai suomennetuista kirjan 24/25). 1100 sivua tähä hauskaa vielä tarjolla ja todennäköisesti ihan ok poljennolla kirjoitetun intron jälkeen palataan tervan juomiseen (introissakin eroja, jos on uusi tai pienempi hahmo niin yleensä paljon vähemmän sitä jankkaavaa paskaa mitä noiden päähahmojen luvuissa).

Unohtui tuossa aiemmassa vuodatuksessa mainita vielä muutama ärsyttävä melko isohko epäkohta. Tosiaan paria poikkeusta lukuun ottamatta päähahmot ovat teini-ikäisiä ja taustaltaan lähes jokainen taviksia. Tällä varmaankin haettu samaistuttavuutta oletetuissa fantasiagenren lukijoissa. Kirjailija on kuitenkin tiedostanut että hirveän paljoa ei pysty esimerkiksi pikkukylän farmarien taidoilla haastamaan vaikkapa ammattisotilaita (vaikkakin jostain onnekkaasta sattumuksesta näiden päähahmojen kotikylässä on nähty aiheelliseksi harjoittaa pitkäjousiammuntaa ja keppitaistelua siinä määrin että ovat koko mantereen parhaita näissä, huolimatta siitä että kylä sijaitsee koko tarinamantereen turvallisimmassa paikassa eikä asukit ole joutuneet varsinaisiin sotatoimiin vuosisatoihin, toisin kuin oikeastaan kaikki muut kansat), niin siellä sitten nämä tavikset saavat aina välillä jonkun veteraanin opettamaan hassusti nimettyjä miekkailukuvioita ja parissa kuukaudessa ovatkin tasolla että pystyvät voimansa ja taitonsa äärimmilleen ponnistaen voittamaan minkä tahansa mestaristason miekkailijan (tai noitijan, jos sattuu olemaan taikojahahmoista kyse).

Ja pahisten motiivit ovat niin hyvin piilossa ettei ole vielä 10000+ sivuun selvinneet. Joojoo kyllä noiden pimeänkulkijoiden ajatuksia kun on kirjoitettu niin melko usein pohtii että on luvattu ikuinen elämä tms. mutta aika heikot kantimet silti kun tuosta melko usein tuntuisi olevan käsitys että ihan faktisesti ei henki löhtisi koskaan ja tämän saavuttaakseen ovat valmiit itsetuhoiseen toimintaan? Että "tapa ittes eka niin sitten et kuole. Jaa kuolit? No paska mäihä sulla". Nuo pahispuolen motivointikeinot ovat myös kuin suoraan itäisestä naapuristamme ja oudohkolta tuntuu että tuolla saisi hirveän tehokkaasti rekryttyä väkeä satanistien (tässä sarjassahan annetaan ymmärtää että on oletettavasti sama maailma missä lukijan arkitodellisuus sijaitsee, joskin jossain aiemmassa tai myöhemmässä aikasyklissä) riveihin. Niin ja ne satanistit on kanssa niin överiksi vedettyjä ettei voi oikein kuin ihmetellä, joskin kun muistaa että kirjoitusajankohtaan kauhisteltiin tosissaan tv:ssä miten heavymusiikki ajaa kannibalismiin ja murhaorgioihin (kuka muu muistaa upean "Saatana kutsuu minua" -"dokumentti"elokuvan mitä ainakin meillä näytettiin vielä alakoulussa pelottelumielessä? Alun Carmina buranasta plussat vaikka siitä lähtikin vähän taso laskemaan), niin kai tuo on sitten ihan samaa jatkumoa. Joka tapauksessa pitäisi siis uskoa että siellä on esimerkiksi yksi sarjan alkupään pahishahmoista jolla oli pikkutyttönä rakkaimpana sukulaisena nuorempi veli, kenet sitten myrkytti ja puukotti ja työnsi kaivoon kun oli sattumalta osunut silloin oliko lie 10 ikäisen sisarensa satanistisiin riitteihin. Nuorisokielellä sanoakseni seems legit. Ja nyt sitten oletamme että koko satumaailma vihaa ja pelkää näitä hirviösatanisteja mikä olkoon ok, paitsi että ne muuten kovin estoiset ja tunkkaisen kasvatuksensa märäntämät päähahmot (ne joiden mielestä vastakkainen sukupuoli on aina tyhmää ja yäk) ovat kuitenkin jostain syystä kyvyttömiä tekemään ikäviä päätöksiä liittyen näihin hirviösatanisteihin, mistä johtuen tarina onkin kestänyt nälkävuotta pidempään kun pahisten annetaan mennä karkuun jos vaihtoehtona on semmoisen kolaaminen hengiltä tai edes tekeminen harmittomaksi (tarinassa pystytään viemään taikomiskyky noitailijoilta, joskin tuo muistetaan ainoastaan hyvin satunnaisesti siihen nähden miten usein siitä olisi hyötyä tarinan edistämiseksi).

Jaa niin ja nälkävuodesta tuli mieleen että muistinko edellisessä vuodatuksessa ihmetellä kun siellä on satumaailmassa nyt 2 vuotta putkeen mennyt sadot perseelleen kun saatana on taikonut niin ihmeelliset säät (alkuun juhannukselle kestänyt pakkastalvi, mitä seurasi kevättalvelle kestänyt hellekuivuus ja sitä taas hurja talvi) ja sitten siellä kuitenkin sekoilee satojen tuhansien tyyppien armeijoita ympäri mannerta ilman että niitä ihmeemmin nälkä vaivaa? No nyt tuossa 2. viimeisessä kirjassa oli ilmeisesti kirjailijalla tullut mieleen että voiko nälkä vaivata ja siellä oli peräti jouduttu käydä ostamassa muutama kärryllinen viljaa (minkä saatana oli taikonut sitten sisältämään kärsäkkäitä. Täytyy sanoa että on melko rajalliset mahdit ja toimintamallit belsebuubilla tässä universumissa siihen nähden että pitäisi olla kaikkivoipa ja alaisina toimii kuolemattomia ylidemoneita joita tosin ei käytetä mihinkään hirveän hyödylliseen sen sijaan että juoksutetaan lähes yhtä idiootteja satanisteja ympäri maita kuin mitä tarinan päähenkilöt ovat).

Mitähän vielä. No varmaan tärkeimpänä että jos ei ole tuota vielä ehtinyt aloittaa mutta on pohtinut, niin eipä kannata. Netissä suositeltu että käy ensimmäiset kirjat läpi juonitiivistelmien kautta ja lukee vaan Sandersonit. Omasta mielestäni noista Jordanin kirjoittamistakin kannattaa lukea ensimmäinen (ja ehkä vielä toinen, sen jälkeen tuo alkaakin sitten junnata todella pahasti samaa kehää ja hahmojen henkinen kehitys on kuitenkin tapahtunut jo noihin mennessä pääosin että tietää minkälaista idiotiaa noiden valinnat tulevat olemaan) sekä lisäksi prequel joka sisältää helposti ison romaanin edestä asiaa, mutta on novellimuodossa pakotettu karsituksi kaikesta turhasta paskasta ja on itse asiassa niin miellyttävä lukukokemus että sen takia päätin ylipäätään tuohon sarjaan lähteä.

Jos haluaa lukea hyvin kirjoitettua ja junnaamatonta sekä juonen kannalta koherenttia ja hahmojen kannalta yhtään uskottavampaa piiiiiiitkää fantasiasaagaa, niin kannattaa tämän sijaan valita kerta kerrasta Robin Hobbin kaikkiaan 16-kirjainen (4 trilogiaa jotka kootaan viimeisissä neljässä kirjassa yhteen kun aiemmissa on lähinnä vihjailtu muihin) ja silti miellyttävä sarja.

 

[mikko600]

Jos kiinnostaa järkälemäinen fantasia joka on tehty aikuisille, aloitus on kuin syvään päähän heitettäisiin ja joka tiiliskiviosassa on kolme kertaa enemmän tapahtumia kuin perinteisessä fantasiasarjassa ja päälle vielä joka uudelleenlukukerta parantaa kokemusta… niin kannattaa tutustua Steven Eriksonin Malazan-saagaan. Oma suosikkini ja ihan siellä ykköspallilla. Joku 13000 sivua ja parisataa päähenkilöä voi pelottaa alkuun, mutta kannattaa aloittaa. Itsellä menossa nyt kolmas läpiluku ja vieläkin löytää uutta joka kirjasta.

Mestariteos.

 

[aalto]

Nyt on menossa Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys. Pitkästä aikaa taas jotain sopivasti erilaista kerrontaa. Pintapuolisesti ihan perustarina kotiseudulle palaavasta ihmisestä, mutta kun kirja pääsee kunnolla vauhtiin, niin kuvaan tulee sopivasti suomalaisia yliluonnollisia elementtejä, jotka on istutettu luonnollisena osana kirjan kuvaavaa maailmaan. Tarina on ryyditetty pienellä huumorilla ja kertomus etenee hyvää vauhtia sopivan kirjavan joukon viedessä tapahtumia eteenpäin. Kirja on hyvä silloin kun toivoo, että se ei loppuisi. Nyt toivon, että tuosta maailmasta löytyisi vielä toinenkin kertomus kerrottavaksi.

 

[PuckFutin]

Jos kiinnostaa järkälemäinen fantasia joka on tehty aikuisille, aloitus on kuin syvään päähän heitettäisiin ja joka tiiliskiviosassa on kolme kertaa enemmän tapahtumia kuin perinteisessä fantasiasarjassa ja päälle vielä joka uudelleenlukukerta parantaa kokemusta… niin kannattaa tutustua Steven Eriksonin Malazan-saagaan. Oma suosikkini ja ihan siellä ykköspallilla. Joku 13000 sivua ja parisataa päähenkilöä voi pelottaa alkuun, mutta kannattaa aloittaa. Itsellä menossa nyt kolmas läpiluku ja vieläkin löytää uutta joka kirjasta.

Mestariteos.

Hieno suositus. Pienesti hirvittää sivumäärä, löytyykö aikaa ja sitoutumista tällaisella muutaman G. R. R. Martinin kirjan lukeneella.
Joku Kingin Musta torni -sarjakin kalpenee vertailussa ja komeasti.

Tolkienin pojan isänsä kirjoituksista koostama kirjasarja tulee lähinnä mieleen vertailuksi.

Mikä muuten lienee massiivisin fiktiivinen kirjasarja ikinä? Jos ei nyt ajan pyöriä ja päätaloja lasketa.

 

[Kilgore Trout]

Nyt on menossa Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys. Pitkästä aikaa taas jotain sopivasti erilaista kerrontaa. Pintapuolisesti ihan perustarina kotiseudulle palaavasta ihmisestä, mutta kun kirja pääsee kunnolla vauhtiin, niin kuvaan tulee sopivasti suomalaisia yliluonnollisia elementtejä, jotka on istutettu luonnollisena osana kirjan kuvaavaa maailmaan. Tarina on ryyditetty pienellä huumorilla ja kertomus etenee hyvää vauhtia sopivan kirjavan joukon viedessä tapahtumia eteenpäin. Kirja on hyvä silloin kun toivoo, että se ei loppuisi. Nyt toivon, että tuosta maailmasta löytyisi vielä toinenkin kertomus kerrottavaksi.

Oma peijooni olisi kätevä, mutta metelistä ei niin olisi väliksi!

Todella hauska kirja, varmaan parasta mitä luin sinä vuonna kun se ilmestyi.

 

[Kilgore Trout]

Nyt on menossa Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys. Pitkästä aikaa taas jotain sopivasti erilaista kerrontaa. Pintapuolisesti ihan perustarina kotiseudulle palaavasta ihmisestä, mutta kun kirja pääsee kunnolla vauhtiin, niin kuvaan tulee sopivasti suomalaisia yliluonnollisia elementtejä, jotka on istutettu luonnollisena osana kirjan kuvaavaa maailmaan. Tarina on ryyditetty pienellä huumorilla ja kertomus etenee hyvää vauhtia sopivan kirjavan joukon viedessä tapahtumia eteenpäin. Kirja on hyvä silloin kun toivoo, että se ei loppuisi. Nyt toivon, että tuosta maailmasta löytyisi vielä toinenkin kertomus kerrottavaksi.

Tästä on muuten tehty näytelmä. Kantaesitys oli TTT:n Kellariteatterissa 17.1.2023

PIENEN HAUEN PYYDYSTYS

Maagista realismia ja dekkaritunnelmaa Kantaesitys 17.1.2023 Kellariteatterissa Elina Ylijaakon täytyy kirouksen voimasta matkustaa joka vuosi Lappiin ja pyydystää hauki pienestä lammesta.

ttt-teatteri.fi

Luin kolmannen osan Karin Smirnoffin trilogiasta Lähdin veljen luo - Viedään äiti pohjoiseen - Sitten menin kotiin. Erinomaisia kirjoja kaikki. Kolmas osa oli melkein ekan veroinen ja parempi kuin keskimmäinen. Vahvaa kerrontaa.

 

[vimpa]

Kuumetta ja K-tautia potiessa tuli ajankuluksi otettua uusintana luettavaksi Staffan Bruunin teos Ajatolla Veikko. Aikanaan pidin tätä sangen viihdyttävänä teoksena röyhkeän huumorinsa takia, eikä aika ole syönyt kirjan tenhoa. On tullut luettua kaikki Bruunin Burt Kobbat-seikkailut juurikin niiden epäsovinnaisen huumorin takia.

Kirjan luokkaa on vähän vaikea määrittää, onko scifiä vai jännitystä/dekkarityyppiä vai täysin luokatonta (monessakin mielessä). Kirja ei kuitenkaan pilkkaa islaminuskoa siinä määrin, että kirjailijaa olisi julkisesti uhkailtu teoksen takia.

 

[aalto]

Tästä on muuten tehty näytelmä. Kantaesitys oli TTT:n Kellariteatterissa 17.1.2023

PIENEN HAUEN PYYDYSTYS

Maagista realismia ja dekkaritunnelmaa Kantaesitys 17.1.2023 Kellariteatterissa Elina Ylijaakon täytyy kirouksen voimasta matkustaa joka vuosi Lappiin ja pyydystää hauki pienestä lammesta.

ttt-teatteri.fi

Luin kolmannen osan Karin Smirnoffin trilogiasta Lähdin veljen luo - Viedään äiti pohjoiseen - Sitten menin kotiin. Erinomaisia kirjoja kaikki. Kolmas osa oli melkein ekan veroinen ja parempi kuin keskimmäinen. Vahvaa kerrontaa.

Liput tuohon näytelmään on jo ostettu. Kirja laittoi odotukset korkealle.

Pistetään Smirnoff listalle, ihan hyviä arviointeja tuosta sarjasta näyttää olevan.

 

[Ilmari Ahde]

Joku jossain ketjussa mainitsi Andy Weirin Operaatio Ave Maria kirjan ja kehoitti lukemaan sen tutustumatta arvosteluihin tai edes kirjan takakanteen. No, kirjastosta sain oman lainaan ja olen toteuttanut tätä kehoitusta ennakkoontutustumattomuudesta, olen vasta alkumatkassa ja hyvin on maistunut.

Terveisiä vaan sinulle vinkkaajalle jonka olen autuaasti unohtanut.

 

[disco-stu]

Jos kiinnostaa järkälemäinen fantasia joka on tehty aikuisille, aloitus on kuin syvään päähän heitettäisiin ja joka tiiliskiviosassa on kolme kertaa enemmän tapahtumia kuin perinteisessä fantasiasarjassa ja päälle vielä joka uudelleenlukukerta parantaa kokemusta… niin kannattaa tutustua Steven Eriksonin Malazan-saagaan. Oma suosikkini ja ihan siellä ykköspallilla. Joku 13000 sivua ja parisataa päähenkilöä voi pelottaa alkuun, mutta kannattaa aloittaa. Itsellä menossa nyt kolmas läpiluku ja vieläkin löytää uutta joka kirjasta.

Mestariteos.

Noniin, panin startaten, kun sattuu löytymään lukulaittelle joskus vuosia sitten lataamastani fantasiakirjallisuuspaketista. Jokusen sadan sivun jälkeen tuntuu vähän Dunelta ja maailmassa Witcherin henkeä. Myös sopivasti mielikuvia esim. Baldur's Gate -pelisarjaan, sillain hyvällä tavalla.

Edellinen fantasiasetti, jonka luin oli Brandon Sandersonin Mistborn ja sekin oli kovaa kamaa, vaikka siinä(kin) oli aluksi tai aika pitkäänkin melkoisen pihalla, että miten se maailma oikein toimii. Luulin ensin, että ihan lasten sadusta on kysymys, mutta eihän se sitten todellakaan niin mennyt vaan kyseessä on aika moniulotteinen saaga ja hattua on nostettava sille, miten paketti pysyi kasassa loppuun saakka.

Luin myös tuossa viime vuoden aikana suunnilleen koko Arthur C. Clarken tuotannon, osan ensimmäistä kertaa ja osan kertauksena. On mulle kyllä toimivaa tekstiä ja menee sci-fin kärkipallille kokonaisuutena. Aivan käsittämättömän kaukonäköisiä tulevaisuuden visioita jostain 50-luvulta alkaen ja tarinat kantavat hienosti vielä 2020-luvulla. Esimerkiksi koko Space Odyssey -sarja on huikea, ehkä viimeistä fiilistelyosaa lukuun ottamatta - ja siinäkin on oma viehätyksensä.

Modernia sci-fiä on tullut luettua todella vähän, voisi harkita jonkun Clarken manttelinperijän tuotantoon tutustumista. Suosituksia otetaan vastaan ja onhan niitä täällä tullutkin, kiitos siitä!

Edit. Piti vielä Clarkesta sanoa, että osa viehätyksestä tulee myös siitä, että se mikä kirjoitushetkellä on ollut ihan täyttä fiktiivistä tulevaisuutta, on nyt lukiessa vaihtoehtoista mutta loogista historiaa.

 

[Majoneesi]

Uusin Kepler, Hämähäkki, meni juuri. Joona oli taas sankari ja Saga ihana oma itsensä.

Tarina jäi jännitykseltään puolen välin alapuolelle sarjassa, mutta ihan mukava lukukokemus.

Nyt alkoi varmaan kolmannen kerran Kigalin sunnuntait. Raaka dokumentaristinen kuvaus Ruandan kansanmurhasta.

 

[Infamous]

Modernia sci-fiä on tullut luettua todella vähän, voisi harkita jonkun Clarken manttelinperijän tuotantoon tutustumista. Suosituksia otetaan vastaan ja onhan niitä täällä tullutkin, kiitos siitä!

Sattuipa tuossa alkuviikosta itselläkin scifi-hampaan kolotus. Siitä tyrehdyttääkseni tein illan verran youtube-tutkimusta, ja päädyin tilaamaan seuraavat opukset:

A Fire Upon the Deep (Vernon Vinge)
Blindsight (Peter Watts)
Hothouse (Brian Aldiss)
Blood Magic (Greg Bear)
Project Hail Mary (Andy Weir)

Nämä siis vielä kotimatkalla, joten omakohtaista suositusta en voi (vielä) antaa, mutta kovasti keräsivät kehuja ja premisseiltään vaikuttivat kiinnostavilta.

 

[mikko600]

Modernia sci-fiä on tullut luettua todella vähän, voisi harkita jonkun Clarken manttelinperijän tuotantoon tutustumista. Suosituksia otetaan vastaan ja onhan niitä täällä tullutkin, kiitos siitä

Iain M. Banks, Alastair Reynolds, Peter F Hamilton ja Simmonsin Hyperion.

 

[Alamummo]

Iain M. Banks, Alastair Reynolds, Peter F Hamilton ja Simmonsin Hyperion.

Erityisesti Iain M. Banksin kirjoja voi suositella ja oma suosikkini on Kulttuuri-sarjan kolmas kirja Use of Weapons tai suomeksi käännettynä Aseiden käyttö. Olen lukenut kirjan seka englanniksi että suomeksi ja käännöskin on hyvä.

 

[Alamummo]

Tulin itse asiassa tänne kertomaan, mitä luen juuri nyt. Kirja on Michael Smithin An Unsung Hero: Tom Crean - Antarctic Survivor.

Tom Crean oli irlantilainen merimies ja tutkimusmatkaja, joka oli kahdella Robert F Scottin polaariretkellä mukana, ensin vähän sattuman kautta Discoverylla ja sitten Scottin erityisesti värväämänä ja kovasti arvostamana surullisesti päättyneellä Terra Nova -matkalla, jolla Scott hävisi kilpailun Etelänavan valloittamisesta Roald Amundsenille ja kuoli sille tielle. Crean ei pitkän vaelluksen viimeiselle taipaleelle päässyt ja se pelasti hänen henkensä. Myöhemmin hän oli vielä mukana Ernst Shackletonin (hänkin irlantilainen) Endurancella ja oli yksi niistä, joiden urotöiden ansiosta miehistö pelastui Antarktiselta vaikka laiva upposikin.

Oltiin viime kesänä Irlannissa patikoimassa Dinglen alueella ja käytiin myös Annascaulissa, jossa on Creanin aikanaan pitämä majatalo South Pole Inn (nykyisin sen omistavat hänen jälkeläisensä). Vaellusoppaamme kertoi Creanista ja päätin etsiä Dublinista kirjan hänestä. Se oli helppoa, kaveri tuntuu olevan arvostettu Irlannissa, vaikka muuten on aika tuntematon. Kirja on vetävästi kirjoitettu ja keskittyy näihin kolmeen etelänaparetkeen ja Creanin urotöihin niillä. Olen aiemmin lukenut Scott of Antarctis -nimisen kirjan, jossa ensimmäiset 200 sivua ovat turhan perusteellista ja vähän uuvuttavaa Scottin nuoruuden ja laivastouran perkaamista. Tässä ei ollut sitä ongelmaa vaan Creanin nuoruus ja ura ennen naparetkille päätymistä käsiteltiin suurin piirtein ensimmäisessä kappaleessa. Jos tykkää lukea polaariretkistä, niin tämä on hyvää luettavaa!

 

[disco-stu]

Erityisesti Iain M. Banksin kirjoja voi suositella ja oma suosikkini on Kulttuuri-sarjan kolmas kirja Use of Weapons tai suomeksi käännettynä Aseiden käyttö. Olen lukenut kirjan seka englanniksi että suomeksi ja käännöskin on hyvä.

Kiitokset, Banksia olen muistaakseni lukenut joskus ysärillä mutta mitään kovin tarkkaa muistijälkeä se ei kyllä ole jättänyt. Näyttää tuo Culture-sarja sisältävän 10 kirjaa, eli eiköhän siinä hetki vierähdä. Ja tosiaan englanniksi luen jos vain mahdollista, en oikein pysty keskittymään suomenkielisiin vähääkään monimutkaisempiin kirjoihin, lähtee ajatus laukalle.

 

[Alamummo]

Suosittelen myös kanadalaisen Sylvain Neuvelin teoksia. Hienoa nykyscifiä. Erityisesti the Themis files oli mielestäni hieno trilogia. Take Them to the Stars -sarjasta olen ehtinyt lukea ensimmäisen teoksen. Toinen ilmestyi viime vuonna ja se pitäisi hommata jostain.

 

[Eddie]

Ekaksi voisin suositella nepsylasten vanhemmille tai no ei tarvi olla edes nepsyjä lähipiirissä, että voin suositella.

Levottomat aivot: ADHD ja Asperger vahvuuksina

Viime aikoina olen palannut myös Jokisen Koskinen sarjaan ja oikeassa joku oli, että tuo sarja ehkä paranee edetessään. Ainakin toistaiseksi on näin. Sarjassa käsitellään ainakin toistaiseksi aika arkisia ja realistisia rikoksia. Maailma ei ole ehkä niin suuri kuin dekkariscenen suuremmilla nimillä naapurimaista ja Tanskasta. Mutta siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi ihan hyvää vaihtelua.

 

[Evil]

Kimmo Aroluoman uunituore Kingston Wall -kirja on juuri nyt lu’ussa. Kingin Satumaa taitaa lähteä seuraavana.

Viime aikoina on mennyt Charlie Wattsista kertova teos, islantilaisen Arnaldur Indriasonin hienoja rikosromaaneja, Jim Pembroken elämäkerta ja jokunen Adrian Goldsworthyn antiikin Roomaa käsittelevä opus.

 

[Beltran]

Lukemiseni on muuttunut äänikirjojen kuunteluksi joka sopii minulle. Harmitusta tuo se että kirjailijoilta kuten Tom Clancy, Iain Banks, Jack Higgins ei juurikaan jos ollenkaan löydy suomeksi luettuja kirjoja.
Viimeisin löytöni on ruotsalainen dekkarikirjailija Leif GW Persson jonka kirjoissa päähenkilönä on komisario Evert Bäckström. Bäckström on "hauska hahmo" jonka aika tuntuu hupenevan rikostutkimuksen kannalta toisarvoisiin seikkoihin kuten kosteisiin illallisiin ja kollegoiden arvosteluun. Hänen ympärilleen rakentuvan kirjasarjan avausosan "Lindamurha" sain jo kuunneltua ja koska pidin siitä, aloitin kuuntelemaan sarjan toista osaa jonka nimi on "Ken lohikäärmeen surmaa". Tykkään näistä ja jos joku sattuisi kysymään, suosittelisin kokeilemaan.

Aivan joku aikaa sitten silmäilin CMoren tarjontaa ja huomasin että siellä on tv-sarja jonka nimi on "Bäckström". Kun perehdyin asiaan tarkemmin, huomasin että kyseessä on sama Evert Bäckström jota parhaillaan kuuntelen. Sarjaa oli tarjolla kahden tuotantokauden verran ja nähtyäni hieman vaivaa, minulle selvisi että ensimmäinen tuotantokausi käsittelee kirjaa nimeltään "Voiko kuolla kahdesti" joka on Bäckström-kirjasarjan neljäs teos. Niinpä kuuntelen sarjan toista ja katselen neljättä kirjaa samaan aikaan. Tietämättä siitä onko Bäckströmille tapahtunut jotakin kirjasarjan myöhemmissä vaiheissa, tv-sarjan Bäckström vaikuttaa huomattavasti tylsemmältä hahmolta kuin kirjoissa.

 

[Ilmari Ahde]

Olli Jalonen - Stalker-vuodet

Sopivasti imarrellaan ja annetaan mukava korvaus vaivoista, niin johan alkaa tavan tallukkaa stalkkailu DDR:n piikkiin kiinnostamaan, aatetta ei tarvitse kannattaa. Rapala kun on siimaa myöten kidassa, sitä on hankala kakoa ulos ja sillat palaa moneen suuntaan. Mitähän kaikkea Stasin arkistoista kotimaisistakin tavan ihmisistä ja silloisista päättäjistä, isoista ja pienistä kaloista, löytyikään. Ja on varmasti itsekin osallistuttu tietojen urkintaan ja kerrottu niistä.

Olen kovasti pitänyt lukemistani Jalosen kirjoista. Kirjoitustyyli on vähän erikoinen ja ottaa pienen ajan siihen tottumiseen.

 

[heketsu88]

Nyt olen lukemassa Anthony Beevorin "Venäjän vallankumous ja sisällissota"-teosta.

Tänään sain luettua tämän teoksen. Huomaa, että samanlaista menoa se on Venäjän touhu nyt Ukrainassa, kun se oli Venäjän sisällissodan aikaan: Raiskauksia, kidutusta yms.

Seuraavaksi sitten vuorossa Roman Sandgruberin "ALOIS HITLER: diktaattorin isä".

 

[Ilmari Ahde]

Viime aikoina tullut luettua venäläisistä, ihme sakkia. Nyt on vuorossa Stephen F. Cohen - Gulagista selvinneet. Ei mitään pois Hitleriltä ja toiminnaltaan, mutta onhan Adolf ihan nöösipoika Stalinin rinnalla uhrilukuja verratessa. Ja sitten itärajan tuolla puolen tämmöistä hirmuhallitsijaa ihastellaan ja toivotaan noiden aikojen paluuta, moni toivoja saisi yöllinen kyydityksen mustalla autolla ja kymmenen vuotta ilman kirjeenvaihto-oikeutta, selkokielellä sanottuna tapettu.

KIrjaston kierrätyskärry yllättää joskus, valitettavan harvoin tosin. Itse vein sinne kesken jääneen Mika Rättö - Se jokin kirjan, en jaksanut edes sataa sivua kun oli sen verran omituista matskua. Mutta sieltäpä löytyi Täällä Pohjantähden alla -trilogia, alkusivuilla oli kauniisti tekstattu, että oli annettu isälle joululahjaksi vuosina -59, -60 ja -62 ja lahjan antajien nimet alla.

 

[Larionov #8]

Fernando Pessoan tuotantoa kahlaan läpi. Runoja ja tajunnanvirtaa.