Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Jukurihyökkääjä Isaac Johnsonin sopimus on purettuLue lisää »
-
U20 MM-kisat, A-lohko: Kotikentälle palaava Kanada jahtaa hallitsevaa mestaria, Nuoret Leijonat seuraa jättejä etäisyydeltäLue lisää »
-
U20 MM-kisat, B-lohko: Ruotsi ylivoimainen suosikki, pudotuspelipaikoista kova kamppailuLue lisää »
-
Josh Melnick optimistinen Kärppien loppukaudesta − Spengler Cupista tavoitteena löytää lisää pelivarmuuttaLue lisää »
-
U20 MM-kisat: Kanadan seuraava sukupolvitalentti, 15-vuotias komeetta ja Ruotsin kivikova maalivahtitandemi – seuraa heitä U20 MM-kisoissaLue lisää »
-
U20 MM-kisat: Hyökkäyksen laajuus on Nuorten Leijonien suurin ase Ottawan mitalijahdissaLue lisää »
-
Joulurauhan julistusHuomenna, jos Moderaattorit suovat, on meidän Jatkoajan armorikas joulupäivä; ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha, kehottamalla kaikkia tätä palstaa asiaankuuluvalla kirjoittelulla täyttämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulurauhaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla kirjoituksella häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka Moderaattorit ja säännöt kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.
Toivotamme kaikille Jatkoajan kirjoittajille sekä lukijoille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025.
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an alternative browser.
You should upgrade or use an alternative browser.
Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?
- Viestiketjun aloittaja anthony
- Alkaa
- 697 853
- 5 765
Lisää vaihtoehtoja
Ketjuun kirjoittaneetKilgore Trout
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ilves
Olen lukenut Clarice Lispectorin postuumisti julkaistua kirjaa Elämän henkäys. Tai lukeminen on ehkä paljon sanottu, enemmälti se on ollut pala kerrallaan tankkaamista. Se ei sinänsä haittaa, kirjakin on fragmenteista koottu. Lispector ei ole helppolukuista, olen häneltä aiemmin muutaman kirjan lukenut, mutta tämä on vielä vaikeammasta päästä.
Wikipedia kertoo Lispectorista mm. seuraavaa:
Clarice Lispector (alk. Haja Pinhasovna Lispektor, 10. joulukuuta 1920 Tšetšelnik, Podolia, Ukraina – 9. joulukuuta 1977 Rio de Janeiro, Brasilia) oli brasilialainen kirjailija. Hänet tunnetaan kirjallisissa piireissä, mutta ei välttämättä niiden ulkopuolella, sillä häntä on pidetty omaperäisenä ja vaikeana. Hän on Brasiliassa legendaarinen hahmo, jonka mystiikkaa sisältävät tekstit ovat tunnettuja. Hän oli kuuluisa kauneudestaan – Lispectorin yhdysvaltalainen kääntäjä Gregory Rabassa muistelee olleensa "ällikällä lyöty" tavatessaan ihmisen, joka "näytti Marlene Dietrichiltä ja kirjoitti kuin Virginia Woolf" – ja erikoisesta persoonastaan. Nykyisin häntä pidetään João Guimarães Rosan ohella Brasilian 1900-luvun huomattavimpiin kuuluvana prosaistina ja yleisesti merkittävimpiin kuuluvana nykykirjailijana.
Wikipedia kertoo Lispectorista mm. seuraavaa:
Clarice Lispector (alk. Haja Pinhasovna Lispektor, 10. joulukuuta 1920 Tšetšelnik, Podolia, Ukraina – 9. joulukuuta 1977 Rio de Janeiro, Brasilia) oli brasilialainen kirjailija. Hänet tunnetaan kirjallisissa piireissä, mutta ei välttämättä niiden ulkopuolella, sillä häntä on pidetty omaperäisenä ja vaikeana. Hän on Brasiliassa legendaarinen hahmo, jonka mystiikkaa sisältävät tekstit ovat tunnettuja. Hän oli kuuluisa kauneudestaan – Lispectorin yhdysvaltalainen kääntäjä Gregory Rabassa muistelee olleensa "ällikällä lyöty" tavatessaan ihmisen, joka "näytti Marlene Dietrichiltä ja kirjoitti kuin Virginia Woolf" – ja erikoisesta persoonastaan. Nykyisin häntä pidetään João Guimarães Rosan ohella Brasilian 1900-luvun huomattavimpiin kuuluvana prosaistina ja yleisesti merkittävimpiin kuuluvana nykykirjailijana.
En tiedä, miten minulta on mennyt ohi Jeffrey Archer. Jo Nesbon uusinta pantatessa osui silmiin. Kirjoja näyttää olevan pilvin pimein ja näyttää keräävän aika korkeita pisteitä. Päätin aloittaa Clifton kronikalla ja luonnollisesti sen 1. osalla Vain aika näyttää. Erittäin lupaava kirja, vaikka en ole vielä loppuun päässyt. Tämän kirjan perusteella jotain samaa kuin Ken Follettissa. Kylläpä tässä löytyikin mahdollisesti melkoinen runsauden kaivo laatukuunneltavaa. 1. Osa sijoittuu jonnekin 1920 luvulle.
Läckbergin Käen poika oli juuri ja juuri loppuun kuunneltavissa. Ehkä siinä oli jotain pyrkimystä alkuaikojen tyyliin. Kirja oli niin perusdekkari kuin olla ja voi. Tarina oli kuitenkin tylsä ja tarjosi aika tavanomaisia käänteitä. Jatkuva juoni tai päähahmojen elämän kehittyminen oli tylsääkin tylsempää. Ärsyttävä anoppi ja yllätysraskaus.. Voi haukotus. Tämän päähahmopoliisin täytyy olla maailmankaikkeuden tylsimmäksi kirjoitettu hahmo. No ehkä se on kuitenkin aika omaperäistä. Nippanappa 2/5. Ehkä tämä uppoaa paremmin naisille tai niille, jotka eivät kaipaa liikaa jännitystä tai lukijaa haastavia tilanteita. Onhan tässä murhia ja julmuuksia, mutta pehmustettu sellaisella herttaisella pinkillä hattaralla.
Tove Arsteldalin kadonneet oli lupaava alkuun, mutta sitten kirja alkoi jumittumaan ja huomasin kadottaneeni mielenkiinnon kokonaan. Kesken jäi.
Anna Janssonin Maria Wern sarjaa yritän aika ajoin kahlata läpi. Nyt on menossa kahdeksas kirja. Välillä kirjat on hyviä, kaksi on jäänyt kesken. Yhtä pidän erinomaisena. Kärsivällisyys johtuu jostain "tulevaisuuden" miltei 5/5 kirjasta. Hyvin epätasainen kirjailija tämä Jansson. Hänellä on paha tapa jumiutua välillä hyvin mielenkiinnottomaan diipadaapailuun.
Läckbergin Käen poika oli juuri ja juuri loppuun kuunneltavissa. Ehkä siinä oli jotain pyrkimystä alkuaikojen tyyliin. Kirja oli niin perusdekkari kuin olla ja voi. Tarina oli kuitenkin tylsä ja tarjosi aika tavanomaisia käänteitä. Jatkuva juoni tai päähahmojen elämän kehittyminen oli tylsääkin tylsempää. Ärsyttävä anoppi ja yllätysraskaus.. Voi haukotus. Tämän päähahmopoliisin täytyy olla maailmankaikkeuden tylsimmäksi kirjoitettu hahmo. No ehkä se on kuitenkin aika omaperäistä. Nippanappa 2/5. Ehkä tämä uppoaa paremmin naisille tai niille, jotka eivät kaipaa liikaa jännitystä tai lukijaa haastavia tilanteita. Onhan tässä murhia ja julmuuksia, mutta pehmustettu sellaisella herttaisella pinkillä hattaralla.
Tove Arsteldalin kadonneet oli lupaava alkuun, mutta sitten kirja alkoi jumittumaan ja huomasin kadottaneeni mielenkiinnon kokonaan. Kesken jäi.
Anna Janssonin Maria Wern sarjaa yritän aika ajoin kahlata läpi. Nyt on menossa kahdeksas kirja. Välillä kirjat on hyviä, kaksi on jäänyt kesken. Yhtä pidän erinomaisena. Kärsivällisyys johtuu jostain "tulevaisuuden" miltei 5/5 kirjasta. Hyvin epätasainen kirjailija tämä Jansson. Hänellä on paha tapa jumiutua välillä hyvin mielenkiinnottomaan diipadaapailuun.
Kilgore Trout
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ilves
Luin novellikokoelman Rataskärmes ja muita steampunk-tarinoita. Steampunk on genrenä mielenkiintoinen, vaikka ei nousekaan cyberpunkin tasolle. Valitettavasti Rataskärmes on epätasainen, osin hyvin heikko tekele, se ei tee tavallisesta tarinasta steampunkia, jos siinä mainitaan sivulauseessa höyrykäyttöinen auto.
Toinen viime aikoina lukemani kirja on Anja Snellmanin Parvekejumalat. En olekaan lukenut Snellmania sitten Sonja O:n, joten melko läjä kirjoja on jäänyt välistä. Kirja on tietysti fiktiota, mutta osin hyvin todentuntuista kuvausta sekä islamiin kääntyneestä suomalaisnaisesta että toisaalta somaliperheen tyttärestä, joka pyristelee ulos ahtaasta naisen osasta kyseisessä kulttuurissa.
Toinen viime aikoina lukemani kirja on Anja Snellmanin Parvekejumalat. En olekaan lukenut Snellmania sitten Sonja O:n, joten melko läjä kirjoja on jäänyt välistä. Kirja on tietysti fiktiota, mutta osin hyvin todentuntuista kuvausta sekä islamiin kääntyneestä suomalaisnaisesta että toisaalta somaliperheen tyttärestä, joka pyristelee ulos ahtaasta naisen osasta kyseisessä kulttuurissa.
Tarinankertoja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Laatuscifiä!
Sain loppuun N.K Jemsin "Broken Earth" trilogian. Näistä jokainen osa voitti Hugon, joka on hyvin poikkeuksellista... mutta en ihmettele. Loistava maailman luonti, huikean hyvää tarinankerrontaa eri äänillä.
Suomeksikin tämä on, kun syksyllä kolmas osa tulee ulos.
Sain loppuun N.K Jemsin "Broken Earth" trilogian. Näistä jokainen osa voitti Hugon, joka on hyvin poikkeuksellista... mutta en ihmettele. Loistava maailman luonti, huikean hyvää tarinankerrontaa eri äänillä.
Suomeksikin tämä on, kun syksyllä kolmas osa tulee ulos.
Murtunut maailma (The Broken Earth)
- Viides vuodenaika. (The Fifth Season, 2015).
- Obeliskiportti. (The Obelisk Gate, 2016).
- The Stone Sky (2017), suomennos nimellä Kivinen taivas tulossa syksyllä 2022
Johnny B. Goode
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Tappara, Setämiehet
Tuli edelliset palautettua, niin samalla matkaan tarttui Heidi Blaken Tappolista- Kremlin salamurhaohjelma ja Vladimir Putinin sota länttä vastaan.
Kilgore Trout
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ilves
Varasin nuo Pikistä, kaikki osat ovat jo ilmestyneet suomeksi, jonoissa sain paikat 3-5. Kirjailija on N.K. Jemisin.Laatuscifiä!
Sain loppuun N.K Jemsin "Broken Earth" trilogian. Näistä jokainen osa voitti Hugon, joka on hyvin poikkeuksellista... mutta en ihmettele. Loistava maailman luonti, huikean hyvää tarinankerrontaa eri äänillä.
Suomeksikin tämä on, kun syksyllä kolmas osa tulee ulos.
Murtunut maailma (The Broken Earth)
- Viides vuodenaika. (The Fifth Season, 2015).
- Obeliskiportti. (The Obelisk Gate, 2016).
- The Stone Sky (2017), suomennos nimellä Kivinen taivas tulossa syksyllä 2022
Hyvää scifiä on vaikea löytää, ellei sitten osta kirjoja englanniksi, joten kiitos vinkistä jo etukäteen.
Kiitos vinkistä. Tarttui tänään kirjastosta matkaan.Tuli edelliset palautettua, niin samalla matkaan tarttui Heidi Blaken Tappolista- Kremlin salamurhaohjelma ja Vladimir Putinin sota länttä vastaan.
Ja jos (kun) olen ollut kiltisti, niin joulun jälkeen luen sitten Sixteniä Talous ja humanismi | Otava
Ilmari Ahde
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Haukiputaan huorakuoro
Onhan sitä luettu vaikka ja mitä. Äsken kaksi Charles Bukowskia upposi kuin viinipullo Chinaskille, Postitoimisto ja Pystyssä kaiken aikaa, tykkäsin molemmista. Henry Chinaski ei kuvia kumartele, taajaan vaihtuville pomoille asiallisen kuivaa vittuilua, viina ja naiset maistui hanttihommien ohessa, hieno hahmo jossa totuutta ehkä enemmän kuin toinen puoli.
Moonshine Man
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kolmen voiton Lukko
Viimeksi luettuna
Arthur Machen: Suuri jumala Pan
Kauhugenren ehkä hieman unohdetun suurmiehen kaksi pääteosta (kirjan nimikkonovellin lisäksi mukana novelli nimeltä Opaali, alkukielellä The Inmost Light) suomennettuna samoissa, kuvankauniissa kansissa. Itse olen Machenia aiemmin lukenut englanniksi erilaisissa kokoelmissa sekä suomeksi Lovecraftin lähteillä -antologiassa, mutta hienoa saada nämä saatavilla kotimaisella. Kannattaa myös kaikkien kauhusta, weird fictionista ja esoteerisista julkaisuista kiinnostuneiden ottaa tuo Abraxas-kustantamo seurantaan, aivan loistavaa tavaraa on sekä kustantamon omat tuotokset että heidän kauttaan myynnissä olevat käytetyt kirjat ja muiden pienkustantamoiden kama.
Tällä hetkellä kesken
William Faulkner: Kun tein kuolemaa
Mitäs tästä nyt sanoisi, henkeäsalpaavan hienoa kirjallisuutta. Faulkner on klassikko syystä ja tämä kyseinen teos saattaa nousta omaksi suosikikseni Absalom, Absalom -romaanin ohi.
Arthur Machen: Suuri jumala Pan
Kauhugenren ehkä hieman unohdetun suurmiehen kaksi pääteosta (kirjan nimikkonovellin lisäksi mukana novelli nimeltä Opaali, alkukielellä The Inmost Light) suomennettuna samoissa, kuvankauniissa kansissa. Itse olen Machenia aiemmin lukenut englanniksi erilaisissa kokoelmissa sekä suomeksi Lovecraftin lähteillä -antologiassa, mutta hienoa saada nämä saatavilla kotimaisella. Kannattaa myös kaikkien kauhusta, weird fictionista ja esoteerisista julkaisuista kiinnostuneiden ottaa tuo Abraxas-kustantamo seurantaan, aivan loistavaa tavaraa on sekä kustantamon omat tuotokset että heidän kauttaan myynnissä olevat käytetyt kirjat ja muiden pienkustantamoiden kama.
Tällä hetkellä kesken
William Faulkner: Kun tein kuolemaa
Mitäs tästä nyt sanoisi, henkeäsalpaavan hienoa kirjallisuutta. Faulkner on klassikko syystä ja tämä kyseinen teos saattaa nousta omaksi suosikikseni Absalom, Absalom -romaanin ohi.
Amerikanihme
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
"Kite Runner" by Khaleid Hosseini. Kyllä on masentava kirja. En oikein pysty samaistumaan kehenkään kirjan henkilöön toistaiseksi. Ehkä tuo Rahim Khan character on lähin, josta jonkin verran pitäisin. How messed up can people be?
Yllättävän pitkään siinä meni (melkein puolitoista kuukautta), mutta nyt on tullut luettua Margaret Mitchellin Tuulen viemää.
Yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi lukuprosessi kesti näinkin kauan, oli se suuri tekstimäärä, jota tuohon 894-sivuiseen romaaniin oli ängetty sekä myös se seikka, että en jaksanut alun innostuksen jälkeen paneutua samalla innolla kirjaan. Ymmärrän täysin, miksi kirjaa pidetään omassa genressään yhtenä klassikkona, mutta ainakaan ihan lähiaikoina en tule sitä lukemaan uudelleen.
Mitchellin kirjoitustyyli oli oikeastaan kirjan parasta antia, samoin mielenkiintoiset henkilöhahmot, joista kolme kohosi aivan ylivoimaisiksi suosikkihahmoikseni: Rhett Butler, Melanie Wilkes sekä hivenen yllättäen Ashley Wilkes. Kirjan päähenkilö eli Scarlett O'Hara puolestaan oli kauniisti sanottuna aivan helvetin ärsyttävä ämmä.
Butlerin sarkastinen suhtautuminen maailmaan oli todella virkistävää ja kun tapahtumapaikkana vieläpä oli USA:n sisällissodan aikainen Georgia, jossa noita epäkohtia riitti vaikka kuinka paljon, hänen maailmaa nähnyt katsontakantansa erottui selvästi muista alueen asukkaista. Lisäksi hänellä vaikutti olevan ainoana kirjan hahmona järkeä sen verran päässä, että hän osasi aavistaa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
Melanie oli vuoden -39 -leffaversiossa suosikkinaishahmoni ja sama meno jatkui kirjassa. Hän oli kaikkea sitä, mitä Scarlett ei ollut ja se teki hänestä mielenkiintoisemman hahmon.
Myös hänen puolisonsa Ashley vaikutti kohtalaisen järkevältä tyypiltä ja jotenkin huomattavasti leffaversiota sovittelevampi. Nahjukseksihan Ashley loppupeleissä osoittautui, mutta ainakin hän piti kirjoista, oopperasta ja teatterista, joten ihan toivotan tapaus hän ei ollut.
Näistä kolmesta päästäänkin sitten jouhevasti kirjan tähteen eli lellittyyn Scarlettiin, jonka älykkyyttä sekä empaattisuutta tai oikeammin niiden lähes täydellistä puutetta Mitchell toi usein esille ja varsin usein herkullisella tavalla kirjoitettuna. Harva päähenkilö ja varsinkin naispuoleinen päähenkilö on minua ärsyttänyt niin paljon kuin Scarlett (edellinen sellainen tapaus on Servadio Gaian kirjan Melinda ei halua nukkua yksin päähenkilö). Täydellinen narsisti, veemäinen luonne sekä kaiken lisäksi todella tyhmä pää on sellainen coctail, jolla varustetun henkilön ei luulisi menestyvän elämässään, mutta niin vain hän onnistui kusettamaan itselleen kaksi aviopuolisoa, joista kummatkin olivat aivan liian heikkoja häntä vastustaakseen sekä Rhettin, joka onneksi oli ihan toisenlainen tapaus. Onneksi paha eli Scarlett itse sai palkkansa kirjan lopussa.
Vaikka pidinkin kirjasta suunnattomasti (ihan niin kuin leffastakin), se ei ollut täydellinen. Yksi heikkous oli nimenomaan suuri tekstin määrä ja toinen vielä tärkeämpi syy oli räikeä rasismi, jota kirja houkui melkein joka sivulta. Joo, oman aikansa kuvahan tämäkin opus on, mutta silti se tapa, jolla mustia amerikkalaisia esitettiin kirjassa sai minut usein hiljaa kiroamaan.
****
Yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi lukuprosessi kesti näinkin kauan, oli se suuri tekstimäärä, jota tuohon 894-sivuiseen romaaniin oli ängetty sekä myös se seikka, että en jaksanut alun innostuksen jälkeen paneutua samalla innolla kirjaan. Ymmärrän täysin, miksi kirjaa pidetään omassa genressään yhtenä klassikkona, mutta ainakaan ihan lähiaikoina en tule sitä lukemaan uudelleen.
Mitchellin kirjoitustyyli oli oikeastaan kirjan parasta antia, samoin mielenkiintoiset henkilöhahmot, joista kolme kohosi aivan ylivoimaisiksi suosikkihahmoikseni: Rhett Butler, Melanie Wilkes sekä hivenen yllättäen Ashley Wilkes. Kirjan päähenkilö eli Scarlett O'Hara puolestaan oli kauniisti sanottuna aivan helvetin ärsyttävä ämmä.
Butlerin sarkastinen suhtautuminen maailmaan oli todella virkistävää ja kun tapahtumapaikkana vieläpä oli USA:n sisällissodan aikainen Georgia, jossa noita epäkohtia riitti vaikka kuinka paljon, hänen maailmaa nähnyt katsontakantansa erottui selvästi muista alueen asukkaista. Lisäksi hänellä vaikutti olevan ainoana kirjan hahmona järkeä sen verran päässä, että hän osasi aavistaa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
Melanie oli vuoden -39 -leffaversiossa suosikkinaishahmoni ja sama meno jatkui kirjassa. Hän oli kaikkea sitä, mitä Scarlett ei ollut ja se teki hänestä mielenkiintoisemman hahmon.
Myös hänen puolisonsa Ashley vaikutti kohtalaisen järkevältä tyypiltä ja jotenkin huomattavasti leffaversiota sovittelevampi. Nahjukseksihan Ashley loppupeleissä osoittautui, mutta ainakin hän piti kirjoista, oopperasta ja teatterista, joten ihan toivotan tapaus hän ei ollut.
Näistä kolmesta päästäänkin sitten jouhevasti kirjan tähteen eli lellittyyn Scarlettiin, jonka älykkyyttä sekä empaattisuutta tai oikeammin niiden lähes täydellistä puutetta Mitchell toi usein esille ja varsin usein herkullisella tavalla kirjoitettuna. Harva päähenkilö ja varsinkin naispuoleinen päähenkilö on minua ärsyttänyt niin paljon kuin Scarlett (edellinen sellainen tapaus on Servadio Gaian kirjan Melinda ei halua nukkua yksin päähenkilö). Täydellinen narsisti, veemäinen luonne sekä kaiken lisäksi todella tyhmä pää on sellainen coctail, jolla varustetun henkilön ei luulisi menestyvän elämässään, mutta niin vain hän onnistui kusettamaan itselleen kaksi aviopuolisoa, joista kummatkin olivat aivan liian heikkoja häntä vastustaakseen sekä Rhettin, joka onneksi oli ihan toisenlainen tapaus. Onneksi paha eli Scarlett itse sai palkkansa kirjan lopussa.
Vaikka pidinkin kirjasta suunnattomasti (ihan niin kuin leffastakin), se ei ollut täydellinen. Yksi heikkous oli nimenomaan suuri tekstin määrä ja toinen vielä tärkeämpi syy oli räikeä rasismi, jota kirja houkui melkein joka sivulta. Joo, oman aikansa kuvahan tämäkin opus on, mutta silti se tapa, jolla mustia amerikkalaisia esitettiin kirjassa sai minut usein hiljaa kiroamaan.
****
Länsirintamalta ei mitään uutta
Tästä tuli elokuva ja siihen liittyvissä keskusteluissa mainittiin paljon asioita joita en muistanut lukeneeni aiemmin. Noh kuuntelin sen läpi äänikirjana ja se iski kovempaa kuin aiemmin. Ehkä sodan glorifiointi on jäänyt minulta pois, kun olen kasvanut henkisesti hieman enemmän. Sille on syynsä miksi tämä on klassikko.
1984
Tätä en ollut koskaan lukenut tai kuunnellut ja se hieman vaivasi minua. Täten oli aika paikata tämä aukko yleissivistyksessäni. Luonnollisesti alkuperäisellä kielellä eli englanniksi.
Kirjan mielenkiintoisinta antia oli se, että sitä lukiessa tuli mieleen tarinat Maon Kiinasta, Pohjois-Koreasta sekä Stalinin Neuvostoliitosta. Ikäänkuin olisi lukenut koostetta elämästä noilla alueilla. Toki tarinassa mennään yli sen mihin noissakaan on pystytty. Samalla ikävällä tavalla profeetallinen tarina siitä kuinka maailmaa on mahdollista valvoa kameroilla ja mikrofoneilla.
Animal Farm
Kirja jota T. S Eliot ei suostunut julkaisemaan, koska se oli trotskilainen ja olisi saattanut suututtaa Joe sedän. Kirja kuitenkin julkaistiin ja sekin on klassikko, ymmärrettävistä syistä. Huomasin että tässä esiintyy samanlaisia teemoja kuin tätä seuranneessa 1984 teoksessa. Eli historian muuttamista, muistin epävarmuutta ja vallan keskittymistä väärille henkilöille. Allegoria lokakuun vallankumouksesta ja siitä miten lupaukset petettiin ei luonnollisestikaan johtanut suureen suosioon älymystön keskuudessa.
Tästä tuli elokuva ja siihen liittyvissä keskusteluissa mainittiin paljon asioita joita en muistanut lukeneeni aiemmin. Noh kuuntelin sen läpi äänikirjana ja se iski kovempaa kuin aiemmin. Ehkä sodan glorifiointi on jäänyt minulta pois, kun olen kasvanut henkisesti hieman enemmän. Sille on syynsä miksi tämä on klassikko.
1984
Tätä en ollut koskaan lukenut tai kuunnellut ja se hieman vaivasi minua. Täten oli aika paikata tämä aukko yleissivistyksessäni. Luonnollisesti alkuperäisellä kielellä eli englanniksi.
Kirjan mielenkiintoisinta antia oli se, että sitä lukiessa tuli mieleen tarinat Maon Kiinasta, Pohjois-Koreasta sekä Stalinin Neuvostoliitosta. Ikäänkuin olisi lukenut koostetta elämästä noilla alueilla. Toki tarinassa mennään yli sen mihin noissakaan on pystytty. Samalla ikävällä tavalla profeetallinen tarina siitä kuinka maailmaa on mahdollista valvoa kameroilla ja mikrofoneilla.
Animal Farm
Kirja jota T. S Eliot ei suostunut julkaisemaan, koska se oli trotskilainen ja olisi saattanut suututtaa Joe sedän. Kirja kuitenkin julkaistiin ja sekin on klassikko, ymmärrettävistä syistä. Huomasin että tässä esiintyy samanlaisia teemoja kuin tätä seuranneessa 1984 teoksessa. Eli historian muuttamista, muistin epävarmuutta ja vallan keskittymistä väärille henkilöille. Allegoria lokakuun vallankumouksesta ja siitä miten lupaukset petettiin ei luonnollisestikaan johtanut suureen suosioon älymystön keskuudessa.
Mitchellin perikunnalta ostettiin oikeudet Tuulen viemää- kirjan jatko-osan kirjoittamiseen ja 1991 ilmestyi Alexandra Ripleyn kirjoittama Scarlett. Ärsyttävä Scarlett on siinäkin kirjassa, mutta jonkin verran sentään kypsynyt ihmisenä.Yllättävän pitkään siinä meni (melkein puolitoista kuukautta), mutta nyt on tullut luettua Margaret Mitchellin Tuulen viemää.
Yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi lukuprosessi kesti näinkin kauan, oli se suuri tekstimäärä, jota tuohon 894-sivuiseen romaaniin oli ängetty sekä myös se seikka, että en jaksanut alun innostuksen jälkeen paneutua samalla innolla kirjaan. Ymmärrän täysin, miksi kirjaa pidetään omassa genressään yhtenä klassikkona, mutta ainakaan ihan lähiaikoina en tule sitä lukemaan uudelleen.
Mitchellin kirjoitustyyli oli oikeastaan kirjan parasta antia, samoin mielenkiintoiset henkilöhahmot, joista kolme kohosi aivan ylivoimaisiksi suosikkihahmoikseni: Rhett Butler, Melanie Wilkes sekä hivenen yllättäen Ashley Wilkes. Kirjan päähenkilö eli Scarlett O'Hara puolestaan oli kauniisti sanottuna aivan helvetin ärsyttävä ämmä.
Butlerin sarkastinen suhtautuminen maailmaan oli todella virkistävää ja kun tapahtumapaikkana vieläpä oli USA:n sisällissodan aikainen Georgia, jossa noita epäkohtia riitti vaikka kuinka paljon, hänen maailmaa nähnyt katsontakantansa erottui selvästi muista alueen asukkaista. Lisäksi hänellä vaikutti olevan ainoana kirjan hahmona järkeä sen verran päässä, että hän osasi aavistaa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
Melanie oli vuoden -39 -leffaversiossa suosikkinaishahmoni ja sama meno jatkui kirjassa. Hän oli kaikkea sitä, mitä Scarlett ei ollut ja se teki hänestä mielenkiintoisemman hahmon.
Myös hänen puolisonsa Ashley vaikutti kohtalaisen järkevältä tyypiltä ja jotenkin huomattavasti leffaversiota sovittelevampi. Nahjukseksihan Ashley loppupeleissä osoittautui, mutta ainakin hän piti kirjoista, oopperasta ja teatterista, joten ihan toivotan tapaus hän ei ollut.
Näistä kolmesta päästäänkin sitten jouhevasti kirjan tähteen eli lellittyyn Scarlettiin, jonka älykkyyttä sekä empaattisuutta tai oikeammin niiden lähes täydellistä puutetta Mitchell toi usein esille ja varsin usein herkullisella tavalla kirjoitettuna. Harva päähenkilö ja varsinkin naispuoleinen päähenkilö on minua ärsyttänyt niin paljon kuin Scarlett (edellinen sellainen tapaus on Servadio Gaian kirjan Melinda ei halua nukkua yksin päähenkilö). Täydellinen narsisti, veemäinen luonne sekä kaiken lisäksi todella tyhmä pää on sellainen coctail, jolla varustetun henkilön ei luulisi menestyvän elämässään, mutta niin vain hän onnistui kusettamaan itselleen kaksi aviopuolisoa, joista kummatkin olivat aivan liian heikkoja häntä vastustaakseen sekä Rhettin, joka onneksi oli ihan toisenlainen tapaus. Onneksi paha eli Scarlett itse sai palkkansa kirjan lopussa.
Vaikka pidinkin kirjasta suunnattomasti (ihan niin kuin leffastakin), se ei ollut täydellinen. Yksi heikkous oli nimenomaan suuri tekstin määrä ja toinen vielä tärkeämpi syy oli räikeä rasismi, jota kirja houkui melkein joka sivulta. Joo, oman aikansa kuvahan tämäkin opus on, mutta silti se tapa, jolla mustia amerikkalaisia esitettiin kirjassa sai minut usein hiljaa kiroamaan.
****
Yksi ”Tuulen viemää” on Regine Deforgesin 1980-luvulla ilmestynyt Sininen polkupyörä-romaanisarja (Sininen polkupyörä, Viettelysten Pariisi ja Rakkauden riemukaari). Teos sijoittuu toisen maailmansodan Ranskaan. Ihan viihdyttävä kirjasarja, mutta lukiessaan sitä ymmärtää hyvin, että kirjasta on käyty oikeutta ja sitä on syytetty Margaret Mitchellin Tuulen viemään plagioinnista.
Kilgore Trout
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ilves
Luin em. kirjat putkeen joulun alusviikolla ja pyhinä. Enemmän Jemisinin kirjat ovat minusta fantasiaa kuin scifiä ja niin ne on kirjastossakin luokiteltu eli 84.2 Fan.Laatuscifiä!
Sain loppuun N.K Jemsin "Broken Earth" trilogian. Näistä jokainen osa voitti Hugon, joka on hyvin poikkeuksellista... mutta en ihmettele. Loistava maailman luonti, huikean hyvää tarinankerrontaa eri äänillä.
Suomeksikin tämä on, kun syksyllä kolmas osa tulee ulos.
Murtunut maailma (The Broken Earth)
- Viides vuodenaika. (The Fifth Season, 2015).
- Obeliskiportti. (The Obelisk Gate, 2016).
- The Stone Sky (2017), suomennos nimellä Kivinen taivas tulossa syksyllä 2022
No, spekulatiivista fiktiota joka tapauksessa ja onhan niissä scifiäkin mukana. Tein ehkä virheen kun luin ne peräkkäin viikossa, kolmas osa alkoi hieman tökkiä ja tuntua saman kaavan toistolta, lisäksi siinä hieman selitettiin puhki aiemmissa osissa ladatut arvoitukset. Pidemmillä väleillä sekin osa olisi maistunut yhtä hyvältä kuin osat 1 ja 2.
Joka tapauksessa erittäin hyvää fantasiaa ja/tai hyvää scifiä.
Eilen aloitin EmilySt. John Mandelin kirjan Asema 11. Lisää dystopia-scifiä siis, mikään ei piristä kaamoksen keskellä niin kuin post-apokalyptinen dystopia!
Emily St. John Mandel (s. 1979) on kanadalainen kirjailija, joka on ollut ehdolla muun muassa National Book Award- ja PEN/Faulkner Award -palkintojen saajaksi. Yli kolmellekymmenelle kielelle käännetty ja muun muassa Arthur C. Clarke Award- ja Toronto Book Award -palkinnot saanut Asema 11 on hänen kiitetyin romaaninsa. Kirjaa on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta ja siitä on tehty myös tv-sarja.
Tällä kertaa löysin mieluisan kirjan suunnilleen 20 sekuntia Viikin kirjaston hyllyjä katseltuani: Alexandre Dumas vanhemman Kolme muskettisoturia. Leffaversioita tästä kirjasta on tullut nähtyä aika monta, samoin muutamia tv-sarjoja, mutta kirjaa en ole aiemmin lukenut. Tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka pätevä kirja tämä on verrattuna Monte-Criston kreiviin, joka on ehdoton suosikkikirjani.
Ilmari Ahde
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Haukiputaan huorakuoro
Puolivuotispäivitykseen tehdään päivitys loppuvuoden osalta, tulihan sitä jonkin verran tuli kulutettua ja vain kaksi kirjaa jäi kesken, vika oli niissä, ei minussa. Eihän kaikki hyviä osumia ole ollut, osa tullut laahustettua läpi puoliväkisin ja toiset on maistunut erittäin hyvin.
Kirjasto:
Malcolm Gladwell - Pommittajat
Kauko Röyhkä - Vaeltava vitsaus
Kauko Röyhkä - Lapsosen tie
Timo Kanerva - Epe
Richard Shepherd - Epäluonnolliset syyt
Jonathan Trigg - Hitlerin viikingit (keskeytys, yleensä natsijutut toimii mutta nyt ei)
Jo Nesbö - Rottien saari
Jukka Kittilä & Jaakko Mikkola - Ruisrock
Marko Lempinen - Läpi helvetin
Tim Carroll - Suuri pakoretki sotavankileiriltä Stalag Luft III
Reinhold Messner - Huipulle
Johanna Bäckström Lerneby - Perhe
Toby Muse - Kilo
Ken Follett - Neulansilmä
Anneli Kanto - Rottien pyhimys
Tom Phillips - Paskapuheen lyhyt historia
Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
Ernst Jünger - Teräsmyrskyssä
Conn Iggulden - Ateenan portit
Dave Grohl - Tositarinoita
David Foster Wallace - Tennisesseet
Timo Kalevi Forss - Leevi and the Leavings
Matias Riikonen - Matara
Keith Richards - Elämä
Colson Whitehead - Harlem Shuffle
Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
Tuomas Marjamäki - Siitä tulikin farssi
Lasse Lindqvist - Urheiluhullu
Antti Tuuri - Taivaanraapijat
Antti Tuuri - Kylmien kyytimies
Antti Tuuri - Ikitie
Arkadi Babtšenko - Sodan värit
Svetlana Aleksijevitš - Neuvostoihmisen loppu (jäi kesken, alkoi toistumaan samat jutut haastateltavilla)
Peter Vronsky - Amerikkalaiset sarjamurhaajat
Ari Turunen - Teette niin kuin minä sanon
Michael Cunningham - Säkenöivät päivät
Linda Huhtinen - Tuomari
Stven Lee Myers - Uusi tsaari
Yoko Ogawa - Muistipoliisi
John Langdon-Davies - Hyökkäys lumessa
Charles Bukowski - Pystyssä kaiken ailkaa
Charles Bukowski - Postitoimisto
Richard Munson - Tesla - Modernin luoja
Omat e-kirjat:
Hjorth & Rosenfeldt - Vihan jäljet
Pierre Lemaitre - Kyykäärme
Ken Follett - Ei koskaan
Cilla & Rolf Björlind - Polttopiste
Cilla & Rolf Björlind - Jäätynyt kulta
Tommi Kinnunen - Ei kertonut katuvansa
Peter Frankopan - Silkkitiet - Uusi maailmanhistoria
Mark Owen - Kova päivä
Jari Tervo - Pääskyt talvehtivat järven pohjassa
Niklas Natt Och Dag - 1795 - Petojen naamiaiset
Juha Roiha - Yksi aina valvoo
Tommi Liimatta - Serkkuteoria
Nick Cave & Sean O'Hagan - Usko, toivo ja kuolema
Brian Johnson - Brianin elämät
Antti Tuomainen - Majavateoria
Kari Enqvist - Wilson
Omat paperikirjat:
Joël Dicker - Huoneen 622 arvoitus
Heikki Kännö - Runoilija
Veikko Huovinen - Koirankynnen leikkaaja
Alfred Lansing - Kestävyys
Karl Ove Knausgård - Aamutähti
Wayne Gretzky & Rick Reilly - Omaelämäkerta
Hunter S. Thompson - Helvetin Enkelit
Al Strachan & Wayne Gretzky - 99 - Wayne Gretzkyn tarina
Jens Henrik Jensen - Jäätyneet liekit
Karo Hämäläinen - Kansalliskirjailija
Paul Theroux - Suuri junamatka
Stina Jackson - Erämaa
Asko Alanen - Viikate -25 mollivuotta
Bo Svernström - Uhri ja pyöveli
Joskus aiemmin uhosin lukevani tämän vuoden puolella Ken Follettin Vuosisata-trilogian ja kuten listasta huomataan niin eipä ole mukana. Lupaukset on tehty rikottaviksi.
Kirjaston sivuilla on lista kirjoista jotka Moskovan kirjastoista on määrätty hävitettäväksi, yksi niistä löytyy omastakin hyllystä. Kerrassaan mainio Stephen Fry: Fryn Aikakirjat. En ole ajatellut tuhota, saatanpa lukea uudestaan. Suosittelen myös muistelmien ensimmäistä osaa, Koppava kloppi.
― George R. R. Martin
Kirjasto:
Malcolm Gladwell - Pommittajat
Kauko Röyhkä - Vaeltava vitsaus
Kauko Röyhkä - Lapsosen tie
Timo Kanerva - Epe
Richard Shepherd - Epäluonnolliset syyt
Jonathan Trigg - Hitlerin viikingit (keskeytys, yleensä natsijutut toimii mutta nyt ei)
Jo Nesbö - Rottien saari
Jukka Kittilä & Jaakko Mikkola - Ruisrock
Marko Lempinen - Läpi helvetin
Tim Carroll - Suuri pakoretki sotavankileiriltä Stalag Luft III
Reinhold Messner - Huipulle
Johanna Bäckström Lerneby - Perhe
Toby Muse - Kilo
Ken Follett - Neulansilmä
Anneli Kanto - Rottien pyhimys
Tom Phillips - Paskapuheen lyhyt historia
Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
Ernst Jünger - Teräsmyrskyssä
Conn Iggulden - Ateenan portit
Dave Grohl - Tositarinoita
David Foster Wallace - Tennisesseet
Timo Kalevi Forss - Leevi and the Leavings
Matias Riikonen - Matara
Keith Richards - Elämä
Colson Whitehead - Harlem Shuffle
Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
Tuomas Marjamäki - Siitä tulikin farssi
Lasse Lindqvist - Urheiluhullu
Antti Tuuri - Taivaanraapijat
Antti Tuuri - Kylmien kyytimies
Antti Tuuri - Ikitie
Arkadi Babtšenko - Sodan värit
Svetlana Aleksijevitš - Neuvostoihmisen loppu (jäi kesken, alkoi toistumaan samat jutut haastateltavilla)
Peter Vronsky - Amerikkalaiset sarjamurhaajat
Ari Turunen - Teette niin kuin minä sanon
Michael Cunningham - Säkenöivät päivät
Linda Huhtinen - Tuomari
Stven Lee Myers - Uusi tsaari
Yoko Ogawa - Muistipoliisi
John Langdon-Davies - Hyökkäys lumessa
Charles Bukowski - Pystyssä kaiken ailkaa
Charles Bukowski - Postitoimisto
Richard Munson - Tesla - Modernin luoja
Omat e-kirjat:
Hjorth & Rosenfeldt - Vihan jäljet
Pierre Lemaitre - Kyykäärme
Ken Follett - Ei koskaan
Cilla & Rolf Björlind - Polttopiste
Cilla & Rolf Björlind - Jäätynyt kulta
Tommi Kinnunen - Ei kertonut katuvansa
Peter Frankopan - Silkkitiet - Uusi maailmanhistoria
Mark Owen - Kova päivä
Jari Tervo - Pääskyt talvehtivat järven pohjassa
Niklas Natt Och Dag - 1795 - Petojen naamiaiset
Juha Roiha - Yksi aina valvoo
Tommi Liimatta - Serkkuteoria
Nick Cave & Sean O'Hagan - Usko, toivo ja kuolema
Brian Johnson - Brianin elämät
Antti Tuomainen - Majavateoria
Kari Enqvist - Wilson
Omat paperikirjat:
Joël Dicker - Huoneen 622 arvoitus
Heikki Kännö - Runoilija
Veikko Huovinen - Koirankynnen leikkaaja
Alfred Lansing - Kestävyys
Karl Ove Knausgård - Aamutähti
Wayne Gretzky & Rick Reilly - Omaelämäkerta
Hunter S. Thompson - Helvetin Enkelit
Al Strachan & Wayne Gretzky - 99 - Wayne Gretzkyn tarina
Jens Henrik Jensen - Jäätyneet liekit
Karo Hämäläinen - Kansalliskirjailija
Paul Theroux - Suuri junamatka
Stina Jackson - Erämaa
Asko Alanen - Viikate -25 mollivuotta
Bo Svernström - Uhri ja pyöveli
Joskus aiemmin uhosin lukevani tämän vuoden puolella Ken Follettin Vuosisata-trilogian ja kuten listasta huomataan niin eipä ole mukana. Lupaukset on tehty rikottaviksi.
Kirjaston sivuilla on lista kirjoista jotka Moskovan kirjastoista on määrätty hävitettäväksi, yksi niistä löytyy omastakin hyllystä. Kerrassaan mainio Stephen Fry: Fryn Aikakirjat. En ole ajatellut tuhota, saatanpa lukea uudestaan. Suosittelen myös muistelmien ensimmäistä osaa, Koppava kloppi.
“I have lived a thousand lives and I’ve loved a thousand loves. I’ve walked on distant worlds and seen the end of time. Because I read.”
― George R. R. Martin
Tänä vuonna on tullut luettua seuraavat kirjat:
Tuulen viemää - Margaret Mitchell
Sodankäynnin taito - Sunzi
Anna Karenina - Leo Tolstoi
Humiseva harju - Emily Brontë
Liseyn tarina - Stephen King
Laitos - Stephen King
Kuin surmaisi satakielen - Harper Lee
Tohtori Uni - Stephen King
World War Z - Max Brooks
1984 - George Orwell
Täällä Pohjantähden alla - Väinö Linna
Näistä parhaimmat olivat Täällä Pohjantähden alla, 1984, Humiseva harju, Tuulen viemää sekä Anna Karenina. Myös World War Z sekä Kuin surmaisi satakielen yllättivät positiivisesti.
Tuulen viemää - Margaret Mitchell
Sodankäynnin taito - Sunzi
Anna Karenina - Leo Tolstoi
Humiseva harju - Emily Brontë
Liseyn tarina - Stephen King
Laitos - Stephen King
Kuin surmaisi satakielen - Harper Lee
Tohtori Uni - Stephen King
World War Z - Max Brooks
1984 - George Orwell
Täällä Pohjantähden alla - Väinö Linna
Näistä parhaimmat olivat Täällä Pohjantähden alla, 1984, Humiseva harju, Tuulen viemää sekä Anna Karenina. Myös World War Z sekä Kuin surmaisi satakielen yllättivät positiivisesti.
Ilmari Ahde
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Haukiputaan huorakuoro
Harper Leen Kuin surmaisi satakielen upposi myös minulle, siitä ei ollut muuta tuttua kuin nimi ennen lukemista. Esikoiskirjansa ja jäi myös ainoaksi, mitäs sitä enemmän kirjoittamaan kun ainoakin on niin hyvä.Tänä vuonna on tullut luettua seuraavat kirjat:
Tuulen viemää - Margaret Mitchell
Sodankäynnin taito - Sunzi
Anna Karenina - Leo Tolstoi
Humiseva harju - Emily Brontë
Liseyn tarina - Stephen King
Laitos - Stephen King
Kuin surmaisi satakielen - Harper Lee
Tohtori Uni - Stephen King
World War Z - Max Brooks
1984 - George Orwell
Täällä Pohjantähden alla - Väinö Linna
Näistä parhaimmat olivat Täällä Pohjantähden alla, 1984, Humiseva harju, Tuulen viemää sekä Anna Karenina. Myös World War Z sekä Kuin surmaisi satakielen yllättivät positiivisesti.
Johnny B. Goode
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Tappara, Setämiehet
Tämä voisi olla Dolfin allekirjoituksessa Mein Kampfin lopussa.mitäs sitä enemmän kirjoittamaan kun ainoakin on niin hyvä.
No, julkastiinhan postuumisti se "Zweites Buch", mutta sehän sisälsi vaan lisäyksiä MK:iin.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Jukurihyökkääjä Isaac Johnsonin sopimus on purettuLue lisää »
-
U20 MM-kisat, A-lohko: Kotikentälle palaava Kanada jahtaa hallitsevaa mestaria, Nuoret Leijonat seuraa jättejä etäisyydeltäLue lisää »
-
U20 MM-kisat, B-lohko: Ruotsi ylivoimainen suosikki, pudotuspelipaikoista kova kamppailuLue lisää »
-
Josh Melnick optimistinen Kärppien loppukaudesta − Spengler Cupista tavoitteena löytää lisää pelivarmuuttaLue lisää »
-
U20 MM-kisat: Kanadan seuraava sukupolvitalentti, 15-vuotias komeetta ja Ruotsin kivikova maalivahtitandemi – seuraa heitä U20 MM-kisoissaLue lisää »
-
U20 MM-kisat: Hyökkäyksen laajuus on Nuorten Leijonien suurin ase Ottawan mitalijahdissaLue lisää »