Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Ilmari Ahde]

Onhan sitä luettu vaikka ja mitä. Äsken kaksi Charles Bukowskia upposi kuin viinipullo Chinaskille, Postitoimisto ja Pystyssä kaiken aikaa, tykkäsin molemmista. Henry Chinaski ei kuvia kumartele, taajaan vaihtuville pomoille asiallisen kuivaa vittuilua, viina ja naiset maistui hanttihommien ohessa, hieno hahmo jossa totuutta ehkä enemmän kuin toinen puoli.

 

[Moonshine Man]

Viimeksi luettuna

Arthur Machen: Suuri jumala Pan

Kauhugenren ehkä hieman unohdetun suurmiehen kaksi pääteosta (kirjan nimikkonovellin lisäksi mukana novelli nimeltä Opaali, alkukielellä The Inmost Light) suomennettuna samoissa, kuvankauniissa kansissa. Itse olen Machenia aiemmin lukenut englanniksi erilaisissa kokoelmissa sekä suomeksi Lovecraftin lähteillä -antologiassa, mutta hienoa saada nämä saatavilla kotimaisella. Kannattaa myös kaikkien kauhusta, weird fictionista ja esoteerisista julkaisuista kiinnostuneiden ottaa tuo Abraxas-kustantamo seurantaan, aivan loistavaa tavaraa on sekä kustantamon omat tuotokset että heidän kauttaan myynnissä olevat käytetyt kirjat ja muiden pienkustantamoiden kama.

Tällä hetkellä kesken

William Faulkner: Kun tein kuolemaa

Mitäs tästä nyt sanoisi, henkeäsalpaavan hienoa kirjallisuutta. Faulkner on klassikko syystä ja tämä kyseinen teos saattaa nousta omaksi suosikikseni Absalom, Absalom -romaanin ohi.

 

[Amerikanihme]

"Kite Runner" by Khaleid Hosseini. Kyllä on masentava kirja. En oikein pysty samaistumaan kehenkään kirjan henkilöön toistaiseksi. Ehkä tuo Rahim Khan character on lähin, josta jonkin verran pitäisin. How messed up can people be?

 

[alwahla]

Yllättävän pitkään siinä meni (melkein puolitoista kuukautta), mutta nyt on tullut luettua Margaret Mitchellin Tuulen viemää.

Yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi lukuprosessi kesti näinkin kauan, oli se suuri tekstimäärä, jota tuohon 894-sivuiseen romaaniin oli ängetty sekä myös se seikka, että en jaksanut alun innostuksen jälkeen paneutua samalla innolla kirjaan. Ymmärrän täysin, miksi kirjaa pidetään omassa genressään yhtenä klassikkona, mutta ainakaan ihan lähiaikoina en tule sitä lukemaan uudelleen.

Mitchellin kirjoitustyyli oli oikeastaan kirjan parasta antia, samoin mielenkiintoiset henkilöhahmot, joista kolme kohosi aivan ylivoimaisiksi suosikkihahmoikseni: Rhett Butler, Melanie Wilkes sekä hivenen yllättäen Ashley Wilkes. Kirjan päähenkilö eli Scarlett O'Hara puolestaan oli kauniisti sanottuna aivan helvetin ärsyttävä ämmä.

Butlerin sarkastinen suhtautuminen maailmaan oli todella virkistävää ja kun tapahtumapaikkana vieläpä oli USA:n sisällissodan aikainen Georgia, jossa noita epäkohtia riitti vaikka kuinka paljon, hänen maailmaa nähnyt katsontakantansa erottui selvästi muista alueen asukkaista. Lisäksi hänellä vaikutti olevan ainoana kirjan hahmona järkeä sen verran päässä, että hän osasi aavistaa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

Melanie oli vuoden -39 -leffaversiossa suosikkinaishahmoni ja sama meno jatkui kirjassa. Hän oli kaikkea sitä, mitä Scarlett ei ollut ja se teki hänestä mielenkiintoisemman hahmon.
Myös hänen puolisonsa Ashley vaikutti kohtalaisen järkevältä tyypiltä ja jotenkin huomattavasti leffaversiota sovittelevampi. Nahjukseksihan Ashley loppupeleissä osoittautui, mutta ainakin hän piti kirjoista, oopperasta ja teatterista, joten ihan toivotan tapaus hän ei ollut.

Näistä kolmesta päästäänkin sitten jouhevasti kirjan tähteen eli lellittyyn Scarlettiin, jonka älykkyyttä sekä empaattisuutta tai oikeammin niiden lähes täydellistä puutetta Mitchell toi usein esille ja varsin usein herkullisella tavalla kirjoitettuna. Harva päähenkilö ja varsinkin naispuoleinen päähenkilö on minua ärsyttänyt niin paljon kuin Scarlett (edellinen sellainen tapaus on Servadio Gaian kirjan Melinda ei halua nukkua yksin päähenkilö). Täydellinen narsisti, veemäinen luonne sekä kaiken lisäksi todella tyhmä pää on sellainen coctail, jolla varustetun henkilön ei luulisi menestyvän elämässään, mutta niin vain hän onnistui kusettamaan itselleen kaksi aviopuolisoa, joista kummatkin olivat aivan liian heikkoja häntä vastustaakseen sekä Rhettin, joka onneksi oli ihan toisenlainen tapaus. Onneksi paha eli Scarlett itse sai palkkansa kirjan lopussa.

Vaikka pidinkin kirjasta suunnattomasti (ihan niin kuin leffastakin), se ei ollut täydellinen. Yksi heikkous oli nimenomaan suuri tekstin määrä ja toinen vielä tärkeämpi syy oli räikeä rasismi, jota kirja houkui melkein joka sivulta. Joo, oman aikansa kuvahan tämäkin opus on, mutta silti se tapa, jolla mustia amerikkalaisia esitettiin kirjassa sai minut usein hiljaa kiroamaan.

****

 

[Ollakseni]

Länsirintamalta ei mitään uutta

Tästä tuli elokuva ja siihen liittyvissä keskusteluissa mainittiin paljon asioita joita en muistanut lukeneeni aiemmin. Noh kuuntelin sen läpi äänikirjana ja se iski kovempaa kuin aiemmin. Ehkä sodan glorifiointi on jäänyt minulta pois, kun olen kasvanut henkisesti hieman enemmän. Sille on syynsä miksi tämä on klassikko.

1984

Tätä en ollut koskaan lukenut tai kuunnellut ja se hieman vaivasi minua. Täten oli aika paikata tämä aukko yleissivistyksessäni. Luonnollisesti alkuperäisellä kielellä eli englanniksi.

Kirjan mielenkiintoisinta antia oli se, että sitä lukiessa tuli mieleen tarinat Maon Kiinasta, Pohjois-Koreasta sekä Stalinin Neuvostoliitosta. Ikäänkuin olisi lukenut koostetta elämästä noilla alueilla. Toki tarinassa mennään yli sen mihin noissakaan on pystytty. Samalla ikävällä tavalla profeetallinen tarina siitä kuinka maailmaa on mahdollista valvoa kameroilla ja mikrofoneilla.

Animal Farm

Kirja jota T. S Eliot ei suostunut julkaisemaan, koska se oli trotskilainen ja olisi saattanut suututtaa Joe sedän. Kirja kuitenkin julkaistiin ja sekin on klassikko, ymmärrettävistä syistä. Huomasin että tässä esiintyy samanlaisia teemoja kuin tätä seuranneessa 1984 teoksessa. Eli historian muuttamista, muistin epävarmuutta ja vallan keskittymistä väärille henkilöille. Allegoria lokakuun vallankumouksesta ja siitä miten lupaukset petettiin ei luonnollisestikaan johtanut suureen suosioon älymystön keskuudessa.

 

[Patarouva]

Yllättävän pitkään siinä meni (melkein puolitoista kuukautta), mutta nyt on tullut luettua Margaret Mitchellin Tuulen viemää.

Yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi lukuprosessi kesti näinkin kauan, oli se suuri tekstimäärä, jota tuohon 894-sivuiseen romaaniin oli ängetty sekä myös se seikka, että en jaksanut alun innostuksen jälkeen paneutua samalla innolla kirjaan. Ymmärrän täysin, miksi kirjaa pidetään omassa genressään yhtenä klassikkona, mutta ainakaan ihan lähiaikoina en tule sitä lukemaan uudelleen.

Mitchellin kirjoitustyyli oli oikeastaan kirjan parasta antia, samoin mielenkiintoiset henkilöhahmot, joista kolme kohosi aivan ylivoimaisiksi suosikkihahmoikseni: Rhett Butler, Melanie Wilkes sekä hivenen yllättäen Ashley Wilkes. Kirjan päähenkilö eli Scarlett O'Hara puolestaan oli kauniisti sanottuna aivan helvetin ärsyttävä ämmä.

Butlerin sarkastinen suhtautuminen maailmaan oli todella virkistävää ja kun tapahtumapaikkana vieläpä oli USA:n sisällissodan aikainen Georgia, jossa noita epäkohtia riitti vaikka kuinka paljon, hänen maailmaa nähnyt katsontakantansa erottui selvästi muista alueen asukkaista. Lisäksi hänellä vaikutti olevan ainoana kirjan hahmona järkeä sen verran päässä, että hän osasi aavistaa, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

Melanie oli vuoden -39 -leffaversiossa suosikkinaishahmoni ja sama meno jatkui kirjassa. Hän oli kaikkea sitä, mitä Scarlett ei ollut ja se teki hänestä mielenkiintoisemman hahmon.
Myös hänen puolisonsa Ashley vaikutti kohtalaisen järkevältä tyypiltä ja jotenkin huomattavasti leffaversiota sovittelevampi. Nahjukseksihan Ashley loppupeleissä osoittautui, mutta ainakin hän piti kirjoista, oopperasta ja teatterista, joten ihan toivotan tapaus hän ei ollut.

Näistä kolmesta päästäänkin sitten jouhevasti kirjan tähteen eli lellittyyn Scarlettiin, jonka älykkyyttä sekä empaattisuutta tai oikeammin niiden lähes täydellistä puutetta Mitchell toi usein esille ja varsin usein herkullisella tavalla kirjoitettuna. Harva päähenkilö ja varsinkin naispuoleinen päähenkilö on minua ärsyttänyt niin paljon kuin Scarlett (edellinen sellainen tapaus on Servadio Gaian kirjan Melinda ei halua nukkua yksin päähenkilö). Täydellinen narsisti, veemäinen luonne sekä kaiken lisäksi todella tyhmä pää on sellainen coctail, jolla varustetun henkilön ei luulisi menestyvän elämässään, mutta niin vain hän onnistui kusettamaan itselleen kaksi aviopuolisoa, joista kummatkin olivat aivan liian heikkoja häntä vastustaakseen sekä Rhettin, joka onneksi oli ihan toisenlainen tapaus. Onneksi paha eli Scarlett itse sai palkkansa kirjan lopussa.

Vaikka pidinkin kirjasta suunnattomasti (ihan niin kuin leffastakin), se ei ollut täydellinen. Yksi heikkous oli nimenomaan suuri tekstin määrä ja toinen vielä tärkeämpi syy oli räikeä rasismi, jota kirja houkui melkein joka sivulta. Joo, oman aikansa kuvahan tämäkin opus on, mutta silti se tapa, jolla mustia amerikkalaisia esitettiin kirjassa sai minut usein hiljaa kiroamaan.

****

Mitchellin perikunnalta ostettiin oikeudet Tuulen viemää- kirjan jatko-osan kirjoittamiseen ja 1991 ilmestyi Alexandra Ripleyn kirjoittama Scarlett. Ärsyttävä Scarlett on siinäkin kirjassa, mutta jonkin verran sentään kypsynyt ihmisenä.

Yksi ”Tuulen viemää” on Regine Deforgesin 1980-luvulla ilmestynyt Sininen polkupyörä-romaanisarja (Sininen polkupyörä, Viettelysten Pariisi ja Rakkauden riemukaari). Teos sijoittuu toisen maailmansodan Ranskaan. Ihan viihdyttävä kirjasarja, mutta lukiessaan sitä ymmärtää hyvin, että kirjasta on käyty oikeutta ja sitä on syytetty Margaret Mitchellin Tuulen viemään plagioinnista.

 

[Kilgore Trout]

Laatuscifiä!

Sain loppuun N.K Jemsin "Broken Earth" trilogian. Näistä jokainen osa voitti Hugon, joka on hyvin poikkeuksellista... mutta en ihmettele. Loistava maailman luonti, huikean hyvää tarinankerrontaa eri äänillä.

Suomeksikin tämä on, kun syksyllä kolmas osa tulee ulos.

Murtunut maailma (The Broken Earth)​

• Viides vuodenaika. (The Fifth Season, 2015).
• Obeliskiportti. (The Obelisk Gate, 2016).
• The Stone Sky (2017), suomennos nimellä Kivinen taivas tulossa syksyllä 2022

Luin em. kirjat putkeen joulun alusviikolla ja pyhinä. Enemmän Jemisinin kirjat ovat minusta fantasiaa kuin scifiä ja niin ne on kirjastossakin luokiteltu eli 84.2 Fan.
No, spekulatiivista fiktiota joka tapauksessa ja onhan niissä scifiäkin mukana. Tein ehkä virheen kun luin ne peräkkäin viikossa, kolmas osa alkoi hieman tökkiä ja tuntua saman kaavan toistolta, lisäksi siinä hieman selitettiin puhki aiemmissa osissa ladatut arvoitukset. Pidemmillä väleillä sekin osa olisi maistunut yhtä hyvältä kuin osat 1 ja 2.
Joka tapauksessa erittäin hyvää fantasiaa ja/tai hyvää scifiä.

Eilen aloitin EmilySt. John Mandelin kirjan Asema 11. Lisää dystopia-scifiä siis, mikään ei piristä kaamoksen keskellä niin kuin post-apokalyptinen dystopia!

Emily St. John Mandel (s. 1979) on kanadalainen kirjailija, joka on ollut ehdolla muun muassa National Book Award- ja PEN/Faulkner Award -palkintojen saajaksi. Yli kolmellekymmenelle kielelle käännetty ja muun muassa Arthur C. Clarke Award- ja Toronto Book Award -palkinnot saanut Asema 11 on hänen kiitetyin romaaninsa. Kirjaa on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta ja siitä on tehty myös tv-sarja.

 

[alwahla]

Tällä kertaa löysin mieluisan kirjan suunnilleen 20 sekuntia Viikin kirjaston hyllyjä katseltuani: Alexandre Dumas vanhemman Kolme muskettisoturia. Leffaversioita tästä kirjasta on tullut nähtyä aika monta, samoin muutamia tv-sarjoja, mutta kirjaa en ole aiemmin lukenut. Tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka pätevä kirja tämä on verrattuna Monte-Criston kreiviin, joka on ehdoton suosikkikirjani.

 

[Arnold]

Pukki toi Lavalin leijonan. Kohta alkaa sen lukeminen.

 

[Dynamo]

Richard Dawkins: Jumalharha.
Erinomainen. Tän pitäisi olla "pakollinen" kirja jokaiselle. Tämä on ollut lukulistallani kauan, ja vasta nyt luin, oikeastaan vähän ihmettelen, miksen ollut tähän aiemmin tarttunut.

 

[Ilmari Ahde]

Puolivuotispäivitykseen tehdään päivitys loppuvuoden osalta, tulihan sitä jonkin verran tuli kulutettua ja vain kaksi kirjaa jäi kesken, vika oli niissä, ei minussa. Eihän kaikki hyviä osumia ole ollut, osa tullut laahustettua läpi puoliväkisin ja toiset on maistunut erittäin hyvin.

Kirjasto:

Malcolm Gladwell - Pommittajat
Kauko Röyhkä - Vaeltava vitsaus
Kauko Röyhkä - Lapsosen tie
Timo Kanerva - Epe
Richard Shepherd - Epäluonnolliset syyt
Jonathan Trigg - Hitlerin viikingit (keskeytys, yleensä natsijutut toimii mutta nyt ei)
Jo Nesbö - Rottien saari
Jukka Kittilä & Jaakko Mikkola - Ruisrock
Marko Lempinen - Läpi helvetin
Tim Carroll - Suuri pakoretki sotavankileiriltä Stalag Luft III
Reinhold Messner - Huipulle
Johanna Bäckström Lerneby - Perhe
Toby Muse - Kilo
Ken Follett - Neulansilmä
Anneli Kanto - Rottien pyhimys
Tom Phillips - Paskapuheen lyhyt historia
Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
Ernst Jünger - Teräsmyrskyssä
Conn Iggulden - Ateenan portit
Dave Grohl - Tositarinoita
David Foster Wallace - Tennisesseet
Timo Kalevi Forss - Leevi and the Leavings
Matias Riikonen - Matara
Keith Richards - Elämä
Colson Whitehead - Harlem Shuffle
Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
Tuomas Marjamäki - Siitä tulikin farssi
Lasse Lindqvist - Urheiluhullu
Antti Tuuri - Taivaanraapijat
Antti Tuuri - Kylmien kyytimies
Antti Tuuri - Ikitie
Arkadi Babtšenko - Sodan värit
Svetlana Aleksijevitš - Neuvostoihmisen loppu (jäi kesken, alkoi toistumaan samat jutut haastateltavilla)
Peter Vronsky - Amerikkalaiset sarjamurhaajat
Ari Turunen - Teette niin kuin minä sanon
Michael Cunningham - Säkenöivät päivät
Linda Huhtinen - Tuomari
Stven Lee Myers - Uusi tsaari
Yoko Ogawa - Muistipoliisi
John Langdon-Davies - Hyökkäys lumessa
Charles Bukowski - Pystyssä kaiken ailkaa
Charles Bukowski - Postitoimisto
Richard Munson - Tesla - Modernin luoja

Omat e-kirjat:

Hjorth & Rosenfeldt - Vihan jäljet
Pierre Lemaitre - Kyykäärme
Ken Follett - Ei koskaan
Cilla & Rolf Björlind - Polttopiste
Cilla & Rolf Björlind - Jäätynyt kulta
Tommi Kinnunen - Ei kertonut katuvansa
Peter Frankopan - Silkkitiet - Uusi maailmanhistoria
Mark Owen - Kova päivä
Jari Tervo - Pääskyt talvehtivat järven pohjassa
Niklas Natt Och Dag - 1795 - Petojen naamiaiset
Juha Roiha - Yksi aina valvoo
Tommi Liimatta - Serkkuteoria
Nick Cave & Sean O'Hagan - Usko, toivo ja kuolema
Brian Johnson - Brianin elämät
Antti Tuomainen - Majavateoria
Kari Enqvist - Wilson

Omat paperikirjat:

Joël Dicker - Huoneen 622 arvoitus
Heikki Kännö - Runoilija
Veikko Huovinen - Koirankynnen leikkaaja
Alfred Lansing - Kestävyys
Karl Ove Knausgård - Aamutähti
Wayne Gretzky & Rick Reilly - Omaelämäkerta
Hunter S. Thompson - Helvetin Enkelit
Al Strachan & Wayne Gretzky - 99 - Wayne Gretzkyn tarina
Jens Henrik Jensen - Jäätyneet liekit
Karo Hämäläinen - Kansalliskirjailija
Paul Theroux - Suuri junamatka
Stina Jackson - Erämaa
Asko Alanen - Viikate -25 mollivuotta
Bo Svernström - Uhri ja pyöveli

Joskus aiemmin uhosin lukevani tämän vuoden puolella Ken Follettin Vuosisata-trilogian ja kuten listasta huomataan niin eipä ole mukana. Lupaukset on tehty rikottaviksi.

Kirjaston sivuilla on lista kirjoista jotka Moskovan kirjastoista on määrätty hävitettäväksi, yksi niistä löytyy omastakin hyllystä. Kerrassaan mainio Stephen Fry: Fryn Aikakirjat. En ole ajatellut tuhota, saatanpa lukea uudestaan. Suosittelen myös muistelmien ensimmäistä osaa, Koppava kloppi.

“I have lived a thousand lives and I’ve loved a thousand loves. I’ve walked on distant worlds and seen the end of time. Because I read.”​

― George R. R. Martin

 

[alwahla]

Tänä vuonna on tullut luettua seuraavat kirjat:

Tuulen viemää - Margaret Mitchell
Sodankäynnin taito - Sunzi
Anna Karenina - Leo Tolstoi
Humiseva harju - Emily Brontë
Liseyn tarina - Stephen King
Laitos - Stephen King
Kuin surmaisi satakielen - Harper Lee
Tohtori Uni - Stephen King
World War Z - Max Brooks
1984 - George Orwell
Täällä Pohjantähden alla - Väinö Linna

Näistä parhaimmat olivat Täällä Pohjantähden alla, 1984, Humiseva harju, Tuulen viemää sekä Anna Karenina. Myös World War Z sekä Kuin surmaisi satakielen yllättivät positiivisesti.

 

[Ilmari Ahde]

Tänä vuonna on tullut luettua seuraavat kirjat:

Tuulen viemää - Margaret Mitchell
Sodankäynnin taito - Sunzi
Anna Karenina - Leo Tolstoi
Humiseva harju - Emily Brontë
Liseyn tarina - Stephen King
Laitos - Stephen King
Kuin surmaisi satakielen - Harper Lee
Tohtori Uni - Stephen King
World War Z - Max Brooks
1984 - George Orwell
Täällä Pohjantähden alla - Väinö Linna

Näistä parhaimmat olivat Täällä Pohjantähden alla, 1984, Humiseva harju, Tuulen viemää sekä Anna Karenina. Myös World War Z sekä Kuin surmaisi satakielen yllättivät positiivisesti.

Harper Leen Kuin surmaisi satakielen upposi myös minulle, siitä ei ollut muuta tuttua kuin nimi ennen lukemista. Esikoiskirjansa ja jäi myös ainoaksi, mitäs sitä enemmän kirjoittamaan kun ainoakin on niin hyvä.

 

[Johnny B. Goode]

mitäs sitä enemmän kirjoittamaan kun ainoakin on niin hyvä.

Tämä voisi olla Dolfin allekirjoituksessa Mein Kampfin lopussa.

No, julkastiinhan postuumisti se "Zweites Buch", mutta sehän sisälsi vaan lisäyksiä MK:iin.

 

[Patarouva]

Harper Leen Kuin surmaisi satakielen upposi myös minulle, siitä ei ollut muuta tuttua kuin nimi ennen lukemista. Esikoiskirjansa ja jäi myös ainoaksi, mitäs sitä enemmän kirjoittamaan kun ainoakin on niin hyvä.

Oli kyllä hyvä kirja. Eikä siitä tehtyä elokuvaakaan voi moittia.

2015 Harper Leeltä julkaistiin postuumisti 1950-luvulla kirjoitettu romaani Kaikki taivaan linnut. Sitä en ole lukenut, mutta ehkä joskus vielä.

 

[Ilmari Ahde]

Tämä voisi olla Dolfin allekirjoituksessa Mein Kampfin lopussa.

No, julkastiinhan postuumisti se "Zweites Buch", mutta sehän sisälsi vaan lisäyksiä MK:iin.

Adin kirjallinen tuotanto on jäänyt vieraaksi, näin olen ymmärtänyt että on lukematta paskaa.

Oli kyllä hyvä kirja. Eikä siitä tehtyä elokuvaakaan voi moittia.

2015 Harper Leeltä julkaistiin postuumisti 1950-luvulla kirjoitettu romaani Kaikki taivaan linnut. Sitä en ole lukenut, mutta ehkä joskus vielä.

Kaikki taivaan linnut on hieman outolintu, jostain luin että se on käsikirjoitus esikoisteokselle, mikä onkin varsin erilainen ja parempi.

 

[Stolk-2]

Sain joululahjaksi Anthony Beevorin kirja Venäjän sisällissodasta ja vasta nyt olen päässyt sen aloittamaan. Ensimmäisen kymmenen sivun jälkeen vaikuttaa tosi hyvältä.

 

[Patarouva]

Loppuvuoden aikana olen lukenut vähemmän kuin viime vuonna samoihin aikoihin.

- Matti Rönkä: Surutalo
Kirja kertoo kotiin paluusta isän kuoleman jälkeen. Eniten kosketti veljesten välinen suhde ja se, miten eri tavoin sisarukset muistavat ja ennen kaikkea haluavat muistaa lapsuutensa ja nuoruutensa. Välillä vähän ärsytti isoveljen huumori, joka muistutti hiukan liikaa Viktor Kärppä- kirjojen Teppo Korhosen huumoria. Ehkä se on sitten Matti Röngän huumoria.

- Ilkka Remes: Torpedo

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Remeksen tapaan eli helppona viihteenä menettelee

- Antti Tuomainen: Jäniskerroin
- Antti Tuomainen: Hirvikaava

Trilogian kaksi ensimmäistä osaa miellyttivät. Mikä voisi mennä vikaan matematiikan ja mustan huumorin maailmassa?

- Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja
Pilatuksen evankeliumi

Voi kuinka pidänkään tallinnalaisesta rikoksia ratkaisevasta apteekkarista. Melchiorin järki toimii, mutta sen verran kirjailija alkaa vanhenevan miehen kuntoa heikentää, että olen huolissani, miten kauan kirjasarja saa jatkoa.

- Cara Hunter: Jäljettömiin
- Cara Hunter: Pimeyteen

Adam Fawley- sarjan kaksi ensimmäistä trilleriä. Juonissa on tarpeeksi koukkuja ja mielellään näitä luki.

- Anne Holt: Kuolematon kunnia
- Anne Holt: Jäinen painajainen

Selma Falck- sarjan dekkarit olivat hyviä. Päähenkilö on hienosti rakennettu henkilö vahvuuksineen ja heikkouksineen. Ensimmäinen kirjan aihepiiri on norjalaisen hiihdon maailma ja toisen vihapuhe ja politiikka. Tykkäsin kirjoista, vaikka välillä Selma oli vähän liikaa kaikkea.

 

[Ilmari Ahde]

Cormac McCarthy - Veren ääriin

Kiinnostaako matka villiin länteen? Lähdehän Cormac McCarthyn isännöimälle reissulle: mukana yllättävää ja pidäkkeetöntä väkivaltaa ilman pelkoa seurauksista, mukavaa seuraa, hienoja maisemia, jännittäviä alkuperäisasukkaita, verihurmetta, aseita, viinaa ja hevosia... Päänahanmetsästäjien muutoinkin iljettävään ryhmään lyöttäytyvä tuomari Holden on mies josta painajaiset on tehty. Erikoiskehut eläväiselle suomenkielen käytölle, eräskin hahmo laitettu haastelemaan kuin savolaisukko.

Hieno kirjailija, ura vaan on vääjäämättä lopussa kun ikä tulee vastaan, 89 vuotta mittarissa. Mutta vielä tulee kaksi kirjaa, kirjapari Matkustaja ja Stella Maris, molemmat siirtyy hyllyyn pikimmiten kunhan suomeksi ilmestyvät.

 

[Amerikanihme]

Tuulen viemää - Margaret Mitchell
Sodankäynnin taito - Sunzi
Anna Karenina - Leo Tolstoi
Humiseva harju - Emily Brontë
Liseyn tarina - Stephen King
Laitos - Stephen King
Kuin surmaisi satakielen - Harper Lee
Tohtori Uni - Stephen King
World War Z - Max Brooks
1984 - George Orwell
Täällä Pohjantähden alla - Väinö Linna

Näistä parhaimmat olivat Täällä Pohjantähden alla, 1984, Humiseva harju, Tuulen viemää sekä Anna Karenina. Myös World War Z sekä Kuin surmaisi satakielen yllättivät positiivisesti.

1984 työn alla parhaimmillaan. Aika raskasta ja outoa luettavaa.

Kuin surmaisi satakielen ei uponnut minulle.
Anna Kareninaa olen harkinnut, mutta on aikamoinen tiilenpaksuinen tuo kirja. Onko sen arvoinen?
Tuulen viemää kiinnostaa jonkin verran myös.

 

[Czescku]

Anna Kareninaa olen harkinnut, mutta on aikamoinen tiilenpaksuinen tuo kirja. Onko sen arvoinen?

Sanoisin että ei. Kyllä sen väkisin läpi lukee mutta Tolstoi ei ole Dostojevski, eli ei osaa kirjoittaa tarpeeksi mielenkiintoisesti.

 

[alwahla]

1984 työn alla parhaimmillaan. Aika raskasta ja outoa luettavaa.

Kuin surmaisi satakielen ei uponnut minulle.
Anna Kareninaa olen harkinnut, mutta on aikamoinen tiilenpaksuinen tuo kirja. Onko sen arvoinen?
Tuulen viemää kiinnostaa jonkin verran myös.

Se hyvä puoli tuossa 1984:ssa on, että siinä on varsin vähän sivuja, joten sen lukemisen pitäisi sujua vaikka hampaat irvessä.
Anna Kareninaa vaivaa ensinnäkin raskaus, joka alkaa siinä 300. sivun paikkeilla ja jatkuu ainakin seuraavat 250 sivua. Monia kohtia noista osista olisi voinut typistää eikä kirjan tarina olisi siitä pahemmin kärsinyt. Jos kirjaa vertaa esimerkiksi Dostojevskin Idioottiin, niin onhan Karenina sentään vähän kevyempi opus luettavaksi. Loppu puolestaan on kauniisti sanottuna erikoinen, sillä tarina päättyy hyvinkin dramaattisesti muutamalla hassulla sivulla, jota ei juurikaan pohjusteta. Erikoinen draaman kaari, jos niin voi sanoa.

 

[Cappe71]

MMM kirja ja maanantaina sitten jotain haen kirjastosta

 

[Amerikanihme]

Se hyvä puoli tuossa 1984:ssa on, että siinä on varsin vähän sivuja, joten sen lukemisen pitäisi sujua vaikka hampaat irvessä.

Minun 1984 on jonkun intialaisen kustantamon painama, ja on siinä sivuja yli 300 reippaasti, muistaakseni. Olen vasta sivulle 50 päässyt.

Kiitos mielipiteistänne, @Czescku ja @alwahla. Taitaa Anna Karenina jäädä lukematta toistaiseksi, enkä ehkä idioottiinkaan käy heti käsiksi.

 

[Tarinankertoja]

Luin em. kirjat putkeen joulun alusviikolla ja pyhinä. Enemmän Jemisinin kirjat ovat minusta fantasiaa kuin scifiä ja niin ne on kirjastossakin luokiteltu eli 84.2 Fan.

Kyllä tän puhtaaksi scifiksi laskisin. Kaikki on "tieteellisesti" selitetty/selitettävissä.. mutta joo, itse kun viimestä osaa joutu odottaan, ei kyllästymistä syntynyt ja kertaus oli vain avuksi.

Tällä hetkellä luvussa:
Pierre Lemaitre: Alex

Lemaitre tunettuin teos on tietty historiallinen romaani ekasta maailmansodasta eli "Näkemiin taivaassa" josta myös leffa (jatko-osa on myös lukemisen arvoinen btw). Tätä voi kyllä suositella...

Alex on dekkari ja samanlaisuuksia on etenkin henkilökuvauksessa ja kerronnassa, jossa ollaan ihmisten pään sisällä näiden ajatuksissa ja dialogia on hyvin niukasti.

Alex-romaanin pääpoliisi on lyhytkasvuinen ja traumatisoitunut keski-ikäinen mies, jonka kommunikointi on töksähtelevää. Juoni keikahtaa kyljelleen kolme kertaa, joka dekkarille eduksi laskettakoon.

Toinen luvussa oleva (kyllä, on "päiväkirja" ja "iltakirja", jota luetaan nukkumaan mennessä tää on jälkimmäimnen) eli scifi Alistair Reynoldsin :mysteerikertomus Noidankehä

Tässä useammi kerrotun "saman" tarinan yksityiskohdat kertautuvat, lomittuvat, vuotavat ja viittaavat toisiinsa. Totuus kuoriutuu vähitellen esiin monen toistuvan tarinan kera. Scfiä, steampunkkia, mysteeriä.. pitkästä aikaa Reynoldsilta hyvää jälkeä. Melkein "terminali world/pääteasema"tasoa