No huh, en edes tiennyt, että sarjassa on noin monta kirjaa. Itse lopetin johonkin 9. kirjan kohdalle, samoihin aikoihin kyllästyin fantasiaan ylipäänsä. Sen jälkeenkin olen fantasiaa lukenut, mutta satunnaisesti ja valikoiden.
Sanotaan, että elämä on liian lyhyt, jotta sitä kannattaisi haaskata huonoihin kirjoihin, mutta kyllä niitä tulee itsekin luettua. Oikein hyviä kirjoja - omasta mielestä siis - on vaan niin vaikea löytää tarpeeksi.
Juu kyllä kirjoja piisaa ja olen melko varma että Jordanin pysyessä hengissä nuo kolme viimeistä Sandersonin kirjoittamaa olisi vielä venytetty vähintään 10 kirjaksi. Illalla aloitin viimeisen Jordanin kirjoittaman tahkoamisen (tai siis noita lukenut lähinnä suomennettuina, niin siitä ensimmäisen kirjan, tai suomennetuista kirjan 24/25). 1100 sivua tähä hauskaa vielä tarjolla ja todennäköisesti ihan ok poljennolla kirjoitetun intron jälkeen palataan tervan juomiseen (introissakin eroja, jos on uusi tai pienempi hahmo niin yleensä paljon vähemmän sitä jankkaavaa paskaa mitä noiden päähahmojen luvuissa).
Unohtui tuossa aiemmassa vuodatuksessa mainita vielä muutama ärsyttävä melko isohko epäkohta. Tosiaan paria poikkeusta lukuun ottamatta päähahmot ovat teini-ikäisiä ja taustaltaan lähes jokainen taviksia. Tällä varmaankin haettu samaistuttavuutta oletetuissa fantasiagenren lukijoissa. Kirjailija on kuitenkin tiedostanut että hirveän paljoa ei pysty esimerkiksi pikkukylän farmarien taidoilla haastamaan vaikkapa ammattisotilaita (vaikkakin jostain onnekkaasta sattumuksesta näiden päähahmojen kotikylässä on nähty aiheelliseksi harjoittaa pitkäjousiammuntaa ja keppitaistelua siinä määrin että ovat koko mantereen parhaita näissä, huolimatta siitä että kylä sijaitsee koko tarinamantereen turvallisimmassa paikassa eikä asukit ole joutuneet varsinaisiin sotatoimiin vuosisatoihin, toisin kuin oikeastaan kaikki muut kansat), niin siellä sitten nämä tavikset saavat aina välillä jonkun veteraanin opettamaan hassusti nimettyjä miekkailukuvioita ja parissa kuukaudessa ovatkin tasolla että pystyvät voimansa ja taitonsa äärimmilleen ponnistaen voittamaan minkä tahansa mestaristason miekkailijan (tai noitijan, jos sattuu olemaan taikojahahmoista kyse).
Ja pahisten motiivit ovat niin hyvin piilossa ettei ole vielä 10000+ sivuun selvinneet. Joojoo kyllä noiden pimeänkulkijoiden ajatuksia kun on kirjoitettu niin melko usein pohtii että on luvattu ikuinen elämä tms. mutta aika heikot kantimet silti kun tuosta melko usein tuntuisi olevan käsitys että ihan faktisesti ei henki löhtisi koskaan ja tämän saavuttaakseen ovat valmiit itsetuhoiseen toimintaan? Että "tapa ittes eka niin sitten et kuole. Jaa kuolit? No paska mäihä sulla". Nuo pahispuolen motivointikeinot ovat myös kuin suoraan itäisestä naapuristamme ja oudohkolta tuntuu että tuolla saisi hirveän tehokkaasti rekryttyä väkeä satanistien (tässä sarjassahan annetaan ymmärtää että on oletettavasti sama maailma missä lukijan arkitodellisuus sijaitsee, joskin jossain aiemmassa tai myöhemmässä aikasyklissä) riveihin. Niin ja ne satanistit on kanssa niin överiksi vedettyjä ettei voi oikein kuin ihmetellä, joskin kun muistaa että kirjoitusajankohtaan kauhisteltiin tosissaan tv:ssä miten heavymusiikki ajaa kannibalismiin ja murhaorgioihin (kuka muu muistaa upean "Saatana kutsuu minua" -"dokumentti"elokuvan mitä ainakin meillä näytettiin vielä alakoulussa pelottelumielessä? Alun Carmina buranasta plussat vaikka siitä lähtikin vähän taso laskemaan), niin kai tuo on sitten ihan samaa jatkumoa. Joka tapauksessa pitäisi siis uskoa että siellä on esimerkiksi yksi sarjan alkupään pahishahmoista jolla oli pikkutyttönä rakkaimpana sukulaisena nuorempi veli, kenet sitten myrkytti ja puukotti ja työnsi kaivoon kun oli sattumalta osunut silloin oliko lie 10 ikäisen sisarensa satanistisiin riitteihin. Nuorisokielellä sanoakseni seems legit. Ja nyt sitten oletamme että koko satumaailma vihaa ja pelkää näitä hirviösatanisteja mikä olkoon ok, paitsi että ne muuten kovin estoiset ja tunkkaisen kasvatuksensa märäntämät päähahmot (ne joiden mielestä vastakkainen sukupuoli on aina tyhmää ja yäk) ovat kuitenkin jostain syystä kyvyttömiä tekemään ikäviä päätöksiä liittyen näihin hirviösatanisteihin, mistä johtuen tarina onkin kestänyt nälkävuotta pidempään kun pahisten annetaan mennä karkuun jos vaihtoehtona on semmoisen kolaaminen hengiltä tai edes tekeminen harmittomaksi (tarinassa pystytään viemään taikomiskyky noitailijoilta, joskin tuo muistetaan ainoastaan hyvin satunnaisesti siihen nähden miten usein siitä olisi hyötyä tarinan edistämiseksi).
Jaa niin ja nälkävuodesta tuli mieleen että muistinko edellisessä vuodatuksessa ihmetellä kun siellä on satumaailmassa nyt 2 vuotta putkeen mennyt sadot perseelleen kun saatana on taikonut niin ihmeelliset säät (alkuun juhannukselle kestänyt pakkastalvi, mitä seurasi kevättalvelle kestänyt hellekuivuus ja sitä taas hurja talvi) ja sitten siellä kuitenkin sekoilee satojen tuhansien tyyppien armeijoita ympäri mannerta ilman että niitä ihmeemmin nälkä vaivaa? No nyt tuossa 2. viimeisessä kirjassa oli ilmeisesti kirjailijalla tullut mieleen että voiko nälkä vaivata ja siellä oli peräti jouduttu käydä ostamassa muutama kärryllinen viljaa (minkä saatana oli taikonut sitten sisältämään kärsäkkäitä. Täytyy sanoa että on melko rajalliset mahdit ja toimintamallit belsebuubilla tässä universumissa siihen nähden että pitäisi olla kaikkivoipa ja alaisina toimii kuolemattomia ylidemoneita joita tosin ei käytetä mihinkään hirveän hyödylliseen sen sijaan että juoksutetaan lähes yhtä idiootteja satanisteja ympäri maita kuin mitä tarinan päähenkilöt ovat).
Mitähän vielä. No varmaan tärkeimpänä että jos ei ole tuota vielä ehtinyt aloittaa mutta on pohtinut, niin eipä kannata. Netissä suositeltu että käy ensimmäiset kirjat läpi juonitiivistelmien kautta ja lukee vaan Sandersonit. Omasta mielestäni noista Jordanin kirjoittamistakin kannattaa lukea ensimmäinen (ja ehkä vielä toinen, sen jälkeen tuo alkaakin sitten junnata todella pahasti samaa kehää ja hahmojen henkinen kehitys on kuitenkin tapahtunut jo noihin mennessä pääosin että tietää minkälaista idiotiaa noiden valinnat tulevat olemaan) sekä lisäksi prequel joka sisältää helposti ison romaanin edestä asiaa, mutta on novellimuodossa pakotettu karsituksi kaikesta turhasta paskasta ja on itse asiassa niin miellyttävä lukukokemus että sen takia päätin ylipäätään tuohon sarjaan lähteä.
Jos haluaa lukea hyvin kirjoitettua ja junnaamatonta sekä juonen kannalta koherenttia ja hahmojen kannalta yhtään uskottavampaa piiiiiiitkää fantasiasaagaa, niin kannattaa tämän sijaan valita kerta kerrasta Robin Hobbin kaikkiaan 16-kirjainen (4 trilogiaa jotka kootaan viimeisissä neljässä kirjassa yhteen kun aiemmissa on lähinnä vihjailtu muihin) ja silti miellyttävä sarja.