Itse välttelin Kalle Päätaloa pitkään silkasta ennakkoluulosta. Kerran sitten oli sellainen tilanne, että luettava oli loppu, mutta luetutti. Käteen tarttui edesmenneen papan kokoelmista vintille jäänyt Kunnan jauhot. Sen jälkeen tulikin luettua vähän väärässä järjestyksessä Kallen elämää Messukulän alkuaikoihin saakka. Kalle muuttui sotavuosien aikana kohtuullisen vastenmieliseksi tyypiksi, joten nyt on jäänyt lukematta miten Riitun poika lopulta kirjailijaksi päätyi.
Vaikka ei Päätalon tyyliä arvostaisi, on Iijoki-sarja todella vaikuttava dokumentti Suomesta. Ei siitä niin kauan ole, kun täälläkin nälkää nähtiin. Esimerkiksi oma isäni muistaa kerjäläisten käyntejä (syntynyt 1937). Jo siksi Päätalo puoltaa paikkansa suomalaisessa kirjallisuudessa.
Omasta mielestäni esillepanossakaan ei ole vikaa. Yksi osa käsittää suunnilleen vuoden, mikä tarkoittaa, että jokainen päivä saa keskimäärin hieman yli sivun verran huomiota. Vaikka joka päivästä ei mitään kirjoitetakaan, ei jaaritteluun ole aikaa. Ja jos Päätalo jotakin ojaa kaivaa liian pitkään, niin oppiipahan lukija perusteellisesti miten niitä ojia kaivettiin. Kyllä hyödyttömämpääkin tekstiä on tuotettu.
Iijoki-sarja on sellainen dokumentti, että tällainen järvipohjalainenkin tuntee outoa veto Koillismaalle. Kerran olen siellä päin käynyt, armeijan loppusodan aikoihin, mutta eipä silloin mitään opastettuja retkiä ehditty Päätalon mökkiin tehty, enkäpä ollut Päätaloa vielä lukenutkaan.
Kyllähän kirjasarja sisältää monia todella hurjia juttuja. Kun Kalle Loukusa kiusataan armeijassa itsemurhaan, niin vaikea oli niitä sivuja lukea. Tämän toisen Kallen tarina kun oli kulkenut siinä Pää-Kallen rinnalla, ja hiljaisen neron oli oppinut "tuntemaan." Toinen, joka heti tulee mieleen, on tapaus, kun Kalle saa tukkikämpällä kuulla sivullisten puheista, että isä on viety hullujenhuoneelle. Kun varaisä Jakki sitten lohduttaa itkut päästänyttä, teinipoikana perheen elantoa tienannutta Kallea, ja tunnustaa, että rääväsuu Jakkikin on kerran elämässään itkenyt - kiitollisuudesta, kun nälkäinen perhe sai säkillisen viljaa- niin eipä minulla ollut mitään lisättävää.
