Tulipa luettua "Kirvesrinnat - Tapparan tarina" eli kauan odotettu ja vielä kauemmin suomalaisesta jääkiekkokirjamaailmasta puuttunut teos yhdestä kotimaan kiekon suurimmista seuroista. 50-vuotisjuhlan kunniaksi se vihdoin saatiin ja kannatti odottaa.
Kirjaa ei tarvitse edes lukea ja huomaa jo heti, kuinka laadukas opus on kyseessä 250 sivua A4-koossa hyvällä paperilla ja hyvällä taitolla (en tosin tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa, mutta ainakin kirjaa on mukava katsella ja myös käytännöllistä lukea). Kirjan kuvitus on loistavaa sekin: lähes jokaisella aukeamalla on kuva tai pari, ja niitä riittää pelitilannekuvista mestaruusjuhlien ja joukkuekuvien kautta kulissien takaisiin otoksiin ja lomamatkoihinkin.
Kirjana Kirvesrinnat välttää seurahistoriikkien pahimman karikon, eli se ei ole pelkkä kausikertomusten jatkumo, jossa luetellaan vuosi toisensa jälkeen uudet pelaajat, voitot ja tappiot, ja hypätään seuraavaan kauteen. Yleensä 10-15 sellaisen kirjoitetun vuoden jälkeen alkaa oleen jo hohhoijaa-meininki. Tapparan teos kulkee nimensä mukaisesti kuin tarina, yksittäisiin kausiin ei erityisemmin juututa, vaikka toki makeimmat voitot ja mestaruudet tulevat selviksi niin kuin kuuluukin. Mutta "juoni" kulkee syvemmällä ja kirjailijan kynä piirtää laajempaa kaarta taustalla.
Kirjailija Matti Wacklin sanookin, että kirja kertoo "Tapparan edustusjoukkueen vaiheista TBK:sta alkaen halki vuosikymmenten. Samalla mukaan peilautuu ajankuvia suomalaisen jääkiekkoilun yleisemmästä kehityksestä huonoissa olosuhteissa amatöörivoimin pelatusta kivasta harrastuksesta nykyajan ammattiurheiluksi ja viihdeteollisuudeksi". Ja sen se todella tekee. Pelkästään Tapparan kautta kerrottu tarina olisi riittänyt piirtämään tuon kehityksen, mutta mukaan on ympätty vielä yleisempää pohdiskelua jääkiekon eri vaiheiden kehityksen syistä ja taustoista. Kirvesrinnat toimii melkein jääkiekkohistorian yleisteoksenakin vaikka kertookin vain yhdestä seurasta.
Niin ja tosiaan yhdestä seurasta. Tappara-nimen synnystä on 50 vuotta, mutta kirja alkaa jo parikymmentä vuotta aiemmin perustetusta TBK:sta, josta sitten syntyi Tappara. Ja vaikka Aamulehden (Ilves-henkinen?) toimittaja sai omaan juttuunsa sisällytettyä väitteen, jonka mukaan kirjailija sanoisi TBK:ta ja Tapparaa eri asioiksi hyvin ilvesläisen näkökannan mukaan, niin kirjasta käy hyvin ilmi, että kyseessä on yksi ja sama asia kahdella eri nimellä, vaikka tokikin vuosien 1932-55 meriitit pitää kertoa TBK:na eikä Tapparana.
Varsinaisia asiavirheitä mun suhteellisen tietävä silmäni ei löytänyt kuin yhden, kun vuoden ´92 karsintapelien selostuksesta on unohtunut Kärppien voittopeli jonnekin, vaikka kuuluisa Grönstrand-Kames -tilannekin käsitellään. Kirja on muuten noin virhepuolella sikälikin laadukasta kamaa, ettei lyöntivirheitäkään osunut silmään (kerran Teuvo Takala taisi olla Teuvo Tasala).
Täydellinen kirja ei tietenkään ole. Kaipaamaan jäi kuitenkin sittenkin enemmän sitä perinteistä jääkiekkokirja-asiaa suurten ottelujen hehkutuksena ja pelaajien esittelynä. Tottakai Kirvesrintojen avulla jokainen lukija saa tietää kuka on Kalevi Numminen tai Pekka Marjamäki, Timo Jutila, Erkki Lehtonen, Rauno Korpi jne. mutta jonkinlaiset vaikka pienimuotoisetkin pelaajaesittelyt sivuille ripoteltuina olisivat vielä maistuneet ja tuoneet nimiä ja meriittejä paremmin esiin nuoremmillekin lukijoille tai niille jotka eivät ole aiemmin kiinnostuneet ottamaan asioista selvää. Toki kirjasta löytyy myös hauskoja tarinoita ja anekdootteja pelaajia ja valmentajia koskien, että ihan ilman sellaisia ei olla, mutta lisääkin olisi mahtunut.
Toinen asia, mitä olisi voinut odottaa tai ainakin toivoa, olisi ollut raottaa enemmän kulissien takaisia asioita nimenomaan joukkueen ja pelin suhteen. Kyllä siellä talousasioista puhutaan ja sellaisista, mutta olisi ollut kiva saada infoa esimerkiksi kariutuneista pelaajahankinnoista, niiden syistä ja kaikesta sellaisesta. Nyt ainoa tässä muistamani sellainen infonpätkä on kohta, jossa Vasili Tinonovia oltiin tuomassa Tapparan penkin taakse, mutta NHL-diili voitti.
Mukana on myös sopupeliväitteitä, konkurssiuhkia, hormoniepäilyjä, vastustajan pelaajien telomisia, valtavia joukkutappeluita (yhdestäkin viisi pelaajaa sairaalaan!) sun muuta. Mikko J. Westerberg ei sano varmaankaan monellekaan nimenä mitään, mutta siitä vaan lukemaan, kuka oli kyseessä ja mitä hän teki. Hjallis Harkimo ei tosiaankaan ollut ensimmäinen.
Kaiken kaikkiaan voisi varmaan sanoa, että kirja on todellakin Tapparan näköinen: laadukas ja tietää hyvyytensä ja mahtavan historiansa, mutta ei kylve ylenmääräisessä hehkutuksessa. Keväällä tuli luettua kaikki jääkiekkokirjat, joita tuolta Tampereen kirjastosta oli saatavissa, joten on vertailupohjaakin: Kirjarintamallakin Tappara on terästä ja toiset tulee kaukaa perästä! (Okei, ei välttämättä kaukaa, kun en kuitenkaan ole aiheesta johtuen ihan puolueeton tarkkailija.)
Kirjan yleisöjulkistus on lauantaina ja eiköhän se piakkoin ole kirjakaupoissa kautta maan. Neljälläkympillä saa.
