Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[sampio]

Jos sujuva sotatietokirjallisuus kiinnostaa, suosittelen Keskisarjan Raatteentietä ja Tolvajärveä.

 

[Evil]

Aloitin tänään Sami Lopakan Loka-romaanin, nyt olen noin puolivälissä. Eihän tuota voi kesken heittää. Helvetin hyvin tämä entinen Sentenced-kitaristi kirjoittaa. Päällisin puolin kirja kertoo kolmesta pohjoissuomalaisesta miehestä, jotka ovat elämissään käännekohdan äärellä. Yksi Venäjällä, yksi Oulussa, yksi Kilpisjärven kairassa. Luku kerrallaan näkökulma vaihtuu, ei mitään erikoista siinä, mutta tarina vetää mattoa jalan alta vähän väliä. Juuri kun luulet ymmärtäväsi jonkun henkilön sielunelämästä jotain, niin paljastuukin jotain ihan muuta. Ja kun miettii taaksepäin, niin olisihan se ollut nähtävissä, siinä ihan tarjolla, vaan ei osannut katsoa. Suosittelen, vaikka kesken vielä onkin. Toivottavasti ei latistu loppua kohden. Tuskinpa vaan.

 

[Ollakseni]

CMX:n Ad Nauseamia on tullut selailtua aina välillä. Ensimmäinen osa Encyclopedia Idiotica on lehteilty muutamaan kertaa läpi. Tietämättömille kerrottakoon kyseessä olevan kokoelma CMX:n kysy palstan parhaita paloja.

 

[Eddie]

Yrsa Sigurdardottirin teoksia on tullut kuunneltua viimeiseksi. Ihan kelpo skandidekkareita. Eivät mitään mullistavia ole, mutta on näissä jotain omaperäistäkin. Voin suositella, jos skandidekkarit maistuu. Nämä ovat ehkä siellä karummalla puolella asteikkoa, eikä romanttista shaipaa ole kuin haaleina häivähdyksinä. Elämät näissä teoksissa ovat arkisen tylsiä ja karujakin.

Viimeksi kirjoitin lukevani Kate Mortonin Kellontekijän tytärtä. Tämä nykyaikaan ja 1800-luvun takaumiin perustuva teos oli eittämättä mielenkiintoinen ja perusjuoni ihan mukava. Morton kuitenkin kirjoitti mielestäni välillä puuduttavan pitkiä pohjustuksia joillekin sivuhahmoille, joita ei mielestäni olisi tarvinnut niin pohjamutia myöten kaivaa. Välillä oltiin liian pitkiä aikoja sivuraiteilla ja sitä mietti, että jokohan palattaisiin itse tarinaan. Langanpäitä lopulta toki solmittiin, mutta tämän sinänsä hienon perusidean lamaannutti paikkapaikoin mielenkiinnottomat sivujuonteet. Loppuratkaisu olisi mielestäni kaivannut särmää ja ehkä mielikuvitusta enemmän. Se oli lopulta melkoisen tylsä. Haukuista huolimatta, suosittelen historiallisten romaanien ystävälle.

Miksi muuten tämä hieno topicci on kierrätyskeskuksessa? Kuuluisi kyllä ehdottomasti vapaan puolelle, onhan tämä käytännössä ainoa kirjallisuuteen liittyvä, joka on elossa ja aktiivinen. Joskus meni todella kauan löytää tämä, kun en tajunnut/muistanut sen olevan kierrätyksessä.

 

[Ilmari Ahde]

Beevorista oli puhe niin lähdetään taas kyseisen herran matkassa kohti sodan melskettä ja luotien laulua. Aiemmin syksyllä tuli luettua Normandian maihinnoususta, nyt jatketaan retkeä kohti Saksaa: Kohtalokas silta - Arnhem 1944.

 

[HPL76]

Piti lukea jotain kevyttä Beevorin kirjojen jälkeen. Sattui käteen David Crystalin The English Language. Tämä oli joskus vuosituhannen alussa pääsykoekirjana ainakin Helsingin yliopistossa. Tuli se silloin muutaman kerran luettua, mutta nyt taas monen vuoden jälkeen oli oikeinkin hauska opus.

Ei nyt mikään mullistava tietokirjallisuuden teos, mutta sopivalla tavalla huumoria ja asiaa limittäin. Kyllä tuosta nyt jotain oppiikin - muistan vieläkin pari asiaa joita on tullut jopa käytettyä.

Ja joo kai tämän voi työkirjallisuudeksi laskea kun englannin kielen kanssa joka päivä joutuu painimaan, mutta jos kaikki työkirjallisuus olisi tällaista, niitä lukisi jopa ihan mielellään.

 

[Frank McKee]

Aloitin tänään Sami Lopakan Loka-romaanin, nyt olen noin puolivälissä. Eihän tuota voi kesken heittää. Helvetin hyvin tämä entinen Sentenced-kitaristi kirjoittaa. Päällisin puolin kirja kertoo kolmesta pohjoissuomalaisesta miehestä, jotka ovat elämissään käännekohdan äärellä. Yksi Venäjällä, yksi Oulussa, yksi Kilpisjärven kairassa. Luku kerrallaan näkökulma vaihtuu, ei mitään erikoista siinä, mutta tarina vetää mattoa jalan alta vähän väliä. Juuri kun luulet ymmärtäväsi jonkun henkilön sielunelämästä jotain, niin paljastuukin jotain ihan muuta. Ja kun miettii taaksepäin, niin olisihan se ollut nähtävissä, siinä ihan tarjolla, vaan ei osannut katsoa. Suosittelen, vaikka kesken vielä onkin. Toivottavasti ei latistu loppua kohden. Tuskinpa vaan.

Kiitos tästä, tämähän pitää ottaa käsittelyyn jahka kerkeää. Yleensä menen Conelly, Child, Baldacci yms linjalla mutta aina on tullut jokunen poikkeus luettua enkä ole pettynyt.
Ja tämän haluan lukea ihan vaan nuoruuden muistoille.

 

[Valapatto]

Kiitos tästä, tämähän pitää ottaa käsittelyyn jahka kerkeää. Yleensä menen Conelly, Child, Baldacci yms linjalla mutta aina on tullut jokunen poikkeus luettua enkä ole pettynyt.
Ja tämän haluan lukea ihan vaan nuoruuden muistoille.

Lue myös Marras samalta kirjailijalta.

 

[Ilmari Ahde]

Sota se on ollut minun iltojeni ilo.

Kunhan Beevorin teos saadaan luettua, siirryn itärintamalle vuoteen 1943, Frankson/Zetterling - Kurskin taistelu. Kai ruotsalaisetkin osaa sodasta kirjoittaa vaikkei ne moista hupia ole harjoittanut herra ties miten pitkään aikaan, banaanien heikkoa saatavuutta vaan surkuteltu kun muut on sotinut niidenkin puolesta.

Jos on aina halunnut ahtaaseen, haisevaan tilaan aaltojen alle muiden samanhenkisten veikkosten kanssa, kannattaa tutustua Werner Herbert - Rauta-arkut teokseen, saksalainen sukellusvenekomentaja muistelee. Kirjan myötä voi mieli muuttua, ei sukellusvene-elämä niin mukavaa olekaan.

 

[Ilmari Ahde]

Enpäs vielä lähdekään Kurskiin telaketjujen kolinaan vaan jatketaan Normandiassa. Milano & Conner: Taistelu Normandiasta. Tässä esitellään tapahtumia toisesta suunnasta, saksalaisten puolelta kun sakkia rynnii rannalle kuin suomalaisia ilmaisten ämpäreiden vetämänä.

 

[Hokkarit]

justiinsa tuli luettua - Hämeenlinnalaisia kiekkotarinoita - Mika Lartama & Kimmo Miettinen
nyt luen - Matka muinaiseen Suomeen - 11 000 vuotta ihmisen jälkiä - Ilari Aalto & Elina Helkala

 

[Ollakseni]

Kunhan Beevorin teos saadaan luettua, siirryn itärintamalle vuoteen 1943, Frankson/Zetterling - Kurskin taistelu. Kai ruotsalaisetkin osaa sodasta kirjoittaa vaikkei ne moista hupia ole harjoittanut herra ties miten pitkään aikaan, banaanien heikkoa saatavuutta vaan surkuteltu kun muut on sotinut niidenkin puolesta.

Helvetin hyvä kirja kyseessä. Tein käytännössä tuon pohjalta esitelmän lukiossa.

 

[Evil]

In the Pleasure Groove; Love, Death and Duran Duran by John Taylor

Hienoa kerrontaa. Taylor kirjoittaa oikein hyvin, ilmeisesti vielä ilman haamukirjoittajaa.

Tässä Simon LeBonin kirjaa odotellessa. Äijä on kirjallisuusfriikki, lukusuosituksiaankin löytyy atk:sta. Anna palaa Simppa, kerro kaikki mitä jouduttiin arvailemaan vuonna 81!

 

[Iisoppi]

Viimeksi luin Camilla Läckbergin Kultahäkin. Minun oli tarkoitus samaistua päähenkilöön kun hän oli nainen. Ikävä kyllä tyyppi oli varsin rasittava. Jotenkin hatara kudelma koko kirja... mutta koukutti. Osaltaan siksi että pöyristyneenä luki käänteitä jotka oli jokseenkin absurdeja.

Spoileri: Huomioita

Päähenkilö teki pari murhaa tuosta noin vaan koska miehet oli sen ansainnut. En ole ihan varma että se oli niin. Varsinkin kun nainen poltti miehen kuoliaaksi kotiinsa koska tämä oli lukenut päiväkirjan jossa nainen oli kertonut totuuden lapsuudestaan. Ja pari miestä lavastettiin murhaajiksi koska he olivat sen ansainneet. Ajattelin että eihän poliisit mene tuollaiseen harhaan mutta kyseessähän oli Ruottin poliisi.

Nyt luen kirjaa Suomen herttuattaren arvoitus (Kirsi Vainio-Korhonen). Kirja kertoo joistakin 1700-luvun "vahvoista" naisista Suomessa. Kirja sisältää paljon ajankuvaa, jonkin verran asiaa kuvatuista naisista ja jonkin verran arvelua. Ihan kivaa iltalukemista. Ja onhan siellä mainittu Nastolassa sijaitsevat Seestan ja Jokelan (Arrajoki) kartanot Sophie Creutzin tarinassa joka oli Seestan kartanon isännän Göran Sprengtportenin ystävä.

 

[Ilmari Ahde]

Taistelu Normandiasta ja Kurskin taistelu on luettu, ensin mainittu oli hieman kuivakas, parasta antia ehdottomasti sotilaiden muistelut ja kuvaukset yhteenotosta. Kurskin taistelu on ollut hirmuinen rähinä, siellä on lähtenyt sakkia suorapolvisten komppaniaan oikein urakalla. Jos en haluaisi 2. maailmansotaan sotaan sukellusveneessä, ei tuon ajan panssarivaunu sen kiehtovampi miljöö olisi ollut, sinnehän palat kun toinen on tärskäyttänyt kilometrien päästä kranaatin kylkeen.

Kun tähän sotaan on viehtynyt niin tavallaan seuraavakin opus siihen liittyy. Kuinka pikku-Adista tuli Adolf Hitler, Norman Mailer - Adolfin Linna

 

[Evil]

In the Pleasure Groove; Love, Death and Duran Duran by John Taylor

Hienoa kerrontaa. Taylor kirjoittaa oikein hyvin, ilmeisesti vielä ilman haamukirjoittajaa.

Tässä Simon LeBonin kirjaa odotellessa. Äijä on kirjallisuusfriikki, lukusuosituksiaankin löytyy atk:sta. Anna palaa Simppa, kerro kaikki mitä jouduttiin arvailemaan vuonna 81!

Taylorin kirja vielä kesken, on ollut kiireitä. Seuraavaksi luen kirjan jonka ostin tänään ihan ex tempore. Olin Prismassa lapsille joululahjakirjoja ostamassa, kun silmiin sattui Jeff Apterin Bon Scott & AC/DC 1973-1980. Suomeksi jopa. En ollut edes tiennyt tällaisen kirjan olemassaolosta. Heti lähti mukaan. Mulla on tuossa hyllyssä ainakin metri AC/DC- ja Bon Scott -aiheista kirjallisuutta, ja siihen tuokin mukavasti solahtaa. Jos haluat tietää jotain Bon Scottista, kysy minulta. Olen ihan varmasti lukenut kaiken, mitä aiheesta on kirjoitettu. Kahdesti.

 

[Johnny B. Goode]

Jos on aina halunnut ahtaaseen, haisevaan tilaan aaltojen alle muiden samanhenkisten veikkosten kanssa, kannattaa tutustua Werner Herbert - Rauta-arkut teokseen, saksalainen sukellusvenekomentaja muistelee. Kirjan myötä voi mieli muuttua, ei sukellusvene-elämä niin mukavaa olekaan.

Jos oot kiinnostunut WW2 matskusta ja U-booteista, niin tutustuppa vaikka Gordon Williamsonin tuotantoon.

 

[Sistis]

Viimeisin syvällisempi kirja on Sofi Oksasen Puhdistus. Luin sen toiseen kertaan. Edellisestä lukukerrasta oli jo useampi vuosi aikaa. Elokuva on nähty ainakin pariin kertaan, ja teatteriesityskin kertaalleen. Teatteriesitys oli huikea ahdistavuudessaan, elokuva taas jäi valjuksi. Ja kirja oli edelleen hyvä.

Nyt kun olen joulunvietossa vanhempien luona, olen vetänyt pari päivää oikein kunnolla aivot narikassa -linjalla ja lukenut hyvin kevyitä kirjoja, joita isäukko on vuosien saatossa keräillyt. Luin mm. 1940-luvun dekkarin (Outsider: Aavelaiva) alkuperäisenä painoksena. Sitten kevyen historiallisen seikkailukertomuksen (Kauko Valta: Vaskikypärä). Nyt on luvussa Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu -sarjan teos, Saarelta nousi savua.

Välillä on hyvä vetää aivot kunnolla narikkaan. Ja yllättävän hyviä kevyitä kirjoja on osattu ennen kirjoittaa.

 

[Valapatto]

Kokeillaanpa välillä jotain muuta ja Dickensin Koleaa taloa.

 

[Sonny Burnett]

Rony Smolar: Elämäni kahdeksas päivä
Raija Oranen: Manu
Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
Kai Kunnas: Kohtaaminen

Mauno Koiviston sotatraumat olivat pysättäviä ja muutenkin Pressan kokema inhimillinen, myöhempien aikojen depressio kerrottiin läpi. Kohtaamiset Paavo Väyrysen kanssa olivat kirjan parasta antia. Harvoin tulee naurettua ääneen kirjaa lukiessa.

Kunnaksen kirjan osuus Olivia Myllylästä oli pääsyy miksi kirjan luin. Muuten ei juuri kiinnostanut mutta tulipahan kahlattua läpi.

Holokaustikirjat olivat kerronnaltaan vähän erilaisia. Toinen ehkä enemmän dokumenttityylinen. Näissäkin kuitenkin kävi selväksi että äärimmäisissä olosuhteissa, täydellisestä paskasta ja hornasta ulos kävelevät ne vahvimmat ja sopeutuvat pleijerit jotka säilyttävät toimintakykynsä ja eivät mieti huomista.

 

[Ilmari Ahde]

Norman Mailerin Adolfin linna saatu loppuun. Trilogiaksi Adolfin tarinaa olisi suunniteltu, jäi yhteen osaan kun Norman meni kuolemaan. Enemmän kuin Adolfin, tämä oli vanhempiensa Klaran ja Aloisin tarinaa, jatkossa Adi olisi saanut enemmän palstatilaa. Adolf ilmaantui maailmaan vasta kirjan puolenvälin jälkeen, roolia otti kyllä. Sanotaan vaikka niin että Adolf oli kirjan mukaan vittumainen lapsi, varmaan isänsä peruja kun ei hänkään mikään enkeli ollut, melkoinen elostelija ja kyrpäelukka. Aika provosoivaa tekstiä oli ajoittain, mm. Adolfin isoisä pani tammaa. Sitäkin mahdollisuutta aprikoitiin, että Alois ja Klara olisikin ollut isä ja tytär, ei ainoastaan serkukset.

Kirjoittaja Norman Mailer kuoli 84-vuotiaana pian romaanin julkaisemisen jälkeen. Kuolemansa jälkeen Mailer voitti Adolfin linnalla "Bad Sex in Fiction" -palkinnon, joka myönnetään vuosittain huonoimmin kuvatun seksikohtauksen sisältäneelle teokselle. Tuomaristo uskoi, että Mailer olisi osannut suhtautua palkintoon huumorilla.

 

[Hols Nilgerssön]

Stephen Kingin - Se
Ihan hyvä kirja noin yleisesti, mutta aikamoista liirumlaarumia pukkaa vähän joka välissä. Kirjailija saanut venytettyä sivumäärä melkoisesti tunnelmoimalla miltä kevätsateen jälkeinen koiranpaska haisee, kun lämpötila on yhdeksän astetta erilainen mitä edellisellä kerralla kun koirankakan haju nenään leijui.
7/10

 

[Evil]

Stephen Kingin - Se
Ihan hyvä kirja noin yleisesti, mutta aikamoista liirumlaarumia pukkaa vähän joka välissä. Kirjailija saanut venytettyä sivumäärä melkoisesti tunnelmoimalla miltä kevätsateen jälkeinen koiranpaska haisee, kun lämpötila on yhdeksän astetta erilainen mitä edellisellä kerralla kun koirankakan haju nenään leijui.
7/10

Olisi se varmasti kiireiselle nykyihmiselle helppoa, kun kirjat saisi yhdellä aanelosella, ranskalaisilla viivoilla.

Suosittelen Kalle Päätaloa siedätyshoitona. Kalle menee sivulla 78 vessaan ja heti sivulla 342 hän jo pyyhkii.

 

[Valapatto]

Olisi se varmasti kiireiselle nykyihmiselle helppoa, kun kirjat saisi yhdellä aanelosella, ranskalaisilla viivoilla.

Suosittelen Kalle Päätaloa siedätyshoitona. Kalle menee sivulla 78 vessaan ja heti sivulla 342 hän jo pyyhkii.

Toisaalta moni kirjailija tuntuu kuvittelevan, että mahdollisimman tarkka kuvailu ja suuri sivumäärä tekee kirjasta jotenkin automaattisesti hyvän. Tai kenties taiteellisen.

 

[Hols Nilgerssön]

Olisi se varmasti kiireiselle nykyihmiselle helppoa, kun kirjat saisi yhdellä aanelosella, ranskalaisilla viivoilla.

Suosittelen Kalle Päätaloa siedätyshoitona. Kalle menee sivulla 78 vessaan ja heti sivulla 342 hän jo pyyhkii.

Hahaa, saattaispa hyvinkin mennä pata Holsilta lopullisesti jumiin. Mutta jos vertaan esim. Shoguniin joka on kokolailla saman paksuinen kuin Se, niin aika vähän on värittelyä taas siinä teoksessa. Se tosin onkin 10/10 opus.