Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Germanicus]

Rick Bragg - Jerry Lee Lewis, omin sanoin

Elämäkerta taas menossa, tällä kertaa The Killer & His Pumping Piano. Oli kyllä kova jannu pianon soittamisessa, pillerien vetämisessä, dokaamisessa, hillumisessa, naisten iskemisessä ja kaikessa muussa pahennusta aiheuttavassa toiminnassa. Ihmettelen kyllä kovasti, että on yhä elossa. Paljon on uskonnollisuutta mukana, samoin kuin Cashin elämäkerrassa. Yksi Sun-artisteista, miehistä, jotka aloittivat koko homman. Arvostan kyllä musiikillisesti kovasti, mutta melko vittumaisen kuvan kirja hänestä antaa.

Still, last man standing!

 

[Huerzo]

Ei kyllä yhtään. Olisi varmaan ollut mielenkiintoinen, mutta lukusuosituksia on jo toisaalta ehtinyt tulla enemmän kuin osasin odottaakaan. Kiitos kuitenkin.

Kirja löytyy myös suomennettuna, vähemmän yllättävästi nimellä "Kun Suomi oli Ruotsi". Mennyt itseltäni ohitse, mutta virhehän on helppo korjata.

 

[Johnny B. Goode]

Tällä hetkellä menossa Hans-Joachim Langin teos Parakki 10. Kertoo Auschwitzin naistenleirin parakista nro.10. Se mikä em. tönöstä tekee erityisen on se, että kyseisen parakin asukkaat olivat Auschwitzin SS-ylilääkäri Eduard Wirthsin ja hänen alaistensa, erityisesti Carl Claubergin ja Horst Schumannin, koe-eläimiä .Arvon herrat tohtorit tutkivat pääasiallisesti eri tapoja suorittaa mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti sterilointeja, mm. säteilyttämällä, ruiskeilla ja kirurgisilla toimenpiteillä. Aika karua luettavaa. Monet leikkauksia suorittaneista "kirurgeista" olivat luottovankeja joilla oli jonkinasteinen lääketiteellinen koulutus. Sielä mm. munasarjoja saattoi poistaa joku hammashoitaja. Ihme kyllä tuolta jäi sen verran porukkaa henkiin että heidän kertomuksiensa pohjalta pystyttiin tuo kirja kirjoittamaan.

 

[Iisoppi]

Taipuuko sulla toinen kotimainen? Jos, niin suosittelen Herman Lindqvistin kirjaa När Finland var Sverige. Kirja kertoo Ruotsin ja Suomen yhteisestä historiasta n 1100-luvulta aina vuoteen 1809, jolloin Ruotsi menetti Suomen alueen Venäjälle.

Kirja löytyy myös suomennettuna, vähemmän yllättävästi nimellä "Kun Suomi oli Ruotsi".

Kiitoksia suosituksesta. Olen lukenut kirjaa pitkälti (suomeksi) ja se on ollut mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Lukemista jaksaa jatkaa vielä. Ei ehkä hirveästi uutta mutta hyvin koottu teos Suomen historiasta Ruotsin vaikutuspiirissä.

 

[Musta Nuoli]

Bruce Dickinsonin elämäkerta oli pääsääntöisesti ihan mielenkiintoinen ja sisälsi muutamia mehukkaita anekdootteja hyvältä sanankäyttäjältä, mutta näennäisistä paljastuksista tyyliin "kusin koulupoikana sisäoppilaitoksen keittoon", "syövän aikana kärsin ummetuksesta" jne kirja jättää hyvin varautuneen jälkivaikutelman. Jälkipuheessaan Dickinson mainitseekin, että on jättänyt tarkoituksella kaikki yksityiselämäänsä liittyvät asiat pois, ja kirjasta voisi saada vaikutelman, että mies elää yksinäisenä munkkina suurimman osan elämäänsä mikä ei pidä paikkaansa. Myös Iron Maiden -kuviot jäävät lopulta aika köykäisiksi, varsinkin bändistä eroamisen ja siihen takaisin liittymisen prosesseja olisi voinut avata enemmän.

Sujuvammasta päästä rokkielämäkertojahan tämä oli, ja taatusti aidosti itse kirjoitettu toisin kuin valtaosa vastaavista elämäkerroista, joissa on tähden nimi kannessa ja haamukirjoittajan nimi pienellä jossain. Siitä huolimatta tämä vahvistaa käsitystäni siitä, että isoista bändeistä ja artisteista pitäisi saada virallisen elämäkerran rinnalle aina se epävirallinen, jolla ei ole bändin/artistin siunausta ja jossa uskallettaisiin käydä läpi myös niitä asioita, jotka eivät aina ole niin miellyttäviä ja joissa kerrottaisiin tasapuolisesti useampia totuuksia eri konflikteista ja tapauksista.

Ei kenenkään lopullinen ja virallinen historia voi olla vain henkilön itsensä kirjoittamaa, kukaan ei elä tyhjiössä vailla ympäristönsä ja muiden ihmisten vaikutusta ja kontekstia. Siksikin "viralliset elämäkerrat" ovat usein niin tylsiä.

Suomennoksesta paistoi läpi se, että suomennos on tehty todella kiireellä. Teoksella oli useita eri suomentajia ja tekstiin oli jäänyt ikäviä lipsahduksia kuten miekkailutermin "run you through" suomennos. Tuo tarkoittaa miekalla lävistämistä eikä läpiajamista tai yliajamista.

Tästä huolimatta suosittelen Dickinsonin teosta monen muun, latteamman rokkielämäkerran sijasta, koska Dickinson on sanankäyttäjänä hyvä ja niin monipuolinen persoona: laulaja, miekkailija, kirjailija, lentokapteeni, tv-dokumenttien juontaja ja ties mitä.

 

[jake styles]

Bruce Dickinsonin elämäkerta

Osuva arvostelu. Itsekin odotin vähän enemmän, tosin se ei tullut minään yllätyksenä että musahommat oli vain yksi osuus tällaisen monitaiturin elämäkertaa. Ja hyvä niin, mutta aika moni Maideninkin levyistä oli käsitelty parilla rivillä, kärjistetysti pelkkänä mainintana että ”tulipahan tehtyä”. Suomennos myös itselleni särähti hetkittäin kielikorvaan. Yleensä nämä tulee luettua englanniksi, mutta nyt sain lahjaksi käännösversion joten sillä mentiin. Täytyy kyllä sekin myöntää, että tämän kirjan tapauksessa olisi saattanut joutua tarkistelemaan englanti-suomi -sanakirjasta ehkä enemmän juttuja kuin normaalisti.

 

[Ollakseni]

Johanna Sinisalon Ennen Päivänlaskua Ei Voi tuli lukaistua läpi ja olihan se hyvä ja kiehtova kirja. En sitten tiedä oliko Finlandian arvoinen mutta kyllä sen parissa viihtyi hyvin sen kuutisen tuntia mikä lukemiseen meni.

Nyt sitten on menossa Sinisalon Enkelien Verta. Aika hyvä tämäkin tuntuu olevan.

 

[adolf]

Ehdottomasti lukuun Mirkka Lappalaisen seuraavat teokset:

Susimessu. 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa
Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697
Pohjolan leijona. Kustaa II Adolf ja Suomi 1611-1632

Mutta Lappalaisen teokset ovat kyllä hyviä.

Täytyy ihan erikseen tulla vielä kiittämään näistä suosituksista. Erittäin helposti luettavaan muotoon on saanut kirjailija pureksittua nämä aihealueensa. Teksti jaksaa ylläpitää mielenkiintoa, eikä se mene sellaiseksi puisevaksi. Tämä oli juuri sitä mitä olin hakemassakin.

 

[Wiljami]

Täytyy ihan erikseen tulla vielä kiittämään näistä suosituksista. Erittäin helposti luettavaan muotoon on saanut kirjailija pureksittua nämä aihealueensa. Teksti jaksaa ylläpitää mielenkiintoa, eikä se mene sellaiseksi puisevaksi. Tämä oli juuri sitä mitä olin hakemassakin.

Lappalaisen teokset tuli luettua itsekin parin viime vuoden aikana ja tykkäsin kerronnasta. Usein kehumani Englund tuli mieleen (toki lähinnä koska molemmat kirjoittaneet samasta ajasta mukaansatempaavaa tekstiä tietokirjoissa). Bongasin kotipaikalla Petri Karosen Pohjoinen suurvalta -teoksen ja pitänee napata lainaan vaikka itselläni onkin tällä hetkellä kesken Stephen Kingin Musta torni -kirjasarja (kolmas kirja menossa vasta eli luettavaa reilusti jäljellä). Yllättävän nopealukuinen ollut tähän mennessä, en sitten tiedä onko Kingin teksti yleensäkin samaan tyyliin soljuvaa kun häpeäkseni täytyy tunnustaa etten ollut häneltä mitään lukenut ennen parin novellikokoelman lainaamista paikallisesta kirjastosta tammikuussa.

 

[Musta Nuoli]

@Wiljami On ne. Valitettavasti tuon Musta Torni-sarjan taso alkaa laskemaan tuosta eteenpäin. Se on kuitenkin sillä tavalla hyvä pohja Kingin tuotannolle, että monet muut kirjat viittaavaat siihen tavalla tai toisella. Kannattaa siis lukea loppuun saakka, vaikka taso ei ensimmäisten kolmen kirjan tasolla pysykään.

Omasta mielestäni vielä nelososa on varsin tasokas varsinkin kuvaillessaan Rolandin lapsuus- ja nuoruusvaiheita, mutta siitä eteenpäin sarja heikkenee selvästi. Vitonen on varsinkin melkoinen pettymys huispaavine doombotteineen ja farmarijuntteineen. Kutosessa on vähän ryhtiä, mutta päätösosassa tuntuu, ettei King ole itsekään yhtään aikoinaan ajatellut, miten sarjansa päättää ja että mies vain paiskoo homman pakettiin saadakseen saagalleen edes jonkinlaisen päätöksen.

Osasyy tähän saattaa olla siinäkin, että neljä ensimmäistä osaa ilmestyivät usean vuoden välein toisistaan ja heijastivat samalla Kingin kehitystä kirjailijana. Ensimmäinen kirjahan sai alkunsa jo vuoden 1970 raapusteluista ja ilmestyi alun perin viitenä erillisenä novellina 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa, jolloin ne koottiin yhdeksi teokseksi. Toinen osa julkaistiin 1987 ja kolmas 1991, jonka jälkeen seurasi pidempi tauko ennen vuoden 1997 nelososaa.
(Tarkistin julkaisuvuodet netistä, en niitä sentään ihan ulkoa muistanut.)

Vitos-, kutos- ja seiskaosathan King kirjoitti ja julkaisi sitten lähes yhteen pötköön 2003-2004, pari vuotta vakavan onnettomuutensa jälkeen. Minulle jäi mielikuva, että onnettomuuden jälkeen Kingille tuli (sinänsä täysin ymmärrettävästi) pelko oman kuolemansa lähestymisestä ja kenties samalla hänelle tuli tarve saada ns. pöytä puhtaaksi ennen kuolemaansa ja eläköitymistään. Kinginhän piti tuolloin jäädä eläkkeelle vammojensa takia. Näin ei käynyt, mutta joka tapauksessa mies tuuttasi ilmoille lyhyessä ajassa liki 2000 sivua Musta Torni -saagaa, mikä näkyy sarjan laadussa ja intensiteetissä.

Sarjan keskelle sijoittuva kahdeksas osa oli minusta ihan ok luettavaa, mutta ei erityisen tarpeellinen. Ei minusta Rolandin jokaista elämänvaihetta tarvitsisi kirjaksi saattaa, Revolverisankari saisi olla myyttinen hahmo josta tiedetään vain nykyisyys ja jonkin verran menneisyyttä.

Hyvä tietysti, että mies sai sarjansa päätökseen koska valtaosa Kingin tuotannosta viittaa jollain tavalla Musta Torni -saagaan. Vaikka sarja heikkenee loppua kohden, niin onhan se nyt parempi, että sarja on valmis kuin niin sanottu "George RRRRRR Martin"-vaihtoehto, jossa kirjailijalta loppuu puhti ja johtoajatus tykkänään ja huomio keskittyy sivuhommiin ja Suomessa ramppaamiseen samalla kun sarja jää keikkumaan limboon ja siitä tehty tv-sarja painelee rinnalle ja ohi.

 

[Johnny B. Goode]

Viimeksi tuli lukaistua Lilly Korpiolan ja Hanna Nikkasen Arabikevät. Pikku pettymys oli tämä. Odotin että kirjassa paneuduttaisiin kuhunkin kansannousuun "arabikeväänä" paljon syvällisemmin, erityisesti syihin ja seurauksiin yleisellä tasolla. Nythän tuo keskittyi lähinnä kansalaisaktivismiin ja yksittäisten ihmisten tekosiin noissa kansannousuissa sekä eri medioiden tekemisiin. Eipä tuosta nyt hirveästi saanut irti, mutta lukihan tuon. Seuraavana vuoroaan odottaa Phillip Freiherr von Boeselagerin Me tahdoimme tappaa Hitlerin sekä John Dickien Mafia Brotherhoods.

 

[Turha Kaukalo]

Viimeksi tuli lukaistua Lilly Korpiolan ja Hanna Nikkasen Arabikevät. Pikku pettymys oli tämä. Odotin että kirjassa paneuduttaisiin kuhunkin kansannousuun "arabikeväänä" paljon syvällisemmin, erityisesti syihin ja seurauksiin yleisellä tasolla. Nythän tuo keskittyi lähinnä kansalaisaktivismiin ja yksittäisten ihmisten tekosiin noissa kansannousuissa sekä eri medioiden tekemisiin. Eipä tuosta nyt hirveästi saanut irti, mutta lukihan tuon.

Syvällisyys on jotenkin hankalaa nykyihmiselle, kun pitäisi analysoida ja vielä puolueettomasti, joka on jo mahdotonta.

Ystäväni kirjaa viime syksyltä tässä lueskelen. En ole aivan vakuuttunut enkä tule asiaa sanomaan hänelle milloinkaan. Ei aina voi onnistua. Hän on kuitenkin yksi parhaista. Ja minulle rakas. Harmi, kun olemme vähän eri seurapiireissä eikä hänen seurapiirinsä ole lievästi sanottuna innostunut meikämannen pärstän näkemisestä (jo ajatus tuottaa pahoinvointia), joten yhteydenpitomme on hyvin satunnaista. Näin se menee. Tosin ei mulla ees ole seurapiiriä. Olen osani valinnut. Olen sankari kun en ole ollut ihan aina hiljaa. Tulipa surullinen fiilis.

 

[jaakkopavunvarsi]

Max Porter: Surulla on sulkapeite

Pienoisromaani (tekstissä on myös osia runomuodossa, sekä vuoropuheluita näytelmien tapaan) äidin menettävästä perheestä. Tarina on periaatteessa isän näkökulmasta kerrottu, mutta osittain myös kahden lapsen (molemmat poikia). Isän pätkät toimii ihan hyvin, mutta lasten näkökulmat eivät ole mielestäni onnistuneita. Lisäksi kolmas näkökulma on variksen, joka edustaa tarinassa jotain metaforaa, ehkä surulle. Itse ajattelin, että variksen näkökulmasta kirjoittaja on vain irroitellut ja kirjoittanut ne pätkät kännissä, sen verran sekavaa ja turhanaikaista tekstiä se suurimmaksi osaksi oli. Isä-kohdat saivat muutamassa kohtaa omankin olon aika paskaksi, kun samalla pohdin mahdollisuutta, että oma vaimoni kuolisi. Nämä kohdat ovat tekstin vahvuus ja niiden varaan olisi luullut saavan enemmän irti. Nyt teksti on 2/3 ihan höpön höpöä. Lyhyt mitta auttaa jaksamaan loppuun asti. Arvosanaksi 2/5.

 

[Zodiac]

Timo Sandberg: Yövieras

Anopilta sain joululahjaksi. Päätin alkaa lukemaan eilen ku kyselee joka perkeleen kerta kun nähdään että oliko hyvä? Ihan ookoo dekkari ainakin nuo ensimmäiset sata sivua.

 

[Iisoppi]

Lukaisin tuossa Kaisa Haataisen ja Sanna-Mari Hovin kirjoittaman Monarkian muruset-kirjan. Sellaista ajankululukemista se oli. Ihmettelin sivun reunoissa olleita värillisiä ns. kommentointeja koska minusta ne eivät antaneet kirjalle mitään.

Ärsytti se että useampaan kohtaan oli saatu mainittua että Alankomaiden kruununprinsessa Catharina-Amalia ei ole kaunis. Onko kuningattaren tärkein tehtävä olla kaunis? Ja kyseessä on kuitenkin teinityttö (n.15v) eli ulkonäkö voi vielä muuttua. Ja mitä teen sillä tiedolla että kirjoittajien mielestä Ruotsin prinsessa Madeleinen lapset (n. 4- ja 3-vuotiaat) ikävä kyllä muistuttaa isäänsä ja toivovat kolmannelle lapselle parempaa onnea.

Pinnallista hömppää mutta itsepähän kirjan valitsin ja luin. Ihan ajankuluksi kun erilaiset historiaan liittyvät jutut kiinnostaa. Historiaa ei ollut kyllä paljon mutta jotain sentään.

 

[Useful Idiot]

Juuri aloitan Perttu Häkkisen & Vesa Iitin Valonkantajat –Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä -teosta. Yritin metsästää tätä kirjaa Suomalaisen Kirjakaupan alesta, mutta olivat päässeet loppumaan. Lainasin siis tämän yksilön kirjastosta.

 

[Musta Nuoli]

Juuri aloitan Perttu Häkkisen & Vesa Iitin Valonkantajat –Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä -teosta. Yritin metsästää tätä kirjaa Suomalaisen Kirjakaupan alesta, mutta olivat päässeet loppumaan. Lainasin siis tämän yksilön kirjastosta.

Kirjassa oli hetkensä, mutta siinä oli omahyväisen ärsyttävää se, että siinä haastateltiin Vesa Iitin omaa alter egoa, hänhän on toiminut salanimellä salatieteilijänä ja semi-satanistina. Eli siis tekijät haastattelevat itseään ja kehuvat itseään samalla kun muita saman tason hokkuspokkus-tyyppejä arvioidaan kriittisemmin ja joskus jopa kyynisesti. Häkkisen kirjoitustyyli on varsinkin paikoin ärsyttävää ja rahvaanomaista.

Kirjan ansiot ovat lähinnä siinä, että se luettelee useita suomalaisia salatieteilijöitä joihin voi tutustua paremmista lähteistä tarkemmin, mutta muuten se jää varsin vajaaksi ja sisäpiirimäiseksi sisällöltään.

Parempi siis vain lainata kirjastosta, ei kannata omaan hyllyyn hommata.

 

[Musta Nuoli]

Grant Morrisonin muutaman vuoden takainen Supergods kartoittaa terävästi ja laaja-alaisesti sekä supersankareita historiallis-myyttisessä kontekstissa että myös Morrisonin omaa elämää ja urakehitystä yhdeksi tärkeimmistä sarjakuvakäsikirjoittajista.

 

[Alamummo]

The Lost City of the Monkey God - Douglas Preston.
Tositapahtumista kertova kirja Hondurasin viidakosta löydetyn La Mosquitia kaupungin tutkimuksista.

Ostin, luin ja tykkäsin.

 

[Iisoppi]

Tällä hetkellä luen Vesa Nenyen, Peter Munterin ja Toni Wirtasen koostamaa teosta Talvisota. Luen sitä suomeksi käännettynä koska englannin lukeminen minulle vaikeaa, ymmärrän kyllä suurimmaksi osaksi mutta lukeminen on niin hidasta ja rasittavaa. Alussa olen, historiaosia vasta kahlattu läpi (venäläistämispyrkimykset, vallankumous, itsenäistyminen ja kansalaissota, neuvottelut Neuvostoliiton kanssa 1939 jne). Sodan kynnyksellä ollaan pian. Ja päästään itse asiaan. Eli voidaanko sota kertoa niin että minua kiinnostaa.

 

[jaakkopavunvarsi]

Antti Kivimäki: Odotusarvoisesti sinun (2018, romaani)

Kirjan päähenkilö elättää itsenä pokerilla, tarkemmin tietysti Texas Hold'emilla. Hän pelaa sitä sekä kasinolla, että netissä. Elämän rakkaus on jättänyt päähenkilön pelaamisen takia, koska se ei naisen mielestä ole "oikea ammatti". Jannu siis tienaa vuodessa ihan helvetisti (koska perustaa pelinsä matematiikalle ja kärsivällisyydelle), mutta avovaimo jättää silti, koska kaveri ei ole perheenisäainesta. Hieman epäuskottavaa lähtökohdiltaan, mutta ei anneta sen häiritä, sillä kirja on ensimmäinen kotimainen romaani, jonka olen jaksanut lukea loppuun pitkään aikaan. Kirjoitustyylissä on paljon ärsyttäviä asioita, kuten elitistinen sivistyssanojen viljely sekä tiettyjen asioiden turhan tarkka kuvailu. Silti perustarina kantaa sen verran hyvin, että kirjaan tekee mieli tarttua uudestaan. Päähenkilö osoittautuu todella sairaaksi tyypiksi. Neuroottisuudessan hän lokeroi sekä pokerin että naiset. Lisäksi hän päätyy juuri niiden surkeimpien naisten seuraan, jotka toisaalta ovat juuri sopivia juuri hänelle. Päähenkilön toiminnalle löytyy selitystä, sillä hän on koulukisauttu nörtti, joka on päätynyt kiusaamisen vuoksi rautojen nosteluun. Tiukka kroppa tietysti antaa avaimet afroditen maailmaan. Eroottisena romaanina tätä ei silti kannata lukea, sillä seksikohtaukset ovat yksi kirjan heikkouksista.

Annan kirjalle 3/5 tähteä, mikä on omalla skaalallani kotimaiselle romaanille todella paljon. Kunhan kirjailija pystyy irtautumaan joistakin maneereistaan, hänestä voi tulla hyvinkin viihdyttävä, silti katu-uskottava rustaaja. Tässäkin kirjassa tarina oikeasti etenee hyvään tahtiin, eikä tule kusetettua oloa, kuten yleensä suomalaisten kielivetoisten höpöttelijöiden kanssa.

 

[adolf]

Huuskonen - Laps Suomen

Kommunismin ihanuudesta kertovat tositarina, kun 2. maailmansodan jälkeen eräs suomalainen mies loikkasi vaimonsa kanssa Neuvostoliiton puolelle. Kuului kommunistiseen puolueeseen Suomessa ja ajatteli saavansa veljellisen vastaanoton isä aurinkoisen maassa. Vaan todellisuus olikin sitten jotain aivan muuta.

 

[Musta Nuoli]

Parasta aikaa menossa William Shatnerin kirja "Leonard", jossa hän muistelee pitkäaikaista ystäväänsä ja kollegaansa, edesmennyttä Leonard Nimoyta. Lämminhenkinen ja hyvin kirjoitettu muistelo, jossa Shatner käy läpi itsensä ja Nimoyn elämänvaiheita ja yhteistä 50 vuoden toveruutta.

 

[Germanicus]

Baddingin elämäkerran laitoin tilaukseen. Aika hyvät arvostelut on saanut.

Kirja-arvio: Uusi Badding-elämäkerta on lämmin mutta kaunistelematon taiteilijakuva - Keskisuomalainen

Rauli on/oli mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaista mieslaulajista tässä maassa. Sääli, että ujous ja dokaaminen nousi pääosaan. Jos nuppi olisi pysynyt kasassa, niin Badding olisi tehnyt aivan uskomattoman hienon uran.

Upea artisti!

 

[tsajari]

Luen parhaillaan Stephen Kingin It -kirjaa, ensimmäistä kertaa. Uusin painos joka on siis yksiosainen. Tiiliskivellä on mittaa varmaan joku 1100 sivua, mutta alku on ollut hyvin verkkainen. Jopa liian verkkainen. Luin siinä välissä pari muutakin kirjaa kun järkälekirja ei saanut minusta täydellistä otetta. Nyt +500 sivua takana ja vähän tuntuu siltä, että kohta alkaa tapahtua.