Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Sirad]

Frederick Forsyth - Kobra

Suht mielenkiintonen ajatusleikki siitä miten Kolumian hume-virta muualle maailmaan pannaan seis,
mutta lopulta varsin junamaisesti etenevä ja tylsästi päättyvä tuotos.

Enpä voi suositella.

 

[Turha Kaukalo]

Lisäksi kannattaa Tervolta nostaa esiin proosarunokokoelma Muistoja Pohjolasta. Ken Pohjan hovista tykkää, lukekoot sen, niissä on hieman samaa henkilöstöäkin välillä ja paljon yhteneviä teemoja.

Nämä tosia huomioita. Poliisin poika on hyvä myös, vielä. Taksirengin rakkaudessa on hyviä kertomuksia ja Minun sukuni tarina skulaa, mutta joku Suomemme heimo on ihan umpipaska. En niin digannut Myyrästä, mutta Ohranan rimanalitus oli jotenkin ennätyksellistä. Sitten pidin pari kirjaa taukoa, mutta Layla oli taas sitä paskaa mihin Tervo yleisöä miellyttääkseen lauantai-iltaisinkin ajautuu.

Muistoja Pohjolasta on kyllä loistava, klassikko. Taidankin hakea hyllystä ja lukasta vähän.

 

[-FNM-]

Kyllä minä olen Tervon nykytuotannosta pitänyt todella paljon myös Troikasta. Mielestäni hieno tarina, hyvät henkilöhahmot ja etenkin loistavaa kerrontaa.

OK. Jari Tervo alkaa olla suomalaisessa kirjallisuudessa siinä asemassa, että hän voi tehdä lähes mitä tahansa. Siis nykykirjailijoista. Samassa asemasssa musiikkipuolella ovat ainakin J Karjalainen ja Ismo Alanko. Teet rahaa pieraisemalla paperille tai levylle.

 

[Germanicus]

Salve!

Kirpparista löysin pari mielenkiintoista kirjaa.

Tom Holland - Rubicon

Karisto - Kirjat


Kirja kertoo Rooman tasavallan viime hetkistä. Paljon on tuttua asiaa tullut eteen, vaikka vasta aloitin, mutta mielenkiintoinen kirja silti.

Rudolf Höss - Auschwitzin komendantti : Omaelämäkerta

Rudolf Höss kertoo

En ole pitkään aikaan lukenut noista sota-ajan tapahtumista, mutta tämä on pakko lukea.

 

[alwahla]

Operaatio Raamattu on edennyt siihen pisteeseen, että Vanha Testamentti tuli luettua noin viikko sitten. Suosittelen kaikkia niitä, jotka eivät ole Raamattua koskaan avanneet, lukemaan koko kirjan. Moni asia on avautunut näiden parin vuoden aikana, joista päällimmäisin on se, että minusta ei ole Jumalaa pelkääväksi ja uskovaksi "hihhuliksi".
Uusi Testamentti on tarkoitus lukaista vielä tämän kesän aikana.

 

[tinkezione]

Luin lopultakin Cormac McCarthyn kirjoitteleman post-apokalyptisen tarinan The Road. Leffan on varmasti jo kaikki nähneet - välttelin tarkoituksella leffaakin siihen saakka, että saan kirjan luettua - mutta todetaan nyt vielä jonon jatkoksi, että kyllähän oli karu tarina tämä isän ja pojan matka halki tuhoutuneen maan. Kieliasu oli todella yksinkertainen ja se riisui viimeisetkin romantiikan rippeet tästä reissusta. Lyhyt lukea ts. sokeiden kirjoitusta isolla rivivälillä ja vajaat 300 sivua, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Seuraavaksi loikkaankin leffan kimppuun.

 

[ms.qvist]

Andre Agassin muistelmateos Andre Agassi. En ole koskaan tykännyt tenniksestä, minusta laji on oikeastaan lähes aina tuntunut turhalta ja jopa vastenmieliseltä ja jotenkin snobistiselta - sellaiselta jota ei voi kuvitellakaan harrastavani, en vaikka lapsuuteni kodissa tennikseen suhtauduttiin positiivisesti ja kesän kohokohtia oli Wimbledon-turnauksen katsominen ja muistan itsekin katsoneeni jonkun loppuottelun, joissa Björn Borg taisteli hienosti turnauksen voitosta. Mutta minua tennis ei koskaan lajina kiinnostanut enkä halunnut harrastaa sitä - en tiedä olisinko saanut mahdollisuuttakaan jos olisin halunut - vaikka ystäväni tennistäkin pelaili toisinaan. Vaikka suhtautumiseni tennikseen oli (ja on) neutraalin negatiivinen tarjosi Andre Agassin kirja minulle todella mielenkiintoisen ja huikaisevanlukukokemuksen ja tenniksen maailma avautui silmieni edessä aivan toisella tapaa!

Olen harrastanut urheilua kansallisella tasallo ja haaveessani oli tulla todella hyväksi uimariksi mutta niin ei sitten kuitenkaan käynyt. Harjoittelin parhaimmillaan todella paljon - kaksi kertaa päivässä - mutta tästä huolimatta tuntui huikaisevalta lukea siitä uhrautumisesta johon nuori Andre pakotettiin hänen pelatessa - isän määräyksestä - tennistä ja kuinka hän taisteli "lohikäärmettä" vastaan päivittäin ja kuinka hän elämänsä aikana tuli lyöneeksi miljoonia lyöntejä taistellessaan tätä "petoa" vastaan. Tuntui hienolta lukea kuvauksia harjoittelemisesta ja siitä tunnemaailmasta jonka vallassa Andre lapsena oli,se viha tuntui käsinkosketeltavissa olevalta ja saatoin vain ihmetellä sitä kuinka hyvin Andre kaikesta huolimatta kesti tämän vihan ja jaksoi läpi lapsuuteensa ja nousi ihmelapsena maansa suuren yleisön tietoisuuteen. Kenties tästä vihasta nousi sitten jotain sellaista esille jonka avulla Andre Agassi raivasi tiensä maailman tietoisuuteen, kenties se sadistiselta ja psykopaatilta vaikuttanut isä - tai sitähän hän itseasiassa kyllä oli - kaikesta huolimatta tiesi mitä teki käskiessään poikansa lyömään sitä pallon tunti tunnin jälkeen koko lapsuutensa ajan. Toisaalta on Andren luonnekin ollut jollain tapaa poikkeuksellinen, koska hän on selvinnyt hengissä siitä rääkistä, ettei hän sortunut totaalisesti niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaikka kuten kirjassa kerrotaan, hän kävi rajalla ja taisteli tiensä läpi psyykkisten oireiden mutta totaalisesti hän ei kuitenkaan romahtanut, ei siten, että olisi päättänyt lopulta elämänsä ennenaikaisesti omin käsin. Tunne on kuitenkin läsnä siitä, että lähellä tällaista loppua käytiin. Ja kyllähän hän eräässä vaiheessa elämäänsä liikkui tyhjän päällä.

Koin myös hyvin intensiivisenä kokemuksena lukea kirjasta kuvauksia tennisotteluita ja minulla todellakin kädet hikosivat näitä kuvauksia lukiessani ja elin itseni katsomossa kirjaa lukiessani ja näin silmieni edessä Agassin taistelevan pelin jokaisesta pallosta ja näin hänen toisinaan sortuvan paineen alla ja toisaalta toisella kertaa nousevan kaiken ylle ja suureksi voittajaksi. En muista lukeneeni koskaan urheilijan muistelmateosta, joka näin voimallisella tapaa olisi vaikuttanut minuun. Teos on epäilemättä parhaimpia lukemiani muistelmateoksia ja kenties paras urheilijan ura- ja elämäkuvaus. Ennen kirjaa Andre Agassi oli silmissäni "pitkätukka josta tuli kalju", oikeastaan muuta tunnetta minulla ei ollut olemassa ennen kirjan avaamista ja luku-urakan aloittamista mutta nyt mieleeni on muodostunut hieno palapeli pelaajasta ja ihmisestä nimeltä Andre Agassi. Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille elämäkertojen ystäville ja ehdottomasti kaikille tennisfanaatikoille! Ja miksei muillekin joita kiinnostaa lukea kirjaa urheilijan elämästä. Minulle kirja oli silmät avaava kokemus!

vlad.

 

[sampio]

Minulle kirja oli silmät avaava kokemus!

Näin se on kaikille, ellei pistekirjoitusta hallitse.

Vaan tuo on kyllä lukulistalla mullakin. En tenniksestä erityisemmin välitä, telkusta katson, jos ei parempaa tule ja aikaa sattuu olemaan. Ihan jees, että Nieminen pärjää, mutta siihen se sitten jääkin. Mutta nuo urheilijaelämäkerrat kiinnostavat, etenkin hyvin kirjoitetut.

 

[U2]

Ostan valtaosan kirjoistani kirppareita. Nyt on menossa ensimmäinen lukemani teos Tuomas Kyröltä: Kerjäläinen ja jänis. Alku vaikuttaa erittäin lupaavalta - hauskaa tekstiä! Toivottavasti mielipide pysyy samana loppuun asti, tuli nimittäin hankittua Mielensäpahoittaja viikonloppuna...

 

[-FNM-]

Viimeksi luin Miika Nousiaisen Metsäjätin. Oli todella positiivinen yllätys, ja jopa loistava teos. Todella sujuvaa tekstiä.

Nyt on menossa Zlatanin elämäkerta. Erittäin mielenkiintoinen ollut ainakin tähän saakka.

 

[Everton]

Can't Stop Won't Stop

Rap tai hiphop ei musiikkina kiinnosta juuri ollenkaan, mutta ilmiönä kuuluu ehdottomasti yleissivistykseen. Muutenkin mielenkiintoinen kirja (ainakin tähän mennessä, parhaillaan ollaan puolivälissä a Public Enemyssä / NWA:ssa) mustan kulttuurin, jengimaailman ja politiikan historiasta USA:ssa.

 

[Aces High]

Ostan valtaosan kirjoistani kirppareita. Nyt on menossa ensimmäinen lukemani teos Tuomas Kyröltä: Kerjäläinen ja jänis. Alku vaikuttaa erittäin lupaavalta - hauskaa tekstiä! Toivottavasti mielipide pysyy samana loppuun asti, tuli nimittäin hankittua Mielensäpahoittaja viikonloppuna...

Kerjäläinen ja jänis tuli luettua tuossa taannoin kahdessa illassa ja itse pidin alusta loppuun saakka, hiukan vähemmän toistohuumoria kuin mielensä pahoittajissa ja siksi ehkä jopa nopea lukuisempi...

 

[Jakke76]

Viimeksi sain päätökseen Ace Frehley: No regrets -elämänkerran. Hyvää tarinaa KISSin alkuperäiskepittäjän elämänvaiheista. Tällä hetkellä menossa Duff McKaganin It´s so easy.

Ei oikein muita kirjoja saa luettua kuin noita elämänkertoja....

 

[Everton]

Viimeksi sain päätökseen Ace Frehley: No regrets -elämänkerran. Hyvää tarinaa KISSin alkuperäiskepittäjän elämänvaiheista. Tällä hetkellä menossa Duff McKaganin It´s so easy.

Muusikoiden elämäkertoja tulee itsekin kahmittua kovin helposti mukaan kirjastosta. Tuon Frehleyn luin ihan äskettäin ja McKaganin aiemmin keväällä. Koska kumpaankaan muusikkoon tai bändeihinsä ei ollut mitään erikoissuhdetta, niin kirjoihin pystyi suhtautumaan ihan pelkkinä kirjoina.

McKaganin kirjan alkupuolisko oli ihan rouhevaa ja rehellistä gnr-muistelua. Loppupuoli oli kuitenkin niin periamerikkalaista self-help-selviytymispaskaa kuin mihin vain jenkit pystyvät. Niinpä kirjasta jäikin lopulta aika halju maku.

Frehleykin oli vaarassa lipsahtaa samaan, mutta pysyi just ja just vesirajan yläpuolella vaikka kovin auliisti sekoilujaan kuvailikin. Satunnaisia piikkejä lukuun ottamatta bändikaverit, bändi ja musisointi jäi jotenkin ylimalkaisesti kuvatuksi - mikä osin lienee ihan ok, koska varsinaisia Kiss-kirjoja riittänee kiinnostuneille.

 

[Turha Kaukalo]

Lui Wittgensteinin Ajatusliikkeitä - päiväkirjat 1930-1932 & 1936-1937. Kyllä oli erikoinen persoona tämä Wittgenstein niin kuin Tapio Furuholm sanoisi. Aikoinaan olen tehnyt seminaariesitelmän Wittgensteinista ja nyt oli kiva palautella mieliin kaverin ajatuksia.

Mitenkähän on tuon Duff-sedän omaelämäkerran kanssa? Lukeako vaiko eikö lukeako? Sitä mietin nyt tässä. Olen fanittanut Guns N' Fuckin' Rosesia melkein neljännesvuosisadan joten ehkäpä luenkin. Mick Wallin Axl-kirja oli hirveetä paskaa. Todella katkeran nilkin kirjoittama vittuilukirja. Osoittautui, että Axl sanoi aivan oikein Mick Wallista jo vuonna 1991.

Zlatan-kirjaa selailin kirjakaupassa ja oli todella mielenkiintoisen oloinen. Perkele kun sais sen luettua mutta nykyään luen aivan vähän. Ennen vedin vuodessa lähemmäs sata mölläriiä, nykysin ehkä 30. Ja noistakin osa on sellasia, jotka on pakko lukea kun lukemisesta maksetaan. Eli Duff-setää tässä kaipaankin nyt! Slashin kirjaa en oo viittinyt lukea koska en jaksa sen jorinoita muutenkaan. Oottako kukkaan muuten kattonu, löytyy Youtubesta, Duffin avautumista Dr. Philissä? "I didn't remember we've been playing in Czech Republic jne." Laitan Appetiten soimaan, se on maailman paras levy.

 

[Everton]

Mitenkähän on tuon Duff-sedän omaelämäkerran kanssa? Lukeako vaiko eikö lukeako? Sitä mietin nyt tässä.

Lue vaan. Ainakin ensimmäinen puolisko. Siinä vaiheessa, kun tonokki hankkii maastopyöränsä, voikin sitten huoletta lopettaa lukemisen - jos siltä tuntuu.


Mitäs sanotte Michael Monroe -kirjasta? Paksuudestaan huolimatta nopeasti luettu, sujuvaa ja pitkälti kiinnostavaa tekstiä. Muutamaan kohtaan oli jopa omaa kosketuspintaa. Tavattiin Monroe nimittäin sen Backyard Babies -keikan jälkeen Tavastian edessä. Joku oli kirjoittanut Makkosen Volvon takaikkunaan "HINURI". Ja näemmä ei sitten kotimatka siitä ainakaan parantunut.

Kirjassa oli paljon hauskaa, mutta vielä enemmän kaikkea katkeraa. Joka kerran, kun oli mahdollisuus breikata tai saada hommat ylipäätään rullaamaan, niin Makkonen mokasi, suuttui tai sotki muuten vaan asiat ihan itse (tai vaimonsa avustuksella). Kirjoittajakin toi tämän monesti tyylikkäästi rivien väliin piilotettuna ilmi.

Hanoi Rocks -ajat tuossa sivuutetaan todella pikaisesti. Tietoinen valinta toki johtuen aiemmasta HR-kirjasta, mutta vaatii kyllä että Monroe-kirjaan tarttuva on lukenut myös tuon Hanoi-kirjan tai tuntee asian jo muuten riittävän hyvin.

 

[Jakke76]

Slashin kirjaa en oo viittinyt lukea koska en jaksa sen jorinoita muutenkaan.

Mun mielestä Slashin kirja on hyvä. Antaa ainakin hyvän mielikuvan millaiseksi kusipääksi Axl muuttui. Jatkuvat keikkojen myöhäiset alkamiset ymym... Bändi muuttui täysin yhden diktaattorin hallitsemaksi ja valitettavasti myös musiikin taso laski kuin lehmänhäntä. Ei ole Appetiten voittanutta levyä :)

 

[Turha Kaukalo]

Mun mielestä Slashin kirja on hyvä. Antaa ainakin hyvän mielikuvan millaiseksi kusipääksi Axl muuttui. Jatkuvat keikkojen myöhäiset alkamiset ymym... Bändi muuttui täysin yhden diktaattorin hallitsemaksi ja valitettavasti myös musiikin taso laski kuin lehmänhäntä. Ei ole Appetiten voittanutta levyä :)

Tuo on juuri toi ongelma, miksi oon hieman hyljeksinyt Slash-opusta, koska, kuten olen olettanut, siinä jälleen kerran kuvataan Axl kusipäänä jne. Mutta mitenhän on? Mikä on se kuuluisia totuus? Jotenkin tuntuu, ettei voi olla niin, että noin kaikki on hra Rosen syytä. Paljon kyllä, ei sillä, mutta jotenkin haiskahtaa ettei ihan kaikki.

Mitä olen pienessä päässäni kelannut niin Duff oli dena, kun taas Slash, Izzy ja Steven narkkeja. Sen sijaan Axl oli pikkaisen ihan muuten vain sekaisin päästään eli hullu. Fuckin' crazy. Eli jokaisella oli ongelmansa. Diktatuuriasiasta voi sanoa, että ehkä Axl koetti pelastaa hänelle sen maailman tärkeimmän asian kun muut sekoili. Totuus löytynee näkemysten (diktaattori vs. pelastaja) väliltä. Symppaan Axlia. Hänelle on vittuiltu niin paljon että tuntuu että vähän liikaa.

Mutta tutustun ja luen Slash-opuksen myös kehotuksestasi! Mulla on ennakkoluuloja sitä käkkäräpäätä kohtaan, mutta on vain oma vikani että näin on. Mua on ärsyttänyt kun Slash on "hyvis" ja Axl "pahis". Perkele etten vain viimein toteuttaisi haavettani laajasta teoksesta, jossa käsitellään mulle tärkeimmän bändin jutut. Guns N' Roses oli mulle "small town white boylle" aivan uskomaton elämys, että semmosta voi olla, että joku voi laulaa ja soittaa niin. Kaiken sen tukkahevipaskan keskellä. Marcel Proustin ja Fedor Mihailovits Dostojevskin ohella Guns N' Roses on mulle merkinnyt ja merkittee eniten.

OT:n välttämiseksi: luen just kirjaa, joka kertoo W.G. Sebaldista, kirjailijasta, joka oli kans kivan outo. Opuksen on kirjoittanut Rax Rinnekangas ja sen nimi on Nocturama. Tosin mua ärsyttää, kun tää kirjoittaja puhuu siitä, miten jotkut kirjailijat on joutunut kärsii mm. siitä että heidät on viety oikeuteen kunnianloukkauksesta, kun Rinnekangas ite vei oikeuteen kun Pekka Kejonen häntä mollas. Toki Kejonen on pösilö mutta silti.

 

[Jakke76]

Paljon kyllä, ei sillä, mutta jotenkin haiskahtaa ettei ihan kaikki.
Mitä olen pienessä päässäni kelannut niin Duff oli dena, kun taas Slash, Izzy ja Steven narkkeja.

Tottahan tuo on että kyllä varmasti jokaisessa siinä bändissä oli vikaa. Mutta tekihän tuo alkuperäinen viisikko niin uskomattoman kovan levyn yhdessä. Kuuntelen vieläkin tasaisin väliajoin Appetiten läpi ja kuulostaa aina yhtä hyvältä. Olisihan se mahtavaa jos tuo viisikko vielä yhteen saataisiin ja siten tekisivät vielä levynkin. Tulisikohan siitä vielä kunnon rokkipläjäys? Tosin tuskin saadaan kahta suurinta egoa, eli Slash ja Axl, enää mahtumaan samaan bändiin.
Duffin kirjassa olen päässyt nyt ensimmäisen ison luvun loppuun, eli ihan GnR:n alkutaipaleeseen. Mielenkiinnolla odotan että miten Duff kuvailee menestyksen huippuaikoja 1990-luvun alussa.
Sorry ot.

 

[ms.qvist]

Ensimmäinen Kauko Röyhkä "korkattu" Kesä Kannaksella myötä. Tiedän, että Röyhkää on kehuttu ja hänen kirjallista tuotantoaan arvostetaan varsin paljon mutta tästä huolimatta suhtauduin häneen kirjailijana hiukan varautuneesti ja pientä ennakkoluuloa oli ilmassa avatessani kirjan. Osin tämä johtuu siitä ettei suomalainen nykykirjallisuus ole liiemmin vakuuttanut minua - otanta on pieni - joten en oikein tiennyt kuinka suhtautua taitelijaan nimeltä Kauko Röyhkä.

Kesä Kannakselta on kooltaan pieni mutta lopulta sen välittämä inhimillinen tarina nousee kerronnaltaan huomattavan suureksi ja ihmisyys saa monessa kohdin aivan uuden merkityksen. Alkuun kirjailijan teksti tuntui hiukan "tökkivältä" ja liian suoraviivaiselta, sen sijaan suorapuheisuus ei minua häirinnyt, mutta loppujen lopuksi hyvin pian pääsin sisään kirjailijan tyyliin ja se avautui minulle todella hienolla tavalla. Kirjailijan suoraviivainen ja hyvin suorapuheinen kerronta oli kaunistelematonta ja klumeruulit loistivat poissaolollaan mutta samalla kerronta oli pontevaa ja inhimillisesti kaunista - siitä välittyi hienolla tapaa persoonallinen ote ja mitä pitemmälle kirjaa luin sitä enemmän siitä aloin pitää.

Kuvittelin tarinan olevan alkuun yksiselitteinen sotakuvaus rintamalta mutta kirjaa lukiessani havahduin siihen kuinka monipuolinen teos lopulta olikaan ja kuinka sen sivujen kautta välittyivät kaikki inhimilliset tarpeet rintamalta selustaan ja kuinka näiden tarpeiden kautta pureuduttiin ihmisyyteen ja sen eri muotoihin - kuinka jotkut haaveet ja toiveet tuntuivat toteutumattomilta ja kovin salaisilta, kuinka ihanalta johtajan alaston keho voikaan näyttää. Minusta teoksessa oli tavoitettu todella hieno ja jopa runollinen taso kuvatessaan filosofian opiskelija Nymanin salaista minuutta ja salaisia toteutumattomia haaveita. Kaunista! Mutta yhtälailla loistavaa työtä oli kuvata pervitiinin orjan kaukopartion johtajan Kaskisuon persoonaa monimuotoisella tapaa.

Teos on minusta kaunis, inhimillinen ja miellyttävä, joskin paikoin suoraviivainen, kuvaus ihmiskohtaloista jatkosodan tiiviinä hetkinä.

vlad.

 

[Evil]

Ensimmäinen Kauko Röyhkä "korkattu" Kesä Kannaksella myötä.

Seuraavaksi sitten Kaksi aurinkoa käteen.

Mie ajattelin kesän kunniaksi lukea suuren suosikkini James Ellroyn Alamaailma-trilogian taas kertaalleen. Nyt menossa avausteos Amerikan tabloidi. Jimmy Pagen elämäkertakin tuossa hyllyllä odottelee.

 

[hanu]

Tuossa työmatkalukemisena junassa viimeksi luin Mankellin kirjan Tea-Bag. Kuvittelin Wallanderiä saavani, vaan eipä tu sellainen ollut, vaan Ruåtsiin päätyneiden laittomien pakolaisten, eli palauttamistaan välttelevien tyttöjen, tarinoiden ympärille rakentunut sekava kirja. Pisti se vähän ajatattelemaan sekin, tli luettua loppuun.

t. hanu

 

[-FNM-]

Zlatanin elämäkerran jälkeen luin pitkästä aikaa Tervon Pohjan Hovin. Nyt on menossa Juha Vuorisen Kaksipäisen vekaran varjossa.

 

[ms.qvist]

Seuraavaksi sitten Kaksi aurinkoa käteen.

Nyt kädessä on Stanislaw Lemin Solaris mutta kenties tämän luettuani nappaan käsiini Röyhkän Kaksi aurinkoa. Tuossa se jo on kokoelmissani odottamassa lukuvuoroa ja takakantta vilkistessani kirjan tarina vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta, joten eiköhän siihen tule hyvin pian tartuttua. Röyhkä vaikuttaa ensimmäisen teoksen perusteella mielenkiintoiselta kirjailijalta, joten hyvin mielelläni luen hänen tajunnanvirtaa.

vlad.

 

[U2]

Röyhkä vaikuttaa ensimmäisen teoksen perusteella mielenkiintoiselta kirjailijalta, joten hyvin mielelläni luen hänen tajunnanvirtaa.

Pidän kovasti Röyhkän kirjoista. Huonoa ei ole vielä vastaan tullut, mutta mielestäni Röyhkän paras on Ocean City. Suosittelen lämpimästi sitä, vaikka sitten mainion Kaksi Aurinkoa jälkeen.

Mulla on nyt menossa rinnakkain kaksi kirjaa: Ensin aloitin Reijo Mäen Sheriffin, mutta kun eilen löysin kirpparilta (0,50€) Mats-Eric Nilssonin Aitoa Ruokaa, tuli tuokin aloitettua saman tien. Sheriffi tuntuu olevan taattua Mäkeä - tykkään. Aitoa ruokaa taas on kokkausharrastuksen vuoksi erittäin mielenkiintoista luettavaa.