Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[MAKE #89]

Tuo kirja herätti aikanaan aika kovaakin keskustelua mediassa: Heikki Ylikangas: Romahtaako rintama? | YLE Elävä Arkisto. Ylikangas sai aika paljon kritiikkiä muilta historioitsijoilta. Monia Ylikankaan väitteitä kumottiin tai kritisoitiin sittemin teoksessa Teloitettu totuus. En ole itse tuota Ylikankaan teosta lukenut mutta tuon jälkimmäisen olen. Valitettavasti en nyt muista tarkalleen niitä argumentteja, mutta Hesarin arvostelussa on kirjan perusidea tiivistettynä: Teloitettu totuus on kirjaksi laajennettu kritiikki - HS.fi - Kulttuuri

 

[Midnight Rambler]

Kyllähän Ylikangas selkeästi sohaisi tutkimuksellaan sellaista myyttien ja tabujen nukkuvaa muurahaispesää, että siinä moni kirkasotsaisempi "sotahistoriaguru" oli heti valmis lähtemään sotajalalle Suomen arrrmeijan kunnian puolesta. Tasapuolisuuden nimissä täytyy toki lukaista tuo Teloitettu totuuskin, jahka siihen jää muilta lukuprojekteilta aikaa.

Kyllähän Nuolen mainitsema Linna esitti vahvaa sodanvastaisuutta etenkin alkuperäisessä Sotaromaanissaan, mutta valitettavasti kiltimmästä Tuntemattomasta on sittemmin tullut lähinnä melkoinen kossua kittaavien ja saunassa uhoavien patrioottien raamattu. Hankala kuitenkin sinällään alkaa näitä vertailemaan oikeisiin tutkimuksiin, jotka kuitenkin ovat lähtökohtaisesti neutraaleja ja etsivät vain totuutta tiettyihin kysymyksiin.

Mannerheim kuitenkin viime kädessä veti suitsia takaisin, lopetti hyökkäysvaiheen ja esti mm. Muurmanskin radan katkaisemisen, mikä olisi johtanut helvetinmoiseen retribuutioon jälkeenpäin.

Hyökkäysvaiheen Itä-Karjalassa lopetti käsittääkseni etupäässä armeijan hyytyminen ja resurssien hupeneminen. Esimerkiksi Karhumäen valtaus oli jo sen verran vaivalloinen ja monia ruumiita vaatinut viimeinen ponnistus, että jatkaminen tuskin oli enää kovin mielekästä. Kaiken takana synkkänä varjona lymyilleen ylipäällikön suurin ansio on edelleenkin innostuminen lähteä "vapauttamaan" Aunusta ja Vienaa miekka heiluen.

 

[Timbit]

Viimeksi meni Stephen Kingin 11/22/63 ja nyt työn alla Cormac McCarthyn The Road. Tuon kun on saanut luettua niin työn alle otetaan Suzanne Collinsin The Hunger Game Trilogy.

 

[Amerikanihme]

Nyt ei parhaillaan mitään uutta kirjaa ole luvussa, mutta odottelen vesi kielellä Esko Valtaojan uuden kirjan "Kaiken käsikirja" kimppuun pääsemistä. Pitänee joulupukilta toivoa. Esko vähän väläytteli, että antaisi kirjan draftin minulle luettavaksi ja kommentoitavaksi ennen julkaisua, vaan eipä ole mitään kuulunut. Kirja julkaistaan Turun kirjamessuilla tänä viikonloppuna.

 

[Chespa]

Lauri Törni - Ristiretki 1965-1999 Kallonen, Kari & Sarjanen, Petri.
Töissä tuli luettua kun on niin hiljasta. Hyvää jatko Leijonamielelle ja Purppurasydämmelle.

 

[ms.qvist]

Nyt ei parhaillaan mitään uutta kirjaa ole luvussa, mutta odottelen vesi kielellä Esko Valtaojan uuden kirjan "Kaiken käsikirja" kimppuun pääsemistä. Pitänee joulupukilta toivoa. Esko vähän väläytteli, että antaisi kirjan draftin minulle luettavaksi ja kommentoitavaksi ennen julkaisua, vaan eipä ole mitään kuulunut. Kirja julkaistaan Turun kirjamessuilla tänä viikonloppuna.

Laitoin jo viikolla kirjan ennakkovaraukseen, ja odotan sitä suurella mielenkiinnolla. Josko ensi viikolla tulisi ilmoitus kirjan saapumisesta kirjakauppaan. Säästöjä tulee postikulujen verran kun käyn noutamassa kirjan paikallisesta Suomalaisesta kirjakaupasta, Akateemista kun täällä ei ole.

***

Pitkällisen projektin sain vihdoin ja viimein päätökseen. Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatz oli hyvin pitkälle todella puuduttavaa luettavaa enkä millään meinannut saada otetta kirjan kerronnasta, "döblinismi" ei meinannut aueta minulle ei niin millään ja monta viikkoa kirja lojui pyödällä täysin koskemattomana ja olin jo valmis heittämään pyyhkeen kehään ja luovuttamaan suosiolla, olisi ollut niitä harvoja kirjoja jotka jätän kesken. Sinnittelin ja taistelin kuitenkin sivu tai kaksi kerrallaan kunnes Mirrin kuolema käänsi totaalisesti kelkan ja hyppäsin vauhdilla Franz Biberkopfin maailmaan ja "döblinismi" tuntui aukeavan minulle sivu sivulta paremmin ja kirja viimeinen viidennes (?) menikin sitten yhdessä hujauksessa ja sen lukeminen korvasi kaiken sen tuskan ja epävarmuuden, jota Franz ja Döblin minulle sitä ennen tarjosivat.

Kun Mirri tapettiin raa'asti, kaikki muuttui kertalaakista ja hoiperrellen edennyt kirja - aivan kuin kyseessä olisi katua myöten hoiperteleva juopunut jonka puheesta ota erkkikään selvää - jytisti aivan hetkessä eteenpäin kuin mahtavin pikajuna ja se rysäytti menemään uskomatonta vauhtia. Ja eräänlainen kliimaksi saavutettiin Franzin "kuoltua" ja hänen uuden minän herättyä henkiin Buchin mielisairaalassa tuulenpieksämällä aukiolla - vum vum!

Eikä Kuoleman niittomies halunnut niittää satoaan vaan Franz sai vielä yhden mahdollisuuden, vaikka hänet oli jo monasti katuun isketty ja petetty. Ja niin Franzista tappajasta, sutenööristä, hulttiosta tuli kunnon mies.

vlad.

 

[-FNM-]

Tällä hetkellä luen Matti Hagmanin elämäkertaa. Ainoa iso vika on kirjoittaja Lempinen, joka kirjoittaa kuin kuka tahansa yläasteikäinen.

Seuraavana vuorossa on Andre Agassin elämäkerta, joka jo pienen vilkaisun perusteella on ihan eri tasoa.

Löytyyl listalta myös Bukowskin Postitoimisto.

 

[Amerikanihme]

Tällä hetkellä luen Matti Hagmanin elämäkertaa. Ainoa iso vika on kirjoittaja Lempinen, joka kirjoittaa kuin kuka tahansa yläasteikäinen.

Seuraavana vuorossa on Andre Agassin elämäkerta, joka jo pienen vilkaisun perusteella on ihan eri tasoa.

En ole lukenut Hagmanista, mutta luulen, että Agassi vie häntä kirjassaan 100-0, vaikka eri laji onkin kyseessä. Mukavia lukuelämyksiä!

 

[-FNM-]

En ole lukenut Hagmanista, mutta luulen, että Agassi vie häntä kirjassaan 100-0, vaikka eri laji onkin kyseessä. Mukavia lukuelämyksiä!

Itseasiassa isäni, joka suhtautuu yleensä kriittisesti elämäkertoihin johtuen niiden huonosta kielellisestä asusta, suositteli Agassia minulle. Kuulemma hieno tarina, ja etenkin hienosti kerrottu.

 

[Nume]

Aloin lukemaan Michael Crichtonin "Herrasmiesryöstäjä"- kirjaa. Jo ensimmäisten sivujen aikana on tullut huomattua hänen paneutumisensa kirjan aiheeseen ja 1850- luvun Englantiin, teollistumiseen ja rautateiden tulemiseen. On hyvin virkistävää lukea pitkästä aikaa "kunnon" kirjaa, jossa pääsee ikäänkuin aikamatkalle todellisiin historiallisiin tapahtumiin, hyvine kuvauksineen. Edelliset kirjat kun ovat olleet tenttikirjoja sekä kaksi Jouni Hynysen kirjaa.

Tämä on kiva tunne, kun iltaa jo odottaa, että voi laittaa yövalon päälle ja alkaa lukemaan. Päivällä en osaa lukea muuta kuin "pakollisia" kirjoja.

 

[Luulajanpuisto]

Scott Siglerin Ancestor on tässä jonkun aikaa ollut luettavana. Hitaasti lähti käyntiin, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Takakannessa mainitaan mm. "Jurassic Park meets Predator" ja "Part Stephen King, part Chuck Palahniuk".

Pari Siglerin kirjaa olen jo aiemmin lukenut, ja samaa teknistä scifi/kauhua näyttää olevan luvassa tässäkin.

 

[soros]

Watchmen

Elokuvaketjussakin esiin tullut Watchmen-sarjis (bookdepository.com) tuli napattua Akateemisen hullujen päivien tarjouksesta mukaan. Eilen aloittelin tuota ja kylläpäs vaikuttaa loistavalta, nyt pitäisi malttaa vaan rauhassa nautiskella tuosta. tuossa kai pitäisi olla mukana 1986-1987 julkaistut kaksi sarjaa. Sarjisten välissä tuossa on hahmon/-jen(?) päiväkirjamaisia kirjoituksia, jotka antaa taustaa mukavasti itse sarjikselle. Visuaalinen ilme ja muutenkin apokalyptinen tunnelma on tuossa ainakin alun perusteella loistavasti kohdillaan. 9,95 € ei todellakaan paha hinta tästä.

Muutenkin tullut viime aikoina lueskeltua 'Graphic novels'- luokittelun alle meneviä juttuja ja ainakin Art Spiegelmanin Maus-kirjat (Bookdepository.com) sekä Reinhard Kleistin (Bookdepository.com) Castro sekä Dylan-kirjat olivat kaikki omalla tavallaan olleet mieleenpainuvia kokemuksia. Erityisesti tietenkin Maus, joka on aika erityislaatuinen ja kokolailla omaperäinen kuvaus keskitysleirimeiningeistä.

 

[ms.qvist]

Laitetaan nyt tähän ketjuun maininta Nobel-voittajasta, palkinto meni siis kiinalaiselle Mo Yanille.

Kirjailijan teoksia ei ole vielä suomennettu laisinkaan, mutta "Mo Yanin kerrotaan kirjoittaneen viimeksi julkaistun teoksensa Life and Death Are Wearing Me out 43 päivänä aikana perinteiselle kiinalaisella paperille musteella ja siveltimellä.

Otava on ilmoittanut julkaisevansa teoksen ensi syksynä. Teoksen suomentaa Riina Vuokko." (lainaus uutisesta).

Minulla ei ole käytännössä laisinkaan tuntumaa nyky-kiinalaiseen kirjallisuuteen, joten en oikein tiedä mitä siltä voi odottaa. Kenties koetan tutustua kyseiseen suomennettavaa teokseen sitten aikanaan kun se julkaistaan. Jos enää edes tuolloin muistan kuka Mo Yan (oikealta nimeltään Guan Moy) oikein on.

vlad.

 

[repe_joke]

Seuraavana vuorossa on Andre Agassin elämäkerta, joka jo pienen vilkaisun perusteella on ihan eri tasoa.

Täältäkin varauksemattomat suosittelut Agassin kirjasta. On yksi parhaista kirjoista minkä olen ikinä lukenut, eikä tennis edes lajina juurikaan kiinnosta.


Tässä on muuten itsellä ruvennut lukeminen maittamaan kesän aikana. Seuraavat kirjat on tullut luettua Agassin lisäksi:
Theo Fleury: Playing with fire(eng) <-- loistava kirja, suosittelen kaikille. Ei kevyin mahdollinen luettava, mutta pitää kyllä otteessaan loistavasti
Bob Probert: Though guy(eng) <-- kerronnaltaan aika tylsä kirja, luin loppuun lähinnä sen takia että kirja kiinnosti jääkiekon kautta.
Raimo Summanen: Meidän päivä valmentamisen vaikea taito <-- Ihan jees kirja kerronnaltaan, ei kuitenkaan kesän parhaita.
Sami Helenius: Seitsemäs puolustaja <-- yllättävän hauska kirja, voin suositelle kaikille jääkiekosta kiinnostuneille, vaikka se lähinnä tappeluista kertookin. Isona plussana että on kevyttä luettavaa, voi siis lukea käytännössä missä vain välissä.

Tällä hetkellä on kesken kirjat Pelestä ja Gretzkystä. Elämänkertojen kautta tämä lukuinnostus on siis löytynyt. Mutta ehkäpä tästä tulee jossain vaiheessa siirryttyä toisenkinlaiseen kirjallisuuteen.

 

[ms.qvist]

Sebastian Jungerin Sota, kirjassaan Junger tunkeutuu sodankäynnin ytimeen Afganistanissa Korengalin laaksossa sotivien amerikkalaisten nuorukaisten kautta - pääasiassa kyseessä oli nuorukaisista, osa olisi voinut olla jopa minun lapsiani.

Kirjassa sota käydään läpi näiden nuorukaisten silmien kautta, heidän kokemustensa kautta, joten sodan oikeutusta ei juuri käsitellä - suurimalle osalle miehistä tämä asia oli likimain tuiki tuntematon käsite. Sen sijaan rintamalinjojen takana, selustassa tämä asia nousi jo enemmän esille mutta kirjassa siihen viitataan ohuelti, koska sen puolentoista vuoden ajan jonka Junger ja kuvaajansa Hetherington viettivät reportaaseja tekemässä se olivat etulinjassa sodan kiivaimpien taisteluiden ytimessä Korengalin laaksossa, jota yksikään ulkoinen valta ei ollut aiemmin valloittanut. Yhdysvaltojen asevoimien yksiköt olivat ensimmäiset ulkovaltojen joukot jotka laaksoon onnistuivat tunkeutumaan. Neuvostojoukoiltase jäi yritykseksi satojen ja taas satojen miesten kuoltua laaksossa käydyissä taisteluissa.

Toisaalta vaikka kirjassa ei käsitellä sodan oikeutusta, tuodaan kuitenkin esille hyvin voimakkaasti ne asiat miksi miehet taistelevat ja ovat valmiit kuolemaan - monen kohdalla isänmaa ei ole syy, vaan syy on kaverit - miehet joiden kanssa taistelee laaksossa talebaneja vastaan. Tunneside taistelutovereihin on voimakas, kenties tunnesiteenä verrattavissa jopa rakkauteen.

Samalla hyvin voimakkaasti käsiteltiin myös tutkimuksia, joita on tehty sodankäynnistä ja miehistä jotka sotivat tai miehistä jotka, luovuttivat helpoiten. Länsiliittouman tutkijat tarkastelivat toisen maailmansodan ratkaisuvaiheilla Saksan asevoimien Wehrmachtin miehiä ja havaittiin, että ensimmäiseni luovuttavia ja loikkaajia yhdisti se, että he olivat ryhmässään ja joukko-osastossaan ulkopuolisia, heillä oli vähän ystäviä, monella oli rikosrekisteri tms. He eivät olleet ryhmäytyneet, joten painetta sotia viimeiseen saakka ei ollut, sen sijaan ne osastot, jotka olivat ryhmäytyneet hyvin taistelivat epätoivoisesti vielä siinäkin vaikeessa jossa järki kenties sanoi, että sotiminen on jo turhaa. Tappio on tullut ja vihollisen hyökkäys on romahduttanut puolustuksen täysin.

Tuotiin myös esille mielenkiintoisen esimerkin kautta se millaisia lupauksia sotilaat ovat valmiit tekemään. Amerikkalaisen B-17 -pommikoneen miehistö taka-ampujaa lukuunottamatta teki sopimuksen, jossa taistellaan yhdessä viimeiseen saakka. Sopimus konkretisoitui kun eräällä pommituslennolla koneeseen osui ja lentäjä käski jättämään koneen. Mutta ala-ampumon mies ei päässyt ampumosta pois, koska tulitaistelun seurauksena ampumon luukku oli mennyt jumiin. Vain taka-ampuja hyppäsi ja pelasti henkensä, muu miehistö jäi koneeseen sopimuksena mukaisesti. He olivat yhdessä viimeiseen saakka vaikka jokainen koneeseen jäänyt tiesi, että he tulevat kuolemaan maahansyöksyssä.

Kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen ja raadollinenkin kirja. Ei todellakaan maalaile ruusuista kuvaa sodankäynnistä vaan ennemminkin piikikkään mutta samalla hyvin maskuliinisen ja yhteisöllisen kuvan. Toisen puolesta ollaan valmiit vaikka mihin, ja siksi koska tietää, että toinen on valmis samaan.

Kirjan aineistoon perustuva dokumenttielokuva Tarkkailuasema Restrepo löytyy nyt myös Suomesta. Ostin ja jos vähänkään on kirjan tasoa niin edessä on mielenkiintoinen katselukokemus.

vlad.

 

[Zilla]

Duff Mckaganin elämänkertaa suosittelen varauksetta ihan kaikille, vaikkei miehen musiikista innostuisikaan. Todella hienon kirjan on itse kirjoittanut ja herran elämäntarina on kokonaisuudessaan todella hieno. Kirjassa käydään läpi luonnollisesti lapsuus, nuoruus, Gn'R aikakausi, käyminen henkiseseti ja fyysisesti todella pohjalla ja sen jälkeinen suunnanmuutos elämässä, opiskelu yliopistossa ja nousu mukaan mm. businessmaailmaan. Samalla hauskasti ja koskettavasti kirjoitettu, ehdottomasti paras rock-elämänkerta jonka olen lukenut ja noin yleisesti elämänkerroissa rinnastaisin aikalailla Andre Agassin kirjan kanssa samalle tasolle.

 

[Germanicus]

Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja

Tämä on menossa nyt. Paljon olen lukenut noista herroista, jotka kirjassa esiintyy, mutta "uudet" näkemykset kiinnostavat aina. Gracchusten veljeksistä luen aina mielelläni, hienoja miehiä, jotka yrittivät ajaa köyhien asiaa.

 

[Jeihki]

Berliini 1945 parhaillaan menossa. Aivan huikeaa settiä saksalaisten kurittamisesta.

Hyllyssä odottaa Nallen kirja ja Zlatanin kirja vuoroaan.

 

[ms.qvist]

Kalervo Palsa: Eläkeläinen muistelee -harmaa komedia.

Kirjoittiko Palsa sarjakuvan omista fantasioistaan, kuvaako teos hänen omia fantasioitaan joita hän ei syystä tai toisesta päässyt toteuttamaan mutta jotka askarruttivat häntä kerta toisensa jälkeen.

Vai onko teos mitä nerokkaina yhteiskuntakritiikkiä ja yleisesti kritiikkiä ihmisiä kohtaan. Teos jonka rajun esimerkin avulla hän pyrkii osoittamaan sen, että meistä jokaisella - tai lähes jokaisella - on salaisia fantasioita jotka eivät kestä päivänvaloa ja siksi ovat vaiettuja tässä yhteiskunnassa. Kritiikki osuisi kohteeseensa jopa nykyään, aikana jolloin fantasioita toteutetaan ja jolloin niistä uskalletaan puhua avoimemmin ainakin parhaimpien kavereiden kesken mutta silti on olemassa fantasioita joita pidetään liian sairaina, liian likaisina ja jotka siksi ovat vaiettuja. Onko minulla sellaisia fantasioita joita voidaan pitää liian saastaisina...

S/M-leikit kuuluvat jo ties kuinka monen harrasteisiin mutta eroaako ruumiin kanssa rakasteleminen tästä juurikaan - etenkin jos tilanne on vielä sellainen jossa henkilö eläessään testamenttaa ruumiinsa jollekin seksileluksi? Sehän on vain meidän ongelmamme jos pidämme nekrofiliaa sairaana ja saastaisena, vai onko? Onko siinä mitään väärää jos testamentaan ruumiini xx:lle, jotta hän edes kerran eläessään pääsee toteuttamaan fantasiansa?

Kieltämättä Palsan teos on puhutteleva ja sitä lukiessani monen monta ajatusta piipahti päässäni ja ymmärsin, että tokkopa juuri kukaan muu kuin Palsa suomalaisista tällaisen teoksen saa aikaan. Mutta ei, en pitänyt teosta vastenmielisenä vaan hyvin johdonmukaisena, joskin äärimmilleen vietynä kuvien sarjana, sarjakuvana jossa kukaan ei säästynyt Markiisi de Palsan säilän iskuilta. Ja teoksen loppu - huipentuma - oliko se sellainen, joka tavallaan kuvasti sitä mikä olisi ollut Hannu Kolin unelmien täyttymys...

vlad.

 

[Outsider]

Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Veljensä vartija tuli luettua viimeksi ja nyt on Jo Nesbön Suruton jo loppusuoralla. Veljensä vartija ei ollut paras Pendergast-kirja, mutta silti tykkään kyllä tuosta sarjasta ja aion hankkia heti seuraavankin kunhan se taas varmaan joskus vuoden päästä saadaan käännettyä. Ihmeen hitaasti noita käännetään, kun kirjojahan on jo vaikka miten monta, mutta kai se on noin järkevintä bisneksen kannalta(?). Seuraava osa sitten jatkuukin varmasti taas erittäin mielenkiintoisesti, mutta jätän nyt spoilaamatta sen enempää.

Loput Nesböt tulee varmasti luettua suht pian ja uusin Remeskin on luettavana ihan vaan tapojen mukaan, vaikka sitä kohtaan ei kauhean suuria odotuksia olekaan.

Pitää etsiä Duffin kirja käsiin, koska siitä on kuullut useammastakin suunnasta positiivista palautetta, eikä noita rock-elämänkertoja ole muutenkaan tullut luettua kauheasti viime aikoina poislukien kesällä luettu Cliff Burtonin elämänkerta. Siinä oli jotain ihan mielenkiintoisia juttuja, mutta toisaalta ehkä vähän liikaakin jumalointia, minkä toisaalta ymmärtää tässä tapauksessa. Keith Richardsin omaelämänkertakin on edelleen lukematta, joten ehkä sen saisi korjattua sitten samalla kertaa. Sitä kohtaan on kovat odotukset, koska pidin kovasti Cristopher Sandfordin kirjoittamasta elämänkerrasta.

Jos jollain olisi suositella jotain hyviä II-maailmansotaan liittyviä "jännäreitä", niin sana on vapaa. Lehväslaihoja tuli joskus aikoinaan luettua paljonkin, mutta käsittääkseni nekin ovat olleet pitkään vaan saman toistoa ja nyt voisi kiinnostaa lukea jotain ei-suomalaista. Charles Whitingin Massacre at Malmedy, joka kertoo Kampfgruppe Peiperin otteista Belgiassa, tuli luettua kesällä ja se oli yllättävän helppolukuinen ja viihdyttävä teos tyylilajissaan, mutta nyt hakisin enemmän tosiaan ihan jotain puhdasta jännäriä, vaikka tositapahtumat ovatkin aina plussaa.

Onko joku lukenut Camilla Läckbergia? Tuli luettua vähän aikaa sitten Ann Rosmanin kaksi ensimmäistä suomeksi käännettyä kirjaa ja niissä oli jotain kriitikkojen mainintoja, että "jo esikoiskirjallaan parempi kuin Läckberg" tms. Ilmeisesti Läckberg pyörii kuitenkin samoissa aihepiireissä, niin ne voisivat sen puolesta kiinnostaa.


Siinäpä jotain sekavaa jorinaa.

 

[axe]

Kaivoin intternetistä Stephen Kingin Hohdosta poistetun prologin "Before the Play". Siinä on viisi Overlook-hotelliin ja Jack Torranceen liittyvää kohtausta vuosien varrelta paljon ennen Hohdon varsinaisia tapahtumia. Ei mitään mullistavaa, mutta sellaisia pieniä kliksahduksia tapahtui kuitenkin että "ai toi on se juttu mikä kirjassa oli siinä kohdassa" ja antoi ehkä vähän valaistusta Jackin persoonaankin. Ihan kiva kuriositeetti mutta ei mitenkään oleellinen.

Ensi vuonna lueskellaan sitten miten se Danny hohtaa nykyään kymmeniä vuosia hotellijuttujen jälkeen.

 

[Shejbal]

Luin tänä syksynä ilmestyneen Mika Wickströmin HIFK-Jokerit - Taistelu Helsingin herruudesta.

Voi herran jumala kuinka huono kirja! Kirja oli alusta loppuun pelkkiä siteerauksia aiemmin ilmestyneistä HIFK:n ja Jokereiden historiikeistä, lehtiartikkeleista ja Jatkoaikaakin oli kirjailija käynyt lueskelemassa.

Puolet kirjasta meni vielä ihan mukavasti, kun kirjailijan tukena oli aiemmat hyvät historiikit molemmilta helsinkiläisseuroilta, mutta 2000-luvulle tultaessa kirjan taso romahti entisestään, koska tältä ajalta ei helsinkiläisseuroilta ole historiikkejä ilmestynyt. Historiikkien lainauksista siirryttiin iltapäivälehtien siteerauksiin ja kaikkihan sen nyt arvaa mitä tuosta seuraa. Kirja sisälsi vain vähän mitään kirjailijan omaa tuotosta ja sekin tosin oli liikaa, koska nämä osiot paljastivat vain kuinka ulapalla kirjoittaja on kirjoittamastaan aiheesta.

Täysin turhanpäiväinen teos, joka ei tuonnut mitään uutta tai mielenkiintoista esiin helsinkiläisseurojen historiasta tai "valtataistelusta".

 

[ms.qvist]

Lähes samoihin aikoihin tuli saatua päätökseen Ladislaus Löb'in Sopimus saatanan kanssa ja Esko Valtaojan uusin Kaiken käsikirja, joista alla hivenen lisää.

Ladislaus Löb käsittelee teoksessaan Sopimus saatanan kanssa monelta kantilta Unkarin juutalaisten asemaa ennen toista maailmansotaa Unkarin ja Romanian rajaseuduilla ja myöhemmin keskittyen Budabestin tapahtumiin sodan aikana. Tämä osa tavallaan valottaa historiaa ja luo katsauksen juutalaisvainojen syihin ja lopulta seurauksiin eli satojen tuhansien juutalaisten pakkokyyditsemisiin Auschwitz'iin, jotka suurimman osan kohdalla päättyivät kaasukammioiden kautta krematorioihin tms.

Samalla kun Löb kertaa juutalaisten historiaa ja jakutumista eri blokkeihin uskonnon tai poliittisen aatesuuntausten mukaan hän käy läpi omaa historiaansa pienestä lapsesta saakka ja olennaisena osana teoksessa on hänen kuvauksensa siitä ryhmästä, joka muodosti Rezsö Kasztnerin pelastaman ryhmän - ne noin 1700 onnellista, jotka uutteran kaupankäynnin ansiosta pelastuivat Bergen-Belsenin kautta Sveitsiin sodan loppupuolella.

Ja merkityksellisessä roolissa on myös Rexsö Kasztnerin tarina. Tämän juutalaisen "kauppamiehen" tarina, joka oman henkensä uhalla neuvotteli saksalaisten SS-upseerien kanssa juutalaisten pelastamisesta ja hänen uutteran työnsä johdosta lopulta ne 1700 onnellista pelastuivat. Kasztner neuvotteli myös Adolf Eichmannin kanssa ja lopulta neuvonpitoa käytiin ahkerasti toisen SSS-upseerin Kurt Becherin kanssa. Raha, kulta ja muut arvoesineet vaihtoivat omistajaa tämän karun neuvonpidon ja kaupankäynnin seurauksena.

Kirjassa Löb käy minusta hyvinkin puolueettomasti läpi tilanteen kehittymistä, loputonta kaupankäyntiä ja kiristämistä, jopa natseja kohdellaan paikoin inhimillisesti vaikka raadollisesti myös todetaan kaupankäynnin tarkoitukset ja filosofia. Oikeastaan hiukan linjasta Löb poikkeaa vasta silloin kun käsitellään Kasztnerin oikeudenkäyntiä Israelissa, häntä syytettiin muun muassa vehkeilystä natsien kanssa, ja lopulta Kasztnerin murhan tiimoilla Löb ilmaiseen paheksuntansa mutta niin olisi tehnyt moni muukin, moni joka ei kuulunut Kasztnerin pelastamiin juutalaisiin. Kirjassa ei myöskään unohdeta moraalisia ongelmia ja pulmia, hyvä niin.

Esko Valtaojan teos Kaiken käsikirja jatkaa tavallaan aiempien kirjojen linjaa ilmaisultaan ja kerronnaltaan, samalla kirjassaan Valtaoja tunkeutuu osin tieteen ja välillä muin keinoin tieteen kehitykseen, maailmankaikkeuden kehitykseen, ihmisyyden kehitykseen, historiaan ja lopulta tunkeudutaan tieteen ja uskonnon maastoon ja ulotetaanpa tutkimusmatka jopa "hengen" puolelle osassa Henki.

Kirja ei välttämättä anna kaikkeen suoria vastauksia, sen sijaan se hienovaraisesti ohjaa etsimään lisää tietoa ja luomaan itselleen maailmankuvan, joka perustuu tietoon - ei pelkästään uskomuksiin, joita ei voi tieteellisesti tutkia. Tietyssä mielessä Valtaojan lähtökohta on mielenkiintoinen ja avartava, mutta jos joku kuvitteli kirjan sivuilta löytävänsä konkreettisia lukemia mitä milloinkin tapahtui niin hän voi pettyä, koska kirjan lähestymistapa on myös filosofinen ja kehottava, joten Valtaoja ei edes käsittele juurikaan teemoja, joissa pelataan pelkillä vuosiluvuilla tai mittayksiköillä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ja nämä poikkeukset liittyvät olennaisella tapaa maailmankaikkeuteen ja luontoon - niiden kautta tieteeseen ja sen historiaan.

Kirja on oivallinen avaus teemaan, mutta minusta hiukan liian lyhyt. Sivuja kun on vain reilut parisataa, helposti Valtaojan teemoihin olisi saanut käytettyä satakin sivua lisää.

vlad.

 

[-FNM-]

Luvussa oli tuo Matti Hagmanin elämäkerta. On oikeasti ikävää sanoa, että tuo teos oli kirjoittajastaan johtuen niin huono, että kyseessä on ensimmäinen kirja, jota en lukenut loppuun asti.

Bukowskin Postitoimiston sain taannoin luettua, nopeaan tahtiin. Hieno kirja, ja sain vahvistuksen miehen muuta tuotantoa kohtaan, eli lueattava on.

Juuri nyt on luettavana tuo Andre Agassin elämäkerta. Ja eiköhän tässä ole se kirja joka jokaisen jatkoaikalaisen olisi suotavaa lukea.

 

[Amerikanihme]

Esko Valtaojan teos Kaiken käsikirja jatkaa tavallaan aiempien kirjojen linjaa ilmaisultaan ja kerronnaltaan, samalla kirjassaan Valtaoja tunkeutuu osin tieteen ja välillä muin keinoin tieteen kehitykseen, maailmankaikkeuden kehitykseen, ihmisyyden kehitykseen, historiaan ja lopulta tunkeudutaan tieteen ja uskonnon maastoon ja ulotetaanpa tutkimusmatka jopa "hengen" puolelle osassa Henki.

Kiitos näistä kommenteista, sopivan ympäripyöreitä niin, ettei mene koko tuleva lukuelämykseni pilalle. Olen kyllä yrittänyt etsiä kirja-arvosteluja tästä kirjasta niitä toistaiseksi löytämättä (ennen sinun kommenttejasi). Innostuin Eskon tuotannosta niin, että rupesin lukemaan uudestaan hänen ensimmäistä kirjaansa, "Kotona maailmankaikkeudessa". Sen julkaisemisesta on jo yli 10 vuotta, ja monet hänen kertomansa asiat olin jo unohtanut.

Juuri nyt on luettavana tuo Andre Agassin elämäkerta. Ja eiköhän tässä ole se kirja joka jokaisen jatkoaikalaisen olisi suotavaa lukea.

Tuohon en voi sanoa muuta kuin kyllä, jos mukaansa tempaava kerrontatapa kiinnostaa!