Mainos

Milloin rasismi on oikeasti rasismia?

  • 827 919
  • 6 767

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Olen joskus lentokentän baarissa jutellut Etelä-Afrikkalaisten maanviljelijöiden kanssa ja niiden mielipiteet gaffereista olivat kauniisti sanottuna aika jyrkkiä. Niiden perusteella en laittaisi ihan ensiksi mustaa miestä traktorikauppiaaksi. Vaikka apartheid on ohi, niin maa ei silti ole mikään "ebony and ivory" paratiisi.

No joo, voi olla näin. Sielläpäin mualimmaa tämä rotukysymys käy vähän eri kierroksilla. Suomessa se on vain pitkälti muualta opittuja asenteita niin rasistien kuin antirasistien keskuudessa.
 
axe

Jäsen
Diarralta terävää havainnointia mahdollisesti tiedostamattomasta söspsöstä keskustan mainoksessa. Keskustan kannattaisi herätä siihen todellisuuteen, ettei tuollaisen kuvaston esittäminen ole enää suomalaisista täysin totuudenmukainen.

Veikkaan muuten, että sanoisi suoraan rasistiseksi jos haluaisi.

Kyllä se sen pienen mutta hyvin äänekkään kuplan ulkopuolella on täysin normaalia ja totuudenmukaista kuvastoa Suomessa edelleen. Tiedostavasti viiden ihmisen ja kahden käden kuvastoon voisi totta kai laittaa muutakin väriä kuin valkoista, mutta paljon enemmän se olisi päälle liimattua tietyn segmentin kosiskelua tai yritystä vältellä typeriä somekohuja jo etukäteen kuin tavanomaisen kainuulaisen tai keuruulaisen päivittäistä elämää.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Saavatko puolueet enää päättää omista poliittisista materiaaleista?
Kyllä se sen pienen mutta hyvin äänekkään kuplan ulkopuolella on täysin normaalia ja totuudenmukaista kuvastoa Suomessa edelleen.
Eiköhän tuo kuvasto ole lähinnä Keskustan omille peruskannattajille. Kepu on yhä tavalla tai toisella maaseudun ihmisten puolue.
Muistakaahan tiedostavat vastaisuudessa vaatia, että RKPn puolemateriaalissa on mukana fennomaaneja tasapuolisuuden ja kielellisen syrjinnän vastaisuuden nimissä. Perussuomalaisilla tullee sitten olla ruskeita, mustia ja feministejä. Vihreillä tulee olla ydinvoimaa ja lihansyöntiä kannaattavia iskulauseita, kuvia ja logoja. Vasemmistoliitolla tulee olla postitiivisisa kuvia ja juttuja tarranatseista - vai?
Iso kysymys tässä on se, että saavatko poliittiset puolueet riippumattomasti tehdä enää omia materiaaleja omille kannattajilleen, vai pitääkö heidän ensi käydä kysymässä lupaa tiedostavilta tai vastaavilta ihmisiltä, etteivät he koe tulleensa loukatuiksi.
Kohta ollaan siinä tilanteessa, että poliittisen toiminnan nimissä sallitaan kohtuullisen kapean narratiivin omaavat näkemykset.

Jos joku pitää tuota Kepun tuotosta huonona, niin siinähän pitää...
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Vähän vedät pitkälle mielestäni tulkinnat tuosta. Ei twiitissä oman lukukokemukseni mukaan vaadittu tai syytetty, vaikka mainittiinkin että nykysuomalaiseen inehmistöön kuuluu myös ei-kantasuomalaisen näköisiä (toki olettaen kantasuomalaisuuden tarkoittavan vaaleaa ihoa, geneettinen perimähän on jo yllättävänkin vaihteleva kun huomioi miten eristyneitä asutuskeskittymät ovat olleet wanhoina aikoina).
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tuo video jossa oli valkonaamoja esitelty on ilmeisesti vedetty pois?
 
Undrafted

Jäsen
Jotta ei menisi offtopiciksi, niin olihan tuo törkeän rasistinen video ja ihannoi valkoista ylivaltaa.
Videolla näkyi 8 ihmistä, joista kahdesta en osannut sanoa ihon väriä. Jos miettiin, että ihmiset olisi valittu vastaamaan suomalaisten jakoa ihonvärin mukaan, niin ei-valkoisia lienee muutama prosentti kansasta. Ei-valkoisten osuus jäisi alle puoleen, mikä pyöristyy nollaan. Tasa-arvoinen video siis minusta.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
päälle liimattua tietyn segmentin kosiskelua tai yritystä vältellä typeriä somekohuja jo etukäteen

Tämä kuvaa hyvin sitä, millä tasolla valkoisten heteromiesten ongelmat Suomessa enimmäkseen ovat. Toiset tappelevat rasismia vastaan ja toisia ärsyttää tämä.
 
axe

Jäsen
Tämä kuvaa hyvin sitä, millä tasolla valkoisten heteromiesten ongelmat Suomessa enimmäkseen ovat. Toiset tappelevat rasismia vastaan ja toisia ärsyttää tämä.

"Valkoinen heteromies", vai niin. OK, sen ei pitäisi olla millään lailla loukkaava sanapari, mutta kun tiedän mihin se on viime vuosina väännetty ja missä tarkoituksessa sinä sitä käytät, niin haistapa kuule vittu.
 
Diarralta terävää havainnointia mahdollisesti tiedostamattomasta söspsöstä keskustan mainoksessa. Keskustan kannattaisi herätä siihen todellisuuteen, ettei tuollaisen kuvaston esittäminen ole enää suomalaisista täysin totuudenmukainen.

Näkisin mielummin että Golden Awet ja Diarrat palaisivat todellisuuteen.

Parodiahorisontti sen kun kun karkaa kauemmas.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä kuvaa hyvin sitä, millä tasolla valkoisten heteromiesten ongelmat Suomessa enimmäkseen ovat. Toiset tappelevat rasismia vastaan ja toisia ärsyttää tämä.
Eikö vähän samoin voisi vastata tämän videon rasismisyytöksille tai ehdotteluille? Tyhjästä valittamista riippumatta siitä minkä värisiä videon muutama ihminen sattui olemaan.

Pointti siis siinä ettei tämä video kuvasta ongelmia rasismin suhteen, siinä missä se ei kuvastaisi valkoisen heteromiehen ongelmia, mikäli siinä esiintyisi eri ihonvärin omaava ihminen. Siinä mielessä kommenttisi on hyvin koominen, koska jos tämä video kuvastaisi Suomessa esiintyvää rasisimia, olisi se yhtä lailla pieni ongelma.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Noin ehkäpä 700 miljonaa koko maailman väestöstä on tätä valkoista jengiä ja loput miljardit sitä muuta. Eikö? Ja me olemme sitten niitä rasisteja ko kö?
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Se, että joku vähemmistöön kuuluva Vihreä poliitikko näkee Keskustapuolueen uutta logoa esittävässä videossa rakenteellista rasismia on yhtä rakentavaa ja yhdentekevää kuin se, että persupoliitikko nillittäisi, että jossain Suomen somaliyhdistyksen esittelyvideossa ei käsitellä tasapuolisesti kaikkia Somalian väestöryhmiä.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eikö vähän samoin voisi vastata tämän videon rasismisyytöksille tai ehdotteluille? Tyhjästä valittamista riippumatta siitä minkä värisiä videon muutama ihminen sattui olemaan.

Pointti siis siinä ettei tämä video kuvasta ongelmia rasismin suhteen, siinä missä se ei kuvastaisi valkoisen heteromiehen ongelmia, mikäli siinä esiintyisi eri ihonvärin omaava ihminen. Siinä mielessä kommenttisi on hyvin koominen, koska jos tämä video kuvastaisi Suomessa esiintyvää rasisimia, olisi se yhtä lailla pieni ongelma.

Ensinnäkin kyseistä videota ei ole tuolla jutun aloittaneessa viestissä suoraan syytetty rasismista, se oli Zoidbergin "hauskaa" uhriutumista, todennäköisesti kipuilua persujen viimeaikaisesta (10 v) välttelystä aiheen kanssa.

Monimuotoisuuden perään kysely ja tiedostamattomista ennakkoasenteista vihjailu kyllä todellakin liippaa aihetta, ja nuo ennakkoasenteet ovat osa yhteiskunnassa esiintyvää rasismia. Täytyy kuitenkin hieman malttaa mielensä siinä, mitenkä vakavasti ja kovalla äänenpainolla mennään kun puhutaan avoimesta rasismista ja tiedostamattomasta sellaisesta, kun ajattelemattakin pistetään jonnekin hyvin yksipuolinen kuvasto ihmisiä.

Jos tätä monimuotoisuuden aka diversiteetin merkitystä ei vuonna 2020 ymmärrä (en viittaa sinuun), ei todennäköisesti ole lukenut yhtään materiaalia ko. aiheesta, tai talouslehteä, tai ole muuten lainkaan kartalla siitä, kuinka sen eteen kannattaa myös yritysten ja puolueiden kyllä tehdä työtä. VARSINKIN kepulle voisi olla hyvä vihje. Eihän jossain Keski-Suomessa vieläkään niin valtavaa prosenttimäärää ole muita kuin Kalpea Naamoja, mutta ulkomaalaistaustaisten ja esim. synnyinperäisten mustien määrä kasvaa hiljalleen koko ajan. Ja kyllä, monessakin valtuustossa se alkaa koko ajan merkitä lisäpaikkoja myös sille ihonväriltään kirjavammalle joukolle ihmisiä. Joka voi tosiaan nykyisin olla Suomessa tai ulkomailla syntyneitä ihmisiä.

Se, että joku vähemmistöön kuuluva Vihreä poliitikko näkee Keskustapuolueen uutta logoa esittävässä videossa rakenteellista rasismia on yhtä rakentavaa ja yhdentekevää kuin se, että persupoliitikko nillittäisi, että jossain Suomen somaliyhdistyksen esittelyvideossa ei käsitellä tasapuolisesti kaikkia Somalian väestöryhmiä.

Juu sehän on vain yksi twiitti. Ei se silti tarkoita sitä, että hän olisi väärässä.
 
Viimeksi muokattu:

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Terminä rasimi, on kärsinyt jo pitkään sitten inflaation. Sitä kun käytetään surutta. Miksi ei esimerkiksi sana "suvaitsemattomuus" ole nostanut päätään? Tästä kun mielestäni on pitkälle kyse. Rasismi on jotain aivan muuta, jota tämän palstan monet kirjoittat eivät edes ymmärrä. Silti tätä viljellään surutta.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Terminä rasimi, on kärsinyt jo pitkään sitten inflaation. Sitä kun käytetään surutta. Miksi ei esimerkiksi sana "suvaitsemattomuus" ole nostanut päätään? Tästä kun mielestäni on pitkälle kyse.

En tiedä toimisiko tuokaan termi näissä ketjuissa. Suvaitsevaisuuteen kuuluu, että edes yritetään ymmärtää toista ihmistä ja hänen näkökulmiaan. Täällä ollaan kaukana siitä.
 
teppana

Jäsen
En tiedä toimisiko tuokaan termi näissä ketjuissa. Suvaitsevaisuuteen kuuluu, että edes yritetään ymmärtää toista ihmistä ja hänen näkökulmiaan. Täällä ollaan kaukana siitä.

Poislukien muutama todella tasokas kirjoittaja (Cobol on esim. tällainen), tämä piirre on kyllä enemmän tai vähemmän vahvana jokaisessa täällä kirjoittavassa.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Poislukien muutama todella tasokas kirjoittaja (Cobol on esim. tällainen), tämä piirre on kyllä enemmän tai vähemmän vahvana jokaisessa täällä kirjoittavassa.

Niin taisin sanoa. Vai oliko joku muu sanoma tuossa?
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
En tiedä toimisiko tuokaan termi näissä ketjuissa. Suvaitsevaisuuteen kuuluu, että edes yritetään ymmärtää toista ihmistä ja hänen näkökulmiaan. Täällä ollaan kaukana siitä.
Samoin voisin kutsua vaikka sinua vaikka kommunistiksi tai anarkistiksi. Ymmärtätkö tämä katekgoroinnin? Rasismi on jotain aivan muuta, kuin täällä yleisesti viljellään. Suvaitsmattomuus on terminä vastakohta suvaitsevaisuudelle. Ei rasismi, joka tarkoittaa rotuvihaa. Siitä ei tässä ketjussa ymmärykseni mukaan keskustella.
 
Ymmärrän. Minun pointti oli siihen suuntaan, että sanat rasismi ja suvaitsevaisuus (tai suvaitsemattomuus) ovat molemmat kärsineet inflaatiota. Toiset pitää minun käsitykseni suvaitsevaisuutta suvaitsevaisemattomuutena ihan sen mukaan, että minkä näkökulman itse haluavat nähdä ja mitä asioita haluavat ajaa. En suoraan kohdistanut tuota sinuun.

Minua saa kutsua miksi vaan, koska eri näkökulmista katsoen olen varmaan ihan mitä vaan. Huutakaa vaikka natsiksi, kun keräilen toisen maailmansodan tavaraa. Myös Natsi-Saksan.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Terminä rasimi, on kärsinyt jo pitkään sitten inflaation. Sitä kun käytetään surutta. Miksi ei esimerkiksi sana "suvaitsemattomuus" ole nostanut päätään? Tästä kun mielestäni on pitkälle kyse. Rasismi on jotain aivan muuta, jota tämän palstan monet kirjoittat eivät edes ymmärrä. Silti tätä viljellään surutta.

Eri mieltä tuosta inflaatiosta. Tässä ketjussa pelkkä tiedostamattomista vääristymistä (osa rasismikäsitettä) vihjaaminenkin jossain randomvihreän twiitissä saa aikaan todella voimakkaita reaktioita.

Tosi jos mietitään hieman toiselta kantilta, niin rasismin käsite on todella laajentunut. Ollaan tiedostavaisempia nykyään, kröhön. Siksi samaan hengenvetoon myös rakenteellisen rasismin tahi tuollaisten vääristymien osoittaminen ei ole niin ankara vasara, mutta yhtä lailla toki mietinnän ja huomioinnin arvoinen. Kannattavaa ajattelua.

Vähän kuin toinen suosikkitermi all male -panel. Ei se ole aina niin tiedostettu teko. Välillä kannattaa kuitenkin miettiä, miksi jokin porukka muotoutuu niin yksipuoliseksi, mitkä asiat siihen tietoisesti ja tiedostamatta vaikuttavat.

Termi suvaitsemattomuus taas tarkoittaa lähtökohtaisesti eri asiaa. Se on painotetummin tiedostettu teko.

Ketjun alkuperäinen aihehan on juuri sitten ylipäänsä sen kynnyksen ylittyminen eri tilanteissa. Kepuvideokeskustelu on juuri sitä.

EDIT: lisäsi parin riviä
 
Viimeksi muokattu:

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Iso kysymys tässä on se, että saavatko poliittiset puolueet riippumattomasti tehdä enää omia materiaaleja omille kannattajilleen, vai pitääkö heidän ensi käydä kysymässä lupaa tiedostavilta tai vastaavilta ihmisiltä, etteivät he koe tulleensa loukatuiksi.
Saako Fatim Diarra enää ilmaista omia mielipiteitään vapaasti twitterissä, vai pitääkö hänen ensin käydä kysymässä lupaa Jatkoajan palstalaisilta, etteivät he koe tulleensa loukatuiksi?

Ei kukaan ole (tietääkseni) vaatimassa yhtään mitään tai kieltämässä keskustaa tekemästä tasan sellaisia mainoksia kuin haluaa. Mutta kai niistä nyt kuka tahansa, ml. Diarra, saa twitterissä mielipiteensä ilmaista?
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ei kukaan ole (tietääkseni) vaatimassa yhtään mitään tai kieltämässä keskustaa tekemästä tasan sellaisia mainoksia kuin haluaa. Mutta kai niistä nyt kuka tahansa, ml. Diarra, saa twitterissä mielipiteensä ilmaista?
Nykyajan ilmiö taitaa usein olla, että seurataan "vastapuolen" twittereitä sun muita somekanavia ja yritetään löytää sieltä jotain pöyristyttävää. Suvaitsemattomat seuraavat tarkasti Rasmus-ryhmää ja Li Anderssonia ja suvaitsevaisto tarkkailee Hommaforumia sekä Halla-ahoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös