Mainos

Milloin rasismi on oikeasti rasismia?

  • 827 919
  • 6 767

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ihmettelen sitten aikaa jolloin olet ollut koulussa. Meillä päin ainakin kaikki katsoivat noita nykyisin melkoisen epäkorrekteina pidettyjä mutta silloin suurinta huumoria olleita ohjelmia ja totta kai niistä tulee väkisin myös jonkunlaista "oppia" otettua. Siis esimerkiksi käsitys että tummaihoiset ovat naurettavia kun semmoisena ne esitettiin huumoriohjelmissa. Paikallislehtien lukemista ei kyllä meidän kylillä harrastettu lasten toimesta.
No ihan 80-luvulla olen ollut koulussa. En kyllä muista, että silloin olisi ollut mitään ohjelmia missä olisi mustista väännetty vitsiä sen enempää kuin kenestäkään muusta. En tosin ole koskaan muutoinkaan ymmärtänyt loukkaantumista vitseistä, vitsaillaan niissä sitten juopoille, kodittomille, juhalle jota sattuu aina leukaan tai millekkä muulle tahansa. En minä ole nähnyt niissä koskaan mitään väärää. Mutta ehkä se on minun pakopaikkani maailman todellisuudelta missä voi kipeistäkin asioista vääntää vitsin. Toki vitseilläkin on rajansa tyyliin se Pink Floyd ja sillä kuinka monen kanssa tuollaisia voi heittää ja missä välissä. Mutta ei nyt montako juutalaista mahtuu volgswageniin minusta ole mikään erityisen rasistinen vitsi vaikka jotkut sen voi sellaisenakin nähdä. Tuo lienee sitä rakenteellista rasismia. Minusta vain huumori on moisen yläpuolella ja samaa mieltä on aika moni koomikko ihan ihonväristä riippumatta.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten tämä liittyy rasismiin?

Sillä tavalla, että koko ajan on suuresti arvostettuja mustia taiteilijoita, joiden ei tarvitse kaiketi miettiä ihonväriään. Ja näin se pitää ollakin. Lopputuloksena olen sitä mieltä, että minun ei tarvitse enää huolehtia hirveästi tuosta syyllisyyden täyttämästä maailmasta.

Jimi Hendrix, Marvin Gaye, Stevie Wonder jne.
 
teppana

En vieläkään käsitä, mitä tarkoitat.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En vieläkään käsitä, mitä tarkoitat.

Älä sitten.

Jos minä en koe millään tavalla edistäväni tai edes totetuttavani rasismia, niin voinen sitten nukkua yöni rauhassa.
 
teppana

Jäsen
Älä sitten.

Jos minä en koe millään tavalla edistäväni tai edes totetuttavani rasismia, niin voinen sitten nukkua yöni rauhassa.

Aivan. Ilman muuta voit nukua yösi rauhassa. On hyvä, että et ole rasisti. Mutta ymmärrät varmasti, että sillä mitä musiikkia kuuntelet ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Vai luuletko että Chuck Berry soitti vain tasa-arvoa kannattaville valkoisille miehille?
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Sillä tavalla, että koko ajan on suuresti arvostettuja mustia taiteilijoita, joiden ei tarvitse kaiketi miettiä ihonväriään.

Nyt on jäänyt Green Book katsomatta;)

Pitkään on ollut mustia maailmantähtiä ja monet heistä ovat kertoneet että ovat kohdanneet rasismia tähteydestään huolimatta/siitä johtuen. Mitään linkkejä en ala kaivamaan joten pointtini voi heittää heti jorpakkoon.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aivan. Ilman muuta voit nukua yösi rauhassa. On hyvä, että et ole rasisti. Mutta ymmärrät varmasti, että sillä mitä musiikkia kuuntelet ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Vai luuletko että Chuck Berry soitti vain tasa-arvoa kannattaville valkoisille miehille?

Edelleen puhun omasta kokemusmaailmastani. Ja vain siitä. Historiassa on paljon väärää, mutta minä en ole ollut siihen osallisena.

Pitkään on ollut mustia maailmantähtiä ja monet heistä ovat kertoneet että ovat kohdanneet rasismia tähteydestään huolimatta/siitä johtuen.

Varmaan ovat kohdanneet. Ja se on väärin. Ihan yksiselitteisesti väärin.

Olen asunut aikoinaan Saksassa ja kokenut sen, miten nuorikin polvi on vielä niin syyllistetty ja ahdistunut natsiajoista. Minusta sen ei pitäisi olla niin. En sano että historiaa pitäisi unohtaa, mutta mitä siitäkään tulee, jos sitä joutuu koko ajan pyytämään anteeksi.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Edelleen puhun omasta kokemusmaailmastani. Ja vain siitä. Historiassa on paljon väärää, mutta minä en ole ollut siihen osallisena.

Itsellenikin oli vähän epäselvää että mikä pointtisi on mutta listasit siis suosikkiartistejasi todistaaksesi että sinä et ole rasisti?
 
teppana

Jäsen
Edelleen puhun omasta kokemusmaailmastani. Ja vain siitä. Historiassa on paljon väärää, mutta minä en ole ollut siihen osallisena.

Pointtini on se, että sillä kuunteleeko mustan ihmisen tekemää musiikkia tai katsooko Will Smithin tähdittämää elokuvaa ei ole tasan mitään merkitystä siihen onko ihminen rasisti vai ei. Hyvä että sinä et ole, en minäkään. Mutta nämä esimerkkisi ovat aika, no erikoisia. Vähän sama kuin itse sanoisin että en ole sovinisti kun kuuntelen Elisa Järvelän viulunsoittoa ja luen Tess Gerritsenin kirjoja.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nimimerkit @teppana ja @Tifosi.

Musiikki ja taide ovat aina olleet niitä elämän osa-alueita, joissa minun ei ole tarvinnut ikinä miettiä, minkä värinen kukakin on. Tai mitä seksuaalista suuntausta itse kukin edustaa. Minä lähestyn elämää ja muita ihmisiä usein tätä kautta. Sitä yritin sanoa. Tottakai tiedän, että monia muitakin lähestymistapoja on, paljon arkisempiakin, enkä minä niitä sulkenut pois. Suhtautumistapani on siellä ihan sama.
 
Undrafted

Jäsen
Ja Pekka olisi Kale?
Erotuomaria mietin, mutta Kummola olisi ainekin todella kaukana alkuperäisestä versiosta.

Mikitykset varmaan vähentäneet pelaajien keskinäistä päänaukomista, mutta onko oikeasti rasismia jos pelikentällä pelaaja halutessaan ärsyttää tai haukkua kommentoi toisen ihonväriä? Nykyään tämä tuomitaan, joten fiksumpi pelaaja herjaa kohteen äitiä, siskoa, vaimoa,, intoa masturboida jne. asioita joiden haukkuminen turvallista.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU

Parempi vaan löytää siitä tummaihoisesta pelaajasta jotain muuta haukuttavaa kuin ihonväri tai isot huulet.

Sallittujen listalla ovat esim. hörökorvat, kierot silmät, autistinen veli ym.
 
mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Parempi vaan löytää siitä tummaihoisesta pelaajasta jotain muuta haukuttavaa kuin ihonväri tai isot huulet.

Sallittujen listalla ovat esim. hörökorvat, kierot silmät, autistinen veli ym.
Väittäisin, että autistisen veljen haukkuminen johtaisi aika äkkiä seurauksiin. Entä jos keskittyisi kommentoinnissa niihin pelitaitoihin?
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kai se ongelma on niin kauan kun ihonväri tai vaikka silmien muoto on semmoinen tekijä mikä mielletään ainakin sen verran yleisesti ihmistä arvottavaksi tekijäksi että sillä haukkumalla alennetaan tai ainakin pyritään alentamaan haukuttavan arvoa ihmisenä. Ja toki negatiiviselta kuulostaa melkein minkä tahansa ryhmän liittäminen haukkumaan, esim. vitun savolainen/hämäläinen Suomen sisällä tai vitun suomalainen ulkolaisen sanomana ovat semmoisia että on niihin ladattu jotain ennakko-olettamaa ainakin sanojan puolelta. Tai homottelut sen puoleen vs. vitun hetero mikä nyt ei kuulostaisi kuin lähinnä vitsiltä.

Mutta menee ehkä enemmän filosofisten pohdiskeluiden puolelle.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rautalanka esiin. Siis rasismin kannalta noin, jos menee hermot ja haukkua toista pitää.

Kiva kun ei haukuttas ja jne.
Koska vitsit tunnetusti paranee selittämällä, niin selitänpä. On olemassa tunnettu ilmaisu "first world problem". Tällä yleensä viitataan tilanteeseen, jossa hyväosainen henkilö valittaa isoon ääneen jotain ulkopuoliselle varsin pienenä näyttäytyvää ongelmaa.

Jos nyt jotain ziljoonia euroja minuutissa tienavaa ammattiurheilijaa ahdistaa, että ei saa käyttää ihonväriin viittaavia haukkumasanoja, niin kyseessä on todellakin "first world problem". Ja koska rasismi, niin silleen hassusti korvasin first worldin third reichilla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: vsmo
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Mutta jos kyrpiintymisen voi mitenkään ymmärtää rasismiksi, kusessa olet. Eli julkisuuden hahmojen kannattaa aika varovasti kommentoida mellakoita.
Ei liene asiaa mitä ei tänä päivänä voisi ymmärtää rasisimiksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös