Olin huono ihminen, en katsonut ohjelmaa.
Olin kuitenkin aikaisemmin käsityksessä, että tässä olisi ollut kyseessä niin sanottu molemminpuolinensopimus asiasta, tai että ainakin tapahtuma olisi vain lipsahtanut hieman pitemmälle kuin olisi tarkoitus, mutta varsinaisesta väkivallasta ei ollut kyse. (Ja että Timberlake vain kiskaisi takkia tai vastaava vaatekappaletta eikä koskenut Jacksonin vartaloa).
Jos joku katsoi ohjelman tai tietää muuten vain asiasta: Onko tämä tapahtuma sittemmin siis todettu Timberlaken yksipuolisesti suorittamaksi väkivallaksi vai onko kyseessä yksittäisen tekijän mielipide? Vai onko YLE vain tehnyt ohjelman kuvauksesta räväkämmän?
Mitään et tiedä, ohjelmaa et katsonut, mutta silti piti tulla sanomaan, että naisen vikahan se oikeasti oli?
Temppu oli Timberlaken suunnittelema. Ja kyllä, Jackson lähti siihen valitettavasti mukaan, mutta se oli 100 % Timberlaken idea - ja tämän on hänen avustajansa kertonut.
Tempun jälkeen Jacksonin ura romahti. Kaikki hänen musiikkivideonsa bännättiin, seuraava levy arvosteltiin kaikkialla mutasarjaan ja arvosteluissa perattiin pelkkää Nipplegatea, sai potkut elokuvasta mihin oli kiinnitetty jne.
Timberlakelle vaikutukset olivat... ei mitään.
Aika klassinen misogynian esimerkki siis, missä mies keksi että minäpä revin maailman katsotuimmassa tv-ohjelmassa naisen nännin esille, nainen kärsi kaikki pahimmat seuraukset ja mies pääsi täysin pälkähästä.
Timberlake on tuon jälkeen myös vitsaillut tapahtumalla mm. Saturday Night Livessa ja omassa Super Bowl -esityksessään (mihin hänet kyllä siis kutsuttiin uudelleen). Anteeksipyynnön esittämisessä Jacksonille kesti 17 vuotta, ja sekin tapahtui niinkin autenttisesti kuin IG-postauksessa.