Millainen on uusi hallituksemme?

  • 452 119
  • 4 789
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Joten on väärin sanottu, että SKP:llä olisi ollut uudistusajatuksia, ainoastaan pienellä vähemmistöllä sen jäsenistä oli.
Noin juuri kuvittelin kirjoittaneeni muutamaa viestiä ylempänä:
Oli Suomessakin noina aikoina kommunistinen vähemmistö jolla oli radikaalimpi asenne kuin kansandemokraateilla julkisesti.

Vähemmistö oli olemassa, mutta se oli toki vähemmistö. Tästä asiasta meillä ei ole näköjään erimielisyyttä.

Ei liity tähän asiaan, mutta omassa kielenkäytössäni en tee pääsääntöisesti eroa kommunistien ja kansandemokraattien välillä.
 

Luiro

Jäsen
Ei liity tähän asiaan, mutta omassa kielenkäytössäni en tee pääsääntöisesti eroa kommunistien ja kansandemokraattien välillä.

Kommunistinen vähemmistö ja kommunistien vähemmistö ovat kuitenkin täysin eri asia. Kommunistit ovat aina olleet Suomessa vähemmistö, mutta kommunisteista valtaosa oli 60-luvun puolivälistä revisionisteja eli ns. eurokommunisteja.

SKDL jakautui siis kommunisteihin ja sosialisteihin. Kommunistit jakautuivat enemmistöön ja vähemmistöön.

Lienee siis vain kommunikaatiokatkos välillämme.
 
Ongelmahan ei ole se, että kuka tukee ketäkin, vaan se että nämä ovat tiedossa ennen vaaleja.

Lisäksi se minkälaisia vastapalveluksia tuen saajat tekevät tuen antajille. Kyseessä on siis poliittisen vallan ostaminen ja siten demokratian murentuminen.

Mr. Uunipotun sepustukset vaalirahoituksesta ovat matkan varrella muuttuneet jo sen verran monta kertaa, että mielestäni hän ei ole enää perustuslain mukaan sopiva hoitamaan ministerintehtävää

Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
Suomen perustuslaki 5.luku 60 §

Kanerva sai lähteä, kun puhui totuudenvastaisesti oliko lähettänyt tekstiviestin vai ei.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kommunistinen vähemmistö ja kommunistien vähemmistö ovat kuitenkin täysin eri asia. Kommunistit ovat aina olleet Suomessa vähemmistö, mutta kommunisteista valtaosa oli 60-luvun puolivälistä revisionisteja eli ns. eurokommunisteja.
Nytpä vasta oivalsin mistä sekaannus johtui. "Kommunistisella vähemmistöllä" tarkoitin juuri vähemmistöä kommunistien sisällä. Ilmaisun voi ymmärtää toisinkin, mutta en tullut huomanneeksi tätä. Eiväthän kommunistit ole Suomen historiassa koskaan yltäneet enemmistön asemaan.
 
Eiväthän kommunistit ole Suomen historiassa koskaan yltäneet enemmistön asemaan.

Kertaalleen, vuoden 1958 vaaleissa, on SKDL ollut suurin puolue. Sen jälkeen heidän kannatuksensa on laskenut tasaisesti aina nousukauden viime metreille saakka. Lamakauden iskiessä vasemmisto nousee, kun tulonsa menettäneet duunarit joutuvatkin taas miettimään asiat uusiksi, kun se porvariskokeilu ei tuonut autuutta tälläkään kertaa.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei ole muuten täyttä varmuutta, mutta on epäilty monella taholla, että Stubb sai eurovaaleissa rahoitusta Finnairilta.

Kerrotko vielä, että mitä vastiketta sinusta Stubb olisi Finnairille tästä rahoituksesta mahdollisesti antanut?

Ilmeisesti epäilyksesi ydin kohdistuukin siihen, että Finnair toisin kuin esimerkiksi Sampo on valtionyhtiö.

No, onhan se niin. Millainen mahtaa olla Finnairin politiikka näissä asioissa.

Toisaalta, kyseessähän on edelleen vain sinun levittämäsi huhu.
 
Viimeksi muokattu:

Luiro

Jäsen
Kerrotko vielä, että mitä vastiketta sinusta Stubb olisi Finnairille tästä rahoituksesta mahdollisesti antanut?

Muistaakseni tässä lentokoneiden tyhjänä lennättämisessä ajanut vahvasti Finnairin etua, johon kuuluu se, että tyhjän koneen lennättäminen ei tule kalliimmaksi kuin täyden. Hienosti se oli naamioitu Suomen eduksi, vaikka kyseessä oli Finnairin etu.

Toki joo, valtionyritys, joten osittain Suomen etu, lyhytaikaisesti. Ja kyseessä on vain huhu, ei mikään tieto. Aivan kuten sekin on vain huhu, että SDP-johtoiset ammattiliitot eivät palkkaa itselleen riittävästi juristeja vaan ostavat lakimiespalveluita SDP-taustaisilta lakimiestoimistoilta. Mustaa ei löydy valkoiselta tuonkaan suhteen, mutta kaikki sen tietävät.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Muistaakseni tässä lentokoneiden tyhjänä lennättämisessä ajanut vahvasti Finnairin etua, johon kuuluu se, että tyhjän koneen lennättäminen ei tule kalliimmaksi kuin täyden. Hienosti se oli naamioitu Suomen eduksi, vaikka kyseessä oli Finnairin etu.

Kerro toki lisää, ettei olla pelkästään muistisi varassa.
 

Viljuri

Jäsen
(snips) Henkilökohtaisesti asia on tietysti minulle yksi lysti, kun en pennin latia ole koskaan maksanut SAK:lle.

Ei pidä paikkaansa, jos olet ylipäätään maksanut veroja missään muodossa, tulo-, pääoma- tai välillisiä sellaisia, myös veroluontoiset maksut käyvät tähän.

Jokainen veronmaksaja, äh siis jokainen subventoi SAK:n eli siis sen alaisten liittojen vasemmistopuolueille antamaa vaalirahoitusta liittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden kautta, mielipiteistään riippumatta.

Kaiken kaikkiaan tämä tuki on merkittävämpi kuin mikään ei-sosialistisille puolueille annettu tuki, puhutaan kaiken kaikkiaan miljoonista kaikki yhden eduskuntavaalikauden vaalit huomioiden. Eikä se edes kata kaikkea rahanarvoisia palveluksia, joita veronmaksajien subventoimat liitot vasemmistopuolueille kykenevät antamaan, molemminpuolisen vastikkeellisuuden hengessä.

Toki veronmaksaja saattaa jäädä ilman selitystä, että miksi hommaa tehdään käytännössä feodaaliajan aatelisten verorälssinä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ei pidä paikkaansa, jos olet ylipäätään maksanut veroja missään muodossa, tulo-, pääoma- tai välillisiä sellaisia, myös veroluontoiset maksut käyvät tähän.
Niin, suoraan en ole maksanut mitään SAK:lle, mutta välillisesti olemme näitä kuppaajia subventoineet mainitsemillasi tavoin. Toki vastaavalla tavalla olemme rahoittaneet montaa muutakin tahoa, joskus perustuen tavanomaiseen parlamentaariseen päätöksentekoon ja joskus ei niinkään.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
HS: Kokoomus pyysi lahjoitusta suoraan Sammolta

"- Toivon, että puolueita tukeneista ei väen vängällä tehtäisi rikollisia, Katainen sanoi."

Jyrki-boylla on selkeesti koomikon vikaa. Hupaisa ukko.

Jyrki on sikäli oikeassa, että ei puolueita tukeneista voi tehdä väkisin rikollisia. Rikollisethan löytyvät pöydän toiselta puolelta.
 
Viimeksi muokattu:

HemmoP

Jäsen
HS: Kokoomus pyysi lahjoitusta suoraan Sammolta

"- Toivon, että puolueita tukeneista ei väen vängällä tehtäisi rikollisia, Katainen sanoi."

Jyrki-boylla on selkeesti koomikon vikaa. Hupaisa ukko.

Jyrki on sikäli oikeassa, että ei puolueita tukeneista voi tehdä väkisin rikollisia. Rikollisethan löytyvät pyödän toiselta puolelta.

Eli puolue on rikollinen kun pyytää tukea ? Vai yritys on rikollinen kun antaa tukea ? STT:n kysely on taattua vasurikamaa kysymyksien asettelulla ja "unohtamalla" muut puolueet kyselystä. Lisäksi olisi tietenkin voinut kysyä myös, että mihin kohti kirjanpitoa on avustukset laitettu ja näkyykö tilinpäätöksessä oikealla nimellä.

Enemmänkin näkisin ongelmana yksityiset yritykset ( yksityiset vanhainkodit, maahanmuuttokeskukset ja palveluyritykset ) jotka saavat valtion kautta toimintaedellytykset ja jakavat toimintaedellytyksiä parantaneille poliitikoille suoraa tukea. Poliitikkojen lähipiirillähän näissä on iso rinki.

SDP:n kauna-ajojahti ei taida onnistua senkään vertaa kuin puolueen oppositiopolitiikka. Turhaa räksytystä ilman kompetenssia. Odottelen mielenkiinnollla Sammon johtajan vastinetta jossa ei varmaankaan unohdeta muiden puolueiden saamia yritystukia.
 

Luiro

Jäsen
Kaiken kaikkiaan tämä tuki on merkittävämpi kuin mikään ei-sosialistisille puolueille annettu tuki, puhutaan kaiken kaikkiaan miljoonista kaikki yhden eduskuntavaalikauden vaalit huomioiden. Eikä se edes kata kaikkea rahanarvoisia palveluksia, joita veronmaksajien subventoimat liitot vasemmistopuolueille kykenevät antamaan, molemminpuolisen vastikkeellisuuden hengessä.

Myös oikeistopuolueet saavat ihan samalla tavalla tukea akavalaisilta ammattiliitoilta. Summat ovat samaa luokkaa, joten tästä pelkästään vasemmistopuolueiden syyttäminen on vähintäänkin koomista.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Myös oikeistopuolueet saavat ihan samalla tavalla tukea akavalaisilta ammattiliitoilta. Summat ovat samaa luokkaa, joten tästä pelkästään vasemmistopuolueiden syyttäminen on vähintäänkin koomista.

Onko sinulla luvut tiedossa?
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Aivan jokainen poliittinen ryhmä saa tukea kannatuksensa mukaisesti ammattiliitoissa ryhmätoimintaansa varten. Lukuja en osaa sanoa, kun en tiedä tarkalleen edes SAK:laisten liittojen summien suuruutta.

Miten ihmeessä pystyt sitten sanomaan että Akava tukee Kokoomusta samanlaisilla summilla???

Olisi varmaan pitänyt lisätä että en viitsi vastata sinulle kun ole niin säälittävä tyyppi mutta en jaksa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Aivan kuten sinä tiesit sanoa, että SAK tukee enemmän SDP:tä kuin nämä yksityiset yritykset oikeistopuolueita.

Eli toisin sanoen sinulla ei ole mitään tietoa ja taas vedät puhtaalta ideologiselta mutu-pohjalta? Kiitos että myönsit tämän.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Sen tiedän, että rahallista tukea jaetaan niin Akavan, STTK:n kuin SAK:nkin piirissä.

Sen tiedän minäkin. Kysymys kuuluu millaisia summia kukin yhdistys maksaa.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toki veronmaksaja saattaa jäädä ilman selitystä, että miksi hommaa tehdään käytännössä feodaaliajan aatelisten verorälssinä.
Tämä on aivan totta! Toki verovähennysoikeiden kautta Suomessa tuetaan paljon kummallisempiakin asioita.

Ja myös Sammon Kokoomukselle työntämät eurot ovat pois Sammon maksamista veroista, ja siten niistä valtiolle aiheituva veronmenetys kaatuu muiden veronmaksajien kannettavaksi. Tämä on toki aivan oiken. Niin sen pitääkin markkinataloudessa olla!

Kun yrityksillä on joka tapauksessa paljon palkansaajaa vapaammat mahdollisuudet vähentää liiketoiminnan tuotoista maksettavasta verotuksestaan milloin minkäkinlaisia menoja, niin voisiko ajatella, että työnantajaa heikommassa asemassa (yleisesti tunnustetun käsityksen mukaan) oleva palkansaajakin saisi oikeuden vähentää verotuksestaan omaan etujärjestöönsä kuulumisesta aiheutuvia kuluja? Tätähän voisi verrata "tulonhankkimisvähennykseen", koska liittoon kuuluminen keskovertopalkansaajalla liittyy palkankorotuksiin ja työsuhde-etuihin. Minun tapauksessani tämäkään ei tarkoita SAK:ta, vaan ihan Kokoomusjohtoista organisaatiota...
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ja myös Sammon Kokoomukselle työntämät eurot ovat pois Sammon maksamista veroista, ja siten niistä valtiolle aiheituva veronmenetys kaatuu muiden veronmaksajien kannettavaksi. Tämä on toki aivan oiken. Niin sen pitääkin markkinataloudessa olla!
Onko letkuissani jotain vikaa kun en ymmärrä tätä sarkasmiksi, onhan tämä sitä?

Totta ihmeessä Sammon niin puolueille, urheiluseuroille kuin sotaveteraaneille maksamat tukieurot tulevat viivan alta sellaisesta paikasta, jossa lukee "tulos verojen jälkeen". Kyllä noista rahoista on maksettu jo asianmukaiset verot pois. Sen sijaan kyseiset fyrkat ovat pois käteisvaroista joilla yhtiö voisi halutessaan ostaa vaikka lyijykyniä tai ikkunaverhoja. Lahjoitusten mahdollisiin vähennyksiin en ota tässä kantaa.

Veroista tukieurot ovat korkeintaan siten pois, että sijoittamalla rahat johonkin tuottavaan liiketoimintaan voi syntyä jonkin verran verotettavaa tuloa. Ei synny jos raha annetaan pois. Tosin pois annettu raha saattaa siirtyä tuottavaan tarkoitukseen jossa syntyy verotettavaa tuloa. Tai sitten rahalla ostetaan bensaa tai viinaa, jolloin valtio kahmii nappulaa oikein kaksin käsin!
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
voisiko ajatella, että työnantajaa heikommassa asemassa (yleisesti tunnustetun käsityksen mukaan) oleva palkansaajakin saisi oikeuden vähentää verotuksestaan omaan etujärjestöönsä kuulumisesta aiheutuvia kuluja?
Onko letkuissani jotain vikaa kun en ymmärrä tätä sarkasmiksi, onhan tämä sitä?

Totta helvetissä AY-liikkeeseen kuulumismaksut ovat verovähennyskelpoisia, tosin ainoastaan 100%:sti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös