Millainen on uusi hallituksemme?

  • 452 095
  • 4 789

Viljuri

Jäsen
Veropolitiikan tarkoitus on luoda pitkällä linjalla yhteiskunta, jossa työnteosta ei "rangaistaisi", aivan kuten yrittäjäriskin takia pääoma- ja osinkoverojen puolella jo nyt on vallalla ja auttaa siten positiivisella tavalla mm. työssä jaksamista ikään ja koulutukseen katsomatta. Kaikkia tarvitaan 2010-luvulla, siis nykyrakenteiden takia myös lievästi "työrajoitteisia" sorvien ja tietokoneiden ääreen. Eikä edes työvoimareservien ja nostoväen mobilisaatio työelämään ja kolmannelle sektorille riitä, ei ainakaan 2020-luvulle mentäessä.

Fundamentaalinen ero ihmiskuvassa puolueiden välillä on siinä, että miten suhtaudutaan siihen asiaan, että saako ihminen toteuttaa itseään, olla jopa erilainen, ja kenties saada mahdollisesta uurastamisestaan myös muuta vastinetta kuin känsiä ja naapureidensa "arvostusta". Akuuttia finanssikriisiä ja suhdannekäännettä ei ratkaista vetämällä hätäjarrusta maamme taloutta ehdoin tahdoin 1970-luvulle, vaan visiot ja ennen kaikkea käytännön ratkaisut tulevat olemaan kyllä ihan muuta kuin kaikkein vähiten aikaansa ajatustoimintaan uhraavien populistien heitoista voisi päätellä.

Tästä huolimatta "Aatos Erkon" ja kumppaneiden verottaminen voisi olla perusteltua, Sveitsiin muuttamisenkin uhalla, mutta työn verotuksen kiristäminen ei ole tästä maailmasta Suomen (kokonais)veroasteilla, ei tilapäisestikään, eikä varsinkaan progressiota kiristäen.
 
12961

Jäsen
Hyvän tahdon eleenä irtisanomisten keskellä ylimmän johdon pitäisi näyttää esimerkkiä tinkien rajusti omista eduistaan pitäen työmiehen ja -naisen työssä. Siinä olisi sellaista suoraselkäisyyttä, jota minä arvostan. Ja mikä parasta, näinkin on muutamat yritykset jo tehneet. Respect!

Osingot kuuluvat yrityksen omistajille, eli toiminnan rahoittajille, ei johdolle. Johto ja omistajat ovat ainakin suuremmissa yrityksissä kaksi eri asiaa, osakeyhtiölainkin periaate on tämä.

Osakkaat haluavat tuottoa rahoilleen, joko osingon tai arvonnousun muodossa, ja yrityksen johdon ainoana tehtävänä on toimia yhtiön edun mukaisesti. Osakeyhtiölain mukaan yhtiön ainoa määritelty tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen. Miten nyt sekoitat johdon ja osingot?

Mikäli osingonmaksukyky on muita vastaavia yhtiöitä huonompi, lähtee yhtiöltä rahaa muualle missä se tuottaa paremmin. Tällöin tarvitaan entistäkin laajempia lomautuksia/kulujen karsintaa.

Tästä johtuu muun muassa tuoreen tutkimuksen tulos, jossa todettiin työpaikan perheyrityksessä olevan varmempi ja näin myös työntekijät tyytyväisempiä kuin pörssiyhtiöissä. Perheyrityksessä johto ja omistajat ovat yleensä sama asia ja lisäksi näillä on tunnesiteitä yhtiöön. Siksi osingonmaksukyvyn väheneminen ei aiheuta pääomakatoa.

Toiseksi, suurimmassa osassa yrityksiä johdon palkkiot eivät vaikuttaisi kuin pieneen osaan irtisanomisista, eikö johdon kannusteet hoitaa hommansa hyvin(esim optiot) ole pidettävä kannustavina, jotta hyvän johtamisen insentiivit ovat kohdallaan?

Kysymys yritysjohdon palkkioista on samanlainen hyttysenpaska valtameressä kuin kansanedustajien palkkiot. Kiva räksyttää asiasta, jolla ei oikeasti ole mitään käytännön merkitystä.
 
Viimeksi muokattu:

Viljuri

Jäsen
Hallitus vetäytyy eläkeiän korotustavoitteestaan / Yle

Elikkä korporatismi on voittanut taas. Huutoäänestyksen jälkeen todettiin melun olevan sellaista, että annetaan asian hieman hautua, ja jatketaan yhteisestä tavoitteesta (eläköitymisiän nostosta) keskusteluja kolmikannassa, tosin tällä kertaa oikeasti kolmikantaisena, eikä vain kaksikantaisena, Etelärannan ja Hakaniemen välisenä (+ muut toisarvoiset järjestöt).

Ja kaikkihan käsittävät nyt, että jos kaikkein heikommassa asemassa olevien kansalaisten etujen leikkauksiin ajaudutaan, niin mitkä asiat ja rakenteet niihin ajoivat? Toisaalta vankka poliittinen tahtotila on siitä, ettei etuisuuksia käytäisi leikkaamaan, mutta jos talouden pysähtyminen ylittää sen 4,4 prosentin bruttokansantuotteen supistamistason kuluvalta vuodelta ja puhumattakaan vuodesta 2010, ja sitä myötä julkisen sektorin velkaantuminen menee ennustettuakin pahemmaksi, niin sitten on revittävä kaikki politiikkaohjelmat auki ja tehtävä ne uudestaan alkutekijöistään.
 
choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Näemmä munaton. On se nyt ***** kumma, että tätä maata johdetaan Hakaniemen torilta. Tosin uutisointi aiheesta on ollut myös "hieman" puolueellista, koska esityksessä oli kuitenkin 12 vuoden siirtymä, joka ei olisi siis koskenut nk. suuria ikäluokkia kun ehkä kuukaudella tai kahdellla. Puolet siitäkin jengistä on jo työkyvyttömyysjollain.
 
Viimeksi muokattu:

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Jotenkin tämä haiskahtaa nyt siltä että tällä kohulla yritettiin joko siirtää huomio pois jostain muualta tai sitä käytettiin jonkinlaisena keskustelunavauksena. Tuleehan tuo eläkeikä vielä nousemaan jossain vaiheessa, tuskin tuo 63 on enää eläkeikä silloin kun itse joskus tulen jäämään eläkkeelle. En usko että hallitus veti esityksensä pois opposition tai ay-liikkeen nostaman alamölön takia.
 
Joo, kulisseissa kokoomus ja Katainen kertoi Vanhaselle, että miten tästä päästään eteenpäin. (heh tai ei-heh)

Ironista järjestöjen vallan kannalta tulee olemaan se, että vaikka tämä meni tasan tarkkaan juuri niin kuin monet osasivat ennustaa jo samana iltana kuin Vanhasen ja hallituksen aloite annettiin julkisuuteen (jopa siis julkisuuteen heitettyine viittauksine kepun työreformiin), niin todennäköisesti tuo Rantalan työryhmän suositukset tulevat aikanaan olemaan tosiasiallisesti "kipakampia" yksittäisten kansalaisten kannalta kuin mitä hallituksen alunperin esittämät olisivat olleet, mutta kun järjestöt eivät menetä tältä osin "kasvojaan", niin tokihan tämä ratkaisu sitten ilmeisesti järjestöille paremmin on hyväksyttävissä.
 
er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Jotenkin tämä haiskahtaa nyt siltä että tällä kohulla yritettiin joko siirtää huomio pois jostain muualta tai sitä käytettiin jonkinlaisena keskustelunavauksena. Tuleehan tuo eläkeikä vielä nousemaan jossain vaiheessa, tuskin tuo 63 on enää eläkeikä silloin kun itse joskus tulen jäämään eläkkeelle. En usko että hallitus veti esityksensä pois opposition tai ay-liikkeen nostaman alamölön takia.

10 pistettä ja papukaijamerkki; kuka muistaa enää Lex Nokian?
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Joo, kulisseissa kokoomus ja Katainen kertoi Vanhaselle, että miten tästä päästään eteenpäin. (heh tai ei-heh)

Ironista järjestöjen vallan kannalta tulee olemaan se, että vaikka tämä meni tasan tarkkaan juuri niin kuin monet osasivat ennustaa jo samana iltana kuin Vanhasen ja hallituksen aloite annettiin julkisuuteen (jopa siis julkisuuteen heitettyine viittauksine kepun työreformiin), niin todennäköisesti tuo Rantalan työryhmän suositukset tulevat aikanaan olemaan tosiasiallisesti "kipakampia" yksittäisten kansalaisten kannalta kuin mitä hallituksen alunperin esittämät olisivat olleet, mutta kun järjestöt eivät menetä tältä osin "kasvojaan", niin tokihan tämä ratkaisu sitten ilmeisesti järjestöille paremmin on hyväksyttävissä.

En oikein usko, että tässä oli mitään suurta macchiavellimaista mestarisuunnitelmaa taustalla, eikä tätä voi nähdä muuten kuin Vanhasen merkittävänä arvovaltatappiona. Asiallisestihan kehitys (tai lähinnä taantuminen) tulee toki menemään tähän suuntaan, minkä kaikki osapuolet ovat myöntäneetkin. Näissä puitteissa ainoa mahdollisuus on työurien merkittävä pidentäminen, mutta, outoa kyllä, muodollinen eläkeikä ei tässä ole se kynnyskysymys. Näistä monista ennustajista tulee muuten mieleen, etten kovin montaa julkista ennustetta nähnyt, että hallitus perääntyisi näin rajusti asiassa. Lähinnähän julkisuudessa pidettiin yleislakkoajatusta täytenä mahdottomuutena ja lähinnä oletettiin, että ay-liike tulee asiallisesti perääntymään. Hyvä kuulla, että kuitenkin piilossa oli erinomaista asiantuntemusta. Kansan enemmistöhän tuntuu edelleenkin elävän huoltosuhteen romahtamisen suhteen täydessä haavemaailmassa - ilmeisesti kaikki älyllinen energia on mennyt somaleiden seuraamiseen tms.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Osingot kuuluvat yrityksen omistajille, eli toiminnan rahoittajille, ei johdolle. Johto ja omistajat ovat ainakin suuremmissa yrityksissä kaksi eri asiaa, osakeyhtiölainkin periaate on tämä.

Tuo johdon joustaminen olikin täysin oma kappaleensa tekstissäni. Missäänhän en väittänyt, että pörssiyhtiön hallitus muodostuisi suuromistajista. Toki pitää muistaa, että ei suuromistaja pörssiyhtiön hallituksessa ole tavaton asia.

Tällä hain vaan sitä, että jos yritys haluaa valtiolta joko suoraa tai epäsuoraa tukea, olisi yrityksessä syytä joustaa joka suunnassa. Eikö siinä mielestäsi ole minkäänlaista ristiriitaa, että yrityksen hallitus pitää kokous- yms. palkkionsa ennallaan, mutta samalla valittelee kun rahat ei riitä pitää ihmisiä töissä? Kun valtio tulee apuun, niin jokaisella pitäisi olla halukkuutta joustaa.

Osakkaat haluavat tuottoa rahoilleen, joko osingon tai arvonnousun muodossa, ja yrityksen johdon ainoana tehtävänä on toimia yhtiön edun mukaisesti. Osakeyhtiölain mukaan yhtiön ainoa määritelty tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen. Miten nyt sekoitat johdon ja osingot?

Enhän sekoita. Nämä olivat kaksi eri lukua tekstissäni. Voit olla täysin varma, että tiedän osakkeenomistajan ja hallituksen jäsenen eron. Älä huoli siitä.

Jos yrityksen hallituksella ei ole halukkuutta laskea jakamiaan osinkoja, niin tällöin on mielestäni turha vaatia valtiolta minkäänlaisia toimintaa elvyttäviä paketteja. Yrityksen kuuluu lähtökohtaisesti itse kohentaa omaa toimintaansa, mutta jos siihen ei löydy halua niin miksi valtion pitäisi jaella rahaa miten sattuu?

Mikäli osingonmaksukyky on muita vastaavia yhtiöitä huonompi, lähtee yhtiöltä rahaa muualle missä se tuottaa paremmin. Tällöin tarvitaan entistäkin laajempia lomautuksia/kulujen karsintaa.

Mielestäsi siinä ei ole mitään ristiriitaista, että yritys ottaa vasemmalla kädellä valtiolta tukea pitääkseen yrityksen rattaat pyörimässä ja oikealla kädellä yritys jakaa osinkoa normaaliin tapaan?

Jos osinko-osuuden tiputtaminen tietää osakkeenomistajien joukkopakoa, niin tämähän tietäisi erinomaista tilaisuutta valtiolle ostaa yrityksen osakkeita haltuunsa sopuhintaan.

Tästä johtuu muun muassa tuoreen tutkimuksen tulos, jossa todettiin työpaikan perheyrityksessä olevan varmempi ja näin myös työntekijät tyytyväisempiä kuin pörssiyhtiöissä. Perheyrityksessä johto ja omistajat ovat yleensä sama asia ja lisäksi näillä on tunnesiteitä yhtiöön. Siksi osingonmaksukyvyn väheneminen ei aiheuta pääomakatoa.

Tässä olen niin sinun kuin tutkimuksen kanssa samaa mieltä. Se mitä Suomi tarvitsee, on terveitä PK-yrityksiä. Ja mikä parasta, PK-yrityksille tuo toiminnan vieminen ulkomaille ei ole niin kiehtova ajatus. He ovat tyytyväisiä, kun tulos pidetään positiivisena.

Toiseksi, suurimmassa osassa yrityksiä johdon palkkiot eivät vaikuttaisi kuin pieneen osaan irtisanomisista, eikö johdon kannusteet hoitaa hommansa hyvin(esim optiot) ole pidettävä kannustavina, jotta hyvän johtamisen insentiivit ovat kohdallaan?

Kysymys yritysjohdon palkkioista on samanlainen hyttysenpaska valtameressä kuin kansanedustajien palkkiot. Kiva räksyttää asiasta, jolla ei oikeasti ole mitään käytännön merkitystä.

Mielestäni yritys saa toimia juuri kuten tykkää, jos heidän toimintansa on omavaraista. Mutta sillä hetkellä kun valtion on tultava hätiin, niin yrityksessä pitää osata joustaa joka suhteessa. (Meneepäs itsensä toistamiseksi).

Nämä ovat yhteiset talkoot joihin on myös sen sikariportaan syytä osallistua. Vaikka sitten pelkästään psykologisen merkityksen vuoksi.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kyllähän tässä kohta alkaa jo odottelemaan sitä hetkeä, kun Jarmo Korhosen johtama Keskustan oma sisäinen oppositio ottaa ja vaihtaa Vanhas Masan.

No ehkä pitää odottaa eurovaaleihin asti?
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Hyvä kuulla, että kuitenkin piilossa oli erinomaista asiantuntemusta. Kansan enemmistöhän tuntuu edelleenkin elävän huoltosuhteen romahtamisen suhteen täydessä haavemaailmassa - ilmeisesti kaikki älyllinen energia on mennyt somaleiden seuraamiseen tms.
Näin lienee asioiden laita, valitettavasti. Tulee myös mieleeni klassinen esimerkki kysymyksenasettelun vaikutuksesta mielipidetutkimuksissa. Huomattavan erilaisia vastauksia saadaan, kun "sama" kysymys muotoillaan kahdella tavalla esimerkiksi seuraavasti:

- Onko eläkeikää mielestänne perusteltua korottaa?
- Onko eläkeikää mielestänne perusteltua korottaa, mikäli tämän osoitetaan olevan välttämätöntä hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi?

"Eläkeikä" ja "hyvinvointipalvelut" voidaan esimerkissä korvata asiayhteydestä riippuen muillakin termeillä.

Suomalaisten enemmistö lienee ottanut ylläolevan esimerkin tapaisesti kantaa lähinnä ensinnä mainittuun kysymysmalliin. Valtiontalouden näkymistä, huoltosuhteen kehityksestä sekä hyvinvointipalvelujen rahoitustarpeesta seuraavien 10-20 vuoden aikana ei kansan syvien rivien keskuudessa ole muodostunut kunnollista ymmärrystä. Tässä joukossa saattaa olla myös yhteiskunnallisia vaikuttajiamme.

Vanhasen hötkyily ja peruuttelu ihmetyttää, vaikka pyrkimys laajaan sopuun ja yhteistyöhakuisuus eivät ole olleenkaan väheksyttäviä asioita. Kysymys on kuitenkin hyvin vakavista asioista, joita pitää jo tämän hallituksen aikakaudella pystyä käsittelemään päivänpolitiikan pintakuohuja syvällisemmin. Seuraavista hallituksista puhumattakaan.

Keskustan riveistä alkaa pikapuoliin ilmaantua haastajaehdokkaita Vanhaselle.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Suomalaisten enemmistö lienee ottanut ylläolevan esimerkin tapaisesti kantaa lähinnä ensinnä mainittuun kysymysmalliin. Valtiontalouden näkymistä, huoltosuhteen kehityksestä sekä hyvinvointipalvelujen rahoitustarpeesta seuraavien 10-20 vuoden aikana ei kansan syvien rivien keskuudessa ole muodostunut kunnollista ymmärrystä. Tässä joukossa saattaa olla myös yhteiskunnallisia vaikuttajiamme.

En ole todellakaan sosiaalipolitiikan asiantuntija, mutta kun näitä lukuja ja trendejä on mielessään pyöritellyt niin ei kyllä tule mitään ilmeistä ratkaisua mieleen. Toisaalta on säilytettävä kansallinen kilpailukyky, ja toisaalta on samanaikaisesti pidettävä yllä toimivan ja tehokkaan yhteiskunnan mahdollistavia olennaisia rakenteita radikaalisti huonommalla huoltosuhteella. Yhtälö ei välttämättä ole ratkaistavissa. Tämä ei vieläkään ole mikään yleisessä ymmärryksessä oleva asia, ja tosiaan, ilmeisesti monen poliitikonkin perspektiivi on niin kiinni päivänpolitiikan kuohuissa ettei ole edes halua nostaa tätä hyvin huolestuttavaa lähitulevaisuuden ongelmaa esille. Nykyinen mallimme on ehkä piankin historiaa, enkä oikein usko että tilalle olisi tulossa mitään parempaa.
 
Salama44

Jäsen
Hallitus peruu eläkeiän noston!

Voitto oppositiolle ja ammattijärjestöille, jotka puolustivat suomalaista tynötekijää. Nyt lopullisesti tiedetään millaisia työväenpuolueita porvaripuolueet ovat. Vanhasen ja porvarihallituksen yritys oli todella tökerö ja ylimielen. Tämä muistetaan seuraavissa vaaleissa.

Nyt vaan sopimaan eläkeiän todellisesta nostamisesta niin että pitkän työuran tehneitä ihmisiä ei työnnetä eläputkeen väkipakolla ja jopa peruspäivärahalla odottamaan vanhuuseläkettä. Sopimalla pystytään aikaansaamaan sellainen eläkejärjestelmä, jossa ne joilla on työkykyä ja halua jatkavat pitempään töissä. Tämä järjestelmä tulee olla käytössä silloin kun tulee työvoimapula eikä vielä taantuman aikana kun ihmisiä potkitaan vanhimmasta päästä pellolle.

Hyvä oppositio, hyvä kansalaiset ja kaikki te jotka olette mielipiteillänne tätä asiaa tukeneet ja kiitos kaikille niille 200 000 tuhannelle ihmisille jotka ovat allekirjoittaneet asiaa tukevan adressin. Hallitus on satu perumaan päätöksensä. Tänään on mukava kuunnella eduskunnan kyselytunnilla kun oppositio ryöpyttää hallitusta väärästä päätöksestä jonka se joutui vetämään pois.
 
12961

Jäsen
Eikö siinä mielestäsi ole minkäänlaista ristiriitaa, että yrityksen hallitus pitää kokous- yms. palkkionsa ennallaan, mutta samalla valittelee kun rahat ei riitä pitää ihmisiä töissä? Kun valtio tulee apuun, niin jokaisella pitäisi olla halukkuutta joustaa.

Jos yrityksen hallituksella ei ole halukkuutta laskea jakamiaan osinkoja, niin tällöin on mielestäni turha vaatia valtiolta minkäänlaisia toimintaa elvyttäviä paketteja.

Mielestäsi siinä ei ole mitään ristiriitaista, että yritys ottaa vasemmalla kädellä valtiolta tukea pitääkseen yrityksen rattaat pyörimässä ja oikealla kädellä yritys jakaa osinkoa normaaliin tapaan?

Tässä olen niin sinun kuin tutkimuksen kanssa samaa mieltä. Se mitä Suomi tarvitsee, on terveitä PK-yrityksiä.

Onhan siinä ristiriita, mutta ongelma piilee siinä, että revitään kaikki mahdollinen irti kun kaikki muutkin niin tekevät. Mikäli kaikki suomalaiset tuetut yritykset laskisivat osinkojaan yhtaikaa, niin että kilpailutilanne ei vääristyisi, olisi asia mielestäni ihan ok, oikeaan suuntaan.

Mitä suuruusluokkaa ovat olleet tähän mennessä valtion jakamat tukipaketit yrityksille? Onko mitään tietoa, voisi ottaa paremmin kantaa niiden merkityksellisyyteen, suhteuttaa paremmin. Itse en pikaisella googletuksella löytänyt.

Perheyrityksiä on myös suurten yritysten luokkaan kuuluvia, useampiakin. Näissäkin trendi oli samansuuntainen kuin PK-yrityksissä, eli johtaminen ei ole läheskään niin kylmäpäistä kun se tapahtuu tunnesitein kyseiseen yhtiöön. Olisiko ensimmäinen lomauttanut iso perheyritys (mitä minä olen kuullut) ollut TS-Yhtymä? Entäs vastavan kokoluokan pörssiyhtiöt? Taitaa esimerkkejä olla aika lailla enemmän.
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Kieltämättä meidän sukupolven kukkarollahan tuossa käydään. Vai uskooko joku oikeasti että 30v päästä esim. minä pääsen 62-vuotiaana eläkkeelle? Hah. Rahastoja syödään isojen ikäluokkien myötä, ja meidän eläkemaksuja korotetaan jotta onnistuu eläkkeellä olo noilta isommilta ikäluokilta.

Kivaa että jotkut jaksavat iloita nuorempia ikäluokkia kohtaan harjoitetusta ulkoparlamentaarisesta diktatuurista. Ja kun tämä olisi alkanut marginaalisesti vaikuttamaan vasta parin vuoden päästä, ja siitä kymmenen vuotta eteenpäin.

Ihmiset siis oikeasti uskoo että Suomi ei ole muuttumassa? Voi hyvää päivää.
 
12961

Jäsen
Hallitus peruu eläkeiän noston!

Voitto oppositiolle ja ammattijärjestöille, jotka puolustivat suomalaista tynötekijää. Nyt lopullisesti tiedetään millaisia työväenpuolueita porvaripuolueet ovat. Vanhasen ja porvarihallituksen yritys oli todella tökerö ja ylimielen. Tämä muistetaan seuraavissa vaaleissa.

Itse olin pettynyt tähän hallituksen soutamiseen ja huopaamiseen, nyt olisi ollut hyvä sauma näpäyttää työmarkkinajärjestöjä, varsinkin kun akava suhtautui jo varovaisen myönteisesti muutokseen.

Työmarkkinajärjestöillä ei ole enää samaa valtaa kuin 70-luvulla ja niiltäkin löytyy sen verran ymmärrystä, että vaikka eläkeikää olisi nostettu yksipuolisesti, ei yleislakon mahdollisuutta olisi käytännössä ollut.
 
12961

Jäsen
Kieltämättä meidän sukupolven kukkarollahan tuossa käydään. Vai uskooko joku oikeasti että 30v päästä esim. minä pääsen 62-vuotiaana eläkkeelle? Hah. Rahastoja syödään isojen ikäluokkien myötä, ja meidän eläkemaksuja korotetaan jotta onnistuu eläkkeellä olo noilta isommilta ikäluokilta.

Nimenomaan. On myös melko naiivia olettaa automaattisesti, että meillä, jotka suurten ikäluokkien eläkkeet tätä menoa maksamme, on ylipäätään valtion järjestämää eläkejärjestelmää 30 vuoden päästä. Tulevaisuus on huomattavasti todennäköisemmin ihmisten oman säästämisen varassa, eläkemaksut tulevat nousemaan niin paljon suurten ikäluokkien oltua muutaman vuoden eläkkeellä, että järjestelmä on käytännössä kestämätön.

Onhan tässä harkittu oman liiketoiminnan siirtämistä jo vaikka kuinka moneen kertaan, mutta nämä päätökset vievät toiminnan (~puolet Suomessa) ja oman perseen siirtämisen kokonaan mm. yhteisöverovapaaseen Eestiin taas kerran lähemmäksi ja lähemmäksi. EU-alueella kun on erittäin helppo harjoittaa liiketoimintaa sieltä käsin, vaikka suurin aktiviteetti onkin Suomessa.

Tämä hallituskokoonpano antoi jotain toiveita järkevämmästä tulevaisuudesta, mutta miltäs nyt näyttää? Saatanan sarvikuonojen maa!
 
Viimeksi muokattu:

kovalev

Jäsen
Sieltähän se sitten odotetusti tuli.

Samalla tämä oli käytännössä loppu uuden Kekkosemme 10-vuotissuunnitelmille.
Tai saahan sitä suunnitella, mutta joka tapauksessa Vanhanen tullaan kampeamaan vaikka väkivalloin puolueensa johdosta seuraavassa puoluekokouksessa. Poliittinen uskottavuus - jos sitä nyt on ollutkaan - on nyt lopullisesti menetetty.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Nykyinen mallimme on ehkä piankin historiaa, enkä oikein usko että tilalle olisi tulossa mitään parempaa.
En pysty itsekään esittämään idioottivarmaa ratkaisua, eikä kukaan taida väittää pitävänsä sellaista takataskussaan. Oleellista olisi kuitenkin, että ymmärrettäisiin minkä mittakaavan asioista tässä on kysymys, ja mihin ongelmiin eläkeiän rukkaamisella yritettiin puuttua. Nykymenolla on jatkuvasti yhä selvempää, että julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tasosta ja laajemmin ottaen "nykyisestä mallista" joudutaan jatkossa tinkimään huomattavan paljon. Tämä ei mene kaikille jakeluun millään. Kuvitellaan että hallitus esittää eläkeikään korotusta pelkkää ilkeyttään.

Hyvä oppositio, hyvä kansalaiset ja kaikki te jotka olette mielipiteillänne tätä asiaa tukeneet ja kiitos kaikille niille 200 000 tuhannelle ihmisille jotka ovat allekirjoittaneet asiaa tukevan adressin. Hallitus on satu perumaan päätöksensä. Tänään on mukava kuunnella eduskunnan kyselytunnilla kun oppositio ryöpyttää hallitusta väärästä päätöksestä jonka se joutui vetämään pois.
Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha, neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha! Ote teoksesta Eläinten vallankumous, kirj. G. Orwell. Siat joutuivat tosin myöhemmässä vaiheessa kaatamaan hiekkaa tms. hinkaloiden pohjalle ja vähät jäljellä olevat jauhot ripoteltiin näiden päälle. Näin vierailijoilta pyrittiin salaamaan totuus siitä, kuinka niukasti Eläintilalla oli ruokaa.

Loppujen lopuksi olisi tietysti melko sama mistä suunnasta kuningasideat tulevat, kunhan niitä vain tulee ja ideat saadaan toiminnan tasolle, mutta vasemmalta niitä on turha odottaa. Siellä on otettu lähinnä kantaa siihen mitä ei ainakaan sovi tehdä.
 
Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City

Tai tosiasiassa siihen, miten niitä ei sovi tehdä. Hallituksen esitys olisi varmaankin mennyt läpi, jos se olisi ensin valmisteltu yhdessä ammattiyhdistysväen kanssa. Ei sielläkään niin pässejä olla, etteikö käsitetä yksinkertaista matematiikkaa. Kun ei rahat riitä niin ne ei riitä. Nyt kun Vanhanen nöyryytettiin, voidaan taas alkaa keskustella käytännössä samasta asiasta.

Vanhaselta melkoinen poliittinen huti, mutta toisaalta hyvä, että tätä kautta saatiin tämä tärkeä asia tapetille.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Mitä suuruusluokkaa ovat olleet tähän mennessä valtion jakamat tukipaketit yrityksille? Onko mitään tietoa, voisi ottaa paremmin kantaa niiden merkityksellisyyteen, suhteuttaa paremmin. Itse en pikaisella googletuksella löytänyt.

Kiitos asiallisesta viestistäsi.

Tuohon kysymykseesi avustuksista osaan jotain vastata. Taannoisessa Ajankohtaisessa Kakkosessa eräs herra tuumasi, että hänen tietojensan mukaan pörssiyhtiöt eivät ole saaneet suoraa rahallista tukea. Tuki on siis tullut muulla tavalla, kuten erilaisia työllistäviä projekteja tarjoten.

Kaikesta huolimatta en pidä pois suljettuna sitä mahdollisuutta, etteikö rahaa jossain käänteessä jouduttaisi antamaan ihan suoraan. Tätähän on Yhdysvalloissa tehty jo useamman kuukauden ajan ja Saksa lähti leikkiin mukaan tänä vuonna.

Katsellaan ja kuulostellaan...
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös