Eipä herätä suuria tunteita budjetti. Hyvin johdonmukaisesti mielipidetutkimukset antavat ymmärtää, etteivät ainoastaan keskituloiset vaan jopa suurituloiset ovat valmiita luopumaan veronalennuksista hyvinvointipalveluihin panostamisen vuoksi. Kysymyksessä olisi hyvinkin suosittu ratkaisu, mutta osin hyvistä, osin sitten ihan vain "yleisistä" syistä tähän ei yksikään hallitus ole viime vuosina merkittävässä mielessä ryhtynyt. Toivottavasti valittu linja osoittautuu oikeaksi. Valtiovarainministeriö vähän roolinsakin puolesta ennustelee aika positiivista kehitystä, kun ottaa huomioon maailmantalouden aika huolta herättävän tilanteen. Tuo 2,8%:n inflaatioennuste tuntuu tässä tilanteessa täydellisen ylioptimistiselta - olen valmis lyömään vetoa pullosta vähän ikääntyneempää irlantilaista viskiä (ei mitään vähän tislattuja turvesavuja kiitos), että ensi vuoden inflaatio on korkeampi. Ensimmäinen vetoon tarttuja huomioidaan - Viljuri?
Itse kaipaisin kyllä aidosti rakenteisiin saakka ulottuvia uudistuksia, koska tämä työn tekemiseen perustuva vallitseva sosiaaliturvan muoto ei kohtaa kaikkia avuntarvitsijoita ja toisaalta kuitenkin samaan aikaan passivoi eli käytännössä invalidisoi sellaisia, jotka ovat joko kannustinloukussa tai siivotaan keinotekoisesti nykymuotoiselle sairauseläkkeelle tilastoja rumentamasta.
Osittain kryptisestikin ilmaisten tarvitsemme kiveen hakattujen "joko - tai" mallien ohelle "sekä - että" lähestymistapoja.
Mitä tulee itse verotuksen ja hyvinvointiyhteiskunnan välisiin yhteyksiin, niin välttämättä ei tarvitse edes olla mikään prognoosihemmo nähdäkseen sen, että nykymalleilla pohja ei vain kestä enää tulevan vuosikymmenen loppupuolen tilannetta*. Kaikki mahdolliset keinot talouden kestävästä kasvattamisesta työelämän pelinsääntöjen muutoksien kautta sosiaali- ja terveyspuolen kehittämiseen tarvitaan.
Valtiovarainministeriön työhypoteeseista voi sanoa sen verran, että skenaariot ovat aina skenaarioita, mutta miten itse arvioisin tulevaa kehitystä, niin asiasta kiinnostuneiden kannattaa viimeistään nyt alkaa tutkimaan pörssisäästämistä. Synkimmät esitetyt skenaariot maailmanmarkkinoista ja raaka-aineiden aiheuttamista hinnannousuista eivät kaiken järjen mukaan tule tällä kertaa toteutumaan. EKP saattanee tästä syystä laskea korkoja lähitulevaisuudessa, mutta vastapainona valtio ei ainakaan omilla budjettitalouden piiriin kuuluvilla toimilla lisää tarpeettomasti inflaatiopaineita kotimarkkinoiden osalta. Tämä näkyy myös veropolitiikassa, kaikkea varaa ei olla käytetty.
Inflaatiosta en mene lyömään vetoa, mutta ainakaan emme ajaudu lamaan samaan aikaan korkean inflaatiotason kanssa, ja taantumakin korkean inflaation kanssa edellyttäisi varsin poikkeuksellisten tapahtumien ketjureaktiota. Nämä vaarat vältettäneen.
Laaja näkemys veropolitiikan puolelta on sellainen, että vaikka vuorineuvoksille onkin jo suotu eräänlainen tasaveromalli, verotuksen painopisteiden löytyessä kulutuksesta ja ansiotulojen verotuksesta, niin jo oikeudenmukaisuuteenkin liittyvistä seikoista johtuen omalla työllään tulisi kyetä parantamaan asemaansa nykyistä merkittävämmällä tavalla. Pienin askeleihin tähän suuntaan on liikuttu, mutta viimeistään huoltosuhteen heikkeneminen ja globaalit haasteet pakottavat varsin radikaaleihin muutoksiin tulevalla vuosikymmenellä.
Tämä voi tarkoittaa kansalaispalkkaa ja tuloveroihin tasaveromallia. Nämä yksistään eivät toimi, jos työelämän pelisääntöjä ei saada muutettua ja toisaalta sosiaalisektoria toimimaan viittaamillani "sekä - että" lähestymistavoilla. Vastaavasti pääomaverotus ja yritysverotus tässä visiossa hieman nousisivat (lähinnä veropohjaan liittyvistä tekijöistä johtuen), mutta ei merkittävästi, verotuksen varsinaisen painopisteen säilyessä edelleen kulutusverotuksessa, ympäristöpoliittisistakin syistä.
Jos jostakin voimme olla varmoja, niin ansiotulojen verotuksen progression nykytaso, puhumattakaan sen kasvattamisesta, ei kuulu tulevaisuuden keinovalikoimaan. Sosiaalista oikeudenmukaisuutta on haettava jostakin muusta kuin raskassoutuisista ideologioista ja muista fiksaatioista, puhumattakaan perinteisestä populismista.
*
Jos naiset alkavat keskimäärin synnyttämään 1) 2,1 lasta rintaparia kohden ja 2) samaan aikaan jatkavat työelämässä, niin tilanne voisi osittain muuttua (mikäänhän ei sinällään poista maailmantalouden aiheuttamia muutospaineita, mutta teoriassa). Tästä ei kylläkään ole merkkejä syntyvyyden huidellessa lukemassa 1,8, mikä tietysti sekin on kumma kyllä parempi kuin eteläisessä ja itäisessä Euroopassa, yhdistettynä tuohon työelämässä jatkamiseen.
Toinen mahdollisuus on keskimääräisen eläkkeelle siirtymisen lykkääminen useammalla vuodella. Tämänkin edun syö kuitenkin loppupäästään kasvava elinikä, joka ei ainakaan toistaiseksi näytä olevan yksi yhteen täyden fyysisen ja henkisen toimintakuntoisuuden kanssa. Tilanne ei kylläkään ole toivoton, ainakin aivojen rappeumasairaudet "voitettaneen" mitä todennäköisemmin muutaman seuraavan vuosikymmenen kuluessa, tämä ei tosin auta vielä 2010-luvun jälkipuoliskolle.
Kolmas mahdollisuus on maahanmuutto, jota ei voida välttää missään skenaariossa. Miten "hallitsemattomaksi" se muodostuu, on hiukkasen meistä ja asenteistamme kiinni. Itse yrittäisin suunnitella asiaa ennalta, ja välttämään tilannetta, jossa tulvaportit on vain eräänä päivänä avattava, kun työkykyisiä ihmisiä ei riitä juuri mihinkään hommaan.