Mainos

Miksi tuemme maataloutta verorahoillamme?

  • 52 537
  • 544

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Mitä hyötyä on ruoan tuonnin välttelystä? Mikä siitä tarkalleen ottaen tekee kallista?

Ei ne Briteissä ja Singaporessakaan pyri ensisijaisesti siihen, että jokaista asiaa tehdään kotimaassa. Adam Smith, David Ricardo ja kumppanit keksivät jo 1700-luvulla, että se ei ole kovin järkevää pitkässä juoksussa. Fiksumpaa on tehdä sitä, missä on kilpailuetua ja mahdollisuus ylläpitää markkinaehtoista yritystoimintaa.

Asian voi rinnastaa vaikkapa tälläiseen asiaan. Eikös meidän kannattaisi tällä perusteella tuoda ja ostaa myös poliisit ulkomailta? Uskoisin Puolalaisen pollisin olevan huomattavasti edullisempi vaihtoehto, jos se saataisiin houlkuteltua tänne paikallisin palkoin ja työmarkkinaehdoin. Pollisin palkka menisi kuitenkin lyhentämättömänä Puolaan verotettavaksi, koska tuote on ostettu ulkomailta. Se että Suomi on kallis maa ei ole välttämättä sen toimijan vika joka joutuu kilpialemaan halvepia maita vastaan, ja kaikki ei esimerkiksi maataloudessa johdu pelkästään sitä, että Suomi huonoa aluetta harjoittaa maataloutta. Suomemn syysteemi on vain tämä missä kerätään paljon veroja ja sitten niillä yhteiskunta ohjailee asioita eli sosialismiä. Ei maatalous ole mitenkään ainoa asia mitä Suomessa tuetaan poikkeuksellisen paljon, vaan lista on pitkä ihan koulutuksesta lähtien.

Se että Singaporessa ei tuoteta kovin paljoa maataloutuotteita voi selvittä myös kartasta. Britit taas kyllä ovat erittäin vahva maatalousmaa ja en oikein ymmärrä miksi se tuolla on.

Maatalouden hintalappua veronamaksajalle on erittäin vaikea hahmottaa, koska kyseessä on kotimarkkinoilla tapahtuvaa liiketoimintaa. Kotimarkkinoilta valtio kerää kyllä veroina takaisin valta-osan rahoista mitä se kylvää. Todennäköistä on, että lopulta veronmaksajan hintalappu on tuosta 0 ja vähän valtio jää voitolle, kun otetaan koko maatalouden työllistävä vaikutus huomioon ja se on paljon suurempi kuin pelkkä alkutuotanto.

edit- esimerkkinä Saksa jyllää jo pelkästään sillä, että siellä käytetään paljon matalapakkaista siirtotyövoimaa. Maatalouden tuotantokejussa on paljon matapalkka vaiheita, missä Saksalainen saa huomattavan edun sillä että työntekijän kokonais kustannus työnantajalle on alle 10e/h. Sitten ihmetelään miksi Suomi ei pärjää missään teollisuudessa.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ruoka tulee kallistumaan ja sen saatavuus maailman markkinoilta vähentymään. Suomen on jo huoltovarmuussyistäkin pidettävä
pellot kasvukuntoisina. Tällä hetkellä ja todennäköisesti vielä pari vuosikymmentä kotimainen ruoantuotanto vaatii tukia, koska viljely ei ole ilman niitä kannattavaa. Tulevaisuudessa voi hyvinkin olla toisin.

Ilmastonmuutos nostaa Suomessa satotasoja, kun vastaavasti maailmalle syntyy paljon alueita, joissa viljely ei ole enää mahdollista. Kehittyvissä maissa elintaso nousee ja sitä myöten ruoan kulutuskin vain nousee. Maailman väkiluku kasvaa. Maailmaa uhkaa tulevaisuudessa ruokapula. Onko joku vakavissaan sitä mieltä, että Suomella ei tulisi olla omaa ruokatuotantoa?
Vaikka nämä väitteet on ammuttu moneen kertaan alas, niin propagandan ansiosta ne pompahtelevat aina pintaan kuin tietynlaiset jätökset vessanpöntössä.
Kukaan ei ensinnäkään ole ruuan tuottamista Suomessa kieltämässä. Ei kaikki Suomen ruuantuotanto ainakaan toivottavasti ole niin tehotonta, etteikö se tulisi toimeen ilman rahan kaatamista. Lisäksi ruuan hinta muodostuu kysynnästä ja tarjonnasta. Jos tarjontaa vähennetään, niin hinta nousee jolloin jäljelle jäävä tuotanto on kannattavampaa (kunnes löytyy tasapaino). Ilman tukia maan hinta myös laskee, joka myös taas nostaa kannattavuutta jne. Kuten moneen kertaan on todettu, niin tukiaiset lisäävät tehottomuutta ja "vuotavat". Voi olla että tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen ja/tai ilmastonmuutoksen takia ruuan viljely on taas kannattavaa ja markkinatalous pitää huolen, että sen osuus silloin kasvaa juuri sen verran kun tarvitaan. Voi myös olla, että lihansyönti vähenee niin paljon ettei viljelypinta-alaa tarvita yhtä paljon vaikka väestömäärä kasvaisikin.

Joka tapauksessa se isoin pointti on, että me voimme ostaa niin monen vuoden varmuusvarastot viljaa yms ja sen säilyttäminen on helppoa ja hauskaa ja tämä on moninkerroin halvempi ratkaisu kuin nykyinen setelien kokossa polttaminen, jolloin meillä on tarvittaessa aikaa reagoida muutoksiin.
 
Viimeksi muokattu:

Analyzer

Jäsen
Vaikka nämä väitteet on ammuttu moneen kertaan alas, niin propagandan ansiosta ne pompahtelevat aina pintaan kuin tietynlaiset jätöksen vessanpöntössä.
Kukaan ei ensinnäkään ole ruuan tuottamista Suomessa kieltämässä. Ei kaikki Suomen ruuantuotanto ainakaan toivottavasti ole niin tehotonta, etteikö se tulisi toimeen ilman rahan kaatamista. Lisäksi ruuan hinta muodostuu kysynnästä ja tarjonnasta. Jos tarjontaa vähennetään, niin hinta nousee jolloin jäljelle jäävä tuotanto on kannattavampaa (kunnes löytyy tasapaino). Ilman tukia maan hinta myös laskee, joka myös taas nostaa kannattavuutta jne. Kuten moneen kertaan on todettu, niin tukiaiset lisäävät tehottomuutta ja "vuotavat". Voi olla että tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen ja/tai ilmastonmuutoksen takia ruuan viljely on taas kannattavaa ja markkinatalous pitää huolen, että sen osuus silloin kasvaa juuri sen verran kun tarvitaan. Voi myös olla, että lihansyönti vähenee niin paljon ettei viljelypinta-alaa tarvita yhtä paljon vaikka väestömäärä kasvaisikin.

Joka tapauksessa se isoin pointti on, että me voimme ostaa niin monen vuoden varmuusvarastot viljaa yms ja sen säilyttäminen on helppoa ja hauskaa ja tämä on moninkerroin halvempi ratkaisu kuin nykyinen setelien kokossa polttaminen, jolloin meillä on tarvittaessa aikaa reagoida muutoksiin.

Kaikki ns bulkkiviljely on tuista riippuvaista. Ei kannata ilman. Jos tuet lakkaisivat, niin teiden varsilla olevat pellot metsitettäisiin. Koneet myytäisiin. Sitten kun joskus esimerkiksi 15-20 vuoden päästä tilanne muuttuisi, niin ymmärrätkö minkälaisten investointien takana on käynnistää viljelytuotanto uudelleen? Metsän raivaaminen pelloksi on aivan jumalattoman kallista. Maatalouskoneiden hankinta tyhjästä on niin ikään pirun hintavaa hommaa. Innokkaita uusia viljelijöitä on takuulla jonoksi asti! Puhutaan yksityishenkilön kohdallakin miljoonainvestoinnista alalle, joka edelleenkin kamppailisi kannattavuusongelmien kanssa.

Jopa maatalouskriitikkona tunnettu monien tälläkin palstalla arvostama Osmo Soininvaarakin tunnustaa sen, että peltoala tulee pitää tulevaisuuden näkymien vuoksi tuottokuntoisena. Ei niitä peltoja kukaan kuitenkaan huvin vuoksi auki pidä, jos niistä ei saa tuottoa. Varsinkin kun metsitettynä niistä saisi tuottoa. Tukien varassa maanviljely on ihan eteläisintä Suomea myöten.

On sinulla tuossa kuitenkin logiikkaa takana, se myönnettäköön. Keskiössä on aika-arvio siitä, milloin maailmanmarkkinahinnan kehitys ja ilmastonmuutoksen aiuheuttamat ongelmat ja mahdollisuudet realisoituvat niin, että suomalaisesta maanviljelystä tulee kannattavaa ilman tukia. Meneekö siihen 10, 50 vai 100 vuotta?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Miksei se bulkkiviljely kannata? Eikö ole asiakkaita vai?
 
Analyzer

Jäsen
Lisään vielä sen verran edelliseen, että silloin kun suomalaista maanviljelystä perustellaan huoltovarmuudella, niin tulee ottaa huomioon se että puhutaan nimenomaan peltoalan pitämisestä viljelykelpoisena. Omavaraisuuspyrkimysten tulee ulottua vain elintärkeisiin tuotteisiin. Tuotantosuuntia on helppo vaihtaa kulloistenkin tarpeiden mukaan kriisitilanteessa, jos vain on peltoa ja tieinfraa niiden tarpeiden toteuttamiseen.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Tuo 2,7 miljardia on luku mitä voi kyllä käyttää, mutta kovin harhaan johtava se on. Valtion budjettiin ei maataloudesta todellakaan tule noin massiivista lovea, vaan esimerkiksi eu:n osuuksille ei kukaan voi mitään, vaikka ne haluttaisiinkin lopettaa. Tai voihan ne jättää ottamatta, mutta ei se Suomen maksuja EU:lle pienentäisi. Sitten kun sotketaan viellä eläkesysteemit tuohon, niin ollaan jo sellaisessa sopassa mistä on erittäin vaikea ottaa selkoa. Suomen kansalliset tuet on ainoa mikä pitää nostaa esiin, jos tukia kritisoi ja siinä onkin minusta kritisoitavaa sitä en kiellä. Maataloustukia kun käytetään aluepoliittisina tukina, mikä ei todellakaan ole kovin hyvä juttu.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kaiken maailman sosialisteja tämäkin palsta täynnä. Valtion(kansalaisten) pitäisi siis ylläpitää maanviljelystä, koska niin on päätetty. Riippumatta siitä mitä se maksaa. Täysin markkinavoimien vastaisesti vielä. Onhan se absurdia katsella jotain kasvihuonetta keskellä talvea luomassa valosaastetta keskellä yötä. Ja valtio maksaa siitä.

(Huom. mielestäni myös yritystuet pitäisi lakkauttaa ja jos se johtaa yritysten poistumiseen Suomesta tai kaatumiseen niin niiden pitäisi antaa kaatua tai lähteä)
 
Mitenkäs sitten tuet esimerkiksi koulutukseen tai asumiseen ja mihin muuhun? Olisiko näitäkin syytä harkita uusiksi? Olen kanssassi aivan samaa mieltä kyllä tässä, kaikki sosialismi pois, verot alas ja kustannukset alas, niin päästään tästä jatkuvasta tukien kanssa pelleilystä ulos. Myös ay-liike tulisi lopettaa.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Taiteilijoiden apurahoja valtio syytää n. 11m€/vuosi mikä häiritsee sinua enemmän kuin maataloustuet 2,7mrd€/vuosi?

Noinko sanoin? Taiteen tukeminen taisi olla esimerkkinä muista tuista joita maksellaan.

Otetaan toiseksi esimerkiksi vuokralla asumisen tukeminen, josta rahat menee suoraan herrojen perseeseen.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mitenkäs sitten tuet esimerkiksi koulutukseen tai asumiseen ja mihin muuhun? Olisiko näitäkin syytä harkita uusiksi? Olen kanssassi aivan samaa mieltä kyllä tässä, kaikki sosialismi pois, verot alas ja kustannukset alas, niin päästään tästä jatkuvasta tukien kanssa pelleilystä ulos. Myös ay-liike tulisi lopettaa.
Perustulo on hyvä keksintö tähän hommaan. Asumistukijärjestelmä pitää, joko räjäyttää tai järjestää uusiksi. Sinällään ay-liikettä en kieltäisi missään nimessä. Sehän on kommunismia ja en keksi miksi ihmiset eivät saisi järjestäytyä isommaksi blokiksi sopimaan työehdoista.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kaikki ns bulkkiviljely on tuista riippuvaista. Ei kannata ilman. Jos tuet lakkaisivat, niin teiden varsilla olevat pellot metsitettäisiin.
Siihen nähden, että Suomi on maailman toiseksi suurin kauran viejämaa on yllättävää kuulla, ettei sitä kannattaisi viljellä ilman tukia. En silti sano että se on mahdotonta, mutta hullua se on. Tulee ihan mieleen Jaakko Tepon juttu kun poika on sotaan lähdössä ja häntä pitää varustaa lähtöön. Isä toteaa että halvemmaksi tulisi poika täällä kotona tappaa. Gluteiinittomuuden myötä sillä on potentiaalia kasvaa reilusti nykyistä merkittävämmäksi tuotantokohteeksi. Samaten Suomi vie ohraa ja vehnääkin sekä EU:hun että ulkopuolelle:
Koitin myös googlettaa, että paljonko Vehviläinen saa tukiaisia Sipulin viljelyyn, mutta en sitä tietoa löytänyt:

Sitten kun joskus esimerkiksi 15-20 vuoden päästä tilanne muuttuisi, niin ymmärrätkö minkälaisten investointien takana on käynnistää viljelytuotanto uudelleen? Metsän raivaaminen pelloksi on aivan jumalattoman kallista. Maatalouskoneiden hankinta tyhjästä on niin ikään pirun hintavaa hommaa. Innokkaita uusia viljelijöitä on takuulla jonoksi asti! Puhutaan yksityishenkilön kohdallakin miljoonainvestoinnista alalle, joka edelleenkin kamppailisi kannattavuusongelmien kanssa.
Ihan mielelläni näkisin laskelmia laskelmia tästä. Jos esim vuositasolla säästettään pari miljardia euroa, niin mitä esim säästyneellä 40 miljardilla saataisiin. Nämä kuitenkaan eivät ole muutoksia, jotka tapahtuvat hetkessä vaan asiaan ehdittäisiin varautua pikkuhiljaa eikä hommaa tietenkään kannattaisi aloittaa jos ala kamppailisi kannattavuuden kanssa. Voisiko jopa olla että parissa kymmenssä vuodessa koneet kuluvat ja toisaalta kehittyvät, että uusi konekanta olisi hankittava joka tapauksessa (ja tuskin nykyisenkään himmelin alasajo tapahtuu yhdessä yössä vaan portaittain, jolloin koneita ei vain jätettäisi ruostumaan.

Joten tällä hetkellä uhkakuva metsittymisestä ei kuulosta niin katastrofaaliselta kun puhetta on ettei nykyisiä investointia voida tehdä nykyisten metsänkasvun tavoitteiden puitteissa.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Perustulo on hyvä keksintö tähän hommaan. Asumistukijärjestelmä pitää, joko räjäyttää tai järjestää uusiksi. Sinällään ay-liikettä en kieltäisi missään nimessä. Sehän on kommunismia ja en keksi miksi ihmiset eivät saisi järjestäytyä isommaksi blokiksi sopimaan työehdoista.

Mutta varmasti myös fiksuna ihmisenä osittain ymmärrät myös tuet yrityksille, jotka kilpailevat ihan erilaisten yhteiskuntien yritysten kanssa. Asia ei ole niin yksinkertainen, että voidaan esittää vain lukuina kuinka paljon jotain tuetaan, jos ei oteta huomioon myös kuinka paljon joku ala maksaa tästä Suomen järjestelmästä.
 
Johan täällä on lytätty ne yritystuetkin monta kertaa. Opintotukeen vertailu olikin jo huikeaa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos esim vuositasolla säästettään pari miljardia euroa, niin mitä esim säästyneellä 40 miljardilla saataisiin.
Kieltämättä olisi mielenkiintoista nähdä laskelma jossa tämä pari miljardia säästetään.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kieltämättä olisi mielenkiintoista nähdä laskelma jossa tämä pari miljardia säästetään.
tässäpä mielenkiintoinen laskelma: 4-1,9=2,1

"Maataloustuet ovat Suomessa 4 miljardia euroa vuodessa, kun välilliset tuet kuten tullimuurilla korotettu hintataso huomioidaan[13]. Pelkät suorat tuet EU:lta ja veronmaksajilta maanviljelylle olivat 1,9 miljardilla euroa vuonna 2007 – toiseksi eniten EU:ssa bruttokansantuotteeseen suhteutettuna "

tai itseasiassa tuo 2,1 sisältää eu-tukien lisäksi myös kansalliset tuet.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Johan täällä on lytätty ne yritystuetkin monta kertaa. Opintotukeen vertailu olikin jo huikeaa.

Miten se on huikeaa? Minusta kaikki yhteikunnan keräämät verorahat ovat sosialismiä ja nostavat yrittämisen kustannuksia. Toki tuo on erittäin provosoiva esimerkki, mutta ihan samaan tapaan on 2,7 miljardia maatalouden tukia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miten se on huikeaa? Minusta kaikki yhteikunnan keräämät verorahat ovat sosialismiä ja nostavat yrittämisen kustannuksia. Toki tuo on erittäin provosoiva esimerkki, mutta ihan samaan tapaan on 2,7 miljardia maatalouden tukia.
Ensimmäinen asia on satsaus tulevaisuuteen, mahdollistaa tasa-arvoisen koulutuksen ja hyödyttää koko yhteiskuntaa. Toinen taasen hyödyttää vain kepulaisten frendejä.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Ensimmäinen asia on satsaus tulevaisuuteen, mahdollistaa tasa-arvoisen koulutuksen ja hyödyttää koko yhteiskuntaa. Toinen taasen hyödyttää vain kepulaisten frendejä.

Olen kanssassi samaa mieltä, ja tarkoitukseni ei olutkaan väheksyä koulutuksen merkitystä. Käytin asiaa esimerkkinä siksi, että tälläinen sosialistinen yhteiskunta on valinnut tiensä, enkä sano että kaikki välttämättä on väärin. Kuitenkin joillain aloilla joudutaan kilpailemaan kevyempien järjestelmien kanssa, niin jossain määrin tukien kritisoiminen on tekopyhää.

Olen itse kokoomuslainen ja kannatan kyllä sivistystä, mutta asiat eivät ole niin yksikertaisia mitä jostain tukien numeroista voisi päätellä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
tässäpä mielenkiintoinen laskelma: 4-1,9=2,1
Loistava loistava laskelma. Itse ajattelin korjata kestävyysvajeen nostamalla veroja, 7 mijardia vuodessa riittänee.
 
Analyzer

Jäsen
Siihen nähden, että Suomi on maailman toiseksi suurin kauran viejämaa on yllättävää kuulla, ettei sitä kannattaisi viljellä ilman tukia. En silti sano että se on mahdotonta, mutta hullua se on. Tulee ihan mieleen Jaakko Tepon juttu kun poika on sotaan lähdössä ja häntä pitää varustaa lähtöön. Isä toteaa että halvemmaksi tulisi poika täällä kotona tappaa. Gluteiinittomuuden myötä sillä on potentiaalia kasvaa reilusti nykyistä merkittävämmäksi tuotantokohteeksi. Samaten Suomi vie ohraa ja vehnääkin sekä EU:hun että ulkopuolelle:
Koitin myös googlettaa, että paljonko Vehviläinen saa tukiaisia Sipulin viljelyyn, mutta en sitä tietoa löytänyt:

Ihan mielelläni näkisin laskelmia laskelmia tästä. Jos esim vuositasolla säästettään pari miljardia euroa, niin mitä esim säästyneellä 40 miljardilla saataisiin. Nämä kuitenkaan eivät ole muutoksia, jotka tapahtuvat hetkessä vaan asiaan ehdittäisiin varautua pikkuhiljaa eikä hommaa tietenkään kannattaisi aloittaa jos ala kamppailisi kannattavuuden kanssa. Voisiko jopa olla että parissa kymmenssä vuodessa koneet kuluvat ja toisaalta kehittyvät, että uusi konekanta olisi hankittava joka tapauksessa (ja tuskin nykyisenkään himmelin alasajo tapahtuu yhdessä yössä vaan portaittain, jolloin koneita ei vain jätettäisi ruostumaan.

Joten tällä hetkellä uhkakuva metsittymisestä ei kuulosta niin katastrofaaliselta kun puhetta on ettei nykyisiä investointia voida tehdä nykyisten metsänkasvun tavoitteiden puitteissa.

Keskiarvosatoina niin määrän kuin laadun mukaan mitaten kaura viljely ei ole kannattavaa ilman tukia. Siis jos lasketaan sekä Eu että kansalliset tuet mukaan. Niin kuin ei minkään bulkkiviljan. Joku asiasta paremmin tietävä korjatkoon jos olen kauran osalta väärässä, en ole maanviljelijä. Kaurassahan pitäisi olla nyt imua ja se toivottavasti alkaa näkyä tuottajahinnoissakin.

Kyseinen tuottaja on suurtilallinen ja näyttää saaneen 480 000 tukia vuonna 2018. En tiedä sipulin viljelyksen kannattavuudesta. Sipuli ei ole kuitenkaan vilja. Puhuin nimenomaan bulkkiviljojen kannattavuudesta. Ylivoimaisesti eniten suomalaisesta peltoalasta on viljoilla. Öljykasvitkin ovat vähenemään päin.

Ei ne vanhat koneet arvoaan menetä, vaikka välillä täytyykin päivittää kalustoa. Ihan normaalia investointia yrityksen sisällä. Aivan eri lähteä tyhjästä kaikki ostamaan uutena(vaikka ostaisikin käytettyjä)

EDIT: korjattu tukien summa
 
Suomessa tuotettu ruoka ei ole halvempaa eikä edes laadukkaampaa kuin ulkomailla.

Niin, Venäjän markkinoillekin Suomen elintarviketeollisuus yrittää rahdata huonolaatuista tavaraansa ja vielä sikäläistä kalliimpaan hintaan joten ihmekö tuo jos ei kauppa käy...
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Valinnanvapaus kuluttajalle on toki suomalaisen viljelijän kauhistus, koska Suomessa tuotettu ruoka ei ole halvempaa eikä edes laadukkaampaa kuin ulkomailla. Joutuisi panostamaan kun palkka ei tulekaan valtiolta.
Tämä on valitettava tosiasia. Suomalainen laatu, mitä ruokaan tulee on myytti. Tämä on kyllä ulkomailla vuosikausia asuessa selvinnyt. No kyllä me sentään Norja ruoan hinta/laatu-vertailussa hakataan. Paitsi hedelmä- ja kalaosastolla.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Keskiarvosatoina niin määrän kuin laadun mukaan mitaten kaura viljely ei ole kannattavaa ilman tukia. Siis jos lasketaan sekä Eu että kansalliset tuet mukaan.
Tietenkään sellaisessa laskelmassa ei ole järkeä, että Suomen pitäisi kilpailla ilman EU-tukia tukia nauttivien maiden viljelyä vastaan eli tässä luonteva laskelma on luonnollisesti ilman kansallisia tukia. Tuki hienoa ja oikein olisi, että koko EU:n tasolta tukia karsittaisiin, mutta silloin ne vaikuttaa myös kilpailijamaihin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Loistava loistava laskelma. Itse ajattelin korjata kestävyysvajeen nostamalla veroja, 7 mijardia vuodessa riittänee.
Tuo ajatuksesi ei välttämättä toimi, sillä verojen korotuksella on negatiivisia kerrannaisvaikutuksia, kun taas verojen laskusta seuraavat vaikutukset taloudelle ovat yleensä (aina?) positiviisia.

Toki tuossa kritiikissä pointtia on siinä mielessä, että välilliset tuet eivät kulje valtion budjetin kautta, vaan kansalaiset maksavat korkeampien hintojen myötä ne suoraan tuottajille. Voitaisiinhan me homma toteuttaa ostovoiman suhteen neutraalisti niin, että nämä korkeammat tullimaksut kompensoitaiisiin uudella "järkevämmän politiikan" -lisäverolla joka toteuttaisiin tasaverona ja jonka myötä kuluttajien ostovoima ei muutoksessa nousisi vaan pysyisi samana ja valtion tulot kasvaisivat, jolloin tuo parin miljardin säästö tulisi suoraan eikä välillisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös