Nykyään voittaakseen futiksen MM-skabat, täytyy joukkueelta löytyä hyviä yksilöitä, mutta myös pelaamisen järjestys. Ja sen järjestyksen on pystyttävä kasassa koko turnausken ajan, tai oikeastaan vain hiouduttava. Gert Remmel sanoi tämän mielestäni hyvin jossain noista UL:n Pausasta tuon P-Irlannin voiton jälkeen. Huuhkajilla oli epäjärjestys ja P-Irlannilla oli järjestys. MM-skabojen välierässä Saksalla oli järjestys ja Brasilialla ei ollut edes epäjärjestystä. Tällä haen sitä, että esim. moni noista E-Amerikan tai Afrikan hyvistä maista pystyvät tuottamaan aika lailla riittävän määrän hyviä pelaajia, mutta sitten se pelaamisen järjestys tuppaa rakoilemaan. Monissa noissa maissa järjestys ei ehkä ihan kuulu kansojen kulttuuriin muutenkaan ihan samalla tavalla kuin esim. Saksassa. Tunne, tempperamentti ja hetkessä eläminen sekä joskus se oman hyvän tavoittelu korostuvat liikaa näiden maiden pelaamisessa, jolloin hyvästä materiaalista ei saada kaivettua koko potentiaalia esiin ja tulos jää vajaaksi. Tässä kohtaa korostuu juuri sopivan valmentajan merkitys ja järjestyksen luonti. Ehkä siksi monet maat ovat koittaneet eurooppalaista valmentajaa, vaikka se ei heti olekaan toiminut. Tässä voi vuosien mittaan tulla tasoittumista, ehkä. Ja toivottavasti. Näistä monelle majulle tekisi mielestäni hyvää oman maan kansalainen valmentajana, tyyliin oma Diego Simeone. Tarpeeksi jämäkkä ja kokenut sekä taktisesti osaava, joka näillä keinoin saisi pidettyä porukan kasassa, mutta olisi samalla ytimessä luonteen ja muun taustan kanssa.
Itse ketjun otsikon aiheeseen liittyen yksi näkemys, joka liippaa aika läheltä edellistä kirjoitustani sekä osin myös juuri tuota edellä kirjoittamaani. Jos otetaan urheilusta nyt vaikka tämä futis esimerkiksi, niin sellainen havainto itsellä tosiaan on, että aivan noita kirkkaimpia huippuja tulee aika paljon sellaisista maista, joissa elämisen taso ei ole ihan sitä korkeinta luokkaa, ainakaan verrattuna nyt vaikka Suomeen. OK, onhan meillä moneen näistä maista verrattuna pieni populaatio ja olosuhteet ovat jossain kohti vuotta haasteelliset futikselle, mutta silti. Monessa yhteydessä on tullut töllön ja muun median jutuissa esille, että noissa maissa junnut höntsäävät paljon omaehtoisesti, vaikka fasiliteetitkaan eivät välttämättä ole sitä tyydyttävintä luokkaa. Toisaalta itselle on muodostunut myös sellainen käsitys, että Englannissakin noi huiput tulevat aika usein sieltä vähän alempien kastien lapsista, ei niinkään ylemmistä luokista. Tämä on kyllä siis mutua. Samaa mutuilua itsellä on myös Jenkkilän suuunnasta koriksen ja NBA:n suhteen. Mustat pojat donkkaa tykimmin ja edelleen moni tähdistä tuntuu tulevan ns. katujen ja katukoriksen kautta, vaikka tilanne saattaa siinä matkalla NBA:n valoihin jo muuttua. Toki Jenkeissä yliopistosysteemi tuottaa myös sieltä varakkaammistakin huippu-urheilijoita.
Jos tuota edellä esille tuomaani ja kuvaamaani seikkaa vertaa kokonaisuudessaan urheilun kenttään, niin itsellä on sellainen tuntu, että monessa lajissa niitä huippuja tulee enemmän sieltä ei niinn hyväsosaisten joukosta. Voin olla täysin väärässä, mutta jostain syystä tällainen käsitys itselle on tullut tässä viime vuosina.
Yhteenvetona noista hajatuklsista voisi vetää sellaisen näkemyksen, että ehkä meillä Suomessa on tällä hetkellä asiat liian hyvin, jolloin lasten omaehtoinen liikunta jää vähiin, kun heille annetaan mahdollisuus pelata noita konsolipelejä ym. päivät pitkät ja lapsia kasvatetaan täysin pumpulissa ja varotaan pienintäkin naarmua tai haavaa. Puusta saattaa pudota, Stigan kyydistä pudota vauhdissa ja fillarin stongan yli saattaa lentää tonttiin metsäisellä polulla. MItä sitten?! nuorten luut paranee, eikä itselle ainakaan jäänyt mitään pysyviä haittoja em. touhuista. Tai ainakin näin kuvittelen.
Jotain ajattelemisen aihetta antaa myös pientä kohua nostattanut case Juha Malinen. Itse olin heti kartalla, kuten moni muukin, mitä Malinen tarkoittaa, mutta moni ei tosiaan ollut. He olivat varmaankin sellaisia ihmisiä, jotka eivät juurikaan seuraa urheilua, tai sitten kulkevat muuten vain pää perseessä. Eli Suomen rajojen sisäpuolellakin on nähtävissä tätä edellä kuvaamaani asiaa, kun monessa lajissa kansalliselle huipulle ja yleiseen tietoisuuteen alkaa tulla enenevässä määrin maahanmuuttajataustaisia urheilijanuorukaisia. Joukossa voi tietenkin olla joku ulkomaalaisen kanssa sovitun avioliiton jälkeläinenkin, tai matkamuisto, eikä siten maahanmuuttaja.
En tiedä saako tosta kukaan mitään selvää, mutta henkisesti tämä on aina yhtä terapeuttista itse kirjoittajalle.