Miksi Suomi ei pärjää enää kesäolympialaisissa?

[Pavlikovsky]

Joku täällä hyvin totesikin aiemmin, että vaatimustason ymmärtäminen on ehkäpä tietyissä lajeissa kadoksissa sen suhteen, mitä kaikkea ominaisuuksia (henkisiä, fyysisiä ja ehkä tietyissä lajeissa sosiaalisiakin) urheilijalta vaaditaan, jotta voidaan puhua olympiamitalista. Suomessa erilaisilla lajeilla olisi paljon opittavaa toisiltaan, mutta tietty nurkkakuntaisuus estää tämän pidemmän päälle.

Jos urheilija sisäistää ajatusmallin, että mitä on totaalinen urheileminen unelman eteen ja valmentaja on ajatuksen kanssa samalla sivulla eikä kumpikaan ole vain "tekevinään", niin mahdollisuuksia toki on. Mun mielestä molemmat mitalistimme Tokiosta edustavat tätä polkua. Joku Jani Sievinen aikanaan oli tästä paras esimerkki. Sellaista roihua ja tahtoa harvalta löytyy, sillä mukavuuksia on yhteiskuntamme täynnä verraten siihen, että tuijotat lihakset laktaatista kankeana kaakeleita viikosta toiseen isäukon ottaessa kellosta aikaa. Raaka työ palkitaan, mutta ymmärrys siitä, että mitä tehdään tulee suhteuttaa urheilijan kapasiteettiin ottaa se vastaan. Joku Alisa Vainion case osoittaa sen, että tiettyjä harjoituksellisia rajoja ei kannata ylittää liian aikaisin, vaikka usein ongelma onkin, että liikutaan liian mukavoituneilla treeniärsykkeillä.

 

[Charwin]

Eri lajiliitothan ovat tehneet "urheilijan polku" kuvauksen, jossa on kerrottu niistä määristä ja taito vaatimuksista, mitä urheilijalla täytyy olla minkäkin ikäisinä, mikäli mielii huipulle. Lajiliitot ovat räätälöineet ne vastaamaan oman lajinsa vaatimuksia. Polut antavan suunan n. täysi-ikäiseksi asti.

Mutta mitäs sen jälkeen? Polun jälkeen alkaa ne vuodet, jossa pitäisi tehdä eroa kansainvälisiin kilpailijoihin.

Mutta tällä hetkellä ongelma on se, että meidän urheilijat lähtevät liian usein takamatkalta siinä kohtaa..

 

[Lystikäs]

Loppupäätelmä on, että suomalaisten oli mahdotonta mennä kärähtäneiden urheilijoiden taakse Lahdessa 2001 samalla tavalla kuin norjalaiset menivät Johaugin taakse. Norjalaisetkin menivät Johaugin taakse vain koska uskoivat viattomuuteen. Se vaati heiltä jonkinmoista hyväuskoisuutta.

Allekirjoitan paljon näkemyksestäsi, mutta omasta mielestäni Norjan medialla oli tässä isoin rooli. Johaugin selitys haiskahti niin isosti, että se olisi ollut äärimmäisen helppoa repiä riekaileiksi kenen tahansa mediatahon toimesta, mutta Norjan media keskitti narratiivinsa vahinkoon ja uhriutui muiden maiden "vainon" alla.

Toinen iso ero Suomen ja Norjan doping-sekoilujen taustalla on ollut raha ja exit-strategia, jollaisen saa tekaistua, kun taustalle on palkattu tarpeeksi osaavaa ja fiksua tyyppiä. Lahdessa lääkärinä taustalla hääri urheilutaustainen Ortopedi Pirkka Mäkelä, joka vaikutti kaikinpuolin noviisilta puuhastelijalta (lääkärilaukku unohtui Shell-asemalle) verrattuna Johaugin lääkäriin Fredrik Bendikseniin, jolla oli kova kansainvälinen 16 vuoden kokemus kahdesta huippu lääkeyhtiöstä Pfizerilta ja Nycomedilta, jossa hän toimi lääketieteellisenä ja hallinnollisena johtajana kehittämässä muun muassa tuotteita, jotka sisältävät kyseistä dopingaineita (Klostebolia) sisältäviä aineita, joita löydettiin Johaugista. Voin kuvitella, ettei hänen statuksen (ja palkan) omaavaa lääkäriä palkata pelkäksi urheilulääkäriksi tähdille, vaan hänen lääketieteellinen ja hallinnollinen osaamisensa on avainasemassa.

Ja omasta mielestäni Bendiksen kehitti hyvän mainetta suojelevan exit-strategian siltä varalta, että Johaugin kehoon pumpattu Klosteboli näkyy. Hän tiesi mitkä arkiset tuotteet sisältävät kyseistä ainetta, joten hän kävi ennakkoon hankkimassa sitä ja säilytti kuitin. Hän teki mielestäni vain yhden virheen, joka torpeedoi selityksen aika pätevästi. Norjassa kyseistä huulirasvaa saa hankittua hyllystä, mutta Italiassa doping-aineita sisältäviä tuotteita saa vain tiskin takaa, ja silloinkin niissä doping-varoitus (toisin kuin Norjassa). Kun Bendiksen kävi omien sanojensa mukaan hakemassa Johaugille huulirasvaa, hän ei ostanut hyllyssä sijaitsevia doping-aineettomia huulirasvoja, vaan hän on nähnyt erityistä vaivaa ostaakseen sellaisen tiskin takaa, jonka kautta Italiassa doping-ainetta sisältäviä tuotteita myydään - ettei kukaan douppaa itseään vahingossa. Kun vielä pidetään mielessä, ettei Bendiksen ole selkeästi mikään Pirkka Mäkelä, vaan erittäin fiksu mies, niin on kovin vaikea uskoa, ettei Bendiksen olisi ostanut kyseistä huulirasvaa juuri Klostebolin takia. Ja minusta on kovin hankala uskoa, etteikö useampikin toimittaja Norjassa olisi törmännyt tähän seikkaan pohtiessaan Bendiksenin ja Johaugin väitteen totuudenmukaisuutta. Mutta koska hiihtourheilu on Norjassa niin pyhä kansallinen instituutio, sen likaaminen olisi ollut ammatillinen itsemurha keneltä tahansa toimittajalta.

Edit: Ja jotta tämä viesti pysyisi aiheessa, uskon tämän tarttuneen norjalaisten toimittajien menttaliteettiin myös kesälajeissa. Ei etsitä asioita, joita ei haluta löytää, koska kansa ei ole vielä menettänyt sinisilmäisyyttään norjalaista urheilua kohtaan. Vaikkei tarvitse kovin iso foliohattu olla, päätelläkseen, että näissä olympialaisissa tahkottiin ennätyksiä niin paljon, koska koronan varjostamalla treenikaudella oli hankala päästä testaamaan urheilijoita.

 

[Glove]

Mutta tällä hetkellä ongelma on se, että meidän urheilijat lähtevät liian usein takamatkalta siinä kohtaa..

Eikö juniorivuosina voisi hankkia jo valmiiksi etumatkaa?

 

[Charwin]

Eikö juniorivuosina voisi hankkia jo valmiiksi etumatkaa?

Toki, ja näinhän jotkut tekeekin. Huipulle tähtäävien yksi suurimmista riskeistä on loppuun palaminen, ennen kuin ammattilaisuus saavutetaan. Tämän etumatkan tavoittelu luonnollisesti kasvattaa sitä riskiä. Mutta säännöllisesti löytyy niitä, joilla intohimo on niin kova, että sen tavoittelu kannattaa.

 

[Glove]

Toki, ja näinhän jotkut tekeekin. Huipulle tähtäävien yksi suurimmista riskeistä on loppuun palaminen, ennen kuin ammattilaisuus saavutetaan. Tämän etumatkan tavoittelu luonnollisesti kasvattaa sitä riskiä. Mutta säännöllisesti löytyy niitä, joilla intohimo on niin kova, että sen tavoittelu kannattaa.

Kyllä minä lähtisin lähtökohtaisesti siitä, että harjoitellaan jo juniorivuosina tarpeeksi ja mahdollisimman hyvin. En tiedä mitä puuroa ne muualla syö kun ovat parikymppisinä edellä? Miksei se voisi olla mahdollista tehdä SUomessakin?

 

[peksa]

Toki, ja näinhän jotkut tekeekin. Huipulle tähtäävien yksi suurimmista riskeistä on loppuun palaminen, ennen kuin ammattilaisuus saavutetaan. Tämän etumatkan tavoittelu luonnollisesti kasvattaa sitä riskiä. Mutta säännöllisesti löytyy niitä, joilla intohimo on niin kova, että sen tavoittelu kannattaa.

Suomessa ei pystytä täydelliseen kehittymiseen nopeutta/kestävyyttä/voimaa esim 10000m juoksu tai pikajuoksu. Se vaatisi usean vuoden täysipainoisen keskittymisen erinomaisessa valmennuksessa. Se maksaa ja pitäis jollain elääkin kun töitä ei pystyne tekeen jos huipulle haluaa.

 

[Charwin]

Kyllä minä lähtisin lähtökohtaisesti siitä, että harjoitellaan jo juniorivuosina tarpeeksi ja mahdollisimman hyvin. En tiedä mitä puuroa ne muualla syö kun ovat parikymppisinä edellä? Miksei se voisi olla mahdollista tehdä SUomessakin?

Totta kai näin soisi tapahtuvan paljonkin, ja ilman muuta mahdollista myös Suomessa. Ja löytyy Suomestakin näitä, mutta valitettavasti liian vähän. Se että junnuna hankkii edun, ei ole kuitenkaan tae menestyksekkäästä urasta. Sen takia sinne ammattilaisuuden kynnykselle pitäisi saada mahdollisimman paljon niitä nuoria, jotta useammin joku löisi läpi isosti.

Kuitenkin 80-luvusta on menty sen verran eteenpäin, ettei enää ainakaan Suomessa onnistu sellainen lapsen pakottaminen treenaamiseen, vaan treenaus on pitkältä urheilija lähtöistä. Joten urheilijalla pitää löytyä polttoainetta ja nälkää, sitten kun aletaan treenaamaan kohti ammattilaisuutta. Jos junnuna on treenattu liikaa, tai liian yksi puolisesti, on vaarana ettei tarvittavaa paloa enää löydy, silloin kun sitä eniten tarvitaan.

Tämän takia olisikin tärkeää nuorena monilajiharjoittelu sekä paljon vapaa-ajan liikuntaa. Ne ovat yllättävän suuressa roolissa.

Toki jokainen on yksilö, ja jokaiselle toimii omat jutut, mutta isossa kuvassa näin. Kyllähän tennismies Emil Ruusuvuorikin 5-vuotiaasta eteenpäin treenasi vain ja ainoastaan tennistä, joten joillekin sekin toimii. :)

 

[Charwin]

Suomessa ei pystytä täydelliseen kehittymiseen nopeutta/kestävyyttä/voimaa esim 10000m juoksu tai pikajuoksu. Se vaatisi usean vuoden täysipainoisen keskittymisen erinomaisessa valmennuksessa. Se maksaa ja pitäis jollain elääkin kun töitä ei pystyne tekeen jos huipulle haluaa.

Näinhän se hyvin pitkälti taitaa olla. Ja vaatii todella paljon oikeanlaista ärsykettä vuosien ajan, että on edes valmis tuohon täysipainoiseen treeanaamiseen.

 

[Glove]

@Charwin harjoittelun monipuolisuudesta täysin samaa mieltä. Monilajisuus ei toki ole välttämättömyys jos yhden lajin harjoittelu on tarpeeksi monipuolista. Hyvin harvoin näin kuitenkaan on, mutta silti junnuja saatetaan jopa kieltää osallistumasta toisen lajin reeneihin.

 

[chauron]

Oma veikkaus miksi Suomi ei pärjää kesäolympilaisissa:

- Ollaan asukasluvultaan pieni maa.
- Joukkuelajit on kasvattaneet tasasesti suosiotaan.
- Talviliajit on myös täällä suosittuja.
- Nuoret taitaa nykyään liikkua vähemmän.

Tossa on mielestäni sellainen yhdistelmä miksi joihinkin kesäolympilaisten yksilölajeihin ei löydy tarpeeksi kovaa sakkia. Sitten kun kesälajit on maailmalla suositumpia niin onhan niissä kovempi kilpailutilanne kuin talvilajeissa. Sitten siihen vielä päälle joidenkin suurten valtioiden omat ohjelmat ja dopingin, niin onhan siinä suomalaisella yksilöurheilijalla haastetta pärjätä.

Talous on yksi tekijä. Lisäisin vielä tärkeinpänä, palkat ja yleinen sosiaalitulo tekevät urheilusta vain vähän houkuttelevan ammatin ja pärjätäkseen urheilussa, kannattaa valita laji jossa voi pärjätä ammattilaisena — suuret pallopelit ja ehkä hiihto (talvilaji). Vähintään kunnon sponsoritulot tai mesenaatin tarvii että esim. yleisurheilulla pärjää. Voi vain miettiä miten (huonosti) esim Wilma Murto olisi pärjännyt taloudellisesti ilman Jussi Jokisen tukea jne.

Harrastusmahdollisuuksia täällä on kans tosi rajoitetusti, etenkin lajeihin joissa on tarkasti tietty kalusto ja fasiliteetit - ratapyöräily, melonta, soudut yms taitavat kärsiä tästä. Onneksi kiipeilykeskuksia yms on nyt isoissa kaupungeissa, mut epäilisin että ollaan maailman kärjestä aika kaukana.

 

[TAM]

Kuitenkin 80-luvusta on menty sen verran eteenpäin, ettei enää ainakaan Suomessa onnistu sellainen lapsen pakottaminen treenaamiseen, vaan treenaus on pitkältä urheilija lähtöistä. Joten urheilijalla pitää löytyä polttoainetta ja nälkää, sitten kun aletaan treenaamaan kohti ammattilaisuutta. Jos junnuna on treenattu liikaa, tai liian yksi puolisesti, on vaarana ettei tarvittavaa paloa enää löydy, silloin kun sitä eniten tarvitaan.

Tässä juuri oli vähän aikaa sitten suunnistuksen osalta puhetta lajiporukoissa siitä miten nytkin muutaman viime vuoden aikana joitain nuorissa SM-mitaleita ottaneita ja sitten urheilulukioon (Mäkelänrinteeseen) päässeitä nuoria on lopettanut koko lajin kun ei ole enää löytynyt motivaatiota. En sano että olisi syynä mikään treenaamaan pakottaminen lapsena, mutta syystä tai toisesta on motivaatio sitten hiipunut. Tietenkin se on ihan normaaliakin että kun tulee ikää lisää ja alkavat vähän muutkin asiat kuin harjoittelu kiinnostamaan, niin sieltä putoaa aina porukkaa pois. Siis kaikista lajeista.
Mutta sitä jäimme sitten miettimään, että onkohan paljon näiltä nuorilta kyselty jälkeenpäin, että osaavatko sanoa miksei laji tai treenaaminen ylipäänsä enää maistunut. Että olisiko siellä jotain sellaisia syitä joihin voisi vaikuttaa vai onko kyse vaan siitä että ovathan ne yksilöt aika harvassa jotka pystyvät, jaksavat ja haluavat tosissaan panostaa urheiluun. Eli jos on jollain tietoa että onko tehty tutkimusta drop-outista nuorten urheiluharrastuksissa, niin saa vinkata.

 

[peksa]

Talous on yksi tekijä. Lisäisin vielä tärkeinpänä, palkat ja yleinen sosiaalitulo tekevät urheilusta vain vähän houkuttelevan ammatin ja pärjätäkseen urheilussa, kannattaa valita laji jossa voi pärjätä ammattilaisena — suuret pallopelit ja ehkä hiihto (talvilaji). Vähintään kunnon sponsoritulot tai mesenaatin tarvii että esim. yleisurheilulla pärjää. Voi vain miettiä miten (huonosti) esim Wilma Murto olisi pärjännyt taloudellisesti ilman Jussi Jokisen tukea jne.

Harrastusmahdollisuuksia täällä on kans tosi rajoitetusti, etenkin lajeihin joissa on tarkasti tietty kalusto ja fasiliteetit - ratapyöräily, melonta, soudut yms taitavat kärsiä tästä. Onneksi kiipeilykeskuksia yms on nyt isoissa kaupungeissa, mut epäilisin että ollaan maailman kärjestä aika kaukana.

Tämä juuri. Nuori urheilija pystyy keskittyyn olennaiseen jos taustalta tulee rahallista tukee ja sen myötä pääsee keskittyyn olennaiseen.

Siinä vaiheessa kun olet jo 28-30v niin et kehity enää samaan tahtiin mutta useasti siinä vaiheessa olet kakkoskorissa sijoilla 10-20 jolloin kisoista tulee sen verran palkintorahoja että pääsee nollille. Kaisa Mäkäräinen kyllä pystyi keskittymään pelkästään urheiluun kun fyrkkaa on.

Taitaa Mari Eder olla ainoa ampumahiihtäjä tällä hetkellä jonka ei tarvii tehdä päivätöitä. Tero Seppälä siinä rajoilla. Hiihdossa ehkä 4-8 joiden ei päivätöitä tarvi tehdä.

 

[TAM]

Tämä juuri. Nuori urheilija pystyy keskittyyn olennaiseen jos taustalta tulee rahallista tukee ja sen myötä pääsee keskittyyn olennaiseen.

Siinä vaiheessa kun olet jo 28-30v niin et kehity enää samaan tahtiin mutta useasti siinä vaiheessa olet kakkoskorissa sijoilla 10-20 jolloin kisoista tulee sen verran palkintorahoja että pääsee nollille. Kaisa Mäkäräinen kyllä pystyi keskittymään pelkästään urheiluun kun fyrkkaa on.

Taitaa Mari Eder olla ainoa ampumahiihtäjä tällä hetkellä jonka ei tarvii tehdä päivätöitä. Tero Seppälä siinä rajoilla. Hiihdossa ehkä 4-8 joiden ei päivätöitä tarvi tehdä.

Niin ja ampumahiihtäjistä nuoremmat taitavat olla opiskelijoita. Kuten vaikka Ranta. Rahaa tullee sitten sponsoreilta ja vanhemmilta.
Siinä mielessä aika hankala yhtälö käydä päivätöissä kisakauden aikana kun on joku 10 MC-viikonloppua ja pari viikkoa kestävät MM-kisat siihen lisäksi. Sekä sitten tietysti aika paljon leirejä. Eikä niihin MC-viikonloppuihinkaan lennetä perjantaina ja tulla sunnuntaina vaan aika usein ovat sitten useamman viikon reissuja.
Eli silleen varmaan aika normaali opiskelijoiden rytmitys eli jos tehdään töitä niin niitä tehdään sitten kesällä.
EDIT: Paitsi että ainakin pari viikkoa heinäkuusta taisivat olla leirillä Italiassa.

 

[Charwin]

Tässä juuri oli vähän aikaa sitten suunnistuksen osalta puhetta lajiporukoissa siitä miten nytkin muutaman viime vuoden aikana joitain nuorissa SM-mitaleita ottaneita ja sitten urheilulukioon (Mäkelänrinteeseen) päässeitä nuoria on lopettanut koko lajin kun ei ole enää löytynyt motivaatiota. En sano että olisi syynä mikään treenaamaan pakottaminen lapsena, mutta syystä tai toisesta on motivaatio sitten hiipunut.

Tämäpä se on! Nuo drop-outit ovat hyvin mielenkiintoinen ilmio, joista on varmasti liian vähän tutkittua tietoa. Uinnin puolella lukio isässä drop-outteja alka tulla paljon, kun treenimäärät kasvavat jo luokkaa 10 treeniä / vko. Siinä jos ei ole suurta visiota tulevaisuudesta, voi alkaa tuollainen treeni määrä lukion ohessa jo tuntumaan liian isolta.

Se työmäärä mitä huipulle pääseminen vaatii, on kyllä todella iso. Emil Ruusuvuoren valmentaja Fredrico Ricci on sanonut, että huipulle tähtäävistä nuorista 98 % palaa loppuun ennen ammattilaisuutta. En tiedä mihin luvut perustuu, mutta hänellä lienee kokemusta asiasta.

 

[Glove]

Eli jos on jollain tietoa että onko tehty tutkimusta drop-outista nuorten urheiluharrastuksissa, niin saa vinkata.

Tässä olisi yksi. https://www.theseus.fi/bitstream/ha...apanainen_Virtanen.pdf?sequence=2&isAllowed=y

 

[Sistis]

Oma veikkaus miksi Suomi ei pärjää kesäolympilaisissa:

- Ollaan asukasluvultaan pieni maa.
- Joukkuelajit on kasvattaneet tasasesti suosiotaan.
- Talviliajit on myös täällä suosittuja.
- Nuoret taitaa nykyään liikkua vähemmän.

Tässä on paljon samaa kuin omissa ajatuksissani. Mielestäni yksi syy on se, että Suomi on kaupungistunut vahvasti. Aiemmin, kun asuttiin enemmän maaseudulla, yleisurheilu ja talvilajeista hiihto olivat sellaisia, joita pystyttiin harrastamaan pienemmillä resursseilla. Siksi nuo lajit olivat aiemmin todella suosittuja. Tämä perinne kantoi vielä 1980- ja 1990-luvuilla, mutta sen jälkeen etenkin joukkuelajit ovat kasvattaneet suosiotaan.

Aika lailla ajallisesti osuu yksi yhteen se vaihe, kun jääkiekossa alkoi tulla menestystä ja noissa otettiin alamäkeä.

Paini lienee kokenut vähän samaa, mutta kyllähän noissa vaikuttaa myös muutokset ympäröivässä maailmassa. Neuvostoliiton hajoamisen myötä tapahtui aika iso muutos ylöspäin kovatasoisten kilpailijoiden määrässä.

Ja tietysti vaikuttaa sekin, että maailmalla taso on noussut.

 

[Mojo]

Kyröllä aikalailla samoja ajatuksia kuin mitä täällä on jo hyvin käyty läpi. Häneltä myös hyvä huomio, että vaikka meillä on panostettu joukkuelajeihin, niin Tokiossa oli kymmenittäin isoja ja pieniä joukkuelajeja, Suomella ei ollut joukkuetta yhdessäkään. Kyllähän meidän järjestelmäämme pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisemmin, mutta nyt sinne on kehittynyt eräänlainen hyvävelikerho, joka pitää kyllä toisistaan huolta unohtaen varsinaisen tavoitteen eli urheilupuolen kehittämisen.

Kari-Pekka Kyrö lataa suorat sanat Suomen yksilöurheilun alennustilasta: ”Hälytyskellojen pitäisi soida kovaa”

Joukkueurheilun ylivaltaa kritisoiva Kari-Pekka Kyrö on huolissaan suomalaisen yksilöurheilun tilasta.

www.is.fi

Myös Kyrö antaa sanan säilän heilua kohti Humua ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikköä.

– Puheet Humun suunnalta ovat olleet melko lennokkaita tässä viime vuosien aikana. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että nyt heidän kommenteissaan on alettu muuttaa menestyksen kriteereitä, ikään kuin mitaleilla ei olisi enää merkitystä. Puhutaan kuitenkin olympiaurheilusta. Mielestäni sellainen keskustelu on antautumista.

Kyrö näkeekin, että tulosvastuun puute on huippu-urheiluyksikön suurin ongelma. Valmentajakonkarin mukaan Olympiakomiteassa on aivan liian vähän aitoja huippu-urheiluihmisiä ja aivan liikaa suomalaisen urheilun tilaan tyytyväisiä leipäpappeja.

– Yksikköön on keskitetty Suomi-urheilun palkkaeliitti päättämään kaikesta, vailla todellista vastuuta heikoista tuloksista.

 

[Hagi]

Onko tässä järkeä? 13-vuotias Kristian harjoittelee käsittämättömät 1 000 tuntia vuodessa: "Saan kommentteja"

13-vuotiaan norjalaisen triathlonistipojan Kristian Haugetunin harjoitusmäärät hirvittävät heikompia. Bergenistä ponnistava Kristian paahtaa harjoittelua 1 000 tuntia vuodessa, Aftenposten kertoo.

www.mtvuutiset.fi

Tuossa on mallia treenimääristä. Nuorena valtavat pohjat ja sitten on varaa tehoja lisätä. Tuossa on melkoinen ero, jos vastaavasti alkaa määrää harjoitella vasta parikymppisenä.

 

[Proffa_20]

Onko tässä järkeä? 13-vuotias Kristian harjoittelee käsittämättömät 1 000 tuntia vuodessa: "Saan kommentteja"

13-vuotiaan norjalaisen triathlonistipojan Kristian Haugetunin harjoitusmäärät hirvittävät heikompia. Bergenistä ponnistava Kristian paahtaa harjoittelua 1 000 tuntia vuodessa, Aftenposten kertoo.

www.mtvuutiset.fi

Tuossa on mallia treenimääristä. Nuorena valtavat pohjat ja sitten on varaa tehoja lisätä. Tuossa on melkoinen ero, jos vastaavasti alkaa määrää harjoitella vasta parikymppisenä.

Tekee keskimäärin 2,7h päivässä (jaettuna siis 365pv:llä), mikä ei mielestäni mitenkään liikaa ole, mutta eipä ole ihme, että Suomessa ei menestystä tule, kun asenne on se, että kauhistellaan, niin kuin tuo MTV:nkin otsikkokin on muotoiltu "onko tässä järkeä!!??". Toki tuhat tuntia ohjattuna/valmennettuna kuulostaa ehkä paljolta, mutta hyvä, että liikkuu ja tuntuu, että nuo määrät, ainakin ennen olivat ihan normaaleja määriä (eli siis aikaa ennen somea, pleikkareita yms.) kun liikuttiin ulkona päivät pitkät ja oltiin koko ajan menossa ties minne, kun ei sisälläkään ollut muuta tekemistä. Nyt tuota tänä päivän lähinnä kauhistellaan ja voivotellaan, että onkohan liikaa.

Eipä ihme, että menestystä ei tule, jos (ja kun) mentaliteetti on mennyt tuohon, että ne lapsethan "ylirasittuu". Kyllä se ongelma tämän päivän sohvaperuna -kulttuurissa on ihan muu, kuin se nuorten ylirasittuminen ja yli-liikkuminen. Päinvastoin pitäisi kannustaa liikkumaan ja niin paljon, kuin virtaa riittää, mutta nyt tuntuu, että lyödään kapuloita rattaisiin ja kauhistellaan ja voivotellaan.

 

[Fordél]

Eipä ihme, että menestystä ei tule, jos (ja kun) mentaliteetti on mennyt tuohon, että ne lapsethan "ylirasittuu". Kyllä se ongelma tämän päivän sohvaperuna -kulttuurissa on ihan muu, kuin se nuorten ylirasittuminen ja yli-liikkuminen. Päinvastoin pitäisi kannustaa liikkumaan ja niin paljon, kuin virtaa riittää, mutta nyt tuntuu, että lyödään kapuloita rattaisiin ja kauhistellaan ja voivotellaan.

Kuten toteat, ongelma on siinä, että lapset ja nuoret eivät liiku riittävästi ja riittävän monipuolisesti. Kauhistelemasi ilmiö on minimaalinen ongelma, jos ongelma ollenkaan.

 

[Petri1981]

Miten saadaan Suomesta yhä huippu-urheilun supervalta? No laskemalla mukaan 100 vuotta vanhat mitalit mukaan! Tällä taktiikalla voidaankin taas pitkään olla tyytyväisiä, kun lasketaan mukaan Paavo Nurmen, Hannes Kolehmaisen ja kumppanien mitalit ja patsastellaan että olemme itseasiassa yhä urheilun supervalta. Myös Suomen olympiamenestyksen huonontuessa ne kuuluisat maalitolpathan ovat tunnetusti siirtyneet moneen kertaan, joten olisiko tämä se mihin voitaisiin turvautua jatkossa? Kun kaikkien aikojen mitalisaldossa olemme korkealla.

Yle selvitti: Asukaslukuun suhteutettuna Suomi on yhä huippu-urheilun supervalta – Nyt myös paraurheilun parhaat vuodet ovat kuitenkin jo takanapäin

Olympialaisten ja paralympialaisten mitalitilastojen kärkipaikkoja pitävät pienet ja vauraat maat. Väkirikkailla mailla ei ole mitään mahdollisuutta nousta Suomen edelle. Mutta mistä asukaslukuun suhteutetut mitalitilastot oikeastaan kertovat?

yle.fi

 

[Harzan]

Miten saadaan Suomesta yhä huippu-urheilun supervalta? No laskemalla mukaan 100 vuotta vanhat mitalit mukaan! Tällä taktiikalla voidaankin taas pitkään olla tyytyväisiä, kun lasketaan mukaan Paavo Nurmen, Hannes Kolehmaisen ja kumppanien mitalit ja patsastellaan että olemme itseasiassa yhä urheilun supervalta. Myös Suomen olympiamenestyksen huonontuessa ne kuuluisat maalitolpathan ovat tunnetusti siirtyneet moneen kertaan, joten olisiko tämä se mihin voitaisiin turvautua jatkossa? Kun kaikkien aikojen mitalisaldossa olemme korkealla.

Yle selvitti: Asukaslukuun suhteutettuna Suomi on yhä huippu-urheilun supervalta – Nyt myös paraurheilun parhaat vuodet ovat kuitenkin jo takanapäin

Olympialaisten ja paralympialaisten mitalitilastojen kärkipaikkoja pitävät pienet ja vauraat maat. Väkirikkailla mailla ei ole mitään mahdollisuutta nousta Suomen edelle. Mutta mistä asukaslukuun suhteutetut mitalitilastot oikeastaan kertovat?

yle.fi

Olisi joskus kiva kuunnella pohdintaa siitä, että miksi Suomi tuolloin Nurmen ja Kolehmaisen aikoihin oli niin hyvä. Joo, taso oli huonompi ja vähän maita mukana, mutta miksi se oli juuri Suomi, joka siitä eniten hyötyi? Olihan siellä kuitenkin muitakin maita mukana ja taso oli kaikille yhtä huono. Mikä sai suomalaiset ottamaan urheilun tosissaan ennen monia muita kansakuntia?

 

[Barnes]

Mikä sai suomalaiset ottamaan urheilun tosissaan ennen monia muita kansakuntia?

Kansallistunne ja maanpuolustus. Ajateltiin, että jostain pitäisi löytää yhdistävää voimaa. Yhteiskunnassa kun se ei oikein muuten tahtonut onnistua, niin urheilu otettiin avuksi. Paljon synkempiä olivatkin sitten esim. Pihkalan ja kumppaneiden päämäärät: pidetään miehet kunnossa, jotta sodassa voitaisiin pärjätä. Jalkapallo on hyvä esimerkki lajista, joka ei sopinut suunnitelmiin ja jäi sen vuoksi pesäpallon jalkoihin.

Ja tietysti on hyvä huomata, että siirtomaa-ajan Afrikasta ei ollut mahdollisuuksia päästä senaikaisiin herrakisoihin. Sama ilmiö näkyy nyttemmin itäblokin suosimissa lajeissa. Ennen riitti että voittaa kolme neukkua, nyt pitäisi voittaa toistakymmentä. Ei se toki poista sitä, että juuri Suomen urheilun romahdus on rajuimpia koko maailmassa.

 

[ritaripervonen]

Kansallistunne ja maanpuolustus. Ajateltiin, että jostain pitäisi löytää yhdistävää voimaa. Yhteiskunnassa kun se ei oikein muuten tahtonut onnistua, niin urheilu otettiin avuksi. Paljon synkempiä olivatkin sitten esim. Pihkalan ja kumppaneiden päämäärät: pidetään miehet kunnossa, jotta sodassa voitaisiin pärjätä. Jalkapallo on hyvä esimerkki lajista, joka ei sopinut suunnitelmiin ja jäi sen vuoksi pesäpallon jalkoihin.

Ja tietysti on hyvä huomata, että siirtomaa-ajan Afrikasta ei ollut mahdollisuuksia päästä senaikaisiin herrakisoihin. Sama ilmiö näkyy nyttemmin itäblokin suosimissa lajeissa. Ennen riitti että voittaa kolme neukkua, nyt pitäisi voittaa toistakymmentä. Ei se toki poista sitä, että juuri Suomen urheilun romahdus on rajuimpia koko maailmassa.

Tähän täytyy vielä vähän täydentää, kun liittyy osittain väitöskirjani aiheeseen, että urheilumenestyksen varhainen liittäminen nuoren kansakunnan identiteetin rakentamiseen ja maanpuolustukseen oli tosiaan yksi tekijä. Suojeluskunnat olivat tässä vahvasti mukana ja useilla 20-30 lukujen menestyjällä oli suojeluskuntatausta.

Muitakin syitä oli. "Porvariurheilun" eräänlaisena vastavoimana nuoreen maahan muodostui varhain myös vahva työläisurheiluperinne. Suomessa monia muita maita (esim. anglosaksiset maat) aiemmin siirryttiin herrasmiesurheilusta ns. koko kansan urheiluun. Monilla varhaisilla suomalaismenestyjillä, kuten Kolehmaisella, oli työläistausta.

Myös Suomen harva asutus, pitkät välimatkat ja maaseutumaisuus olivat tuolloin eduksi merkittävien yksilölajien, kuten hiihdon ja kestävyysjuoksun kannalta.

Suomessa alettiiin siirtyä pois amatööriurheilun epärealistisista ihanteista varhain. Semminkin on vähän hassunkurista, että maassa, jossa otettiin ensimmäisenä askelia kohti modernia ammattiurheilua yksilölajeissa, nykyään useissa olympialajeissakin hyvän tason urheilijoiden täytyy harjoitella käytännössä amatööripohjalla.