Miksi Suomi ei pärjää enää kesäolympialaisissa?

[aceman81]

Seura-lehti pompottelee kuumaa perunaa

Seura selvitti: Suomi ei pärjää huippu-urheilussa naapureilleen, mutta kohta Porilaisten marssi voi soida entistä useammin

Suomi on huippu-urheilussa entinen suurvalta, nykyinen kehitysmaa. Seuran selvityksen perusteella tunnelin päässä näkyy kuitenkin jo valoa.

seura.fi

 

[Salama44]

Olisi joskus kiva kuunnella pohdintaa siitä, että miksi Suomi tuolloin Nurmen ja Kolehmaisen aikoihin oli niin hyvä. Joo, taso oli huonompi ja vähän maita mukana, mutta miksi se oli juuri Suomi, joka siitä eniten hyötyi? Olihan siellä kuitenkin muitakin maita mukana ja taso oli kaikille yhtä huono. Mikä sai suomalaiset ottamaan urheilun tosissaan ennen monia muita kansakuntia?

Enpä tiedä oliko se taso niin huono. Murskaradalla piti juosta voittaakseen 10 000 metriä lähelle puolta tuntia ja 5000 aikaan jolla saa nykyään SM- mitalin aika huonoilla piikkareilla. Niillä ei taitaisi kukaan suomalainen vastaavalla radalla pystyä nykyään samaan.

 

[Huppu]

Olisi joskus kiva kuunnella pohdintaa siitä, että miksi Suomi tuolloin Nurmen ja Kolehmaisen aikoihin oli niin hyvä. Joo, taso oli huonompi ja vähän maita mukana, mutta miksi se oli juuri Suomi, joka siitä eniten hyötyi? Olihan siellä kuitenkin muitakin maita mukana ja taso oli kaikille yhtä huono. Mikä sai suomalaiset ottamaan urheilun tosissaan ennen monia muita kansakuntia?

Suomi oli kehitysmaa rikkaampien joukossa silloin. Siinä se suurelta osin on.

 

[Hagi]

Nyrkkeily, painonnosto ja nykyaikainen viisiottelu alustavasti sivuun Los Angelesin olympialaisista

Kansainvälisen olympiakomitean mukaan kesän 2028 olympialaisten ohjelma keskittyy voimakkaasti nuorisoon.

yle.fi

Perinteisiä lajeja on putoamassa Olympialaisten ohjelmasta.

 

[Ihminen123]

Monet ovat nostaneet tässä esiin ketjussa sen, ettei nykynuoria kiinnosta uhrata koko elämäänsä huippu-urheilulle, kun ajasta arjessa kilpailee niin monta muutakin asiaa. Tämä on nykyäänkin ongelma, jonka seurauksena meiltä puuttuvat teinitähdet ja -lupaukset. Suurimpana syynä uskon kuitenkin tällä hetkellä olevan jonkun muun asian, mahdollisesti esim. Rahan.
Näen kuitenkin tuon nykynuorten vähentyneen kiinnostuksen isona uhkana tulevaisuudessa. Silloin huomataan että teinitähdet ja ne kaksikymppiset menestyjät loistavat poissaolollaan, eikä niitä nuorina kovien kilpailijoiden varjoissa elävistä ponnista yllättäviä menestyjänimiä. Toivon ettei skenaario käy toteen.

 

[Glove]

Entisenä valmentajana näen suurimman ongelman olevan siinä, ettei nuorena reenata tarpeeksi kovaa. Voihan se olla kiinni siitä, ettei nuori halua reenata. Sille ei oikein mitään voi valmentaja tehdä. Pitäisi vaan löytää ne yksilöt, jotka oikeasti haluavat kokeilla, missä omat rajat menevät ja ovat valmiita harjoittelemaan sen mitä maailman huipulle pääsy vaatii.

 

[Nelfor]

Entisenä valmentajana näen suurimman ongelman olevan siinä, ettei nuorena reenata tarpeeksi kovaa. Voihan se olla kiinni siitä, ettei nuori halua reenata. Sille ei oikein mitään voi valmentaja tehdä. Pitäisi vaan löytää ne yksilöt, jotka oikeasti haluavat kokeilla, missä omat rajat menevät ja ovat valmiita harjoittelemaan sen mitä maailman huipulle pääsy vaatii.

Olen eri mieltä siitä, että valmentaja ei voisi tuolle mitään. Mielestäni yksi tärkeimmistä asioista valmentamisessa on urheilijan motivointi. Ei riitä, että valmentaja vaatii tekemään sitä ja tätä, vaan täytyy myös pyrkiä vaikuttamaan urheilijan motivaatioon. Ainakin yleisesti ottaen urheiluvalmentaminen on urheilijan kokonaisvaltaista valmentamista, johon liittyy ainakin osittain myös urheilijan henkinen hyvinvointi ja motivaation tarkkailu.

Tottakai enemmän tuossa on kyse itse urheilijasta, mutta kyllä valmentaja pystyy todella paljon vaikuttamaan siihen, että miten saa sen parhaan mahdollisen tuloksen irti kyseisestä urheilijasta. Motivointi on tässä ihan avainasemassa.

 

[Glove]

Olen eri mieltä siitä, että valmentaja ei voisi tuolle mitään. Mielestäni yksi tärkeimmistä asioista valmentamisessa on urheilijan motivointi. Ei riitä, että valmentaja vaatii tekemään sitä ja tätä, vaan täytyy myös pyrkiä vaikuttamaan urheilijan motivaatioon. Ainakin yleisesti ottaen urheiluvalmentaminen on urheilijan kokonaisvaltaista valmentamista, johon liittyy ainakin osittain myös urheilijan henkinen hyvinvointi ja motivaation tarkkailu.

Tottakai enemmän tuossa on kyse itse urheilijasta, mutta kyllä valmentaja pystyy todella paljon vaikuttamaan siihen, että miten saa sen parhaan mahdollisen tuloksen irti kyseisestä urheilijasta. Motivointi on tässä ihan avainasemassa.

Joo siis tottakai valmentaja pyrkii motivoimaan urheilijaa. Joillakin sitä omaa sisäistä motivaatiota on enemmän ja toisilla vähemmän ja toisten motivaatioon pystyy vaikuttamaan enemmän kuin toisten.

 

[Sanainen arkku]

Olen luultavasti tätä pohtinut ennenkin. Fakta on, että urheilun globalisoituminen nostaa huipulle (valtavista massoista) ihmisiä, joiden takana on vahvoja työntövoimia (totalitarismi kuten Kiina) tai vetovoimia (esim. USA:n yliopistourheilusysteemit).

Millainen yhteiskunta Suomi on? Tämä on yhteiskunta, jossa pitkäjänteisyyttä omaavalle ihmiselle on tarjolla mukava tulevaisuus koukutuksen kautta. Ajankäyttö siihen on yksilötasolla fiksumpaa kuin huippu-urheilun vaatimat ponnistelut.

Meidän kesäkisamebestyksemme on viimeisimmissä olympiadeissa ollut naisten varassa, ja tarkemmin sellaisissa lajeissa, joissa vaaditaan kallis väline (haulikko + tuhansia patruunoita/kiekkoja, purjevene, kajakki jne...). Nämä lajit ovat erittäin rajoitetun kilpailun alla, ja on humaania toivoa että jäämme jatkossa paitsi niistäkin mitaleista.

Kenestä voimme "toivoa" menestystä? Ihmisistä, joilla on vaadittavaa pitkäjänteisyyttä, mutta opiskelua haittaavia tekijöitä kuten kieli (maahanmuuttajat) tai esim. lukihäiriö. Sitten on oma osastonsa, "urheilun alamaailma", jossa on perinteisesti menestynyt rosoisemmista kasvuympäristöistä nousseita sotureita (lähinnä nyrkkeily).

Polarisaatio urheilun sisällä jatkuu. Joukkuelajit kasvavat ja pari niistä tarjoaa uskottavan ammattilaistien, mikä saa riittävän massan priorisoimaan urheilun.
Perinteiset painit, keihäät ja mäkihypyt jäävät urbaanimman kulttuurin ja uusien lajien jalkoihin. Myös urheilukuluttaminen on muuttunut. Meille kelpaa viihteeksi muukin, kuin suomalaisten menestys.

 

[MegaForce]

Vaikuttaa, että eteenpäin ei olla huippu-urheilussa menty verrattuna naapurimaihin. Sinäänsä tämä ei ole yllätys.

 

[Pavlikovsky]

Vaikuttaa, että eteenpäin ei olla huippu-urheilussa menty verrattuna naapurimaihin. Sinäänsä tämä ei ole yllätys.

Vaatii ehdottomasti uuden muutostyöryhmän tai muitakin neukkariin lukittautuvia yhteen liittoutuneita viskaaleja, jotka kuluttavat kahvia termareittain ja paperinivaskaa syntyy kolmatta kansiometriä.

 

[Laiskiainen]

Tässä ketjussa on paljon hyvää pohdintaa, ja näissä omissa hajatelmissa tulee osittain samaa. Suurimpana syynä minun mielestäni siihen miksei Suomeen osu enää mitallisadetta kesäkisoissa, on ettemme kollektiivisesti oikeasti halua menestystä riittävästi. Jotkut yksilöt toki haluavat, ja heidän harteillaan menestys onkin ollut. Yllä olevissa postauksissa puhutaan motivaatiosta, ja siitä että Suomessa urheilussa menestyminen ei ole ainoa tapa parantaa sosioekonomista asemaa. Itse asiassa monissa pienemmissä olympialalajeissa huipulle pyrkiminen voi oikeastaan näkyä tilipussissa lähinnä negatiivisesti. Itsessään tämä on tietenkin hyvä asia, enkä usko että kukaan vakavissaan haluaisi antaa urheilijoille valtiojohtoista palvontaa, tai etuoikeuksia.

Lisäksi ikäluokat ovat aika pieniä ja ne jakautuvat luonnollisesti kaikkien lajien kesken suurimpien joukkuelajien viedessä ison osan urheilullisesti lahjakkaista nuorista. Tietysti kiva harrastus hyvässä porukassa on hyvästä lapsille, mutta jos kuvitteellisesti mentäisiin puhtaasti olympiamitallit edellä, voidaan sanoa junnutyön jalka,kori ja lentopallossa tuottavan olympiamitalleja sangen epätodennäköisesti. Lisäksi myös niukat huippu-urheilun resurssit jaetaan kaikkien lajien kesken, mikä ei myöskään mitallien maksimoinnin näkökulmasta ole paras mahdollinen ratkaisu. Sen sijaan jos oikeasti haluttaisiin menestyä, pitäisi resurssien puolesta erikoistua. Esimerkiksi Georgia alle neljämiljoonaisena kansana pärjännee näissäkin kisoissa varsin mukiinmenevästi voima, ja kamppailulajeissa.

Meillä täällä Suomessa tunnetusti riittää järviä, joten esimerkiksi Soutamista täällä voi kesäkuukausina treenailla muuhun maailmaan verrattuna varsin mukavasti. Jos esimerkiksi jollain poppaskonsteilla nykynuorison päähän pälkähtäisi, että lähijärven ympäri nopeimmin suotanut on kova tyyppi, luultavasti joku voisi kymmenen vuoden päästä olla huipulla. Ajat kuitenkin muuttuvat.

Tästä päästäänkin siihen, tarvitaanko olympiamenestystä oikeasti vaiko ei? 1912 menestys loi suomalaisiin uskoa, että kuulumme kansakunnaksi muiden joukkoon, ja seuraavalla vuosikymmenellä nuoren valtiomme kansallinen itsetunto vahvistui Paavo Nurmen johdolla. Nykyään elämme kuitenkin yli 100-vuotta pystyssä olleessa valtiossa, joka kuuluu kaikkiin länsimaisiin instituutioihin, ja monella mittarilla mitaten yksi maailman onnistuneimmista valtioista. Voikin siis kysyä tarvitsemmeko kansana enää omaa olemassaolon oikeutusta pönkittääksemme suomalaisia olympiamenestyjiä? Semminkin, kun meistä suomalaisista on viimeiset vuosikymmenet pyritty kasvattamaan maailmankansalaisia? Lisäksi kansallisvaltioiden merkitys on jossain määrin vähentynyt. Urheilun ja kansallisen identiteetin yhdistämistä toisiinsa näkeekin nykyään keskimäärin enemmän "nousussa" olevin maiden kohdalla perinteisiin länsimaihin verrattuna.

Toisaalta, se ettemme kansallisen identiteetimme nimessä pyri piiskaamaan enää järjestelmästämme, tai ihmistämme kaikkea viiden renkaan alttarille voi toisaalta nähdä myös rinnastuvan maahamme ja itseämme laajemminkin. Olemme vanhentuva ja huonokuntoistuva kansa, jonka suurimmat saavutukset yhteiskuntana ajoittain vaikuttavat olevan takana päin. Kenties jossain määrin yleisessä ilmapiirissä niin urheilussa, kun muutenkin voitaisiin harkita joitakin asioita uudelleen?

 

[IceWalker]

Tässä ketjussa on paljon hyvää pohdintaa, ja näissä omissa hajatelmissa tulee osittain samaa. Suurimpana syynä minun mielestäni siihen miksei Suomeen osu enää mitallisadetta kesäkisoissa, on ettemme kollektiivisesti oikeasti halua menestystä riittävästi. Jotkut yksilöt toki haluavat, ja heidän harteillaan menestys onkin ollut. Yllä olevissa postauksissa puhutaan motivaatiosta, ja siitä että Suomessa urheilussa menestyminen ei ole ainoa tapa parantaa sosioekonomista asemaa. Itse asiassa monissa pienemmissä olympialalajeissa huipulle pyrkiminen voi oikeastaan näkyä tilipussissa lähinnä negatiivisesti. Itsessään tämä on tietenkin hyvä asia, enkä usko että kukaan vakavissaan haluaisi antaa urheilijoille valtiojohtoista palvontaa, tai etuoikeuksia.

Lisäksi ikäluokat ovat aika pieniä ja ne jakautuvat luonnollisesti kaikkien lajien kesken suurimpien joukkuelajien viedessä ison osan urheilullisesti lahjakkaista nuorista. Tietysti kiva harrastus hyvässä porukassa on hyvästä lapsille, mutta jos kuvitteellisesti mentäisiin puhtaasti olympiamitallit edellä, voidaan sanoa junnutyön jalka,kori ja lentopallossa tuottavan olympiamitalleja sangen epätodennäköisesti. Lisäksi myös niukat huippu-urheilun resurssit jaetaan kaikkien lajien kesken, mikä ei myöskään mitallien maksimoinnin näkökulmasta ole paras mahdollinen ratkaisu. Sen sijaan jos oikeasti haluttaisiin menestyä, pitäisi resurssien puolesta erikoistua. Esimerkiksi Georgia alle neljämiljoonaisena kansana pärjännee näissäkin kisoissa varsin mukiinmenevästi voima, ja kamppailulajeissa.

Meillä täällä Suomessa tunnetusti riittää järviä, joten esimerkiksi Soutamista täällä voi kesäkuukausina treenailla muuhun maailmaan verrattuna varsin mukavasti. Jos esimerkiksi jollain poppaskonsteilla nykynuorison päähän pälkähtäisi, että lähijärven ympäri nopeimmin suotanut on kova tyyppi, luultavasti joku voisi kymmenen vuoden päästä olla huipulla. Ajat kuitenkin muuttuvat.

Tästä päästäänkin siihen, tarvitaanko olympiamenestystä oikeasti vaiko ei? 1912 menestys loi suomalaisiin uskoa, että kuulumme kansakunnaksi muiden joukkoon, ja seuraavalla vuosikymmenellä nuoren valtiomme kansallinen itsetunto vahvistui Paavo Nurmen johdolla. Nykyään elämme kuitenkin yli 100-vuotta pystyssä olleessa valtiossa, joka kuuluu kaikkiin länsimaisiin instituutioihin, ja monella mittarilla mitaten yksi maailman onnistuneimmista valtioista. Voikin siis kysyä tarvitsemmeko kansana enää omaa olemassaolon oikeutusta pönkittääksemme suomalaisia olympiamenestyjiä? Semminkin, kun meistä suomalaisista on viimeiset vuosikymmenet pyritty kasvattamaan maailmankansalaisia? Lisäksi kansallisvaltioiden merkitys on jossain määrin vähentynyt. Urheilun ja kansallisen identiteetin yhdistämistä toisiinsa näkeekin nykyään keskimäärin enemmän "nousussa" olevin maiden kohdalla perinteisiin länsimaihin verrattuna.

Toisaalta, se ettemme kansallisen identiteetimme nimessä pyri piiskaamaan enää järjestelmästämme, tai ihmistämme kaikkea viiden renkaan alttarille voi toisaalta nähdä myös rinnastuvan maahamme ja itseämme laajemminkin. Olemme vanhentuva ja huonokuntoistuva kansa, jonka suurimmat saavutukset yhteiskuntana ajoittain vaikuttavat olevan takana päin. Kenties jossain määrin yleisessä ilmapiirissä niin urheilussa, kun muutenkin voitaisiin harkita joitakin asioita uudelleen?

Ihan hyviä pointteja. Itselläni kiinnostus olympialaisiin on vähäinen, koska suomalaiset eivät menesty. Ja vaatimustaso on naurettavan alhainen. Jotkut ratsastajat saivat eilen hurjaa ylistystä, luulin, että olivat ihan kymppisakissa. Katsoin sijoituksia ja olivat siinä kolmenkympin tietämissä. Vau!

Olemme jo tottuneet siihen, että todennäköinen mitalimäärä on 0 ja jos siihen sattuu tulemaan yksi mitali, niin sepä sitten onkin valtava suoritus, vaikkapa pronssimitalinakin. Joukkuelajimme ovat täysin syvältä: olympiakisoihin ei koskaan edes päästä, saati menestytä. Mutta tämä on tuttua peruskauraa kaikille.

Vaikka olemmekin hyvinvoipia länsimaalaisia, silti kummastuttaa, että muissa pohjoismaissa menestytään olympialaisissa. Ruotsikin nappaa kymmenkunta mitalia näistä kisoista. Onko tässä jokin matemaattinen sääntö kriittisestä massasta, jonka Ruotsi ylittää, Suomi ei? Eli tarvitaanko sellaista väestöpohjaa huipuille, jota Suomesta ei vain löydy?

Jossakin kohdin teoria voisi pitää paikkansa, mutta vaadittaisiin pätevä tutkimus osoittamaan se todeksi. Yleisurheilussa voin jo ennustaa, että miehissä katoaa pohja menestykselle seuraavan kymmenen vuoden aikana kokonaan. Poikia on todella vähän koko maassa yleisurheilemassa, tyttöjä sen sijaan vielä riittää.

Valtioiden joukosta löytyy varsin pieniä valtioita, jotka menestyvät: Hollanti, Tshekki, Norja, Ruotsi, Sveitsi, Tanska, Belgia. Hyvinvointivaltioita kaikki, Suomikin joskus kuului tähän joukkoon. Nyt vain näyttää siltä, että olympialajeissa Suomi on pudonnut kelkasta täysin.

Läskistyvä kännykkäkansa ei varmasti ole paras pohja huippu-urheilulle. Toisaalta, motivaatio huipulle pääsemiseen ei kuitenkaan riipu jostakin massasta. Olisiko sitten niin, ettei osata valmentaa harvoja innostuneita oikein, pitäisikö tänne hankkia ulkomaisia valmentajia tai mahdollisuuksien mukaan kannustaa urheilijoita ulkomaille harjoittelemaan. Ehkä vaatimustaso siellä on kovempi.

 

[Hagi]

Ruotsi on tähän mennessä saavuttanut 3 mitalia Olympialaisista. Ammunnasta hopeaa, sekä pronssit maastopyöräilystä ja judosta.

Ruotsillahan on erittäin tiukka seula ja ns. turisteja ei kisoihin lähetetä, vaan pitää olla realistinen mahdollisuus menestyä.

Näyttäisi, että suomalaiset pärjäävät vielä EM-kisoissa ja esim lyhyen radan uinneissa, mutta Olympialaisten taso on liian kova. Porilaisten marssia tuskin pääsee näissä kisoissa kuuntelemaan.

Ainakin itse kaipaan sitä, että suomalaiset menestyisivät Kesäolympialaisissa, jotka ovat ne kisoista hienoimmat.

 

[Dino]

En tiedä, vaikuttaako tähän asiaan, mutta aika monessakin asiassa vaikuttaa että Suomi ja suomalaiset on mukavoituneet liikaa. Aika monessa asiassa törmää nykyisin entistä enemmän tähän "Ei kuulu mulle, jonkun muun pitäisi hoitaa" -asenteeseen. Itse ei haluta nähdä asioiden eteen enää mitään vaivaa, jonkun muun pitäisi hoitaa kaikki tai tehdä ainakin kaikki mahdollisimman valmiiksi. Ei ole enää oikein kunnon talkoohenkeäkään, mikä vaikuttaa osaltaan myös urheiluseurojen toimintaan ja mahdollisuuksiin harrastaa urheilua.

Suomalaisella urheiluyleisölläkin on kyllä välillä aika kummallinen suhtautuminen urheilijoihin. Täällä tavoitteet korkealle asettavat "kallepalanderit" dumataan heti kusipäiksi ja paskanpuhujiksi ja saavat joka käänteessä kuraa niskaan ja heidän epäonnistumistaan oikein toivotaan. Se ei välttämättä auta näitä voitontahtoisia urheilijoita eteenpäin. Minun mielestäni maajoukkuetasollakin liian monen kohdalla tyydytään liian vähään ja tavoitteita ei aseteta tarpeeksi korkealle. Kilpailullisuutta pitäisi saada lisää, eikä mukavia juttuveikkoja jotka sanovat haastattelussa että "parhaani yritän ja katsotaan mihin se riittää".

 

[Charwin]

Ruotsillahan on erittäin tiukka seula ja ns. turisteja ei kisoihin lähetetä, vaan pitää olla realistinen mahdollisuus menestyä.

Nyt en puhu tiedolla, vaan vahvalla mutulla, mutta väittäisin ettei heillä sen tiukempaa seulaa ole. Ruotsin joukkueessa 119 urheilijaa, kun taas Suomella 57. Käsittääkseni ansaitut paikat täytetään lähes joka maassa, parhailla ketä on lähettää. Ruotsilla ne parhaat ovat vain parempia kuin Suomen parhaat.

 

[Kuudes Viisikko]

Nyt en puhu tiedolla, vaan vahvalla mutulla, mutta väittäisin ettei heillä sen tiukempaa seulaa ole. Ruotsin joukkueessa 119 urheilijaa, kun taas Suomella 57. Käsittääkseni ansaitut paikat täytetään lähes joka maassa, parhailla ketä on lähettää. Ruotsilla ne parhaat ovat vain parempia kuin Suomen parhaat.

Ruotsin olympiakomitean linja näihin kisoihin oli että lähetettävällä urheilijalla tulee olla mahdollisuus sijoittua 12 parhaan joukkoon lajissaan. Sen seurauksena esim ne kolme 3000m estejuoksijaa jätettiin kotiin.

 

[Charwin]

Ruotsin olympiakomitean linja näihin kisoihin oli että lähetettävällä urheilijalla tulee olla mahdollisuus sijoittua 12 parhaan joukkoon lajissaan. Sen seurauksena esim ne kolme 3000m estejuoksijaa jätettiin kotiin.

Okei, kiitos korjauksesta! Kova linjaus, mutta mikäs siinä kun silti saadaan kunnon joukkue matkaan. Tuolla metodilla meillä olisi aika ujo joukkue tuolla..

 

[Ann Arbor]

Kaiketihan Suomea ei enää voi urheilumaaksi mieltää sanan varsinaisessa merkityksessä. Millenniaalit ja Z-sukupolvi ovat muissakin länsimaissa kasvaneet pelikonsolien ja älylaitteiden tahdissa, mutta voiko olla, että juuri Suomessa urheilun arvostus on laskenut poikkeuksellisen voimakkaasti?

 

[IceWalker]

En tiedä, vaikuttaako tähän asiaan, mutta aika monessakin asiassa vaikuttaa että Suomi ja suomalaiset on mukavoituneet liikaa. Aika monessa asiassa törmää nykyisin entistä enemmän tähän "Ei kuulu mulle, jonkun muun pitäisi hoitaa" -asenteeseen. Itse ei haluta nähdä asioiden eteen enää mitään vaivaa, jonkun muun pitäisi hoitaa kaikki tai tehdä ainakin kaikki mahdollisimman valmiiksi. Ei ole enää oikein kunnon talkoohenkeäkään, mikä vaikuttaa osaltaan myös urheiluseurojen toimintaan ja mahdollisuuksiin harrastaa urheilua.

Suomalaisella urheiluyleisölläkin on kyllä välillä aika kummallinen suhtautuminen urheilijoihin. Täällä tavoitteet korkealle asettavat "kallepalanderit" dumataan heti kusipäiksi ja paskanpuhujiksi ja saavat joka käänteessä kuraa niskaan ja heidän epäonnistumistaan oikein toivotaan. Se ei välttämättä auta näitä voitontahtoisia urheilijoita eteenpäin. Minun mielestäni maajoukkuetasollakin liian monen kohdalla tyydytään liian vähään ja tavoitteita ei aseteta tarpeeksi korkealle. Kilpailullisuutta pitäisi saada lisää, eikä mukavia juttuveikkoja jotka sanovat haastattelussa että "parhaani yritän ja katsotaan mihin se riittää".

Yksi asia, mikä erityisesti kiinnostaa, on Ruotsin menestys urheilussa. Ruotsihan on hyvin tasa-arvoinen maa, jota demarit ovat joitakin taukoja lukuun ottamatta hallinneet jotain sata vuotta. Abbakin aikoinaan herätti pahennusta, koska yhtyeessä nähtiin elitistisiä piirteitä. Mutta Ruotsi on aina pärjännyt huippu-urheilussa, jokaisessa lajissa, jossa suomalainen on joskus pärjännyt, on ollut myös ruotsalaisia huippuja. Ihan 10 000 m juoksusta alkaen. Ja sitten on niitä lajeja, joissa suomalaiset eivät ole koskaan menestyneet, mutta ruotsalaiset ovat.

Ruotsilla on parisataa mitalia enemmän olympialaisista kuin Suomella. Ja ero kasvaa kaiken aikaa. Mitä Ruotsissa osataan sellaista mitä ei meillä? Onko kulttuurimme jotenkin niin tasapäistävä tai tuomitseva, ettei se kannusta urheilemaan huipulla? Toisaalta, on urheilulajeja, joista ei kuule mitään olympialaisten ulkopuolella. Vaikka Palander saattoikin ärsyttää joitakin puheillaan, on paljon lajeja, jossa todennäköisesti suomalainen huippukaan ei herättäisi mitään kiinnostusta mediassa. Vain jos voittaisi olympiamitalin, silloin ko. urheilija noteerattaisiin.

Miten Ruotsin kaltainen yhteiskunta kykenee tuottamaan huippuja? Ja miten me epäonnistumme lähes totaalisesti tässä asiassa? Jopa olemme sössineet paljon kunniakkaita perinnelajeja, kuten soutu ja melonta. Emme edes pysy huipulla missään muussa lajissa keihäänheittoa lukuun ottamatta. Vaaditaanko Ruotsissa kuitenkin enemmän, vaikka toisaalta olemme kuulleet ruotsalaisista peruskouluista ihan muuta. Toki Suomessakin peruskoulun taso on taantunut, harva siellä kai enää oppii juuri mitään. Olisiko ruotsalaisessa valmennuksessa kuitenkin kaikua entisestä suurvallasta, pitää tehdä kaikkensa kolmen kruunun hyväksi?

Jokin asia saa ruotsalaiset urheilijat huipulle, kun taas täällä maailman onnellisemmassa maassa ollaan tyytyväisiä olympiaedustukseen. Menestymistä ei taida enää edes olympiakomitea toivoa. Jotakin tarttis tehdä, ellei sitten vaan heitetä hanskat naulaan ja unohdetaan koko juttu. Oma tunne on sellainen, että en johtajana jaksaisi johtaa puolivillaista toimintaa. Joko päätetään, että ei tavoitella järjestelmänä mitään huippua, vaan keskitytään kansanterveyteen. Tai sitten panostetaan huipulle ja tehdään se tosissaan, vaikkapa sitten niin, että valmennuksen kautta karsitaan armottomasti ne, jotka haluavat vain chillailla urheilussa.

Jääkiekon valta-asema saattaa olla yhtenä estävänä tekijänä, liian moni ajattelee urheilua vain jääkiekon kautta. Jospa se oma laji löytyisikin muualta. Vai onko niin, että urheilu kiinnostaa vain siksi, että luvassa olisi miljoonadiilejä? Arvelen, että joillakin keskinkertaisilla kiekkoilijoilla olisi voinut olla paljon annettavaa johonkin muuhun lajiin.

 

[Potku]

Minun mielestäni maajoukkuetasollakin liian monen kohdalla tyydytään liian vähään ja tavoitteita ei aseteta tarpeeksi korkealle. Kilpailullisuutta pitäisi saada lisää, eikä mukavia juttuveikkoja jotka sanovat haastattelussa että "parhaani yritän ja katsotaan mihin se riittää".

Niin, meillä ollaan tyytyväisiä, kun päästään edustamaan Suomea, ja se on saavutus, joka saadaan. Kuinka moni ihan vakavissaan puhuu ääneen menestyksen halusta esim näissä kisoissa? Suomen joukkueessa aika harva.

 

[Dino]

Niin, meillä ollaan tyytyväisiä, kun päästään edustamaan Suomea, ja se on saavutus, joka saadaan. Kuinka moni ihan vakavissaan puhuu ääneen menestyksen halusta esim näissä kisoissa? Suomen joukkueessa aika harva.

Osasyy voi olla siinäkin, että Suomessa täytyy olla hyvin varovainen jos puhuu ääneen menestyksestä. Jos tavoittelet vähän enemmän tai menet jopa itse uskomaan, että menestys voisi olla mahdollista, niin yleisö odottaa epäonnistumistasi oikein vesi kielellä. Koska pitäähän tuollainen ylimielinen kusipää saada palautettua maan pinnalle.

Suomessa myös kaikki pioneerit ja suunnannäyttäjät pyritään dumaamaan heti, ja irvileuat odottavat rivissä näiden epäonnistumista, joten sekään ei varmasti mitenkään rohkaise eteenpäin.

 

[Sanainen arkku]

Vaatii ehdottomasti uuden muutostyöryhmän tai muitakin neukkariin lukittautuvia yhteen liittoutuneita viskaaleja, jotka kuluttavat kahvia termareittain ja paperinivaskaa syntyy kolmatta kansiometriä.

Toistuvin selittäjä viimeisten vuosikymmenien yksilölajimenestyksessä on, töttöröö, faijavalmentaja. Miksei tietenkin myös mutsi, mutta ei ole vielä realisoitunut tasolla Evilä, Soininen, Palander, (Rovanperä?).
Myös lääkärivanhemmista on saattanut olla hyötyä, mutta en vihjaile mitään.

Urheilu on siinä mielessä yhteiskunnan peilikuva, että komiteoita ja järjestötyötä tarvitaan systeemille, laajojen massojen mahdollisuuksille jne, mutta huippumenestyksen tekevät pienet huippuyksiköt maallikolle kohtuuttomilta näyttäytyvillä panostuksilla.

 

[Sanainen arkku]

Valtioiden joukosta löytyy varsin pieniä valtioita, jotka menestyvät: Hollanti, Tshekki, Norja, Ruotsi, Sveitsi, Tanska, Belgia. Hyvinvointivaltioita kaikki, Suomikin joskus kuului tähän joukkoon. Nyt vain näyttää siltä, että olympialajeissa Suomi on pudonnut kelkasta täysin.

Tässä tullaan kyllä todennäköisyyslaskentaan montaa kautta. Luettelemasi pikkumaat ovat esimerkiksi käytännössä luettelo maista, joiden asukkaat ovat keskipituudeltaan suurimpia.

 

[Sanainen arkku]

Suomessa myös kaikki pioneerit ja suunnannäyttäjät pyritään dumaamaan heti, ja irvileuat odottavat rivissä näiden epäonnistumista, joten sekään ei varmasti mitenkään rohkaise eteenpäin.

Suomalainen urheilukeskustelu kaipaisi isoja tarinoita joita kerrotaan isolle yleisölle. Sellaisia, kuin YLE:n tänä kesänä esittämä Jarno ja minä.

Tarinoita olisi kerrottavana. Myös epäonnistujan tarina voi olla kiinnostava. Itseäni lämmitti lähipäivinä lukea uutinen Harri Ollin valmistumisesta. Ei tullut uutta Nykästä hyvässä, muttei lopulta pahassakaan. Jospa se elämä siitä nyt sitten hänelläkin keski-iäksi asettuisi.

Tärkeää olisi myös kertoa ja toistaa niitä taustavoimien tarinoita, koska vahvat taustat ovat menestymisen ehto. Vaikka emme olekaan upporikas maa, meillä on enemmän potentiaalisia mesenaatteja (Jussi Jokinen esim.) kuin urheilijoita, joiden rahkeet riittävät olympiamitalin.

Kaikki tarinat eivät voi olla vuosikymmenien takaa tietenkään. Tuoreempaa pitäisi saada.
Pitäisi kuitenkin aina ymmärtää, että globaalissa kilpailussa suomalainen menestys on luonnollisesti ultraharvinaisuutta. Sadan vuoden takaiset olympiakisat eivät kerro mitään. Eivät myöskään kahdeksankymmentäluvun boikottikisat.

Ajat myös muuttuvat ja setäihmisten täytyy vain niellä harminsa. Nyt monia ei kiinnostaisi (itseasiassa ei minuakaan), vaikka kuinka tulisi keihäässä kaksoisvoitto. He katsoisivat ennemmin ufc- tai driftingklippejä YouTubesta.