Miksi Suomi ei pärjää enää kesäolympialaisissa?

[Peltinen]

Vielähän on paralympialaiset edessä mitalien voittamiseen. Yhdenvertaisuuden nimissä niiden mitalit on ihan yhtä arvokkaita. Ainakin apurahojen jaossa paraurheilijat ovat samalla viivalla olympiaurheilijoiden kanssa.

 

[LUHGUNITED]

Jääkiekossa: 0+0=0

Suomi Olympialaisissa: 0-0-0

 

[Ann Arbor]

Nyt kun kisoja on vielä muutama päivä jäljellä, tilanne tämä:

Ruotsi = 3+3+2 = 8
Tanska = 1+2+0 = 3
Norja = 1+0+1 = 2

Suomi = 0+0+0 = 0

 

[hege]

Tuli juteltua fudisseuran valmennuspäällikön kanssa ja siitä keskustelusta voi johtaa aasinsillan yksilöurheiluun eli meillä tulee seuraan (joka tällainen kaupunginosa seura) aloittavassa ikäluokassa 80-100 lasta kokeilemaan fudista ja siltikin nähdään että välttämättä ei kaikkia tulevaisuuden toivoja saada edes kokeilemaan fudista eli joku joka kokeillessaan saattaisi innostua ja osoittautua huipuksi varmasti menee ohi jo tässä ensimmäisessä vaiheessa.
Sitten kun vertaa vaikka yleisurheiluun niin pelkään, että siellä ei ikäluokasta tavoiteta kokeilemaan joukkuelajeihin verrattuna kuin murto-osa ja jos massa on heti alusta asti liian pieni niin yksinkertaisesti et vain tavoita niitä potentiaalisia urheilijoita kun ne eivät edes koskaan kokeile lajeja ja toinen haaste tulee siitä jos ikäryhmä on kovin pieni niin harrastus ei täytä sosiaalisia tarpeita ja sen takia sitten hypätään johonkin muuhun lajiin missä saa paremmin sosiaalista kontaktia. Varsinkin kun usein on helppo hypätä yleisurheilusta tai vaikka voimistelusta useaan joukkuelajiin koska noissa usein on opittu erittäin hyvä harjoittelukuri ja ollaan vielä yleensä hyvässä fyysisessä kunnossa.

 

[adolf]

Minä elin lapsuuttani 90-luvulla. Ei tässä tilanteessa ole siihen verrattuna oikeastaan mitään muuta eroa kuin se, että silloin Suomella oli vielä kisoja kohti aina vähintään edes se yksi laji, josta oli realismia odottaa myös kultamitalia. Silloin oli vielä sekä kesä-, että talvilajeissa edes joitakin urheilijoita, jotka kuuluivat ihan lajinsa absoluuttiselle huipulle. Nyt sellaisia kesäkisoja ei ole ollut muistaakseni moneen olympiadiin.

Tämä nyt menee vähän kesäolympialaisista sivuun, mutta nykyään on ehkä korkeintaan Iivo Niskanen, joka on aivan sitä timanttinta kärkeä. Ja hänelläkin alkaa olemaan jo ikää melko paljon. Ei nyt nopeasti ajateltuna tule muita mieleen. Mitään sen suurempaa romahdusta ei ole tapahtunut, kuin se, että nuo absoluuttiset huiput loistavat poissaolollaan tänäpäivänä.

Koko minun elinaikanani (tai sellainen kenet muistan) on ollut tasan yksi suomalainen urheilija, joka on aidosti ollut olympialaisissa dominoiva, ja hän on Samppa Lajunen 2002 Salt Lake Cityssä.

Paljon on menetettyjä lupauksia, ja minua ärsyttää median tapa nostaa esimerkiksi jotain juniorimitalisteja ihan liian aikaisin, liian korkeille korokkeelle.

 

[Kuuukko]

Puolet Ruotsin menesryksestä olisi ehkä parempi tavoite, sekin tietysti niin kaukana, että täytyy ensin sopia että Duplantisia ja Sarah Sjöströmiä ei lasketa kun ovat liian hyviä.

Miksei laskettaisi?

Jos Ruotsissa (Duplantis, Sjöström, Ståhl, ja vaikka historiasta Klüft ja Holm) ja Norjassa (Warholm, Ingebritsen, tuoreimpana Rooth) pystytään tuottamaan ihan sitä maailman kärkeä, joka kisoista toiseen kaivaa mitalia (ja yleensä sitä kirkkainta), niin miksei meilläkin pystyttäisi? ja tietenkin mainitut ovat vain kesälajien urheilijoita. Pyyhkivät meillä lattiaa myös talvilajeissa melko mennen tullen. Jotenkin en jaksa uskoa että pelkästään rahasta on kiinni. Ei Raitanen juoksisi kolmen tonnin esteitä alle 8 minuuttiin tai Helander kiskoisi keihästä 90 metriä, vaikka saisi 100k€ vuodessa olympiakomitealta. Systeemissä ja osaamisessa se vika on, että lupaavia nuoria ei saada kehitettyä Suomi-Ruotsi -maaottelua kovemmalle tasolle.

Toivottavasti neljän vuoden päästä voin syödä sanojani, kun Vanninen ja Kosonen raapivat Losista kultaa ja dominoivat lajejaan myös pari seuraavaa olympiadia, mutta tällä hetkellä tilanne on sama kuin suomikiekossa 20 vuotta sitten, joka tuoti järjestään sitä kolmosketjun työmyyrää, mutta Barkovit ja Heiskaset loistivat poissaolollaan.

Yleisesti voi myös pohtia, että miksi tuntuu että todella moni urheilijoista on olympialaisissa puolikuntoisena? Esimerkiksi, vaikka Murto ansaitsi sisupuukon eilisestä suorituksesta, niin en ymmärrä miksi piti väkisin puolikuntoisena lähteä edes kisaamaan EM-kisoihin, kun olympiavuonna hänen tasoisella urheilijalla pääfocus pitäisi aina olla olympialaisissa. Olisi se takareisivamma voinut tulla muuallakin kuin Roomassa, mutta nyt pilattiin nämä kisat Murron osalta jo pari kuukautta etupeltoon. Noh, aina on seuraavat kisat.

 

[Hagi]

Minä elin lapsuuttani 90-luvulla. Ei tässä tilanteessa ole siihen verrattuna oikeastaan mitään muuta eroa kuin se, että silloin Suomella oli vielä kisoja kohti aina vähintään edes se yksi laji, josta oli realismia odottaa myös kultamitalia. Silloin oli vielä sekä kesä-, että talvilajeissa edes joitakin urheilijoita, jotka kuuluivat ihan lajinsa absoluuttiselle huipulle. Nyt sellaisia kesäkisoja ei ole ollut muistaakseni moneen olympiadiin.

Tämä nyt menee vähän kesäolympialaisista sivuun, mutta nykyään on ehkä korkeintaan Iivo Niskanen, joka on aivan sitä timanttinta kärkeä. Ja hänelläkin alkaa olemaan jo ikää melko paljon. Ei nyt nopeasti ajateltuna tule muita mieleen. Mitään sen suurempaa romahdusta ei ole tapahtunut, kuin se, että nuo absoluuttiset huiput loistavat poissaolollaan tänäpäivänä.

Koko minun elinaikanani (tai sellainen kenet muistan) on ollut tasan yksi suomalainen urheilija, joka on aidosti ollut olympialaisissa dominoiva, ja hän on Samppa Lajunen 2002 Salt Lake Cityssä.

Paljon on menetettyjä lupauksia, ja minua ärsyttää median tapa nostaa esimerkiksi jotain juniorimitalisteja ihan liian aikaisin, liian korkeille korokkeelle.

Sen verran pitää lisätä, että onhan menestyminen Kesäolympialaisissa paljon vaikeampaa. Ei vähätellä tietenkään talvikisoja, mutta eihän perinteisen hiihdossa saati yhdistetyssä monen maan kanssa kilpailla.

Jos vaikka valitset lajiksi 100 m pikajuoksun tai perinteiden hiihdon, niin on siinä hieman eroa. Toisessa taistelet norjalaisia vastaan ja satasella vastassa ovat lähes maailman kaikkien maiden juoksijoita.

 

[adolf]

Sen verran pitää lisätä, että onhan menestyminen Kesäolympialaisissa paljon vaikeampaa. Ei vähätellä tietenkään talvikisoja, mutta eihän perinteisen hiihdossa saati yhdistetyssä monen maan kanssa kilpailla.

Jos vaikka valitset lajiksi 100 m pikajuoksun tai perinteiden hiihdon, niin on siinä hieman eroa. Toisessa taistelet norjalaisia vastaan ja satasella vastassa ovat lähes maailman kaikkien maiden juoksijoita.

Tietysti näin. Toki se kesäolympialaisissa on myös siitä lajista ihan hirveästi kiinni. Äärimmäisen vaikeaa tietysti lajissa, kuin lajissa, mutta onhan vaikka nyt sitten siinä pikajuoksussa ihan valtavasti enemmän kilpailua, kuin esimerkiksi jossain purjehduksessa.

 

[Micqou]

Norjasta ja Ruotsista sopisi ottaa kyllä mallia ja isosti. Molemmat pärjäävät jostain kumman syystä sekä kesä- että talvikisoissa. Suomella tekee tiukkaa molemmissa. Väkiluvutkaan eivät eroa voi selittää. Norja itse asiassa on väkiluvultaan jopa hieman Suomea pienempi maa.

 

[El Gordo]

Miksei laskettaisi?

Duplantis on yksi kaikkien aikojen yleisurheilijoista. Maailmanennätyksiä ja arvokisavoittoja satelee. Sjöström yksi menestyneimpiä naisuimareita, 3 kultaa ja 6 mitalia kaikkiaan.

Kyseisten huipousuorittajien tasoisia on Ruotsillakin rosterissa harvoin, se on tietynlaista aaltoliikettä ja ovat aallon harjalla nyt. Joten näkisin järkevämmäksi määritellä Suomen tavoitteita mieluummin Ruotsin perustason kautta.

 

[IceWalker]

Toisenlainen näkökulma menestymättömyyteen: heitetään hanskat tiskiin! Suomi on jo saavuttanut tarpeeksi kesäolympialaisista, joten miksi tuhlata rahaa turhuuteen? Panos/tuotos-mallilla koko homma olisi jo ajat sitten laitettu jäihin.

Perusongelmana on se, että meillä on erittäin vähän huippuja edes kymmenen joukossa. Yhtään takuuvarmaa mitalistia ei ollut kisoissa. Joitakin mahdollisia mitalisteja oli. Mitään jossiteltavaa suorituksista ei ollut. Voidaan toki harmitella sitä, että painissa Savolainen joutui yhden kilpailijan loukin vuoksi vaikeampaan yläkaavioon. Pronssi olisi ollut helpompi ottaa alakaaviosta. Judossakin tuli kovia vastustajia heti vastaan, mutta ei voittajaa kumminkaan. Mitali olisi vaatinut onnen suosintaa, nyt ei sitä ei tullut.

Moukarissa oli vähän tuuriakin, kun kova jenkki tipahti kolmelta viime kierrokselta. Taso ei kuitenkaan riittänyt mitaliin, vaikka lähellä käytiin. On vain muutama laji, johon voisi vielä panostaa: moukari, miesten keihäs ja varauksin naisten seiväs. Wilma lienee kuitenkin ainoa, joka voi mitalin ottaa, Lampela on kova tsemppari, mutta tuskin omaa kykyä huimiin korkeuksiin. Yksittäisiin urheilijoihin voisi panostaa, kuten Kaivo-oja ja sen koutsi. Vannisen pitäisi saada parempi valmentaja ulkomailta. Purjeveneet voi ottaa viihdekäyttöön, Nauvon satamassa on aina niille tilaa. Ampuma-aseet voi luovuttaa suosiolla armeijalle.

Eli toisin sanoen, luovutaan rankisysteemin orjallisesta noudattamisesta ja asetetaan tiukat menestyskriteerit tässä ja nyt. Ehkä tämäkin voisi hiukan nostaa valmennuksen tasoa, kun oma duunikin olisi liipaisimella.

Valitaan kokonaan toisenlainen ajattelutapa: panostetaan kansan liikkumiseen, kansanterveyteen. Nostetaan Suomi liikkeen määrässä maailmanhuipulle. Vähennetään liikalihavuuden aiheuttamaa rasitusta Suomi-neidolle. Tällainen kampanja pitäisi aloittaa jo peruskoulusta. Lapset ja nuoret liikkumaan! Tällä tavoin säästettäisiin miljarditolkulla terveysmenoissa tulevaisuudessa.

Voisimme luoda kansallisen projekti 2030 liikunnan ilolle. Etuna sekin, että voimme tuntea kaikki itsemme sankareiksi, laulukin on jo valmiina. Tätä pitää tehostaa verohelpotuksin. Jos henkilö todistetusti tiputtaa 10 kiloa painostaan, niin se tietäisi riihikuivaa valtion taholta. Ja jos henkilö todistetusti liikkuu viikossa ruumiillaan vaikkapa 50 km, silloin verottaja myös muistaa helpotuksin. Helppoa valvoa tätäkin nykyaikana.

Tätä kautta Suomi voisi taas nousta olympolaisiin korkeuksiin. Muutkin veltostuneet maat huomaisivat, että tärkeää ei ole olympiamenestys, vaan terve kansa. Terve kansa terveessä valtiossa. Jos sitten paljon liikkuvasta kansasta joku haluaisi huippu-urheilla, niin ei nyt ihan vastaankaan pantaisi. Mutta urheilun keskijohto ja paljon muutakin kilometritehtaalle. Me emme tarvitse isopalkkaisia urheilujohtajia kertomaan meille satuja joka neljän vuoden jälkeen.

Olympiaurheilun rahoitusta pienennetään 90% ja rahat kohdistetaan erittäin harvoille valituille urheilijoille ja valmentajille. Tässä olisi tapa myös hiukan motivoida valmentajiakin tuloksen tekoon. Pääosin rahoitus hoidetaan yksityisistä varoista. Ison rahan ammattilaiset hoitakoot omat sponssinsa.

Meillä ei ole mitään syytä ylläpitää nykyistä raskasta järjestelmää, joka ei tuota mitään nostoa edes kansalliselle itsetunnollemme.

 

[Ann Arbor]

Kuten eilen taisinkin jo kirjoittaa, toivon mukaan maamme urheilujohtajat eivät puolustaudu "Suomi on pieni maa ja kilpailu on kovaa"-latteudella. Näissä kisoissa on ollut lukuisia pieniä maita, rajallisine resursseineen, joiden menestys on ollut ihan eri luokkaa.

Ruotsi: 3+3+3 = 9
Norja 1+0+1 = 2
Tanska 1+2+1 = 4

Ja siis en halua tähän mitään "hei ei huippu-urheilulla ole väliä"-jargonia.

 

[Daro]

Norjasta ja Ruotsista sopisi ottaa kyllä mallia ja isosti. Molemmat pärjäävät jostain kumman syystä sekä kesä- että talvikisoissa. Suomella tekee tiukkaa molemmissa. Väkiluvutkaan eivät eroa voi selittää. Norja itse asiassa on väkiluvultaan jopa hieman Suomea pienempi maa.

Valtion tukemalla rahoituksella ei ilmeisesti ole väliä? Suomessa 20K€ on suurin mahdollinen apuraha valtiolta jonka voit saada jos olet näyttänyt jo sitä ennen oman tasosi. Ja siihen tason näyttämiseen vaatii paljon myös rahallista panostusta ns. omasta kukkarosta. Monessa lajissa ollaan tuon pienen apurahan ulkopuolella. Tasoa Suomen urheilussa nostettaisiin varmasti jos jaossa olisi enemmän tukea rahallisesti, mutta se on tällä hetkellä mahdotonta toteuttaa, koska sitä rahaa ei ole tarjolla riittävästi.

 

[Cloaca Maxima]

Suomessa (huippu)-urheilu on ihan amatöörien puuhastelua suurimmalta osin, joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Eritoten yksilölajeissa.

Iso osa ns. kärkiurheilijoista on enemmän tai vähemmän osa-aikaisia hommassaan, eivätkä voi pyhittää urheilulle 24/7 kuten kuuluisi. Samaten suurin osa valmentajista on ihan yhtä osa-aikaisella ja liki hyväntekeväisyys pohjalla mukana. En nyt muista kenestä urheilija/valmentaja kaksikosta oli kyse, mutta jotenkin oli kuvaavaa että henkilökohtainen valmentaja analysoi muutaman suorituksen silloin tällöiin ja antoi vinkkejä etänä jonkun Teamsin tmv. välityksellä. Ei tuollaisella yksinkertaisesti pärjää maailman huippuja vastaan.

Ja miksi näin, no kaikki ymmärtää että kyse on rahasta. Valmentajat ja jotkut urheilijatkin tekevät siviilielämän töitä ansaitakseen elantoa joten on täysin selvää, että täysi fokus itse urheiluun kärsii.

Aina voi sanoa, että Seppo pärjäsi, vaikka oli töissä rajalla ja valmentaja paikkasi hampaita samaan aikaan mutta oli aikakin kovin erilainen. Nykyään vaativuustaso on viety ihan eri levelille ja niillä 30-40 vuoden takaisilla opeilla ja konsteilla ei enää pärjätä.

Lisäksi minua on jo pitkään ihmetyttänyt suomalaisurheilijoiden loukkaantumiset - niitä toki tulee kaikille, mutta jotenkin tuntuu että suomalaiset urheilijat ovat klesana suhteellisesti enemmän ja yleensä kauden tärkeimpinä aikoina. Ammattimaisuus ja kyky valmistautua eivät ole riittävällä tasolla?

Suomestakin tulee kohtuullinen määrä lupaavia junioreita, mutta jotenkin tuntuu ettei näistä saada sitten lypsettyä sitä koko potentiaalia irti kun pitäisi siirtyä ammattilaiseksi aikuisten puolelle - suurimpana tekijänä em. resurssit ja niiden puute.

Kaikki pelaa -ideologia ei oikein toimi edes yksilöurheilussa näillä resursseilla, vaan ne pitäisi yksinkertaisesti kohdistaa niihin yksittäisiin lahjakkuuksiin.

 

[Harzan]

"Pariisi -24" on tästä lähtien vastaus sekä kysymykseen Suomen kaikkien aikojen parhaasta että huonoimmasta olympiakisojen mitalisaalista.

1924: 14 + 13 + 10 = 37
2024: 0 + 0 + 0 = 0

Sadassa vuodessa ollaan pudottu mitalitilaston kakkossijalta jaetulle viimeiselle sijalle.

Eihän tämäkään mahalasku kuitenkaan mitään muuta. Joku työryhmä voidaan perustaa ja tehdä selvityksiä, mutta käytännön toimenpiteet ovat pelkkää näpertelyä.

 

[arpa80]

Tuolla Hege nosti aiemmin, että futis tavoittaa nuoria hyvin. Itse asustan Tampereella ja likka 7v pelaa Ilveksessä futista, jossa taitaa olla nykyisin 6000 futaria. Itse koen, että Tampereen Pyrintö ei edes markkinoi noille lapsukaisille harrastusmahdollisuuksia, muiden lajien flyjereitä tulee postiin ja jne. Eli kannattaisi YU puolen miettiä, että haluavatko he harrastajia, ei ne ilman mainontaa sinne löydä tai ainakaan niin iso osa kuin olisi mahdollista. Ruohonjuurityö on tekemättä. Lajina YUhan olisi mitä mainion monipuolisuuden puolesta lapselle.

Meillä nyt sitten mennään linjalla judo, futis, uinti.

 

[IceWalker]

Kuten eilen taisinkin jo kirjoittaa, toivon mukaan maamme urheilujohtajat eivät puolustaudu "Suomi on pieni maa ja kilpailu on kovaa"-latteudella. Näissä kisoissa on ollut lukuisia pieniä maita, rajallisine resursseineen, joiden menestys on ollut ihan eri luokkaa.

Ruotsi: 3+3+3 = 9
Norja 1+0+1 = 2
Tanska 1+2+1 = 4

Ja siis en halua tähän mitään "hei ei huippu-urheilulla ole väliä"-jargonia.

Urheilujohtajana keskittyisin nollan matemaattisiin ominaisuuksiin. Nolla ei ole jaettavissa, nollalla ei voi jakaa ja nolla jaettuna nollalla ei onnistu. Tulokset näistä jakolaskuista ovat sopimuksenvaraisia ja riippuvat käytetystä viitekehyksestä.

Joten urheilujohtaja voisi kertoa, että itse asiassa Ruotsi ei ollut prosentuaalisesti Suomea parempi eikä Ruotsin mitalimäärä ollut Suomeen verrattuna moninkertainen. Filosofisempi johtaja voisi lisätä, että nollaan on vaikeaa lisätäkään mitään (tässä mennään kreikkalaisten harrastamiin paradokseihin). Voidaanko siis todella sanoa, että Ruotsi sai x mitalia enemmän kuin Suomi?

Vaikka viimeisin argumentti onkin hieman keinotekoinen, totta ainakin on, että Ruotsi ei saanut x kertaa enemmän mitaleja kuin Suomi eikä Suomi saanut x prosenttia Ruotsin mitaleista.

Ja mikä parasta, mikäli nollatrendi jatkuu, voimme Losin jälkeen todeta, että saimme yhden mitalin verrattuna Pariisiin, koska sopimuksenvaraisesti voimme esittää väitteen 0/0=1. Emme tosin tiedä, missä avaruudessa ko. mitali loistaa.

Vanhan sananlaskun mukaan tyhjän saa pyytämättäkin. Tähän asti 20M x 4 v on todistetusti nolla. Miksei siis samaan tulokseen päästäisi näinkin 0 x 4 v =0. Ja myös Purra sädehtisi tyytyväisyyttään.

 

[I am not Jesus]

Onhan tuo Norjankin mitalisaldo aika huono, jos ajatellaan, kuinka paljon Norjan resursseista ja urheilun arvostuksesta puhutaan. Tuleehan sieltä vielä 5000 m mitali ja 400 m aidat ja ehkä jostain käsipallosta tms, mutta nuo yleisurheilumitalit on enemmänkin poikkeuksellisten yksilöiden kuin Norjan systeemien tulosta.

Viime kisoissa Tanskalla 11 mitalia ja Norjalla 8. Molemmat jäänevät reilusti tuosta.

 

[Petri1981]

Onhan tuo Norjankin mitalisaldo aika huono, jos ajatellaan, kuinka paljon Norjan resursseista ja urheilun arvostuksesta puhutaan. Tuleehan sieltä vielä 5000 m mitali ja 400 m aidat ja ehkä jostain käsipallosta tms, mutta nuo yleisurheilumitalit on enemmänkin poikkeuksellisten yksilöiden kuin Norjan systeemien tulosta.

Viime kisoissa Tanskalla 11 mitalia ja Norjalla 8. Molemmat jäänevät reilusti tuosta.

Kyllä, esimerkiksi Norjalla tullut ennakkosuosikeille mahalaskuja. Suomen ongelma on se, että yhdeltäkään urheilijalta ei oikeasti edes ole voinut odottaa mitalia. Yksittäisten urheilijoiden kohdalla kenenkään mitalittomuus ei ole siis edes pettymys. Se kertoo karua kieltä Suomen urheilun tilasta.

 

[welldone]

Syy yksilöurheilun alamäkeen löytyy joukkuelajeista. Ei lapsille ja nuorille jää aikaa harrastaa mitään muuta edes sarjakauden ulkopuolella, kun pitää käydä hyppimässä ja juoksemassa joukkuelajin treeneissä. Saman pystyisi tekemään kesällä yleisurheilun parissa. Mutta lisää haittaa syntyisi, jos nuori olisin lahjakas ja sattuisi valitsemaan sen yksilölajin yli joukkueurheilun. Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon, että yksilölaji vain ja ainoastaan on eduksi joukkuelajien harrastajalle.

 

[Väärävaihto]

Onko tätä juttua vielä jaettu tänne ketjuun, mutta tässä siis toimittajan huomiota aiheeseen.

Näkökulma: Toivotaan, että Suomi jää ilman mitalia

Ruotsi ja Norja ovat lähes kaikessa edellä, kirjoittaa Pariisista Santtu Silvennoinen.

www.iltalehti.fi

 

[LiiAaa]

Varmasti yksi mistä kannattaa aloittaa on sen pään ottaminen pois sieltä perseestä. Tosiasiat pitää jo vihdoinkin hyväksyä ja lopettaa vanhojen muistelu sekä entisissä saavutuksissa rypeminen. Tämä koskee eritoten meidän kaikki tietävää urheilujohtoa. Kentällä kaikki tietää millaista puuhastelua suomalainen urheilu suurelta osin on, mutta tätä viestiä ei kukaan halua johdossa kuulla. Kyllä siellä tehdään hyvää työtä sanotaan. No varmasti tehdään niin pitkään kun joillakin vielä riittää motivaatiota pyörittää juttuja omalla vapaa-ajallaan ja rakkaudesta lajiin- asenteella. Tämä on kuitenkin todella kaukana mistään huippu-urheilusta.

Ajat ovat muuttuneet jo kauan aikaa sitten. Suomi on vaan jäänyt sinne pysäkille odottamaan, että josko se juna kuitenkin vielä tulisi ja toisi jonkun huippulahjakkuden sekä nappaisi koko suomalaisen urheilun taas kyytiin. No varmaa on se, että sitä junaa ei enää tule ja kiskotkin on kohta purettu. Silti jaksetaan uskoa, että kyllä se Kosonen siellä kunnan kivisiilossa treenaamalla sen mitalikunnon vielä löytää. Kaivoihan Seppokin aikoinaan sen vireen sieltä lumen ja jään keskeltä niin miksi se ei edelleen toimisi. Se ei vaan toimi. Harva maailmalla enää treenaa missään askeettisissa olosuhteissa ja ilman valmentajaa, varsinkaan jos tähtäin on jossain muualla kuin piirikunnallisissa.

Rahaa ei ole loputtomasti käytössä ja sen kaikki tietää. Kuitenkin tasaisin väliajoin on varaa perustaa 10 hengen työryhmiä mietiskelemään pari vuotta sitä, että mitäs nyt tehtäisiin. Jos rahaa ei ole, niin silloin sitä ei ole ja silloin puhutaan harrastelusta. Rahan taakse jos mennään niin silloin pitää myös puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Silloin ei voida puhua huippu-urheilusta jos siihen ei ole varaa panostaa.

Taso on noussut. No totta hitossa taso nousee jatkuvasti. Silloin kun Suomi oli vielä keihäsmaa ja palkintopallilla oli aina suomalainen jos ei kaksikin, niin silloin maailmalla keihästä heitti tosissaan vain kourallinen urheilijoita. Nyt mitaleilla ei ollut ainoatakaan eurooppalaista ja hallitseva Euroopan mestari Jakub Vadlejch jätettiin neljänneksi tuloksella 88,50. Silti Suomessa jaksetaan jauhaa jostain 80m puhkaisusta ja sitä pidetään hyvänä suorituksena. Totuus on kuitenkin se, että se ei nykyisin riitä enää yhtään mihinkään. Sama monessa muussakin lajissa, eli kärki on todella kaukana horisontissa ja kiinni saaminen alkaa olla jo mahdotonta.

Totta on se, että joukkuelajit syövät ison ison kuormasta. Sille ei vaan mahda mitään. Nuoria ei vaan kiinnosta lähteä yksin räntäsateeseen juoksemaan tai painisalille hikoilemaan päivästä toiseen tavoitellakseen jotain yksittäistä mitalia. Varsinkin kun todennäköisesti et tule koskaan edes tienaamaan tällä rääkillä mitään, mutta todella kurinalaista elämää vaan pitäisi koko nuoruus viettää. Kyllähän tuon seikan varmasti jokainen ymmärtää. Ajat ovat muuttuneet ja vanhat ajat ei koskaan enää palaa. Ei vaikka kuinka muistelisi kuinka Viren kaatui ja voitti.

 

[Ann Arbor]

Tiedä sitten, onko juuri Suomessa poikkeuksellisen paljon "urheilukielteistä" asennetta? Joo ei tietenkään ihan jokainen amerikkalainen, ruotsalainen ja australialainen ole aktiivisesti mukana paikallisen urheiluseuransa toiminnassa, mutta itse törmään täällä PK-seudulla ihan jatkuvasti ihmisiin, keitä urheilu ei juuri näytä kiinnostavan, ihan edes katsojana. Kun yhteiskunnassa on paljon "urheilukielteisyyttä", niin se demokraattisessa yhteiskunnassa vääjäämättä kumuloituu vähäisinä julkisina resursseina.

 

[Ann Arbor]

Totta on se, että joukkuelajit syövät ison ison kuormasta. Sille ei vaan mahda mitään. Nuoria ei vaan kiinnosta lähteä yksin räntäsateeseen juoksemaan tai painisalille hikoilemaan päivästä toiseen tavoitellakseen jotain yksittäistä mitalia. Varsinkin kun todennäköisesti et tule koskaan edes tienaamaan tällä rääkillä mitään, mutta todella kurinalaista elämää vaan pitäisi koko nuoruus viettää. Kyllähän tuon seikan varmasti jokainen ymmärtää. Ajat ovat muuttuneet ja vanhat ajat ei koskaan enää palaa. Ei vaikka kuinka muistelisi kuinka Viren kaatui ja voitti.

Tässä voin kompata. Olin taannoin varhaisteiniksi asti aktiivisesti yleisurheilua harrastanut ja olin valtavan kateellinen kavereilleni, ketkä harrastivat lätkää ja futista. Kun heillä oli kaikkea hauskaa tekemistä joukkueensa kanssa, vedin minä yksin kuulatreeniä Keravan urheilukentällä.

E. Lisäksi onhan tuo asetelma yksilö- ja joukkuelajien välillä todella armoton. Nostan itse usein esille Jarkko Niemisen, joka kenties maailman kilpailluimmassa yksilölajissa tenniksessä toppasi ATP-listan kolmantenatoista, mutta hänet siitä huolimatta miellettiin "ainaiseksi häviäjäksi", siinä missä maailman kolmanneksitoista paras jalkapalloilija / jääkiekkoilija / koripalloilija on enemmän tai vähemmän kansallissankari.

 

[Tombe76]

Laitetaan vähän myös meiningille 1980-luku vs. 2020-luku.

Muistan kun lapsena mentiin kotikaupunkini yu-kentälle (edit: ja kyseessä @Ann Arbor ilmeisesti sama kenttä kuin sinulla, Keravan vanha keskuskenttä?), haettiin avoimesta varastosta kiekko, keihäs, moukari ja mittanauha ja vedettiin siinä jätkien kanssa omia kisoja, se oli ihan normaalia. Tai mentiin hyppäämään korkeutta. Sen innostamana kävin jokuset kisatkin ja ilman valmennusta rikoin junnuSM-rajankin. En kuitenkaan mennyt kun futis oli numero 1.

Nykyään jos haluaa mennä edes omatoimisesti jollekin kentälle vetoja juoksemaan, joutuu hyppäämään aidan yli kun portit on lukossa. Varastoista puhumattakaan. Ja patjatkin on suojattu ettei kaikkea vedetä paskaksi tai pöllitä. Toki noissa patjoissa on aina teinit lojuneet, niitä repineetkin mutta kyllä sinne aina snadina silti mahtui hyppimään, kun tekivät tilaa.

Toisaalta, olisiko enää 2020-luvulla näitä omatoimilapsia, joiden testaukset johtaisivat siihen että hakeutuisivat valmennukseen. En tiedä. Mutta ei niitä synny jos ei anneta edes mahdollisuutta.