Mainos

Miksi Suomi ei pärjää enää kesäolympialaisissa?

  • 40 907
  • 420
Suomalainen kulttuuri on muodostunut sellaiseksi missä yhteiskunta ”palkitsee” laiskuutta ja kun massa (nykynuoriso) on jo suurimmaksi osaksi löysää paskaa, niin vähiin käy myös se kärkiosaaminen urheilun saralla.

Pienessä maassa tämä vielä korostuu. Kyllä noista pienistä maista, jossa valtio ei elätä jokaista ihmistä yltäkylläisyydessä löytyy niitä kovia yksilöitä, kun kyseessä on elämä tai kuolema.
 
Viimeksi muokattu:

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomalainen kulttuuri on muodostunut sellaiseksi missä yhteiskunta ”palkitsee” laiskuutta ja kun massa (nykynuoriso) on jo suurimmaksi osaksi löysää paskaa, niin vähiin käy myös se kärkiosaaminen urheilun saralla.

Pienessä maassa tämä vielä korostuu. Kyllä noista pienistä maista, jossa valtio ei elätä jokaista ihmistä yltäkylläisyydessä löytyy niitä kovia yksilöitä, kun kyseessä on elämä tai kuolema.
Mutta eikö aina ole valitettu, kuinka nykynuoriso on mukama pilalla?
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suomalainen kulttuuri on muodostunut sellaiseksi missä yhteiskunta ”palkitsee” laiskuutta ja kun massa (nykynuoriso) on jo suurimmaksi osaksi löysää paskaa, niin vähiin käy myös se kärkiosaaminen urheilun saralla.

Pienessä maassa tämä vielä korostuu. Kyllä noista pienistä maista, jossa valtio ei elätä jokaista ihmistä yltäkylläisyydessä löytyy niitä kovia yksilöitä, kun kyseessä on elämä tai kuolema.
Tilastot puhuu vähän päinvastaisen puolesta. Aika moni maa, jossa elämä on kovaa, on vielä kokonaan ilman olympiakultaa.

Voitotta on mm. Afganistan, Irak, Guatemala, Sudan, Angola, Namibia, Haiti, Libanon, Sri Lanka, Turkmenistan jne.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mikä minusta on jotenkin suomalaisessa urheilussa huolestuttavinta, on se että niin moni urheilija suorittaa omaankin tasoonsa nähden alakanttiin arvokisoissa. Kun kaikki tekeminen pitäisi kuitenkin tähdätä siihen, että arvokisat olisi kauden tai koko uran kruunu, ja siellä oltaisiin parhaimmillaan. Suomalaisilla tuntuu liian usein se huono päivä osuvan juuri siihen arvokisan karsintaan ja/tai finaaliin.
Näissä 2024 olympiakisoissa näin on ollut, mutta muutenhan Suomi on viime aikoina ennemmin ylisuorittanut kuin alisuorittanut olympialaisissa realistiseen odotusarvoon verrattuna. Tokiossa mitaliodottama taisi olla hieman alle yksi, mutta toteuma oli kaksi. Pekingin talvikisoissa mitalidottama taisi olla 4-5 kieppeillä, mutta toteuma oli peräti kahdeksan mitalia. Myös vuoden 2018 talviolympialaiset ja vuoden 2012 kesäolympialaiset menivät realistisia odotusarvoja paremmin.

Ydinongelma on se, että Suomen mitaliodottama tuntuu nyt kesäkisoista toiseen olevan alle kaksi mitalia. Tyly tosiasia on se, että Suomella ei ole näissä kisoissa yhtään sellaista urheilijaa, joka olisi lähtökohtaisesti lajissaan kolmen suurimman suosikin joukossa.

Lyhyellä aikavälillä on aika rajallinen keinovalikoima olemassa siihen, että esimerkiksi neljän vuoden päästä tilanne olisi oleellisesti parempi. Tietenkin sitä voi pohtia, miksi OK:n huippu-urheiluyksikkö kanavoi enemmän rahaa korikseen, futikseen ja lentikseen kuin painiin, ammuntaan tai judoon. Kuitenkin olympiamitalien tavoittelemisen näkökulmasta tuki jälkimmäisille lajeille luulisi olevan vaikuttavampi. Lisäksi urheilija-apurahajärjestelmää olisi hyvä pyrkiä kehittämään siihen suuntaan, että tuki kohdistuisi enemmän nuoriin lahjakkuuksiin eikä uransa huippuvaiheessa tai jopa jo ehtoopuolella olevien tukemiseen. Lisäksi Sipilän hallituksen aikana tulleet muutokset, jonka myötä apurahoja jaetaan myös palloilijoille sekä entistä enemmän ei-olympialajien urheilijoille, olisi hyvä perua, jos siis olympiamitalit olisivat prioriteetti.

Pidemmän aikavälin näkökulmasta olisi oleellista lisätä liikuntaa lasten koulupäiviin, lisätä junnuvaiheessa lajien välistä yhteistyötä sekä suunnata liikuntapaikkarakentamisen resursseja myös muualle kuin futikseen ja lätkään.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eniten minua kiinnostaa tietää, mitä Ruotsissa tehdään 10 kertaa paremmin kuin Suomessa. Suomelle näistä kisoista hyvällä tuurilla yksi mitali. Ruotsi ottanee ainakin 10. Asukasluku Ruotsissa tuplat Suomeen nähden. Meidän pitäisi siis ottaa 5, mutta tuota ei saavuteta millään. 2 olisi jo ihme.
Perinteet ja "systeemi" on aika isossa roolissa uskoakseni.

Eli esikuvia, jotka innostaa harjoittelemaan jotain lajia ja luo uskoa, että voisihan sitä pärjätä itsekin. Sitten jos lahjakkuutta löytyy, niin urheilijapolku osaavine valmentajineen ja taloudellisine tukiverkkoineen järjestyy vaivatta.

Esim. Ruotsilla on niitä pingisperinteitä monen vuosikymmen ajalta, ja kas kun siellä taas on joku uusi tulokas finaalissa. On uintiperinteitä, tennistä, golfia, hyppylajeja (erityisesti korkeushyppy). Aina ei joka lajissa natsaa, mutta nytkin tulee uinnista mitaleita, ja hyppylajeista kulta (vaikka Duplantis ei varsinaisesti ruotsalaisen systeemin tuotos olekaan).

Suomella on ollut vastaavia mitalisampoja mm. kestävyysjuoksu, soutu, paini, heittolajit (erityisesti keihäänheitto), mutta perinteet ovat katkenneet ja systeemejä ei ole pystytty siirtämään nykyaikaan yhtä hyvin kuin Ruitsissa. Rahaakin on vähän tiukemmin jaossa urheilijoille. Keihäänheitto toki vielä potentiaalisena lajina sinnittelee, miesten puolella.

Jokunen keskustelija on tuonut ajatuksen, että suomalaiset on käyneet liian "pehmeiksi". No, ruotsalaiset on ollut pehmeitä pitempään, mutta ei se menestystä haittaa. Ehkä ongelma siinä, että ne karskit menetelmät, jotka tuottivat Suomelle menestyjiä 70-80 luvuilla, eivät olleet kovin hyvin siirrettävissä nykyaikaan.

Jos lukee vaikka sen Jouko Salomäen haastattelun, miten hänen lapsuudessaan kaikki Pohjanmaan pojat paini, kilpailu oli kovaa ja valmennusmenetelmät yhtä brutaaleja. Siihen ei ole paluuta, eikä se ole nykynuorison pehmeyden syytä, vaan ajat ovat vain muuttuneet.

Toki kaikki ei ole menetettyä Suomessakaan, Teurosen nyrkkeilyvalmennuksesta esim. näyttää muodostuneen uusi menestystehdas, joskin siinäkin jää nähtäväksi onko menetelmästä iloa pidemmäksi aikaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Suomalainen kulttuuri on muodostunut sellaiseksi missä yhteiskunta ”palkitsee” laiskuutta ja kun massa (nykynuoriso) on jo suurimmaksi osaksi löysää paskaa, niin vähiin käy myös se kärkiosaaminen urheilun saralla.

Pienessä maassa tämä vielä korostuu. Kyllä noista pienistä maista, jossa valtio ei elätä jokaista ihmistä yltäkylläisyydessä löytyy niitä kovia yksilöitä, kun kyseessä on elämä tai kuolema.
Ruotsi ja Norja, nuo elämässäolon taistelun karut viidakot: urheile tai näänny.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ehkä osaat itsekin päätellä, että siinä on kaksi maata, jolla on rahaa kuin roskaa ja panostus urheiluun aivan erinlaista.

Meillä ei ole rahaa, eikä motivaatiota.
Ei se motivaatio-ongelma sitten kai ainakaan siitä johdu, että yhteiskunta ei ole tarpeeksi kova ja palkitsee laiskuutta. Kun Ruotsissa ja Norjassa on hyvin samanlainen pohjoismainen hyvinvointivaltio.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ei se motivaatio-ongelma sitten kai ainakaan siitä johdu, että yhteiskunta ei ole tarpeeksi kova ja palkitsee laiskuutta. Kun Ruotsissa ja Norjassa on hyvin samanlainen pohjoismainen hyvinvointivaltio.

Oikea vastaus lienee puuduttavampi kuin moni haluaisi uskoa. Kun on kaikkea hieman enemmän kuin Suomessa, niin se moninkertaistuu tuloslistassa eli rahaa, urheilevia nuoria, parempia harjoitteluolosuhteita, valmentajia, valmennusoppia, esimerkkejä menestyksestä lähivuosina, kilpaurheilu myönteisempi yhteiskunta……….
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Mikä minusta on jotenkin suomalaisessa urheilussa huolestuttavinta, on se että niin moni urheilija suorittaa omaankin tasoonsa nähden alakanttiin arvokisoissa. Kun kaikki tekeminen pitäisi kuitenkin tähdätä siihen, että arvokisat olisi kauden tai koko uran kruunu, ja siellä oltaisiin parhaimmillaan. Suomalaisilla tuntuu liian usein se huono päivä osuvan juuri siihen arvokisan karsintaan ja/tai finaaliin.

Tämä johtuu siitä, että niin moni suomalainen urheilija on ns. rajatapaus kun puhutaan siitä että riittääkö heidän tasonsa alittamaan esimerkiksi olympiaraja. Urheilijat saavat parhaat suorituksensa aikaan silloin kun he alittavat/ylittävät nämä kisoihin oikeuttavat rajat.

Eli se kuntohuippu on ajoitettu jo reilusti ennen olympialaisia. Nämä kisat mennään sitten ns. jälkihöyryillä ja vaatisi aivan nappipäivän että se onnistuminen tulisi kisoissa.

Sitten on näitä poikkeustapauksia kuten Murto, Helander, Kosonen, Tervo yms. joiden ihan perustekeminen pitäisi riittää kisoihin. Heidän kohdallaaan pitäisi pohtia, että miksi kisoissa tulee huonompia suorituksia jos niitä tulee. Toki tällä hetkellä näyttää siltä, että he eivät ole ainakaan alisuorittamassa näissä olympialaisissa.

Mielestäni on turha kuitenkaan syyttää urheilijoita jotka ovat juuri ja juuri päässeet kisoihin. Heille kisoihin pääsy on ollut jo hirmuinen ponnistelu ja kuntohuiput on ajoitettu ihan eri aikoihin kuin itse kisat ovat.

Tästä päästään seuraavaan keskusteluun jossa pitää pohtia, että miksi Suomesta ei tule enemmän kansainvälisen huipputason urheilijoita joille kisoihin pääsy on lähes selviö. Niitä tulee kuitenkin Ruotsista ja Norjasta aivan eri tavalla. Jotain Suomessa tehdään rajusti väärin ja selitys ei voi olla vain raha.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Kilpailun kiristyminen maailmanlaajuisesti yhdistettynä suhteellisen pieniin resursseihin odotuksiin nähden.

Ehkä meidän pitäisi arvostaa enemmän huippu-urheilijoitamme niin sekin voisi ruokkia lisää massaa josta voisi niitä menestyjiä jalostua.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tämä johtuu siitä, että niin moni suomalainen urheilija on ns. rajatapaus kun puhutaan siitä että riittääkö heidän tasonsa alittamaan esimerkiksi olympiaraja. Urheilijat saavat parhaat suorituksensa aikaan silloin kun he alittavat/ylittävät nämä kisoihin oikeuttavat rajat.

Eli se kuntohuippu on ajoitettu jo reilusti ennen olympialaisia. Nämä kisat mennään sitten ns. jälkihöyryillä ja vaatisi aivan nappipäivän että se onnistuminen tulisi kisoissa.

Sitten on näitä poikkeustapauksia kuten Murto, Helander, Kosonen, Tervo yms. joiden ihan perustekeminen pitäisi riittää kisoihin. Heidän kohdallaaan pitäisi pohtia, että miksi kisoissa tulee huonompia suorituksia jos niitä tulee. Toki tällä hetkellä näyttää siltä, että he eivät ole ainakaan alisuorittamassa näissä olympialaisissa.

Mielestäni on turha kuitenkaan syyttää urheilijoita jotka ovat juuri ja juuri päässeet kisoihin. Heille kisoihin pääsy on ollut jo hirmuinen ponnistelu ja kuntohuiput on ajoitettu ihan eri aikoihin kuin itse kisat ovat.

Tästä päästään seuraavaan keskusteluun jossa pitää pohtia, että miksi Suomesta ei tule enemmän kansainvälisen huipputason urheilijoita joille kisoihin pääsy on lähes selviö. Niitä tulee kuitenkin Ruotsista ja Norjasta aivan eri tavalla. Jotain Suomessa tehdään rajusti väärin ja selitys ei voi olla vain raha.
Rankingsysteemi yleisurheilussa vei urheilujohtajilta harkintamahdollisuuden. Urheilija on pakko valita kisoihin, vaikka menestystoiveitakaan ei ole. Tietenkään tämäkään ei ole yksioikoista: joskus systeemin kautta kisoihin pääsee todellinen kyky, kuten Ilona Mononen. Mutta toisessa päässä on Urho Kujanpää. Eikä tämä ole urheilijan vika, vaan systeemin. Kisoihin pääsy pitäisi tapahtua asiantuntija-arvion kautta, täyttääkö urheilija menestyskriteerit? Mikä pakko sitä paitsi on päästä olympiakisoihin, nykyään kisoja riittää ihan omalle tasolle.

Suorastaan koomista oli se, että heikkoa EM-menestystä perusteltiin olympiakisojen läheisyydellä. Miksi olympiakisat olisi urheilijan päätavoite, jos EM-kisoissakaan ei menestystä tule? Jos urheilija ei ole kovassa kunnossa juuri ennen olympialaisia, ei häntä tule kisoihin valita.

Valintasysteemi ei ole syy menestymättömyydelle, vaan seurausta vaatimustason laskusta ja halusta välttää oikeustoimia. Sisupuukoille naureskeltiin, mutta aikaisemmin johtokin viesti siitä, että olympiamenestys on tärkeää. Nykyisin tärkeämpää on se, että urheilijalla on hyvä fiilis kisoissa.

Menestymättömyyden syitä etsittäessä jäljet johtavat valmennussysteemiin. Vaikuttaa siltä, että Suomessa ei osata valmentaa urheilijoita huipulle. Laji lajilta tehdään vääriä asioita, ei ole tietotaitoa valmennuksen parantamiseen. Isot massatkaan eivät auta menestykseen, jos urheilija joutuu heittämään kaiken toivon menestyksestä astuessaan suomalaiseen valmennukseen.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kilpailun kiristyminen maailmanlaajuisesti yhdistettynä suhteellisen pieniin resursseihin odotuksiin nähden.

Ehkä meidän pitäisi arvostaa enemmän huippu-urheilijoitamme niin sekin voisi ruokkia lisää massaa josta voisi niitä menestyjiä jalostua.
Suomeahan ei tätä nykyä voi sanoa "urheilumyönteiseksi" maaksi, ainakaan mitä tulee huippu-urheiluun. On yhteiskunnan valinta, halutaanko huippu-urheilua edistää ja resurssoida. Taustallahan tässä on periaatteessa demokraattinen järjestelmämme. Kun ihmisiä ei kiinnosta urheilu, niin ei siihen kumuloidu myöskään resursseja.
 

Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Tilastot puhuu vähän päinvastaisen puolesta. Aika moni maa, jossa elämä on kovaa, on vielä kokonaan ilman olympiakultaa.

Voitotta on mm. Afganistan, Irak, Guatemala, Sudan, Angola, Namibia, Haiti, Libanon, Sri Lanka, Turkmenistan jne.
Näissä maissa ongelma on tietysti se että resurssit (niin yksittäisten ihmisten kuin julkisetkin) kohdennetaan paljolti pakollisiin juttuihin. Urheiluun ei niitä isosti riitä.

Suomessa on täysin eri tilanne resurssien suhteen. Toki valtio on viime vuosina heikentänyt kaikenlaisia tukia mitä urheiluun on annettu, mutta onhan Suomi täysin eri sivulla noiden mainittujen maiden kanssa vaikka täällä talous viime vuosina onkin sakannut.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Suomen menestymättömyyteen on tärkeimpänä syynä globalisaatio.

Suomi ei pärjää, koska kilpailu kovenee koko ajan. Monissa maissa asukasmäärät kasvavat ihan eri tahtia kuin Suomessa, ja niillä on jo valmiiksi paljon enemmän asukkaita kuin Suomessa. Ja lajien harrastaminen lisääntyy kun valtiot, ja niiden taloudet kehittyvät muutenkin ja elämä helpottuu, jolloin on aikaa muuhunkin kuin leivän hankintaan.

Suomi on ollut edelläkävijöiden joukossa niin urheilussa, kuin taloudessakin. Se aika oli ja meni. Tai pärjäähän Suomi ihan hemmetin hyvin edelleen kokoonsa nähden, kuten toki Viro ja Tanskakin esimerkiksi. Paljon on urheilijoita kisoissa ja se on älyttömän kova suoritus olla jossain 20 joukossa nykyään. Pistesija on 1990-luvun mitali ja 20 joukossa oleminen 1980-luvun mitali. Kärjistäen. Toki Venäjäkin puuttuu, että onhan se toisaalta tasoittava tekijä.

Mutta lisäksi lajien määrän lisääntyminen ja harrastusten jakautuminen kaiken maailman höttölajeihin näin buumerin mielestä, on jakanut vähää massaa oikeista urheilulajeista pois. On frisbee golfia, salibandyä, räiskintäpelien pelaamista ja varmaan monta sellaista, mistä en edes tiedä. Eikä niissä mitään pahaa ole, mutta toki kun tarjolla on enemmän, on kaikkiin vähemmän porukkaa.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Silvennoisen pointit kannattaa huomioida: Näkökulma: Toivotaan, että Suomi jää ilman mitalia

Mitään kovin syvällistä asiaa ei juttu sisällä. Valitettavasti on niin, että jo yksikin mitali "pelastaa" Suomen (urheilujohdon). Sellainen voi vielä tulla, esim. painissa, moukarissa tai keihäässä. Tällaisen sattumamitalin ei pitäisi tietenkään vaikuttaa johtopäätöksiin Suomen urheilun tilasta, mutta on 100% varmaa, että se näin tekee.

Järjestelmän muuttaminen olisi todella ajankohtaista. Pitäisi ensinnäkin päättää, tavoitellaanko huippua vai ei. Missään tapauksessa nykytilanne, jossa jaetaan rahaa ilman tulosvastuuta ei ole järkevää ja kisoihin pääsykin on juhlinnan aihe. Kuten jutussa kerrotaan, Suomen ultrakevyt valintatapa ei ole CASin linjaama, lisäkriteereitä valintaan on lupa asettaa.

(Muistutan kertauksen uhallakin Lasse Virenistä, joka joutui antamaan lisänäyttöjä Munchenin kympille, vaikka oli juossut viisi viikkoa ennen kisoja SE:n vitosella. Juoksi sen jälkeen kympin SE:n ja kahden mailin ME:n. Riitti.)

Pienelläkin rahalla voitaisiin päästä parempiin tuloksiin, jos priorisoitaisiin menestyksen perusteella eri lajit. Mikään pakkohan ei ole lajin edustajan päästä olympiakisoihin, vaikka rankingissa saisikin sen viimeisen paikan. Voitaisiin esimerkiksi luoda pitemmän ja lyhyemmän aikavälin seurantajärjestelmät lajeihin. Lajiryhmä, jossa ei ole saavutettu pistesijoja mitaleista puhumattakaan, putoaa laajan tuen piiristä.

Eri lajien MM ja EM-menestystä vaaditaan, jotta lajista voidaan ylipäätään valita olympiakisoihin. Pelkkä ranking ei riitä, urheilijalla täytyy olla prenikkaa myös arvokisoista. Perinteet eivät riitä, perinnepuuhastelu voidaan unohtaa, jos näyttöä menestyksestä ei ole aikoihin tullut. Jos urheilumenestys ei todella ole tärkeää suomalaisten mielestä, silloin laajan tuen ylläpitäminen ei ole siksikään järkevää: pistesija ei ole edelleenkään mikään tavoite, niitä tuskin muualla lasketaankaan.

Luulisi rahansäästön kiinnostavan valtiovaltaakin. Urheilua voidaan harrastellakin ilman että panostetaan johonkin kuviteltuun olympiamenestykseen. Vaikka olympiakisoissa kisailisi vain kymmenkunta suomalaista, niin se kertoisi vain realistista kuvaa Suomen tasosta. Jos joku lahjakkuus jossakin lajissa todistetusti esiintyy, on kohdennettava häneen sitten enemmän panostusta, jotta ei menestys ainakaan rahasta jää kiinni. Mutta omilla/ sponsorin rahoilla kuka tahansa saa harrastaa mitä tahansa lajia.

Olympiakisoissa kilpailevat mitaleista vain lajiensa parhaat ja niitä on Suomessa todella vähän. Kuitenkin epäonnistumisia kisoissa tulee, esim. Kallioinen olisi pitänyt tiukoillakin kriteereillä valita kisoihin, silti pummasi raskaasti. Epäonnistumiset kuuluvat huippu-urheiluun, mutta turistireissuja ei tarvitse jatkossa myöntää.

Esim. yleisurheilussa vain Murrolla oli optio valmistautua olympialaisiin ilman sairastelujakin. Helander saavutti EM-kisoissa kovan meriitin, Pariisiin sen perusteella. Muiden tavoitteena olisi pitänyt olla EM-kisat, menestyminen siellä. Tyvestä puuhun noustaan.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tästä päästään seuraavaan keskusteluun jossa pitää pohtia, että miksi Suomesta ei tule enemmän kansainvälisen huipputason urheilijoita joille kisoihin pääsy on lähes selviö. Niitä tulee kuitenkin Ruotsista ja Norjasta aivan eri tavalla. Jotain Suomessa tehdään rajusti väärin ja selitys ei voi olla vain raha.
Norja taitaa olla maailman #1 olympiamitalit/väestömäärä , jos talvi- ja kesäkisojen saldo lasketaan yhteen (ja jätetään huomiotta pikkuvaltiot, joilla sattuu olemaan yksi mitalisti).

Ei ehkä kovin realistinen tavoite että pitäisi pärjätä Norjalle. Vaikka mitään ei tehtäisi väärin.

Puolet Ruotsin menesryksestä olisi ehkä parempi tavoite, sekin tietysti niin kaukana, että täytyy ensin sopia että Duplantisia ja Sarah Sjöströmiä ei lasketa kun ovat liian hyviä.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Perinteet ja "systeemi" on aika isossa roolissa uskoakseni.

Eli esikuvia, jotka innostaa harjoittelemaan jotain lajia ja luo uskoa, että voisihan sitä pärjätä itsekin. Sitten jos lahjakkuutta löytyy, niin urheilijapolku osaavine valmentajineen ja taloudellisine tukiverkkoineen järjestyy vaivatta.

Jokunen keskustelija on tuonut ajatuksen, että suomalaiset on käyneet liian "pehmeiksi". No, ruotsalaiset on ollut pehmeitä pitempään, mutta ei se menestystä haittaa. Ehkä ongelma siinä, että ne karskit menetelmät, jotka tuottivat Suomelle menestyjiä 70-80 luvuilla, eivät olleet kovin hyvin siirrettävissä nykyaikaan.

Perinteitä, esikuvia tai kulttuuria el sovi väheksyä.

Tai massaa. Riittävästä massasta kehittyy, siivilöityy liikunnallisesti lahjakkaita. Lasten- ja nuorten liikunnan määrä ja vanhempien esimerkki vaikuttaa sitten tässä osiossa.

Olosuhteet, resurssit, kannustimet. Halu ja kyky satsata. On varmasti globaaleja lajeja joissa ryysyistä rikkauksiin ja kiipeäminen ylös urheilun avulla tapahtuu. Toisaalta, miten ja missä sitten annamme tasoitusta Pohjoismaisille kilpailijoillemme. En kanssa osta tuota pehmeyttä tai ajatusta, että jonkin alan spesialiteetti -puhutaan nyt sitten vaikkapa tavoitteellisesta huippu-urheilusta- toteutuisi vaikeimman kautta vaan tekemällä asiat ammattimaisesti mahdollisimman aikaisin.

Sieltä satsauksista ja porkkanoista sitten jotkut nousevat huipulle, kaikki eivät.

Poraaminen jostain some-postauksista on sekin vähän hupsua jos se urheilija jotain lisäansioita ja/tai parempia mahdollisuuksia harjoittaa ammattiaan sitten sitä kautta löytää.

No, apurahoista tietävät muut paremmin. Itseäni on ihmetyttänyt aiemmin periaate syytää rahaa enemmän jo aikuisikäisille urheilijoille joilla nähdään potentiaalia menestyä arvokisoissa nuorten nousukkaiden sijaan. Eikä noissa kotimaan gp-kisoissakaan taida kummempia porkkanoita löytyä palkintorahoissa.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Suomen menestymättömyyteen on tärkeimpänä syynä globalisaatio.

Suomi ei pärjää, koska kilpailu kovenee koko ajan. Monissa maissa asukasmäärät kasvavat ihan eri tahtia kuin Suomessa, ja niillä on jo valmiiksi paljon enemmän asukkaita kuin Suomessa. Ja lajien harrastaminen lisääntyy kun valtiot, ja niiden taloudet kehittyvät muutenkin ja elämä helpottuu, jolloin on aikaa muuhunkin kuin leivän hankintaan.

Suomi on ollut edelläkävijöiden joukossa niin urheilussa, kuin taloudessakin. Se aika oli ja meni. Tai pärjäähän Suomi ihan hemmetin hyvin edelleen kokoonsa nähden, kuten toki Viro ja Tanskakin esimerkiksi. Paljon on urheilijoita kisoissa ja se on älyttömän kova suoritus olla jossain 20 joukossa nykyään. Pistesija on 1990-luvun mitali ja 20 joukossa oleminen 1980-luvun mitali. Kärjistäen. Toki Venäjäkin puuttuu, että onhan se toisaalta tasoittava tekijä.

Mutta lisäksi lajien määrän lisääntyminen ja harrastusten jakautuminen kaiken maailman höttölajeihin näin buumerin mielestä, on jakanut vähää massaa oikeista urheilulajeista pois. On frisbee golfia, salibandyä, räiskintäpelien pelaamista ja varmaan monta sellaista, mistä en edes tiedä. Eikä niissä mitään pahaa ole, mutta toki kun tarjolla on enemmän, on kaikkiin vähemmän porukkaa.

Tämä Suomi on pieni maa -teoria vetää kyllä takuuvarmasti päätään pintaan aina kun tästä aiheesta keskustellaan. Se voisi olla ihan hyvä teoria, jos niin moni muu pieni maa ei kauhoisi kunnolla mitaleja olympiakisoista toiseen. Väkilukuunkin suhteutettuna Suomen mitalimäärät ovat nykyään verrattain surkeita.

Tässä esimerkiksi meneillään olevista kisoista joidenkin maiden tämän hetken mitalimääriä per miljoona asukasta:
Australia: 1,27 mitalia
Hollanti: 1,02 mitalia
Uusi-Seelanti: 1,75 mitalia
Ruotsi: 0,76 mitalia
Irlanti: 1,17 mitalia

Jos Suomi saisi edes sen yhden mitalin niin luku olisi 0,18 mitalia per miljoonaa asukasta. Nyt luonnollisesti Suomi on 0,00 tilanteessa.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
Tässä esimerkiksi meneillään olevista kisoista joidenkin maiden tämän hetken mitalimääriä per miljoona asukasta:
Australia: 1,27 mitalia
Hollanti: 1,02 mitalia
Uusi-Seelanti: 1,75 mitalia
Ruotsi: 0,76 mitalia
Irlanti: 1,17 mitalia

Jos Suomi saisi edes sen yhden mitalin niin luku olisi 0,18 mitalia per miljoonaa asukasta. Nyt luonnollisesti Suomi on 0,00 tilanteessa.
Totta, mutta tuosta voidaan jo jakaa melkein kahdelle kaikkien muiden mitalimäärä, kuin Ruotsin, kun noissa maissa talvilajit eivät ryöstä 50 % kansasta, kuten Suomessa. Jääkiekkoakin taidetaan toki kaikissa pelata, mutta tuskin harrastajamäärän osuus on Suomen tasolla.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Totta, mutta tuosta voidaan jo jakaa melkein kahdelle kaikkien muiden mitalimäärä, kuin Ruotsin, kun noissa maissa talvilajit eivät ryöstä 50 % kansasta, kuten Suomessa. Jääkiekkoakin taidetaan toki kaikissa pelata, mutta tuskin harrastajamäärän osuus on Suomen tasolla.
Talvilajien lisäksi myös kansallisurheilulajimme pesäpallo, missä kansainvälistä kilpailua ei käytännössä ole "ryöstää" harrastajia ja resursseja. Sama pätee osittain myös salibandyyn, mikä toki voi hyvin mahdollisesti tulevaisuudessa olla olympialaji.

Toisaalta en sitten tiedä, menevätkö näiden ei-olympialajien vaikutus loppujen lopuksi melko lailla tasan gaelilaisine jalkapalloineen jne. Kelatkaa muuten, kuinkakohan monen olympialajin potentiaaliset kultamitalistit jenkkifutis vie päältä.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikäli Suomi historiallisesti jää ilman olympiamitalia, toivottavasti "Suomi on pieni maa ja kilpailu on kovaa"-korttia ei kuitenkaan käytettäisi. Suomen resurssit ovat toki rajalliset, mutta monen meihin verrannollisen pienen maan menestys on Pariisin kisoissa ollut ihan toisella tasolla.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Käsipallon välierät:

Naiset:
Ranska-Ruotsi
Tanska-Norja

Miehet:
Tanska - Norja/Slovenia.

Lisää siis mitskuja Pohjolaan tulossa. Ketäs meillä vielä oli? Helander?
 

Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu
Lisää siis mitskuja Pohjolaan tulossa. Ketäs meillä vielä oli? Helander?
Käytännössä keihään viskely taitaa olla ainoa realistinen sauma saada mitalli Suomeen ilmeisesti naisten golffia, juoksujen keräilyeriä ja naisten Maratonilla olisi suomalaisedustajia, mutta ei taida näistä mitalleja olla tulossa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös