Kyllä mielipidettään saa ja tulee myös pystyä vaihtamaan.
Tottakai saa. Kyllähän sitä saa sanansa (ja stetsoninsa) välillä mutustella ihan itse kukin. Se on ihan mukavaakin, jos samalla voi vähän naureskella omille argumenteille.
Siksi kannattaakin olla vähän varovainen niin täällä kuin muuallakin. Ruohomaa on tällä palstalla ollut yksi esimerkki, jota on haukuttu välillä ihan periaatteestakin ja sanottu että ei ole ykkösketjun veljiensä tasolla, ei nopeus riitä jne jne.
Ettei ihan offtopiciksi mene, niin avataas tätä kaveria hieman. On ollut muuten ihan ilo huomata, että on ollut viime peleissä ihan oikeasti ykkösketjun paras hyökkääjä. Enkä puhu nyt mistään yksittäisistä peleistä. Kaverissa yhdistyy kädet, pelinlukutaidot ja laukaus. Osaa hoitaa puolustuspään velvoitteensa ja osaa aloittaa. Osaa niinsanotusti johtaa esimerkillään.
Se, että haukkuu jotakuta sen hetken näytöillä, on hyvä osata perustella faktoilla. Tottakai haukkua saa jos on tarvetta. Mutta liian usein levy jää päälle. Niin Ruohomaankin osalta on mielestäni käynyt. Heikommin sujunut viime kausi jäi aika monen soittimeen repeattina. Pitää muistaa, että kiekkoilijan vuodet eivät ole ikinä veljiä keskenään. Kesässä tapahtuu joskus ihmeitä, ihan joskus aikuisiälläkin. Otetaanpa nyt tähän esimerkiksi tuossa toisessa ketjussa hehkuttamani mr. Hakanpää.