Mika Myllylä - kiekkokarpaasi

[ms.qvist]

Eli kylla, hurrasin Mikalle hanen hiihtaessa ennen kiinnijaamista. Ja kylla, vittuilen sen kun kerkian Mikalle (ja muille) siina kohtaa kun ne jaa epaurheilijamaisesta kaytoksesta ja HUIJAKSESTA kiinni. Jos jollain on tata jotain vastaan, niin olkoon.

Etkö koskaan ajatellut ennen Myllylän kiinnijäämistä kannustavasi potentiaalista doping-urheilijaa? Jos ajattelit niin miksi kaikesta huolimatta kannustit Myllylää? Muuttuuko teko merkitykselliseksi vasta siinä vaiheessa kun siitä jää kiinni?

Ehkäpä taustoistani johtuen minun on vaikea ymmärtää sitä, että löytyy ihmisiä jotka uskovat täysin puhtaaseen urheiluun, urheiluun jossa ei edes liikuta sillä harmaalla alueella - tarkoitan nyt ehdotonta huippu-urheilua jossa kilpailu on kova ja menestyminen vaatii (joidenkin mielestä) moraalittomia uhrauksia.

Tietty jos uskoo puhtaaseen urheiluun niin kolaus on kova kun tällaista tapahtuu ja voi tuntua oikeutetulta antaa vähän takaisinkin mutta jos ymmärtää huippu-urheiluun kuuluvan tekoja jotka eivät kaikella tapaa kestä päivänvaloa niin tällaisessa tapauksessa ihmettelen suuresti tarvetta antaa takaisin kuultuaan (mahdollisen) suosikin jäätyä kiinni dopingista.

vlad.

 

[Mats Bedö]

Sinun suosikkijoukkueissasi lukee TML ja Portland TrailBlazers. Uskotko, että näissä joukkueissa ei ole myllylöitä?

---

Tunnusta vain, että olet yksi niistä, jotka on laitettu kansakoulussa pakosta hiihtämään koulujenvälisiin, vaikka yhtään ei olisi tehnyt mieli. Isä voiteli liisterillä, vaikka oli pakkaskeli ja loppuikä pitää kuluttaa katkerana.

Aijjaha, nyt lahdetaan henkilokohtaiselle linjalle... Hienoa.

Verrata joukkuetta ja yksittaista urheilijaa on jo aika pepusta ja nayttaa jo sinallaan, etta argumentin tekijalla on muut mielessa kun asiallinen keskustelu.

Mutta vastaan kysymykseesi, ei siina mitaan: Maple Leafseilla (niin kun tiedat) on ollut omat ongelmansa. Myos Blazers on saanut manna vuosina oikein isan kadesta pelaajiensa takia. Lisaksi kolmas kannattamani joukkue ryvetettiin "banaani-skandaalissa" muinoin. Pitaisiko minun herjata naita joukkueita siis? Ei, vaan vastuun kantaa yksittainen urheilija tai johtoportaan jannu. En ole Stoudamiren, Wellsin, Q. Woodsin eika Stigun fani. Se ei silti poissulje mahdollisuutta kannustaa joukkuetta, jonka kannattamiseen on aivan eri perusteet kun yksittaisen urheilijan. Lisaksi jokainen urheilija on niin kauan "puhdas", kunnes se toisin todistetaan. Taa on ihan perusjuttuja.

Hiihdin tosiaan pikkuskidina koulujen valisia, kunnes se puiden katselu ja "voiteluexpertit" laittoi pisteen sille leikille. Toisaalta siina iassa piti ruveta keskittymaan niihin lajeihin, joissa koki olevansa hyva. Muuten ei olisi kahdessa joukkuelajissa tullut pelattua SM-tasolla, kolmannessa pelattua ulkomailla ja yhdessa yksilolajissa kilpailtua SM-tasolla. Eika tasta nykyisesta sais leipaansa. Katkera en ollut mistaan. Painvastoin, iloinen valinnanmahdollisuuksien runsaudesta. Dopingistakin (jos palataan aiheeseen) sen verran, etta ei ollut yksi eika kaksi kertaa kun sita mullekin tultiin tarjoamaan, joten olen selvilla sen saatavuuden helppoudesta seka tyypeista, jotka niita kayttaa.

Pysytaan seuraavaksi asiassa, jooko? Mika Mylylassa.

 

[Mats Bedö]

Etkö koskaan ajatellut ennen Myllylän kiinnijäämistä kannustavasi potentiaalista doping-urheilijaa? Jos ajattelit niin miksi kaikesta huolimatta kannustit Myllylää? Muuttuuko teko merkitykselliseksi vasta siinä vaiheessa kun siitä jää kiinni?

Ehkäpä taustoistani johtuen minun on vaikea ymmärtää sitä, että löytyy ihmisiä jotka uskovat täysin puhtaaseen urheiluun, urheiluun jossa ei edes liikuta sillä harmaalla alueella - tarkoitan nyt ehdotonta huippu-urheilua jossa kilpailu on kova ja menestyminen vaatii (joidenkin mielestä) moraalittomia uhrauksia.

Tietty jos uskoo puhtaaseen urheiluun niin kolaus on kova kun tällaista tapahtuu ja voi tuntua oikeutetulta antaa vähän takaisinkin mutta jos ymmärtää huippu-urheiluun kuuluvan tekoja jotka eivät kaikella tapaa kestä päivänvaloa niin tällaisessa tapauksessa ihmettelen suuresti tarvetta antaa takaisin kuultuaan (mahdollisen) suosikin jäätyä kiinni dopingista.

vlad.

Tossa edellisessa oli jo sullekin vastausta. Totean viela, etta en vastannut sulle henk koht., vaan otin sinulta lauseen, jonka olen kuullut monesti aiemminkin. Vastasin ikaan kuin yleiseen heittoon.

Eli en tosiaankaan ajatellut kannustavani doping-urheilijaa ennen kiinnijaamista. Se ei kuulu luonteenpiirteeseeni, olla pre-pessimisti. Mitaan viitteita siihen ei ollut. Ja juuri sen takia mua lahinna hymyilyttaa naa jannut (siis yleensa), jotka heittaa muka faktana, etta jokainen tolla tasolla kayttaa doparia. Osa kayttaa, mutta suuri osa ei. Ma en ole MM-tasolla ikina urheillut, mutta niin kun sanoin, muutamassa lajissa SM-tasolla ja tiedan, etta suuri osa ei kayta.

Mutta jos sun mielesta jokainen tolla tasolla urheileva kayttaa dopingia, niin lataat vaan todisteet poytaan. Alotetaan vaikka Palanderista. Jos taas mitaan ladattavaa ei ole, niin mun mielesta on taysin turha asiasta meteloida yhtaan missaan. Se on meinaan panettelua.

 

[Kaivanto]

Etkö koskaan ajatellut ennen Myllylän kiinnijäämistä kannustavasi potentiaalista doping-urheilijaa? Jos ajattelit niin miksi kaikesta huolimatta kannustit Myllylää? Muuttuuko teko merkitykselliseksi vasta siinä vaiheessa kun siitä jää kiinni?

Itse en ainakaan ajattele, että 'syyllinen, kunnes toisin todistetaan' vaan 'syytön, kunnes toisin todistetaan'. Jos suhtautuu dopingiin tuomitsevasti, ei ensin mainitulla asenteella pysty kannustamaan ketään huippu-urheilijaa, koska jokainen sellainen on potentiaalinen doping-urheilija.

Douppaavan urheilijan sisäinen maailma on toinen asia, mutta eihän "teolla" voi olla penkkiurheilijalle mitään merkitystä ennen kiinni jäämistä, koska hänellä ei ole siitä mitään tietoa. Eihän se nyt sovi oikeustajuun ollenkaan, että teon voisi katsoa tapahtuneen kunkin huippuyksilön kohdalla sillä perusteella, että doping parantaa suorituskykyä ja sen käyttö on arvatenkin yleistä.


Edit: typo

 

[mjr]

Helsingin Sanomat kirjoitti 17.10.1996 ansiokkaan kirjoituksen urheilusivullaan otsikolla: "Hiihtäjillä hurjia veriarvoja" ja alaotsikkona: "Suomalaiset ehdottavat kilpailuihin hemoglobiiniarvoja".
FIS oli analysoinut verinäytteistä ainakin Lahden MM-kisoista (1989) lähtien tärkeimmissä hiihtokisoissa hiihtäjien hemoglobiiniarvot. FIS:n lääketieteellisen valiokunnan suomalaisjäsen Tapio Videman sanoi tuolloin: "Hemoglobiiniarvot ovat nousseet viime vuosina jyrkästi ja niiden normaalijakauma on muuttunut kaksihuippuiseksi. Tähän ei ole mitään lääketieteen tuntemaa luonnollista syytä, eli veren manipulointia tapahtuu."
FIS julkaisi tilaston siitä, miten hiihtäjien hemoglobiiniarvot olivat kehittyneet:
- Lahden kisoissa 1989 miesten max hemoglobiiniarvo oli 165 ja keskiarvo 148, naisten korkein arvo oli 148
- 1996 tehdyissä mittauksissa miesten max arvo oli 220 ja keskiarvo 171, miehistä 10 %:lla arvot olivat rajoissa 185-220, naisten max arvo oli 198

Kuten hannes_ko kirjoittaa niin nuo 1990-luvun huippuhiihtäjät eli mitalimiehet painelivat minuuttikaupalla nopeampaa kuin ne, jotka olivat kymmenen sakissa. Hemoglobiiniarvojen lääketieteellisesti luonnoton kaksihuippuinen jakauma kertoo siitä, että vain harvoilla huippuhiihtäjillä olivat sellaiset olosuhteet, että hemoglobiiniarvot voitiin nostaa hallitusti yli 200:n. Nämä hiihtäjät putsasivat mitalipöydät 1990-luvulla.
Epo oli vain yksi monista kielletyistä aineista, joita oli käytettävä, että pystyi siihen harjoitusrääkkiin, millä maailman huipulle mentiin. Kasvuhormoni, testosteroni ja nandroloni kuuluivat kaikkien huippujen ainearsenaaliin ja mitään ongelmaa dopingtestauksen kanssa ei näiden aineiden kanssa ollut.
Miksi sitten vain harvat pystyivät optimaaliseen kiellettyjen aineiden käyttöön? Selitys on siinä, että dopingtesteissä ei voitu paljastaa kasvuhormonin ja EPO:n käyttäjiä. Turvallisten, lääketeollisuuden valmistamien dopingaineiden hinta määräytyi markkinoilla niin korkeaksi, että niiden hankinta oli mahdollista vain harvoille urheilijoille.

Tämä on kyllä erittäin kiinnostavaa tietoa - onkohan olemassa joku laki, joka kieltää urheilutoimituksia käsittelemästä näitä aiheita analyyttisesti? Kuitenkin sääntönä on se tietty kuvittelu, että vain kiinni jääneet käyttävät dopingia. Ilmeisesti hiihdon julkisuuskuva parantuisi huomattavasti, jos siellä otettaisiin käyttöön testauksessa, hmm, sanoisinko NHL-periaatteet... Mutta tämä siis oikeasti merkitsisi sitä, että Norjan huippukausi perustui kasvuhormonille ja verimanipulaatiolle? Tässähän vain porttilamainen viha vahvistuu: eikö sieltä suunnalta ole juuri kuulunut se kaikkein kovaäänisin jeesustelu suomalaisten amatööri-puuhastelijoiden suuntaan? Moraalisesti on vähän hankala ottaa kovin vahvaa kantaa: huippu-urheilu on nykyään niin rahan korruptoimaa toimintaa, että se jo kokonaisuudessaan alkaa olla enemmän tai vähemmän kyseenalaista. Vanhat ihanteet urheilijasta kokonaisena ihmisenä, "terveestä sielusta terveessä ruumiissa", ovat tässä suhteessa suorastaan naurettavia, kun ollaan täydellisesti luovuttu kaikesta muusta kuin kapean fyysisen erityislahjakkuuden silmittömästä ja terveyden uhalla tapahtuvasta kehittämisestä. Johon kannustaa julkisuuden ja urheilu-yleisön valtavat paineet. Tämän jälkimmäisen takia ei oikein kauheasti itsekään heittele ensimmäisiä kiviä - noin kuvitteellisesti, jos jokin doping-aine olisi saanut sen Jokisen sutaisun maaliin niin...

 

[Livakkaniemi]

Eli en tosiaankaan ajatellut kannustavani doping-urheilijaa ennen kiinnijaamista. Se ei kuulu luonteenpiirteeseeni, olla pre-passiivinen. Mitaan viitteita siihen ei ollut. Ja juuri sen takia mua lahinna hymyilyttaa naa jannut (siis yleensa), jotka heittaa muka faktana, etta jokainen tolla tasolla kayttaa doparia. Osa kayttaa, mutta suuri osa ei. Ma en ole MM-tasolla ikina urheillut, mutta niin kun sanoin, muutamassa lajissa SM-tasolla ja tiedan, etta suuri osa ei kayta.

Kaikella kunnioituksella - sä olet joko naivi tai hölmö.

 

[Maple Leaf]

Ehkäpä taustoistani johtuen minun on vaikea ymmärtää sitä, että löytyy ihmisiä jotka uskovat täysin puhtaaseen urheiluun, urheiluun jossa ei edes liikuta sillä harmaalla alueella - tarkoitan nyt ehdotonta huippu-urheilua jossa kilpailu on kova ja menestyminen vaatii (joidenkin mielestä) moraalittomia uhrauksia.

Tietty jos uskoo puhtaaseen urheiluun niin kolaus on kova kun tällaista tapahtuu ja voi tuntua oikeutetulta antaa vähän takaisinkin mutta jos ymmärtää huippu-urheiluun kuuluvan tekoja jotka eivät kaikella tapaa kestä päivänvaloa niin tällaisessa tapauksessa ihmettelen suuresti tarvetta antaa takaisin kuultuaan (mahdollisen) suosikin jäätyä kiinni dopingista.

Ei kai kyse ole siitä, että dopingin käyttämistä vastustavat fanit "uskoisivat" urheilun olevan puhdasta, vaan siitä, että he haluaisivat urheilun olevan puhdasta? Eihän reaalisen tilanteen (dopingin käyttämisen) tiedostaminen merkitse sitä, että se olisi yksinkertaisesti hyväksyttävä?

Tulkitsen viestisi hengen niin, että Sinä hyväksyt (tai ainakin pitkälle ymmärrät) "kilpaurheilun" nimissä tapahtuvan lajin sääntöjen rikkomisen. Minäkin ymmärrän sen (inhimilliseltä kannalta), mutta ymmärtäminen ei merkitse vielä hyväksymistä. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että dopingin käyttämistä selitellään/puolustellaan sillä, että huippu-urheilu jotenkin vain sattuu vaatimaan sääntöjen vastaista toimintaa. Jos näin olisi, eivät säännöt merkitsisi mitään, mikä tarkoittaisi itse asiassa koko urheilun perustan murenemista. Sitä romahdusta ei kai yksikään fani halua todistaa?

 

[mjr]

Ei kai kyse ole siitä, että dopingin käyttämistä vastustavat fanit "uskoisivat" urheilun olevan puhdasta, vaan siitä, että he haluaisivat urheilun olevan puhdasta? Eihän reaalisen tilanteen (dopingin käyttämisen) tiedostaminen merkitse sitä, että se olisi yksinkertaisesti hyväksyttävä?

Tämä on mielenkiintoista keskustelua. Ajattelen pitkälti että nykyajan huippu-urheilu on jo itsessään melko epätervettä toimintaa. Ei tietenkään ole moraalisesti kestävää puolustella dopingin käyttöä sillä, että sitä käytetään yleisesti. Tämä siis käyttäjän näkökulmasta, mutta penkkiurheilijoilla puolestaan on tietty silmien sulkemisen ja tekopyhyyden vaara, jos hurskaasti ajattelee, että vain kiinni jääneet käyttävät dopingia. Ilmeisesti he ovat jopa pienehkö vähemmistö kaikista käyttäjistä. No, itse satun pitämään suurimmasta osasta huippu-urheilua, jopa näine nykyisine lieveilmiöineen, eli tältä osin olen pienen pieni osa epätervettä systeemiä, mutta samalla kuitenkin toivon hartaasti että silmitön taloudellisen voiton tavoittelu ja viihteellistyminen jollakin ihmeellä urheilun jättäisivät.

Taidan olla aika vanhanaikainen kun suorastaan haikailen amatööri-urheilun ja vanhojen olympia-ihanteiden pariin. No, joka tapauksessa hyvin tiedän, että ne ovat tänään menneisyyttä ja että moraaliset vääristymät ovat erottamaton osa huippu-urheilua. Tämä tekee mustavalkoisen suhtautumisen dopingiin aika hankalaksi. Toki toivon että sitä ei käytettäisi, mutta toivon myös että kuu olisi maitosuklaata. Yksi ratkaisu olisi dopingin salliminen tietyissä valvotuissa puitteissa. Kyllähän tämä totaalinen nykyharjoittelu jo itsessään on vanhojen urheiluihanteiden valossa "keinotekoista" suorituskyvyn parantamista. Nurmeahan taidettiin aikoinaan paheksua "epäurheilullisesta yliharjoittelusta".

 

[lihaani]

Viinan kanssa läträäviä huippu-urheilijoita on Suomessakin ollut maailman sivu Myllylästä aina Nykäseen, Atik Ismailiin ja Karalahteen asti. Eikä siinä mitään. Joillekkin hapantuotteet maistuvat ja kaikki eivät juomistaan hallitse.

Samoin dopingista on kärynnyt porukkaa Martti Vainiosta lähtien. Kaikki kärynneet lukuunottamatta Harri Kirvesniemeä ovat leikkineet epäuskoista: "En minä, mutta kaveri salaa laittoi muroihin hormoonia."

Mutta Myllylän tekopyhyys ja falskius on jotain ainutlaatuista: Viinan ja mömmöjen kanssa läträävä äijä heittäytyy julkisuudessa hyveelliseksi Jeesuksen pikku soturiksi. Jotkut Nykäset ja Karalahdet ovat reilusti omia itsiään, jotka kulkevat kohti uusia seikkailuja. Martti Vainio sekoilujensa jälkeen oli tavallinen matkailuyrittäjä. Mutta mitä tekee meidän Mika: Kerjää julkisuudessa ymmärrystä ja tukea. Vittuako ulkopuoliset voivat/viitsivät häntä tukea? Eiköhän se ole hänellekkkin lähinnä omaisten ja ammattiautajien asia?

Vielä sääntöjen noudattamisesta:

Onko oikeasti niin, että enenevänä trendinä on myös faneilla, että säännöt ovat tehty rikottavaksi, jos rikkomisesta on itselle hyötyä. Missä on raja vai liukuuko koko sääntöjen noudattamisen raja aina kauemmaksi?

Miksi dopingin käyttö on hyväksyttävämpää kuin esimerkiksi sopupeli tai hiidossa oikaiseminen sopivassa kohdassa? Saako maratonjuoksija ajaa osan matkasta autokyydissä kun se auttaa parempaan lopputulokseen?

 

[mjr]

Miksi dopingin käyttö on hyväksyttävämpää kuin esimerkiksi sopupeli tai hiidossa oikaiseminen sopivassa kohdassa? Saako maratonjuoksija ajaa osan matkasta autokyydissä kun se auttaa parempaan lopputulokseen?

Jaa, miksi tappelut hyväksytään osaksi jääkiekkoa vaikka ne ovat sääntöjen vastaisia? Katsotaan että ne ovat erottamaton osa lajin "kulttuuria" tai kuten sivistyssanakirjan paras ystävä Petteri Sihvonen sanoo, sen eetosta. Säännöt tulevat ongelmallisiksi kun niitä voidaan rutiininomaisesti rikkoa. Doping tuntuu niin erottamattomalta osalta huippu-urheilua että tuntuu välillä naiivilta asenteelta hämmästyä ja järkyttyä kiinnijäänneistä ja kannattaa usein vain niitä onnekkaampia ja taitavampia urheilijoita. Vastustan tietysti itsekin dopingia (kuten myös jääkiekko"tappeluita"), mutta välillä tulee mieleen, että järkevämpää olisi sen laillistaminen. Sääntöjä lakataan kunnioittamasta, jos niitä voi helposti ja menestystä saaden rikkoa. Näin tuntuu olevan monessa lajissa. Epäilen että sellainen testaamattomuuden keidas kuin NHL olisi suomalaisen hiihdon testausfrekvenssillä meidän puhtauden kannattajien sylkykuppi...

 

[scholl]

Mutta Myllylän tekopyhyys ja falskius on jotain ainutlaatuista: Viinan ja mömmöjen kanssa läträävä äijä heittäytyy julkisuudessa hyveelliseksi Jeesuksen pikku soturiksi. Jotkut Nykäset ja Karalahdet ovat reilusti omia itsiään, jotka kulkevat kohti uusia seikkailuja. Martti Vainio sekoilujensa jälkeen oli tavallinen matkailuyrittäjä. Mutta mitä tekee meidän Mika: Kerjää julkisuudessa ymmärrystä ja tukea. Vittuako ulkopuoliset voivat/viitsivät häntä tukea? Eiköhän se ole hänellekkkin lähinnä omaisten ja ammattiautajien asia?

Se on jännä, kun aina silloin, kun jostain maasta tulee kaksi hyvää urheilijaa samalla hetkellä huipulle, syntyy samalla valtava vastakkainasettelu ja suurin osa ihmisistä toivoo jommankumman voittoa. Itse pidin Isometsää sympaattisena ja Myllylää vihasin viestinhiihtoa lukuunottamatta aina. Joku siinä jätkässä oli niin Jari Sillanpäätä, ettei voinut kestää. Hyvä havaita nyt, että Myllylä menee samaan kategoriaan Tony Halmeen kanssa, joka oli myöskin kaikille muille paitsi jakomäkiläisille aina täysi nolla.

Ei missään tapauksessa tilanne ole niin, että kaikki huippu-urheilijat käyttäisivät dopingia. Itse olen hyvin pettynyt siitä, että Kirvesniemi ja Isometsä näin tekivät, mutta ei se tarkoita, että jokainen olisi väärillä konsteilla liikenteessä, vaikka moni olisikin. Joskus on myöskin poikkeuksellisia lahjakkuuksia, jotka kamppailevat tasaväkisesti vilpillisten kanssa puhtain konstein (veikkaisin Per Elofssonia). Sen sijaan aiemmin jopa junioreissa menestymättömien urheilijoiden nousu maailmancupin kisoissa kymmenen parhaan joukkoon yht'äkkiä herättää epäilyksiä. Itse tiedän yhdestä tapauksesta, jossa EPOn käyttö alkoi melko välittömästi, kun pääsi maajoukkueeseen. En viitsi mainita tämän suomalaisurheilijan nimeä tai lajia tai aikakautta, mutta faktaa se meilläkin on tuo hormoneilla pelaaminen.

 

[kymppi]

Mä ainakin pidätän itselleni oikeuden olla "naivi" dopingin suhteen. Myllylän uran huippuhetkien aikaan olin vielä melko nuori ja taatusti mulla oli oikeus uskoa hänen puhtauteensa. En voi sanoa Lahden tapahtumia miksikään elämää suuremmaksi järkytykseksi, mutta kyllä se jollain tasolla vitutti asioiden paljastuttua. Tästä syystä aivan varmasti voin olla pettynyt Myllylän "testamenttiin" ja muihin kiemurteluihin käryn jälkeen. Mikään turha lyödyn lyöminen enää tässä vaiheessa ei tosin omiin mieltymyksiini kuulu.

Joka tapauksessa vielä tänä päivänäkin uskon (ja haluankin uskoa) suomalaisten huippu-urheilijoiden puhtauteen ainakin pääsääntöisesti. Voin olla väärässä, mutta vaikea on uskoa, ettei laajamittainen dopingin "salaliitto" paljastuisi ennemmin tai myöhemmin. Eivät kaikki piirit yksinkertaisesti voi olla niin hyväveliverkostuituneita, että kenenkään intressissä ei olisi puhua suutansa kunnolla puhtaaksi. Nimimerkkien takaa on täälläkin tullut kaikenmoista todistelua douppaamisesta. Todisteita sitten onkin ollut vähemmän.

 

[scholl]

Nimimerkkien takaa on täälläkin tullut kaikenmoista todistelua douppaamisesta. Todisteita sitten onkin ollut vähemmän.

Jari Räsäsen oikeudenkäynnin jälkeen tuskin kukaan viitsii puhua kovin yksityiskohtaisesti, vaikka olisi nähnyt suoraan dopinginkäyttöä, koska näkeminen ei ole näyttöä siinä vaiheessa, kun sinut haastetaan oikeuteen kunnianloukkauksesta.

 

[ms.qvist]

Mutta jos sun mielesta jokainen tolla tasolla urheileva kayttaa dopingia, niin lataat vaan todisteet poytaan. Alotetaan vaikka Palanderista. Jos taas mitaan ladattavaa ei ole, niin mun mielesta on taysin turha asiasta meteloida yhtaan missaan. Se on meinaan panettelua.

En ole väittänyt, että jokainen käyttää vaan väittänyt, että käyttö on niin yleistä etten voi pitää ainoatakaan urheilijaa automaattisesti puhtain keinoin liikkeellä olevana. Jos haluaa menestyä, saavuttaa tiettyjä saavutuksia niin joutuu suurella todennäköisyydellä tekemään uhrauksia ja liikkumaan harmaalla alueella tai jopa suoranaisesti kielletyllä alueella - enkä itse ryhdy tuomitsemaan urheilijoita jotka näin toimivat koska itsekin saattaisin samassa tilanteessa oikaista sen verran, että lipsahtaisin kielletyn hedelmän puolelle.

Olen osin omien kokemuksieni perusteella tullut niin skeptiseksi dopingin käytön suhteen etten enää jaksa uskoa puhtaaseen urheiluun, toisaalta en ole lopettanut urheilun seuraamista koska en usko tässä tapauksessa "yhden ihmisen" boikotointiin, toisaalta jos boikotoisin tässä tapauksessa urheilijoita koska he toimivat moraalisesti väärin niin pakosti tuolloin tulee miettineeksi sitä, että olisiko minun ulotettava boikotointi kaikkiin niihin tahoihin joiden koen toimivan eettisesti väärällä tavalla. Lisäksi kun oma suhtautumisenikaan dopingiin ei ole täysin kielteinen niin en senkään tähden koe suurta tarvetta ryhtyä boikotoimaan huippu-urheilua.

Mitä tulee käyttäjiin, nimiä en valitettavasti lähde heittämään koska tässä tapauksessa todistustaakka on minulla ja vaikka tiedänkin jonkun urheilijan (kutsutaan häntä vaikkapa A) käyttäneen dopingia tai käyttävän dopingia niin minä tämän sodan häviäisin. Tietoja minulle on kertynyt oman urheilu-urani varrelta, veljeni urheilu-uran varrelta (hän kuului yu:n nuoren maajoukkuerinkiin) ja veljen kautta olen päässyt kurkistamaan siihen maailmaan jossa suomalaiset huiput - tai osa - elivät. Kuten aiemmin tässä ketjussa viittasin "suomalaisen" kymmenottelijan isän tapaukseen ja kuinka hän haukkui idiooteiksi suomalaiswet urheilujohtajat ja dopingtyöntekijät jotka eivät tehneet yhteistyötä urheilijoiden kanssa.

Lisäksi voin todeta, että moni huippu-urheilija liikkuu täysin tietoisesti lääkäreiden avustamana harmaalla alueella, tiedän esim. uimareita jotka ovat "sairastuneet" rasitusastmaan tms. jotta saisivat harjoituskaudella käyttää astmalääkkeitä koska tuolloin ne ovat sallittujen aineiden listalla jos käyttäjällä on esittää sairastumisestaan lääkärintodistus.

Todetaan nyt se, että Suomessa tilanne varmasti on muutamissa lajeissa muita maita paljon puhtaampi mutta tämä tilanne ei kuitenkaan skeptisyyttäni täysin poista, minä en doping-asiassa kykene uskottelemaan itselleni, että tilanne olisi niin puhdas kuin sen väitetään olevan - ei etenkään maailmanlaajuisesti tarkasteltuna.

vlad.

 

[ms.qvist]

Itse en ainakaan ajattele, että 'syyllinen, kunnes toisin todistetaan' vaan 'syytön, kunnes toisin todistetaan'. Jos suhtautuu dopingiin tuomitsevasti, ei ensin mainitulla asenteella pysty kannustamaan ketään huippu-urheilijaa, koska jokainen sellainen on potentiaalinen doping-urheilija.

Ymmärrän tavallaan kuvailemasi ajattelutavan jos suhtautuu dopingiin tuomitsevasti toisin kuin minä, minä näen sen osana nykyaikaista huippu-urheilua jolloin dopinginkäyttö ei romahduta minun arvomaailmaani millään muotoa (ei etenkään senkään tähyden koska itse vastaavassa tilanteessa saattaisin livetä dopingin käyttöön). Oikeastaan rinnastan dopingin sääntöjen rikkomiseen siinä missä sääntöjen rikkomista tapahtuu esim. SM-liigan ottelun aikana. Se on taiteilua sallitun ja kielletyn rajamailla, siinä on tuomarit kuten dopingvalvonnassakin ja tilaisuuden tullen likimain jokainen pelaaja (urheilija) on valmis rikkomaan niitä sääntöjä tavalla tai toisella.

Toisaalta jos tarkastelee nykyaikaista huippu-urheilua objektiivisesti niin se on aika sairasta touhua kaikella tapaa, doping on vain yksi palanen tässä sairaassa huippu-urheilun maailmassa. Jos lähdetään tuomitsemislinjalle niin minä löydän paljon muutakin tuomittavaa kuin dopingin, tästä johtuen olen valinnut vielä toistaiseksi linjan, että nautin tästä sairaasta viihdebisneksestä parhaani mukaan ja urheilijoille olen valmis antamaan anteeksi paljonkin - he ovat monasti vain palanen jota käytetään tylysti hyödyksi.

vlad.

 

[Major Julli]

Kaikella kunnioituksella - sä olet joko naivi tai hölmö.

Kaikella kunnioituksella - uskotko ihan tosissasi että esim. yleisurheilun SM-tasolla joka ainoa käyttää dopingia?

 

[Maple Leaf]

Oikeastaan rinnastan dopingin sääntöjen rikkomiseen siinä missä sääntöjen rikkomista tapahtuu esim. SM-liigan ottelun aikana. Se on taiteilua sallitun ja kielletyn rajamailla...

Ymmärrän näkemyksesi, mutta näen siinä yhden virheen: dopingin käyttäminen ei ole "taiteilua sallitun ja kielletyn rajamailla", vaan selkeästi kiellettyä. Se, että sitä harjoittaa valitettavan moni urheilija, ei tee siitä yhtään sen sallitumpaa, ei edes "taiteilua sallitun ja kielletyn rajamailla".

 

[ms.qvist]

Ei kai kyse ole siitä, että dopingin käyttämistä vastustavat fanit "uskoisivat" urheilun olevan puhdasta, vaan siitä, että he haluaisivat urheilun olevan puhdasta? Eihän reaalisen tilanteen (dopingin käyttämisen) tiedostaminen merkitse sitä, että se olisi yksinkertaisesti hyväksyttävä?

Tulkitsen viestisi hengen niin, että Sinä hyväksyt (tai ainakin pitkälle ymmärrät) "kilpaurheilun" nimissä tapahtuvan lajin sääntöjen rikkomisen. Minäkin ymmärrän sen (inhimilliseltä kannalta), mutta ymmärtäminen ei merkitse vielä hyväksymistä. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että dopingin käyttämistä selitellään/puolustellaan sillä, että huippu-urheilu jotenkin vain sattuu vaatimaan sääntöjen vastaista toimintaa. Jos näin olisi, eivät säännöt merkitsisi mitään, mikä tarkoittaisi itse asiassa koko urheilun perustan murenemista. Sitä romahdusta ei kai yksikään fani halua todistaa?

Mietityttää mikä mahtaa olla fanien ajattelumaailma jos he samaan aikaan vaativat (tai toivovat) puhdasta huippu-urheilua (tai urheilua yleensäkään) ja samalla vaativat entistä kovempia tuloksia ja entistä kovempaa menestystä? Tällaista yhtälöä on hyvin vaikea toteuttaa koska niitä huippu-urheilijoita jota puhtain keinoin pärjäisivät omassa lajissaan ei Suomen kokoisesta maasta löydy montaakaan kappaletta. Minun ajattelutavan mukaan jos fani "vaatii" urheilijoilta menestystä hänen on samalla ymmärrettävä se, että menestyksen hintana on usein doping, josta tästä päästään siihen, että minun ajattelutavan mukaan doping on sitten joko hyväksyttävä tai jos sitä ei hyväksy niin suhtautumisen urheiluun on muututtava olennaisella tapaa.

Ymmärrät oikein, ymmärrän huippu-urheiluun kuuluvan tietyssä määrin huijaamisen ja sääntöjen rikkomisen, kuin myös hyväksyn sen, että menestyksen eteen on oltava valmiit rikkomaan näitä sääntöjä. Minulle on urheilua vielä toistaiseksi seuraavana sama rikotaanko sääntöjä käyttämällä dopingia tai liikkumalla harmaalla alueella tai tekemällä koiruuksia kaukalossa. Kaikki ovat sitä sääntöjen rikkomista mikä voi johtaa joko omaan menestykseen tai joukkueen menestykseen.

vlad.

 

[ms.qvist]

Ymmärrän näkemyksesi, mutta näen siinä yhden virheen: dopingin käyttäminen ei ole "taiteilua sallitun ja kielletyn rajamailla", vaan selkeästi kiellettyä. Se, että sitä harjoittaa valitettavan moni urheilija, ei tee siitä yhtään sen sallitumpaa, ei edes "taiteilua sallitun ja kielletyn rajamailla".

"Taiteilua sallitun ja kielletyn rajamailla" viittaa erityisesti tilanteeseen liigaottelussa (tai missä tahansa ottelussa) mutta yhtälailla sama on tuolloin mielettävä dopingiinkin, jos siis kiekko-ottelussa fanit hyväksyvät sen, että menestymisen eteen käytetään vilpillisiä otteita niin miksi sitten hurskastella ja vetää rajoja johonkin dopingiin ja se olisikin jo kiellettyä?

Toisaalta dopingista löytyy tämä harmaa alue, esim. tilanteet jossa lääkäri määrää urheilijalle jotain lääkettä harjoituskaudella johonkin "sairauteen" vaikka todellisuudessa lääke määrätään jotta urheilija kykenisi treenaamaan täysipainoisemmin kuin ennen eikä siis mihinkään todelliseen sairauteen. Nämä lääkkeet ovat monasti sellaisia, että ilman lääkärin määräystä käytettynä ne ovat kiellettyjä mutta sallittuja harj.kaudella lääkärin määräyksestä, tällaisia lääkkeitä ovat muutamat astmalääkkeet. Tätä voi mielestäni pitää täysin verrattava "taiteiluna sallitun ja kielletyn rajamailla" olemiseen. Onko tällainen yhtä tuomittavaa kuin oikea doping? Vai menevätkö kaikki tällaiset vippaskonstit samaan tuomittavien kategoriaan mutta sitten toisaalla jääkiekon säännöissä kielletyt asiat ovatkin yllättäen sallittuja kun oma joukkue niitä kaukalossa harjoittaa? Minä olen tässä suhteessa musta-valkoiseen ajattelutapaan taipuvainen, en erottele näitä kiellettyihin ja sallittuihin vaan minulla ne kaikki ovat sallittuja tai ainakin ymmärrettäviä tekoja.

vlad.

 

[lihaani]

Minulle on urheilua vielä toistaiseksi seuraavana sama rikotaanko sääntöjä käyttämällä dopingia tai liikkumalla harmaalla alueella tai tekemällä koiruuksia kaukalossa. Kaikki ovat sitä sääntöjen rikkomista mikä voi johtaa joko omaan menestykseen tai joukkueen menestykseen.
vlad.

Ihan vain mielenkiinnosta:

Missä sinulla kulkee raja, jolloin sääntöjen rikkominen voiton tavoittelussa on sopimatonta?

Ymmärtääkseni hyväksyt sekä dopingin tai jääkiekossa vastustajan avainpelaajan vammauttamisen, jos se auttaa voittoon. Hyväksytko sopupelin? Maistuuko sinusta voitto ansaitulta, jos vastustajan maalivahdti on lahjottu hörppäämään voittomaali?

Jos näin on, niin olen sanaton. Itselläni nihilismissäkin on joku raja. Olen niin naiivi, että uskon ja opetan lapsillekkin, mikä on oikein ja mikä väärin.

 

[mjr]

Ymmärrät oikein, ymmärrän huippu-urheiluun kuuluvan tietyssä määrin huijaamisen ja sääntöjen rikkomisen, kuin myös hyväksyn sen, että menestyksen eteen on oltava valmiit rikkomaan näitä sääntöjä. Minulle on urheilua vielä toistaiseksi seuraavana sama rikotaanko sääntöjä käyttämällä dopingia tai liikkumalla harmaalla alueella tai tekemällä koiruuksia kaukalossa. Kaikki ovat sitä sääntöjen rikkomista mikä voi johtaa joko omaan menestykseen tai joukkueen menestykseen. vlad.

En kyllä aivan noin pitkälle itse menisi: minusta urheilun viehätys tulee suurelta osin siitä, että säännöt ovat kaikille samat ja että niitä myös noudatetaan ja pystytään tehokkaasti valvomaan. Urheilu on puhtaimmillaan kurinalaista, sääntöjen puitteissa tapahtuvaa kovaa mutta rehtiä kilpaa (ihanteellista olisi jos voittamisella ja rahalla ei olisi siinä erityisen keskeistä merkitystä). Eli en hyväksy dopingin tai muiden luvattomien keinojen käyttöä, mutta jos säännöt näiltä kohdin ovat menettäneet merkityksensä, asettaa se urheilijat eriarvoiseen asemaan ja heikentää ylipäänsä sääntöjen merkitystä ja siten urheilusta tulevaa tyydytystä. Laillistaminen olisi yksi vaihtoehto korjata tilanteen huutavia epäkohtia, ehkä se realistisin vaikka ei välttämättä houkuttelevin.

 

[Maple Leaf]

Mietityttää mikä mahtaa olla fanien ajattelumaailma jos he samaan aikaan vaativat (tai toivovat) puhdasta huippu-urheilua (tai urheilua yleensäkään) ja samalla vaativat entistä kovempia tuloksia ja entistä kovempaa menestystä? Tällaista yhtälöä on hyvin vaikea toteuttaa koska niitä huippu-urheilijoita jota puhtain keinoin pärjäisivät omassa lajissaan ei Suomen kokoisesta maasta löydy montaakaan kappaletta. Minun ajattelutavan mukaan jos fani "vaatii" urheilijoilta menestystä hänen on samalla ymmärrettävä se, että menestyksen hintana on usein doping, josta tästä päästään siihen, että minun ajattelutavan mukaan doping on sitten joko hyväksyttävä tai jos sitä ei hyväksy niin suhtautumisen urheiluun on muututtava olennaisella tapaa.

Olisiko nyt syytä erottaa toisistaan kaksi asiaa, eli "urheilun fanittaminen" ja "kovempien tulosten/menestymisen vaatiminen"? Ne kun eivät ole - kuten annat ymmärtää - suoraan riippuvaisia toisistaan. Minä voin nauttia vaikkapa 100 metrin tiukasta ja jännittävästä juoksukilpailusta, vaikka voittajan aika jäisi päälle kymmenen sekunnin. Voin nauttia myös juonikkaasta ja taitavasta jääkiekosta, vaikkeivat pelaajat olisikaan sukupolvi sukupolvelta nopeampia ja voimakkaampia. Uskon, että aikamoisen suuri osa urheilufaneista hakee urheilusta kuitenkin jännitystä, intensiteettiä, kamppailuista (itseä ja muita vastaan) nauttimista ilman, että katse on koko ajan esimerkiksi ennätysten rikkomisessa.

Minun ei ole pakko hyväksyä sitä, että "menestyksen hintana" on doping, koska minä itse valitsen suhteeni urheiluun ja urheilijoihin. Minä nautin urheilijoiden suorituksista ja toivon heille kaikille menestystä sillä tasolla, mille he kyvyillään yltävät, mutta eihän itse urheilu vaadi urheilijalta dopingin käyttämistä (tai muiden sääntöjen rikkomista). Minä en hyväksy dopingin käyttämistä, enkä oikein ymmärrä vaatimustasi siitä, että tämän vuoksi minun olisi jotenkin "muutettava olennaisesti suhdettani urheiluun". Jos Sinä kehotat muita vetämään yhtäläisyysmerkin huippu-urheilusta nauttimisen ja dopingin hyväksymisen välille, kehotat heitä samalla hyväksymään sen, ettei säännöillä oikeastaan olekaan niin väliä - eli "menestys" on itse urheilua tärkeämpää. Se on urheilufanin näkemykseksi kovin kyyninen.

Minulle on urheilua vielä toistaiseksi seuraavana sama rikotaanko sääntöjä käyttämällä dopingia tai liikkumalla harmaalla alueella tai tekemällä koiruuksia kaukalossa. Kaikki ovat sitä sääntöjen rikkomista mikä voi johtaa joko omaan menestykseen tai joukkueen menestykseen.

Siis kärjistäen: itse urheilulla ei ole merkitystä, ainoastaan lopputuloksella. Minä en kuitenkaan halua jännittää esimerkiksi jääkiekko-ottelun kehitystä teksti-tv:stä, mikä ainoastaan lopputuloksesta välittävälle on varmaankin luontevaa. Kyllä minä haluan nähdä pelin, aistia sen rytmin, ailahtelut, pienet ja suuret sankariteot ja konnankoukut.

 

[ervatsalo]

Myllylä ja femiinit kujeet

Niin, itse olen pitänyt nimenomaan Myllylää ehkä kaikista pelleimpänä hiihtäjäjannuna kautta aikain.

Tämä johtuu siitä, että ko. mies, niin sanotusti paskottuaan housuunsa, alkoi selittelemään ja jeesustelemaan sekä julkaisi sen vitun testamenttinsa.

Vittu, suomalainen mies ei julkaise mitään testamentteja. Joku saatanan meikkaava humanistibonbola voi vielä julkaistakin, mutta tavallinen omakotiasuja-karvaperse, kuten oletan Myllylän olevan, vetää pullon viinaa ja menee joko metsään piiloon mököttämään tai liiteriin hakkaamaan halkoja, mutta ei saatana ala mitään kirjoittamaan.

Jos em. suomalaisella miehellä menee oikein pahasti överiksi, hän vetää ohjesäännönmukaisesti joko liipasimesta tai itsensä jojoon, mutta ei saatana lähetä lehtiin mitään itkuvirsiä.

En yleensäkään pysty kuvittelemaan, mitä tämän jannun päässä liikkui. En malta olla huomauttamatta, että ko. toiminta viittaa vahvasti patologisen femiinisiin piirteisiin. Iso mies saatana.

Täältä tähän

 

[ms.qvist]

Olisiko nyt syytä erottaa toisistaan kaksi asiaa, eli "urheilun fanittaminen" ja "kovempien tulosten/menestymisen vaatiminen"? Ne kun eivät ole - kuten annat ymmärtää - suoraan riippuvaisia toisistaan.

Ehkäpä me emme elä samoissa ympyröissä, itse ole törmännyt lukemattomia ja lukemattomia kertoja ihmisiin jotka vaativat menestymistä ja pärjäämistä huipulla mutta eivät ole valmiit hyväksymään kaikkia keinoja sen menestyksen saavuttamiseksi ts. asetetaan urheilijoiden harteille paineita menestymisestä mutta kun sitä ei tule niin syytetään urheilijoita.

En kiellä etteikö löydy urheilufaneja joille menestyminen ei ole se päätarkoitus mutta kun siirrytään fanittamaan huippu-urheilijoita niin se menestymisen vaatiminen astuu mukaan ja tässä keskustelussa on mielestäni olennaista pitää mielessä, että puhutaan juuri huippu-urheilusta ja siihen liitetyistä paineista ja lieveilmiöistä - kuka nyt minkäkin katsoo lieveilmiöksi. Ei Mika Myllylä ollut piirisarjan hiihtäjä vaan huippu joka hamusi sitä menestystä ja jolta vaadittiin sitä menestystä ja minusta on jotenkin kornia esittää vaateita toista kohtaan kun ei olla samalla valmiit hyväksymään niitä keinoja joita toinen joutuu - monasti pakostakin - käyttämään jotta vaateet tulisi täytettyä koska kilpailu huipulla kuitenkin on armottoman kovaa.

En väitä, että Sinä niitä vaateita olisit esittänyt, kirjoitustesi perusteella tuskin moista tekisit mutta kovin moni suomalainen urheilufani kasasi Myllän & co harteille niitä vaateita ja jopa suoranaista pakkoa menestymiselle, ja jos suhde on tällainen - pakotta siis - niin on mielestäni väärin sitten vaatia urheilijoiltakaan kirkasotsaisesti täydellistä puhtautta ja sääntöjen noudattamista.

Siis kärjistäen: itse urheilulla ei ole merkitystä, ainoastaan lopputuloksella. Minä en kuitenkaan halua jännittää esimerkiksi jääkiekko-ottelun kehitystä teksti-tv:stä, mikä ainoastaan lopputuloksesta välittävälle on varmaankin luontevaa. Kyllä minä haluan nähdä pelin, aistia sen rytmin, ailahtelut, pienet ja suuret sankariteot ja konnankoukut.

Tärkeintä on menestyminen ja voitto - kaikki muu on epäolennaista. Mutta en nyt väittäisi, että sellainen jolle vain lopputulos on tärkeää niin tyytyisi seuraamaan ottelua teksti-tv:stä. Ainakin minä (muiden puolesta en voi suoraan puhua) käyn silloin kun sen on mahdollista seuraamassa pelejä paikan päällä jotta näen sen mahdollisen voiton saavuttamisen. Näen sen mikä on johtanut siihen voittoon, koko pelin erinäisine vaihteluineen ja taktisine muutoksineen.

Lisätään vielä, että suhtautumiseni huippu-urheiluun on nykyään hyvin kyyninen ja entistäkin kyynisemmäksi se muuttuu, olettaen jossain vaiheessa tapahtuu muutos jonka jälkeen huippu-urheilu ei enää anna minulle mitään koska olen "saanut" sieltä jo kaiken.

vlad.

 

[Mace]

Olisiko nyt syytä erottaa toisistaan kaksi asiaa, eli "urheilun fanittaminen" ja "kovempien tulosten/menestymisen vaatiminen"? Ne kun eivät ole - kuten annat ymmärtää - suoraan riippuvaisia toisistaan. Minä voin nauttia vaikkapa 100 metrin tiukasta ja jännittävästä juoksukilpailusta, vaikka voittajan aika jäisi päälle kymmenen sekunnin. Voin nauttia myös juonikkaasta ja taitavasta jääkiekosta, vaikkeivat pelaajat olisikaan sukupolvi sukupolvelta nopeampia ja voimakkaampia. Uskon, että aikamoisen suuri osa urheilufaneista hakee urheilusta kuitenkin jännitystä, intensiteettiä, kamppailuista (itseä ja muita vastaan) nauttimista ilman, että katse on koko ajan esimerkiksi ennätysten rikkomisessa.

Tässä vaiheessa on pakko onnitella sinua terveestä suhtautumisesta huippu-urheiluun. Noihin vladin (ja itsenikin aiemmin) mainitsemiin seikkoihin saa kuitenkin jonkinlaista tuntumaa, jos seuraa vaikkapa keskustelupalstojen antia Torinon kisojen osalta. Suomalaisia haukutaan aivan helvetin paljon, mieshiihtäjiä tituleerataan akoiksi ja vässyköiksi, tai sitten kehitellään jotain vieläkin enemmän älynlahjoja vaativia "lempinimiä". Eli Suomessa todellakin on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät pidä suomalaisurheilijoita yhtään minään, jos nämä eivät ole korkealla kansainvälisillä areenoilla. Tämähän on nähty jo ties miten monta kertaa ties miten monessa eri lajissa. En siis todellakaan pidä tuulesta temmattuna tuota vladin esittämää kritiikkiä monien penkkiurheilijoiden tekopyhyydestä/sinisilmäisyydestä.