hannes_ko kirjoitti:
Mace tuossa ihmetteli, mikä on maailman taso tällä hetkellä hiihdossa. Ainakin yhden asian huomaa tilastoja tutkimalla. Kärki on tiivistynyt. Myllylä, Dählie, Smirnov, Ulvang, Prokurorov ja Fauner jakoivat suurimman osan 1990-luvun mitaleista keskenään. Erot olivat nykymittapuun mukaan huimat. Mitalistit painelivat minuuttikaupalle kovempaa kuin kympin sakkiin tähtäävät.
Nykysin kahta perättäistä sijaa erottaa harvoin yli viisi sekuntia.
Saatiinhan tänne kunnon dopingkeskustelu käyntiin. Olen yrittänyt viritellä sitä muilla keskustelupalstoilla, mutta en ole onnistunut saamaan kiinnostusta kirjoituksiani kohtaan.
Helsingin Sanomat kirjoitti 17.10.1996 ansiokkaan kirjoituksen urheilusivullaan otsikolla: "Hiihtäjillä hurjia veriarvoja" ja alaotsikkona: "Suomalaiset ehdottavat kilpailuihin hemoglobiiniarvoja".
FIS oli analysoinut verinäytteistä ainakin Lahden MM-kisoista (1989) lähtien tärkeimmissä hiihtokisoissa hiihtäjien hemoglobiiniarvot. FIS:n lääketieteellisen valiokunnan suomalaisjäsen Tapio Videman sanoi tuolloin: "Hemoglobiiniarvot ovat nousseet viime vuosina jyrkästi ja niiden normaalijakauma on muuttunut kaksihuippuiseksi. Tähän ei ole mitään lääketieteen tuntemaa luonnollista syytä, eli veren manipulointia tapahtuu."
FIS julkaisi tilaston siitä, miten hiihtäjien hemoglobiiniarvot olivat kehittyneet:
- Lahden kisoissa 1989 miesten max hemoglobiiniarvo oli 165 ja keskiarvo 148, naisten korkein arvo oli 148
- 1996 tehdyissä mittauksissa miesten max arvo oli 220 ja keskiarvo 171, miehistä 10 %:lla arvot olivat rajoissa 185-220, naisten max arvo oli 198
Kuten hannes_ko kirjoittaa niin nuo 1990-luvun huippuhiihtäjät eli mitalimiehet painelivat minuuttikaupalla nopeampaa kuin ne, jotka olivat kymmenen sakissa. Hemoglobiiniarvojen lääketieteellisesti luonnoton kaksihuippuinen jakauma kertoo siitä, että vain harvoilla huippuhiihtäjillä olivat sellaiset olosuhteet, että hemoglobiiniarvot voitiin nostaa hallitusti yli 200:n. Nämä hiihtäjät putsasivat mitalipöydät 1990-luvulla.
Epo oli vain yksi monista kielletyistä aineista, joita oli käytettävä, että pystyi siihen harjoitusrääkkiin, millä maailman huipulle mentiin. Kasvuhormoni, testosteroni ja nandroloni kuuluivat kaikkien huippujen ainearsenaaliin ja mitään ongelmaa dopingtestauksen kanssa ei näiden aineiden kanssa ollut.
Miksi sitten vain harvat pystyivät optimaaliseen kiellettyjen aineiden käyttöön? Selitys on siinä, että dopingtesteissä ei voitu paljastaa kasvuhormonin ja EPO:n käyttäjiä. Turvallisten, lääketeollisuuden valmistamien dopingaineiden hinta määräytyi markkinoilla niin korkeaksi, että niiden hankinta oli mahdollista vain harvoille urheilijoille.
Mika Myllylä oli viime vuoden Keravan SM-kisojen takaa-ajokisassa yhdeksäs jääden voittajalle yli neljä minuuttia. Myllylä oli jo luovuttanut eikä nähnyt itsellään olevan mahdollisuuksia taistella paikasta MM-kisoihin.
Jari Isometsä yritti täysillä päästä viime vuonna MM-kisoihin sekä vielä tänä vuonna Torinon olympiakisoihin, mutta hänen kykynsä eivät riittäneet pääsyyn näihin arvokisoihin. Isometsän ura huippuhiihtäjänä päättyi sanoihin:"Harjoittelin, kilpailin ja olin huippu-urheilija siihen saakka, kunnes Hiihtoliitto julkisti valintansa Torinoon."