Mikä fiilis juuri nyt?

  • 49 929
  • 565

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Fiilis on tällä hetkellä hieman kaihoisa, apea ja surumielinen. Joulu oli tänä vuonna jälleen suorastaan tunnelmallinen ja ihana mutta valitettavasti tänään on jälleen aika palata isän luota joulua viettämästä omaan kotiin. Mutta sitä en halua sanoa että joulu on jo ohi vaikka ne viralliset kolme juhlapäivää loppusuoralla ovatkin. Aikaisintaan loppiaisena joulu varsinaisesti päättyy ja paha Nuutti joulun viimeistään vie pois. Nih!

Mutta kyllähän nyt sosiaaliset mediat sun muut alkavat tulvimaan ihmisten kirjoituksia siitä kuinka joulu on jo mukamas ohi ja niin edelleen. Yksi tuttu ilmoitti joulun olevan ohi jo jouluaatto-iltana. Eikö sitä joulua voi korjata sitten tarvittaessa pois vain vähin äänin? Masentaa näin jouluihmisenä tuo kun korostetaan sitä että joulu on ohi. Ja haikeaksi tekee mielen kun joulun aika sitten aikanaan päättyy.

Noh, onneksi arkeen on kuitenkin edessä huomenna pehmeä lasku. Yksi työpäivä ja sitten on taas viikonloppu vapaana. Jouluruokaa ja muita herkkuja on vielä vaikka millä mitalla ja omassa asunnossakin on ihan kivan tunnelmallista. Helppo fiilistellä joulua vielä pitkään. Onnekseni.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta kyllähän nyt sosiaaliset mediat sun muut alkavat tulvimaan ihmisten kirjoituksia siitä kuinka joulu on jo mukamas ohi ja niin edelleen. Yksi tuttu ilmoitti joulun olevan ohi jo jouluaatto-iltana. Eikö sitä joulua voi korjata sitten tarvittaessa pois vain vähin äänin?

Helpointa on sulkea sosiaalinen media jos se aiheuttaa tuskaa. Jos toisinpäin miettii, niin samanlailla me ei-jouluihmiset sieltä sitä joulun tuuppausta luetaan. Mutta ei se mua haittaa, oma valinta.

Fiilis on hyvä, koska tänään pääsee taas lätkämatsiin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Semmonen kevyt kanuuna. Onneks on viä muutama pitkäjuoma. Panettaa, luonnollisesti. Alakerran Minnaa orotellessa.
 
K

Kiekkokatsoja

Krapula. Tuli eilen vedettyä vuoden viimeinen känni.
Pullo vodkaa, pari siivua suomiviinasta, pari lasia viiniä, ja muutama kalja.
Päänsärky väheni buranalla, ja pian pitäisi kokeilla sängystä ylösnousemusta.
Suussa maistuu paska. Kahvia olisi tarjolla.
Lisäys. Olo melko ok, myös kahvin ja leivän jälkeen.
Tipaton tammikuu alkaa pian. Ja jatkuu lähes tipattomalla keväällä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Vähän kusettaa, vähän närästää ja persettä kutittaa. Muutoin ok.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Itken. Rakas koirani Riki lähti nyt viimeselle matkalleen. Itken kun pikkunen kakara.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Itken. Rakas koirani Riki lähti nyt viimeselle matkalleen. Itken kun pikkunen kakara.
Tämä Amerikan Skid Row -orkesterihan teki hänestä kappaleen jo kasarilla. Riki was a young boy, he had a heart of stone...

Ei maar, osanottoni. Ehkä se eläimenkin menettäminen tuntuu kovalta. En ole ehtinyt ajatella asiaa, kun on aika mennyt ihmisiä surressa. Ukki, isä, kaksi parasta ystävää ja tyttöystävä kannettu monttuun tässä vuosien varrella.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Osanottoni. Jos uskoo uudelleensyntymiseen niin seuraavassa elämässä hänestä tulee todennäköisesti sorsa.
Tiesittekös muuten, että Riki Sorsa oli oikeasti Esko Rikhard Sorsa?
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Emme tienneet, nyt tiedämme.
Mie olen löytänyt itselleni uuden elämäntehtävän. Valistan kansaa nimensä muuttaneiden tai muuten aliaksilla elävien julkimoiden oikeista nimistä.

Sori, nyt pitää mennä tohon Tom Cruise -ketjuun kertomaan, että pervo ei ole oikeasti mikään Cruise vaan Thomas Cruisier Mapather lll.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mie olen löytänyt itselleni uuden elämäntehtävän. Valistan kansaa nimensä muuttaneiden tai muuten aliaksilla elävien julkimoiden oikeista nimistä.

Sori, nyt pitää mennä tohon Tom Cruise -ketjuun kertomaan, että pervo ei ole oikeasti mikään Cruise vaan Thomas Cruisier Mapather lll.
Tämä on hyvä elämäntehtävä.

Tiesitkös sinä että Kiinan ensimmäinen keisari oli oikealta nimeltään Zhao Zheng, eikä suinkaan Qin Shi Huangdi, jolla hänet paremmin tunnetaan?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tiesittekös muuten, että Riki Sorsa oli oikeasti Esko Rikhard Sorsa?

Joskus olen kuullut tuon Rikhard-nimen. Siis että Riki Sorsa olisi oikeasti Rikhard-niminen. Äitini oli Riki Sorsa-fani ja kun hän oli jo erittäin heikossa kunnossa niin soitin hänelle vielä Riki Sorsan kappaleen Muuttolintu. En ole varma ymmärsikö äiti enää siinä vaiheessa mitään ympäröivästä maailmasta.

Ja @Johnny B. Goode Osanotot sinulle. Tiedän omasta kokemuksestani että myös lemmikkikoiran menettäminen voi ottaa koville.

Meidän perheen koira jouduttiin lopettamaan jo vuonna 2007 ja muistan vieläkin sen illan kun tuo tapahtui. Se otti kyllä myös koville. Siitä vuodesta lähtien Lucian päivän merkitys muuttui sillä koiramme lopetettiin myös 13.12.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Vähän kusettaa, vähän närästää ja persettä kutittaa. Muutoin ok.
Aikaslailla samat tuntemukset täällä. Itselläni närästys on jo vähän liiankin häiritsevällä asteella. Hienoinen ketutus myöskin saku olutta kohtaan. 4,4 vahvuinen olut ei nyky toleranssilla tuota välttämättä toivottua lopputulosta.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tämä on hyvä elämäntehtävä.

Tiesitkös sinä että Kiinan ensimmäinen keisari oli oikealta nimeltään Zhao Zheng, eikä suinkaan Qin Shi Huangdi, jolla hänet paremmin tunnetaan?
En muuten tiennyt tätä. Sen tiesin, että Pele on Edson Arantes do Nascimento ja Zico on Artur Antunes Coimbra.
 
K

Kiekkokatsoja

Hyvä.
Tässä teen muutamia peruspakollisia asioita, rauhalliseen tahtiin. Sitten aloitan oleilemaan rennosti, kohti vuoden viimeisiä tunteja.
 

Glove

Jäsen
Ei oikein fiilistele. Yksin asuvan ja muutenkin yksinäisen ihmisen murheita. Ei oo varaa lähteä illalla kylille riekkumaan niin se menee sitten ihan omassa seurassa koko ilta ja tuleva vuodenvaihde. Ehkä otan kalsarit jalassa muutaman lonkeron. Aikaisin on turha mennä nukkumaan kun joku kuitenkin herättää raketeillaan viimeistään puolen yön aikaan. Keittiökin pitäisi siivota.
 
K

Kiekkokatsoja

Hyvä fiilis. Sain lomalla hoidettua velvollisuuksiani yms asioita, ja nyt on omaa aikaa.
Mulla on asiat hyvin, joten hyvä on jatkaa kohti uutta vuosikymmentä.. ja uudella vuosikymmenellä.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Aika jännittynyt. Tänään työkokeilupaikalla oli ensimmäistä kertaa puhetta mahdollisesta jatkostani työkokeilun jälkeen ja kyllähän tuo sai aikaan sen että spekulointi heräsi eloon. Ja aloin entistä enemmän toivomaan jatkoani. Tästä asiasta kyllä kirjoitin enemmänkin tuonne vuotta 2020 käsittelevään ketjuun joten ei tästä tässä tämän enempää.

Pikkaisen olen myös ahdistunut taas noista tukien mahdollisesta hakemisesta jo etukäteen. No toivotaan nyt jo tämänkin takia jatkon olevan mahdollinen tuolla työkokeilupaikalla niin ei tarvitsisi täytellä toimeentulotukihakemuksia Kelaan ja toimittaa sinne ties mitä liitteitä.

Fiilis on myös aika sekava. Ainahan kyllä minulla, heh heh. Mutta nuo juhlapyhät sekoittavat pakkaa. Kivaahan se on että on vapaata mutta menee päivissä sekaisin kun ties milloin on viime aikoina ollut vapaapäivä, ties milloin sen ja sen rupeaman ensimmäinen ja viimeinen työpäivä. Nytkin tuntuu ihan maanantailta vaikka on torstai. Maanantai-fiilis aiheutuu siitä kun eilen oli vapaapäivä.

Muuten on ihan hyvä fiilis. Töissä kiva päivä ja lätkää tulee telkkarista.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Jotenkin hämmentynyt ja kaksijakoinen on fiilis tänään... Ilon ja surun sekoittama, rikki mutta silti täynnä toivoa. Turha kai tätä oloa sen enempää on edes alkaa kuvailemaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös