Mihin uskontokuntaan kuulut, vai kuulutko mihinkään? Ja, miksi?

[varjo]

Jännä juttu, mielestäni kyse on rehellisyydestä ennenkaikkea itseään kohtaan, mikäli on osallistumatta arvojensa vastaisiin toimituksiin. No, jos moisella käytöksellä saa oikeasti hyvän mielen esim. uskonnolliselle isoäidilleen tai sille prinsessahäistä haaveilevalle morsiammelleen, voi tuollaisen käytöksen nähdä myös äärimmäisen epäitsekkäänä tekona.

Ajattelet yhä asiaa siltä kannalta että ihmisellä "pitää olla" arvoja tietyssä mielessä. Pointtini juuri on se, että kun koko asia on EVVK niin ei tällöin ole tässä tapauksessa mitään "arvojakaan" mitä vastaan toimitaan.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Jännä juttu, mielestäni kyse on rehellisyydestä ennenkaikkea itseään kohtaan, mikäli on osallistumatta arvojensa vastaisiin toimituksiin. No, jos moisella käytöksellä saa oikeasti hyvän mielen esim. uskonnolliselle isoäidilleen tai sille prinsessahäistä haaveilevalle morsiammelleen, voi tuollaisen käytöksen nähdä myös äärimmäisen epäitsekkäänä tekona.

Voihan sitä olla itselleen rehellinen ja tiedostaa ettei usko jumalaan. Ei sitä välttämättä tarvitse muille toitottaa ja sitä kai se ateismi on. Ateistin ei tarvitse olla kiihkouskovaisen vastakohta eikä varmasti olekaan.

Mutta nuo on aivan hyviä syitä käydä kirkossa. Jos jollekin on tärkeää, että olet paikalla niin tottakai sitä sen ihmisen takia siellä kannattaa olla. Ei sitä jumalan takia tarvitse tehdä. Ja jos on niin pikkusieluinen, että ei periaatteesta mene pyhälle maalle yms. niin silloinhan siihen on uskottava jollain tavalla. Jos ei usko niin paikalle ei luulisi olevan merkitystä.

Tuo ei ihan täysin kuulu keskusteluunne, mutta osittain pisti silmään se, että ateisti olisi joku jumalan vastustaja tjms. Ei ole. Ei ole kyllä puolustajakaan. Vaikea vastustaa jotain mihin ei usko. Mutta mukava on naureskella sitten niille, jotka uskoo, jos sattuu olemaan sellainen luonne.

 

[girlzilla]

Nämä uskontokeskustelut ovat sinällään mielenkiintoisia, mutta periaatteessa aivan mahdottomia. En ole esim. itse ikinä voinut ymmärtää miksi minun pitää yrittää jotenkin rationalisoida uskoani muille tai selittää sitä. En minäkään vaadi mitään selityksiä heiltä jotka eivät usko. Samanarvoisia ihmisiä tässä ollaan kaikki.

Miksi uskovia tarvitsee pilkata, miksi heille tarvitsee nauraa? Uskon funktio kuitenkin on se, että uskova saa siitä elämäänsä jotain hyvää.

Toivoisin vaan, ettei uskovaisen kuvaus olisi aina hihhulimainen, tiukkapipoinen ja paasaava. Minä esimerkiksi olen niin normaali kuin voi ihminen olla, eikä uskoni näy elämässäni ulospäin muuten kuin siten, että joskus saatan käydä sunnuntaina ennen Onnelaa kirkossa.

 

[sampio]

Ajattelet yhä asiaa siltä kannalta että ihmisellä "pitää olla" arvoja tietyssä mielessä. Pointtini juuri on se, että kun koko asia on EVVK niin ei tällöin ole tässä tapauksessa mitään "arvojakaan" mitä vastaan toimitaan.

Tuon ensimmäisen lauseen suhteen olet varmasti oikeassa. Minun on vaikea nähdä asiaa täysin vailla arvovalintoja. EVVK ei päde kuitenkaan täysin, koska esim. sinä olet aika monessa palstan uskontoväännöissä mukana. Ei kai eri puitteet mitätöi kiinnostusta? Ymmärrän toki, että usein olet mukana oikomassa väärinkäsityksiä yms. tieteen osalta, mutta silti niin sinä kuin aika moni muukin ateisti reagoi merkillisen voimakkaasti olemattomilla arvoilla ladattuihin EVVK-keskusteluihin uskosta.

Voihan sitä olla itselleen rehellinen ja tiedostaa ettei usko jumalaan. Ei sitä välttämättä tarvitse muille toitottaa ja sitä kai se ateismi on. Ateistin ei tarvitse olla kiihkouskovaisen vastakohta eikä varmasti olekaan.

Tässä vallitsee varmasti mustavalkoisuutta puolin ja toisin. Persoona ja ympäristö kuitenkin määrittelevät sen, kuin kiihkeä henkilöstä tulee maailmankuvansa kanssa, ei automaattisesti se, onko ateisti tai uskovainen.

 

[varjo]

Tuon ensimmäisen lauseen suhteen olet varmasti oikeassa. Minun on vaikea nähdä asiaa täysin vailla arvovalintoja. EVVK ei päde kuitenkaan täysin, koska esim. sinä olet aika monessa palstan uskontoväännöissä mukana. Ei kai eri puitteet mitätöi kiinnostusta? Ymmärrän toki, että usein olet mukana oikomassa väärinkäsityksiä yms. tieteen osalta, mutta silti niin sinä kuin aika moni muukin ateisti reagoi merkillisen voimakkaasti olemattomilla arvoilla ladattuihin EVVK-keskusteluihin uskosta.

Taas väärin. EVVK-suhtautumiseni on _uskoon_ omalla kohdallani, ei uskontojen lieveilmiöihin tai ylipäätänsä uskonnosta keskusteluun.
Ongelma lienee siinä, että et oikeastaan ymmärrä mitä se tarkoittaa kun uskolla käsitteenä ei ole mitään merkitystä omalle itselleen henkilökohtaisena asiana.

Tietenkin on todettava, että EVVK on ehkä jo itsessään huono ilmaisu, koska sehän on tietyllä tavalla negatiivisesti arvovärittynyt, ehkä paras termi olisi vain lyhyesti "merkityksetön".

 

[Pula-ajan Tretjak]

Tässä vallitsee varmasti mustavalkoisuutta puolin ja toisin. Persoona ja ympäristö kuitenkin määrittelevät sen, kuin kiihkeä henkilöstä tulee maailmankuvansa kanssa, ei automaattisesti se, onko ateisti tai uskovainen.

Ei vaan tarkoitin sitä, että ateisti ei ole automaattisesti jumalan vastustaja tai joku muu sellainen. Mietin tässä tarkasti mitä itselleni merkitsee ateistin määritelmä ja päädyin siihen, että se on vain jumalan uskomisen puute. Ei sen kummempaa suuntaan tai toiseen. Sitten katsoin huvikseni wikipediasta ja kyllähän löytyi määritelmiä vähän joka lähtöön, kuten vähän kuvittelinkin.

Eli viittaan vain keskustelun alkuosaan (jotenkin meni, että ateisti vastustaa jotain) ja siihen, että ateistin ei pitäisi ottaa osaa seremonioihin joihin ei usko, vähän niin kuin ehdottomana pitäisi olla. Mielestäni ei suinkaan. Ateistikin voi tehdä aivan hyvin niitä asioita, mihin on pienenä oppinut eli käydä vaikka ehtoollisella tilaisuuden tullessa. Toiselle voi olla motiivina vaikkapa uteliaisuus siitä, alkaako jotain tuntemaan sisällään, toiselle koko konseptin huvittavuus ja jollekin vanha kunnon ei-ollut-parempaakaan-tekemistä. Ateistit ovat monesti siitä hyvää porukkaa, että he eivät tuputa mitään, mutta kykenevät asioista keskustelemaan ilman kiihkoa. Jopa jumalasta ja uskonnoista, ilman toisten mielipiteiden dissaamista. Osaavatpa monet ajatella asiat toistenkin kannalta. Nuorissa ateisteissa (kuten nuorissa yleensä :D) on yleensä se ikävä piirre, että omaa näkemystä pitää tuoda esille ja olla ehdoton omissa mielipiteissään. Tällaisen kanssa uskonnosta jutteleminen voi olla usein sitä no-ei-siitä-oo-olemassa-mitä-sää-selität-jankkausta. Sama pätee tietyllä tavalla toisinkin päin, koska joillakin on tarve tuoda uskonsa esille tilanteissa, joissa sille ei ole tarvetta ja kaikenlainen keskustelu uskonnosta ja jumalasta voi saada huvittavia piirteitä. Mutta heitäkin on jotka osaavat ajatella asiaa toisen näkökulmasta, vaikka ovatkin toista mieltä.

 

[varjo]

http://www.youtube.com/watch?v=fPHnXrU5JzU

On ne ateistit pahoja...ja yllättäen kanava ei ole Fox, vaan CNN.

 

[Cmprs]

Nämä uskontokeskustelut ovat sinällään mielenkiintoisia, mutta periaatteessa aivan mahdottomia. En ole esim. itse ikinä voinut ymmärtää miksi minun pitää yrittää jotenkin rationalisoida uskoani muille tai selittää sitä. En minäkään vaadi mitään selityksiä heiltä jotka eivät usko. Samanarvoisia ihmisiä tässä ollaan kaikki.

Miksi uskovia tarvitsee pilkata, miksi heille tarvitsee nauraa? Uskon funktio kuitenkin on se, että uskova saa siitä elämäänsä jotain hyvää.

Esimerkiksi itse pyrin rationalisoimaan lähestulkoon kaikki asiat, joten uskonnon osalta ainakin omalla kohdallani on hankala poiketa totutusta. Luomiskertomuksen ja monen asiaan olennaisesti liittyvän nyanssin todenperäisyys tuntuu niin kaukaiselta, että kaikkeen siihen tuntuu todella hankalalta mielestäni heittäytyä "sokeasti" uskomaan. Myös pikainen tutustuminen uskonnon historiaan antaa ainakin itselleni kuvan, että uskonnon perinteiden säilyminen etenkin Euroopassa on suurelta osin sitä valtansa lisäämiseen käyttäneiden hallitsijoiden ansiota. Uskontoa ylläpidettiin paljolti siis siihen aidosti uskomattakin. Ei erityisen hyvää mainosta uskonnolle, mielestäni.

Jotenkin kun itse ei ole erityisen uskonnollinen, tuntuu että ihmiset näkevät uskonsa vuoksi paljon vaivaa, jonka hyödyllisyyttä ei voi tietää. Tokihan se on monille niille ihmisille varmasti henkisesti todella tärkeää. Helpompikin tie on kuitenkin olemassa.

Jokainen varmasti aivan itse tietää, onko uskonnon harjoittaminen hänelle tärkeää eikä siihen pitäisi muilla olla sanomista, tekeepä sitten kumman päätöksen tahansa.

Onko muuten koskaan tehty tutkimusta uskovaisten onnellisuudesta vs. ei (niin) uskovaisten. Olisi ihan vain mielenkiintoista tietää, mikä on tilanne.

 

[sampio]

Ongelma lienee siinä, että et oikeastaan ymmärrä mitä se tarkoittaa kun uskolla käsitteenä ei ole mitään merkitystä omalle itselleen henkilökohtaisena asiana.

Voipi olla tottakin. Tämän suhteen mulla voi olla painolastina kokemukseni lähinnä vihamielisesti (kristin)uskoon suhtautuvista ateisteista. No, aina oppii uutta.

Ei vaan tarkoitin sitä, että ateisti ei ole automaattisesti jumalan vastustaja tai joku muu sellainen.

Niin, eli loppujen lopuksi henkilön persoona, ympäristö, kokemukset yms. sanelevat käyttäytymisen. Aivan kuten itsekin viestisi lopussa kirjoitit.

Wikipedian artikkeli on mielestäni hyvä. Määritelmien monipuolisuus kertoo juuri siitä, että loppujen lopuksi ihminen itse määrittelee maailmankuvansa avaruuden tai suppeuden, eikä se ryhmä, johon hänet lokeroidaan.

 

[Freddie Freeloader]

Mielenkiintoinen keskustelu. Omassa katsannossani väite "Jumalaa ei ole olemassa" on yhtä rationaalinen ja hyvin perusteltu kuin väite "Jumala on olemassa". Toisin sanoen kumpaakaan väitettä ei itsessään ole mahdollista todistaa oikeaksi. Uskossa ei liene olekaan kyse todistamisesta vaan nimenomaan uskosta.

Itse kuulun ev.lut. kirkkoon kuten valtaosa Suomen kansalaisista. Suurin syy kirkkoon kuulumiselleni on varjella iäkkäiden uskonnollisten vanhempieni mielen- ja samalla fyysistä terveyttä. En yksinkertaisesti halua järkyttää heitä heidän viimeisinä elinvuosinaan hylkäämällä kaiken sen, mihin he ovat minua koettaneet kasvattaa. Minun kirkkoon kuulumiseni on heille paljon merkityksellisempi asia kuin minulle itselleni, joten en koe tärkeäksi erota kirkosta vain siksi, etten itse ole "uskossa".

Olen aina vierastanut ajattelua, jossa jokin tietty uskonto on "se oikea" ja muut ovat vääräuskoisia. Olen sitä mieltä, että kaikissa uskonnoissa on kyse lähinnä erilaisista tulkinnoista saman asian äärellä. Hengellisyyden harjoittaminen sinänsä on keino selviytyä maailmassa ja kysymys siitä, onko se "turhaa" vai "mielekästä" on jokaisen henkilökohtaisesti itselleen esitettävä. Yhtä lailla voi kysyä, onko vaikka golfin pelaaminen "turhaa" vai "mielekästä". Kyse on siitä, mitä se harjoittajalleen antaa.

 

[sampio]

Onko muuten koskaan tehty tutkimusta uskovaisten onnellisuudesta vs. ei (niin) uskovaisten. Olisi ihan vain mielenkiintoista tietää, mikä on tilanne.

Onhan noita tehty koskien mm. avioliittoja ja elämälaatua, ellen aivan väärin muista. Tulos on ollut yleensä se, että hihhulit ns. rulettavat kybällä. Kristittyjen sisäisissä parhaimmat tulokset ovat kellottaneet ne, joita minä olen tutkimuksen aikaan edustanut, minä nimittäin levitän onnellisuutta.

 

[girlzilla]

Jotenkin kun itse ei ole erityisen uskonnollinen, tuntuu että ihmiset näkevät uskonsa vuoksi paljon vaivaa, jonka hyödyllisyyttä ei voi tietää. Tokihan se on monille niille ihmisille varmasti henkisesti todella tärkeää. Helpompikin tie on kuitenkin olemassa.

Mitäköhän vaivaa minä joudun näkemään uskoni eteen? En mielestäni mitään. Vai mitä tällä tarkoitit? Minun ei ole pakko rukoilla, menee joskus viikkoja etten rukoile. Teen asiat juuri niinkuin itse haluan. En minä joudu näkemään minkäänlaista vaivaa. Tämä on ehdottomasti minulle helpoin tie.

Ja ihan oikeasti, Raamattua tulkitessa, lukiessa jne. pitäisi kuitenkin aina ymmärtää se, että Raamatun on kirjoittaneet aivan tavalliset ihmiset. Ihmiset jotka ovat kirjoittaneet "the way they see it". Raamatussa on monia juttuja joita minä en ymmärrä. Hyväksyn esim. homoseksuaalisuuden täysin. Mutta ei Raamattu ole mikään Jumalan tai edes Jeesuksen kertomus maailmasta. Raamattu on kokoelma kirjoituksia jotka redaktorit aikoinaan ovat yhdistäneet yhtenäiseksi kaanoniksi. Ja kannattaa myös muistaa se että keskiajalla kirkko ja valtio olivat yksi ja sama.

Minä uskon alkuräjähdykseen. Ja Raamattu muutenkaan ei ole mikään elämänkirja minulle. En minä lue täällä Raamattua joka ilta hiki otsalla, muistakaa että kaikki uskovaiset eivät ole samanlaisia. Ja en ole edes tässä iässä vielä varma kaikesta, mutta tiedän kyllä että uskon Jumalaan. Kuka tietää vaikka viiden vuoden kuluttua tilanne olisi toisin? Itse aion kasvattaa lapseni siten, että kerron heille kaikesta. Niin minullekin tehtiin, kerrottiin kristinuskosta, mutta kerrottiin myös ettei kaikki ihmiset usko ja se on ihan ok. Näin aion tehdä myös omien lapsieni kanssa, sitten kun he ovat tarpeeksi kypsiä asioita käsittelemään, he tekevät omat päätöksensä. Kaikenlainen lasten aivopesu on kamalaa, niin uskovien kuin ei-uskovienkin osalta. Ikinä mieleeni ei myös tulisi tuputtaa kenellekään muulle uskoa, tai rukoilla niiden puolesta jotka eivät usko jos he eivät sitä itse halua. Jokainen tässä maailmassa päättää itse. Ja kukaan ei ole toista parempi.

Mutta oikeasti, mitä vaivaa näen uskoni eteen? En mielestäni mitään.

 

[Hejony]

Itselläni on se tilanne, että en Jumalaan usko, mutta kuulun silti ev.luter.kirkkoon. Lisättäköön vielä, että toivon kyllä ihan koko sydämestäni, että olisi joku jumala joka pitää huolta kaikista maailman kansoista ja ihmisistä ihan tasapuolisesti, mutta en vain usko siihen.

Olenkin tällä hetkellä aika pahasti kuolemanpelkoinen, tai siis pelkään kuolemaa. Ajatus siitä, että minä vain lakkaan olemasta täysin, on perkeleen ahdistava. En mä halua olla olematon. Se, että saisi tarkkailla tuolta jostain maanpäällistä menoa, tai ihan vaan hengata muiden kuolleiden kanssa, on aivan loistava. Oi kunpa olisi taivas.

 

[Jj]

Ja ihan oikeasti, Raamattua tulkitessa, lukiessa jne. pitäisi kuitenkin aina ymmärtää se, että Raamatun on kirjoittaneet aivan tavalliset ihmiset. Ihmiset jotka ovat kirjoittaneet "the way they see it". Raamatussa on monia juttuja joita minä en ymmärrä. Hyväksyn esim. homoseksuaalisuuden täysin. Mutta ei Raamattu ole mikään Jumalan tai edes Jeesuksen kertomus maailmasta. Raamattu on kokoelma kirjoituksia jotka redaktorit aikoinaan ovat yhdistäneet yhtenäiseksi kaanoniksi.

Tuossa kiteytyy hyvin oma vastahankaisuuteni nimen omaan (kristin)uskontoja kohtaan, eli jos uskonkappaleita pidetään laki- tai oppikirjoina kuten jossain Amerikan sydänmailla. Jos sinänsä historialliseksi henkilöksi olettamani Jeesus olisi alkanut selittämään saarnassa että BTW ootte jätkät kaikki sukua apinoille niin olisiko tuo Raamatussa, tai olisiko koko kirjaa enää olemassa? Kyynikkona uskon että myös tuo kirkon luova editointi on aikonaan varmasti valjastettu palvelemaan maallisia etuja, esimerkkinä vaikka oletettu Maria Magdalenan mustamaalaus. Raamatustahan löytyy karsittujen näkemysten lisäksi myös näitä kohtia mitä ei koskaan muisteta toistaa samalla voimalla kuin sitä homoseksuaalisuuskohtaa eli että isä saa kuulemma myydä tyttärensä halutessaan tai että pitkätukat saa kivittää tms. Uskonnoista pitäisi ottaa ne elämänohjeet mutta se fantastinen ei mielestäni ole tärkeintä.

Jumaluuden olemassaolon vastaukseen minulla ei ole tarpeeksi tietoa, mutta se että absoluuttisesti tiedetään jumalien tahto tai joku voi olla jopa jumaluuden maallinen edustaja epäilyttää aina rankasti. Ja kaikissa maailman uskonnoissa kaikki uskovat pomminvarmasti olevansa yksinään oikeassa, mistä sen tietää vaikka maailma olisi todella sotkanmunasta syntynyt, keskenään teoriat ovat kuitenkin samalla viivalla. Levinneisyys ei merkkaa kuin sen missä vaikutuspiirissä sattuu asumaan eniten ihmisiä. Olikos se antiikin Roomassa vai Kreikassa missä oli varmuuden vuoksi alttari tuntemattomille jumalille. Kristinuskon jälkeen ei tuota varmaan kauaa katseltu.

Sellainen abstrakti ajatus on kerran myös tullut eteeni, että jos olisi olemassa maailman Luoja, pystyykö sellainen vaikuttamaan luotuun jatkossakin? Ihminenkin on vanhempiensa luoma mutta ei täysin heidän tahtonsa alainen.

 

[Cmprs]

Mitäköhän vaivaa minä joudun näkemään uskoni eteen? En mielestäni mitään. Vai mitä tällä tarkoitit? Minun ei ole pakko rukoilla, menee joskus viikkoja etten rukoile. Teen asiat juuri niinkuin itse haluan. En minä joudu näkemään minkäänlaista vaivaa. Tämä on ehdottomasti minulle helpoin tie.

Tarkoituksena ei erityisesti ollut kohdistaa sitä sinuun tai kehenkään muuhunkaan vaan enemmänkin pohtia, että uskonsa takia ihmiset todella näkevät paljon vaivaa ja jopa omistautuvat sille täysin esim. luopumalla monista aktiviteeista etc. Kärjistettynä esimerkkinä toiminevat siis esim. nunnat. Maailman uskonnoissa kuten islamissa, on ymmärtääkseni myös samanlaisia elämää selvästi ohjaavia ja rajoittavia piirteitä. Sellaisen kurinalaisen ja kaavamaisen elämän eläminen pelkän uskon pohjalta on mielestäni melko rohkea päätös, kun itse ei sellaiseen ole tottunut. Millään tavalla ei siis ollut tarkoituksena kohdistaa asiaa sinuun (saatikka pahoittaa mieltäsi).

Ja ihan oikeasti, Raamattua tulkitessa, lukiessa jne. pitäisi kuitenkin aina ymmärtää se, että Raamatun on kirjoittaneet aivan tavalliset ihmiset... Raamattu on kokoelma kirjoituksia jotka redaktorit aikoinaan ovat yhdistäneet yhtenäiseksi kaanoniksi... Minä uskon alkuräjähdykseen... En minä lue täällä Raamattua joka ilta hiki otsalla, muistakaa että kaikki uskovaiset eivät ole samanlaisia.

Raamatun voima perustunee juuri siihen salamyhkäisyyteen. Kirjoittajista ei oikeastaan ole tietoa. Kovin paljon en ole raamattua lukenut, oikeastaan vain koulussa, mutta itse näen sen kertoma-, ohjeistus-, ja fantasiakirjallisuuden yhdistelmänä. Fundamentalistinen katsantakanta, jota selvästikään et edusta, on mielestäni todella kapeakatseinen. Ehdottomasti raamatussa on myös asiatekstiä, esim. toisista ihmisistä huolehtimisen muodossa. Sen sieltä poimiminen silloin tällöin voisi jopa olla ihan hyvä jokaiselle.

Kuten jo pari kertaa olen todennut, jokainen valitkoon oman uskonnollisen linjauksensa, eikä muilla siihen pitäisi olla sanomista. Tällaista pohdintaa on kuitenkin mukava harjoittaa aina välillä.

 

[sampio]

Viittaamatta suoranaisesti mihinkään tämän ketjun viestiin, minua huvittaa jonkun verran ilmaisut jonkin ihmistyypin uskonnollisuudesta tai että joku on uskonnollinen persoona jne. Itse uskovaisena voin sanoa, että ei minua kiinnosta tippaakaan uskonnollisuus rituaaleina, perinteina ja tapoina, eikä meidän perheemme ollut aiemmin ollenkaan uskonnollinen. Edes joulukirkossa ei meillä käyty kertaakaan. Itse asiassa muistan tilanteen ala-asteajoiltani, kun tätini ja äitini sivusivat jossain koulunkäyntiä koskevassa jutustelussaan uskonnon opetuksta. Minä hyökkäsin sitä vastaan voimakkaasti, koska en neljäsluokkalaisena voinut käsittää, miksi ihmisiä opetetaan johonkin satuun systemaattisesti.

Edellisestä voisi tietenkin lohkaista hauskasti, että olen ottanut takapakkia ajattelultani. Sanoisin kuitenkin, että vanhempieni uskoontulon kautta pääsin näkemään uskon positiiviset puolet niin selkeästi, ettei minulla ollut syytä epäillä Jumalan olemassaoloa tai muita juttuja. Tietyllä tapaa kasvoin uskoon varhaisteininä, ja jo yläasteella valintani kumpusivat tietoisesti jonkin sortin kristilliseltä arvopohjalta. Se, että minulla ei ole selkeää ja dramaattista uskoontulokokemusta, selittänee myös sen, että olen ollut melko varovainen uskoni tuputtamisessa ja jossain määrin myös vierastanut herätyskristillisyyteen liittyvää karismaattisuutta. En tarkoita sitä, että häpeisin uskoani, vaan olen valmis puhumaan hengellisistä asioista liki missä vain, mutta aloitteen on tultava pääsääntöisesti toiselta taholta.

Ymmärrän sen, että päällekäyvä uskovainen on ärsyttävä ilmiö lentolehtistensä kanssa. Silti ymmärrystäni riittää myös näille paasaajille sikäli, että usein he ovat nuoria ja kypsymättömiä tai sitten entisiä deekuja tai narkkeja, joille uskoontulo on todella konkreettinen kokemus. Se ei toki tee tyhjäksi tunkeilun epämiellyttävyyttä. Ajat muuttuvat, ja niin muuttuvat lähestymistavatkin. Sanoisin, että seurakuntien vastuuhenkilöillä olisi työtä siinä, kuinka saada innokkaimpien katupappien energia kohdistettua kontrolloidusti ja fiksusti ympäristöön.

Itse uskoa on vaikea selittää tyhjentävästi. Se ei ole mitään yrittämistä, vaan olemista. Se on oikeastaan olotila, jonkinlainen lepo. Ei mun tarvitse pinnistellä yhtään kelvatakseni Jumalalle, aivan kuten lapsenkaan ei tarvitse yrittää olla lapsi omalle isälleen. Laitanpa loppuun heprealaiskirjeen kirjoittajan kuvaus uskosta: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”(Hebr.11:1).

Uhh, en jaksa jäsennellä tämän tarkemmin, vaan annan palaa nopean oikoluvun jälkeen. Toivottavasti sain itseni ilmaistua siten, ettei turhista väärinkäsityksistä synnyt kinaa. Provosoitua saa, jos niikseen tulee. Tuo on vain minun kokemukseni näistä asioista.

 

[mikko600]

Itse olen täysin puhdas ateisti. Mielipiteeni järjestäytyneistä uskonnoista viittaavatkin jo tuonne nihilismin puolelle. Ja kyllä, kohteliaisuudesta käyn sukulaisten ja tuttujen häissä ja hautajaisissa, mihinkään muuhun (kastajaiset, konfirmaatiot ym.) meikäläistä ei saa.

Koskaan en tule menemään naimisiin kirkossa, enkä mahdollisia lapsiani mihinkään uskontoon kastamaan. Tämä perus ev.lut (Suomessa) onkin meikäläiselle niin vieraan tuntuinen uskonto muiden aivopesulahkojen joukossa.

Itse koenkin uskomisen yliluonnolliseen heikkoutena, en minään muuna.

Ja ei, en ole minkään poliittisen suuntaumuksen edustaja, näin minä koen uskonnot ym. kultit. Enkä halua väkisin provosoida jo kirjoittaneita "uskovaisia".

Itse en vain halua tuhlata elämääni valehdellen itselleni.

 

[Timppa73]

Olen ateisti. Kuulun yhteiskunnan ja sukulaisten painostamana ev.lut.

 

[varjo]

Vaikka tämä kuuluisi varmasti toisiin ketjuihin, niin en jaksa nostaa jotain vanhaa kuopattua ketjua ylös vaan pistän tähän:
Brownin yliopiston solubiologi Ken Miller pitää kaksituntisen (kyllä, 117 minsaa) esityksen ID-teorian ongelmista. Esitys on varsin viihdyttävä, mutta pohjaa argumentointinsa tieteeseen ja faktoihin. Ehdottomasti suositeltavaa katsottavaa jokaiselle ID vs. tiede-debatista kiinnostuneelle, skidisti tosin naurattaa tilaisuuden avaava yhteisrukous :)

Ja tosiaan, Ken Miller on loistava esiintyjä, eli ei tarvitse pelätä kainaloon puhuvaa proffaa horisemassa epämääräistä jargonia.

http://www.youtube.com:80/watch?v=JVRsWAjvQSg

 

[ditrim]

Vastasin agnostikko, sillä en tietääkseni usko mihinkään mitä ei ole osoitettu todeksi. Ev.lut. seurakuntaan olen kuulunut elämäni aikana kahdesti. Minut liitettiin kirkkoon väkisinkastamalla kun olin lapsi. Sitten vanhempani tulivat järkiinsä ja erosivat kirkosta, vetäen toki minut mukanaan. Neljäntoista vanhana minut liitettiin uudestaan kirkkoon, jotta pääsin rippikouluun. Sitten vihdoin kun täytin 18-vuotta niin erosin kirkosta sen viimeisen kerran.

Eikä kirkosta eroaminen ole pelkästään uskosta kiinni. Olen viettänyt useita surullisia iltoja visioiden maailmasta ilman uskontoja. Jos edes puolet uskontoihin tuhlatuista voimavaroista olisi sijoitettu tieteeseen, niin ei tarvitsisi rukoilla ja viljellä sitä miekkaa pitkin maita ja savanneja. Oikeasti, sillä potentiaalilla minkä ihminen voi uskon sijaan sijoittaa tieteeseen, saataisiin aikaan niin paljon enemmän kuin sillä, että vedetään kädet ristiin ja puukko pakanan selkään. Ja vaikka käännytystaistelu onkin ajan saatossa muuttunut "avustustyöksi", niin ei mikään poista sitä, että jokainen uskontoon heitetty hukkasekunti on pois jostain järjellisestä toiminnasta.

Toinen kirkosta eroamiseen johtanut tekijä on uskonnollisen yhteisön painostus. Minut on 25-vuotisen elämäni aikana pakotettu niin monesti kuuntelemaan jumalan sanaa, ettei moisen pakottamisen pitäisi olla edes laillista. Normaalit ns. nukkuvat kristityt painostavat kaikki kirkkoon silloin kun sinne "kuuluu mennä", esim. hautajaiset tai häät. Siskon lapsen kastajaisiinkin minut pakotettiin, vaikka se todellakin rikkoi minun aatettani. Millä oikeudella ihmisille tyrkytetään sitä satua vielä tänäkin päivänä?

Kirkosta eroamisesta ei ole seurannut elämässäni muuta kuin hyvää. Armeijassa ei tarvinnut vannoa uskoa pakkasessa, vaan sain viettää mukavaa omaa taukoani teltassa. No, sittemmin en olekaan joutunut tilanteeseen, jossa joutuisin uskonnollisen pakkosyötön uhriksi. Kauneimpia joululauluja kävin tyttöystävän painostuksesta kuuntelemassa joulukuussa. Hän vietteli minut sinne valheen varjoin - "Ei siellä mitään uskonnollista propagandaa ole, vaan pelkkiä kauniita joululauluja"

Vitutko siellä mitään viattomia joululauluja laitettu menemään, vaan vähintäänkin joka toisessa laulussa hoilattiin Jeesus-lapsen syntymästä ja jumalan armoista. Kirkosta päästyäni teki hitusen mieli kuristaa, sen verran tiukkaa teki 1,5 tuntia kestänyt pakkosyöttö murheellisen näytelmän seassa, jossa toppatakit, mummot, jumala, Jeesus ja muut tyypit painivat arvokkaasta "lava-ajasta".

 

[Raatelurakki]

Lyhyesti: En usko mihinkään (jumalaan/jumaliin,uskonjärjestelmiin) Tai sitten uskon kaikkeen/kaikkiin(jumalaan/jumaliin,uskonjärjestelmiin) tasavertaisesti.

 

[Vakio]

Olen eronnut kirkosta muutama vuosi sitten. Syy siihen, että näinkin pitkään olin kirkon jäsenenä oli siinä, että lapseni, joiden yksinhuoltaja olen, kävivät rippikouluja ym. Nyt ei siis ole enää edes "yhteiskunnallista" tarvetta kuulua kirkkoon.

Vaikka en todellakaan usko mihinkään Jumalaan, pidän kuitenkin ev.lut-kirkon arvomaailmasta. Siksi minusta oli tärkeätä antaa omien lastenkin käydä rippikoulut ja vetää sen jälkeen omat johtopäätökset.

Kirkolla on minusta tasapainottava vaikutus monessa pinnallisessa ilmiössä. En osaa tätä varsinkaan nyt paremmin selittää, mutta asia ei ole minusta musta-valkoinen. Olematta seurakunnan jäsen voi kuitenkin ajaa monia hyviä arvoja.

 

[Evil]

Evil ei palvo Saatanaa koska siihen ei ole tarvetta. Sen sijaan Evil kuuluu, karjalaisista sukujuuristaan johtuen, ortodoksiseen kirkkoon. Mihin Evil uskoo onkin jo monitahoisempi kysymys, jota emme pohdi nyt tässä. Syy kirkkoon kuulumiseen on kuitenkin lähinnä perinteissä, hienoissa kirkonmenoissa (joita taisin käydä seuraamassa viimeksi joskus 90-luvun alussa) ja tietynlaisessa elitismissä. Jos kuuluisin lahkoon, jonka perusti hullu saksalainen munkki naputtamalla nauloja kirkon oveen, eroaisin siitä viipymättä. Sen sijaan ensimmäiseen kristilliseen kirkkoon kuuluminen viehättää Eviliä jollain arkaaisella tavalla.

 

[TF-79]

Kuulun Ev.Lut. Seurakuntaan, ei ole ollut mitään tarvetta erota kirkosta, kirkollisverokin on niin pieni, ettei tuosta vaivaa ole. Usko nyt ei ole lähelläkään Luterilaisen, kuten ei minkään muukaan seurakunnan arvoja.

 

[tahtookirjoittaa]

En kuulu mihinkään uskontokuntaan, koska taannoin en vain pystynyt perustelemaan itselleni mitenkään sellaiseen kuulumista, niinpä sitten erosin ev.lut. seurakunnasta. Ja noista äänestyksen vaihtoehdoista omaa katsomustani vastannee lähinnä agnostikko.