Koskaan ei tietysti tiedä, millaisessa kiihkossa lopulta itse toimisi jossain poikkeustilanteessa, mutta olen joskus miettinyt, että omalla jo pidemmän aikaa vallalla olleella mielentilallani varustettu henkilö olisi ammuttu vuonna 1918 sekä valkoisten että punaisten toimesta pahimmassa tapauksessa. Ei kai sellainen edes kovin harvinaista ollutkaan, ettei ääriajattelu välttämättä kiinnostanut, mutta jos nyt ei sattunut kiihkeästi vastustamaan esim. valkoisia, saattoi punikki pistää puukon kylkeen tai toisinpäin.
Jep, kyllä mä luulen, että tämä molemminpuolinen vouhotus on tapa jäsentää maailmaa meihin ja niihin. Mikrotason vastine salaliittoteorioille ja uskonnolle.
Älä muuta virka - Yeatsin sanoin: "the best lack all conviction while the worst are full of passionate intensity"... Kävin muutama kuukausi sitten tämän nykyisen valtavasti polarisoituneen mielipideilmaston tiimoilta jopa suomettarelaisuuden ylijäämäkaupassa ja pyyhin pölyt "kansakokonaisuuden" käsitteestä. Sille olisi kovasti käyttöä nyt - ja jollekin kaukonäköiselle ja maltilliselle valtiohenkilölle aika kirjoittaa "Tulevaisuuden lähtökohtia, osa 2"...
Sille en toki voi mitään, että minusta nämä ääripäät ovat somessa ja yhteiskunnan epävirallisessa keskustelussa
täysin epäsuhtaisia: varhaisessa Scriptassa lyötiin muotti lukkoon ja se oli hajottamisen ja polarisoinnin muotti - pyritään hiljentämään, leimaamaan, polarisoimaan, demoralisoimaan, demonisoimaan. Pelätään ja vavistaan pirusti kulttuurissa ja sivilisaatiossa, mikä on kestänyt maailmansodat ja kylmän sodan, mikä on valtaisan elinvoimainen ja dynaaminen. Ei ole mitään itseluottamusta vaan vain pelokasta raivoa.
Ehkä sitten on jotain sirpaleryhmiä vasemmalla, jotka ovat samanlaisia luonteeltaan, mutta painoarvoltaan ne ovat täysin marginaalisia. Toki naistutkimusten laitosten kahvihuoneissa vallitsee epäilemättä epätodellinen ja vastakkaiseen suuntaan polarisoiva keskustelu, mutta sehän on täysin toisarvoinen tässä yhteiskunnassa. Sen sijaan liberalisointi, globaalistuminen ja pääoman voimistuminen työhön verrattuna toki ovat vahvoja vanhoja yhtenäisyyden rakenteita hajottavia tekijöitä, mutta niitä ei kritisoida - kritisoidaan marginaalisia, poliittisesti voimattomia ryhmiä, ulkopuolisia: ulkoistetaan pelko ja kauhu maailman muutoksesta näkyviin vähemmistöryhmiin, demonisoidaan niitä armotta ja lietsotaan niitä kohtaan summittaista vihaa ja epäluuloa. Karu on nykyajan riento.