Tobias:
Kirjoituksessasi kysyit, mitä tarkoittaa "päästä jonkun yli", ja tuo tekstisi kyllä varmentaa, ettet todella ole sitä vielä kokenut.
Valtaosa ihmisistä laittaa itsensä ja tunteensa täysillä peliin rakastuessaan ja asioiden pieleen mennessä elämää ei todellakaan jatketa vinosti hymyillen, että paistaa se päivä vielä... jne. vaan se pysäyttää yhtä varmasti kun pesäpallomailan isku päähän. Siitäkään tuskin kävelet eteenpäin vinosti hymyillen ja miettien, että aina roiskuu kun rapataan.
Itse asiassa, jos ei sitä tiliä itselleen asiassa tee, voi täydellä varmuudella kahlata kaulaansa myöten koko elämänsä siinä paskassa ja odottaa, että vielä se siitä paranee. Olipa parisuhteessa se "jättäjä"tai "jätetty" se on aina oma ihmissuhde, joka on karilla ja siihen on syynsä. Jos tätä matkaa itseensä ei tee, melkoisella varmuudella toistaa samaa virhettä samoin tuloksin elämässään. Voisi kai sitä verrata eksymiseen, kiertää ympyrää, jos tiedä missä mennään.
Siinäkin tapauksessa, ettei koe olevansa omalta osaltaan vastuullinen suhteen kariutumiseen (mikä ei koskaan tietenkään ole totta), on ihmiselle tärkeää työstää sisäiset haavansa, koska itsensä kovettamalla menettää jotain elämässä todella merkityksellistä, kyvyn tuntea. Tämä asia ei suinkaan ole niin yksinkertainen asia, että siitä selviäisi olankohautuksella ja pakotetulla hymyllä, jossakin runossa asia kiteytettiin osuvasti: meidän on karaistava itsemme, silti menettämättä hellyyttämme.
Raskasta elämässä ei ole pelkästään penkkipunnerrus, vaan henkiset väännöt ja sisäinen kehittyminen on joskus raskaampia kuin triahlon ylimääräisten punttien kanssa. Ei siinä jouda hymyilemään ja nauttimaan raskaasta koettelemuksesta, siinä yritetään selvitä hengissä.
Siis jos tunteet on oikeasti mukana olleet, kesäkissan hylänneet voi sitten rypeä eksistenssiongelmissaan ylpeänä ja pää pystyssä, miettien mistä löytyy se seuraava höynäytettävä itsensä lisäksi.