Miesasiat

[vsmo]

Siirappisten puheiden jälkeen, seuraavana päivänä tämä tuttava tuntuu olevan pakkasella.

No juu, sekavaa oli :)

Tuskin on vakavissaan, älä avaa pesää jos ei itselle ole tarvetta.
Itse käyttäydyin vastaavalla tavalla aiemmin jos tarvitsi pikku säpinää.. siis siirappia.

Nyt kihloissa eikä ole tarvetta moiseen.

 

[Chambza]

...

Itse käytän ns. negatiivisen todistuksen periaatetta, joka toimii naisten kohdalla usein ja miesten kohdalla varmaankin vielä useammin.

Jos heität täkyn ja siihen tartutaan, se on positiivinen todistus oletuksen puolesta. Ikävä kyllä vasta lukuisa määrä tuollaisia todistaa oikeastaan mitään, sillä yli-innokkaan tarkkaavainen ihminen tuppaa tulkitsemaan suuren määrän tavallista ystävällisyyttä tällaisiksi merkeiksi.

Jos heität täkyn ja siihen ei tartuta, se on negatiivinen todistus oletusta vastaan. Jos vastapuoli on kiinnostunut, se ei päästä tällaisia montaa, tuskin yhtään ohitseen. Vastaavasti tätä on hankalampi tulkita väärin.

Ikävä kyllä siis kohdallasi vaikuttaisi että vastapuolta ei sitten kuitenkaan nappaa. Toisaalta jos tyyppi on häilyväinen niin kuka sellasista tietää. Mutta kuka sellasia edes haluaa?

 

[Ender00]

Ihan ilman sarvia ja hampaita, ennen kuin dumaatte mut lopullisesti, kyselkää vaikkapa työyhteisönne ja tuttavapiirinne naisilta, miten heidän lähipiirissään olevat miehet käyttäytyvät ollessaan jonkin pöpön riivaamia.

Kun oma naisystäväni, nykyään ex, sairasti vaikka sitten vain pientä kuumetta tai nuhaa niin itse avitin ja tein parhaani, jotta hänellä olisi mahdollisimman hyvä olla ja jotta hän saisi parhaan mahdollisen levon ja mahdollisuuden toipua sairaudestaan nopeasti.

Kaiken tämän tein ilman sarvia ja hampaita, koska välitin hänestä suuresti, halusin hänelle vain kaikkea hyvää, enkä kokenut tuota millään tavalla ikäväksi velvollisuudeksi tai raskaaksi. Kai sitten olen vain empaattinen myötäeläjä joka halusi toiselle vain hyvää.

 

[BOL]

Kaiken tämän tein ilman sarvia ja hampaita, koska välitin hänestä suuresti, halusin hänelle vain kaikkea hyvää, enkä kokenut tuota millään tavalla ikäväksi velvollisuudeksi tai raskaaksi. Kai sitten olen vain empaattinen myötäeläjä joka halusi toiselle vain hyvää.

Eihän tämä nyt ole se pointti, edelleenkään! Ei tässä mistään välittämisen tai empatian puutteesta ole kysymys, vaan myös ihan käytännön asioista.

Ehkä olisi pitänyt lisätä jo alkuperäiseen tekstiin, että PERHEELLINEN mies on rasittava sairastaessaan. Eihän se isäksi tulo ole monen miehen sairastelutottumuksia muuttanut, mutta nainen kokee sen nyt huomaatavasti raskaampana kuin aikaisemmin, kun on muitakin ihmisiä huolehdittavana. Ja siis ihan oikeasti vastuulla. Mutta on se nyt kumma, jos mieskään ei ymmärrä, että lasten tullessa taloon, vanhoja tapoja on miehenkin syytä tarkistella, eikä vain naisen. Se, että miehellä on pieni kuume ja paha olo ja sitä tuskaa maristaan sohvalla ja ollaan täysin toimintakyvyttömiä vätyksiä, lisää naisen työsarkaa entisestään. Ja "parhaassa" tapauksessa koko muukin perhe on sairas, mutta yksi se vaan ruikuttaa. Mutta omassa perheessäni tilanne sentään ei ole näin paha, koska minähän en koskaan sairasta. En yksinkertaisesti voi, koska arjen pyöritys on vastuullani. Ja se on osin oma valintani, että turha nyt tästäkään mua haukkua.

No joo, jätän tämän aiheen, koska kirjoitukseni pointti on mennyt täysin ohi, eikä tästä aiheesta saatu aikaan yhtään minkäänlaista keskustelua. Keskustellaanpa jostain muusta...

NemIlle: Kokeilepa ottaa jatkossa kylmän viileä, mutta ehdottoman kohtelias asenne tyypin heittäytyessä herutuslinjalle. Eli silloin kuin kaveri heittäytyy siirappiseksi, teikäläinen ottaa askeleen taaksepäin. Muutaman kerran jälkeen luulisi sun pystyvän tulkitsemaan miehen käytöstä ja vetämään johtopäätökset pidemmälle.

Tai sitten isket kuin sika limppuun ja annat kaverille vähän ajattelemisen aihetta.

 

[kiwipilot]

Se, että miehellä on pieni kuume ja paha olo ja sitä tuskaa maristaan sohvalla ja ollaan täysin toimintakyvyttömiä vätyksiä, lisää naisen työsarkaa entisestään. Ja "parhaassa" tapauksessa koko muukin perhe on sairas, mutta yksi se vaan ruikuttaa. Mutta omassa perheessäni tilanne sentään ei ole näin paha, koska minähän en koskaan sairasta. En yksinkertaisesti voi, koska arjen pyöritys on vastuullani.

Kannattaa varmasti harkita miehen vaihtoa; sen verta vätys tuntuu ukkosi olevan. Ja vielä ruikuttaja kaiken päälle. Vuodatuksessasi lyöt muuten tiskiin pelkkiä kliseitä - niitä joita naisvaltaisten työpaikkojen kahvihuoneessa kilpaa liioitellaan ja porataan; onhan se kiva laittaa oma, onneton ja tylsä elämänsä miehen - tuon sohvalla makaavan, ruikuttavan vätyksen piikkiin.

Ja se on osin oma valintani, että turha nyt tästäkään mua haukkua.

Öö, ketäpä muutakaan?

 

[Ender00]

Ehkä olisi pitänyt lisätä jo alkuperäiseen tekstiin, että PERHEELLINEN mies on rasittava sairastaessaan.

Sairastaako hän oikeasti niin usein, että nyhveröisyydessään oikeasti oikeuttaa luetun kaltaiseen valitukseen nettipalstalla? Jos toinen on muutaman päivän vuodessa rasittava niin eihän se nyt oikeasti ole paljon ja luulisi sen verran kestävän. Monet miehet saavat kestää mielenkiintoisia aikoja muutamana päivänä joka kuukausi.

Jos oikeasti tuo ottaa noin lujille kuin mitä kerroit niin kyllähän tässä moni sivullinen ihmettelee, että miksi ihmeessä olet sitten yhdessä tuollaisen miehen kanssa.

Mutta, mutta.... ropiseeko tuo itsevarmuus sitten johonkin jos se ei heti tuota tulosta ja jonka seurauksena tuon miehen täytyy vähän niin kuin nollata tilanne osoittamalla, että ei hän mitään ole tarkoittanutkaan?

Tästä saattaa hyvinkin olla kyse, ellei kyseessä ole joku aidosti ja oikeasti lujan itsetunnon ja itseluottamuksen omaava alfauros.

Kyllähän monelle miehelle se on melkoinen isku itsetuntoon, jos yrittää jotain naista vähän vikitellä ja vastauksena on jäähileitä, vähättelyä ja nokan nyrpistelyä. Ei ihmekään, että tuon jälkeen on pakko välillä kasata sitä itsetuntoa ennenkuin uskaltaa uuteen yritykseen. Toki jos tälläisten kylmäviileiden vastausten jälkeen kuitenkin jaksaa yhä uudelleen ja uudelleen yrittää ja romauttaa itsetuntoaan niin kertoohan se, että miehellä aitoa kiinnostusta olisi.

 

[BOL]

Vastaan nyt vielä, kun on syytä korjata muutama erheellinen käsitys elämäntilanteestani ja varsinkin miehestäni.

Ei, mieheni ei suinkaan ole mikään säälittävä ruikuttaja, ainoastaan ollessaan sairas. Hän osallistuu arkisiin asioihin niin paljon kuin työltään ehtii. Itse olen priorisoinut asiat niin, että miehen ollessa kotona, hän pyrkii viettämään mahdollisimman paljon aikaa lastemme kanssa, koska työpäivinä yhteiset hetket jäävät olosuhteiden pakosta aika pieniksi. Näitä olosuhteita ovat mm. lasten kohtuullisen aikainen nukkumaan meno ja mieheni mahdolliset työmatkat. Katson paremmaksi vaihtoehdoksi sen, että lapset saavat nauttia isänsä seurasta kuin sen, että mies heiluisi imurin kanssa.

Tilanteemme on tällä hetkellä tällainen, koska itse olen hoitovapaalla omasta työstäni. Se tulee kuitenkin muuttumaan, kun palaan töihin. Tai ainakin mieheni vastuulle tulee jatkossa osallistua enemmän mm. kaupassa käyntiin ja lasten hakemiseen päivähoidosta. Se, että minä hoidan käytännössä koko arkiruljanssin, mahdollistaa mieheni keskittymisen uraansa, ilman em. kaltaisia hidasteita. Ei tarvitse miettiä, pääseekö jollekin työmatkalle, kun ei tarvitse ottaa toisen osapuolen työaikoja huomioon. Toistaiseksi tästä syystä panos työhön on ollut erittäin hyvä. Ja vastapainoksi minulla/meillä on vapaus valita, hoidanko lapseni tiettyyn ajanjaksoon itse, vai palaanko töihin ja lapset menevät hoitoon kodin ulkopuolelle. Kun mieheni saapuu töistä kotiin, hän keskittyy perheeseensä. Toki joskus on päiviä, että esim. aikaerojen takia joutuu myös kotoa käsin työajan ulkopuolella hoitamaan duunijuttuja, mutta pääsääntöisesti kotona ollaan vapaalla. Ymmärrän mieheni työn raskauden ja haluan, että kotona ollessaan hän viettää aikaa lastensa kanssa ja lasten nukkumaanmenon jälkeen hän voi rentoutua parhaaksi katsomallaan tavalla. Minusta olen ymmärtäväinen ja olosuhteet myös miehen näkökulmasta huomioon ottava vaimo, mutta olkaa toki eri mieltä.

Olen avioliitossani pääsääntöisesti erittäin onnellinen. Toki huonojakin päiviä on ja tulee varmasti olemaan. Pikkulapsiperheessä arki on aika raskasta, ei toki kaikilla. Mieheni on ns. sotkijaluonne, joka kyllä osaa siivota jälkensä, mutta ei viitsi. Tai jos viitsisikin, ei tee sitä juuri koskaan samantien, vaan esim. kahden päivän kuluttua. Asiasta on keskusteltu tiukkaankin sävyyn, mutta muutosta ei näköjään ihan "heti" tapahdu. Stressinsietokyky on koetuksella ja välillä keittää yli, kaikilla. Sekin on inhimmillistä, joskaan kovin usein ei kannata räjähdellä. Eikä meillä näin tapahdukaan. Mieheni viat ovat kuitenkin sen verran pieniä suhteessa ihaniin piirteisiin, että pitkin hampain siedän ne, joskaan en niistä pidä. Mutta täydellistä ihmistä ei kai ole olemassakaan, kokonaisuus ratkaisee. Meillä ollaan vahvasti plussan puolella. Totuus on kuitenkin se, että kaikkea ei voi etukäteen suunnitella, varsinkaan jos ja kun se liittyy perheeseen ja vaikkapa arjen pyörittämiseen. Erilaisia skenaarioita voi toki tehdä, mutta totuus valkeaa vasta sitten joskus. Ne joilla on omia lapsia ymmärtänevät, mitä tarkoitan.

Oma virheeni oli tulla avautumaan tänne tilanteen ollessa ns. päällä. Perheen sairastaessa omakin jaksaminen on koetuksella. Sitä unohtaa välillä, että tämä on pääasiassa miesten palsta ja näkökulmat poikkeavat monesti aika paljonkin. Ehkäpä alkuperäinen kirjoitukseni olisikin kuulunut "Vitutus-ketjuun".

Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään ja vähiten tehdä omasta aviomiehestäni mitään vätystä, vaikka se kuva näköjään teille välittyikin. Jos olisin onneton ja pääasiassa tyytymätön elämääni ja aviolittooni, nostaisin kytkintä. Näin ei kuitenkaan ole.

Mitä tulee kliseiden viljelyyn, eiköhän siihen tavalla tai toisella syyllisty jokainen jossain vaiheessa elämäänsä. Kuten vaikkapa tämä kuukautisten ylikorostaminen naisen käytöksessä. Tokihan moni nainen muuttuu kummalliseksi höyrypääksi, mutta ei nyt sentään jokainen. Pahoittelut nyt kuitenkin siitäkin, siis niistä kuukautisista kuin kliseiden käytöstäkin. Kai ne kliseetkin johonkin perustuu. Peace and love for all of you!

 

[Palstalegenda]

Kuten vaikkapa tämä kuukautisten ylikorostaminen naisen käytöksessä. Tokihan moni nainen muuttuu kummalliseksi höyrypääksi, mutta ei nyt sentään jokainen. Pahoittelut nyt kuitenkin siitäkin, siis niistä kuukautisista kuin kliseiden käytöstäkin.

Tähän kommentoisin sen verran, että itselleni on jo muodostunut jonkinmoiseksi omaksi sisäpiirivitsikseni se seikka, kun nainen suhteen alussa mainitsee, että "ei minun mielialaan kuukautiset vaikuta juuri oikeastaan yhtään" ja sitten kun on jonkin aikaa ollut sitä yhteistä taivalta, niin juuri kuukautisten aikana sitten helvetti on usein ilmiliekeissä ja sisälläni naureskelen, että jahas, taas se meni noin. Hymiö.

 

[koo]

Kolmentähden jallupullon juotuaan...

Nyt kun olette saaneet, puolin ja toisin yleistettyä naiset korppikotkiksi ja miehet vätyksiksi niin kerron, ihan huvikseni vaan, kaksi tositarinaa miesten hoidosta. Toinen on flunssapotilas ja toinen "kuolemansairas" ja hoitomuodot poikkeavat radikaalisti toisistaan. Kumpaankaan hoitotapaan ei liity kuukautisia ja kumpikaan potilaista ei ole todellakaan vätysmiehiä.

Huijasin mieheni joulukuun alussa määrittelemättömän pituiseen tipattomaan aikaan. Siis yhteiseen tipattomaan, ja ei, taustalla ei ole a-ongelmaa, kunhan hömpötin oluen juonnin turhuudesta. No, nyt mieheni sairastaa neljättä päivää flunssaansa, tiedän siitä kun hän ei lähtenyt enää torstaina peurametsälle vaikka viimeisiä päiviä vietiin. Eilen aamulla kyselin hänen vointiaan ja kauppatoiveitaan. Särkylääkettä vain pyyteli joten mainitsin epämääräisesti kierrellen ja kaarrellen kuuman rommin parantavasta vaikutuksesta. Kauaakaan minun ei tarvinnut mainospuhettani pitää kun rommipullo lisättiin kauppalistaan, vaikka olimmekin määrittelemättömällä tipattomalla. Ostin varmuudeksi vielä kolmen tähden jalluakin, että olisi kaikki mahdolliset flunssaa helpottavat liemet potilaan saatavilla. Yhtään en ajatellut itseäni...tietenkään.
Muutama kuuma rommitoti auttoi ja illalla hän nukahti levolliseen uneen minun jäädessä nautiskelemaan …määrittelemättömästä tipallisesta ajasta, lueskellen mm. Jatkoaikaa jossa alkaa näyttään siltä, että BOL poltetaan kohta noitana roviolla kun hän uskaltaa kirjoittaa miesasiat-ketjuun omista miesasioistaan.
Tarina kaksi:
Hyvä ystäväni ja entinen naapurini, mies josta en edes keksi niin paljoa todellisuutta vastaavia ylistyssanoja kuin pitäisi, soitti minulle eräänä kesäisenä sunnuntaiaamuna ja sanoi hätääntyneenä puhelimeen, tule meille nopeasti minä kuolen.
Tämä perhe oli ja on edelleen meidän perheelle hyvin tuttu ja läheinen, tiesin heidät ehdottoman tervejärkisiksi, reippaiksi ja kaikin puolin normi ihmisiksi jotka eivät turhista valita, auttavat aina apua tarvitsevaa jne…Kelpo naapureita ja ystäviä joiden harkintakykyyn pystyi ja pystyy edelleenkin luottamaan, vaikka sokeasti, kyselemättä, kuten minä tein tuolloin aamulla.
Puheluhetkellä olin laittamassa aamiaista kahdelle syöttötuoli-ikäiselle pimpulalleni, joten nostin jälkikasvun välittömästi tuoleihinsa ja vedin ”remmit kireelle”. Huusin ”sotahuudolla” isommat lapset hereille vahtimaan pienempiään sillä mieheni oli töissä. Juoksin tukka suorana yöpaitasillani naapuriin, kelaten mielessäni ensiapuohjeita, hätänumeroita ym. tarpeellista rekvisiittaa.
Ryntäsin avoimesta ovesta sisälle ja naapurin mies hyppi heidän eteisessään shortsit jalassaan koukistellen omituisesti jalkojaan, hokien hätääntyneenä ”kauheeta, kauheeta, ihan hirveetä”
Missään ei näkynyt verta tai mitään josta olisin päässyt jutun juoneen kiinni ja lopulta sain mieheltä puristettua tietoja. Hän oli ollut pihassa lukemassa Aamulehteä ja tosi monta hyttystä oli pistänyt häntä sääriin ja nyt ne kutisivat aivan kamalasti. Tarkemmin katsottuani, mitä nyt siltä sätkimiseltä pystyin näkemään, säärissä todellakin oli hyttysenpuremia.
Minulta putosi jäävuoren kokoinen kivi sydämeltäni ja taisi itkukin päästä kun ei sitten sen kamalampaa ollutkaan. Kipaisin kotoani Zyrtekkiä ensiavuksi kutinaan ja tilanne alkoi olla ohi.
Siitä olen varma, että mikään zoukkidoukki tuo juttu ei ollut eikä hän todellakaan huvikseen minua juoksuttanut. Ihminen vaan on joskus erilaisella herkkyysasteella vaivojensa kanssa, flunssan kuin hyttystenpuremienkin suhteen, niin miehet kuin naisetkin.

Saa taputtaa.

Terveisin koo

 

[Surukuku]

Vastaan nyt vielä, kun on syytä korjata muutama erheellinen käsitys elämäntilanteestani ja varsinkin miehestäni.

...

Kuulehan - moni olisi oikeasti onnellinen tuollaisesta, niin kuin lienette tekin.

PS. Klisheet ovat vain tarinoita sattumuksista, joita tupaa tapahtumaan kaikille.

 

[scholl]

Onko mitään säälittävämpää ja rasittavampaa ilmestystä kuin sairas mies?!?

Joku voisi sanoa, että olet natsisaksan hommissa. Joka tapauksessa liikut harmaalla alueella. Puhut asioista, joista ei saa puhua. Olen kyllä osin samaa mieltä. En kyllä uskaltaisi lapsiakaan hankkia, kun ei ole varmuutta, että tuleeko kunnon terve mies siitä lapsesta, joka hiihtää ja juoksee tuolla maan perusteellisesti.

Itselläni elämäni säälittävin hetki koitti, kun oli sydänlihaksentulehdus. Halua olisi tehdä vaikka mitä, mutta ei voi/saa liikkua. Se on yhtä helvettiä.

Olen monta kertaa miettinyt, että missä menee raja vanhuudessa, että koska on niin säälittävä, että pitää ottaa nirri veks. Isoäitini oli puhunut aikoinaan siitä, että mikään ei ole hirveämpää ja säälittävämpää kuin joutua rullatuoliin. Tottakai sitten kävi niin, että hän halvaantui. Siinä meni sitten todella kauan ennen kuin onnistui siinä, että lopulta lääkkeet piilottaen onnistui saamaan veritulpan.

Sairastelu on säälittävää.

 

[Snakster]

Siirappisten puheiden jälkeen, seuraavana päivänä tämä tuttava tuntuu olevan pakkasella. Vaikka siis mitään puheita kummempaa tuon miehenpuolikkaan kanssa ei ole tapahtunutkaan. Enhän minä nyt tuommoiselle jahkailijalle...perskuta.

Kyse on selkeästi siitä, että sinuun pihkassa oleva kaveri pettyy karvaasti kun herutus ei tuota tulosta. Hän päättää pyhästi luovuttansa, kun kerran täkyyn ei tartuta. Sitten kun hieman tuosta rauhoittuu, hän päättää vielä kuitenkin yrittää. Ja kun taaskaan ei irtoa, niin sitten mökötetään rikkinäisin sydämien ja muserretuin itsetunnoin. Tässä on tavallaan ikiliikkuja, joka ei tule koskaan pysähtymään ellei jotain dramaattista muutosta saannissa tai ystävyydessä tapahdu.

 

[TQoFE]

PRKL!

Miksi hemmetissä tuon parisuhteen karvaisemman osapuolen on pakko syödä aina viimeiset siivut siitä juustosta, jota minä syön, vaikka jääkaapissa on iso könttä toistakin juustoa, jota hän syö mutta minä en? Sama muuten koskee mehuja ja kaikkea muutakin.

Vittu. Jatkossa minä juon kaikki kaljat ja jätän jääkaappiin vain siidereitä, joita tuo ei juo.

 

[Red Devil]

Vittu. Jatkossa minä juon kaikki kaljat ja jätän jääkaappiin vain siidereitä, joita tuo ei juo.

Istu alas, hengitä syvään ja mieti vielä toisen kerran. Tuo on kuitenkin jo kohtuutonta.

 

[JypFabu]

Istu alas, hengitä syvään ja mieti vielä toisen kerran. Tuo on kuitenkin jo kohtuutonta.

Niin on, juo ne siideritkin ja kehitä viiltävä hymy, lakkaa juustot ja mehut menemästä.

 

[Germanicus]

Aivan vitun hyvä kirjoitus BOL:iltä. Minä ainakin näin tuossa itseni surkuttelemassa kohtaloani pää täynnä räkää. Miten joku voi vetäistä tuollaisesta faktasta hernettä nenukkaan? Ryömin tästä niistämään.

 

[SamSpade]

Joku voisi sanoa, että olet natsisaksan hommissa. Joka tapauksessa liikut harmaalla alueella. Puhut asioista, joista ei saa puhua. Olen kyllä osin samaa mieltä. En kyllä uskaltaisi lapsiakaan hankkia, kun ei ole varmuutta, että tuleeko kunnon terve mies siitä lapsesta, joka hiihtää ja juoksee tuolla maan perusteellisesti.

Itselläni elämäni säälittävin hetki koitti, kun oli sydänlihaksentulehdus. Halua olisi tehdä vaikka mitä, mutta ei voi/saa liikkua. Se on yhtä helvettiä.

Olen monta kertaa miettinyt, että missä menee raja vanhuudessa, että koska on niin säälittävä, että pitää ottaa nirri veks. Isoäitini oli puhunut aikoinaan siitä, että mikään ei ole hirveämpää ja säälittävämpää kuin joutua rullatuoliin. Tottakai sitten kävi niin, että hän halvaantui. Siinä meni sitten todella kauan ennen kuin onnistui siinä, että lopulta lääkkeet piilottaen onnistui saamaan veritulpan.

Sairastelu on säälittävää.

Ja itsesääli vasta onkin säälittävää.

 

[Salama15]

Ja itsesääli vasta onkin säälittävää.

Niinpä, mutta on myös todettava, että on schollilla ollut ainakin shaatanan kova mummo, respect!!

 

[Timbit]

Onpa jäänyt mielenkiintoinen keskustelu lukematta aiemmin. BoredOldLady saa kyllä aivan turhaan kiukkua niskaansa, vaikka pitää sanoa heti samaan hengenvetoon, että tuskinpa se sairaana olevan ihmisen rasittavuus sukupuolisidonnaista on.

Silloin, kun olen ihan oikeasti kipeä, niin olen varmaankin aika rasittava. Ainakin silloin, kun olen kunnolla flunssassa. En jaksa tehdä oikein mitään, en keskittyä oikein mihinkään, ja olo on hiton hankala. Pinna voi siis olla aika lyhyt. Toisaalta, olon hankaluus aiheuttaa sen, ettei oikein voi olla ihan paikallaankaan. Paikkaa ja asentoa tulee vaihdettua taajaan joka varmaankin antaa ymmärtää, että kyllähän sitä jaksaa sitten vaikka tiskata tai leikkiä pojan kanssa. Mutta kun ei jaksa. Ja tämän kun selittää, ja vartin päästä uudelleen, ja taas puolen tunnin päästä, niin pinna menee lopulta ja enää ei jaksa olla kovin diplomaattinen. Ja sama kehä alkaa alusta.

Tuohon tilaan tosin menen vasta kun kuume huitelee 38 paikkeilla, hengitystiet on tukossa ja aivan jokaista rauhasta kehossa kivistää kunnolla. Näytän varmaan paljon pirteämmältä mitä oikeasti olen. Vaimo taas kaatuu sängynpohjalle pian 37 asteen jälkeen, eikä liiku ellei ole pakko. Olo on varmasti ihan yhtä mahtava kuin itselläni sairastaessa. Meillä siis on eri tyylit sairastaa.

BOL, jos satut tämän lukemaan niin ajatelepa asiaa tältä kantilta. Miehelläsi saattaa jo tuossa kuumelukemassa olla niin helkkarin hankala olo, että valittamisen puolellehan se menee. Onhan se toki rasittavampaa kuin se, että menisi hiljaiseksi ja liikkumattomaksi.

 

[Chambza]

...

Erittäin hyvä pointti, ja tämä piti itsekin tähän keskusteluun kirjoittamani. Erityisesti reagointi kuumeeseen ja kuumeilu ylipäänsä tuntuu vaihtelevan hurjasti ihmisten välillä.

Sivuunkirjoittanut on lähes totaalisen immuuni kuumeelle. Kouluiässä oli juhlapäivä jos oli riittävästi kuumetta, vaikka 38 astetta - ilmainen vapaapäivä koulusta ilman mitään haittoja! 39 ehkä hieman hidasti leikkimistä, vasta 40 vei sängyn puolelle. Teini-ikään päästyäni sitä kuumetta ei ole sitten enää edes ollut kertaakaan, vaikka flunssaa jne. sairastan kyllä uskollisesti vähintään kahdesti vuodessa, ja samaiset flunssa-aallot ovat muussa väestössä hyvin yleisestikin kuumeilua aiheuttaneet.

Ja todella, kuten Designer rouvaansa viitaten toteaa niin tunnen itsekin muutaman naishenkilön jotka ovat jo 37 asteen kohdalla vuodepotilaita. Myös tuo kuumeen aiheuttama kivun määrä tuntuu vaihtelevan paljon. Siis lihassärky ja toisaalta ihon yliherkkyys. Toisilla ei yhtään, toiset anovat eutanasiaa.

 

[TQoFE]

Miesasiat ovat nyt sillä tolalla, että opettelen pitämään sormusta vasemmassa nimettömässä. Prkl kun ei osaa, olen koko ajan änkemässä tuota keskisormeen, kun "siinähän mä olen sormusta pitänyt jo monta vuotta". Nyt aamujen vakinumero on minä kiroilemassa, että sormet on niin turvoksissa, ettei sormukset mene. Vasta runnottuani sormuksen väkisin keskisormeen hoksaan, että prkl väärä sormi, ja ei kun leikkimään saippuan ja kylmän veden kanssa.

Menin muuten niin hämilleni, että ensimmäinen vastaus oli "ehkä"...

 

[Niilo]

Miesasiat ovat nyt sillä tolalla, että opettelen pitämään sormusta vasemmassa nimettömässä. Prkl kun ei osaa, olen koko ajan änkemässä tuota keskisormeen, kun "siinähän mä olen sormusta pitänyt jo monta vuotta". Nyt aamujen vakinumero on minä kiroilemassa, että sormet on niin turvoksissa, ettei sormukset mene. Vasta runnottuani sormuksen väkisin keskisormeen hoksaan, että prkl väärä sormi, ja ei kun leikkimään saippuan ja kylmän veden kanssa.

Menin muuten niin hämilleni, että ensimmäinen vastaus oli "ehkä"...

Ei muuta kuin onnitteluja vaan täältä sinne suuntaan.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Nyt aamujen vakinumero on minä kiroilemassa, että sormet on niin turvoksissa, ettei sormukset mene. Vasta runnottuani sormuksen väkisin keskisormeen hoksaan, että prkl väärä sormi, ja ei kun leikkimään saippuan ja kylmän veden kanssa.

Onnittelut sormuksesta myös täältä, molemmille.

Ettei sinulla vaan olisi ihan hitusen verran liian pieni sormus? Nimettömään kuuluvia sormuksia pitävät monet naisetkin ympäri vuorokauden. On tietysti eri juttu jos sormukseen on istutettu varhaisperunan kokoinen jalokivi tai jopa useampi.

Onneksi sormuksia voi useimmissa tapauksissa jonkin verran suurentaa. Monet naiset tekevätkin näin kun sormet ikävuosien ja esimerkiksi kakunsyönnin tahdittamana turpoavat. Tasapuolisuuden nimissä on syytä todeta ettei ilmiö ole vieras miehilläkään.

 

[palle fontän]

Miesasiat ovat nyt sillä tolalla, että opettelen pitämään sormusta vasemmassa nimettömässä.

Tarkoittaako tämä siis sitä,että jatkossa ei saa enää vongata yv:llä?

 

[Buddha]

Tarkoittaako tämä siis sitä,että jatkossa ei saa enää vongata yv:llä?

Säkin harrastat siis sitä.. heh

Menin muuten niin hämilleni, että ensimmäinen vastaus oli "ehkä"...

Pitäiskö siis ehkä onnitella, vai ihan oikeasti onnitella? Nooh, onnea kuitenkin ihan oikeasti Azulille! Josko olis vihdoinkin aika korkata se skumppa.