Viestin lähetti JHag
Tuskin koskaan on liiga ollut niin tylsä kuin 90-luvun TPS / Jokerit -valtakaudella. Usea jokerifanikaverini kaipasi tuolloin edes jotain sähinää, koska edes naapurin labradorinnoutaja ei jaksanut paljon vihaa sylkeä TPS / Jok -duolle.
Jännä juttu sinänsä, miten eri tavalla asiat voi nähdä. Kai se on sitten vain katsojasta kiinni.
Minusta liiga oli kymmenen vuotta takaperin aivan helvetin paljon kiinnostavampi kuin nykyään. Maallikon silmin myös pelien taso ja viihdyttävyys olivat omassa luokassaan verrattuna nykyiseen puuroon, jota oivasti symboloi paikallismatsien pelaaminen kahdeksan kertaa kaudessa. (Suorastaan inhorealistista symboliikkaa on siinä, että Tepsi pelaa nuo matsit Bluesia vastaan.)
Toki on selvää, että minulla on tässä asiassa ns. oma lehmä ojassa Tepsin vuosittaisten finaalipaikkojen takia, mutta enpä toisaalta kykene muistamaan, että Jokereiden kohtaaminen olisi missään vaiheessa alkanut kyllästyttää. Aina niitä jaksoi vihata yhtä paljon. Runkosarjakohtaamisiakin, joissa hallit täyttyivät sekä Helsingissä että Turussa, odotti innolla, jollaista en muista enää muutamaan vuoteen SM-liigaotteluiden osalta ennen pudotuspelien alkua kokeneeni. Tämä on toki vain oma näkemykseni, mutta esimerkkiä noudattaen sen voisi helposti yleistää faktaksi. HIFK:n keskimääräiset katsojalukemat olivat epäilemättä nykyistä pienempiä, mutta Turussa ne olivat vastaavasti korkeammat.
Kun muistelee vaikkapa Jokereiden ja TPS:n välisiä loppuotteluita keväällä 1995, voi todeta, että jos muiden joukkueiden kannattajia ei napannut niin sitten ei kyllä ikinä oman suosikin poissaollessa. Nuo finaalit olivat ilman juhanitammismaisia liioitteluja kiistatta värikkäimmät, mitä liigassa on viimeisen kymmenen vuoden aikana nähty. Kovasti hehkutettu Tepsin ja Hifkin mittelö keväällä 1999 jää kauas taakse, vaikka keskimääräistä parempi loppuottelusarja olikin. Kevään -95 finaaleihin mahtui viiden ottelun ja TPS:n mestaruuden lisäksi merkittävästi taitoa ja fyysisyyttä, sodanjulistus lehdistön välityksellä, joukkotappelu ja molemmille joukkueille langetetut sakot. (Jokainen voi muuten mielessään pohtia, miten legendaariseen asemaan mainittu joukkorähinä olisi Jatkoajan keskusteluissa nostettu, mikäli sen aloittavana osapuolena olisikin Tepsin sijaan nähty HIFK.)
Ketä sen sijaan kiinnosti katsella keväällä 1998, kun materiaaliltaan ylivertainen HIFK käveli pudotuspeleissä yhtäkään tappiota kärsimättä mestaruuteen, ottelusarjoihin jo valmiiksi hävinneinä lähteneitä Ässiä, Kiekko-Espoota ja Ilvestä vastaan? Yllätyksellisin Hifkiin liittynyt tapahtuma tuona keväänä taisi olla Tom Laaksosen viimeisessä välieräottelussa tekemä maali.
Muistan sinun aiemminkin määritelleen 90-luvun puolivälin Jokerit värittömäksi jengiksi, joka ei kiinnostanut ketään. Pelityylin fyysisyyttä painottavan HIFK:n kannattajan silmin asia voi hyvinkin näyttäytyä näin, mutta yleistettäväksi totuudeksi tuosta ei todellakaan ole. Itse olen asiasta täysin eri mieltä ja niin oli, usko tai älä, moni muukin.
Jokerit oli se ärsyttävä rahajengi, joka kalasti sikamaisesti muiden joukkueiden tähtipelaajat ja vielä menestyi tuolla taktiikalla. Jokerit oli se joukkue, jota typerät pikkunassikat ympäri Suomen kannattivat pelkän menestyksen perusteella ja jonka kaikki helsinkiläiskannattajat olivat teinityttöjä – nykytermeillä ilmaisten pissiksiä. Jokereissa lankoja piti käsissään nykyistä huomattavasti ylimielisempi Hjallis, jonka ärsyttävyyttä ei tarvinne liiemmin perustella. Jokereita valmensi Hannu ”äiti tuu ikkunaan, turkulaiset taklaa” Aravirta, joka aina selitteli tappioita ja yritti saada maajoukkueeseen omia suosikkejaan. Jokereiden maalissa pelasi Ari Sulander, jonka kaikki tiesivät imuriksi, vaikka olikin oli ärsyttävän monen Jokeri-mestaruuden viimeinen lukko. Pakiston kantavia voimia olivat Wade Immonen, ärsyttävä mikkihiiri, ja aina itsestään liikoja luullut Mika Strömberg, jonka Sami Mettovaarakin päihitti tappelussa 6-0. Hyökkäyksen kantava voima oli kukapa muu kuin Otakar Janecky, pikkusiasta ja filmaamisesta pitävä neiti, joka ratkaisi yhden mestaruuden korkealla mailalla ja kehtasi kahta vuotta myöhemmin ruveta syöttelemään vielä tyhjän maalin edessäkin.
Jokerit oli se joukkue, jolle avattiin (kuten Panzerfaust jo Jokeripuolella mainitsi) internetissä oma antifanclub ja jonka vihaamisen syistä taitettiin Kiekkopesän alkuaikoina peistä useampaan otteeseen. Se oli joukkue, joka todella jakoi mielipiteet – itse en tullut tavanneeksi kovin montaa ihmistä, jotka olisivat suhtautuneet Jokereihin neutraalisti liigajoukkueena muiden joukossa. Sääli, jos tilanne ei kavereitasi sytyttänyt. Luulisi, että me vs. muut –asetelma sekä kiinnostaisi että yhdistäisi.
Voimakkaimmat tunteet narripaitoja vastaan taisivat hiipua kausilla 97-98 ja 98-99, kun antifanit saivat makeaa mahan täydeltä Jokereiden alisuorittaessa selkeästi resursseihinsa nähden. Pelityylin muuttaminen W&S –kaksikon johdolla fyysisemmäksi kausille 99-00 ja 00-01 ei enää vanhoja hyviä aikoja kyennyt palauttamaan ja nykyinen Jokeriorganisaatio tuntuu todella mauttomalta verrattuna kymmenen vuoden takaisiin aikoihin. Näppituntumalta uskaltaisin kuitenkin väittää, että maakunnissa Jokerit herättää edelleenkin enemmän antipatioita kuin HIFK, jota kuulemma perinteisesti vihataan tai rakastetaan.
Jos näen itse liigan yleistilanteen 90-luvun puolivälissä oman joukkueeni esitysten kautta, niin sama taitaa kyllä päteä sinuunkin. Voin nimittäin auliisti myöntää, että samalla aikavälillä HIFK oli, jos ei nyt kuolettavan tylsä niin kuitenkin tasaisen harmaa jengi, jossa ylimääräistä värikkyyttä kykeni näkemään korkeintaan telkkarin Linkku-setä; jotainhan se aina mutisi HIFK:n loistavista perinteistä ja tavasta taistella viimeiseen sekuntiin asti ynnä muuta mukavaa, mutta itse en kyllä missään vaiheessa huomannut, että näitä odotuksia olisi kentällä lunastettu. Länsirannikon paikallisvastustajat Lukko ja Ässät, jotka tuolloin vielä molemmat menestyivät (ja vetivät Turkuhalliin parhaimmillaan yli 10 000 katsojaa), kiinnostivat huomattavasti enemmän. HIFK oli vastustaja muiden joukossa, ei sen enempää.
Korostan, että tämäkin kirjoitus on tehty "ilman provoja" -hengessä, sillä asennepuolella minulla ei ole suosikkijoukkuettasi vastaan yhtään mitään. Vastustajana HIFK on nykyisin keskimääräistä kiinnostavampi ja on eräällä tavalla (osin perinteidensä ansiosta) jopa kakkossuosikkini Ilveksen ohella. Jatkoajan HIFK-kannattajien tapaa nostaa suosikkinsa omaan kastiinsa perinteiden, fyysisyyden ja värikkyyden osa-alueilla en kylläkään ymmärrä, kuten en myöskään erityisesti HIFK-puolella viljeltyjä väitteitä, joiden mukaan TPS olisi aina pelannut poikkeuksellisen epäfyysistä jääkiekkoa. Näistä aiheista voisin jatkaa enemmänkin, mutta ne eivät liity tämän kirjoitukseni varsinaiseen asiaan, joten jääköön toiseen kertaan.