Olen kallistunut siihen suuntaan, että mitä pienempi ikäero, sen helpommin ja nopeammin haastava vauva-ja pikkulapsiaika ohitetaan. Tämä toki sillä olettamuksella, että molemmat lapset ovat terveitä, siis eivät sairasta mitään kroonista sairautta.
Oma mielipiteeni perustuu vain ja ainoastaan omiin kokemuksiini ja aiempiin olettamuksiin ja sitä kautta päätöksiini. Meillä siis tytöillä ikäeroa 2v.5kk. Ennen esikoisen syntymää mulle oli tullut sellainen fiilis, että pari vuotta olisi hyvä ikäero. Tähän mekin "tähtäsimme", mutta ihan ei mennyt tähän tarkkaan ikähaarukkaan. Jotenkin olin kuvitellut, että kaksi vaippaikäistä olisi todella haastava ja vaativa rupeama ja että oma esikoiseni olisi kutakuinkin sinut potan kanssa parivuotiaana. Metsään mentiin potta-asian kanssa, joten sitä kautta vesittyi myöskin valtavan älykäs teoriani kahden vaippaikäisen haastavuudesta. Oli itseasiassa erittäin paljon helpompaa silloin kuin toinen oli ihan selkeästi vaipoissa eikä ollut puhettakaan mistään potalla käymisestä. Mutta vähänpä sitä muutenkaan tiesi arjesta yhden, saat kahden lapsen kanssa ennen kuin tilanne oli ns. päällä.
Esikoisemme ei ollut helppo vauva, mutta ei nyt mikään ongelmatapauskaan, paitsi nukkumisen suhteen. Olin tietenkin kuvitellut, että kyllä se siitä sitten, viimeistään 1,5v:nä alkaa nukkua. Paskan marjat. Jos olisin tiennyt sen, minkä tiedän nyt, olisi kakkoselle pistetty tilaus hetimmiten. Samoilla silmillä kun melkeinpä vedellään edelleenkin reilut 4 vuotta esikoisen syntymän jälkeen.
Parin vuoden ikäero on tosi jees, paitsi silloin juuri toisen lapsen syntymän aikoihin. Kaksivuotias kun tuppaa yleensä olemaan omasta mielestään maailman napa ja usein ensimmäinen uhmakin tulee juuri tuohon ajanjaksoon. Kaksivuotias kuitenkin tajuaa jo jostain jotain, mutta ei kuitenkaan kykene käsittelemään täysin kaikkia ympärillä tapahtuvia asioita. Lisäksi tuossa 2-3 v:n haarukassa lapset tuppaavat usein kokeilemaan rajoja hyvinkin rankasti, mikä sitten saa usein vanhemmat jopa jonkinasteiseen syyllisyyskierteeseen, esikoisen ollessa pieni, mutta kuitenkin jo sen verran suuri, että jotain voi jo olettaakin ymmärrettävän.
Jos ikäeroa on vähemmän, esikoinen kyllä ymmärtää jonkin muuttuneen, mutta ei välttämättä osaa yhdistää sitä toisen vauvan syntymiseen. Lisäksi muisti on niin rajoittunut, että esikoinen ei oikeastaan muista lainkaan aikaa ennen vauvaa. Näin hän ei osaa juurikaan kaivata elämäänsä ainoana lapsena. Tottakai esikoinenkin yleensä reagoi vauvan tuloon jotenkin ja voi olla, että taantuukin hieman, mutta se on helpommin käsiteltävissä kuin että omatoiminen 3-4v. alkaa yhtäkkiä vaatia vaippaa tai tuttia. Nämä nyt vain esimerkkeinä. Ikäeron ollessa pieni, voi esikoisen antaa helpommin olla vauva, ilman että kukaan kärsii.
Temperamenteissä on lapsillakin hurjia eroja, sukupuolesta riippumatta. Meidän kuopuksemme on aika hurja tapaus, joka kylvää "kauhua" naapurin samanikäisten tissiposkipoikien keskuudessa. Ja tätä pienikokoista prinsessaa vain naurattaa, kun pikkupojat juoksevat äitiensä syliin ja mammat lohduttavat ja suojelevat poikiaan pikkulikan jekuilta. Ja samalla neitimme saa lisää vettä myllyynsä, koska hän nyt vain sattuu luonteeltaan olemaan kohtuullisen räväkkä. Kehen lienee tullut? Kaikkeen oikeasti ikävään toimintaan toki puututaan ja jäähypenkki on tälle tyllerölle käynyt tutuksi jo ajat sitten, mutta ihan kaikkea veijarimaisuutta ei toki sovi neidin toiminnasta karsia. Ennemminkin niin, että poikien pitää vaan oppia antamaan tytölle samalla mitalla takaisin. Kyllä Siperia opettaa.
Tällä hetkellä meidän arkeamme on sitä, että tytöt tulevat ajoittain todella hyvin juttuun ja pikkusisko idoloi isosiskoaan kaikessa. Toisaalta, päivittäin meillä myöskin tytöt riitelevät jatkuvasti ja pikkusisko voittaa aina, mikäli vanhemmat eivät isosiskon puolia pidä. Selkeästi luonne-erot säätelevät molempien käytöstä ja siinä missä vanhempi välttelee konfltikteja sisarensa kanssa, nuorempi suorastaan janoaa niitä. Isompaa opetetaan ja kannustetaan aktiivisesti pitämään puoliaan, koska elämässä nyt vain on opittava siihen. Emme kuitenkaan halua liikaa puuttua heidän dynamiikkaansa, koska molempien on saatava olla omia itsejään, kuitenkin niin, että kunniottavat toisiaan. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä tai toimia samalla tavalla, mutta toimeen pitää tulla, täällä kun asuu muitakin kuin vain he.
Vastaavasti lähipiirin eri sukupuolta olevat sisarukset joko tulevat mainiosti toimeen, vanhemman ollessa selkeä pomo tai sitten niin, että nuorempi tyrannisoi isompaa sisarustaan tavalla tai toisella. En usko, että kenenkään lasten sisarussuhde on täysin ongelmaton ja eri ikävaiheet tuovat omat haastavuutensa. Etukäteen kun ei voi tietää, millainen möllykkä tänne maailmaan saapuu. Mä en jaksa olla ihmettelemättä, miten erilaisia meidänkin lapset ovat, vaikka samoista vanhemmista ovatkin.
Niille vanhemmille annan rohkean vinkin, joiden perheissä nukutaan huonosti ja perheenlisäys on kenties ajankohtainen asia: uskaltakaa rohkeasti yrittää sitä pikkukakkosta, koska usein ne huonosti nukkuvat lapset jatkavat rikkonaisia öitään jopa kouluikään asti. Kaikkein kamalin vaihe ainakin itselleni on ollut se, kun on jo jonkin aikaa nukuttu hyvin ja sitten taas sama heräämisrumba lähtee käyntiin. Se on henkisesti niin helvetillinen tilanne, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Fysiikkakin tulee itselläni nykyisin vastaan, vaikka olen "vasta" 30v. Meillä kuopus on aina ollut sisartaan parempi nukkuja, vaikka edelleenkin lähes kaksivuotiaana vaatii keskimäärin joka toinen yö sen maitopullonsa. Mutta koska olen niin uupunut ja tytön temperamantti on niin voimakas, mulla ei ole ollut voimia pitää mitään unikouluja kerrostalossa, missä tytön huuto kuuluu kuulemma ylimpään kerrokseen asti, meidän asuessamme alimmassa kerroksessa, olen sen pullon kiltisti hänelle öisin heivannut. Ja hän todellakin vain juo maitonsa ja jatkaa uniaan välittömästi. Tämä on ollut huomattavasti vähemmän rasittavaa kuin sisarensa yölliset vaeltelut väliimme ja muut yölliset kädestä pitämiset.
Näillä tiedoilla, mitä nyt omaan, olisimme luultavasti halukkaita toivottamaan lisääkin lapsia perheeseemme, jos tytöillä olisi edes puoli vuotta pienempi ikäero, mielummin pienempikin. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että olen palaamassa töihin kesän jälkeen ja epäilen vahvasti, että perheemme lapsiluku on nyt täynnä. Kuka hullu tähän rumbaan enää jaksaa lähteä, ainakaan tällä meidän taustallamme? Ja meillä on kuitenkin kaksi ihanaa ja tervettä lasta, joista olen erittäin kiitollinen. Aina kun vain jaksan ;). Joskus jaksan jatkuvasti, joskus vähän vähemmän.
Oma mielipiteeni perustuu vain ja ainoastaan omiin kokemuksiini ja aiempiin olettamuksiin ja sitä kautta päätöksiini. Meillä siis tytöillä ikäeroa 2v.5kk. Ennen esikoisen syntymää mulle oli tullut sellainen fiilis, että pari vuotta olisi hyvä ikäero. Tähän mekin "tähtäsimme", mutta ihan ei mennyt tähän tarkkaan ikähaarukkaan. Jotenkin olin kuvitellut, että kaksi vaippaikäistä olisi todella haastava ja vaativa rupeama ja että oma esikoiseni olisi kutakuinkin sinut potan kanssa parivuotiaana. Metsään mentiin potta-asian kanssa, joten sitä kautta vesittyi myöskin valtavan älykäs teoriani kahden vaippaikäisen haastavuudesta. Oli itseasiassa erittäin paljon helpompaa silloin kuin toinen oli ihan selkeästi vaipoissa eikä ollut puhettakaan mistään potalla käymisestä. Mutta vähänpä sitä muutenkaan tiesi arjesta yhden, saat kahden lapsen kanssa ennen kuin tilanne oli ns. päällä.
Esikoisemme ei ollut helppo vauva, mutta ei nyt mikään ongelmatapauskaan, paitsi nukkumisen suhteen. Olin tietenkin kuvitellut, että kyllä se siitä sitten, viimeistään 1,5v:nä alkaa nukkua. Paskan marjat. Jos olisin tiennyt sen, minkä tiedän nyt, olisi kakkoselle pistetty tilaus hetimmiten. Samoilla silmillä kun melkeinpä vedellään edelleenkin reilut 4 vuotta esikoisen syntymän jälkeen.
Parin vuoden ikäero on tosi jees, paitsi silloin juuri toisen lapsen syntymän aikoihin. Kaksivuotias kun tuppaa yleensä olemaan omasta mielestään maailman napa ja usein ensimmäinen uhmakin tulee juuri tuohon ajanjaksoon. Kaksivuotias kuitenkin tajuaa jo jostain jotain, mutta ei kuitenkaan kykene käsittelemään täysin kaikkia ympärillä tapahtuvia asioita. Lisäksi tuossa 2-3 v:n haarukassa lapset tuppaavat usein kokeilemaan rajoja hyvinkin rankasti, mikä sitten saa usein vanhemmat jopa jonkinasteiseen syyllisyyskierteeseen, esikoisen ollessa pieni, mutta kuitenkin jo sen verran suuri, että jotain voi jo olettaakin ymmärrettävän.
Jos ikäeroa on vähemmän, esikoinen kyllä ymmärtää jonkin muuttuneen, mutta ei välttämättä osaa yhdistää sitä toisen vauvan syntymiseen. Lisäksi muisti on niin rajoittunut, että esikoinen ei oikeastaan muista lainkaan aikaa ennen vauvaa. Näin hän ei osaa juurikaan kaivata elämäänsä ainoana lapsena. Tottakai esikoinenkin yleensä reagoi vauvan tuloon jotenkin ja voi olla, että taantuukin hieman, mutta se on helpommin käsiteltävissä kuin että omatoiminen 3-4v. alkaa yhtäkkiä vaatia vaippaa tai tuttia. Nämä nyt vain esimerkkeinä. Ikäeron ollessa pieni, voi esikoisen antaa helpommin olla vauva, ilman että kukaan kärsii.
Temperamenteissä on lapsillakin hurjia eroja, sukupuolesta riippumatta. Meidän kuopuksemme on aika hurja tapaus, joka kylvää "kauhua" naapurin samanikäisten tissiposkipoikien keskuudessa. Ja tätä pienikokoista prinsessaa vain naurattaa, kun pikkupojat juoksevat äitiensä syliin ja mammat lohduttavat ja suojelevat poikiaan pikkulikan jekuilta. Ja samalla neitimme saa lisää vettä myllyynsä, koska hän nyt vain sattuu luonteeltaan olemaan kohtuullisen räväkkä. Kehen lienee tullut? Kaikkeen oikeasti ikävään toimintaan toki puututaan ja jäähypenkki on tälle tyllerölle käynyt tutuksi jo ajat sitten, mutta ihan kaikkea veijarimaisuutta ei toki sovi neidin toiminnasta karsia. Ennemminkin niin, että poikien pitää vaan oppia antamaan tytölle samalla mitalla takaisin. Kyllä Siperia opettaa.
Tällä hetkellä meidän arkeamme on sitä, että tytöt tulevat ajoittain todella hyvin juttuun ja pikkusisko idoloi isosiskoaan kaikessa. Toisaalta, päivittäin meillä myöskin tytöt riitelevät jatkuvasti ja pikkusisko voittaa aina, mikäli vanhemmat eivät isosiskon puolia pidä. Selkeästi luonne-erot säätelevät molempien käytöstä ja siinä missä vanhempi välttelee konfltikteja sisarensa kanssa, nuorempi suorastaan janoaa niitä. Isompaa opetetaan ja kannustetaan aktiivisesti pitämään puoliaan, koska elämässä nyt vain on opittava siihen. Emme kuitenkaan halua liikaa puuttua heidän dynamiikkaansa, koska molempien on saatava olla omia itsejään, kuitenkin niin, että kunniottavat toisiaan. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä tai toimia samalla tavalla, mutta toimeen pitää tulla, täällä kun asuu muitakin kuin vain he.
Vastaavasti lähipiirin eri sukupuolta olevat sisarukset joko tulevat mainiosti toimeen, vanhemman ollessa selkeä pomo tai sitten niin, että nuorempi tyrannisoi isompaa sisarustaan tavalla tai toisella. En usko, että kenenkään lasten sisarussuhde on täysin ongelmaton ja eri ikävaiheet tuovat omat haastavuutensa. Etukäteen kun ei voi tietää, millainen möllykkä tänne maailmaan saapuu. Mä en jaksa olla ihmettelemättä, miten erilaisia meidänkin lapset ovat, vaikka samoista vanhemmista ovatkin.
Niille vanhemmille annan rohkean vinkin, joiden perheissä nukutaan huonosti ja perheenlisäys on kenties ajankohtainen asia: uskaltakaa rohkeasti yrittää sitä pikkukakkosta, koska usein ne huonosti nukkuvat lapset jatkavat rikkonaisia öitään jopa kouluikään asti. Kaikkein kamalin vaihe ainakin itselleni on ollut se, kun on jo jonkin aikaa nukuttu hyvin ja sitten taas sama heräämisrumba lähtee käyntiin. Se on henkisesti niin helvetillinen tilanne, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Fysiikkakin tulee itselläni nykyisin vastaan, vaikka olen "vasta" 30v. Meillä kuopus on aina ollut sisartaan parempi nukkuja, vaikka edelleenkin lähes kaksivuotiaana vaatii keskimäärin joka toinen yö sen maitopullonsa. Mutta koska olen niin uupunut ja tytön temperamantti on niin voimakas, mulla ei ole ollut voimia pitää mitään unikouluja kerrostalossa, missä tytön huuto kuuluu kuulemma ylimpään kerrokseen asti, meidän asuessamme alimmassa kerroksessa, olen sen pullon kiltisti hänelle öisin heivannut. Ja hän todellakin vain juo maitonsa ja jatkaa uniaan välittömästi. Tämä on ollut huomattavasti vähemmän rasittavaa kuin sisarensa yölliset vaeltelut väliimme ja muut yölliset kädestä pitämiset.
Näillä tiedoilla, mitä nyt omaan, olisimme luultavasti halukkaita toivottamaan lisääkin lapsia perheeseemme, jos tytöillä olisi edes puoli vuotta pienempi ikäero, mielummin pienempikin. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että olen palaamassa töihin kesän jälkeen ja epäilen vahvasti, että perheemme lapsiluku on nyt täynnä. Kuka hullu tähän rumbaan enää jaksaa lähteä, ainakaan tällä meidän taustallamme? Ja meillä on kuitenkin kaksi ihanaa ja tervettä lasta, joista olen erittäin kiitollinen. Aina kun vain jaksan ;). Joskus jaksan jatkuvasti, joskus vähän vähemmän.