Meille tulee vauva!

[Apassi]

Meidän 3 kk:n ikäinen poika päätti sitten lopettaa päiväunien ottamisen tässä iässä. Yöunet kaveri on kyllä vetänyt noin klo. 22-23 - 08-10 välillä kiitettävästi, mutta päiväunet kestävät maksimissaan sen tunnin verran. Kaveri on aivan zippidii, mutta ei kertakaikkiaan suostu nukkumaan pidempään. Suoraan tissiltä viedään yleensä nukkuvana kärryihin ja tuohon terassille ulkoilmaan. Herää sitten ja huomaa, että ei ollakaan tissillä ja rupeaa itkemään. Kärryjä heiluttelemalla saa yleensä vielä kerran nukahtamaan, mutta jos siitä sitten herää, niin se sota on hävitty.

Nukkumaanmeno muutenkin aivan kauheata venkoilua. Tekee kaikki temput, että ei tarvitsisi nukkua. Pulauttelee tuttia tai repii tutin itse suustaan ja jos ei muuten meinaa pysyä hereillä, niin lyö itseään nyrkillä päähän. Tänäänkin nukkui päväunia maksimissaan 2 tuntia ja osan siitäkin sylissä. Sitten koko päivä on yhtä kiukuttelua ja hermo meinaa mennä sitten vanhemmiltakin. Tänään oli sitten ensimmäinne kerta, kun ei meinannut enää yöunillekaan mennä. Veti aivan kauheat itkuraivarit, kun sänkyyn yritti laittaa.

Onko mitään vinkkejä?

 

[Lapanen]

Kiisalle iso onnea toivottava käsi.

Apassille ei oikein tyhjentävää vinkkiä löydy. Itse olen ihan aina ollut jotenkin nukkumaanmenemistä vastaan ja koitan edelleenkin keksiä aina ja joka päivä syitä miksi välttää kyseistä operaatiota omalta kohdaltani.

Lapsilla on kasvaessaan vaiheita jotka saattavat olla hyvinkin raskaita, itselleen ja vanhemmille, mutta jotka menevät ohi muutamassa viikossa tai kuukaudessa, tai sitten eivät. You never know.

Vika ei noin nuoren kohdalla ole missään nimessä vanhemmissa. Tämä on hyvä pitää mielessä väsymyksen kasvaessa.

Jotkut ongelmatapaukset on joskus taltutettu nukuttamalla piltti hyrisevän ja rullaavan henkilöauton kyydissä ja sitten roudattu omaan sänkyyn. Jotkut on sammutettu ihan vain kynnyksen yli eestaas kärryttämällä. Laulaminen ja hyssyttely on tietenkin kaikille itsestään selviä ja mieleen tulevia keinoja.

Onkohan kukaan hoitanut ton kaltaista ongelmaa esim vyöhyketerapialla?

 

[Snakster]

Onkohan kukaan hoitanut ton kaltaista ongelmaa esim vyöhyketerapialla?

Vyöhyketerapiasta en tiedä, mutta olen kuullut tuollaista vaivaa hoidetun niin, että on laitettu suriseva dildo vauvan viereen sänkyyn. Ja kyllä uni maittoi.

 

[Datsun]

Pulauttelee tuttia tai repii tutin itse suustaan...

Onko mitään vinkkejä?

Kun tytär oli saman ikäinen niin päiväunien nukkuminen oli aivan kaaosta. Muistaakseni veti kolmet puolen tunnin unet päivän aikana, aivan järkyttävää säätämistä! Sitten oltiin siinä kierteessä että väsytti liikaa ettei pystynyt syömään tarpeeksi, sitten oli syöty liian vähän että ei jaksanutkaan nukkua, sitten käristiin kun olitiin väsyneitä, ei jaksettukaan syödä kun olitiin liian väsyneitä jne.

Tuttiasiaan meillä auttoi sellainen ohut kypärämyssy jonka alareuna venytettiin niin että se tuli sopivasti siihen tutin päälle. Alkoi pikkuisen paremmin pysyä suussa. Lisäksi lapsi oppi siihen, että kun kypärämyssy laitettiin päähän aukesi suu aina jo valmiiksi kun oppi siihen että kohta tutti tulee.
Myöhemmin menikin sitten hermo siihen, että omassa sängyssään kadotti aina sen tutin ja sitä sai nousta hakemaan. Laitettiin ainakin kymmenen tuttia sinne sänkyyn niin johan alkoi auttamaan. Hullun näköistä oli kun sikiunessakin vaihteli tutista toiseen.

Voimia! Neljävuotiaan kanssa on jo helppoa...!

 

[BOL]

Nukkumaanmeno muutenkin aivan kauheata venkoilua...

Onko mitään vinkkejä?

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että missä poika nukkuu? Siis nukkuuko vanhempien sängyssä/ vieressä, vai aina esim. vaunuissa? Onko kuinka tarkat rutiinit ja aloitetaanko ne hyvissä ajoin ennen kuin poika on liian väsynyt?

Omasta kokemuksestani tiedän, että päiväuniaika voi olla vanhemmalle aivan järisyttävän stressaavaa. Esikoinen nukkui jo laitoksella max. tunnin päikkäreitä, eikä siihen kotonakaan tullut suurta muutosta. Unen hakeminen kesti kauemmin kuin itse unet ja itse olin aivan loppu. Vaunuissa tosin nukkui ihan jees, ainakin isänsä kanssa, mutta itse olin sitä mieltä, että pakkohan se on omassa kodissaankin osata nukkua. Iän myötä tämä sitten helpottui ja siinä vuoden korvilla, kun siirryttiin yksiin päikkäreihin, vetelikin sitten jonkin aikaa 3h unia. Se oli mulle ihan luksusta.

Jälkikäteen on helppo todeta, että esikoisen kanssa rutiinien merkitystä ei tullut ymmärrettyä täysin. Yhden lapsen kanssa se oli kuitenkin niin paljon helpompaa suunnitella myös omia menojaan. Kakkosen kanssa on noudatettu alusta saakka esikoisen rutiineja ja nukkuminen ei sillä tavalla ole ollut ongelma kuin ykkösellä. Muuta kikkailua on kyllä ollut, mutta onhan unentarve myös yksilöllistä ja luonnekysymyskin jollain tavalla.

Nyt heitän ihan lonkalta seuraavat vinkit:
- Tehkää selkeä aikataulu ja noudattakaa sitä korostetun tiukasti vaikkapa seuraavat viikot. Niin pitkään, kunnes rutiinit ovat kaikille täysin selviä ja sujuvat itsestään. Rauhoittakaa illat ja unihetket. Käyttäkää aikaa ja vaivaa siihen, että homma alkaa toimia.

- Kiinnittäkää erityistä huomiota siihen, että poika tekee kaiken joka päivä samaan aikaan ja samassa järjestyksessä. Pitäkää poika koko ajan tilanteen tasalla, eli kertokaa mitä seuraavaksi tapahtuu ja miksi.

-Ulkoilkaa vaikka ennen unia. Ei tarvitse tehdä pitkää lenkkiä, mutta raitis ilma parantaa ruokahalua ja unen laatua. Lähtekää siitä, että poika on hereillä. Ja pyrkikää pitämäänkin hänet hereillä. Jos näyttää siltä, että uni tulee silmään, menkää sisälle ja syötön jälkeen omaan sänkyyn nukkumaan. Älkää antako nukahtaa ruokaillessa/tissille, vaan kutitelkaa vaikka poskista, että pysyy hereillä.

-Pitäkää poika aktiivisena ja leikittäkää häntä, kun on hereillä. Jos ei jaksa keskittyä samaan asiaan pitkään, vaihtakaa. Ottakaa musiikki mukaan ja antakaa pojan nauttia rytmeistä vaikkapa sylissä, iskekää vaikka joku kilisevä juttu hänelle käteen. Tällöin poika joutuu käyttämään aistejaan ja sehän se väsyttää pikkuista. Pitäkää kuitenkin ohjat tiukasti itsellänne ja jos näyttää siltä, että poika väsyy ja uni tulee silmään väkisin, tehkää edelleenkin kaikki rutiinit samassa järjestyksessä. Aikataulua voi toki aikaistaa, mutta sama järjestys on muistettava.

-Nukuttakaa poika omaan sänkyyn! Pitäkää sylissä ja hyvänä ennen kuin laitatte sänkyyn. Kun sänkyyn on menty, sieltä ei noin periaatteessa tulla pois ennen kuin unet nukuttu. Rauhoitelkaa taputtelemalla pyllylle ja silittämällä niskasta tai alaselästä, mutta välttäkää pois nostamista sängystä. Jutelkaa rauhallisella äänellä tai lukekaa vaikka jotain kirjaa/lehteä. Mutta lukekaa samaa juttua kerrasta toiseen, jotta lapsi oppii yhdistämään sen nukkumiseen. Rauhallista musiikkiakin voi soittaa, mutta ihan hiljaa. Nukuttakaa lapsi siihen paikkaan, missä hänen haluatte nukkuvan. Aina. Paras paikka jatkon kannalta on ehdottomasti oma sänky, koska siinä kai on tarkoitus nukkua isompanakin. Ja kun poika on laitettu sänkyynsä, pyrkikää ohjaamaan häntä nukahtamaan itse. Pyrkikää olemaan mahdollisimman "huomaamattomia" ja huomion antamisen suhteen mahdollisimman säästeliäitä. Kyllä poika vaistoaa, että olette läsnä. Kaikki eivät tätä purematta niele, mutta kun ohjaa lasta haluamaansa suuntaan, lapsi vaistoaa turvan ja oppii halutun asian.

- Iltaisin sammuttakaa tv ja muut härpäkkeet hyvissä ajoin ennen lapsen nukkumaan menemistä. Käykää kylvyssä/suihkussa joka ilta hyvissä ajoin ennen kuin lapsella menee yliväsymyksen puolelle. Pitäkää lasta sylissä ja jutelkaa hänelle rauhallisella äänellä ja kertokaa koko ajan, että kohta mennään omaan sänkyyn nukkumaan. Ja että äiti/isi on siinä ihan lähellä. Ja jos tutti aiheuttaa enemmän ongelmia kuin helpotusta, ottakaa se pois. Antakaa pojalle sänkyyn vaikkapa äidin päällä ollut pieni paita tai vastaava unirievuksi. Lapset saavat äidin tuoksusta suurta turvaa, ilman että äiti on edes fyysisesti läsnä.

Ymmärrän, että kesä on mahdollisimman huono hetki sitoa itseään tiukkoihin rutiineihin. Mutta jos haluaa tilanteeseen muutoksen, se on pakko tehdä. Pienet vauvat ovat muutenkin vaativia ja jos nyt jaksaa olla tiukkana itsensä ja vauvansa suhteen tiettyjen perusasioiden kanssa, jatko helpottuu. Sitäpaitsi, vauvat ja lapset rakastavat rutiineja. Ihan oikeasti. Ja on se itsellekin helpompaa, kun ei mene kaaoksen hallitsemiseen turhaa aikaa ja energiaa. On todellakin sen arvoista. Lapsen parastahan tässä ajatellaan ja valitettavasti (?) se vaan on niin, että vanhemmat sen suurimman työn joutuvat tekemään ja joustamaan omista jutuistaan ja ajastaan.

Yösyöttöjen kanssa kannattaa tehdä niin, että vauva nukutetaan yöunille omaan sänkyynsä, mutta vaikkapa ekan syötön jälkeen (jos siis haluaa) vauva jää vanhempiensa viereen. Näin vauva nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta havahduttuaan nälkään ja ruoan saatuaan saa jatkaa uniaan siinä samassa paikassa, missä on ruokansakin saanut. Tosin, jos lapsi ei ole rintaruokinalla, ei kannata nostaa pois ollenkaan sängystä, vaan antaa pullo sängyssä. Vaippa vaihdetaan vain, jos siellä on kurat tai on aivan litimärkä. Pikkupissoista ei kannata välittää, koska kaikki toiminta yöllä vaan heikentää kaikkien nukkumista. Eikä yöllä ikinä valoja päälle!

Tässäpä nyt jotain. Toivottavasti on apua. Tosin toiset lapset eivät nuku juuri ollenkaan päivisin. Mutta kyllä se varmaan kuukauden päivät ottaa ennen kuin te tiedätte varmasti, onko poikanne kohdalla näin. Aikaa menee myös teillä vanhemmilla, kunnes opitte esim. mitkä kellonajat ovat optimaalisia asioiden sujuvuuden kannalta. Kunhan nyt aluksi noin suurin piirtein teette asiat samaan aikaan, kyllä se siitä sitten muovautuu.

Tsemppiä hirveästi!!! Olkaa itsellenne armollisia ja tukekaa toisianne. Isäkin pääsee ottamaan enemmän roolia ja lomittamaan äitiä, jos/kun nukahtaminen ei tapahdu enää tissille.

 

[Apassi]

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että missä poika nukkuu? Siis nukkuuko vanhempien sängyssä/ vieressä, vai aina esim. vaunuissa?

Poika aloittaa yöunet aina omassa sängyssä, jonne viedään suoraan iltatissiltä. Sitten siinä kolmen maissa, kun herää ensimmäisen kerran syömään, niin jatkaa unia aamuun asti äidin vieressä. Ostettiin sellainen unipussi pojalle, joka puetaan ennen iltatissiä päälle. Ajateltiin, että se olisi merkki siitä, että nyt mennään yöunille. Unipussia ei käytetä, kuin ainoastaan yöunien aikana ja se hankittiin pääasiassa siitä syystä, että poika potki kaikki peitot helvetiin rimpullessaan.

Päiväunet poika ottaa milloin missäkin, mikä on tietysti vähän huono, mutta johtuu siitä, että ollaan haluttu löytää paras paikka. Nukkui viileillä ilmoilla, kuin tukki kärryssä (jopa 3 tunnin päikkäreitä) ulkona, mutta vähänkään, kun on lämpimämpää, niin ei nuku enää pitkiä unia edes kärryissä ulkona, vaikka kuinka kevyttä varustusta laittaisi päälle. Periaatteessa vetänyt helteillä pelkässä vaipassa ja t-paidassa. Jos ulos ei laiteta nukkumaan, niin sitten nukkuu miedän tietokonehuoneen levitettävällä sohvalla, johon tehdään pesä. Ei haluta laittaa omaan sänkyyn päiväunille, koska ei haluta tehdä siitä sellaista paikkaa, johon mennään venkoilemaan.

Yksi mikä kirjoituksessasi pisti silmään oli se, että ei saisi antaa nukahtaa tissille. Tekee sitä meinaan aivan älyttömän paljon ja nimenomaan niin, että vetää siinä sellaisia pikaunia. Siitä jos siirtää nukkumaan jonnekin muualle, niin viimeistään puolen tunnin kuluessa herää ja sitten on todella vaikea nukuttaa uudelleen, ellei juuri satu olemaan siinä vaiheessa hyssyttelemässä, kun herääminen tapahtuu ja aina ei auta sekään.

 

[Datsun]

Yksi mikä kirjoituksessasi pisti silmään oli se, että ei saisi antaa nukahtaa tissille. Tekee sitä meinaan aivan älyttömän paljon ja nimenomaan niin, että vetää siinä sellaisia pikaunia. Siitä jos siirtää nukkumaan jonnekin muualle, niin viimeistään puolen tunnin kuluessa herää ja sitten on todella vaikea nukuttaa uudelleen, ellei juuri satu olemaan siinä vaiheessa hyssyttelemässä, kun herääminen tapahtuu ja aina ei auta sekään.

Meillä tuo tissille nukahtaminen kiellettiin totaalisesti. Siitä on ilmeisen vaikea totutella pois - ja isähän on hiukka helisemässä sitten jos joutuu ilman äitiä laittamaan lasta joskus nukkumaan.

Mutta ei tuo teidän nukuttamisongelmakuvionne kuulosta mitenkään kovin kummalliselta, tollasta säätämistähän se on. Ei tietty kaikilla.

 

[obi-wan]

Tuo edellä siis noin kolme viikkoa sitten. Tänään saatiin tulokset ja kaikki oli kunnossa! Saatana, että sitä voi ihminen olla onnellinen. Koko iltapäivän kulkenut töissä kuin mikäkin idiootti naama virneessä

Näinhän minä sen ennustin kontatessani kohti Tony Montanaa (jota kuitenkaan ei löytynyt). Äärimmäisen hienoja uutisia, taas saadaan uusia faneja HC Jatkoajalle

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

- Tehkää selkeä aikataulu ja noudattakaa sitä korostetun tiukasti vaikkapa seuraavat viikot. Niin pitkään, kunnes rutiinit ovat kaikille täysin selviä ja sujuvat itsestään. Rauhoittakaa illat ja unihetket. Käyttäkää aikaa ja vaivaa siihen, että homma alkaa toimia.

- Kiinnittäkää erityistä huomiota siihen, että poika tekee kaiken joka päivä samaan aikaan ja samassa järjestyksessä. Pitäkää poika koko ajan tilanteen tasalla, eli kertokaa mitä seuraavaksi tapahtuu ja miksi.

Erinomaisia ohjeita, toimivat meillä erittäin hyvin kun lapset olivat vauvaikäisiä. Sovellettuna ne toimivat myös hieman vanhempien lasten kanssa yhtä hienosti. Lapsille rutiinit ja säännöllisesti toistuvat arkiaskareet merkitsevät turvallisuutta.

Lapset oppivat nopeasti myös vaatimaan, että tietyt asiat tapahtuvat oikeassa järjestyksessä ja ajallaan. Otetaan nyt esimerkkinä vaikkapa hampaidenpesu vähän isompien lasten tapauksessa. Jos vanhemmat eivät vaadi johdonmukaisesti ja alusta alkaen hampaiden pesua joka ilta vaikkapa 1930-2000 välisenä aikana, niin mahdollinen seuraus on että hampaiden harjauksesta väännetään kättä enemmän tai vähemmän jatkuvasti. Avainsana on tuo johdonmukaisuus, joka on kovaa valuuttaa jo vauvaikäisten kanssa. BoredOldLadyn esimerkkejä soveltamalla pärjää varmasti pitkälle.

 

[koo]

13.5. pyöräytin tähän maailmaan pikkuprinsessan.

Lämpimät onnittelut Kiisalle, hieno juttu.

Apassille on jo tullutkin hyviä neuvoja mutta laitan jokusia ajatuksia vuosien takaa.
Ensimmäiseksi tulee mieleen nostatteko vauvelin pystyyn riittävän pitkäksi aikaa ruokailun jälkeen, eli röyhtäiseekö pienokaisenne rintaruokinnan jälkeen kunnolla vai laitetaanko hänet just heti sänkyyn kun on syötetty? En kylläkään tiedä miten tähän maailman aikaan opetetaan mutta olettaisin, että vielä nykyäänkin vauvojen pitäisi röyhtäistä ruokailun jälkeen jotta ilmaa ei jäisi mahaan vaikeuttamaan unia.

Toiseksi mietin isompia vatsavaivoja.
Minulla on muutamia lapsia ja suurin osa heistä nukkui kuin tukki, vastasyntyneestä lähtien tähän päivään, ja ihan missä vaan mutta nuorin päätti näyttää, että ei tää niin helppoa ole joten ei nukkunut juuri ollenkaan.
Nukkumiseen hänelle ei käynyt mikään paikka ei päivällä ei yöllä. Hän huusi aamusta iltaan ja yöt päälle, ja jopa kesken ruokailun hän aloitti äänekkään riehumisen ja rimpuilun. Olin valmis luopumaan kaikista johdonmukaisuuksista, periaatteista ja hyviksi tietämistäni opeista kunhan tuo riivatun tenava olisi ollut hetken hiljaa mutta ei hän ollut.
Verkkaisena hämäläisenä, puoli vuotta ihmeteltyäni, vein hänet neuvolan hyvätahtoisten ohjeiden ohi suoraan sairaalaan ja nopeasti paljastui vaiva nimeltä ruuan takaisin virtaus. Vaiva ei ollut onneksi vakava mutta hankaloitti ymmärrettävästi vauvan nukkumista.
Lääkkeeksi pullosta Prepulsid- nimistä lientä ennen ruokailua, siihen asti kun vauva varttuu ja pysyy omin voimin pystyasennossa.
Tuon jälkeen meni hyvin ja pikku raivottaresta kuoriutui herttainen, suloinen prinsessa ja saimme vihdoinkin koko perhe nukkua yömme.
Tosin nykyään valvon taas tämän saman nuoren neidin vuoksi mutta eri syistä, uunituore ajokortti pitää äidin hereillä.

Terveisin koo

 

[BOL]

Yksi mikä kirjoituksessasi pisti silmään oli se, että ei saisi antaa nukahtaa tissille. Tekee sitä meinaan aivan älyttömän paljon ja nimenomaan niin, että vetää siinä sellaisia pikaunia. Siitä jos siirtää nukkumaan jonnekin muualle, niin viimeistään puolen tunnin kuluessa herää ja sitten on todella vaikea nukuttaa uudelleen, ellei juuri satu olemaan siinä vaiheessa hyssyttelemässä, kun herääminen tapahtuu ja aina ei auta sekään.

Tissille nukahtamista ei suositella mm. siksi, että vauvan olisi hyvä oppia nukahtamaan itse. Mitä nopeammin tämä tapahtuu, sen vähemmän stressaava tilanne se on kaikille. Jotkut vauvat oppivat tämän itse, mutta huomattavasti yleisempää on se, että lasta pitää opettaa ja ohjata näin tekemään. Lisäksi vauvan tulisi nukahtaa siihen paikkaan, missä hänen odotetaan heräävänkin.

Vauvat myös ehdollistuvat nopeasti erilaisille toiminnoille, jolloin myöhemmin on usein hyvin paljon vaikeampaa muuttaa tapoja. Pieni, alle 6kk vauva voi olla söpö nukahtaessaan tissille ja se voi tuntua vanhemmista helpolta vaihtoehdolta, mutta lähes vuoden ikäinen nassikka, joka vaatii tissin suuhun suostuakseen menemään nukkumaan voi ollakin jo rasittava tapaus. Kun tuohon samaan vaiheeseen lisätään usein esiintyvä eroahdistus, oman itsensä käsittäminen äidistä erillisenä yksilönä, ollaan helposti tilanteessa, missä perhesopu on koetuksella. Siksi olisi hyvä tiedostaa mahdollisimman varhain, miten vauvaa tullaan ohjaamaan nukahtamistilanteessa ja pitää sovituista asioista tiukasti kiinni.

Tottakai vauvakin protestoi alussa, koska saavutetuista eduista ei haluta luopua. Kukapa haluaisi? Mutta vanhempien jaksamisen kannalta on tärkeää, että perheessä nukutaan hyvin. Ja vaikka yöt menisivätkin hyvin, pieni lapsi tarvitsee paljon unta ja jos esim. päiväunet eivät ole laadultaan tai kestoltaan sitä, mitä lapsen kehitysvaiheessa oletetaan olevan, se näkyy lapsen vireystilassa ja sitä kautta vaikuttaa vanhempiinkin.

Mietin sitä, mitä kirjoitit, että poikanne nukkuu päiväunet eri paikassa kuin yöunensa aloittaa. Ymmärrän, että haluatte pitää sängyn paikkana, missä ei kikkailla ja riehuta. Toisaalta taas poika voi olla jo nyt yhdistänyt pesässä nukkumisen ja temppuilun. Joten itse kokeilisin laittaa pojan päiväunille omaan sänkyynsä. Ja jos/kun temppuilu alkaa, poika pois sängystä ja hetkeksi vaikka toiseen huoneeseen rauhoittumaan vanhemman syliin. Pieni breikki ja vanhempi selittää, että kohta mennään takaisin omaan sänkyyn ja siellä sitten nukutaan. Ja tätä toistetaan niin kauan, että kaveri antaa periksi. Ja kyllä hän antaa, kunhan vanhemmat ovat johdonmukaisia ja pysyvät yhteisessä rintamassa. Ei se tapahdu ehkä päivässä tai viikossa, mutta lopulta kyllä. Ja lopputuloksena on virkeä vauva ja vähemmän stressaantuneet vanhemmat.

Monet ovat sitä mieltä, ettei noin pienen lapsen uneen saa tai voi vaikuttaa. Itse olen sitä mieltä, että tässäkin asiassa toiset lapset tarvitsevat enemmän aikuisen tukea ja ohjausta kuin toiset. Vauvat heräävät kuka mitenkin monta kertaa yössä, mutta omien havaintojeni mukaan ne vauvat, joiden vanhemmat tekevät kaiken täysin "lapsentahtisesti" ovat niitä, jotka haräilevät ja syövät eniten. Eikä siinä mitään, jos jaksaa eikä se häiritse. Suuri osa ei kuitenkaan jaksa. Itse olen sitä mieltä, ettei vauvankaan saa antaa määrätä ihan kaikesta. Vanhempien on vähintäänkin pyrittävä ohjaamaan lasta hänen toimissaan kohti normaaleja aikatauluja, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä. Vanhemmat ovat pikkulapsiaikana muutenkin niin kovilla, että olisi suorastaan tyhmää kieltää itseltään mahdollisuus pyrkiä helpottamaan omaa jaksamistaan.

Olen kuullut aika paljonkin juttuja, missä äiti valittaa väsymystään, koska lapsi on yön aikana roikkunut tissillä 6-15 kertaa! 15 kertaa! Ja tämä äiti odottaa kuuliaisesti, että lapsi itse sitten luopuu harrastuksestaan jossain vaiheessa. Joo, varmaan. Ja ilman itkua. Jep jep. Monesti lapseperheissä vain ajaudutaan siihen pisteeseen, missä vauva on saanut haluamansa ja vanhemmat ovat aivan loppu. Kun ei ymmärretä tai jakseta etsiä tietoa tai hakea apua. Tai odotetaan, että vauva sitten itse jonakin päivänä haluaa luopua saavutetuista eduistaan. Ei se niin mene, vaan kyllä aikuisten tehtävänä on opettaa lapsille, myös vauvoille, miten täällä maailmassa elellään.

Ensimmäisen lapsen kanssa on monesti yliherkkä ja epävarma. Ja se on ihan normaalia, koska kaikki ovat ensimmäistä kertaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ensimmäinen lapsi on harjoituskappale ja kaikki virheet näkyy myöhemmin hyvinkin selvästi, jos ne vain haluaa nähdä. Lapset ovat kuitenkin siitä jänniä, että me voimme ohjailla heidän toimintaansa haluamaamme suuntaan ja vaikuttaa heidän käytökseensäkin. Lapset eivät mene myöskään rikki, siis normaalielämässä. Käsittääkseni yksikään lapsi ei ole kuollut, vaikka ei tahtoaan läpi ole saanutkaan. Normaalin ja terveen lapsen perusturvallisuus ei järky, vaikka itkettäisikin eikä se johtaisi toivottuun lopputulokseen. Ehkäpä tässäkin asiassa "parempi kerta rytinä kuin ainainen kitinä" pitää paikkansa. Parempi kuunnella lapsen itkua kaksi viikkoa kuin käydä valtataistelua jokaisesta asiasta seuraavat 20 vuotta.

Näillä parilla vikalla kappaleella halusin tuoda esiin sen, että lasten kanssa lähes jokaisella teollamme on seuraukset. Tietoa on nykyään aivan valtavasti saatavilla. Ohjeita on jos jonkinlaisia, siksi kannattaa tutustua muutamiin erilaisiin tyylisuuntiin ja napata niistä vaikka ne, mitkä omalle perheelle sopivat. Johdonmukaisuus on lasten kanssa a ja o.

Elizabeth Pantleyn kirjassa "Pehmeä matka höyhensaarille" on ohjeita vauvan auttamisesta uneen. Itse en kirjaa ole lukenut, mutta ystäväni on saanut siitä paljon tukea ja apua lapsen uniasioissa. Kovasti on kirjaa kehuttu ja siteerattu eri lehdissäkin.

Tsemppiä kaikille! Vanhemmuus ei ole helppoa eikä aina herkkuakaan. Mutta on myös paljon hetkiä, jotka ovat niin ihania, että sydän meinaa pakahtua onnesta. Jopa ihan saman päivän aikana.

EDIT: kirjoitukseni ihmettely- tai "arvostelu" ei ole osoitettu Apassia tai ketään muutakaan kirjoittajaa kohtaan. Älkööt kukaan siis ottako siitä itseensä, koska tarkoitus ei ole ketään loukata, jos vaikka toimiikin eri tavalla kuin mihin itse uskon.

 

[Apassi]

Nyt ulkona on 9 astetta lämmintä ja napero vetänyt jo 2 tuntia unta palloon ulkona kärryissä, jonne kaveri nuketettiin kärryä heiluttelemalla, eli ei annettu nukahtaa tissille, eikä tällä kertaa olisi kyllä nukahtanutkaan. Veti kunnon röyhtäsyt ruokailun jälkeen.

Nyt vain aloittaa kitinän unissaan aina silloin, kun tutti tippuu, eli noin puolen tunnin välein, mutta ei herää siihen. Tämäkin on jo ihan luksusta. Vähän luulen, että suurin syy tuohon huonosti nukkumiseen oli se, että kaveri nukkuu ulkona huonosti, jos siellä on liian kuuma ja kun itsepintaisesti ulkona yritettiin kaveria pitää nukkumassa, niin aiheutetiin sellainen väsymyskierre, joka paheni jokaisen huonon unen jälkeen ja lopulta oltiin niin väsyneitä, että edes yöunet eivät kelvanneet. Hommattiin yläkerran makuuhuoneeseen ilmastointilaite, jolla on tarkoitus hellepäivinä viilentää makuuhuone, mutta ei päiväunille oikein halua sinne yläkertaan omaan sänkyyn mennä. Pitää varmaan ruveta olemaan sisukkaampi kuumina päivinä sinne nukuttamisessa ja nukuttaa ulos vain sillon, kun siellä on tarpeeksi viileää.

PS. Oli hyvä pointti tuo Koo:n röyhtäisyhomma, eli jos tissiltä pamauttaa kaverin suoraan nukkumaan, niin saattaa jäädä vatsassa kiertämään ja sitten kiukuttaa. Olen joskus huomannut, että kaveri piereskelee usein juuri niinä kertoina, kun uni ei maita.

 

[BOL]

Apassille vielä, että kuumalla ilmalla pelkässä vaipassa nukkuminen ei itseasiassa ole lapsen kannalta se kaikkein viilein vaihtoehto. Puuvillainen ohut, esim. hihaton body on ihoa vasten huomattavasti viileämpi, koska imee ihosta kosteuden, eikä iho jää nihkeäksi. Toinen juttu on se, että vaunukopat ym. härpäkkeet on tehty tuulen- ja kylmyyden pitäviksi ja mukana on usein kaikenmaailman keinokuituja, jotka hiostavat lasta, vaikka ovatkin siis vain selän alla. Eli kannattaa kokeilla, josko löytyisi vilpoisempi vaihtoehto.

Oma esikoiseni oli vauvana todellinen hikiliisa ja pukeminen oli vaikeata, koska aina oli hiestä märkä. Itsekin nukutin pelkässä vaipassa, mutta kokeneemmilta kuulin, että jonkinlainen kangas on parempi kuin paljas iho. Ja meillä toimi ainakin.

Jos poika paukuttelee ahkerasti, kannattaa tsekata, onko esim. tutti väärän muotoinen ja lutkuttelee ilmaa jostakin raosta. Pieruvaivoja voi myös helpottaa, jos usein kipuilee ilmaa vatsassa. Otat vain jaloista kiinni ja alat pumpata jalkoja kohti vatsaa. Voi sitä riemun määrää vauvan kasvoilla, kun ilma pääsee ulos. Ja joskus röyhtäyttämiseen riittää se, että nostaa lapsen kädet kohti kattoa ja ihan pikkasen nykäisee, jos ei juuri sillä hetkellä pysty ottamaan syliin tai olalle.

Tuosta ilmanviilentimestä vielä, että meillä sellainen on ollut lastenhuoneessa käytössä ja toiminut hyvin. Kunhan muistaa, ettei tuuli saa osua suoraan ihan pieneen vauvaan. Hurina toimii myös hyvänä nukuttajana. Suosittelenkin, että aina tuuletatte huoneen ennen kuin lapsi menee nukkumaan. Mä pidän talvellakin ikkunoita ihan auki vähintään 30 min. ennen nukkumaanmenoa. Näin huoneilmasta tulee riittävän viileä ja happirikas ja sehän se saa ihmisessä ihmeitä aikaan.

 

[Clocks]

Tänä aamuna rakenneultra, kaikki ok. Sikiö ei ensin tahtonut koukistaa toista jalkaansa, vaan kaivoi vain varpaillaan nenäänsä. Äitinsä kävi syömässä berliininmunkin ja joi vähän mehua, minkä jälkeen sikiöön tuli eloa ja voitiin todeta kaikkien raajojenkin toimivan. Saatiin sukupuolikin tietää, mutta enpäs kerro. Joka tapauksessa tieto jonka vaimoni unessani minulle hymyillen kertoi, piti paikkansa.

Edellinen raskaus päättyi keskenmenoon aikaisessa vaiheessa, joten nyt on hyvä mieli kun näyttää siltä että esikoisemme saa loppuvuodesta kaverin. On tämä ihme laji.

 

[juza]

Saatiin sukupuolikin tietää, mutta enpäs kerro.

Pitää melkein spoilata, että jos rakenneultrassa sukupuolen voi varmaksi sanoa, niin ei siinä ole kuin yksi vaihtoehto. :)

Meillä lähti nyt 35. viikko käyntiin, eli jännitys alkaa tiivistymään. Meillä veijari on pitänyt ultrassa jalat niin tiukasti ristissä, ettei sukupuoli ole paljastunut. Toki se jalkojen ristissäpitäminen voisi jotain kertoa sukupuolesta.

 

[Clocks]

Pitää melkein spoilata, että jos rakenneultrassa sukupuolen voi varmaksi sanoa, niin ei siinä ole kuin yksi vaihtoehto. :)

Niinhän sitä luulisi. En kiellä, en myönnä, pikemminkin päinvastoin.

 

[Brode#13]

Hiio-ohoi, Luojan pojan meille soi..

Tänä aamuna allekirjoittanutta siunattiin poikavauvalla,3030gr ja raskausviikot 37+5 oli menossa. Tämä päivä ja aika 7.15 ei unohdu ikinä, silloin kuulin pikkupojun ekat rääkäisyt ja se veti hieman veteläksi, en tiennyt miten päin olisin ollut synnytyssalissa. Itkuhan siinä tuli perkele. Kiitoksia Kysin henkilökunnalle, jaksoitte hyvin olla läsnä kiireestä huolimatta, 6 vauvaa viime yönä meidän jantterin lisäksi putkahti maailmaan.

Huh, nyt nukkumaan ja sitä rataa sitten toipumaan kokemuksesta, en vaihtaisi sitä mihinkään muuhun..

Tarvitseeko sanoa että olo on onnellinen ja sekava samaan aikaan, meinaa tippa tulla vieläkin linssiin..?

 

[jamppa1919]

...

Onnea kovasti Broden perheelle ja muillekin tuoreille vanhemmille.

Onko muilla jatkilaisilla pieni vauva (meillä 5kk) ja suunnitteilla tehdä toinen aika piankin? Meillä olisi tarkoitus kesän jälkeen elo/syyskuussa alkaa yrittämään toista, mikäli luoja vain suo. Onko kokemuksia miten siis sujuu arki kahden pienen kanssa kun ikäero on alle 1,5v.? Toiset ovat suuren ikäeron kannalla, mutta meille ajatus pienestä ikäerosta kuulostaa paremmalta. Onhan lapsista silloin enemmän seuraa toisilleen.

 

[Wicci]

Onko muilla jatkilaisilla pieni vauva (meillä 5kk) ja suunnitteilla tehdä toinen aika piankin? Meillä olisi tarkoitus kesän jälkeen elo/syyskuussa alkaa yrittämään toista, mikäli luoja vain suo. Onko kokemuksia miten siis sujuu arki kahden pienen kanssa kun ikäero on alle 1,5v.? Toiset ovat suuren ikäeron kannalla, mutta meille ajatus pienestä ikäerosta kuulostaa paremmalta. Onhan lapsista silloin enemmän seuraa toisilleen.

Miten sen nyt sanois ettei kukaan vedä herneitä nenuunsa? Alkuun on vähän kankeeta, haastavaa ja pirun raskasta kun molemmat on "täysin" opetteluasteella (lapset siis). Nyt kun pojat on 6 ja 5 niin on taas sitten toisinaan "liiankin" helppoa kun muistelee niitä aikoja kun mentiin lujaa eikä pystyny kommelluksilta välttyyn. Vanhempi innokkasti opettelee jo esikoulun kautta kouluun menoo ja opettaa ihan kaiken kotona nuoremmalle joka tiiviisti kuuntelee ja matkii vanhempaa. Pikku hiljaa alkaa "tappelut" oleen aina vaan harvemmassa ja harvemmassa sekä vanhempi poika alkaa ihan selvästi näyttään sen että osaa jollain tasolla jo pitää pienemmän puolta eikä aina vaan kiusaa. Mutta kyllä loppujen lopuksi nää kaikki 6 vuotta niin pojista on enemmän ollut toisilleen seuraa kaikissa leikeissä, peleissä ym. ym. Ettet saa sellasta kuvaa että on pelkkää tappelua :)

 

[jamppa1919]

Mutta kyllä loppujen lopuksi nää kaikki 6 vuotta niin pojista on enemmän ollut toisilleen seuraa kaikissa leikeissä, peleissä ym. ym. Ettet saa sellasta kuvaa että on pelkkää tappelua :)

Kiitos vastauksesta. Nyt herääkin kysymys miten käy, jos lapset olisivat eri sukupuolta, onko silti seuraa toisilleen vai jääkö jäljelle vain tappelut? :)
Meillä eka tyttö ja aivan enkeli onkin, vaikka itse sanonkin niin ei kauheasti helpompaa lasta voi kenelläkään olla. Ei itke juurikaan koskaan, ei ole koskaan itkenyt ja on aina hyvällä tuulella. Hymyilee kaikille ketä hänelle juttelee, etenkin vanhemmilleen eikä viarasta. Mitä sitten jos seuraava onkin poika, joka on luonteeltaan taas täysin päinvastainen kuin tyttömme..?

 

[Wicci]

Kiitos vastauksesta. Nyt herääkin kysymys miten käy, jos lapset olisivat eri sukupuolta, onko silti seuraa toisilleen vai jääkö jäljelle vain tappelut? :)
Meillä eka tyttö ja aivan enkeli onkin, vaikka itse sanonkin niin ei kauheasti helpompaa lasta voi kenelläkään olla. Ei itke juurikaan koskaan, ei ole koskaan itkenyt ja on aina hyvällä tuulella. Hymyilee kaikille ketä hänelle juttelee, etenkin vanhemmilleen eikä viarasta. Mitä sitten jos seuraava onkin poika, joka on luonteeltaan taas täysin päinvastainen kuin tyttömme..?

Noh, mun siskollahan on taas niinpäin (Ei, ei olla mitään lestadiolaisia tms.) Että on tyttö joka on about vuoden verran vanhempi kun poika ja sen mitä nyt oon siellä sillontällön käyny niin sillä tytöllä (onpas outoo kun ei viitsi nimiä kirjottaa niin puhua pelkistä tytöistä ja pojista) on ihan hirveen kova halu "hoitaa" jatkuvasti sitä poikaa ja siinä sitten kukn sisko selkänsä kääntää niin tyttö koittaa nostaa poikaa syliinsä ja kovin usein lattia kolisee :) Kiusaamistahan siinäkin esiintyy mutta se on erilaista. Lelut häipyy nuoremmalta vaikka tämä tyttö ei niillä ole enää pitkään aikaan leikkinytkään mutta kun se poika sillä leikkii niin kas kas, tyttöä alko just nyt se kiinnostaa :) Mut kaippa tota pientä kiusaamista on aina ollu ja tulee oleen jos ikäeroo on ton verran, oli sitten poika-poika, tyttö-poika tai poika-tyttö. Mut sitten mitä ite oon miettiny niin varmaan nopeemmin tolla mun siskon "taktiikalla" ne lapset alkaa tekeen ns. omia juttujaan, koska sitten kun tyttöö alkaa enemmän kiinnostaa pelkät nuket tai muut tyttöjen jutut niin poika joutuu keksiin itelleen tekemistä jos ei ne nuket sitten kiinnosta. Kun taas oon miettiny että jos olis toisinpäin niin poika saattais "viedä" tyttöä vuoden-kaks pidemmälle omissa jutuissaan jotka yleensä poikia kiinnostaa. Mut mistä näistä tietää ja en tiedä saako tästä kukaan mitään irti ja ymmärtääkö kukaan mitä ajan takaa mutta kunhan kirjotin. Kaikkihan me erilaisia ollaan, myös lapsetkin.

 

[Kimmo_Ahteri]

Onko muilla jatkilaisilla pieni vauva (meillä 5kk) ja suunnitteilla tehdä toinen aika piankin? Meillä olisi tarkoitus kesän jälkeen elo/syyskuussa alkaa yrittämään toista, mikäli luoja vain suo. Onko kokemuksia miten siis sujuu arki kahden pienen kanssa kun ikäero on alle 1,5v.? Toiset ovat suuren ikäeron kannalla, mutta meille ajatus pienestä ikäerosta kuulostaa paremmalta. Onhan lapsista silloin enemmän seuraa toisilleen.

Me ollaan siinä mielessä samassa tilanteessa että meidän vauva on suunnilleen saman ikäinen mutta meidän muksu on todella haastava vauva, lähinnä todella huonosti menevien öiden vuoksi. Yöllinen mellakointi varmasti loppuu joskus, mutta jos tohon vielä toinen tulisi niin ei kyllä mitenkään selvittäisi arjesta. Joten ei varmasti olla laittamassa alulle seuraavaa. Jos ekasta saataisiin kunnon kansalainen, niin ehkä sitten...

 

[sampio]

Mitä sitten jos seuraava onkin poika, joka on luonteeltaan taas täysin päinvastainen kuin tyttömme..?

Sitten siihen vain tottuu ja osaa toimia toisin. Meillä oli hiukan samanlainen tilanne esikoistytön kanssa. Hän oli todella rauhallinen pikkumuksuna, kiltti ja helppo kaikinpuolin. Nyt iän myötä temperamenttia on alkanut löytyä, mikä on ihan jees, mutta pikkulapsena ei ollut todellakaan ongelmia takan yms. vempeleiden kanssa.

Nyt vuoden ikäinen poikamme taas on aivan toista maata. Todella paljon vilkkaampi jo sylivauvana, aktiivinen ja muuta. Liikkeelle lähdettyään on milloin astianpesukone sammutettu tai laitettu päälle turhaan, kattilakaapit ovat tyhjennetty, pöytäkoneen jannu buuttaa mielellään, tv saa kyytiä... oikeastaan kaikki tuntuu tuota jästipäätä kiinnostavan, mihin vain se vain yltää ja mikä ei ole oma lelu. Tyttö pelkäsi pitkään imuria, poika seuraa perässä ja yrittää kiivetä imurin päälle. Takkaa ei onneksi ole tässä kämpässä, siitä ei tulisi yhtään mitään. Mutta kyllä sen touhuihin on tottunut, kun tajusi jo varhaisessa vaiheessa, että nyt on kysessä pari pykälää menevämpi tyyppi kuin esikoinen.

Ikäerossa on puolensa molempiin suuntiin. Pienellä ikäerolla menee ikään kuin kaksi jannua samalla hikoilulla ja heistä on myöhemmin paljon seuraa. Tosin joskus ihmettelen, kuinka kukaan jaksaa yhtä vilkasta 1-2 -vuotiasta enempää kerrallaan. Meidän muksuilla on ikäeroa neljä vuotta ja tässä on se etu, että vanhempi ei sido enää kovin paljon resursseja. Mutta turha kai näitä on liikaa funtsia ja suunnitella. Jos puitteet muuten ovat kunnossa, ei muuta kuin tilaus vetämään, jos siltä tuntuu.

 

[BOL]

Olen kallistunut siihen suuntaan, että mitä pienempi ikäero, sen helpommin ja nopeammin haastava vauva-ja pikkulapsiaika ohitetaan. Tämä toki sillä olettamuksella, että molemmat lapset ovat terveitä, siis eivät sairasta mitään kroonista sairautta.

Oma mielipiteeni perustuu vain ja ainoastaan omiin kokemuksiini ja aiempiin olettamuksiin ja sitä kautta päätöksiini. Meillä siis tytöillä ikäeroa 2v.5kk. Ennen esikoisen syntymää mulle oli tullut sellainen fiilis, että pari vuotta olisi hyvä ikäero. Tähän mekin "tähtäsimme", mutta ihan ei mennyt tähän tarkkaan ikähaarukkaan. Jotenkin olin kuvitellut, että kaksi vaippaikäistä olisi todella haastava ja vaativa rupeama ja että oma esikoiseni olisi kutakuinkin sinut potan kanssa parivuotiaana. Metsään mentiin potta-asian kanssa, joten sitä kautta vesittyi myöskin valtavan älykäs teoriani kahden vaippaikäisen haastavuudesta. Oli itseasiassa erittäin paljon helpompaa silloin kuin toinen oli ihan selkeästi vaipoissa eikä ollut puhettakaan mistään potalla käymisestä. Mutta vähänpä sitä muutenkaan tiesi arjesta yhden, saat kahden lapsen kanssa ennen kuin tilanne oli ns. päällä.

Esikoisemme ei ollut helppo vauva, mutta ei nyt mikään ongelmatapauskaan, paitsi nukkumisen suhteen. Olin tietenkin kuvitellut, että kyllä se siitä sitten, viimeistään 1,5v:nä alkaa nukkua. Paskan marjat. Jos olisin tiennyt sen, minkä tiedän nyt, olisi kakkoselle pistetty tilaus hetimmiten. Samoilla silmillä kun melkeinpä vedellään edelleenkin reilut 4 vuotta esikoisen syntymän jälkeen.

Parin vuoden ikäero on tosi jees, paitsi silloin juuri toisen lapsen syntymän aikoihin. Kaksivuotias kun tuppaa yleensä olemaan omasta mielestään maailman napa ja usein ensimmäinen uhmakin tulee juuri tuohon ajanjaksoon. Kaksivuotias kuitenkin tajuaa jo jostain jotain, mutta ei kuitenkaan kykene käsittelemään täysin kaikkia ympärillä tapahtuvia asioita. Lisäksi tuossa 2-3 v:n haarukassa lapset tuppaavat usein kokeilemaan rajoja hyvinkin rankasti, mikä sitten saa usein vanhemmat jopa jonkinasteiseen syyllisyyskierteeseen, esikoisen ollessa pieni, mutta kuitenkin jo sen verran suuri, että jotain voi jo olettaakin ymmärrettävän.

Jos ikäeroa on vähemmän, esikoinen kyllä ymmärtää jonkin muuttuneen, mutta ei välttämättä osaa yhdistää sitä toisen vauvan syntymiseen. Lisäksi muisti on niin rajoittunut, että esikoinen ei oikeastaan muista lainkaan aikaa ennen vauvaa. Näin hän ei osaa juurikaan kaivata elämäänsä ainoana lapsena. Tottakai esikoinenkin yleensä reagoi vauvan tuloon jotenkin ja voi olla, että taantuukin hieman, mutta se on helpommin käsiteltävissä kuin että omatoiminen 3-4v. alkaa yhtäkkiä vaatia vaippaa tai tuttia. Nämä nyt vain esimerkkeinä. Ikäeron ollessa pieni, voi esikoisen antaa helpommin olla vauva, ilman että kukaan kärsii.

Temperamenteissä on lapsillakin hurjia eroja, sukupuolesta riippumatta. Meidän kuopuksemme on aika hurja tapaus, joka kylvää "kauhua" naapurin samanikäisten tissiposkipoikien keskuudessa. Ja tätä pienikokoista prinsessaa vain naurattaa, kun pikkupojat juoksevat äitiensä syliin ja mammat lohduttavat ja suojelevat poikiaan pikkulikan jekuilta. Ja samalla neitimme saa lisää vettä myllyynsä, koska hän nyt vain sattuu luonteeltaan olemaan kohtuullisen räväkkä. Kehen lienee tullut? Kaikkeen oikeasti ikävään toimintaan toki puututaan ja jäähypenkki on tälle tyllerölle käynyt tutuksi jo ajat sitten, mutta ihan kaikkea veijarimaisuutta ei toki sovi neidin toiminnasta karsia. Ennemminkin niin, että poikien pitää vaan oppia antamaan tytölle samalla mitalla takaisin. Kyllä Siperia opettaa.

Tällä hetkellä meidän arkeamme on sitä, että tytöt tulevat ajoittain todella hyvin juttuun ja pikkusisko idoloi isosiskoaan kaikessa. Toisaalta, päivittäin meillä myöskin tytöt riitelevät jatkuvasti ja pikkusisko voittaa aina, mikäli vanhemmat eivät isosiskon puolia pidä. Selkeästi luonne-erot säätelevät molempien käytöstä ja siinä missä vanhempi välttelee konfltikteja sisarensa kanssa, nuorempi suorastaan janoaa niitä. Isompaa opetetaan ja kannustetaan aktiivisesti pitämään puoliaan, koska elämässä nyt vain on opittava siihen. Emme kuitenkaan halua liikaa puuttua heidän dynamiikkaansa, koska molempien on saatava olla omia itsejään, kuitenkin niin, että kunniottavat toisiaan. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä tai toimia samalla tavalla, mutta toimeen pitää tulla, täällä kun asuu muitakin kuin vain he.

Vastaavasti lähipiirin eri sukupuolta olevat sisarukset joko tulevat mainiosti toimeen, vanhemman ollessa selkeä pomo tai sitten niin, että nuorempi tyrannisoi isompaa sisarustaan tavalla tai toisella. En usko, että kenenkään lasten sisarussuhde on täysin ongelmaton ja eri ikävaiheet tuovat omat haastavuutensa. Etukäteen kun ei voi tietää, millainen möllykkä tänne maailmaan saapuu. Mä en jaksa olla ihmettelemättä, miten erilaisia meidänkin lapset ovat, vaikka samoista vanhemmista ovatkin.

Niille vanhemmille annan rohkean vinkin, joiden perheissä nukutaan huonosti ja perheenlisäys on kenties ajankohtainen asia: uskaltakaa rohkeasti yrittää sitä pikkukakkosta, koska usein ne huonosti nukkuvat lapset jatkavat rikkonaisia öitään jopa kouluikään asti. Kaikkein kamalin vaihe ainakin itselleni on ollut se, kun on jo jonkin aikaa nukuttu hyvin ja sitten taas sama heräämisrumba lähtee käyntiin. Se on henkisesti niin helvetillinen tilanne, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Fysiikkakin tulee itselläni nykyisin vastaan, vaikka olen "vasta" 30v. Meillä kuopus on aina ollut sisartaan parempi nukkuja, vaikka edelleenkin lähes kaksivuotiaana vaatii keskimäärin joka toinen yö sen maitopullonsa. Mutta koska olen niin uupunut ja tytön temperamantti on niin voimakas, mulla ei ole ollut voimia pitää mitään unikouluja kerrostalossa, missä tytön huuto kuuluu kuulemma ylimpään kerrokseen asti, meidän asuessamme alimmassa kerroksessa, olen sen pullon kiltisti hänelle öisin heivannut. Ja hän todellakin vain juo maitonsa ja jatkaa uniaan välittömästi. Tämä on ollut huomattavasti vähemmän rasittavaa kuin sisarensa yölliset vaeltelut väliimme ja muut yölliset kädestä pitämiset.

Näillä tiedoilla, mitä nyt omaan, olisimme luultavasti halukkaita toivottamaan lisääkin lapsia perheeseemme, jos tytöillä olisi edes puoli vuotta pienempi ikäero, mielummin pienempikin. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että olen palaamassa töihin kesän jälkeen ja epäilen vahvasti, että perheemme lapsiluku on nyt täynnä. Kuka hullu tähän rumbaan enää jaksaa lähteä, ainakaan tällä meidän taustallamme? Ja meillä on kuitenkin kaksi ihanaa ja tervettä lasta, joista olen erittäin kiitollinen. Aina kun vain jaksan ;). Joskus jaksan jatkuvasti, joskus vähän vähemmän.

 

[sampio]

Tottakai esikoinenkin yleensä reagoi vauvan tuloon jotenkin ja voi olla, että taantuukin hieman, mutta se on helpommin käsiteltävissä kuin että omatoiminen 3-4v. alkaa yhtäkkiä vaatia vaippaa tai tuttia. Nämä nyt vain esimerkkeinä. Ikäeron ollessa pieni, voi esikoisen antaa helpommin olla vauva, ilman että kukaan kärsii.

En tiedä kuinka yleistä taantuminen on, olen siitä kuullut ja lukenut, mutta meillä ei onneksi mitään selkeää taantumista tapahtunut esikoisella. Isällä ehkä eniten, kun jos ei vain jaksa.

Joo. Mutta muuten nämä suositukset tuntuvat menevän vähän sen mukaan, kuinka itse on tehnyt. Niin mullekin aikoinaan.