Taantuminen on käsittääkseni aika yleistä. Esim. 3-vuotiailla, juuri kuivaksi oppineille lapsille ei ole tavatonta alkaa tehdä tarpeensa housuun tai lattialle. Useimmiten se on huomionhakua, mutta monet menevät ihan oikeasti jotenkin lukkoon vauvan tulemisesta ja voivat palata ajassa paljonkin taaksepäin. Vanhempien tehtävänä onkin sitten laittaa tällekin toiminnalle rajat ja järjestää aikaa ilman vauvaa esikoisen kanssa. Useinhan tällainen taatuma on lyhytaikainen tapahtuma, ei mikään pysyvä olotila. Toki jos vanhemmat sallivat lapsen alkaa taas syödä pitkän tauon jälkeen tuttia tai juoda maitonsa tuttipullosta, tilanne on eri, mutta tälllöin ongelma syntyykin vanhempien toimista, ei itse taantumisesta.
Niin, no. Mun suositukseni oli hyvin pitkälle johdettu siitä näkökulmasta, että esikoinen ja sitä kautta perhe ei nuku hyvin. Ja kuten monissa muissakin lapsiasioissa, aikuisten teoilla on seuraukset myös siihen, miten lapsi kokee uuden tulokkaan. Pieniä lapsia voidaan vanhempien toimesta ohjata haluttuun suuntaan jo hyvissä ajoin ennen vauvan syntymistä. Vanhemmalle lapselle on kuitenkin hyvin tärkeää tietää ihan käytännön tasollakin, ettei hänen asemansa vanhempien silmissä pohjimmiltaan muutu, vaikka vauva taloon tuleekin. Mitä vähemmän lapsen arki muuttuu, sen helpompaa vanhemman lapsen on ottaa vauva vastaan, päästää omalle reviirilleen. Tottahan se elämä esikoisellakin muuttuu vauvan myötä ja niin pitääkin, mutta vanhempien tehtävänä on pitää huolta siitä, että tämä isompi lapsi saa edelleen olla juuri sen ikäinen kuin oli ennen vauvaakin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta jos tämän pystyy edes jotenkin käytönnössä toteuttamaan, on kaikilla helpompaa ja yhdessäolo on mukavampaa.
Hyvin monet vanhemmat tuntuvat olevan hirveän huolissaan siitä, että mitäpä jos vanhemmat lapset eivät pidä tai rakastakaan vauvaa. Mitä sitten? Miksi pitäisi? Neuvolan täti kuvaili uuden lapsen tuloa vanhemman lapsen näkökulmasta siten, että miltä minusta tuntuisi, jos mieheni toisi kotiimme toisen naisen ja kertoisi hänen olevan uusi vaimo, joka on nyt kanssani samalla viivalla. Miten itse mahtaisin ottaa tilanteen vastaan? Toivottaisinko toisen naisen avosylin vastaan, tekemättä yhtään vastarintaa? Tokkopa. Siksipä lapsillekin pitää antaa aikaa tutustua toisiinsa ja jos käy niin ikävästi, ettei lasten välille kehity mitään elämään suurempaa sidettä, sen kanssa on vain opittava elämään. Toista ei tarvitse rakastaa vain siksi, että hän on sisarus. Mutta yhdessä pitää pystyä elämään ja toista sietämään, ainakin sen verran, että elämään pystytään yhdessä.
Mitä isompi lapsi, sitä suurempi kriisi uuden perheenjäsenen tulo useimmiten on. Se onkin sitten lapsesta ja vanhemmista kiinni, miten asia käsitellään. Vaikka isommista sisaruksista on jo apuakin vauvan hoidossa, mahdolliset ongelmat ovat astetta haastavampia kuin pienen ikäeron sisaruksilla. Kenenkään lapsen velvollisuus ei ole hoitaa nuorempaa sisarustaan tai osoittaa sitä kohtaan suurta mielenkiintoa. Toivottavaa se toki on, mutta lapsen ei voida olettaa kantavan vastuuta nuoremmista sisaruksistaan, vaan se on aikuisen tehtävä. Näitä asioita monet eivät vain mieti ennen lapsen/lasten syntymää, vaan monille mahdolliset ongelmat tulevat täytenä yllätyksenä ja sitten kaiken arjen keskellä tilanne ei välttämättä ole kenenkään käsissä.
Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle, pätee hyvin tässäkin asiassa.