Meille tulee vauva!

[dal]

Meillä reenattiin jekovitin kanssa sillä tavalla, että ensimmäinen viikko annettiin vain yhtä tippaa, toisella viikolla kaksi ja niin edelleen siihen viidenteen viikkoon/tippaan asti eikä ongelmia ole ollut.

Jep, meillä annettiin useempaa päivää vaan yhtä tippaa, eikä juuri ollu muutosta näkyvissä. Kokeiltiin sitte pari päivää ilman mitään tippoja ja maha rauhottu. Nyt ollaan ruvettu antamaan Deetippoja, mitkä vaikuttaa tolle vähän paremmilta. Niissäki toki aloteltu aika hissukseen (noita pitäis antaa 20tippaa/päivä, se on se ainut miinus annostuspuolessa). Jospa se tästä ku malttaa nostaa annostusta pikkuhiljaa.

 

[Ted Raikas]

Ei ole tullut vauvaa minulle, onneksi.

Nuorempi veljeni vaimoineen kuitenkin saivat tänään alkuillasta kuitenkin terveen poikavauvan. Vaikka en tunnetusti kovin lapsirakas ihminen olekaan, niin olen todella onnellinen heidän puolestaan. He varmasti sopivat vanhemmiksi aivan loistavasti. Tuntuu jokseenkin käsittämättömältä, että oma pikkuveli on nyt isä. Se tyyppi joka vielä äsken oli itse sellainen pikkunassikka, jota kiusasin ja kaikkea. Iso mies nyt. =)

Toivon heille suurta perheonnea nyt ja tulevaisuudessa. Onneksi kaikki ei ole samanlaisia omituisia jääriä kuin minä. ;) No ei vaan, meitä on monenlaisia ja hyvä niin!

Sitä paitsi onhan se aika siistiä olla setä. Eno olen ollutkin jo vuosikausia.

 

[jalkakikka]

No niin to 17.1.2008 tuli "pieni" prinsessa meille. 54 senttiä ja 4800g. Kyllähän se oli veret seisauttava hetki kun kuuli ensimmäiset parkaukset. Ja eikun pylly pyykille

 

[Reinomies]

Etsin onnellisuusketjua ja näin tämän. Vaikka laskettu aika on vasta kaukana edessä, syyskuussa, niin voin nyt onnellisena todeta että meille tulee vauva! On sitä jo yritettykin ja vaikka harjoittelu oli mukavaa, niin kyllä nyt on fiilikset ihan katossa, kun lääkäri on kotitestin tulokset vahvistanut. Ensimmäisestä jälkikasvustani kyse...

 

[tombraider]

19.1.2008 oli päivä jota odotimme vaimoni kanssa yli viisi vuotta. 3360g ja 53 cm täytti sydämeni ääriä myöden kun poikani ensi kertaa parkaisi. Se hetki oli taivaallisen kaunis ja niin voimakas, että tuntui kuin olisi rinta revennyt. Suunnaton rakkauden tunne iski ja kovaa.

Monta musta pilveä on tämän viiden vuoden aikana käyty läpi ja usko sekä toivo omasta lapsesta oli vain kaukainen haave. Nyt kun se on totta, niin ei sitä tunnetta pysty edes kuvailemaan.

Liikuttunut ja onnesta ympyrskäinen
tombraider

Onnea myös muille tällä palstalla ilmoittaneille

 

[kangaroo]

Monta musta pilveä on tämän viiden vuoden aikana käyty läpi ja usko sekä toivo omasta lapsesta oli vain kaukainen haave. Nyt kun se on totta, niin ei sitä tunnetta pysty edes kuvailemaan.

Suunnattoman paljon onnea perheellesi pitkän odotuksen jälkeen ! Siitä lähtee yhteinen elämä poikasi kanssa ja kannattaa elää jokainen hetki pienen ihmisen kanssa täysillä.

 

[sampio]

Liikuttunut ja onnesta ympyrskäinen
tombraider

Roppakaupalla onnea!

 

[dal]

Onnea kaikille "uusille"!

Täällä tavotellaan jo kovasti kahen kuukauden rajapyykkiä. Elämä soljuu aikalailla kuten ennenkin, mahavaivat tosin on lähes kokonaan loppuneet. Ei sillä, että niitä paljon ois koskaan ollutkaan, mutta huomaa selvästi, että pikkutytön maha kestää nyt jo paljon enemmän.

Uutena asiana kuvioihin on tullut myös hymyily ja satunnainen naureskelu. Hauskaa tuossa tosin on, että läheskään aina tuo ei ole tietoista, vaan saattaa saada kaverikseen heti perään kunnon itkukohtauksen :) Kovin vaativa tyttö ei huumorin suhteen tule olemaan, eilenkin viihdytti itseään tuijottelemalla kattoon ja naureskelemalla minuuttikaupalla. Jos vanhemmat ois fiksumpia ku me, niin pitäis varmaan mielenterveydestä huolestua :) No, voinpahan tytölle sitten Julmahuveja pyöritellä, muksu-puksuluuria etunenässä.

 

[sampio]

Onnea edelleen isukeille. Ja muillekin. Meillä on toisen painoksen putkahtamiseen vielä muutama kuukausi aikaa.

 

[Sparrow]

Tombraider, tiedän tunteen. Sitä on aivan turha yrittää kuvailla sanoin, se vain pitää tuntea. Meidän perheen esikoinen on 1v7kk ja aivan parasta, mitä maailmassa voi olla. Olen aina pitänyt lapsista, mutta isäksi tuleminen vei homman ihan uudelle asteelle.

Meillekin tulee muuten kohta vauva. Kovasti näyttää siltä, että poju saa pikkusiskon, laskettuun aikaan on noin kuukausi ja pari viikkoa. Sinne asti tuskin mennään, joten jännitys tavallaan tiivistyy koko ajan. Ihan erilainen tunne kuin ensimmäisen kanssa, mutta hyvällä tavalla. Nyt sitä jo "osaa hommat", vaikka pieni pelko omasta jaksamisesta onkin.

Näin isänä muuten tulee melkein joka kerta tippa silmäkulmaan, kun lukee/kuulee lapsiin liittyviä ikäviä uutisia. Sitä jotenkin rinnastaa hommat omaan perheeseensä ja tuntee riipaisun sydämessään. Siksi olenkin opetellut olemaan jokaisesta päivästä kiitollinen. Pikkuasioista voi valittaa, mutta loppupeleissä mikään muu ei ole yhtä tärkeää kuin läheisten hyvinvointi.

Onnea kaikille tuoreille, ei-niin-tuoreille ja kokeneemmillekin vanhemmille!

 

[Anselm Raato]

Suoranaisesti meille ei tule vauvaa, mutta siskolle tuli. Nyt voi huokaista helpotuksesta, oli nimittäin vissiin aika puurtaminen. Kolmatta päivää oli synnytysta ja lopulta pitikin leikata, kun ei vain tullu tyttö ulos. Punatukkainen 51cm ja vajaa 3690g.


Mikäs täsä on enona ollessa. :) Ihan kiva homma.
Onnea kaikille ketjun isille, äideille, enoille, sedille ja kaikille keillä syntymä osuu lähelle.

 

[Vesuri]

Viimeiset hetket alkaa olla käsillä, laskettu aika 12.2. Aikamoista odottelua viime ajat ovat olleet, eikä varmaan loppua kohden helpotu. Kaikkian kesä, syksy ja talvi on menneet todella nopeasti emännän pyöristymistä katsellessa.

16.2. olisi Tappara-Kärpät. Sinne olisi tähtäin viettämään infernaalisia varpajaisia.

 

[Carlos]

Ei ole tullut vauvaa minulle, onneksi.

Nuorempi veljeni vaimoineen kuitenkin saivat tänään alkuillasta kuitenkin terveen poikavauvan. Vaikka en tunnetusti kovin lapsirakas ihminen olekaan, niin olen todella onnellinen heidän puolestaan.

Tuota, arvon Ted Raikas, tiedän TÄSMÄLLEEN miltä sinusta tuntuu, tai ainakin luulen niin. Joitain vuosia sitten ajattelin että tuskin teen lapsia, ja jos teen, niin sitten joskus "tulevaisuudessa". Ei oikein koskaan napannut ajatus. Aina kun joku kaveri sai lapsen, niin ei voinut vähempää kiinnostaa ottaa ko. otusta syliin ym.

Sitten, koitti päivä että olin lähdössä tyttöystävän kanssa kanssa ulos. Hän ei saanut takkia päälle, tissit olivat niin ylikasvaneet. Katsoimme toisiamme, ja siitä sitten apteekkiin, testiä hakemaan. Tulos oli positiivinen, vauvahan sieltä oli tulossa. Pari päivää meni "monttu auki" -vaiheessa, mutta siitä se sitten ajatus lähti, kai tässä täytyy naimisiin mennä, laittaa koti kuntoon jne. Näin tehtiin. Kun vauvan sydänäänet kuuluivat ensi kerran, ja varsinkin kun ensimmäisessä ultrassa näin poikani potkivan, niin heräsin. Olin tuleva kokemaan jotain uskomatonta.

Olen (mielestäni) yksi karskeimpia ja tunteettomimpia miehiä ketä tiedän, ylipäätänsä mikään ei tunnu miltään, jopa läheisten ihmisten kuolema on mennyt ohi olankohautuksella tyyliin "that's life".

Mutta sitten, kuulin poikani ensimmäisen parkaisun. Vollotin onnesta kyyneleet silmissä ihan kippurassa vaimoani suukotellen, "poika tuli!". Ai perkele sentään että sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata. Ei kertakaikkiaan voi, oman lapsen syntymä on jotain sellaista mitä mikään asia maailmassa ei voisi korvata. Vaikka miten on "lapsivihaaja", niin se oman lapsen syntymän todistaminen kääntää kyllä kelkan n. 1 000 000 000 -prosenttisesti. Kertakaikkiaan elämäni muuttui ikuisiksi ajoiksi sillä kellonlyömällä. Synnytyksen jälkeen istuin tunnin verran poikani kanssa tv-huoneessa odotellen äidin kokoon parsimista, varmasti elämäni onnellisin tunti. Sitä tunnetta ei osaa kuvata, ennenkuin sen itse kokee.

Tällä hetkellä meillä odotetaan kolmannen lapsen saapumista kesäkuun lopussa, ja voin sanoa että niistä olemassaolevista lapsistakin saa voimaa NIIN paljon ettei sitä voi uskoa. On aivan kertakaikkiaan mieletön tunne joka kerran kun pelaat lapsesi kanssa fudista, opetat luistelemaan, puhumaan, ajamaan pyörällä, kävelemään, ryömimään ja saat aina välillä oikeasti aidon halauksen.

Tottakai lapsista on kamala "riesa", hirveä työmäärä, paljon unettomai öitä, paljon sitoutumista, paljon luopumista, ei "omaa" aikaa, paljon itkua&hampaidenkiristystä, mutta sen kaiken korvaa miljoonakertaisesti jokainen niistä pienistä hetkistä sen lapsen kanssa.

Tässä samalla en voi kuin tuntea mielettömän suurta mielipahaa niitä ihmisiä kohtaan jotka jättävät lapset tekemättä siksi että eivät tunne ajatusta "omakseen". Näille kaikille voin vain sanoa, että "voi kun tietäisitte". Oikeasti, luonto pitää siitä huolen että niistä lapsista jaksaa huolehtia.

Eli sinullekin Ted Raikas sanoisin, että etsi itsellesi sopiva vaimoke (jos sinulla jo on se, niin apologies), ja anna vaikka "vahingon" käydä. Takaan että se on upeampi asia kuin 29kpl 10milj. EUR lottovoittoja sekä 29 miljoonaa supermallia, loistohuvilaa, urheiluautoa, mainetta ja kunniaa, mitä vaan. Ainakin omasta puolestani voin sanoa että vasta sitten ymmärsin mitä elämä on, vasta sitten opin elämään.

Lapset ovat -usko pois- upein asia mitä ihmiselle voi ikinä tapahtua. Olen tätä kirjoittaessa lievässä laitamyötäisessä, mutta se ei vaikuta itse asiaan. Olen täysin samaa mieltä myös krapula-aamuna. Silloinkin kun olen nukkunut vain 5 tuntia ja on mieletön päänsärky, ja poika tulee vetämään peiton pois päältä pyytääkseen seurakseen katsomaan lastenohjelmia klo 7:45 sunnuntai-aamuna -teen sen intoa täynnä.

Odotan myöskin yhtä innoissani sitä että pääsen myöhemmin opettamaan autojuttuja ja muita "miesten" hommia, todellakin erästä mainosta lainatakseni, "priceless".

 

[sampio]

Olen tätä kirjoittaessa lievässä laitamyötäisessä...

En olisi millään uskonut.

 

[Ted Raikas]

Eli sinullekin Ted Raikas sanoisin, että etsi itsellesi sopiva vaimoke (jos sinulla jo on se, niin apologies), ja anna vaikka "vahingon" käydä. Takaan että se on upeampi asia kuin 29kpl 10milj. EUR lottovoittoja sekä 29 miljoonaa supermallia, loistohuvilaa, urheiluautoa, mainetta ja kunniaa, mitä vaan. Ainakin omasta puolestani voin sanoa että vasta sitten ymmärsin mitä elämä on, vasta sitten opin elämään.

No, en oikeastaan pidä välttämättä mielettömiä rahallisia omaisuuksia upeana juttuna. Ei meinaa sitä, ettenkö sellaisia toki huolisi, mutta ei se oma elämäni kurjaa ole, vaikka tyytyisi vähän vähempäänkin. Kuten tyydynkin. Onnellinen voi olla aika vähästäkin. Kun on terve ja tulee toimeen riittävästi.

En millään muotoa väheksy sitä, miten suuri kokemus ja asia ylipäätään lapsi voi olla jollekin ihmiselle, varmasti on esim. sinulle tehnyt paljon hyvää ja antanut merkityksiä. En vaan ole ihan vakuuttunut, että se on universaalisti se suurin onni ja autuus, mitä ihmiselle on varattuna. En ainakaan usko, että oma elämäni on jotenkin nyt puutteellista ja lohdutonta ilman niitä jälkeläisiä. Kun en kerran koe mitään suurta vetoa isyyteen, niin näin ollen en pysty mieltämään kaipaavani jotakin "parempaa", koska sellaista ei siinä muodossa minulle ole. Olisi, jos kokisin, että minusta puuttuu jokin sellainen pala.

Luominen on kovin laaja käsite, lapsentekeminenkin on osa sitä, totta kai, mutta ihminen voi myös luoda ns. henkistä pääomaa, kehittää itseään ja nauttia maailmasta sen suhteen, mitä kaikkea se voi ikinä tarjotakaan. Toisille matkustaminen edustaa sitä kaikkea, joillekin musiikinteko tai maalaaminen, joillekin kenties urheilu. Ihminen voi tehdä elämää eritavoilla ja saavuttaa onnellisuuden ja onnistumisen tunteen moninaisilla tavoilla. Näin ollen, vaikka puhutkin varmasti täysin totta omasta vinkkelistäsi, kyseenalaistan silti sen ehdottomuuden ja yleispätevyyden mitä tästä asiasta esität. Lyhyesti sanottuna: I don't believe you.

Mitä tulee sitten noihin yhteisiin tekemisiin sen lapsen kanssa, niin autojutut, fudikset, pulkkamäet ja sen sellaiset "miehiset" touhut ei enemmissä määrin itseäni kiinnosta. Osa noista on minulle täysin vieraita ihan jo omassa elämässäni, saati sitten, että niitä lapselle opettaisi. Omat intressit on ihan toisenlaisissa sfääreissä, että en sitten tiedä olisiko niissä mitään jaettavaa jälkeläiselle..?

 

[Brett]

Meille tuli eilen, onneksi lähti tänään. Ei tarvitse tulla uudestaan.

 

[Carlos]

Toisille matkustaminen edustaa sitä kaikkea, joillekin musiikinteko tai maalaaminen, joillekin kenties urheilu. Ihminen voi tehdä elämää eritavoilla ja saavuttaa onnellisuuden ja onnistumisen tunteen moninaisilla tavoilla. Näin ollen, vaikka puhutkin varmasti täysin totta omasta vinkkelistäsi, kyseenalaistan silti sen ehdottomuuden ja yleispätevyyden mitä tästä asiasta esität. Lyhyesti sanottuna: I don't believe you.

Pointtini oli juuri se, että vaikka lapsenteko ei olisi koskaan napannut ja olisi mielenkiintoisia harrastuksia itsensä kanssa, niin se lapsen maailmaan syntyminen vaan muuttaa ihmistä. Kuten mainitsin, itsekään en tod. ollut mikään lapsifani ennen omaa lastani, mutta niin sitä vaan kelkka kääntyi perusteellisesti. Ja kyllä itsellänikin olisi vaikka mitä kivoja ajanviettotapoja ilman lapsia, mutta ne ehtii kyllä odottaa tässä 10-20 vuottakin. Ei niitä tule edes verranneeksi nykytilanteeseen.

Ja ei siinä mitään, kukin tyylillään kuten uskoo onnelliseksi tulevansa. Mutta on vaan suvussa jonkun verran näitäkin ihmisiä jotka ovat omistaneet koko elämänsä työlleen ja harrastuksille, ja nyt sitten kun harmaantuvat yksinäisinä eläkeputkessa niin kovasti on niilläkin mieli muuttunut. Surulliseksi.

 

[julle-jr]

Pointtini oli juuri se, että vaikka lapsenteko ei olisi koskaan napannut ja olisi mielenkiintoisia harrastuksia itsensä kanssa, niin se lapsen maailmaan syntyminen vaan muuttaa ihmistä. Kuten mainitsin, itsekään en tod. ollut mikään lapsifani ennen omaa lastani, mutta niin sitä vaan kelkka kääntyi perusteellisesti. Ja kyllä itsellänikin olisi vaikka mitä kivoja ajanviettotapoja ilman lapsia, mutta ne ehtii kyllä odottaa tässä 10-20 vuottakin. Ei niitä tule edes verranneeksi nykytilanteeseen.

Ted Raikkaan pointti taisi olla, että vaikka lapsen syntyminen on muuttanut sinua, niin se ei tarkoita, että se muuttaisi kaikkia ihmisiä tai tekisi kaikkien muiden kohdalla elämän paremmaksi. Taidat sortua yleistämään omakohtaisen kokemuksesi yleismaailmalliseksi totuudeksi.

 

[Ted Raikas]

Ja ei siinä mitään, kukin tyylillään kuten uskoo onnelliseksi tulevansa. Mutta on vaan suvussa jonkun verran näitäkin ihmisiä jotka ovat omistaneet koko elämänsä työlleen ja harrastuksille, ja nyt sitten kun harmaantuvat yksinäisinä eläkeputkessa niin kovasti on niilläkin mieli muuttunut. Surulliseksi.

Tulevaisuus on niitä asioita, mistä ei koskaan tiedä. Se voi tuoda tullessaan ihan mitä tahansa, mitään en siis sulje poiskaan. Tällä hetkellä tuntuu vahvasti silti tältä ja voi olla, etten sitä mieltäni koskaan muutakaan. Elämä voi päättyä jo tänään, se voi päättyä huomenna, ensiviikolla, tai vuosien päästä. Jos miettisin sitä, mitä kenties vanhuksena (jos sellaiseksi elän) teen ja miten pärjään, niin elämäni olisi aika tavalla onnettomampaa ja stressaavampaa. Toki joskus tulevat asiat mieltä painaa, mutta yritän silti elää tässä päivässä ja nauttia siitä kun kerran voin.

P.S. julle-jr tuossa tajusi tosiaan mitä meinasin.

 

[Freddie Freeloader]

Ted Raikkaan pointti taisi olla, että vaikka lapsen syntyminen on muuttanut sinua, niin se ei tarkoita, että se muuttaisi kaikkia ihmisiä tai tekisi kaikkien muiden kohdalla elämän paremmaksi. Taidat sortua yleistämään omakohtaisen kokemuksesi yleismaailmalliseksi totuudeksi.

Itsekin isänä voin vahvistaa, että tämä pitää täysin paikkansa. Oma maailmani ei mullistunut lapsen saannin johdosta, vaikka sitä odotinkin muiden puheiden perusteella.

En tarkoita sitä, etteikö elämä olisi muuttunut perusteellisesti lapsensaannin johdosta, mutta sellaista kaikenkattavaa onnellisuudentunnetta jota parempaa ei maailmasta löydy, en ole kokenut.

 

[sampio]

Ei minullakaan mitään jatkuvaa euforiaa ole ollut päällä lapsen syntymästä saakka, välillä päinvastoin. Silti ne päivittäiset pienet jutut saavat pääni aivan sekaisin yhä uudelleen ja uudelleen. Hymy, hali tai rakastava sana oikeaan paikkaan, ja kyllä siinä isukkia viedään kuin litran mittaa. Ei vilpittömän, täysillä minuun luottavan henkilön rakkauden edessä voi olla sulamatta.

 

[Carlos]

Ted Raikkaan pointti taisi olla, että vaikka lapsen syntyminen on muuttanut sinua, niin se ei tarkoita, että se muuttaisi kaikkia ihmisiä tai tekisi kaikkien muiden kohdalla elämän paremmaksi. Taidat sortua yleistämään omakohtaisen kokemuksesi yleismaailmalliseksi totuudeksi.

Nojuu. Tunnen monta tapausta joiden kohdalla heidän elämänsä on mullistunut, ja heistä on vastoin kaikkia ennakko-odotuksia kuoriutunut aivan mehuissaan olevia vanhempia.

Mutta on tietysti niitäkin tapauksia jotka eivät pahemmin lapsestaan koskaan lämpene, ymmärrän toki senkin. Mutta EDELLEEN pointtini on se että en usko kenenkään pystyvän tietämään etukäteen miten käy. Minulle homma tuli ainakin ihan puskista, ja tiedän monta muuta joille myös.

Tehdään niin että me jotka olemme lapsistamme onniemme kukkuloilla jatkamme niin olemista, ne jotka eivät lapsista niin perusta niin saavat jatkaa myöskin eloaan niin.

 

[Freddie Freeloader]

Mutta EDELLEEN pointtini on se että en usko kenenkään pystyvän tietämään etukäteen miten käy.

Tässä on koko asian ydin. Lapsen saaminen on jotakin sellaista johon ei yksinkertaisesti voi valmistautua koska ei voi tietää mitä on tulossa.

Omalla kohdallani tähän "tunneköyhyyteen" varmasti on vaikuttanut, että lapsemme syntyi keskosena ja ensimmäiset kuukaudet jouduimme pelkäämään, selviääkö hän ylipäänsä hengissä. Ensin laskimme minuutteja, sitten tunteja, päiviä ja lopulta viikkoja.

Siinä ei yksinkertaisesti uskaltanut antaa itselleen lupaa olla onnellinen odotetun esikoisen syntymän johdosta, kun ihanan käärön sijasta meillä oli keskoskaapissa makaava avaruusolennolta näyttävä maitopurkin kokoinen jälkeläinen, joka oli kytketty kymmenillä piuhoilla ja letkuilla kaikenlaisiin koneisiin.

 

[Vesuri]

Pitkä on odottavan aika. Supistukset alkoi aivan yhtäkkiä yhdentoista aikaan aamupäivällä ollen säännöllisiä alusta alkaen. Väli on pienentynyt tasaisesti noin kymmenestä minuustista tämän hetkiseen kuuteen minuuttiin. Kivut on lisääntyneet tasaiseen tahtiin. Hätäpäissään mentiin jo alkuillasta TAYSiin, mutta paikat ei olleet vielä auenneet, joten tultiin kämpille lämmittämään saunaa ja odottelemaan. Näyttää sille, ettei välttämättä tarvii pitkään enää odotella.

 

[eerikki]

Siitä onkin jo tovin aikaa, kun allekirjoittanut on tänne kirjoitellut.

Laskettuun aikaan olisi vielä tuollaiset 24 päivää avopuoliskolla jäljellä, joten tulevaa isääkin alkaa jo todenteolla jännittämään. Kaikki olisi muuten valmiina lapsen syntymään paitsi rakenteilla oleva talo... No, nykyisessä kämpässä varmasti kolme henkeä hetken pärjää. Tosin hieman ahdasta alkoi olemaan, kun kasailin sängyn ja hoitopöydän uutta perheenjäsentä odottamaan. Valmiina siis ollaan ja toivotaan, että kaikki sujuu hyvin.