Onnea kaikille äideille ja isille!
Meidän vajaa 2-vuotiaalle syntyi kaksi kuukautta sitten pikkusisko ja sen myötä vanhemman yöunet ovat menneet ihan sekaisin. Vanhempi kävi pienenä onnistuneesti läpi unikoulun ja nukkui hienosti omassa sängyssä mutta nyt kelpaa vain ja ainoastaan äiti. Se on tietysti äidille todella kuormittavaa kun yöt imettää pienempää ja lisäksi vanhempi on kyljessä kiinni. Tämä ei olisi niin suuri ongelma mutta äidinkin kanssa nukahtaminen kestää ja yöt ovat hyvin levottomia. Eli pahimmillaan äiti ja molemmat lapset ovat hereillä. Olen kyllä yrittänyt nukkua vanhemman kanssa ja mennyt hänen kanssa kahdestaan mökille, mutta hyvin haastavaa se on. Rauhoittuu yöllä käytännössä ainoastaan jos laittaa valot päälle ja alkaa uudestaan lukemaan kirjoja. Se ei tunnu kovin hyvältä ja kestävältä ratkaisulta. Isompi aloittaa päiväkodin parin viikon sisälle, joten uuden unikoulun pitäminen ei kannata ennenkuin on tottunut päiväkotiin. Onko jollain kokemuksia vastaavasta ja osaisi antaa neuvoja mitä koittaa?
Ei nyt ihan vastaavaa kokemusta, mutta meillä otettiin kuukausi sitten 2,5 vuotiaalta lapselta pinnasängyn reuna pois ja siitä vasta show syntyi. Käytännössähän oli kyse uudesta unikoulusta kun lapsi opetettiin nukkumaan "uudessa" sängyssä.
Eli kun illalla oli iltasatu luettu sekä halailtu ja paijailtu, niin toivotettiin hyvät yöt. Lapsi ei millään suostunut jäämään sänkyyn vaan nauraen sieltä ylös juoksentelemaan ympäriinsä. Noh meikäläinen sitten muutaman illan kannoin lasta takaisin omaan sänkyynsä useamman kymmenen kertaa putkeen kunnes hän sinne suostui jäämään. Kyllähän lapsi siinä muutaman illan meni itkien nukkumaan. Ikävä homma, mutta lopulta tuossa voittaa vanhempien lisäksi myös lapsikin, koska lopulta sitten oppii nukkumaan paremmin juuri siinä omassa vuoteessa.
En siis keksi muuta ratkaisua kuin sen uuden unikoulun, mutta ehkä joku muu osaa antaa parempia neuvoja...
On muuten epäreilua tämä pienten lasten vanhemmuus. Meillä oli vauvalla todella kova refluksi eikä häntä voinut jättää yksin makoilemaan ja leikkimään minnekään, koska käytännössä meinasi tukehtua koko ajan omaan oksennukseensa eikä ollut tyytyväinen missään muualla kuin pystyssä vanhempien sylissä. Sitten erään kaverin lapsella on koliikki, ja kuulemma on todella todella raskasta.
Toisella kaverilla käydessä taasen 3-4 kuukautinen lapsi makoili tyytyväisenä leikkimatolla yli 30 minuuttia putkeen kunnes tuli nälkä, ja vanhemmat tekivät ruokaa sekä omia juttujaan siinä samalla. Mä tuijotin suu auki sitä meininkiä, että ei helvetti joillekin tämä vanhemmuus voi oikeasti olla helppoa. Meillä ei ensimmäisen 6 kuukauden aikana kyllä paljoa vapaa-aikaa jäänyt. Toisen piti käytännössä koko ajan olla vauvan kanssa vauva sylissä, eikä lapsi suostunut nukkumaan melkeinpä muualla kuin liikkeellä olevissa vaunuissa.
Joskus hieman vitutti kun kuulin erään henkilön sanovan, että vauvojen hoitohan on helppoa. Kyllä se riippuu ihan täysin siitä lapsesta. Jotkut vauvat ovat helppoja, mutta kaikki eivät ole.
Oma kokemus on, että tämä vanhemmuus helpottaa koko ajan kun lapsi kasvaa. Nyt kun on 2,5 vuotias joka osaa kommunikoida ja hieman jopa leikkiä itsenäisestikin, niin tämähän on aivan mahtavaa. Paljon helpompaa ja mukavampaa kuin se pikkuvauva-arki, joka oli rehellisesti sanoen ihan helvettiä. Olin niin väsynyt, että en edes muuta siitä ajasta muista. Lapsen äiti oli valitettavasti vielä väsyneempi.
Paras neuvoni pienten lasten vanhemmille on, että kannattaa kuunnella muiden neuvoja kriittisesti. Lapset ovat yksilöitä. Se mikä toimi yhdellä ei välttämättä toimi toisella.