Moni palstalaisista ja medioiden edustajista laittoi ennakoissa Kärppien isoimmaksi kysymysmerkiksi menestyksen kannalta maalivahtiosaston (Marjamäen valmennuksen lisäksi.) Toistaiseksi jos vertaillaan kokonaisuudessaan maalivahtikaksikkoja muihin jengeihin, niin taitaa Kärpät olla ainakin vahvasti siellä ihan kärkipaikoilla, ellei jopa paras suhteessa muihin.
Toki on perusteltua sanoa, että otanta on vielä suhteellisen lyhyt ja kovimmat pelit vielä kaukana keväällä, jolloin se todellinen taso kunnolla mitataan. Toistaiseksi meidän maalivahdit on kuitenkin näyttänyt Hillin johdolla isoa hauista epäilijöille ja antaneet tosi hyvät mahdollisuudet joukkueelleen voittoon melkein joka ilta. Pidän edelleen kiinni omasta ennustuksesta, että Kokko tulee ottamaan lopulta ykkösmaalivahdin paikan itselleen Westerholmilta.
Omissa papereissa erityisesti Rubin ja Heljanko ovat myös vakuuttaneet allekirjoittaneen kokonaisuudessaan (huomioiden myös aiemmat kaudet liigassa). Suhteessa esimerkiksi näihin kahteen tähtimaalivahtiin yksilöinä Kokolla ja Westerholmilla on paljon todistettavaa. Ei sovi myöskään unohtaa esim. Lukon Harveyta, Kalpan Lekkasta, Sportin Svobodaa, Jypin Vehviläistä tai Ilveksen Malekkia. Laatukassareita tähän sarjaan jokainen ja heillä äkkiseltään voisi eväitä olla liigan ihan kovin veskari. Loppujen lopuksi liigasta löytyy pirun kovia veskareita ja ei ole helppoa laittaa yksilöinä näitä paremmuusjärjestykseen, kun vielä maalivahtien tilastoihin heijastuu moni heistä riippumatonkin tekijä. Taposen olin asettanut omissa papereissa korkealle ennen kauden aloitusta, mutta ei ole pystynyt ihan vielä vastaamaan siihen, mitkä odotukset itsellä ja todennäköisesti aika monella IFK-fanilla ollut tämän kauden osalta.

Viimeksi muokattu: