Rautakorpi osoitti ainakin viime kaudella uusiutumiskykyä. Aravirta tulee myös mieleen, kun uusiutui aikanaan Pelsuissa. Mikko Manner uudisti koko Liigan pelaamista kaudella 2017-2018.
Marjamäki on viisas mies. Toki tietyiltä osin kovapäinen. Hänen kanssaan on käyty seuran sisällä vahva interventio. Sen vuoksi uskon uusiutumiseen. Se on nimittäin nyt tai ei koskaan.
Rautakorvesta hieman eri mieltä. Pelin sisäiset rakenteelliset ongelmat tuskin tulevat olemaan suuri este JYP:n menestykselle, vaikka Rautakorpi ei enää edustakaan Liigan moderneimpaa koulukuntaa valmentajien keskuudessa. Sen sijaan johtamistyylin osalta olisi suuri peiliinkatsomisen paikka. Tapparassa Jukka oli tuttu nimi organisaation sisällä vuosikaudet, mutta viime kaudella kyllä paistoi kilometrien päähän kentältä suoranainen epäonnistumisen pelko, virheiden välttely. Ilmapiiri ei selvästikään ollut 2020-luvun hengen mukainen. Itsetutkiskelun paikka siis Jukalla valmennustiimeineen.
Tapaus Marjamäki on hieman kaksijakoisempi asia. En tyrmää Laurin loppu-uraa tässä kohtaa missään nimessä, mutta en ole enää kuitenkaan niin varma hänen kyvystään uudistua. Viime kausi paljasti karulla tavalla, missä menee päävalmentaja Lauri Marjamäki juuri nyt. Pyrin näkemään tässäkin tapauksessa tulosten taakse, mutta Marjamäen kohdalla se ei oikein tule tällä hetkellä kysymykseen. Tuloksen takana kun oli pelkkä mekaaninen, väljähtänyt versio Meidän Pelistä, joka sitten ansaitusti päättyikin mahalaskuun. Marjamäen täytyy antaa pikaisesti uutta todistusaineistoa kyvyistään, vaikka tuloksellisesti tueva kausi olisikin petrausta suhteessa edelliseen.
Asiaa hiljattain tarkemmin pohtineena täytyy todeta, että on keksiä mitään loogisia perusteita, että taikanappula löytyisi ainakaan välittömästi (mainitsemistasi interventiosta huolimatta). KHL-aikakauden pelillinen aaltoiltu ja heikko suoriutuminen turnausvalmentajana kielii mielestäni siitä, että Marjamäki ei ole ollut parhaimmillaan muutosvalmentajana, vaan pikemminkin itsepäinen jäärä, joka on naimisissa vanhojen ajatustensa kanssa. Mikä olisi nyt yhtäkkiä muuttunut? Mahdolliset kehitysaskeleet on mahdollista nähdä vasta kentältä, kun kausi pyörähtää käyntiin. Se on tässä tapauksessa ainoa mahdollinen mittari, siihen saakka kaikki muu on pelkkää spekulaatiota.
Jos ajatellaan noita paljon puhuttuja Marjamäen viimeisiä seitsemää vuotta päävalmentajana, niin mielestäni nimenomaan eniten painoarvoa täytyy antaa juurikin viimeiselle kaudelle, kun nähtiin todellinen paluu taktisesti kivenkovaan sarjaamme.
Sanottakoon, että on eri asia olla turnausvalmentajana maajoukkueessa, kuin kokopäiväisenä seurajoukkuevalmentajana. Jälkimmäisessä tehtävässä olet joukkueen kanssa tekemisissä käytännössä ympäri vuoden, ja harjoitus- ja ottelumäärät aivan eri luokkaa. Maajoukkueen peräsimessä Marjamäki toki kiistatta epäonnistui, ainakin verrattuna Jalosen vuosikymmenen aikana asettamiin standardeihin. Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että olisi välttämättä kovin hedelmällistä käyttää keskustelussa lyömäaseena kyseisiä valmennusvuosia määräänsä enempää.
On myöskin hieman mutkien suoriksi vetämistä vain todeta, että Jokereissa ei tullut "mitään menestystä". Sarjaa vähänkään seuranneelle pitäisi olla itsestäänselvää, että eihän Jokereiden kaltaisella seuralla ollut todellisuudessa minkäänlaista mahdollisuutta esimerkiksi voittaa tuon ajan KHL:ää, kun vastassa oli kourallinen kivenkovia organisaatioita jättimäisine resursseineen. Menestyksestä puhuttaessa olisi mielekkäämpää tarkastella, kuinka Jokerit pelasi Marjamäen aikana. Vertaisin valmentajan näkökulmasta Marjamäen ajan KHL:ää hieman NHL:ään. Tarkoitan tällä sitä, että kyseessä oli
(ja on osittain varmasti vieläkin) luonteeltaan samankaltainen tähtien sarja. Hyvällä valmennuksella saa sielläkin heikomman materiaalin joukkueet kilpailuetua, mutta lopulta TSSKA:t, SKA:t, Kazanit ja Omskit ottavat lähes poikkeuksetta omansa. Verrattuna kotimaiseen Liigaan, kyseessä melkoinen vanhan liiton pystysuunnan sarja, jossa ei paljoa meidänpelejä harrasteta.
Jokereilla oli Marjamäen aikakautena monia pidempiä jaksoja, kun peli rullasi mallikkaasti ja tuloksekkaasti. Vastapainona oli sitten todella heikkoja jaksoja. Keväällä 2020 ennen koronan tuloa Jokereiden peli kulki siihen malliin, että paljon pelejä katsoneena todella uskoin, että Jokereilla olisi ollut kaikkien aikojen saumat haastaa aivan parhaatkin joukkueet pudotuspelisarjassa. Noh, sitä emme voi näin jälkikäteen tietää. Mutta summa summarum, kyllä Marjamäki sai pelillisestikin hyviä asioita aikaiseksi suhteessa sarjan tasoon päävalmentajan näkökulmasta, vaikka ei aivan kiitettävää arvosanaa ansaitsisikaan.
Jos taas palataan nykyhetkeen, niin viime kauden perusteella Marjamäki kärsii edelleen tietyllä tapaa KHL-ajanjaksostaan. Sarja ei haastanut kehittämään pelitapaa siinä määrin, kuin se samalla ajanjaksolla olisi esimerkiksi Liigassa vaatinut pysyäkseen huipulla. Marjamäki sai Liigaan paletessaan huomata, että sarja on haastavampi paikka valmentaa, kuin ehkä koskaan. Hän ei ollut enää kotimaassa se moderni pelillinen pioneeri, kuten takavuosina saattoi jossakin kohtaa olla. Tomminiemelät, ollisalot, tommimiettiset ja kumppanit näyttivät, että väljähtänyt seisontaträppi ei enää riitä Euroopan kovimmassa valmentajasarjassa - valmentajien sarjassa. Tässä hetkessä Marjamäki ei näytä olevan lähelläkään parhaiden kollegoidensa tasoa ilman radikaaleja muutoksia. Toivotaan, että ne tarvittavat kokonaisvaltaiset muutokset näkyvät kentällä mahdollisimman pian, sillä uskon hänellä olevan vielä paljon annettavaa Suomi-kiekolle.