Mainos

Matkalla Marsiin

  • 55 373
  • 336

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Tässä asiassa kyllä voi Kiinan puolesta liputtaa, sillä heille tuo saavutus olisi varmasti käännekohta ja onhan tosiaan planeettakin jo valmiiksi punainen. USA heräisi kisaan varmasti myös ja Venäjä yhdistäisi voimiaan Kiinan kanssa tai aloittaisi omat ponnistelunsa, mutta Venäjä&Kiina yhdessä kuulostaisi paremmalta... tässä yhteydessä.

En muista kuka tiedemies sitä manasi, että demokratia on aivan liian tehoton saamaan mitään suurta aikaiseksi ja tarvitsee aina jonkin kirittäjän, joka saa aikaan toimintaa. Muuten hallitukset sekä muut päättäjät ovat niin tiheään vaalien armoilla, että mitään pitkäkestoista ja riskialtista ei uskalleta aloittaa. Kiinassa ei tätä ongelmaa olisi.

Nykyinen sukupolvi vaikuttaa tiedostavan tilanteen ja mahdollisuudet sekä omalla pallolla että muualla, mutta kaikki kunnon päätökset jätetään suosiolla tuleville polville, vaikka varallisuutta olisi yllin kyllin tehdä jotain oikeastikin merkittävää jo nyt. Tavallaan hävettävää kuinka vähän noista kuulennoista on tultu eteenpäin, varsinkaan kun säästyneellä rahalla tuskin on pelkkää ihmisten hyvinvointia lisätty.
 

Viljuri

Jäsen
Se on aivan selvää, että aikanaan kuussa käytiin, vain ääliö voisi muuta uskoa.
Marsiin menemisessä ei pidä unohtaa Kiinaa. Punaiselle planeetalle pääsy ensimmäisenä symboloisi maailmanjärjestelmän johtovaltion vaihtumista. Epäilemättä kymmenen viidentoista vuoden päästä Kiina todella hätyyttelee jenkkejä, eikä olisi mahdotonta, että he panostavat Marsiin jo tällä hetkellä, vaikka eivät tuota ääneen ole ilmaissetkaan.

NASA ja ESA yrittänevät yhdessä, ellei sitten tosiaan suurvaltapolitiikka Kiinan muodossa saa esimerkiksi Yhdysvaltain hallintoa yrittämään nopeutetussa aikataulussa.

Joka tapauksessa on selvää, ettei 1950- ja 1960-luvun venäläisperäisellä teknologialla ole mitään asiaa Marsiin saakka*, joten tulee olemaan hyvin mielenkiintoista katsoa, että aikooko Kiina laittaa merkittävän osan sille maailmankaupasta syntyvästä vauraudesta asevoimien lisäksi myös avaruusteknologian kehittämiseen?

* Venäjän rooli LEO-laukaisujen ulkopuolella ei tule olemaan edes Euroopan luokkaa, ja tässäkin se tulee menettämään hintakilpailuasetelmansa yksityisille yrityksille hyvinkin pian, jo siis 2010-luvulla.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Jeesus-tarinoihin en usko, mutta kuussa käynteihin kyllä. Kerro minulle, miksi avaruuskilpailuja USA:n kanssa käynyt Neuvostoliittokaan ei ikinä kyseenalaistanut kuulentoja? Kerro minulle, että miksi kuulentoja tehtiin kaikkiaan kuusi? Tai oikeastaanhan niitä tehtiin seitsemän, mutta Apollo 13 ei ikinä päässyt kuuhun, kuten tiedetään. Eikö kuu-kusetukseen olisi riittänyt tasan yksi? Luulisi, että noiden kaikkien tekeminen olisi entisestään riskeerannut tämän väitetyn huijauksen paljastumista?

No vastataan.

NL ei kyseenalaistanut lentoja, koska Hegemonia vai miksi sitä nyt sanottiinkaan esti sen. Luotiin 2-napaista maailmaa ja sehän sopi molemmille maille. Niin ja Gagarin oli myös kusetusta. Laika-koiran kohtalohan siitä olisi seurannut.

Ainut asia mikä on askarruttanut on se miten kusetukset eivät ole laajemmin vuotaneet "julkisuuteen" muutamia irtiottoja lukuunottamatta. Olihan noita epäilyttäviä kuolemia näille aikansa "paskanpuhujille" liian paljon tosin tapahtunut. Tuon turvallisuusnäkökulman kyllä allekirjoitan joka varmaan näitä projekteja rajoittaa/viivästyttää. Mutta silti kun miettii tekniikan kehitystä, onhan kaikki menneet tietokoneet mukaanlukien eksponentiaalisesti noilta ajoilta eteenpäin. Mikä siinä voi olla niin hankalaa kun jostain luin että 486-tasoiset koneet (jos joku vielä muistaa nämä museorakkineet)olisivat voineet suorittaa kaiken dataliikenteen mikä lentoihin liittyi?

Niin enkä ole ääliö enkä tietääkseni kovin yksinkertainenkaan. Mieleltäni ehkä hieman agnostinen.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Jännä homma, että tiedemaailma (ainakin näin maalikon silmin) ei sitten ole kyseenalaistanut noita kuulentoja, vai onko? Lähinnä meinaan siis sitä, että kaippa niillä kuukäynneillä jotain sellaista dataa tai tieteellistä tutkimusta saatiin suoritettua, että jos ne olisi koitettu feikata, niin sen olisi joku huomannut. Noh tämä nyt on vain omaa pohdintaa. Kaippa tuo homma selviää jos näistä astronauteista esim. joku tulee kuolinvuoteella tunnontuskiin ja vetää jotain raakaa faktaa esiin siitä, että siellä kuussa ei koskaan käyty. Tänään viimeksi katselin yhden dokumentin ykköseltä missä Apollo 11 lennolla niin itse avaruudessa kuin johtokeskuksessa maassa mukana olleita haastateltiin. Aika hyvin kyllä vedättivät edelleen jos vedättivät.

No vastataan.
Mikä siinä voi olla niin hankalaa kun jostain luin että 486-tasoiset koneet (jos joku vielä muistaa nämä museorakkineet)olisivat voineet suorittaa kaiken dataliikenteen mikä lentoihin liittyi?

Tuota siinä ohjelmassa yksi henkilö sivusi, että jos hän ehdottaisi, että tuolla tekniikalla millä silloin oli käytössä, lennettäisiin nyt kuuhun, niin se kiellettäisiin heti täysin pähkähulluna ja vaarallisena ideana.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Mikä siinä voi olla niin hankalaa kun jostain luin että 486-tasoiset koneet (jos joku vielä muistaa nämä museorakkineet)olisivat voineet suorittaa kaiken dataliikenteen mikä lentoihin liittyi?

Tietokoneiden puolesta kyllä pärjätään :) Tarvitaan muutakin jotta lento voidaan tehdä turvallisesti. Lisäksi lennon rahoitusta on vaikea perustella jos ei ole selvää missiota, jonka täytyy myös erota selvästi edellisistä kuu-lennoista. Ihan huvikseen sinne ei lähdetä.

EDIT.

Tuosta tietokonejutusta tuli mieleen hyvä sivusto: Rakenna oma Apollo Landing Computer. Kyseessä on muuten maailman ensimmäinen integroiduilla piireillä toteutettu tietokone.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Miksihän ihmeessä, kun ei siellä kuussakaan ole käyty?

En nyt tiedä oletko tosissasi vai et, mutta seuraavaksi linkkejä joissa pyritään kumoamaan nämä salaliittoteoriat, samaan syssyyn myös kuulentoja käsittelevä linkki sekä Apollo-ohjelmaa käsitteviä linkkejä:

wikipedia: Apollo-ohjelmaa koskevat huijaussyytökset. Myös selityksiä joilla huijausväitteet pyritään kumoamaan.

wikipedia engl.: Apollo Moon landing hoax conspiracy theories. Samaa aihetta sivuten kuin yllä.


Bad astronomy - edelleen käsitellään kuulentoja
.

wikipedia engl.: Moon landing. Englannin kielinen sivusto kuulennoista - miehitetyt ja miehittämättömät lennot kyseessä.

wikipedia engl.: Apollo program. Ja laitetaan samaisesta ohjelmasta myös suomalaisen wikipedian faktaa: Apollo-ohjelma.

Joo mielestäni saa olla aika kovapäinen jos vielä nykyäänkin väittää ettei Kuussa todellakaan ole käyty koska tietoa on todella paljon saatavilla - jos vaan halua sen etsimiseen on, ja jos on halua ja aikaa ryhtyä erottelemaan fakta fiktiosta/hoaxeista.

Saa sitten nähdä kuka sinne seuraavaksi pääsee - ihminen sinne varmasti jossain vaiheessa halutaan saada, se on kohtalainen propaganda temppu ja etenkin Kiinalle melkoinen osoitus maan avaruusteollisuuden ja -teknologian kehittyneisyydestä. Mutta tämä kaikki todellakin toteutunee joskus 2020 jälkeen.

vlad.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
En nyt tiedä oletko tosissasi vai et, mutta seuraavaksi linkkejä joissa pyritään kumoamaan nämä salaliittoteoriat, samaan syssyyn myös kuulentoja käsittelevä linkki sekä Apollo-ohjelmaa käsitteviä linkkejä:
vlad.

En ollut tosissani. Kuhan vain heitin huumoria hieman kehiin, kun tuossa edellä kuulennoitsa kovin kiistellään. Että miksi laittaa vireille tällainen Mars-ohjelma, jos lähimmälle taivaankappaleellekaan ei olla laskeuduttu. Siinä niinkuin yks argumentti sen puolesta, että siellä ollaan käyty.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Saa sitten nähdä kuka sinne seuraavaksi pääsee - ihminen sinne varmasti jossain vaiheessa halutaan saada, se on kohtalainen propaganda temppu ja etenkin Kiinalle melkoinen osoitus maan avaruusteollisuuden ja -teknologian kehittyneisyydestä. Mutta tämä kaikki todellakin toteutunee joskus 2020 jälkeen.

vlad.
Kiinahan sitä varmasti yrittää maailmalla toitottaa jossain vaiheessa mutta näinköhän tuokin olisi yhtä taitavasti toteutettu huijaus kuin sensaatiolehdistön väite että Tukiainen olisi kaunotar... Kiinahan jäi tässä taannoin nolosti kiinni huijausyrityksestä kun väitti suorittaneensa onnistuneen avaruuskävelyn maan kiertoradalla.

Nämä salaliittoteoriat Kuussa käymisestä ovat jo aika hyvin torpedoitu, mutta on pakko mainita Buzz Aldrinin miehekäs teko. Aldrin nimittäin tempaisi rehdisti kuonoon erästä salaliittoteoreettikkoa joka tuli nenille hyppimään ja haukkumaan Aldrinia valehtelijaksi kun on julkisesti väittänyt käyneensä kuussa.

Aldrin ja kollegansa Collins haluaisivat NASAn kohdistavan suuntansa suoraan Marsiin Kuun sijaan. Saa nähdä mitä tekevät loppujen lopuksi mutta väittäisin että jos Kuun kiertoradalle vielä joku luotain lähetetään viiden vuoden sisään, niin sinne mennään. Ainakin ensin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
En ollut tosissani. Kuhan vain heitin huumoria hieman kehiin, kun tuossa edellä kuulennoisa kovin kiistellään. Että miksi laittaa vireille tällainen mars-ohjelma, jos lähimmälle taivaankappaleellekaan ei olla laskeuduttu. Siinä niinkuin yks argumentti sen puolesta, että siellä ollaan käyty.

Kenties joku skeptikko kenties ideanpoikasen lukea linkkini läpi ja kenties huomaa sen ettei kaikki ole lavastusta vaikka siltä voikin vaikuttaa.

Voidaan myös miettiä sitä, että miksi tuolloin tyytyä vain "lavastamaan" (jos kuvittelemme, että kyse on siitä) pelkät Kuu-lennot? Miksei olisi kurotettu jopa Marsiin saakka - lavasteissa?

Toisaalta jos joku on saanut päähänsä, että jokin asia on lavastusta tai sen takana on salaliitto niin on todella vaikea, likimain mahdotonta, saada todistettua se, että hän uskoo valheeseen. Harva uskaltaa edes pienissäkään määrin murentaa oman maailmankuvansa - jopa kuulento voi olla sellainen asia, että on vaikea myöntää niiden tapahtuneen jos uskoo vastaikkaista. Ei yhden vaan useiden!

vlad.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Nämä salaliittoteoriat Kuussa käymisestä ovat jo aika hyvin torpedoitu, mutta on pakko mainita Buzz Aldrinin miehekäs teko. Aldrin nimittäin tempaisi rehdisti kuonoon erästä salaliittoteoreettikkoa joka tuli nenille hyppimään ja haukkumaan Aldrinia valehtelijaksi kun on julkisesti väittänyt käyneensä kuussa.

Tuossapa lisäjuttua tuosta
http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/2272321.stm

Kieltämättä voisi itsekin hieman kypsyttää vastaavassa tilanteessa, etenkin jos mukana sitten oli nuorempaa jälkikasvua.
Sinänsä kuussa olisi hyvä käydä ihan sen takia, että sieltä voisi tuoda jotain Apollo-krääsää takaisin ja pääsisi näkemään kun salaliittokaverit alkaisivat keksiä uusia teorioita siitä miten NASA feikkasi koko homman suojellakseen alkuperäisten lentojen feikkausta :)
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sinänsä kuussa olisi hyvä käydä ihan sen takia, että sieltä voisi tuoda jotain Apollo-krääsää takaisin ja pääsisi näkemään kun salaliittokaverit alkaisivat keksiä uusia teorioita siitä miten NASA feikkasi koko homman suojellakseen alkuperäisten lentojen feikkausta :)

Juuri viime viikolla julkaistiin uuden luotaimen Lunar Reconnaissance Orbiterin ottamia kuvia missä näkyy laskeutumispaikkoja, astronauttien kulkureittejä jne. Luonnollisesti ne eivät mitään todista, koska maallikon on niitä vaikea tulkita ja ne ovat photoshopattuja, mutta mielenkiintoisia kuvia kuitenkin.

Samalla lailla ne sieltä tuotavat tavarat eivät olisi pelipaikalla koskaan käyneetkään.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Toisaalta jos joku on saanut päähänsä, että jokin asia on lavastusta tai sen takana on salaliitto niin on todella vaikea, likimain mahdotonta, saada todistettua se, että hän uskoo valheeseen. Harva uskaltaa edes pienissäkään määrin murentaa oman maailmankuvansa - jopa kuulento voi olla sellainen asia, että on vaikea myöntää niiden tapahtuneen jos uskoo vastaikkaista. Ei yhden vaan useiden!

vlad.

Kokeillaan kuitenkin. Neuvostoliitto seurasi varmasti kuulentoa kuin hai laivaa. Miksei se kertonut maailmalle koko jutun olevan huijausta? Se olisi ollut sille valtava arvovaltavoitto ja jenkeille tietenkin päinvastoin.

Otsikon aiheeseen liittyen. Marsiin järjestettävä miehitetty lento pitää tehdä kansainvälisenä yhteistyönä, jota sitten esim. Nasa voi johtaa. Kustannukset jaetaan samoin kaikkien osallistuneiden maiden kesken. Politiikka pitää heittää tälläisissä asioissa nurkkaan ja osinhan tässä ollaan jo onnistuttukin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
NL ei kyseenalaistanut lentoja, koska Hegemonia vai miksi sitä nyt sanottiinkaan esti sen. Luotiin 2-napaista maailmaa ja sehän sopi molemmille maille. Niin ja Gagarin oli myös kusetusta. Laika-koiran kohtalohan siitä olisi seurannut.

Kyllä NL olisi kyseenalaistanut lennot, jos se olisi nähnyt sille aihetta. Sen verran kovaa kilpailua käytiiin tuona aikana.

Mielenkiintoinen yksityiskohtahan on, että Neuvostoliiton Luna 15 -luotain oli samaan aikaan avaruudessa Apollo 11:a kanssa. NL ilmoitti luotaimen lentosuunnitelman amerikkalaisille varmistaakseen, ettei se törmää Apollo 11:a kanssa. Oliko siis NL myös mukana tässä Apollo-kusetuksessa?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luna_15

Mikä siinä voi olla niin hankalaa kun jostain luin että 486-tasoiset koneet (jos joku vielä muistaa nämä museorakkineet)olisivat voineet suorittaa kaiken dataliikenteen mikä lentoihin liittyi?

Löytyisiköhän mistään tietoa, minkälaisissa datanopeuksissa Apollo 11:a ja Houstonin välinen tietoliikenne oli? Oma käsitykseni on, että dataliikenne oli pitkälti sitä, että Apollo 11 välitti maahan telemetria- yms. statustietojaan, mutta maasta käsin ei tullut mitään ohjauskomentoja, vaan kaikki ne oli jo etukäteen ohjelmoitu alukseen, tai sitten astronautit hoitivat ne manuaalisesti. Tuollaista ei ole mitenkään mahdotonta suorittaa sen ajan huipputietokoneilla.

Tuolla on muuten tarinaa Apollon tietokoneista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Apollo_Guidance_Computer

http://en.wikipedia.org/wiki/Launch_Vehicle_Digital_Computer

Tässä jälkimmäisessä kerrotaan seuraavaa:

-clip-
"By today's standards the LVDC was extremely slow, with a 2.048 MHz clock cycle, add operations taking 82 μs (as opposed to a fraction of a nanosecond on a Pentium 4) and memory holding a maximum of 32,768 28-bit words in memory modules of 4,096 words each, each equivalent to less than 16 kilobytes. However, for the 1960s, it was a sophisticated system, and easily capable of flying a 3,000 ton rocket into a 100 mile high orbit."
-clip-

Eli kyllä niillä senkin ajan tietokoneilla pystyttiin tekemään vaikka mitä.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Perkele, kun Marsista löytyisi öljyä, niin johan alkaisi suunnitelmat Mars lennosta aikaistua.

Mutta vakavasti ottaen pitäisi 2010-luvulla saada kuuasema tehtyä, niin että se olisi koko ajan miehitetty. Kuusta voisi olla sitten helpompi lähteä Marsiinkin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Perkele, kun Marsista löytyisi öljyä, niin johan alkaisi suunnitelmat Mars lennosta aikaistua.
Voi olla, kiinnostava tuo tieto olisi tietysti sikälikin, että se samalla merkitsisi Marsissa joskus olleen elollisia olentoja. Ehkä edelleenkin.

Toisaalta olisi hieno uutinen, toisaalta surullinen, koska sen tietää minkälainen tärveleminen alkaisi jos ihmiset pääsisi Marsin maa...tai siis marsperään käsiksi.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Perkele, kun Marsista löytyisi öljyä, niin johan alkaisi suunnitelmat Mars lennosta aikaistua.

Mutta vakavasti ottaen pitäisi 2010-luvulla saada kuuasema tehtyä, niin että se olisi koko ajan miehitetty. Kuusta voisi olla sitten helpompi lähteä Marsiinkin.

Vierailta taivaankappaleiltahan haetaan polttoainetta tulevaisuuden energiamuotoja varten, kuten esimerkiksi helium 3, jota voidaan ilmeiseti jo nykyteknologialla käyttää suhteellisen turvallisesti energian tuottamiseen fuusioreaktoreissa.

Ongelmana on se, että helium 3 on maassa erittäin harvinainen isotooppi. Se on lähtöisin aurinkotuulista ja ilmakehä blokkaa sen päätymisen maan kamaralle. Kuussa sen sijaan helium 3:a riittää (myös kuukivistä saatujen näytteiden perusteella) vaikka kuinka paljon, koska kuulla ei ole suojaavaa kaasukehää.

Helium 3:a voitaisiin ehkä jo lähitulevaisuuden teknologialla erottaa Kuun maaperästä paikan päällä ja kuljettaa maahan.

Vaikka Marsista löytyisi öljyä, tarvittaisin aika edistynyttä teknologiaa, jotta se saataisiin planeetan maaperästä porattua ja tuoda sitä järkevissä määrin maahan. Bruce Willisin, Ben Affleckin, Steve Buscemin ja kumppaneiden lähettäminen Marsiin ei ehkä ihan vielä riittäisi. (Tiedän, Anzta, et heittänyt ylläolevaa tosissasi).

Jatkoajan dippainssit voivat niin tahtoessaan kertoa lisää Kuussa olevasta helium 3:sta ja sen mahdollisesta käytöstä fuusioreaktoreissa - minun ymmärrykseni fysiikasta ja ydinteknologiasta kun perustuu siihen, mitä joku minulle joskus saattaa kertoa.

Tässä kuitenkin wikipedian linkki, joka kertoo helium 3:sta:

http://en.wikipedia.org/wiki/Helium...energiantuotanto), miksi sitä ei saisi tehdä?
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Uskomatonta, että ihmisille on mennyt kuu-sumutus läpi lähes Jeesus-tarinoiden verran.

Tuotas kysyisin ihan mielenkiinnosta, että mahtavat nämä kotiaurinkokuntamme jutut (tai lähinnä maa-kuu-aurinko-tasolla, tuo muu kokonaisuushan tulee suppeasti seiskalla ja vähän laajemmin GE1-kurssilla lukiossa) tulla millään tasolla esille alakoulun ympäristö- ja luonnontiedossa tai mantassa 5.-6.-luokilla? Kun olen noista muista ketjuista ymmärtänyt, että olet luokanopettaja, niin ajattelin kysäistä otatko näitä omia kantojasi mukaan opetukseen missä määrin? Toki, jos asiaa ei sivuta ollenkaan, niin sikäli aiheeton kysymys.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mutta vakavasti ottaen pitäisi 2010-luvulla saada kuuasema tehtyä, niin että se olisi koko ajan miehitetty. Kuusta voisi olla sitten helpompi lähteä Marsiinkin.

Millä tavalla miehitetyltä kuuasemalta olisi helpompi lähteä Marsiin? Näin maalaisjärjellä ajateltuna ainakaan matka ei ole käytännössä lyhyempi. Maasta Kuuhun on se vajaa 400 000 km ja vastaavasti Marsiin yli 55 miljoonaa km.
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Millä tavalla miehitetyltä kuuasemalta olisi helpompi lähteä Marsiin?

Kuun vetovoima on huomattavasti maan vetovoimaa pienempi. Eli matkaan päästäisiin merkittävästi pienemmällä energiamäärällä.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tuotas kysyisin ihan mielenkiinnosta, että mahtavat nämä kotiaurinkokuntamme jutut (tai lähinnä maa-kuu-aurinko-tasolla, tuo muu kokonaisuushan tulee suppeasti seiskalla ja vähän laajemmin GE1-kurssilla lukiossa) tulla millään tasolla esille alakoulun ympäristö- ja luonnontiedossa tai mantassa 5.-6.-luokilla? Kun olen noista muista ketjuista ymmärtänyt, että olet luokanopettaja, niin ajattelin kysäistä otatko näitä omia kantojasi mukaan opetukseen missä määrin? Toki, jos asiaa ei sivuta ollenkaan, niin sikäli aiheeton kysymys.

:) Arvasin, että joku tarkkasilmä ottaa kiinni näistä. Jos ihan rehellisiä ollaan niin onhan se todennäköisempää että kuussa on käyty kun että ei. Ei näitä meikän heittoja aina kannata ottaa ihan vakavasti. Tylsyyksissäni kun lomaa riittää eikä ryypätä jaksa täytyy saada vähän keskustelua.

Ja Jeesus-juttuihin en usko mutten sitä toki koulussa toitota. Perussääntö on että kaikkeen lukemaansa koulukirjoja myöten kannattaa suhtautua kriittisesti vaikken nyt mitään vastarannan kiiskien armeijaa ole kasvattamassakaan..

Tämä maailma menee eteenpäin kriittisyydellä ja eri vaihtoehtojen pohtimisella, ei saman vanhan toistolla(Uskonnot,avaruusasiat, ilmastonmuutospaatos ym..) Uusi tieto kun korvaa vanhan tiedon vastakin.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kuun vetovoima on huomattavasti maan vetovoimaa pienempi. Eli matkaan päästäisiin merkittävästi pienemmällä energiamäärällä.

Tätä en äkkiä mietittynä hokassut ja on totta. Ajattelin kuitenkin lainaamani tekstin pohjalta ja siinä ajateltiin pystyttävän tekemään kuuasema jo ensi vuosikymmenellä. En usko, että sellainen asema tuossa ajassa saadaan aikaan, mistä alus voitaisiin Marsiin lähettää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös