Koala kirjoitti:
Nyt tämä meni vähän valitusvirreksi, mutta pointtina on, että jos kontaktin haluaa lapseen muodostaa, ei viinaa kannata siivottomissa määrin lapsen edessä ottaa. Siitä jää vaan paskanmaku koko perheelle suuhun.
Puhut poika asiaa! Viestisi kosketti, sillä myös omalle isälleni alkoholi on aina maistunut - ja maistuu yhä edelleen.
Tosin enää se ei sinänsä itseäni häiritse, koska jo monta vuotta olen asunut omillani, mutta asuessani vanhempien luona, ei tainnut sellaista kahta viikkoa putkeen olla, jolloin en isääni kännissä olisi nähnyt. Noh, ehkä ollessani vauva tahti saattoi väljempi, mutta niistä ajoista taas en mitään muista.
Keskimäärin kaksi kertaa viikossa - työvuoroista, jotka isäni on aina hoitanut kunnialla, riippuen minä päivinä -, isäni hankki jonkinlaisen humalatilan - joskus kovemman, joskus miedomman. Varsinkin viimeisinä vuosina, kun vanhemmillani asuin, juominen myös tapahtui lähes aina pelkästään kotonamme eli edes paikalliseen räkälään isäni ei lähtenyt.
Noh, tavallaanhan se oli hyvä - eipä tarvinnut pelätä niin kuin joinakin lapsuusöinä, jolloin isä tuli kapakasta kotiin ja alkoi huutaa äidilleni milloin mistäkin pikku asiasta (mm. eteisen "Tervetuloa"-matosta, joka oli hommattu jo päiviä sitten, mutta vasta ryyppyillan jälkeen piti alkaa valittaa, kuinka "meille on aina oltu tervetulleita ilman mitään mattojakin"). Fyysistä väkivaltaa ei ollut onneksi juuri lainkaan (ei lyöntejä tms.) eikä henkistäkään kuin aika ajoin, mutta silloin kun oli, niin voi että tätä pientä poikaa pelotti.
Selitykseksi omalle ryyppäämiselleen ei ns. perintötekijöitä voi mielestäni laittaa, mutta varmasti isäni juomiseen on vaikuttanut hänen oma, nyttemin jo edesmennyt isänsä, jota perheen vanhimpana lapsena hän joutui mm. hakemaan ryyppyreissuiltaan takaisin kotiin. Isäni pikkusisko ja -veli eivät ole ikinä käyttäneet alkoholia läheskään isoveljensä malliin, vaikka heitäkin isoisäni juominen koetteli.
Vähän tuntuu siltä, että meidän perheessämme on kehkeytämässä samankaltainen tilanne. Kuusi ja puoli vuotta vanhemmalla, tänä vuonna 30 vuotta täyttävällä isoveljelläni, on ainakin minun ja äitini mielestä jonkunlaisia alkoholismin merkkejä, vaikka isäni tavoin hänkin hoitaa hyvin työnsä ja sinänsä kaikki on ihan ok.
Itsekään en absolutisti ole, mutta vaaraa alkoholismiin "matkaamisesta" en missään tapauksessa koe vähemmissäkään väärin. Paikoissa ja tilanteissa, joissa keskimääräistä todennäköisemmin näkee humalaisia (mm. baarit , pikkujoulut ja ylipäätänsäkin sellaiset pippalot, joissa alkoholia juodaan), olen aina enemmän tai vähemmän kännissä, koska en yksinkertaisesti kestä vierelläni örveltäviä ihmisiä ilman että olen itsekin "epäselvä" (ehkä johtuu juuri siitä, kun kotona asuessani tuli niin usein nähtyä isä kännissä?), mutta ollessani ihan kotioloissa, ei minun tee edes mieli juoda.
Muutaman kerran olen kokeillut kalsarikänniä ihan yksin ja todennut, että olotilani muuttuu tuolloin vain huonommaksi (eri asia ns. pohjien juominen ennen esim. lätkämatsiin lähtöä). Se on minulle - ja varmaan aika monelle muullekin - se suurin ja varmin merkki siitä, ettei vaaraa alkoholismista ole.
Vaikka isäni ei sitä ilmeisesti tajunnutkaan, kuinka vaikeaa ja raskasta lapselle on nähdä edes jompikumpi vanhemmistaan kännissä säännöllisesti, koska teki minulle ja isoveljelleni samaa, jota oma isänsä teki hänelle, minä sen olen tajunnut.
Siksi voin vakuttaa, että jos minulle joskus tulee jälkikasvua (se ei todellakaan ole mikään ehdoton päämääräni elämässäni, mutta
jos), en aio hänen silmissään humalassa näyttäytyä - ainkaan silloin kun hän on vielä lapsi. Muuten voin olla lapselleni ihan samanlainen kuin oma isänikin, jonka toimissa selvin päin ei erityisesti valittamista ole (tukea ja mm. taloudellista apua tulee edelleen, vaikka siis jo pitkään olen asunut yksin), mutta alkoholin kanssa en läträämään mahdollisen lapseni edessä tule.